Messer Torello kestitsee Saladinia kauppiaana. Ristiretki
aloitetaan. Messer Torello määrää puolisolleen ajan, milloin
hän saa mennä uusiin naimisiin, ja joutuu vangiksi sekä haukan
kesyttäjänä sultaanin tietoon. Saladin tuntee hänet, ilmaisee
itsensä hänelle ja osoittaa hänelle suurta kunnioitusta.
Messer Torello sairastuu, ja hänet viedään taikatempuilla
yhtenä yönä Paviaan. Siellä hänen vaimonsa tuntee hänet häissä,
kun häntä naitetaan uudelleen, ja he palaavat yhdessä kotiinsa.
Nyt kerron teille, että, mikäli muutamat vakuuttavat, kristityt tekivät
keisari Fredrik Ensimäisen aikana yleisen ristiretken valloittaakseen
Pyhää maata. Tästä sai Saladin, joka oli voimakas herra ja silloin
Babylonin sultaani, jonkun verran aikaisemmin kuulla, ja hän päätti
nähdä omin silmin kristittyjen herrain valmistukset tätä retkeä varten,
voidakseen itse paremmin valmistautua. Ja järjestettyään kaikki asiansa
Egyptissä hän oli aikovinaan toivioretkelle ja lähti matkalle kauppiaan
asussa, seuranaan kaksi korkeimpia ja kaikkein älykkäimpiä miehiään ja
ainoastaan kolme palvelijaa.
Kun hän siten oli matkustanut monien kristittyjen maakuntain kautta ja
ratsasti Lombardiassa, aikoen jatkaa retkeä vuorten toiselle puolelle,
niin tapahtui, että kun hän kulki Milanosta Paviaan ja oli jo
iltapuoli, niin hän ja hänen seurueensa kohtasivat tiellä erään
ylimyksen nimeltä messer Torello d' Istria. Tämä oli kotoisin Paviasta
ja oli nyt menossa palvelijoineen ja koirineen ja haukkoineen eräälle
kauniille tilalleen, joka hänellä oli Ticinon varrella.
Kohta kun Torello näki heidät, huomasi hän, että he ovat ylimyksiä ja
muukalaisia, ja halusi osoittaa heille kunnioitustaan. Ja siksi hän,
kun Saladin kysyi eräältä hänen palvelijaltaan, pitkäkö matka täältä
vielä oli Paviaan ja ehtisivätkö he sinne enää oikeaan aikaan, ei
antanut palvelijan vastata, vaan vastasi itse: Herrat, te ette voi
ehtiä Paviaan enää niin aikaisin, että pääsisitte sisään.
Suvaitkaa siis, sanoi Saladin, neuvoa meille, koska olemme muukalaisia,
paikka, johon parhaiten voimme majoittua.
Messer Torello sanoi: Sen minä teen mielelläni. Minä olin juuri
aikeissa lähettää yhden näistä miehistäni lähelle Paviaa eräälle
asialle. Minä annan hänet teidän mukaanne, ja hän opastaa teidät
erääsen paikkaan, johon voitte majoittua sangen mukavasti.
Ja hän meni älykkäimmän palvelijansa luo ja määräsi, mitä oli tehtävä,
ja lähetti hänet heidän kanssaan. Mutta itse hän kiiruhti tilalleen ja
valmistutti niin hyvän ja kauniin illallisen kuin taisi ja antoi
asettaa pöydät puutarhaan, ja tämän tehtyään hän meni portille heitä
odottamaan.
Palvelija vei ylimyksiä, jutellen heidän kanssaan kaikenlaisista
asioista, eräitä syrjäteitä myöten, kunnes toi heidät, heidän sitä
huomaamatta, herransa olinpaikkaan. Ja kun messer Torello heidät näki,
niin hän asteli heitä vastaan ja sanoi hymyillen: Herrat, te olette
suuresti tervetulleet.
Saladin, joka oli sangen älykäs mies, ymmärsi ritarin peljänneen sitä,
että he eivät olisi ehkä suostuneet kutsuun, jos hän olisi pyytänyt
heitä silloin, kun heidät kohtasi; siksi oli hän viekkaudella opastanut
heidät kotiinsa, niin etteivät he voisi kieltäytyä viettämästä iltaa
hänen kanssaan. Ja vastaten hänen tervehdykseensä Saladin sanoi:
Herrani, jos ihminen voisi valittaa sitä, että on kohteliaita miehiä,
niin täytyisi meidän tehdä se valitus teitä vastaan, joka olette,
puhumatta siitä, että estitte meitä hieman matkallamme, pakoittanut
meidät ottamaan vastaan sellaisen kohteliaisuuden-osoituksen kuin
teidän on, ansaitsematta hyväntahtoisuuttanne muulla kuin tavallisella
tervehdyksellä.
Älykäs ja kaunosanainen ritari vastasi: Herrat, se kohteliaisuus, mitä
te meidän puoleltamme saatte, on köyhää sen rinnalla, jota te, jo
senkin mukaan, mitä voin ulkonäöstänne päättää, ansaitsisitte. Mutta
tosiaan ette olisi voinut Pavian ulkopuolella löytää paikkaa, joka
olisi ollut hyvä. Älkää niin ollen pahastuko, vaikka olettekin
kulkeneet hieman syrjään tiestä, saadaksenne hiukan vähemmän
epämukavuuksia.
Ja kun hän oli näin sanonut, tulivat palvelijat vieraiden ympärille ja
ottivat heidän hevosensa hoitoonsa, kun he olivat laskeutuneet
satulasta. Ja sitten Torello vei nuo kolme ylimystä kamareihin, jotka
oli heille varustettu ja riisutti siellä heiltä jalkineet ja virvoitti
heitä raikkailla viineillä ja piti heille itse ystävällisin puhein
seuraa siihen saakka, kunnes voitiin syödä illallista.
