Mitridanes on kateellinen Nathanille hänen jaloutensa tähden
ja menee häntä surmaamaan. Hän tulee Nathania tuntematta hänen
luokseen, ja tämä itse neuvoo hänelle tavan, miten hän sen voi
tehdä. He kohtaavat Nathanin neuvon mukaan toisensa eräässä
metsässä, Mitridanes tuntee Nathanin, häpeää ja tulee hänen
ystäväkseen.
Aivan varmaa on, että Kiinan puolella, jos voi uskoa genovalaisten ja
muiden niillä seuduilla käyneiden sanoja, oli ennen ylhäissyntyinen ja
verrattoman rikas mies nimeltä Nathan. Hänellä oli asunto lähellä
tietä, jota jokaisen, joka tahtoi matkustaa itämailta länteen tai
lännestä itään, täytyi melkein pakosta kulkea. Ja koska hän oli
luonteeltansa ylevä ja antelias ja halusi, että hänet tunnettaisiin
hänen teoistaan, niin hän teetti sinne, koska siellä oli paljon
mestareita, lyhyessä ajassa niin kauniin ja suuren ja kallisarvoisen
palatsin kuin koskaan on nähty, ja antoi varustaa sen oivallisesti
kaikella sellaisella, mitä tarvittiin ylimysten vastaanottoa ja
kestitsemistä varten. Ja kun hänellä oli sitäpaitsi suuri ja hieno
talonväki, niin antoi hän ottaa miellyttävästi ja juhlallisesti vastaan
ja osoittaa kunnioitusta jokaiselle, joka sinne tuli tai sieltä lähti.
Ja niin pitkälle hän meni tässä kiitettävässä menettelyssään, ettei
ainoastaan itä, vaan melkein koko länsikin tunsi hänet maineelta.
Ja kun hän sitten oli jo vanha, mutta ei silti väsynyt
kohteliaisuuteensa, tapahtui, että hänen maineensa tuli erään
nuorukaisen korviin nimeltä Mitridanes, joka oli kotoisin melkoisen
läheltä hänen paikkaansa. Ja tämä, joka tiesi, etteivät hänen
rikkautensa olleet vähemmät kuin Nathaninkaan ja joka oli tullut
kateelliseksi Nathanille hänen maineensa ja ylevyytensä tähden, päätti
joko tuhota tai pienentää Nathanin kunnian vielä suuremmalla
anteliaisuudella.
Niinpä hän teetti samanlaisen palatsin kuin Nathanillakin oli ja alkoi
harjoittaa niin rajatonta kohteliaisuutta kuin kukaan saattaa kaikkia
kohtaan, jotka sitä kautta menivät tai tulivat. Ja kieltämättä hänestä
tuli lyhyessä ajassa sangen kuuluisa mies.
Mutta eräänä päivänä tapahtui, että kun nuorukainen oleskeli aivan
yksin palatsinsa pihalla, niin yhdestä palatsin portista tuli sisään
eräs eukko ja pyysi häneltä almua ja sai sen. Ja kun hän tuli sitten
takaisin toisesta portista hänen luokseen, niin hän sai uudestaan, ja
sitä tehden perätysten kaksitoista kertaa. Mutta kun hän palasi
kolmannentoista kerran, niin Mitridanes sanoi: Kunnon nainen, sinä olet
sangen ahkera pyytämään. Ja antoi kuitenkin hänelle almun. Mutta kun
vanhus nämä sanat kuuli, niin hän sanoi: Voi Nathan, miten ihmeellinen
sinun anteliaisuutesi on! Sillä kahdenneljättä portin kautta, jotka
hänen palatsissaan niinkuin tässäkin on, minä kuljin ja pyysin häneltä
almua, eikä hän kertaakaan tuntenut minua niin, että olisi sen
osoittanut, ja aina häneltä sain. Ja täällä en kulkenut vielä kuin
kolmentoista kautta, niin minut tunnettiin ja minua torutaan.
Ja niin sanoen vaimo lähti eikä enää palannut.
Kun Mitridanes kuuli vanhuksen sanat, niin hän joutui raivoisan vihan
valtaan, ikäänkuin se, mitä hän kuuli Nathanin maineesta, olisi
vähentänyt hänen kunniaansa. Ja hän sanoi: Voi minua onnetonta. Milloin
pääsen Nathanin veroiseksi anteliaisuudessa edes suurissa asioissa,
saati sitten hänet voitan, niinkuin yritän, kun en pienimmässäkään voi
häntä lähestyä. Totisesti minä ponnistan turhaan, ellen saa raivatuksi
häntä maan päältä. Ja koskei vanhuus häntä korjaa, niin täytyy minun
viipymättä tehdä se omin käsin.
