YHDEKSÄS KERTOMUS.

Messer Torello kestitsee Saladinia kauppiaana. Ristiretki

aloitetaan. Messer Torello määrää puolisolleen ajan, milloin

hän saa mennä uusiin naimisiin, ja joutuu vangiksi sekä haukan

kesyttäjänä sultaanin tietoon. Saladin tuntee hänet, ilmaisee

itsensä hänelle ja osoittaa hänelle suurta kunnioitusta.

Messer Torello sairastuu, ja hänet viedään taikatempuilla

yhtenä yönä Paviaan. Siellä hänen vaimonsa tuntee hänet häissä,

kun häntä naitetaan uudelleen, ja he palaavat yhdessä kotiinsa.

Nyt kerron teille, että, mikäli muutamat vakuuttavat, kristityt tekivät

keisari Fredrik Ensimäisen aikana yleisen ristiretken valloittaakseen

Pyhää maata. Tästä sai Saladin, joka oli voimakas herra ja silloin

Babylonin sultaani, jonkun verran aikaisemmin kuulla, ja hän päätti

nähdä omin silmin kristittyjen herrain valmistukset tätä retkeä varten,

voidakseen itse paremmin valmistautua. Ja järjestettyään kaikki asiansa

Egyptissä hän oli aikovinaan toivioretkelle ja lähti matkalle kauppiaan

asussa, seuranaan kaksi korkeimpia ja kaikkein älykkäimpiä miehiään ja

ainoastaan kolme palvelijaa.

Kun hän siten oli matkustanut monien kristittyjen maakuntain kautta ja

ratsasti Lombardiassa, aikoen jatkaa retkeä vuorten toiselle puolelle,

niin tapahtui, että kun hän kulki Milanosta Paviaan ja oli jo

iltapuoli, niin hän ja hänen seurueensa kohtasivat tiellä erään

ylimyksen nimeltä messer Torello d' Istria. Tämä oli kotoisin Paviasta

ja oli nyt menossa palvelijoineen ja koirineen ja haukkoineen eräälle

kauniille tilalleen, joka hänellä oli Ticinon varrella.

Kohta kun Torello näki heidät, huomasi hän, että he ovat ylimyksiä ja

muukalaisia, ja halusi osoittaa heille kunnioitustaan. Ja siksi hän,

kun Saladin kysyi eräältä hänen palvelijaltaan, pitkäkö matka täältä

vielä oli Paviaan ja ehtisivätkö he sinne enää oikeaan aikaan, ei

antanut palvelijan vastata, vaan vastasi itse: Herrat, te ette voi

ehtiä Paviaan enää niin aikaisin, että pääsisitte sisään.

Suvaitkaa siis, sanoi Saladin, neuvoa meille, koska olemme muukalaisia,

paikka, johon parhaiten voimme majoittua.

Messer Torello sanoi: Sen minä teen mielelläni. Minä olin juuri

aikeissa lähettää yhden näistä miehistäni lähelle Paviaa eräälle

asialle. Minä annan hänet teidän mukaanne, ja hän opastaa teidät

erääsen paikkaan, johon voitte majoittua sangen mukavasti.

Ja hän meni älykkäimmän palvelijansa luo ja määräsi, mitä oli tehtävä,

ja lähetti hänet heidän kanssaan. Mutta itse hän kiiruhti tilalleen ja

valmistutti niin hyvän ja kauniin illallisen kuin taisi ja antoi

asettaa pöydät puutarhaan, ja tämän tehtyään hän meni portille heitä

odottamaan.

Palvelija vei ylimyksiä, jutellen heidän kanssaan kaikenlaisista

asioista, eräitä syrjäteitä myöten, kunnes toi heidät, heidän sitä

huomaamatta, herransa olinpaikkaan. Ja kun messer Torello heidät näki,

niin hän asteli heitä vastaan ja sanoi hymyillen: Herrat, te olette

suuresti tervetulleet.

Saladin, joka oli sangen älykäs mies, ymmärsi ritarin peljänneen sitä,

että he eivät olisi ehkä suostuneet kutsuun, jos hän olisi pyytänyt

heitä silloin, kun heidät kohtasi; siksi oli hän viekkaudella opastanut

heidät kotiinsa, niin etteivät he voisi kieltäytyä viettämästä iltaa

hänen kanssaan. Ja vastaten hänen tervehdykseensä Saladin sanoi:

Herrani, jos ihminen voisi valittaa sitä, että on kohteliaita miehiä,

niin täytyisi meidän tehdä se valitus teitä vastaan, joka olette,

puhumatta siitä, että estitte meitä hieman matkallamme, pakoittanut

meidät ottamaan vastaan sellaisen kohteliaisuuden-osoituksen kuin

teidän on, ansaitsematta hyväntahtoisuuttanne muulla kuin tavallisella

tervehdyksellä.

Älykäs ja kaunosanainen ritari vastasi: Herrat, se kohteliaisuus, mitä

te meidän puoleltamme saatte, on köyhää sen rinnalla, jota te, jo

senkin mukaan, mitä voin ulkonäöstänne päättää, ansaitsisitte. Mutta

tosiaan ette olisi voinut Pavian ulkopuolella löytää paikkaa, joka

olisi ollut hyvä. Älkää niin ollen pahastuko, vaikka olettekin

kulkeneet hieman syrjään tiestä, saadaksenne hiukan vähemmän

epämukavuuksia.

Ja kun hän oli näin sanonut, tulivat palvelijat vieraiden ympärille ja

ottivat heidän hevosensa hoitoonsa, kun he olivat laskeutuneet

satulasta. Ja sitten Torello vei nuo kolme ylimystä kamareihin, jotka

oli heille varustettu ja riisutti siellä heiltä jalkineet ja virvoitti

heitä raikkailla viineillä ja piti heille itse ystävällisin puhein

seuraa siihen saakka, kunnes voitiin syödä illallista.