Saladin ja hänen toverinsa ja palvelijansa osasivat kaikki italiaa,
joten he ymmärsivät ja heitä ymmärrettiin sangen hyvin, ja jokaisesta
heistä tuntui tämä ritari maailman miellyttävimmältä ja hienoimmalta
mieheltä ja puheissa taitavammalta, mitä he koskaan olivat vielä
nähneet. Messer Torello toisaalta taas ajatteli, että he olivat
mainioita miehiä ja paljon arvokkaampia kuin hän ensin oli luullut,
joten hän pahoitteli suuresti itsekseen, ettei voinut kestitä heitä
tänä iltana muullaisella seuralla eikä komeammilla kemuilla. Mutta hän
päätti parantaa puutteen seuraavana päivänä, ja neuvottuaan eräälle
palvelijalleen, mitä aikoi tehdä, lähetti hän hänet puolisonsa luo,
joka oli sangen viisas ja jalo nainen, läheiseen Paviaan, jonka
portteja ei lainkaan suljettu. Ja tämän tehtyään vei hän ylimykset
puutarhaan ja kysyi heiltä kohteliaasti, ketä he olivat.
Saladin vastasi hänelle: Me olemme kyprolaisia kauppiaita ja tulemme
Kyprosta ja menemme asioillemme Parisiin.
Silloin sanoi messer Torello: Jumala suokoon, että tämä meidän seutumme
kasvattaisi sellaisia aatelismiehiä kuin näen Kypron kauppiaiden
olevan.
Kun tähän tapaan oli juteltu jonkun aikaa, tuli illallishetki; silloin
pyysi hän heitä itseään valitsemaan paikkansa pöydässä, ja sitten
palveltiin heitä sangen hyvin ja järjestyksessä, vaikka se olikin
ainoastaan tilapäinen ateria. Ja kun he olivat nousseet pöydästä, niin
ei kulunut kauan, ennenkuin Torello, ajatellen heidän olevan uupuneita,
vei heidät sangen kauniisiin vuoteihin lepäämään, ja meni itsekin vähän
sen jälkeen nukkumaan.
Paviaan lähetetty palvelija vei sanan messer Torellon vaimolle, joka
oli varustettu paremminkin kuninkaallisella kuin naisellisella
mielenlaadulla. Tämä kutsutti luokseen useita miehensä ystäviä ja
palvelijoita, ja antoi valmistaa kaikki, mitä tarvittiin suuriin
pitoihin, ja kutsutti soihtujen valossa paljon kaikkein ylhäisimpiä
kaupunkilaisia juhliin, ja antoi varustaa liinoja ja verhoja ja nahkoja
sekä panna kaikki täydellisesti kuntoon, mistä hänen miehensä oli
lähettänyt hänelle sanan.
Kun päivä tuli ja ylimykset nousivat ylös, asettui messer Torello
heidän kanssaan hevosen selkään ja tuotettuaan haukkansa vei heidät
läheiselle suolle, ja näytti, miten haukat ajoivat. Mutta kun Saladin
tiedusteli jotakuta, joka opastaisi hänet Paviaan ja sen parhaasen
majataloon, niin messer Torello sanoi: Minä tulen itse oppaaksi, sillä
minun täytyy lähteä sinne. He uskoivat häntä ja olivat tyytyväisiä ja
lähtivät hänen kanssaan matkalle.
Kello oli yhdeksän tienoilla aamulla, kun he saapuivat kaupunkiin, ja
luullen, että heidät oli tuotu sen parhaasen majataloon, joutuivat
messer Torellon kanssa hänen talonsa luo. Sinne oli jo tullut hyvinkin
viisikymmentä arvokkainta kaupunkilaista ottamaan vastaan ylimyksiä,
joiden suitsia ja jalustimia pitämään he riensivät heti heidän
ympärilleen.
Tämän nähdessään Saladin ja hänen toverinsa ymmärsivät kohta, mitä se
merkitsi, ja sanoivat: Messer Torello, tämä ei ole sitä, mitä me teiltä
pyysimme. Te teitte kylliksi jo menneenä yönä, ja paljon enemmänkin
kuin me toivoimme, joten olisitte hyvin voinut antaa meidän jatkaa
matkaamme.
Mutta messer Torello vastasi: Herrat, siitä, mitä minä eilen illalla
teille tein, olen minä kiitollinen enemmän sattumalle kuin teille,
koska se yllätti teidät tiellä sellaiseen aikaan, että teidän oli
tarpeellista tulla minun pieneen kotiini. Mutta tämän-aamuisesta on
minulla teitä kohtaan velvollisuuksia ja samoin kaikilla näillä
ylhäisillä herroilla, jotka ympärillämme seisovat. Jos teistä siis
näyttää kohteliaalta kieltäytyä aterioimasta heidän kanssaan, niin
voitte sen tehdä, jos haluatte.
Saladin ja hänen toverinsa alistuivat ja laskeusivat satulasta, ja
ylimykset ottivat heidät iloisesti vastaan ja veivät huoneihin, jotka
oli heitä varten varustettu komeasti kuntoon. Ja kun he olivat
riisuneet pois matka-asut ja hiukan virkistelleet, tulivat he saliin,
jossa oli kaikki loisteliaasti valmistettu. Sitten tuotiin
kättenpesuvettä, ja kun heidät oli sijoitettu hyvässä ja kauniissa
järjestyksessä pöytään, niin palveltiin heitä, monia ruokalajeja
tarjoten, niin oivallisesti, että vaikka keisari olisi tullut, ei
hänelle olisi voitu osoittaa enemmän kunnioitusta. Ja vaikka Saladin ja
hänen toverinsa olivat suuria herroja ja tottuneet näkemään valtavia
asioita, niin siitä huolimatta he ihmettelivät suuresti tätä, mikä oli
heistä sitäkin jalompaa, kun otti huomioon ritarin aseman, sillä he
tiesivät, ettei hän ollut ruhtinas, vaan ainoastaan kaupunkilainen.
Kun oli syöty ja pöydät korjattu, niin keskusteltiin jonkun verran
muistakin asioista. Ja koska oli kova helle, niin menivät kaikki Pavian
ylimykset levolle, mutta hän itse jäi heidän kolmen seuraan ja astui
heidän kanssaan erääsen kamariin ja kutsutti sinne, ettei heiltä jäisi
mitään hänen kalleuksiaan näkemättä, oivallisen puolisonsa. Tämä, joka
oli sangen kaunis ja kookas ja kalliilla vaatteilla koristettu, astui
kahden lapsensa keskellä, jotka olivat kuin enkeleitä, heidän eteensä
ja tervehti heitä suopeasti. Kun vieraat hänet näkivät, niin he
nousivat ylös ja ottivat hänet kohteliaasti vastaan, pyysivät häntä
seuraansa istumaan ja juttelivat iloisesti hänen kahden suloisen
lapsensa kanssa.