Ja tällaisen kiivastuksen vallassa hän kavahti ylös ja ilmaisematta
kenellekään aiettaan nousi pienen saattueen keralla hevosen selkään ja
saapui kolmen päivän kuluttua sinne, missä Nathan asui.
Hän antoi tovereilleen määräyksen, että heidän oli meneteltävä niin,
kuin eivät olisi hänen seuralaisiaan eivätkä häntä tuntisi, ja
hankittava itselleen huone, kunnes hänestä jotain kuulisivat. Ja kun
hän illan tullen saapui sinne ja oli yksin, niin kohtasi hän lähellä
kaunista palatsia Nathanin aivan yksinään. Tämä, joka oli huvikseen
kävelemässä, ei ollut lainkaan komeassa puvussa, ja koska Mitridanes ei
häntä tuntenut, niin kysyi hän häneltä, voisiko hän neuvoa, missä
Nathan asui.
Nathan vastasi hänelle iloisesti: Poikani, tällä seudulla ei ole
ketään, joka voisi sanoa sinulle sen paremmin kuin minä. Ja siksi minä,
jos tahdot, opastan sinut sinne.
Nuorukainen sanoi, että tämä olisi hänestä hyvin mieleen, mutta ettei
hän, jos se kävisi päinsä, tahtonut Nathanin häntä näkevän ja tuntevan.
Siihen Nathan sanoi: Ja senkin minä teen, koska sitä haluat.
Mitridanes laskeusi niin ollen satulasta ja kulki Nathanin kanssa,
antautuen pian miellyttäviin pakinoihin, aina tämän palatsin luo
saakka. Siellä Nathan käski erään palvelijansa ottamaan nuorukaisen
hevosen ja lähestyen häntä ja puhuen hänen korvaansa määräsi, että hän
ilmoittaisi kaikille talossa, ettei kukaan saisi sanoa nuorukaiselle
hänen olevan Nathanin. Ja se tapahtui.
Mutta kun he tulivat palatsiin, niin Nathan vei Mitridaneen sangen
kauniisen kamariin, jossa häntä ei voinut nähdä kukaan muu kuin ne,
jotka hän oli määrännyt häntä palvelemaan. Ja siellä antoi hän kestitä
häntä komeasti ja piti hänelle itse seuraa.
Hänen kanssaan ollessaan Mitridanes alkoi kunnioittaa häntä kuin omaa
isäänsä. Mutta kuitenkin hän kysyi häneltä, kuka hän oli.
Siihen vastasi Nathan: Minä olen Nathanin vähäpätöinen palvelija, ja
olen ollut lapsuudesta vanhaksi saakka hänen parissaan, mutta hän ei
ole ylentänyt minua sen korkeammalle kuin näet, joten minä en voi,
miten kaikki muut häntä kehukootkin, häntä paljoa kiittää.
Nämä sanat herättivät Mitridaneessa toivon, että hän voisi nyt
toteuttaa äskeistä mukavammin ja vaarattomammin kieron aikeensa.
Nathan kysyi häneltä puolestaan kohteliaasti, kuka hän oli ja mille
asialle hän oli tänne tullut, ja tarjosi hänelle neuvoaan ja apuaan
kaikessa, missä hän voi. Mitridanes vitkasteli jonkun aikaa
vastaamasta, mutta viimein hän päätti uskoa aikeensa hänelle, ja pyysi
kiertäen kaartaen hänen luottamustaan ja sitten hänen neuvoaan ja
apuaan, sekä ilmaisi hänelle täydellisesti, kuka oli ja mitä varten
tänne tullut ja millaisista vaikutteista.
Kun Nathan kuuli Mitridaneen puheet ja hurjan aikeen, niin hän aivan
tyrmistyi; mutta kauan vitkastelematta hän kuitenkin vastasi hänelle
lujamielisesti ja tyynin kasvoin: Mitridanes, jalo mies oli sinun
isäsi, jota huonompi sinä et tahdo olla, koska olet tehnyt niin korkean
päätöksen, nimittäin olla antelias kaikille. Ja minä kiitän suuresti
kateuttasi, jota kannat Nathanin avuja kohtaan, sillä jos sellaista
olisi paljon, niin maailma, joka nyt on kovin kurja, tulisi pian
hyväksi. Aikeesi, jonka minulle ilmaisit, pysyy epäilemättä salassa, ja
siinä saatan minä antaa sinulle paremminkin hyödyllisen neuvon kuin
suurta apua. Ja neuvoni on tämä. Sinä voit nähdä täältä noin puolen
peninkulman päässä metsikön, jossa Nathan kävelee melkein joka aamu
aivan yksin, viipyen siellä huvikseen melkoisen ajan. Siellä on sinun
helppo löytää hänet ja tehdä hänelle, mitä haluat. Ja kun hänet tapat,
niin älä mene, jotta voisit palata esteettömästi kotiisi, sitä tietä,
jota tulit, vaan sitä, jonka näet vasemmalta tulevan metsästä. Sillä
vaikka tämä tie on hiukan huonompi, kulkee se lähempää kotiasi ja on
sinulle turvallisempi.