Saladin ja hänen toverinsa ja palvelijansa osasivat kaikki italiaa,

joten he ymmärsivät ja heitä ymmärrettiin sangen hyvin, ja jokaisesta

heistä tuntui tämä ritari maailman miellyttävimmältä ja hienoimmalta

mieheltä ja puheissa taitavammalta, mitä he koskaan olivat vielä

nähneet. Messer Torello toisaalta taas ajatteli, että he olivat

mainioita miehiä ja paljon arvokkaampia kuin hän ensin oli luullut,

joten hän pahoitteli suuresti itsekseen, ettei voinut kestitä heitä

tänä iltana muullaisella seuralla eikä komeammilla kemuilla. Mutta hän

päätti parantaa puutteen seuraavana päivänä, ja neuvottuaan eräälle

palvelijalleen, mitä aikoi tehdä, lähetti hän hänet puolisonsa luo,

joka oli sangen viisas ja jalo nainen, läheiseen Paviaan, jonka

portteja ei lainkaan suljettu. Ja tämän tehtyään vei hän ylimykset

puutarhaan ja kysyi heiltä kohteliaasti, ketä he olivat.

Saladin vastasi hänelle: Me olemme kyprolaisia kauppiaita ja tulemme

Kyprosta ja menemme asioillemme Parisiin.

Silloin sanoi messer Torello: Jumala suokoon, että tämä meidän seutumme

kasvattaisi sellaisia aatelismiehiä kuin näen Kypron kauppiaiden

olevan.

Kun tähän tapaan oli juteltu jonkun aikaa, tuli illallishetki; silloin

pyysi hän heitä itseään valitsemaan paikkansa pöydässä, ja sitten

palveltiin heitä sangen hyvin ja järjestyksessä, vaikka se olikin

ainoastaan tilapäinen ateria. Ja kun he olivat nousseet pöydästä, niin

ei kulunut kauan, ennenkuin Torello, ajatellen heidän olevan uupuneita,

vei heidät sangen kauniisiin vuoteihin lepäämään, ja meni itsekin vähän

sen jälkeen nukkumaan.

Paviaan lähetetty palvelija vei sanan messer Torellon vaimolle, joka

oli varustettu paremminkin kuninkaallisella kuin naisellisella

mielenlaadulla. Tämä kutsutti luokseen useita miehensä ystäviä ja

palvelijoita, ja antoi valmistaa kaikki, mitä tarvittiin suuriin

pitoihin, ja kutsutti soihtujen valossa paljon kaikkein ylhäisimpiä

kaupunkilaisia juhliin, ja antoi varustaa liinoja ja verhoja ja nahkoja

sekä panna kaikki täydellisesti kuntoon, mistä hänen miehensä oli

lähettänyt hänelle sanan.

Kun päivä tuli ja ylimykset nousivat ylös, asettui messer Torello

heidän kanssaan hevosen selkään ja tuotettuaan haukkansa vei heidät

läheiselle suolle, ja näytti, miten haukat ajoivat. Mutta kun Saladin

tiedusteli jotakuta, joka opastaisi hänet Paviaan ja sen parhaasen

majataloon, niin messer Torello sanoi: Minä tulen itse oppaaksi, sillä

minun täytyy lähteä sinne. He uskoivat häntä ja olivat tyytyväisiä ja

lähtivät hänen kanssaan matkalle.

Kello oli yhdeksän tienoilla aamulla, kun he saapuivat kaupunkiin, ja

luullen, että heidät oli tuotu sen parhaasen majataloon, joutuivat

messer Torellon kanssa hänen talonsa luo. Sinne oli jo tullut hyvinkin

viisikymmentä arvokkainta kaupunkilaista ottamaan vastaan ylimyksiä,

joiden suitsia ja jalustimia pitämään he riensivät heti heidän

ympärilleen.

Tämän nähdessään Saladin ja hänen toverinsa ymmärsivät kohta, mitä se

merkitsi, ja sanoivat: Messer Torello, tämä ei ole sitä, mitä me teiltä

pyysimme. Te teitte kylliksi jo menneenä yönä, ja paljon enemmänkin

kuin me toivoimme, joten olisitte hyvin voinut antaa meidän jatkaa

matkaamme.

Mutta messer Torello vastasi: Herrat, siitä, mitä minä eilen illalla

teille tein, olen minä kiitollinen enemmän sattumalle kuin teille,

koska se yllätti teidät tiellä sellaiseen aikaan, että teidän oli

tarpeellista tulla minun pieneen kotiini. Mutta tämän-aamuisesta on

minulla teitä kohtaan velvollisuuksia ja samoin kaikilla näillä

ylhäisillä herroilla, jotka ympärillämme seisovat. Jos teistä siis

näyttää kohteliaalta kieltäytyä aterioimasta heidän kanssaan, niin

voitte sen tehdä, jos haluatte.

Saladin ja hänen toverinsa alistuivat ja laskeusivat satulasta, ja

ylimykset ottivat heidät iloisesti vastaan ja veivät huoneihin, jotka

oli heitä varten varustettu komeasti kuntoon. Ja kun he olivat

riisuneet pois matka-asut ja hiukan virkistelleet, tulivat he saliin,

jossa oli kaikki loisteliaasti valmistettu. Sitten tuotiin

kättenpesuvettä, ja kun heidät oli sijoitettu hyvässä ja kauniissa

järjestyksessä pöytään, niin palveltiin heitä, monia ruokalajeja

tarjoten, niin oivallisesti, että vaikka keisari olisi tullut, ei

hänelle olisi voitu osoittaa enemmän kunnioitusta. Ja vaikka Saladin ja

hänen toverinsa olivat suuria herroja ja tottuneet näkemään valtavia

asioita, niin siitä huolimatta he ihmettelivät suuresti tätä, mikä oli

heistä sitäkin jalompaa, kun otti huomioon ritarin aseman, sillä he

tiesivät, ettei hän ollut ruhtinas, vaan ainoastaan kaupunkilainen.

Kun oli syöty ja pöydät korjattu, niin keskusteltiin jonkun verran

muistakin asioista. Ja koska oli kova helle, niin menivät kaikki Pavian

ylimykset levolle, mutta hän itse jäi heidän kolmen seuraan ja astui

heidän kanssaan erääsen kamariin ja kutsutti sinne, ettei heiltä jäisi

mitään hänen kalleuksiaan näkemättä, oivallisen puolisonsa. Tämä, joka

oli sangen kaunis ja kookas ja kalliilla vaatteilla koristettu, astui

kahden lapsensa keskellä, jotka olivat kuin enkeleitä, heidän eteensä

ja tervehti heitä suopeasti. Kun vieraat hänet näkivät, niin he

nousivat ylös ja ottivat hänet kohteliaasti vastaan, pyysivät häntä

seuraansa istumaan ja juttelivat iloisesti hänen kahden suloisen

lapsensa kanssa.