Mutta sitten, kun rouva oli päässyt heidän kanssaan miellyttävään
keskusteluun ja messer Torello lähtenyt vähäksi aikaa kamarista, kysyi
rouva rakastettavasti heiltä, mistä he olivat ja minne menossa. Johon
ylimykset vastasivat samoin kuin olivat messer Torellolle vastanneet.
Silloin sanoi rouva iloisin kasvoin: Siispä minä näen, että naisellinen
aikeeni oli hyödyllinen, joten pyydän teitä osoittamaan minulle sen
erikoisen suosion, ettette kieltäydy ottamasta vastaan ettekä halveksu
sitä pientä lahjaa, jonka teille nyt tuotan, vaan, ottaen huomioon,
että naiset antavat pienen sydämensä mukaan pieniä lahjoja, katsotte
enemmän sen mielenlaatuun, joka antaa, kuin itseensä lahjaan, ja
huolitte sen.
Ja hän tuotti jokaiselle heistä kaksi päällysvaatetta, toisen vuoratun
veralla, toisen kärpännahkalla, jotka eivät olleet suinkaan porvareille
tai kauppiaille soveltuvia, vaan suurille herroille, sekä kolme
silkkistä jakkua ja liinaisia ja sanoi: Ottakaa nämä. Minä olen pukenut
tällaisilla vaatteilla kuin teidät miehenikin. Ne saattavat olla, niin
halpoja kuin ne ovatkin, teille hyödyksi, jos ottaa huomioon, että te
olette kaukana vaimojenne luota ja että jo kuljettu ja vielä kuljettava
matka on pitkä, kuin myöskin, että kauppiaat ovat hienoja ja siistiä
miehiä.
Ylimykset ihmettelivät ja näkivät selvästi, ettei messer Torello
missään suhteessa tahtonut laiminlyödä kohteliaisuutta heitä kohtaan,
ja epäilivät, kun näkivät noiden kauppiaille soveltumattomain pukujen
hienouden, että ehkä messer Torello oli tuntenutkin heidät. Mutta
kuitenkin vastasi yksi heistä rouvalle: Nämä ovat, madonna, ylen
kallista tavaraa ja sellaisia, ettei niitä sopisi halpojen ottaa,
elleivät teidän pyyntönne, joihin ei voi vastata kieltävästi, meitä
siihen pakoittaisi.
Tämän tehtyään, ja kun messer Torello oli jo palannut, toivotti rouva
heidät Jumalan huomaan ja lähti heidän luotaan ja toimitti
palvelijoillekin samantapaisia, mutta heidän asemansa mukaisia
tavaroita.
Messer Torello sai monilla rukouksilla heidät suostumaan siihen, että
he oleksivat hänen luonaan koko sen päivän. Ja senvuoksi pukeutuivat he
vähän nukuttuaan vaatteihinsa ja lähtivät messer Torellon kanssa hiukan
ratsastamaan kaupungille. Ja kun illallishetki oli tullut, aterioivat
he komeasti monien arvokkaiden toverien kanssa.
Makuuajan tullen he menivät levolle, mutta kun päivä koitti ja he
olivat nousseet ylös, niin näkivät he väsyneiden hiirakkojensa paikalla
kolme suurta ja hyvää ratsuhevosta, ja samoin uudet vankat hevoset
palvelijoitaan varten. Ja kun Saladin tämän huomasi, niin hän kääntyi
toveriensa puoleen ja sanoi: Vannon kautta Jumalan, ettei ole koskaan
ollut täydellisempää, kohteliaampaa ja älykkäämpää miestä kuin tämä. Ja
jos kristityt kuninkaat ovat maassaan moisia kuninkaita kuin tämä
ritari, niin ei Babylonin sultaanilla ole voimaa vastustaa heistä
ainoatakaan, saati sitten niin monia kuin ne, joiden näemme
varustautuvan karkaamaan hänen kimppuunsa!
Mutta kun hän tiesi, ettei auttanut vastustaa messer Torelloa, niin hän
kiitti häntä sangen kohteliaasti ja nousi tovereineen hevosten selkään.
Messer Torello saattoi heitä useiden toverien kanssa pitkän matkaa
kaupungin ulkopuolelle. Ja vaikka Saladinin oli ylen vaikeaa erota
messer Torellosta, siksi mielistynyt oli hän häneen, niin kuitenkin
pyysi hän häntä palaamaan takaisin, koska hänen itsensä täytyi
kiiruhtaa. Ja messer Torello, joskin hänestä oli raskasta erota heistä,
sanoi: Herrat, minä teen sen, kun niin tahdotte. Mutta sen minä teille
sanon: en tiedä, ketä te olette, enkä kysy sitä enempää, koska ette
sitä halua. Mutta olkaa ketä hyvänsä, niin älkää luulko tällä kertaa,
että minä uskon teitä kauppiaiksi. Ja Jumalan haltuun vaan!
Saladin, joka oli jo hyvästellyt kaikkia messer Torellon seuralaisia,
vastasi hänelle sanoen: Messere, saattaa vielä tapahtua, että me
näytämme teille kauppatavaroitamme ja vahvistamme siten uskonne. Ja
menkää nyt, Jumala kanssanne.
Saladin lähti siis nyt toveriensa kanssa, sillä vahvalla päätöksellä,
että jos hänelle ikää riittää, eikä sota, jota hän odotti, sitä tuhoa,
niin hän osoittaa vielä suurempaa kunnioitusta messer Torellolle kuin
tämä oli hänelle osoittanut. Ja paljon hän puheli toveriensa kanssa
hänestä ja hänen vaimostaan ja tavaroistaan ja menoistaan ja teoistaan,
ylistellen kaikkea suuresti.
Mutta kun hän oli kierrellyt suuret vaivat kestäen kaikki lännen maat,
niin hän meni toveriensa kanssa merelle ja palasi Aleksandriaan, ja
varustautui, kaikki tarkoin tietäen, puolustukseen.
Messer Torello meni takaisin Paviaan, ja kauan hän aprikoi mielessään,
ketä nuo kolme miestä olivat olleet, mutta ei päässyt koskaan
totuudesta läheskään perille.
