Tuhatvuotinen valtakunta on ensimmäisten kristittyjen lohduttava
toivo siitä, että, yhtä varmaan kuin heidän rakastettu herransa
ensitulemisensa aikana astui maahan köyhänä ja halpana palvelijan
haamussa, yhtä varmaan kuin hän silloin kärsi kiittämättömyyttä,
pilkkaa ja ristin kuolemaa, yhtä varmaan on hän kerran palaava
kuninkaallisella kunnialla taivaan pilvissä ja paneva kaikki
vihamiehensä astinlaudakseen. "He saavat nähdä, ketä ovat pistäneet."
Maailman tuomio ja loppu eivät tule, ennenkun tämä Herran toinen
tuleminen on sitä ennen tapahtunut.
On paljon juutalaisuutta tässä käsityksessä -- kosto, hyvitys,
voitonriemu, Israelin voitto ja Jerusalemin asettaminen maailman
pääkaupungiksi. Herran apostolit tulevat istumaan kahdellatoista
valtaistuimella ja tuomitsemaan Israelin kahtatoista sukua. Zebedeuksen
poikain julkea rukous kunniaistuimesta ja Esaian kaunis ennustus
ikuisesta rauhasta tulevat toteutumaan jo ajassa, sillä missä ovat
ihmiset maailman lopussa?
Mutta kuka ei samalla tässä käsityksessä tunne syvää ja liikuttavaa,
koko ihmiskunnan rinnasta nousevaa huokausta? On ikäänkuin itkevät,
autioille poluille eksyneet lapset näkisivät kaukaa pimeässä yössä
valonsäteen tuikkavan kotoaan. Niin paljon kärsiviä, kuolevia, etsiviä,
hapuilevia sukupolvia oikeutta huutamassa, niin monta vuosisataa
pisaroina häviämässä iankaikkisuuteen, eikä vielä sittenkään näy mitään
loppua maailman murheista! Vuosituhannet odottavat, mutta yhä näyttää
rauhan ja rakkauden aikakausi olevan yhtä kaukana kuin ennen! Onko
Jumala siis lupauksensa unohtanut? Ei, hän on luvannut uskollisilleen
sabbatin levon jo ajassa, ja hän on sen heille antava. "Niin, tule,
Herra Jeesus!" Ja tuo rakastettu, hartaasti toivottu vastaa: Katso,
minä tulen pian ja palkkani tulee kanssani!
Oi, tämä pian, tämä _pian_, se on Herralle niinkuin tuhannen vuotta!
_Milloin_ on hän tuleva, lohduttaja, kaikesta pahasta pelastaja?
Ennustukset ovat hämärät ja näennäisesti ristiriitaiset, ovat kaukaisia
maisemia ja muodottomia kuvia. Vapahtajan sanoissa (Math. 24) ovat
tuhatvuotinen valtakunta ja maailman loppu asetetut kohta jälkeen
Jerusalemin hävityksen roomalaisten kautta. Apostolit odottivat Herraa
jo eläessään. Kautta vuosisatojen ovat ennustajat ajan merkkien mukaan,
Danielin ja Johanneksen Ilmestyksen mukaan, puhuneet tästä _pikaisesta_
tulemisesta ja tuskin on yksi ajan määräys osoittautunut vääräksi,
kun jo toinen osoittaa lähimpään tulevaisuuteen. Kaikista uusin puhuu
huhtikuusta 1898. Eräs englantilainen lady on kutsunut Vapahtajata
asumaan talossaan Lontoossa ja sisustaa nyt huoneitaan mitä komeimmalla
tavalla häntä vastaan ottaakseen.
Mitä on meidän kaikesta tästä ajatteleminen? Onko meidän kuunneltava
haaveilijoita, jotka alinomaa näkevät Ihmisen pojan merkit taivaalla?
Tai onko meidän uskominen uutta teologiaa, joka koettaa päästä
ihmeellisestä ennustuksesta selittämällä, että tuhatvuotinen valtakunta
ja maailman tuomio ovat jo osittain toteutuneet maailman historiassa?
Mutta Herra sanoo, että hän on tuleva niinkuin salama, niinkuin varas
yöllä, kun häntä vähin odotamme. Pois kaikki ajan laskut ja kaikki
selitykset! Meidän on otettava vaaria merkeistä, odotettava häntä jo
tänään ja odotettava yhä edelleen, vaikka hän viipyisikin kymmeniä
tuhansia vuosia! Meidän ei ole tultava kärsimättömiksi, vaikka merkit
meidän aikanamme tulevat yhä selvemmiksi, vaikkakin vastakohdat käyvät
yhä räikeämmiksi, vaikkakin esiriput lankeavat haudan ja tulevan
elämän salaisuuksien eteen, vaikka kehitys suin päin liukuu viettävätä
pintaa ja vaikka ihmiskunta puolen vuosisadan aikana on saanut luonnon
voimia enemmän valtaansa kuin ennen puolen vuosituhannen. Meidän tulee
odottaa, odottaa ja valvoa ja katsoa, ett'ei öljy lampuissa sammu,
ennenkun ylkä tulee. Hän tulee kyllä, tulee yhtä varmaan kuin aamu
seuraa mustaa yötä ja pilvet jo punottavat idässä!
Mutta ne, jotka silloin elävät, saavat nähdä mullistuksen, josta meillä
tuskin voi olla käsitystäkään. Ensimmäinen ylösnousemus kutsuu Jumalan
uskollisimmat uuteen kirkastettuun elämään maailmassa. Elävät tapaavat
jo kauvan sitte kuolleita, kaikki maallinen hallitus lakkaa, kaikki
maalliset asiat henkevöityvät ja luonnonelämän ja henkielämän väliset
aidat katoovat. Meillä ei ole mitään kokemusta semmoisesta, mutta me
voimme käsittää, että se uusi ihminen, joka silloin asuu maailmassa
ja on saavuttanut historian lopputarkoituksen, on kohotessaan myöskin
nostava alemman ja alimman luomakunnan lankeemuksen kirouksesta ja
aineen orjuudesta vapauteen ja uuteen ja korkeampaan olemukseen. Mitä
toiveita! Mikä unelma! sanovat toiset. Olkoon vaan unelma, niinkuin
tämä elämä on unelma, josta me heräämme iankaikkisuuteen: Onnelliset
ne, jotka hiljaisuudessa odottavat! Herra kysyy: "Kun Ihmisen Poika
tulee, onko hän vielä löytävä uskoa maailmassa?" Oi, tule, Herra
Jeesus, ja kohtaa meitä uskossamme!
12.2.1895.