Mutta sitten, kun rouva oli päässyt heidän kanssaan miellyttävään

keskusteluun ja messer Torello lähtenyt vähäksi aikaa kamarista, kysyi

rouva rakastettavasti heiltä, mistä he olivat ja minne menossa. Johon

ylimykset vastasivat samoin kuin olivat messer Torellolle vastanneet.

Silloin sanoi rouva iloisin kasvoin: Siispä minä näen, että naisellinen

aikeeni oli hyödyllinen, joten pyydän teitä osoittamaan minulle sen

erikoisen suosion, ettette kieltäydy ottamasta vastaan ettekä halveksu

sitä pientä lahjaa, jonka teille nyt tuotan, vaan, ottaen huomioon,

että naiset antavat pienen sydämensä mukaan pieniä lahjoja, katsotte

enemmän sen mielenlaatuun, joka antaa, kuin itseensä lahjaan, ja

huolitte sen.

Ja hän tuotti jokaiselle heistä kaksi päällysvaatetta, toisen vuoratun

veralla, toisen kärpännahkalla, jotka eivät olleet suinkaan porvareille

tai kauppiaille soveltuvia, vaan suurille herroille, sekä kolme

silkkistä jakkua ja liinaisia ja sanoi: Ottakaa nämä. Minä olen pukenut

tällaisilla vaatteilla kuin teidät miehenikin. Ne saattavat olla, niin

halpoja kuin ne ovatkin, teille hyödyksi, jos ottaa huomioon, että te

olette kaukana vaimojenne luota ja että jo kuljettu ja vielä kuljettava

matka on pitkä, kuin myöskin, että kauppiaat ovat hienoja ja siistiä

miehiä.

Ylimykset ihmettelivät ja näkivät selvästi, ettei messer Torello

missään suhteessa tahtonut laiminlyödä kohteliaisuutta heitä kohtaan,

ja epäilivät, kun näkivät noiden kauppiaille soveltumattomain pukujen

hienouden, että ehkä messer Torello oli tuntenutkin heidät. Mutta

kuitenkin vastasi yksi heistä rouvalle: Nämä ovat, madonna, ylen

kallista tavaraa ja sellaisia, ettei niitä sopisi halpojen ottaa,

elleivät teidän pyyntönne, joihin ei voi vastata kieltävästi, meitä

siihen pakoittaisi.

Tämän tehtyään, ja kun messer Torello oli jo palannut, toivotti rouva

heidät Jumalan huomaan ja lähti heidän luotaan ja toimitti

palvelijoillekin samantapaisia, mutta heidän asemansa mukaisia

tavaroita.

Messer Torello sai monilla rukouksilla heidät suostumaan siihen, että

he oleksivat hänen luonaan koko sen päivän. Ja senvuoksi pukeutuivat he

vähän nukuttuaan vaatteihinsa ja lähtivät messer Torellon kanssa hiukan

ratsastamaan kaupungille. Ja kun illallishetki oli tullut, aterioivat

he komeasti monien arvokkaiden toverien kanssa.

Makuuajan tullen he menivät levolle, mutta kun päivä koitti ja he

olivat nousseet ylös, niin näkivät he väsyneiden hiirakkojensa paikalla

kolme suurta ja hyvää ratsuhevosta, ja samoin uudet vankat hevoset

palvelijoitaan varten. Ja kun Saladin tämän huomasi, niin hän kääntyi

toveriensa puoleen ja sanoi: Vannon kautta Jumalan, ettei ole koskaan

ollut täydellisempää, kohteliaampaa ja älykkäämpää miestä kuin tämä. Ja

jos kristityt kuninkaat ovat maassaan moisia kuninkaita kuin tämä

ritari, niin ei Babylonin sultaanilla ole voimaa vastustaa heistä

ainoatakaan, saati sitten niin monia kuin ne, joiden näemme

varustautuvan karkaamaan hänen kimppuunsa!

Mutta kun hän tiesi, ettei auttanut vastustaa messer Torelloa, niin hän

kiitti häntä sangen kohteliaasti ja nousi tovereineen hevosten selkään.

Messer Torello saattoi heitä useiden toverien kanssa pitkän matkaa

kaupungin ulkopuolelle. Ja vaikka Saladinin oli ylen vaikeaa erota

messer Torellosta, siksi mielistynyt oli hän häneen, niin kuitenkin

pyysi hän häntä palaamaan takaisin, koska hänen itsensä täytyi

kiiruhtaa. Ja messer Torello, joskin hänestä oli raskasta erota heistä,

sanoi: Herrat, minä teen sen, kun niin tahdotte. Mutta sen minä teille

sanon: en tiedä, ketä te olette, enkä kysy sitä enempää, koska ette

sitä halua. Mutta olkaa ketä hyvänsä, niin älkää luulko tällä kertaa,

että minä uskon teitä kauppiaiksi. Ja Jumalan haltuun vaan!

Saladin, joka oli jo hyvästellyt kaikkia messer Torellon seuralaisia,

vastasi hänelle sanoen: Messere, saattaa vielä tapahtua, että me

näytämme teille kauppatavaroitamme ja vahvistamme siten uskonne. Ja

menkää nyt, Jumala kanssanne.

Saladin lähti siis nyt toveriensa kanssa, sillä vahvalla päätöksellä,

että jos hänelle ikää riittää, eikä sota, jota hän odotti, sitä tuhoa,

niin hän osoittaa vielä suurempaa kunnioitusta messer Torellolle kuin

tämä oli hänelle osoittanut. Ja paljon hän puheli toveriensa kanssa

hänestä ja hänen vaimostaan ja tavaroistaan ja menoistaan ja teoistaan,

ylistellen kaikkea suuresti.

Mutta kun hän oli kierrellyt suuret vaivat kestäen kaikki lännen maat,

niin hän meni toveriensa kanssa merelle ja palasi Aleksandriaan, ja

varustautui, kaikki tarkoin tietäen, puolustukseen.

Messer Torello meni takaisin Paviaan, ja kauan hän aprikoi mielessään,

ketä nuo kolme miestä olivat olleet, mutta ei päässyt koskaan

totuudesta läheskään perille.