Kun ristiretken aika oli tullut ja kaikkialla tehtiin suuria
varustuksia, niin päätti messer Torello, puolisonsa rukouksista ja
kyyneleistä huolimatta, lähteä mukaan. Ja järjestettyään kaikki
valmiiksi ja aikoessaan juuri nousta ratsun selkään, hän sanoi
vaimolleen, jota hän suuresti rakasti: Vaimo, niinkuin näet, minä
lähden tälle retkelle sekä ruumiillisen kunniani että sieluni autuuden
tähden. Minä jätän nyt sinun hoitoosi meidän tavaramme ja kunniamme. Ja
kun olen tosin varma menosta, mutta koska minulla ei ole, tuhansista
syistä, joita voi sattua, mitään varmuutta paluusta, niin pyydän
sinulta erästä suosionosoitusta. Ja se on, että odotat minua, mitä
minulle sattuikaan, yhden vuoden ja kuukauden ja päivän, tästä päivästä
lukien, jolloin lähden, menemättä uusiin naimisiin, ellet saa varmaa
tietoa minun elämästäni.
Vaimo, joka itki kovasti, vastasi: Messer Torello, minä en tiedä,
kuinka jaksan kantaa surun, johon minut jätätte matkustaessanne pois.
Mutta jos elämäni olisi lujempi kuin murheeni, ja teille tapahtuisi
jotain, niin eläkää ja kuolkaa varmana siitä, että minä elän ja kuolen
messer Torellon vaimona, taikka hänen muistollensa.
Siihen sanoi messer Torello: Vaimo, olen vakuutettu, että se, mitä
minulle lupasit, tapahtuu, mikäli asia sinusta riippuu. Mutta sinä olet
nuori nainen, ja olet kaunis ja suurta sukua, ja kuntosi on oivallinen
ja kaikkialla tunnettu. Ja siksi minä pelkään, että monet suuret ja
ylhäiset herrat tulevat pyytämään sinua, ellei minusta mitään kuulu,
veljiltäsi ja suvultasi. Heidän yllytyksiään vastaan et sinä voi
puolustautua, miten tahtoisitkin, vaan sinun täytyy pakosta mukautua
heidän tahtoonsa. Ja siitä syystä pyydän sinulta tätä odotusaikaa, enkä
suurempaa.
Vaimo sanoi: Minä teen mikäli voin sen, mitä olen teille sanonut. Ja
jos minun kuitenkin täytyisi tehdä toisin, niin tottelen teitä varmaan
siinä asiassa, mitä minulta nyt pyydätte. Mutta rukoilen Jumalaa, että
hän varjelisi teitä ja minua sellaisesta asemasta sillä ajalla.
Siihen loppuivat hänen sanansa, ja hän syleili itkien messer Torelloa
ja veti sormestaan sormuksen ja antoi sen hänelle sanoen: Jos sattuisi
niin, että kuolisin ennenkuin saan nähdä taas teidät, niin muistelkaa
minua, kun tätä katselette.
Ja messer Torello otti sormuksen ja nousi satulaan ja lähti retkelleen,
sanottuaan kaikille hyvästit.
Tultuaan tovereineen Genovaan astui hän erääsen kaleiriin ja kulkien
sillä edelleen hän saapui lyhyessä ajassa Acriin ja liittyi muuhun
kristittyjen sotajoukkoon. Mutta siinä alkoi melkein heti kohta suuri
rutto ja kuolema, jonka kestäessä Saladin, olipa se sitten hänen
taitonsa tai onnensa, otti miekan iskutta vangiksi melkein kaikki
säilyneet kristityt, ja hajoitti heidät moniin kaupunkeihin ja piti
vankeinaan. Ja näiden vangittujen joukossa oli messer Torello, joka
vietiin Aleksandriaan.
Kun kukaan ei häntä siellä tuntenut ja koska hän pelkäsi itseään
ilmaista, niin ryhtyi hän hädän pakoittamana opettamaan ajolintuja,
jossa taidossa hän oli suuri mestari. Siten hän tuli Saladinin tietoon,
ja tämä otti hänet vankilasta ja itselleen haukkavoudiksi.
Messer Torello, jota Saladin ei kutsunut muulla nimellä kuin Kristitty,
koska ei tuntenut häntä eikä hän sultaania, kaipasi alinomaa Paviaan,
ja hän oli monta kertaa koettanut paeta, mutta ei ollut onnistunut. Ja
siksi hän, kun eräitä genovalaisia tuli lähettiläinä Saladinin luo
lunastamaan eräitä kaupunkilaisiaan ja he olivat lähdössä takaisin,
päätti kirjoittaa vaimolleen, että hän oli elossa ja palaisi hänen
luokseen heti kun voisi, joten vaimon oli odotettava häntä. Ja niin hän
teki. Ja sitten hän pyysi hartaasti erästä lähettilästä, jonka hän
tunsi, toimittamaan kirjeen "Kultataivaan Pyhän Pietarin" luostarin
apotin käsiin, joka oli hänen enonsa.
Ja tällaisessa asemassa oli messer Torello, kun tapahtui, että
Saladinin puhellessa eräänä päivänä hänen kanssaan linnuistaan, messer
Torello rupesi hymyilemään ja teki silloin suullaan eräänlaisen
liikkeen, jonka Saladin oli usein huomannut käydessään hänen kotonaan
Paviassa. Tämän liikkeen vuoksi johtui Saladinin mieleen messer Torello
ja hän alkoi katsoa häntä tarkasti, ja koska hän näytti samalta
mieheltä, niin Saladin keskeytti äskeisen puheen ja kysyi: Sanoppas,
Kristitty, mistä maasta olet sieltä Lännestä?
Herrani, sanoi messer Torello, minä olen lombardialainen, eräästä
kaupungista nimeltä Pavia, köyhä mies ja halpaa sukua.
Kun Saladin tämän kuuli, niin oli hän melkein varma siitä, mitä
aavisti, ja sanoi itsekseen iloissaan: Nyt on Jumala antanut minulle
tilaisuuden näyttää tuolle miehelle, miten mieluisa minulle oli hänen
vieraanvaraisuutensa.
Ja sanomatta muuta hän antoi sijoittaa kaikki pukunsa erääsen
huoneesen, vei hänet sinne ja sanoi: Katsopas, Kristitty, onko näiden
vaatteiden joukossa mitään, jonka olet ennen nähnyt.