Kun Mitridanes oli saanut tämän neuvon ja Nathan lähtenyt hänen
luotaan, niin ilmoitti hän salaa tovereilleen, jotka myöskin nyt siellä
olivat, missä heidän piti odottaa häntä seuraavana päivänä.
Mutta kun seuraava päivä tuli, niin meni Nathan, joka ei ollut
mitenkään muuttanut mieltään, mitä tulee neuvoon, jonka oli antanut
Mitridaneelle, yksin metsikköön kuolemaansa kohti.
Mitridanes otti herättyään jousensa ja miekkansa, sillä muita aseita ei
hänellä ollut, nousi hevosen selkään ja ajoi siihen metsikköön, jossa
hän näki jo kaukaa Nathanin aivan yksinään kävelemässä. Mutta koska hän
tahtoi nähdä hänet ja kuulla hänen puhuvan ennen tappamista, niin hän
karahutti häntä vastaan, tarttui kääreesen, joka hänellä oli päässä, ja
sanoi: Vanhus, sinä olet kuoleman oma!
Siihen ei Nathan vastannut muuta kuin: Kai minä olen sen ansainnut.
Kun Mitridanes kuuli hänen äänensä ja katsahti hänen kasvoihinsa, niin
tunsi hän hänet yhtäkkiä samaksi mieheksi, joka oli ottanut hänet niin
ystävällisesti vastaan, tuttavallisesti opastanut ja rehellisesti
neuvonut. Ja silloin hänen raivonsa heti raukesi ja viha muuttui
häpeäksi. Ja hän heitti pois miekan, jonka oli jo paljastanut Nathania
tappaakseen, laskeusi hevosen selästä, lankesi itkien Nathanin
jalkoihin ja sanoi: Selvästi nyt näen, rakas vanhus, teidän
anteliaisuutenne, kun ajattelen, miten viisaasti olette tullut tänne
antamaan minulle henkenne, jota minä, ilman mitään syytä, ilmaisin
teille himoitsevani. Mutta Jumala, joka piti parempaa huolta minun
velvollisuuksistani kuin minä itse, avasi sillä hetkellä, jolloin se
oli enimmän tarpeen, järkeni silmät, jotka kurja kateus oli sokaissut.
Ja siksi tunnen minä nyt, kuta valmiimpi te olette ollut haluani
täyttämään, sitä syvemmin velvollisuuteni katua hairahdustani. Kostakaa
siis minulle niinkuin arvelette rikokseni ansainneen.
Nathan nosti Mitridaneen maasta ja syleili ja suuteli häntä hellästi ja
sanoi: Poikani, yritystäsi, miksi sitä kutsutkaan, pahaksi tai muuksi,
ei tarvitse pyytää eikä antaa anteeksi, sillä sinä et aikonut sitä
toteuttaa vihassa, vaan siksi, että tahdoit itseäsi pidettävän
parempana muita. Elä siis minun puolestani rauhassa ja ole varma, ettei
ole toista ihmistä, joka rakastaisi sinua niin kuin minä. Sillä minä
näen sinun sielusi korkeuden, koska et ole antautunut kokoamaan rahaa,
niinkuin kurjimukset tekevät, vaan jakelemaan jo koottua. Äläkä häpeä
sitä, että olet aikonut surmata minut kuuluisaksi tullaksesi, äläkä
usko, että minä sitä ihmettelen. Korkeimmilla keisareilla ja
suurimmilla kuninkailla ei ole juuri mitään muuta ammattia kuin tappaa,
eikä pelkästään yhtä ihmistä, niinkuin sinä aioit, vaan lukemattomia,
ja polttaa ja hävittää kaupunkeja laajentaakseen valtakuntiaan ja siten
lopullisesti omaa mainettaan. Sinä et siis siinä, että tahdoit itsesi
kuuluisaksi tehdäksesi surmata ainoastaan minut, tehnyt mitään
ihmeellistä tai uutta, vaan jotain sangen tavallista.