Kun ristiretken aika oli tullut ja kaikkialla tehtiin suuria

varustuksia, niin päätti messer Torello, puolisonsa rukouksista ja

kyyneleistä huolimatta, lähteä mukaan. Ja järjestettyään kaikki

valmiiksi ja aikoessaan juuri nousta ratsun selkään, hän sanoi

vaimolleen, jota hän suuresti rakasti: Vaimo, niinkuin näet, minä

lähden tälle retkelle sekä ruumiillisen kunniani että sieluni autuuden

tähden. Minä jätän nyt sinun hoitoosi meidän tavaramme ja kunniamme. Ja

kun olen tosin varma menosta, mutta koska minulla ei ole, tuhansista

syistä, joita voi sattua, mitään varmuutta paluusta, niin pyydän

sinulta erästä suosionosoitusta. Ja se on, että odotat minua, mitä

minulle sattuikaan, yhden vuoden ja kuukauden ja päivän, tästä päivästä

lukien, jolloin lähden, menemättä uusiin naimisiin, ellet saa varmaa

tietoa minun elämästäni.

Vaimo, joka itki kovasti, vastasi: Messer Torello, minä en tiedä,

kuinka jaksan kantaa surun, johon minut jätätte matkustaessanne pois.

Mutta jos elämäni olisi lujempi kuin murheeni, ja teille tapahtuisi

jotain, niin eläkää ja kuolkaa varmana siitä, että minä elän ja kuolen

messer Torellon vaimona, taikka hänen muistollensa.

Siihen sanoi messer Torello: Vaimo, olen vakuutettu, että se, mitä

minulle lupasit, tapahtuu, mikäli asia sinusta riippuu. Mutta sinä olet

nuori nainen, ja olet kaunis ja suurta sukua, ja kuntosi on oivallinen

ja kaikkialla tunnettu. Ja siksi minä pelkään, että monet suuret ja

ylhäiset herrat tulevat pyytämään sinua, ellei minusta mitään kuulu,

veljiltäsi ja suvultasi. Heidän yllytyksiään vastaan et sinä voi

puolustautua, miten tahtoisitkin, vaan sinun täytyy pakosta mukautua

heidän tahtoonsa. Ja siitä syystä pyydän sinulta tätä odotusaikaa, enkä

suurempaa.

Vaimo sanoi: Minä teen mikäli voin sen, mitä olen teille sanonut. Ja

jos minun kuitenkin täytyisi tehdä toisin, niin tottelen teitä varmaan

siinä asiassa, mitä minulta nyt pyydätte. Mutta rukoilen Jumalaa, että

hän varjelisi teitä ja minua sellaisesta asemasta sillä ajalla.

Siihen loppuivat hänen sanansa, ja hän syleili itkien messer Torelloa

ja veti sormestaan sormuksen ja antoi sen hänelle sanoen: Jos sattuisi

niin, että kuolisin ennenkuin saan nähdä taas teidät, niin muistelkaa

minua, kun tätä katselette.

Ja messer Torello otti sormuksen ja nousi satulaan ja lähti retkelleen,

sanottuaan kaikille hyvästit.

Tultuaan tovereineen Genovaan astui hän erääsen kaleiriin ja kulkien

sillä edelleen hän saapui lyhyessä ajassa Acriin ja liittyi muuhun

kristittyjen sotajoukkoon. Mutta siinä alkoi melkein heti kohta suuri

rutto ja kuolema, jonka kestäessä Saladin, olipa se sitten hänen

taitonsa tai onnensa, otti miekan iskutta vangiksi melkein kaikki

säilyneet kristityt, ja hajoitti heidät moniin kaupunkeihin ja piti

vankeinaan. Ja näiden vangittujen joukossa oli messer Torello, joka

vietiin Aleksandriaan.

Kun kukaan ei häntä siellä tuntenut ja koska hän pelkäsi itseään

ilmaista, niin ryhtyi hän hädän pakoittamana opettamaan ajolintuja,

jossa taidossa hän oli suuri mestari. Siten hän tuli Saladinin tietoon,

ja tämä otti hänet vankilasta ja itselleen haukkavoudiksi.

Messer Torello, jota Saladin ei kutsunut muulla nimellä kuin Kristitty,

koska ei tuntenut häntä eikä hän sultaania, kaipasi alinomaa Paviaan,

ja hän oli monta kertaa koettanut paeta, mutta ei ollut onnistunut. Ja

siksi hän, kun eräitä genovalaisia tuli lähettiläinä Saladinin luo

lunastamaan eräitä kaupunkilaisiaan ja he olivat lähdössä takaisin,

päätti kirjoittaa vaimolleen, että hän oli elossa ja palaisi hänen

luokseen heti kun voisi, joten vaimon oli odotettava häntä. Ja niin hän

teki. Ja sitten hän pyysi hartaasti erästä lähettilästä, jonka hän

tunsi, toimittamaan kirjeen "Kultataivaan Pyhän Pietarin" luostarin

apotin käsiin, joka oli hänen enonsa.

Ja tällaisessa asemassa oli messer Torello, kun tapahtui, että

Saladinin puhellessa eräänä päivänä hänen kanssaan linnuistaan, messer

Torello rupesi hymyilemään ja teki silloin suullaan eräänlaisen

liikkeen, jonka Saladin oli usein huomannut käydessään hänen kotonaan

Paviassa. Tämän liikkeen vuoksi johtui Saladinin mieleen messer Torello

ja hän alkoi katsoa häntä tarkasti, ja koska hän näytti samalta

mieheltä, niin Saladin keskeytti äskeisen puheen ja kysyi: Sanoppas,

Kristitty, mistä maasta olet sieltä Lännestä?

Herrani, sanoi messer Torello, minä olen lombardialainen, eräästä

kaupungista nimeltä Pavia, köyhä mies ja halpaa sukua.

Kun Saladin tämän kuuli, niin oli hän melkein varma siitä, mitä

aavisti, ja sanoi itsekseen iloissaan: Nyt on Jumala antanut minulle

tilaisuuden näyttää tuolle miehelle, miten mieluisa minulle oli hänen

vieraanvaraisuutensa.

Ja sanomatta muuta hän antoi sijoittaa kaikki pukunsa erääsen

huoneesen, vei hänet sinne ja sanoi: Katsopas, Kristitty, onko näiden

vaatteiden joukossa mitään, jonka olet ennen nähnyt.