Messer Torello rupesi niitä katselemaan ja näki ne, jotka hänen
vainionsa oli Saladinille lahjoittanut, mutta ei luullut mahdolliseksi,
että nämä olisivat samat. Kuitenkin hän vastasi: Herrani, en tunne
noista yhtään, vaikka tosin nuo kaksi muistuttavatkin niitä pukuja,
jollaisia minä ja kolme kauppiasta, jotka tulivat minun talooni, kerran
pidimme yllämme.
Silloin ei Saladin enää voinut hillitä itseänsä, vaan syleili häntä
hellästi ja sanoi: Te olette messer Torello Istriasta, ja minä olen
yksi niitä kauppiaita, joille vaimonne lahjoitti nämä puvut, ja nyt on
tullut aika varmistaa luulonne siitä, mikä minulla oli kauppatavarana,
niinkuin teille sanoin lähtiessäni voivan tapahtua.
Kun Messer Torello tämän kuuli, tuli hän ylen iloiseksi ja alkoi
hävetä: iloiseksi siitä, että hänellä oli ollut sellainen vieras, ja
hävetä, kun oli mielestään ottanut hänet vähäpätöisesti vastaan. Mutta
Saladin sanoi hänelle: Messer Torello, koska Jumala on lähettänyt
teidät tänne minulle, niin huomatkaa, että tästä hetkestä en minä ole
täällä herrana, vaan te.
Ja heidän molempain ilonsa oli suuri, ja Saladin puetti hänet
kuninkaallisiin vaatteihin ja vei hänet kaikkien korkeimpain
vasalliensa eteen ja, ylistettyään monin sanoin hänen arvoaan, käski,
että jokaisen, jolle hänen suosionsa oli kallis, oli kunnioitettava
messer Torelloa kuin häntä itseään. Sen teki siitä alkaen jokainen
heistä, mutta paljon hartaammin kuin muut ne kaksi herraa, jotka olivat
olleet Saladinin tovereina käydessään hänen talossaan.
Kunnian korkeus, johon messer Torello näki yhtäkkiä joutuneensa,
haihdutti jonkun verran hänen mielestään Lombardian asioita, varsinkin,
kun hän uskoi lujasti, että kirjeensä oli saapunut perille enolle.
Mutta leirissä tai kristittyjen armeijassa oli sinä päivänä, jolloin
Saladin otti sen vangiksi, kuollut ja haudattu eräs halpa
provencelainen ritari, jonka nimi oli messer Torello de Dignes; ja kun
messer Torello d' Istria oli jaloutensa vuoksi tunnettu koko
sotajoukossa, niin jokainen, joka kuuli, että messer Torello on
kuollut, ajatteli, että vainaja oli messer Torello d'Istria, eikä
se Digneksestä kotoisin oleva. Ja lisäksi ei hänen vangiksi
joutumisensakaan ollut omiaan näyttämään erehtyneiden erehtyneen, ja
sentähden veivät monet italialaiset tämän uutisen kotimaahansa, ja
niissä oli niinkin löyhäpuheisia, että uskalsivat sanoa nähneensä hänet
kuolleena ja olleensa mukana hautajaisissa.
Kun messer Torellon vaimo ja sukulaiset saivat tämän kuulla, niin
herätti se ei ainoastaan heissä, vaan jokaisessa, joka oli hänet
tuntenut, suurta ja kuvaamatonta surua. Pitkäksi kävisi kuvailla,
millainen ja miten suuri oli hänen vaimonsa tuska ja suru ja itku.
Mutta kun hän oli muutamia kuukausia viettänyt alinomaisessa surussa ja
alkoi jo surra vähemmän, niin rupesivat veljet ja sukulaiset, koska
monet Lombardian mahtavimmat miehet pyysivät häntä puolisokseen,
yllyttämään häntä menemään uusiin naimisiin. Tästä kieltäytyi hän tosin
monta kertaa katkerasti itkien, mutta viimein täytyi hänen suostua
pakosta siihen, mitä hänen omaisensa tahtoivat, kuitenkin sillä
ehdolla, että hän saisi olla naimattomana sen ajan kuin hän oli messer
Torellolle luvannut.
Kun vaimon asiat Paviassa olivat tällä tolalla ja jo viimeiset
kahdeksan päivää määräajasta, jolloin hänen oli mentävä miehelään,
lähestyivät, sattui, että messer Torello näki Aleksandriassa eräänä
päivänä erään miehen, jonka hän oli nähnyt astuvan genovalaisten
lähettiläiden kanssa siihen kaleiriin, joka lähti Genovaan. Tämän
kutsutti hän puheilleen ja kysyi häneltä, millainen matka heillä oli
ollut ja milloin he olivat saapuneet Genovaan.
Mies vastasi hänelle: Herrani, huonon matkan teki se kaleiri, mikäli
kuulin Kretassa, jonne minä jäin. Sillä kun se oli lähellä Sisiliaa,
nousi vaarallinen pohjoistuuli, joka syöksi sen Barberian särkille
niin, ettei päätäkään pelastunut, ja muiden joukossa hukkui siellä
kaksi veljeäni.
Messer Torello uskoi tuon miehen sanat, jotka olivatkin aivan totta, ja
kun hän muisti, että se määräaika, jonka hän oli pyytänyt vaimoltaan,
loppui muutaman päivän kuluttua, ja ajatteli, ettei hänen kohtalostaan
tiedetä Paviassa mitään, niin piti hän varmana, että hänen vaimonsa
pakoitetaan uusiin naimisiin. Ja silloin joutui hän sellaisen tuskan
valtaan, että menetti ruokahalun ja asettui vuoteesen ja päätti kuolla.
Kun Saladin, joka rakasti häntä suuresti, tämän kuuli, tuli hän hänen
luokseen, ja saatuaan monilla ja hartailla rukouksilla tietää hänen
murheensa ja sairautensa syyn, hän torui häntä kovasti siitä, ettei
messer Torello ollut ennen sitä hänelle sanonut. Ja sitten hän pyysi
häntä olemaan rauhallisella mielellä ja vakuutti, että jos messer
Torello niin tekee, niin hän toimittaa hänet määrättynä aikana Paviaan,
sekä sanoi hänelle, millä tavalla.
Messer Torello, joka uskoi Saladinin sanat ja oli monta kertaa kuullut
puhuttavan, että sellainen oli mahdollista ja tapahtunut sangen usein,
alkoi silloin rauhoittua ja yllyttää Saladinia täyttämään aikomuksensa.
