Rinaldo d'Asti joutuu ryöstettynä Castel Guiglielmoon,
jossa eräs leskivaimo majoittaa hänet, ja kun hän on sitten
saanut vahingoistaan korvauksen, niin hän palaa terveenä ja
onnellisena kotiinsa.
Olipa Ferraran markiisin, Azzon aikana eräs kauppias nimeltä Rinaldo
d'Asti, joka tuli asioissaan Bolognaan; ja kun hän oli ne suorittanut
ja oli matkalla kotiinsa, niin tapahtui, että tuskin hän pääsi
Ferrarasta ja ratsasti Veronaan päin, niin hän yhtyi eräihin miehiin,
jotka näyttivät kauppiailta, mutta olivatkin maantierosvoja ja
elämältään ja tavoiltaan kelvottomia ihmisiä. Näitä hän seurasi ja
antautui varomattomasti puheisiin heidän kanssaan. Mutta kun he
näkivät, että hän oli kauppias, ja arvelivat, että hän kuljettaa
mukanaan rahaa, niin he päättivät keskenään ryöstää hänet, heti kun
huomaisivat hetken sopivaksi. Ja siksi he puhuivat, ettei hänen
epäluulonsa heräisi, hänen kanssaan kulkiessaan kuin kunnialliset ja
oikeassa asemassa olevat miehet ainakin pelkästään säädyllisistä
asioista ja rehellisyydestä ja tekeytyivät, mikäli osasivat ja
tiesivät, häntä kohtaan auliiksi ja hyväntahtoisiksi. Ja sentähden
Rinaldo piti suurena onnena, että oli heidät kohdannut, sillä hän oli
muuten yksin ja ainoastaan eräs ratsastava palvelija mukanaan.
Ja kun he niin kulkivat ja siirtyivät, kuten usein tapahtuu, puheissaan
asiasta toiseen, niin osui keskustelu myöskin rukouksiin, joilla
ihmiset turvautuvat Jumalaan. Ja eräs rosvoista, joita oli kolme, sanoi
Rinaldon puoleen kääntyen: Ja te, arvon herra, mitä rukousta teillä on
tapana lukea matkoillanne?
Rinaldo vastasi: Totta puhuen minä olen näissä asioissa yksinkertainen
ja taitamaton mies, ja vähän on minulla varastossa rukouksia, sillä
minä elän vanhaan kuosiin ja tyydyn vain pariin soldoon neljänkolmatta
denarin asemasta. Mutta kuitenkin on minulla ollut aina tapana lukea
matkoilla, kun aamulla lähden majatalosta, yksi isämeitä ja yksi
avemaria pyhän Julianuksen isän ja äidin sielujen puolesta. Ja sen
jälkeen rukoilen Jumalaa ja häntä, että he tulevaksi yöksi antaisivat
minulle hyvän majapaikan. Ja monta kertaa olen jo päivinäni joutunut
matkoilla suuriin vaaroihin, joista kaikista olen pelastunut, ja ennen
kaikkea sitten viettänyt yöni hyvässä paikassa ja hyvässä majatalossa.
Ja sentähden minä uskon lujasti, että pyhä Julianus, jonka kunniaksi
minä rukoukseni luen, on saanut pyydetyksi minulle tämän armon
Jumalalta. Ja minusta tuntuu siltä, etten voisi matkata hyvin päivällä
enkä saapua illalla hyvästi perille, jos en olisi täten aamulla
rukoillut.
Silloin sanoi se, joka oli tätä häneltä kysynyt: Ja tänä aamuna,
rukoilitteko niin?
Rinaldo vastasi hänelle: Rukoilin kyllä.
Silloin sanoi rosvo, joka jo tiesi, miten tässä oli käyvä, itsekseen:
Kyllä on rukouksesi vielä tarpeen, sillä elleivät aikeet mene hukkaan,
arvelenpa, että saat sangen huonon yösijan. Ja sitten hän sanoi
Rinaldolle: Minäkin puolestani olen paljon matkaellut, mutta en ole
koskaan sitä rukousta lukenut, vaikka olen kuullut monien sitä suuresti
kehuvan; eikä ole kuitenkaan koskaan tapahtunut, etten olisi siitä
syystä saanut hyvää majapaikkaa. Ja tänä iltana saatte ehkä vielä
nähdä, kumpi meistä saa paremman yösijan, tekö, joka olette rukouksenne
lukenut, vai minä, joka en sitä ole tehnyt. Totta kyllä on, että olen
käyttänyt sen asemasta Dirupistia tai Intemerataa taikka Deprofundista,
jotka ovat, mikäli mummo-vainaallani oli tapa laususkella, sangen
vaikuttavia.
Ja niin he puhelivat kaikenlaisista asioista ja jatkoivat matkaa; ja
rosvot odottivat vain soveliasta aikaa ja paikkaa toteuttaakseen
kelvottoman suunnitelmansa. Ja silloin tapahtui, että kun oli jo myöhä
ja he aikoivat Castel Guiglielmon tuolla puolella lähteä kaalaamaan
erään joen poikki, nuo kolme, jotka näkivät, että hetki oli myöhäinen
ja paikka yksinäinen ja tukettu, karkasivat Rinaldon kimppuun,
ryöstivät hänet, jättivät hänet seisomaan paitasilleen ja sanoivat
lähtiessään: Koetapas nyt, antaako pyhä Julianuksesi sinulle tänä yönä
hyvän majapaikan, sillä meidän pyhimyksemme sen kyllä meille antaa.