Messer Torello rupesi niitä katselemaan ja näki ne, jotka hänen

vainionsa oli Saladinille lahjoittanut, mutta ei luullut mahdolliseksi,

että nämä olisivat samat. Kuitenkin hän vastasi: Herrani, en tunne

noista yhtään, vaikka tosin nuo kaksi muistuttavatkin niitä pukuja,

jollaisia minä ja kolme kauppiasta, jotka tulivat minun talooni, kerran

pidimme yllämme.

Silloin ei Saladin enää voinut hillitä itseänsä, vaan syleili häntä

hellästi ja sanoi: Te olette messer Torello Istriasta, ja minä olen

yksi niitä kauppiaita, joille vaimonne lahjoitti nämä puvut, ja nyt on

tullut aika varmistaa luulonne siitä, mikä minulla oli kauppatavarana,

niinkuin teille sanoin lähtiessäni voivan tapahtua.

Kun Messer Torello tämän kuuli, tuli hän ylen iloiseksi ja alkoi

hävetä: iloiseksi siitä, että hänellä oli ollut sellainen vieras, ja

hävetä, kun oli mielestään ottanut hänet vähäpätöisesti vastaan. Mutta

Saladin sanoi hänelle: Messer Torello, koska Jumala on lähettänyt

teidät tänne minulle, niin huomatkaa, että tästä hetkestä en minä ole

täällä herrana, vaan te.

Ja heidän molempain ilonsa oli suuri, ja Saladin puetti hänet

kuninkaallisiin vaatteihin ja vei hänet kaikkien korkeimpain

vasalliensa eteen ja, ylistettyään monin sanoin hänen arvoaan, käski,

että jokaisen, jolle hänen suosionsa oli kallis, oli kunnioitettava

messer Torelloa kuin häntä itseään. Sen teki siitä alkaen jokainen

heistä, mutta paljon hartaammin kuin muut ne kaksi herraa, jotka olivat

olleet Saladinin tovereina käydessään hänen talossaan.

Kunnian korkeus, johon messer Torello näki yhtäkkiä joutuneensa,

haihdutti jonkun verran hänen mielestään Lombardian asioita, varsinkin,

kun hän uskoi lujasti, että kirjeensä oli saapunut perille enolle.

Mutta leirissä tai kristittyjen armeijassa oli sinä päivänä, jolloin

Saladin otti sen vangiksi, kuollut ja haudattu eräs halpa

provencelainen ritari, jonka nimi oli messer Torello de Dignes; ja kun

messer Torello d' Istria oli jaloutensa vuoksi tunnettu koko

sotajoukossa, niin jokainen, joka kuuli, että messer Torello on

kuollut, ajatteli, että vainaja oli messer Torello d'Istria, eikä

se Digneksestä kotoisin oleva. Ja lisäksi ei hänen vangiksi

joutumisensakaan ollut omiaan näyttämään erehtyneiden erehtyneen, ja

sentähden veivät monet italialaiset tämän uutisen kotimaahansa, ja

niissä oli niinkin löyhäpuheisia, että uskalsivat sanoa nähneensä hänet

kuolleena ja olleensa mukana hautajaisissa.

Kun messer Torellon vaimo ja sukulaiset saivat tämän kuulla, niin

herätti se ei ainoastaan heissä, vaan jokaisessa, joka oli hänet

tuntenut, suurta ja kuvaamatonta surua. Pitkäksi kävisi kuvailla,

millainen ja miten suuri oli hänen vaimonsa tuska ja suru ja itku.

Mutta kun hän oli muutamia kuukausia viettänyt alinomaisessa surussa ja

alkoi jo surra vähemmän, niin rupesivat veljet ja sukulaiset, koska

monet Lombardian mahtavimmat miehet pyysivät häntä puolisokseen,

yllyttämään häntä menemään uusiin naimisiin. Tästä kieltäytyi hän tosin

monta kertaa katkerasti itkien, mutta viimein täytyi hänen suostua

pakosta siihen, mitä hänen omaisensa tahtoivat, kuitenkin sillä

ehdolla, että hän saisi olla naimattomana sen ajan kuin hän oli messer

Torellolle luvannut.

Kun vaimon asiat Paviassa olivat tällä tolalla ja jo viimeiset

kahdeksan päivää määräajasta, jolloin hänen oli mentävä miehelään,

lähestyivät, sattui, että messer Torello näki Aleksandriassa eräänä

päivänä erään miehen, jonka hän oli nähnyt astuvan genovalaisten

lähettiläiden kanssa siihen kaleiriin, joka lähti Genovaan. Tämän

kutsutti hän puheilleen ja kysyi häneltä, millainen matka heillä oli

ollut ja milloin he olivat saapuneet Genovaan.

Mies vastasi hänelle: Herrani, huonon matkan teki se kaleiri, mikäli

kuulin Kretassa, jonne minä jäin. Sillä kun se oli lähellä Sisiliaa,

nousi vaarallinen pohjoistuuli, joka syöksi sen Barberian särkille

niin, ettei päätäkään pelastunut, ja muiden joukossa hukkui siellä

kaksi veljeäni.

Messer Torello uskoi tuon miehen sanat, jotka olivatkin aivan totta, ja

kun hän muisti, että se määräaika, jonka hän oli pyytänyt vaimoltaan,

loppui muutaman päivän kuluttua, ja ajatteli, ettei hänen kohtalostaan

tiedetä Paviassa mitään, niin piti hän varmana, että hänen vaimonsa

pakoitetaan uusiin naimisiin. Ja silloin joutui hän sellaisen tuskan

valtaan, että menetti ruokahalun ja asettui vuoteesen ja päätti kuolla.

Kun Saladin, joka rakasti häntä suuresti, tämän kuuli, tuli hän hänen

luokseen, ja saatuaan monilla ja hartailla rukouksilla tietää hänen

murheensa ja sairautensa syyn, hän torui häntä kovasti siitä, ettei

messer Torello ollut ennen sitä hänelle sanonut. Ja sitten hän pyysi

häntä olemaan rauhallisella mielellä ja vakuutti, että jos messer

Torello niin tekee, niin hän toimittaa hänet määrättynä aikana Paviaan,

sekä sanoi hänelle, millä tavalla.

Messer Torello, joka uskoi Saladinin sanat ja oli monta kertaa kuullut

puhuttavan, että sellainen oli mahdollista ja tapahtunut sangen usein,

alkoi silloin rauhoittua ja yllyttää Saladinia täyttämään aikomuksensa.