Saladin käski erästä taikuriaan, jonka taidon hän oli jo ennen kokenut,
miettimään jonkin keinon, miten toimittaa messer Torello yhtenä yönä
vuoteessaan Paviaan. Siihen taikuri vastasi, että sen voi tehdä, mutta
että messer Torello on oman etunsa tähden silloin nukutettava.
Tämän asian järjestettyään Saladin palasi messer Torellon luo, ja kun
hän näki hänen ehdottomasti tahtovan päästä määräajan kuluessa Paviaan,
jos se olisi mahdollista, taikka kuolla, ellei se kävisi päinsä, sanoi
hän: Messer Torello, siitä, että te rakastatte hellästi vaimoanne ja
pelkäätte hänen joutuvan toiselle, en voi, Jumala sen tietää, teitä
vähintäkään moittia. Sillä miten paljon naisia olenkaan nähnyt, on hän
niistä se, jonka tavat, olemus ja käytös, puhumattakaan kauneudesta,
joka on kuihtuva kukka, näyttävät minusta kiitettävimmiltä ja suurimman
rakkauden arvoisilta. Minusta olisi ollut sangen mieleistä, jos
olisimme saaneet, koska kerran kohtalo lähetti teidät tänne, elää tässä
valtakunnassa, jonka hallitus on minun käsissäni, saman arvoisina
herroina ne ajat, mitä te ja minä vielä elämme. Mutta kun Jumala kerran
ei sitä minulle suonut, koska te saitte päähänne joko kuolla tai saapua
määräaikana Paviaan, niin olisin edes toivonut, että olisin tiennyt sen
ajoissa, jotta olisin voinut toimittaa teidät kotiinne sillä kunnialla,
niin loistavasti ja sellaisen seurueen saattamana kuin arvonne vaatisi.
Mutta kun ei sitäkään sallittu ja kun te yhä toivotte pääsevänne sinne
nyt heti, niin lähetän teidät sinne niinkuin voin, sillä tavalla kuin
teille olen kertonut.
Siihen messer Torello sanoi: Herrani, tekonne ovat jo ilman
sanojannekin näyttäneet teidän suopeutenne, jota minä en olisi
mitenkään niin suuressa määrin ansainnut, joten minä elän ja kuolen
varmana siitä, mitä vakuutatte, vaikkette olisi sitä sanonutkaan. Mutta
koska nyt olen tehnyt päätökseni, niin rukoilen teitä, että se, mitä
sanotte minulle tekevänne, tapahtuisi pian, sillä huomenna on viimeinen
päivä, jolloin minua enää odotetaan.
Saladin vastasi, että se asia on aivan tarkoin järjestetty. Ja
seuraavana päivänä hän, aikoen lähettää messer Torellon matkaan
tulevana yönä, antoi varustaa erääsen suureen saliin ylen kauniin ja
kallisarvoisen vuoteen patjoista, jotka olivat kaikki sikäläiseen
tapaan samettia ja kultakangasta, ja antoi asettaa niiden päälle
peitteen, johon oli kirjailtu eräänlaisia kuvioita mahdottoman isoista
helmistä, ja kalliista jalokivistä, jotka sitten arvioitiin
äärettömäksi aarteeksi, sekä kaksi sellaiseen vuoteesen sopivaa
pielusta.
Tämän tehtyään hän käski, että messer Torello, joka oli jo voimissaan,
oli puettava saraseenilais-kuosiseen pukuun, kallisarvoisempaan ja
kauniimpaan kuin kukaan lie milloinkaan nähnyt, sekä kiedottava hänen
päähänsä yksi hänen pisimpiä liinojaan, sikäläiseen tapaan.
Ja kun oli jo myöhäinen hetki, niin Saladin meni useiden vasalliensa
kanssa siihen huoneesen, missä messer Torello oli, asettui istumaan
hänen viereensä ja alkoi melkein kyyneliä vuodattaen puhua: Messer
Torello, hetki, jolloin minun täytyy erota teistä, lähestyy, ja koska
en voi teitä saattaa enkä lähettää saattojoukkoa, sillä sen tien laatu,
jota tulette matkustamaan, ei sitä salli, niin täytyy minun hyvästellä
teitä jo tässä huoneessa, ja sitä tarkoitusta varten tänne tulin. Ja
sentähden minä pyydän teitä, ennenkuin jätän teidät Jumalan huomaan,
että muistelisitte minua, sen rakkauden ja ystävyyden tähden, joka on
välillämme. Ja jos on mahdollista, tulkaa katsomaan, kun olette
järjestänyt asianne Lombardiassa, ainakin kerta minua ennenkuin aikamme
loppuu, niin että voisin silloin, teidän näkemisestänne iloiten,
korjata sen virheen, joka minun nyt täytyy teidän kiireenne tähden
tehdä. Ja siihen tuloon saakka älköön olko epämieluista teille
tervehtiä minua kirjeillä ja anoa minulta kaikkea sellaista, mitä vaan
toivotte. Sillä minä teen varmaan teille palveluksia mieluummin kuin
ainoallekaan muulle kuolevaiselle.
Messer Torello ei voinut pidättää kyyneleitään ja niiden estämänä hän
vastasi ainoastaan muutamalla sanalla, että mahdotonta oli hänen
milloinkaan unohtaa Saladinin hyviä töitä ja jaloutta, ja että hän
varmasti tekee sen, mitä Saladin käskee, jos luoja hänelle aikaa antaa.
Sitten Saladin syleili ja suuteli häntä hellästi ja sanoi kyyneleitä
vuodattaen: Jumala matkallanne! sekä poistui huoneesta. Ja sen jälkeen
ottivat muut vasallit jäähyväiset ja menivät Saladinin kanssa siihen
saliin, johon tämä oli valmistanut vuoteen.
Mutta kun oli jo myöhä ja taikuri toivoi lähtöä ja kiiruhti, niin astui
sisään lääkäri ja toi jotakin juomaa, jonka hän juotti messer
Torellolle, uskotellen antavansa sitä hänelle vahvistukseksi. Eikä
kauan kestänyt, niin messer Torello nukkui. Ja siten nukutettuna
kannettiin hänet Saladinin käskystä sille kauniille vuoteelle, ja
Saladin asetti siihen suuren, kauniin ja kallisarvoisen kruunun, johon
hän teki sellaisen merkin, että ymmärrettiin selvästi Saladinin
lähettäneen sen messer Torellon vaimolle. Sitten hän sovitti messer
Torellon käteen sormuksen, johon oli juotettu niin loistava rubini,
että se näytti palavalta soihdulta; sen arvoa saattoi tuskin arvata.