Mitridanes ei kaunistellut kieroa haluaan, vaan kiitti Nathania hänen
keksimästään jalosta puolustuksesta. Ja puhellessaan johtui hän
sanomaan ihmettelevänsä tavattomasti, kuinka Nathan oli voinut alistua
sellaiseen ja häntä siihen neuvoa ja opastaa. Siihen Nathan vastasi:
Mitridanes, en tahdo, että sinä ihmettelet minun neuvoani ja
päätöstäni, sillä siitä ajasta, jolloin tulin omaksi herrakseni ja
päätin tehdä samaa kuin sinä olet alkanut tehdä, ei talooni ole tullut
koskaan ketään, jota minä en olisi vointini mukaan tyydyttänyt niissä
asioissa, mitä hän minulta anoi. Sinä tulit tänne haluten henkeäni,
joten minä, kun kuulin pyyntösi, päätin kohta sen sinulle lahjoittaa,
ettet sinä olisi ainoa, joka lähtisi täältä saamatta pyyntöään
täytetyksi. Ja jotta sinä sen saisit, annoin sinulle sellaisen neuvon,
jota pidin hyvänä, että voisit ottaa henkeni kadottamatta samalla
omaasi. Ja siksi sanon sinulle vieläkin ja pyydän, että sen ottaisit,
jos sitä tahdot, ja tyydyttäisit sillä itseäsi. En tiedä, miten sen
paremmin voisin antaa. Minä olen käyttänyt sitä ja kahdeksankymmentä
vuotta omaksi ilokseni ja onnekseni ja tiedän, että minulle luonnon
järjestyksen mukaan, jota ihmiset ja kaikki muu noudattavat, on suotu
enää ainoastaan vähän aikaa. Siksi pidän paljon parempana lahjoittaa
sen pois, kuten olen aina aarteitani lahjoitellut ja käyttänyt, kuin
säilyttää sitä siksi, kunnes luonto ryöstää sen vasten tahtoani
minulta. Vähäpätöinen lahja olisi antaa toiselle satakin vuotta. Kuinka
paljon vähäpätöisempi on siis lahjoittaa ne kuusi, kahdeksan vuotta,
mitä minulla enää on täällä oltavaa. Ota se nyt vaan, jos sitä
tarvitset, pyydän sitä sinulta, sillä sinä aikana, minkä olen elänyt,
en ole tavannut ketään, joka olisi halunnut sitä, enkä tiedä, voinko
enää tavatakaan sellaista, joka sitä pyytäisi, jollet sinä nyt sitä
ota. Ja vaikkapa sattuisikin niin, että jonkun sellaisen tapaisin, niin
tunnen, että kuta kauemmin sitä säilytän, sitä arvottomammaksi se
tulee. Ja siksi, ota se nyt, ennenkuin se tulee vielä joutavammaksi,
sitä pyydän.
Mitridanes sanoi kovasti häveten: Jumala varjelkoon minua edes
haluamasta sellaista kalleutta, kuin teidän henkenne on, kuten vähän
aikaa sitten tein, saatikka sitä ottamasta, kun te sitä tarjoatte. Sen
ikävuosia en tahtoisi vähentää, vaan lisäisin niitä mielelläni
omillani.
Silloin sanoi Nathan nopeasti: Ja jos sen voisit, tahtoisitko niitä
lisätä ja antaa minun tehdä sinulle sellaista, jota en ole koskaan
tehnyt kellekään, nimittäin ottaa sinulta jotain, jota en ole koskaan
muilta ottanut? Tahtoisin, vastasi Mitridanes heti. No tee sitten,
sanoi Nathan, niinkuin pyydän. Sinä jäät nuorena miehenä, niinkuin
olet, tänne talooni ja käytät nimeä Nathan. Ja minä menen sinun kotiisi
ja otan iäksi nimekseni Mitridanes.
Silloin Mitridanes vastasi: Jos minä osaisin elää niin hyvästi kuin te
osaatte ja olette osannut, niin ottaisin kauan mietiskelemättä vastaan
sen, mitä tarjoatte. Mutta kun minusta näyttää olevan sangen varmaa,
että minun tekoni vähentäisivät Nathanin kunniaa, ja koska en tahdo
turmella toiselta sellaista, jota en osaa itselleni hankkia, niin en
sitä ota.
Tällaisia ja monia muita miellyttäviä sanoja keskenään vaihtaen
palasivat he Nathanin toivon mukaan yhdessä palatsiin, jossa Nathan
osoitti monta päivää suurenmoista kunnioitusta Mitridaneelle ja
vahvisti häntä kaikin keinoin ja tiedoillaan hänen suuressa ja ylevässä
aikeessansa. Ja kun Mitridanes tahtoi seuralaisineen palata kotiin, ja
Nathan oli osoittanut hänelle sangen selvästi, ettei hän koskaan voisi
päästä anteliaisuudessa hänen edelleen, niin hän laski hänet menemään.