Saladin käski erästä taikuriaan, jonka taidon hän oli jo ennen kokenut,

miettimään jonkin keinon, miten toimittaa messer Torello yhtenä yönä

vuoteessaan Paviaan. Siihen taikuri vastasi, että sen voi tehdä, mutta

että messer Torello on oman etunsa tähden silloin nukutettava.

Tämän asian järjestettyään Saladin palasi messer Torellon luo, ja kun

hän näki hänen ehdottomasti tahtovan päästä määräajan kuluessa Paviaan,

jos se olisi mahdollista, taikka kuolla, ellei se kävisi päinsä, sanoi

hän: Messer Torello, siitä, että te rakastatte hellästi vaimoanne ja

pelkäätte hänen joutuvan toiselle, en voi, Jumala sen tietää, teitä

vähintäkään moittia. Sillä miten paljon naisia olenkaan nähnyt, on hän

niistä se, jonka tavat, olemus ja käytös, puhumattakaan kauneudesta,

joka on kuihtuva kukka, näyttävät minusta kiitettävimmiltä ja suurimman

rakkauden arvoisilta. Minusta olisi ollut sangen mieleistä, jos

olisimme saaneet, koska kerran kohtalo lähetti teidät tänne, elää tässä

valtakunnassa, jonka hallitus on minun käsissäni, saman arvoisina

herroina ne ajat, mitä te ja minä vielä elämme. Mutta kun Jumala kerran

ei sitä minulle suonut, koska te saitte päähänne joko kuolla tai saapua

määräaikana Paviaan, niin olisin edes toivonut, että olisin tiennyt sen

ajoissa, jotta olisin voinut toimittaa teidät kotiinne sillä kunnialla,

niin loistavasti ja sellaisen seurueen saattamana kuin arvonne vaatisi.

Mutta kun ei sitäkään sallittu ja kun te yhä toivotte pääsevänne sinne

nyt heti, niin lähetän teidät sinne niinkuin voin, sillä tavalla kuin

teille olen kertonut.

Siihen messer Torello sanoi: Herrani, tekonne ovat jo ilman

sanojannekin näyttäneet teidän suopeutenne, jota minä en olisi

mitenkään niin suuressa määrin ansainnut, joten minä elän ja kuolen

varmana siitä, mitä vakuutatte, vaikkette olisi sitä sanonutkaan. Mutta

koska nyt olen tehnyt päätökseni, niin rukoilen teitä, että se, mitä

sanotte minulle tekevänne, tapahtuisi pian, sillä huomenna on viimeinen

päivä, jolloin minua enää odotetaan.

Saladin vastasi, että se asia on aivan tarkoin järjestetty. Ja

seuraavana päivänä hän, aikoen lähettää messer Torellon matkaan

tulevana yönä, antoi varustaa erääsen suureen saliin ylen kauniin ja

kallisarvoisen vuoteen patjoista, jotka olivat kaikki sikäläiseen

tapaan samettia ja kultakangasta, ja antoi asettaa niiden päälle

peitteen, johon oli kirjailtu eräänlaisia kuvioita mahdottoman isoista

helmistä, ja kalliista jalokivistä, jotka sitten arvioitiin

äärettömäksi aarteeksi, sekä kaksi sellaiseen vuoteesen sopivaa

pielusta.

Tämän tehtyään hän käski, että messer Torello, joka oli jo voimissaan,

oli puettava saraseenilais-kuosiseen pukuun, kallisarvoisempaan ja

kauniimpaan kuin kukaan lie milloinkaan nähnyt, sekä kiedottava hänen

päähänsä yksi hänen pisimpiä liinojaan, sikäläiseen tapaan.

Ja kun oli jo myöhäinen hetki, niin Saladin meni useiden vasalliensa

kanssa siihen huoneesen, missä messer Torello oli, asettui istumaan

hänen viereensä ja alkoi melkein kyyneliä vuodattaen puhua: Messer

Torello, hetki, jolloin minun täytyy erota teistä, lähestyy, ja koska

en voi teitä saattaa enkä lähettää saattojoukkoa, sillä sen tien laatu,

jota tulette matkustamaan, ei sitä salli, niin täytyy minun hyvästellä

teitä jo tässä huoneessa, ja sitä tarkoitusta varten tänne tulin. Ja

sentähden minä pyydän teitä, ennenkuin jätän teidät Jumalan huomaan,

että muistelisitte minua, sen rakkauden ja ystävyyden tähden, joka on

välillämme. Ja jos on mahdollista, tulkaa katsomaan, kun olette

järjestänyt asianne Lombardiassa, ainakin kerta minua ennenkuin aikamme

loppuu, niin että voisin silloin, teidän näkemisestänne iloiten,

korjata sen virheen, joka minun nyt täytyy teidän kiireenne tähden

tehdä. Ja siihen tuloon saakka älköön olko epämieluista teille

tervehtiä minua kirjeillä ja anoa minulta kaikkea sellaista, mitä vaan

toivotte. Sillä minä teen varmaan teille palveluksia mieluummin kuin

ainoallekaan muulle kuolevaiselle.

Messer Torello ei voinut pidättää kyyneleitään ja niiden estämänä hän

vastasi ainoastaan muutamalla sanalla, että mahdotonta oli hänen

milloinkaan unohtaa Saladinin hyviä töitä ja jaloutta, ja että hän

varmasti tekee sen, mitä Saladin käskee, jos luoja hänelle aikaa antaa.

Sitten Saladin syleili ja suuteli häntä hellästi ja sanoi kyyneleitä

vuodattaen: Jumala matkallanne! sekä poistui huoneesta. Ja sen jälkeen

ottivat muut vasallit jäähyväiset ja menivät Saladinin kanssa siihen

saliin, johon tämä oli valmistanut vuoteen.

Mutta kun oli jo myöhä ja taikuri toivoi lähtöä ja kiiruhti, niin astui

sisään lääkäri ja toi jotakin juomaa, jonka hän juotti messer

Torellolle, uskotellen antavansa sitä hänelle vahvistukseksi. Eikä

kauan kestänyt, niin messer Torello nukkui. Ja siten nukutettuna

kannettiin hänet Saladinin käskystä sille kauniille vuoteelle, ja

Saladin asetti siihen suuren, kauniin ja kallisarvoisen kruunun, johon

hän teki sellaisen merkin, että ymmärrettiin selvästi Saladinin

lähettäneen sen messer Torellon vaimolle. Sitten hän sovitti messer

Torellon käteen sormuksen, johon oli juotettu niin loistava rubini,

että se näytti palavalta soihdulta; sen arvoa saattoi tuskin arvata.