Sen jälkeen antoi hän vyöttää hänen vyölleen sapelin, jonka kahvan
kaunistuksia ei olisi helppo arvioida. Ja sitäpaitsi hän antoi
kiinnittää hänen rintaansa soljen, jossa oli sellaisia helmiä, ettei
niitä ole ennen nähty, ja paljon kalliita kiviä. Ja viimein hän
tuotatti hänen kummallekin kupeelleen kaksi valtavaa kultamaljakkoa,
jotka olivat täynnä dukaatinrahoja, sekä hänen ympärilleen helminauhoja
ja sormuksia ja vöitä ja muita kalleuksia, joita kävisi pitkäksi
luetella. Ja tämän tehtyään hän suuteli vielä kerran messer Torelloa ja
sanoi taikurille, että hänen on nyt saatettava hänet kotiin. Ja samassa
vuode Saladinin läsnäollessa katosi, ja Saladin jäi puhelemaan
vasalliensa kanssa messer Torellosta.
Hänet oli jo asetettu, niinkuin hän oli pyytänyt, "Kultataivaan Pyhän
Pietarin" kirkkoon Paviassa kaikkine yllämainittuine jalokivineen ja
kaunistuksineen, ja nukkui vielä, kun suntio aamumessuun soitettuaan
astui kirkkoon kynttilä kädessä. Ja kun hän näki yhtäkkiä kalliin
vuoteen, niin hän ei ainoastansa hämmästynyt, vaan peljästyi suuresti,
ja kääntyi takaisin ja pakeni. Apotti ja muut munkit näkivät hänen
pakenevan ja kummastelivat sitä ja kysyivät häneltä syytä. Suntio sanoi
sen. Oh, vastasi apotti, ethän ole enää lapsi, etkä ensi kertaa tässä
kirkossa, antaaksesi itseäsi niin helposti peloitella. Menkäämme nyt
katsomaan, mikä häntä säpsähytti.
He siis sytyttivät lisää kynttilöitä, ja kun apotti kaikkien munkkiensa
kanssa meni kirkkoon, näkivät he sen ihmeellisen ja kalliin vuoteen ja
siinä ritarin nukkumassa. Ja kun he epäröiden ja arkoina katselivat
jalokiviä, lähestymättä vuodetta vähääkään, niin tapahtui, että
unijuoman voima loppui ja messer Torello heräsi ja huoahti syvään. Sen
nähdessään munkit ja apottikin peljästyivät ja pakenivat kaikki
huutaen: Herra armahda!
Messer Torello avasi silmänsä ja katseli ympärilleen, ja kun hän
huomasi selvästi olevansa siellä, minne oli pyytänyt Saladinilta
päästä, niin hän oli hyvin tyytyväinen. Sitten hän nousi istualleen ja
katseli yksitellen, mitä hänellä oli ympärillään, ja jos hän jo
ennenkin oli tuntenut Saladinin jalomielisyyden, niin nyt se näytti
entistäkin suuremmalta ja hän huomasi sen uudessa muodossa. Sitten hän
kuuli munkkien pakenevan, ja arvaten syyn, alkoi paikaltaan liikkumatta
kutsua apottia nimeltä, ja pyysi, ettei hän pelkäisi, sillä hän oli
messer Torello, hänen sisarenpoikansa. Tämän kuullessaan apotti
peljästyi yhä enemmän, sillä hän oli kuullut messer Torellon kuolleeksi
monta kuukautta sitten. Mutta vähän ajan kuluttua hän rauhoittui tosi
päätelmiä tehden, ja kun hän kuuli itseään yhä huudettavan, teki hän
pyhän ristinmerkin ja meni hänen luokseen.
Hänelle sanoi messer Torello: Oi, isäni, mitä te pelkäätte. Minä elän,
Jumalan kiitos, ja olen palannut tänne meren takaa.
Vaikka messer Torellolla oli iso parta ja arabialainen puku, niin tunsi
apotti kuitenkin hänet jonkun ajan päästä, ja kun hän tuli asiasta
aivan varmaksi, otti hän häntä kädestä ja sanoi: Poikani, ole
tervetullut! Ja jatkoi: Sinun ei pidä ihmetellä meidän pelkoamme, sillä
tässä kaupungissa ei ole ainoatakaan ihmistä, joka ei uskoisi varmasti,
että sinä olet kuollut. Ja tiedän sanoa senkin, että madonna Adalieta,
sinun vaimosi, on joutumassa sukulaisten pyyntöjen ja uhkausten vuoksi
ja vasten tahtoaan uusiin naimisiin, ja tänä aamuna solmitaan
avioliitto, ja häät ja kaikki, mitä juhliin tarvitaan, on valmistettu.
Messer Torello nousi kalliista vuoteestaan ja iloitsi tavattomasti
apotin ja munkkien kanssa, mutta pyysi jokaista heistä, ettei tästä
hänen paluustaan puhuttaisi kenellekään, ennenkuin hän oli toimittanut
erään asian. Sitten hän antoi panna kalliit jalokivet säilöön ja kertoi
apotille, mitä hänelle oli tähän hetkeen saakka tapahtunut. Apotti
iloitsi hänen onnestaan ja kiitti hänen kanssaan Jumalaa.
Ja sen jälkeen messer Torello kysyi, kuka se hänen vaimonsa uusi
sulhanen oli. Apotti sanoi sen. Silloin messer Torello sanoi: Ennenkuin
saadaan tietää minun paluustani, aion nähdä, millainen on puolisoni
käytös näissä häissä. Ja siksi toivon, vaikkei olekaan tapana
hengellisten miesten mennä sellaisiin pitoihin, että minun tähteni
järjestätte asiat niin, että menemme sinne.
Apotti sanoi, että hän tekee sen mielellään. Ja kun päivä valkeni, niin
hän lähetti sanan sulhaselle, että hän haluaa tulla erään toverinsa
kanssa hänen häihinsä. Ja ylimys vastasi, että se oli hänestä oikein
mieleen.