Sen jälkeen antoi hän vyöttää hänen vyölleen sapelin, jonka kahvan

kaunistuksia ei olisi helppo arvioida. Ja sitäpaitsi hän antoi

kiinnittää hänen rintaansa soljen, jossa oli sellaisia helmiä, ettei

niitä ole ennen nähty, ja paljon kalliita kiviä. Ja viimein hän

tuotatti hänen kummallekin kupeelleen kaksi valtavaa kultamaljakkoa,

jotka olivat täynnä dukaatinrahoja, sekä hänen ympärilleen helminauhoja

ja sormuksia ja vöitä ja muita kalleuksia, joita kävisi pitkäksi

luetella. Ja tämän tehtyään hän suuteli vielä kerran messer Torelloa ja

sanoi taikurille, että hänen on nyt saatettava hänet kotiin. Ja samassa

vuode Saladinin läsnäollessa katosi, ja Saladin jäi puhelemaan

vasalliensa kanssa messer Torellosta.

Hänet oli jo asetettu, niinkuin hän oli pyytänyt, "Kultataivaan Pyhän

Pietarin" kirkkoon Paviassa kaikkine yllämainittuine jalokivineen ja

kaunistuksineen, ja nukkui vielä, kun suntio aamumessuun soitettuaan

astui kirkkoon kynttilä kädessä. Ja kun hän näki yhtäkkiä kalliin

vuoteen, niin hän ei ainoastansa hämmästynyt, vaan peljästyi suuresti,

ja kääntyi takaisin ja pakeni. Apotti ja muut munkit näkivät hänen

pakenevan ja kummastelivat sitä ja kysyivät häneltä syytä. Suntio sanoi

sen. Oh, vastasi apotti, ethän ole enää lapsi, etkä ensi kertaa tässä

kirkossa, antaaksesi itseäsi niin helposti peloitella. Menkäämme nyt

katsomaan, mikä häntä säpsähytti.

He siis sytyttivät lisää kynttilöitä, ja kun apotti kaikkien munkkiensa

kanssa meni kirkkoon, näkivät he sen ihmeellisen ja kalliin vuoteen ja

siinä ritarin nukkumassa. Ja kun he epäröiden ja arkoina katselivat

jalokiviä, lähestymättä vuodetta vähääkään, niin tapahtui, että

unijuoman voima loppui ja messer Torello heräsi ja huoahti syvään. Sen

nähdessään munkit ja apottikin peljästyivät ja pakenivat kaikki

huutaen: Herra armahda!

Messer Torello avasi silmänsä ja katseli ympärilleen, ja kun hän

huomasi selvästi olevansa siellä, minne oli pyytänyt Saladinilta

päästä, niin hän oli hyvin tyytyväinen. Sitten hän nousi istualleen ja

katseli yksitellen, mitä hänellä oli ympärillään, ja jos hän jo

ennenkin oli tuntenut Saladinin jalomielisyyden, niin nyt se näytti

entistäkin suuremmalta ja hän huomasi sen uudessa muodossa. Sitten hän

kuuli munkkien pakenevan, ja arvaten syyn, alkoi paikaltaan liikkumatta

kutsua apottia nimeltä, ja pyysi, ettei hän pelkäisi, sillä hän oli

messer Torello, hänen sisarenpoikansa. Tämän kuullessaan apotti

peljästyi yhä enemmän, sillä hän oli kuullut messer Torellon kuolleeksi

monta kuukautta sitten. Mutta vähän ajan kuluttua hän rauhoittui tosi

päätelmiä tehden, ja kun hän kuuli itseään yhä huudettavan, teki hän

pyhän ristinmerkin ja meni hänen luokseen.

Hänelle sanoi messer Torello: Oi, isäni, mitä te pelkäätte. Minä elän,

Jumalan kiitos, ja olen palannut tänne meren takaa.

Vaikka messer Torellolla oli iso parta ja arabialainen puku, niin tunsi

apotti kuitenkin hänet jonkun ajan päästä, ja kun hän tuli asiasta

aivan varmaksi, otti hän häntä kädestä ja sanoi: Poikani, ole

tervetullut! Ja jatkoi: Sinun ei pidä ihmetellä meidän pelkoamme, sillä

tässä kaupungissa ei ole ainoatakaan ihmistä, joka ei uskoisi varmasti,

että sinä olet kuollut. Ja tiedän sanoa senkin, että madonna Adalieta,

sinun vaimosi, on joutumassa sukulaisten pyyntöjen ja uhkausten vuoksi

ja vasten tahtoaan uusiin naimisiin, ja tänä aamuna solmitaan

avioliitto, ja häät ja kaikki, mitä juhliin tarvitaan, on valmistettu.

Messer Torello nousi kalliista vuoteestaan ja iloitsi tavattomasti

apotin ja munkkien kanssa, mutta pyysi jokaista heistä, ettei tästä

hänen paluustaan puhuttaisi kenellekään, ennenkuin hän oli toimittanut

erään asian. Sitten hän antoi panna kalliit jalokivet säilöön ja kertoi

apotille, mitä hänelle oli tähän hetkeen saakka tapahtunut. Apotti

iloitsi hänen onnestaan ja kiitti hänen kanssaan Jumalaa.

Ja sen jälkeen messer Torello kysyi, kuka se hänen vaimonsa uusi

sulhanen oli. Apotti sanoi sen. Silloin messer Torello sanoi: Ennenkuin

saadaan tietää minun paluustani, aion nähdä, millainen on puolisoni

käytös näissä häissä. Ja siksi toivon, vaikkei olekaan tapana

hengellisten miesten mennä sellaisiin pitoihin, että minun tähteni

järjestätte asiat niin, että menemme sinne.

Apotti sanoi, että hän tekee sen mielellään. Ja kun päivä valkeni, niin

hän lähetti sanan sulhaselle, että hän haluaa tulla erään toverinsa

kanssa hänen häihinsä. Ja ylimys vastasi, että se oli hänestä oikein

mieleen.

Kun sitten tuli aterioimisen hetki, niin messer Torello lähti apotin

kanssa, siinä puvussa, jossa hän oli, uuden sulhasen taloon. Siellä

katsoivat kaikki, jotka hänet näkivät, häntä ihmetellen, mutta kukaan

ei häntä tuntenut. Ja apotti sanoi kaikille, että hän oli

saraseenilainen lähetti, jonka sultaani oli lähettänyt Ranskan

kuninkaan luokse.

Messer Torello sijoitettiin sitten erääsen pöytään, joka oli juuri

vastapäätä hänen vaimoansa, ja tätä katseli mies tavattomalla

mielihyvällä, sillä hän näytti olevan suruissaan näiden häiden tähden.

Vaimokin katseli jonkun kerran häntä, ei kuitenkaan niinkuin olisi

hänet tuntenut, sillä sitä ei sallinut messer Torellon iso parta ja

outo puku ja se varma luulo, että hänen miehensä oli kuollut.

Mutta kun messer Torellosta näytti olevan sopiva hetki koettaa,

muistaisiko vaimo vielä häntä, niin hän otti käsille sormuksen, jonka

Adalieta oli lahjoittanut hänelle silloin, kun hän lähti matkalle,

kutsutti luokseen pojan, joka palveli pöydässä Adalietaa, ja sanoi

hänelle: Sano puolestani morsiamelle, että meidän maassa on sellainen

tapa, että jos joku ulkomaalainen, kuten minä olen täällä, aterioi

nuoren parin pöydässä, niin on morsiamen, merkiksi siitä, että vieraan

tulo pöytään miellyttää häntä, lähetettävä hänelle se malja, josta hän

itse juo, viinillä täytettynä. Kun sitten vieras on juonut maljasta,

minkä haluaa, sulkee hän kannen, ja morsian juo loput.

Poika vei sanan rouvalle, ja hienona, älykkäänä naisena, ja luullen,

että vieras oli jokin mahtava herra, tahtoi tämä nyt osoittaa, että

hänen tulonsa oli hänestä mieleen. Ja siksi hän käski pesemään suuren

kultamaljan, joka oli hänen edessään, täyttämään sen viinillä ja

viemään ylimykselle. Ja niin tapahtui.

Messer Torello oli pistänyt vaimonsa sormuksen suuhunsa ja juodessaan

hän teki niin, että pudotti sen kenenkään huomaamatta maljaan. Sitten

hän jätti siihen vähän viiniä, sulki kannen ja lähetti maljan

morsiamelle.

Madonna Adalieta otti sen ja noudattaakseen vieraansa maan tapaa

aukaisi kannen ja nosti maljan huulilleen ja näki sormuksen, ja katsoi

mitään sanomatta sitä jonkun aikaa. Ja tunnettuaan, että se oli sama,

jonka hän oli antanut messer Torellolle tämän lähtiessä, hän otti ja

katsoi tarkoin miestä, jota hän oli luullut muukalaiseksi, ja tunsi

hänet. Ja kuin heikkopäiseksi tullen hän kaatoi pöydän, joka oli hänen

edessään, ja huusi: Tuo on minun herrani, tuo on varmasti messer

Torello! Ja juoksi pöydän luo, jonka ääressä ritari istui, ja

välittämättä vaatteistaan ja esineistä, jotka olivat pöydällä, hän

heittäytyi pöydän toiselle puolelle ja syleili messer Torelloa niin

hurjasti, ettei kukaan niistä jotka siellä olivat, saanut sanoilla eikä

millään häntä irti miehensä kaulasta, ennenkuin messer Torello sanoi

hänelle, että hän malttaisi nyt hiukan mieltään, sillä hän saisi pian

tarpeeksi aikaa häntä halaella.

Silloin madonna Adalieta suoristihe, ja kun häät oli aivan keskeytyneet

ja samalla tulleet osaksi entistään iloisemmiksi, koska oli saatu

takaisin sellainen ritari, niin messer Torello pyysi hiljaisuutta, ja

kaikki tyyntyivät.

Messer Torello kertoi nyt kaikille, mitä hänelle oli tapahtunut

lähtöpäivästä tähän hetkeen saakka, ja lopetti pyytämällä, ettei

ylimys, joka oli ottanut hänen naisensa vaimokseen, koska oli luullut

hänen kuolleen, pahastuisi, jos hän itse nyt elossa olevana ottaakin

hänet takaisin.

Äskeinen sulhanen, vaikka olikin hiukan nolattu, vastasi reippaasti ja

ystävällisesti, että messer Torellolla oli valta tehdä sille, mikä

hänen omaansa oli, mitä hän halusi.

Silloin antoi madonna Adalieta äskeiselle sulhaselle takaisin sormuksen

ja kruunun, jotka oli häneltä saanut, ja sovitti käteensä sen, jonka

oli maljasta ottanut, sekä päähänsä sultaanin lähettämän kruunun. Ja

sitten lähtivät he pois siitä talosta, jossa olivat, ja menivät

täydellä hääloistolla messer Torellon taloon. Ja siellä ilahuttivat he

pitkällä ja riemullisella juhlalla äsken surreita ystäviään,

sukulaisiaan ja kaupunkilaisia, jotka katselivat messer Torelloa kuin

ihmettä.

Messer Torello antoi sitten osan saamistaan kalliista aarteista

herralle, joka oli saanut kustantaa häät, sekä apotille ja lukuisille

muille. Ja kun hän oli useammallakin tavalla ilmoittanut Saladinille

onnellisesta paluustaan isänmaahansa, pysyen hänen ystävänään ja

palvelijanaan, niin eli hän vielä monta vuotta kelpo vaimonsa kanssa,

harjoittaen anteliaisuutta enemmän kuin ikinä ennen.

Näin loppuivat siis messer Torellon ja hänen kalliin vaimonsa

kärsimykset, ja sellainen oli heidän iloisen ja alttiin

kohteliaisuutensa palkka. Niin koettavat monet muutkin tehdä, mutta

vaikka heillä on siihen keinoja, tekevät he sen niin huonosti, että

saamme maksaa heidän kohteliaisuudestaan paljon enemmän kuin se

ansaitseekaan, ennen kuin he sitä meille suovat. Jos he siis eivät

saakaan palkkaa työstään, ei sitä sovi heidän itsensä eikä muidenkaan

kummastella.

Novelleja Decameronesta · 第 43 / 44 题