Kun sitten tuli aterioimisen hetki, niin messer Torello lähti apotin
kanssa, siinä puvussa, jossa hän oli, uuden sulhasen taloon. Siellä
katsoivat kaikki, jotka hänet näkivät, häntä ihmetellen, mutta kukaan
ei häntä tuntenut. Ja apotti sanoi kaikille, että hän oli
saraseenilainen lähetti, jonka sultaani oli lähettänyt Ranskan
kuninkaan luokse.
Messer Torello sijoitettiin sitten erääsen pöytään, joka oli juuri
vastapäätä hänen vaimoansa, ja tätä katseli mies tavattomalla
mielihyvällä, sillä hän näytti olevan suruissaan näiden häiden tähden.
Vaimokin katseli jonkun kerran häntä, ei kuitenkaan niinkuin olisi
hänet tuntenut, sillä sitä ei sallinut messer Torellon iso parta ja
outo puku ja se varma luulo, että hänen miehensä oli kuollut.
Mutta kun messer Torellosta näytti olevan sopiva hetki koettaa,
muistaisiko vaimo vielä häntä, niin hän otti käsille sormuksen, jonka
Adalieta oli lahjoittanut hänelle silloin, kun hän lähti matkalle,
kutsutti luokseen pojan, joka palveli pöydässä Adalietaa, ja sanoi
hänelle: Sano puolestani morsiamelle, että meidän maassa on sellainen
tapa, että jos joku ulkomaalainen, kuten minä olen täällä, aterioi
nuoren parin pöydässä, niin on morsiamen, merkiksi siitä, että vieraan
tulo pöytään miellyttää häntä, lähetettävä hänelle se malja, josta hän
itse juo, viinillä täytettynä. Kun sitten vieras on juonut maljasta,
minkä haluaa, sulkee hän kannen, ja morsian juo loput.
Poika vei sanan rouvalle, ja hienona, älykkäänä naisena, ja luullen,
että vieras oli jokin mahtava herra, tahtoi tämä nyt osoittaa, että
hänen tulonsa oli hänestä mieleen. Ja siksi hän käski pesemään suuren
kultamaljan, joka oli hänen edessään, täyttämään sen viinillä ja
viemään ylimykselle. Ja niin tapahtui.
Messer Torello oli pistänyt vaimonsa sormuksen suuhunsa ja juodessaan
hän teki niin, että pudotti sen kenenkään huomaamatta maljaan. Sitten
hän jätti siihen vähän viiniä, sulki kannen ja lähetti maljan
morsiamelle.
Madonna Adalieta otti sen ja noudattaakseen vieraansa maan tapaa
aukaisi kannen ja nosti maljan huulilleen ja näki sormuksen, ja katsoi
mitään sanomatta sitä jonkun aikaa. Ja tunnettuaan, että se oli sama,
jonka hän oli antanut messer Torellolle tämän lähtiessä, hän otti ja
katsoi tarkoin miestä, jota hän oli luullut muukalaiseksi, ja tunsi
hänet. Ja kuin heikkopäiseksi tullen hän kaatoi pöydän, joka oli hänen
edessään, ja huusi: Tuo on minun herrani, tuo on varmasti messer
Torello! Ja juoksi pöydän luo, jonka ääressä ritari istui, ja
välittämättä vaatteistaan ja esineistä, jotka olivat pöydällä, hän
heittäytyi pöydän toiselle puolelle ja syleili messer Torelloa niin
hurjasti, ettei kukaan niistä jotka siellä olivat, saanut sanoilla eikä
millään häntä irti miehensä kaulasta, ennenkuin messer Torello sanoi
hänelle, että hän malttaisi nyt hiukan mieltään, sillä hän saisi pian
tarpeeksi aikaa häntä halaella.
Silloin madonna Adalieta suoristihe, ja kun häät oli aivan keskeytyneet
ja samalla tulleet osaksi entistään iloisemmiksi, koska oli saatu
takaisin sellainen ritari, niin messer Torello pyysi hiljaisuutta, ja
kaikki tyyntyivät.
Messer Torello kertoi nyt kaikille, mitä hänelle oli tapahtunut
lähtöpäivästä tähän hetkeen saakka, ja lopetti pyytämällä, ettei
ylimys, joka oli ottanut hänen naisensa vaimokseen, koska oli luullut
hänen kuolleen, pahastuisi, jos hän itse nyt elossa olevana ottaakin
hänet takaisin.
Äskeinen sulhanen, vaikka olikin hiukan nolattu, vastasi reippaasti ja
ystävällisesti, että messer Torellolla oli valta tehdä sille, mikä
hänen omaansa oli, mitä hän halusi.
Silloin antoi madonna Adalieta äskeiselle sulhaselle takaisin sormuksen
ja kruunun, jotka oli häneltä saanut, ja sovitti käteensä sen, jonka
oli maljasta ottanut, sekä päähänsä sultaanin lähettämän kruunun. Ja
sitten lähtivät he pois siitä talosta, jossa olivat, ja menivät
täydellä hääloistolla messer Torellon taloon. Ja siellä ilahuttivat he
pitkällä ja riemullisella juhlalla äsken surreita ystäviään,
sukulaisiaan ja kaupunkilaisia, jotka katselivat messer Torelloa kuin
ihmettä.
Messer Torello antoi sitten osan saamistaan kalliista aarteista
herralle, joka oli saanut kustantaa häät, sekä apotille ja lukuisille
muille. Ja kun hän oli useammallakin tavalla ilmoittanut Saladinille
onnellisesta paluustaan isänmaahansa, pysyen hänen ystävänään ja
palvelijanaan, niin eli hän vielä monta vuotta kelpo vaimonsa kanssa,
harjoittaen anteliaisuutta enemmän kuin ikinä ennen.
Näin loppuivat siis messer Torellon ja hänen kalliin vaimonsa
kärsimykset, ja sellainen oli heidän iloisen ja alttiin
kohteliaisuutensa palkka. Niin koettavat monet muutkin tehdä, mutta
vaikka heillä on siihen keinoja, tekevät he sen niin huonosti, että
saamme maksaa heidän kohteliaisuudestaan paljon enemmän kuin se
ansaitseekaan, ennen kuin he sitä meille suovat. Jos he siis eivät
saakaan palkkaa työstään, ei sitä sovi heidän itsensä eikä muidenkaan
kummastella.