Ja he kaalasivat virran poikki ja menivät tiehensä.
Kun Rinaldon palvelija, joka oli pelkuri, näki hyökättävän herransa
kimppuun, ei hän tehnyt mitään häntä auttaakseen, vaan käänsi
hevosensa, jolla hän ratsasti, eikä pysäyttänyt ennenkuin saapui Castel
Guiglielmon edustalle ja sinne hän meni myöhäisellä hetkellä sisälle
sekä mistään välittämättä majataloon yöksi.
Rinaldo, joka oli jäänyt paitasilleen ja paljain jaloin, ei tiennyt,
mitä tehdä, kun ilmakin oli sangen kylmä ja lunta satoi kovasti. Ja
nähdessään, että yö oli jo yllättänyt, hän alkoi väristen ja hampaitaan
kalistellen katsella, näkyisikö ympäristössä jotakin olinpaikkaa, jossa
hän voisi viettää yönsä, niin ettei hän kuolisi viluun. Mutta kun hän
ei nähnyt yhtään sellaista, sillä seudulla oli vähän sitä ennen ollut
sota ja kaikki oli poltettu, niin alkoi hän ravata kylmän ajamana
Castel Guiglielmoa kohti, tietämättä, sinnekö vai muualle hänen
palvelijansa oli paennut. Ja hän ajatteli, että jos hän sinne sisälle
pääsee, niin kaipa Jumala lähettää hänelle jotakin apua.
Mutta synkkä yö yllätti hänet jo hyvinkin miglion päässä linnakylästä,
joten hän joutui sinne niin myöhään, ettei hän, kun portit oli jo
suljettu ja laskusillat nostettu, päässyt sinne sisälle. Silloin hän
katseli tuskissaan ja lohduttomana itkien ympärilleen, mihin hän voisi
asettua, niin ettei edes lunta sataisi hänen päälleen. Ja onneksi hän
näki linnakylän muurin harjalla talon, joka pistihe hiukan muurin
ulkopuolelle, ja tämän ulkoneman alle hän päätti mennä oleksimaan
päivään saakka. Ja hän meni sinne ja tapasi ulkoneman alla oven, mutta
se oli lukittu, ja kokosi kynnykselle hiukan oljen-rippeitä, joita oli
lähistöllä, ja asettui siihen suruissaan ja tuskissaan istumaan, ja
soimasi monta kertaa pyhää Julianusta, sanoen, ettei tämä ollut sen
luottamuksen mukaista, jota hän oli tuntenut pyhimystä kohtaan.
Mutta pyhä Julianus ajatteli kyllä häntä ja valmisti hänelle
vitkastelematta hyvänkin yösijan.
Tässä linnoituksessa oli eräs leskivaimo, ruumiiltaan niin kaunis,
ettei vertaa, jota Azzon markiisi rakasti kuin omaa henkeään ja piti
siellä itseään varten. Ja mainittu vaimo asui siinä talossa, jonka
ulkoneman alle Rinaldo oli mennyt aikailemaan. Ja sattumalta oli
markiisi edellisenä päivänä saapunut seudulle maatakseen yön tämän
naisen kanssa ja hän oli antanut salaisesti varustaa talossa kylvyn ja
oivallisen illallisen. Mutta kun kaikki oli jo valmista eikä leskivaimo
odottanut enää kuin markiisin tuloa, niin kävi siten, että portille
saapui palvelija, joka toi markiisille sellaisia uutisia, että tämän
täytyi heti ratsastaa seudulta pois. Sen tähden hän lähetti naiselle
sanan, ettei tämän tarvitse nyt häntä odottaa, ja lähti kiireesti
matkaan. Siitä oli leskivaimo hiukan murheissaan, eikä tiennyt, mitä
tehdä, mutta päätti sitten mennä kylpyyn, joka oli varustettu
markiisille, ja sen jälkeen illastella ja asettua vuoteesen. Ja niin
hän nyt meni kylpyyn.
Tämä kylpy oli lähellä sitä ovea, jonka luokse Rinaldo-poloinen oli
kyyristynyt linnakylän ulkopuolelle. Ja sentähden nainen kylvyssä
ollessaan kuuli, miten Rinaldo itki ja kalisteli leukojaan kuin mikä
haikara ikään. Silloin kutsui nainen palvelustyttönsä ja sanoi: Mene
ylös ja katso muurilta, onko kuka tämän oven takana, ja kuka se on ja
mitä hän siellä tekee.
Tyttö meni, ja kirkas ilma auttoi häntä niin, että hän näki miehen
istuvan siellä paitasillaan ja paljasjaloin, niinkuin kerrottu on, ja
vapisevan kovasti. Ja tyttö kysyi siis, kuka hän on.
Rinaldo, joka vapisi niin, että hän tuskin sai sanaa sanotuksi, kertoi
silloin niin lyhyesti kuin osasi, kuka hän oli ja millä tavoin ja miksi
tänne joutunut. Ja sitten hän alkoi surkeasti rukoilla, ettei tyttö
antaisi hänen, jos muu olisi suinkin mahdollista, kuolla sinne öiseen
viluun.
Tyttö, jonka kävi sääliksi, palasi emäntänsä luokse ja kertoi hänelle
kaikki. Tämän sääli heräsi myöskin, ja koska hän muisti, että hänellä
oli avain tuohon oveen, jota markiisi käytti jonkun kerran sinne
tullessaan, niin hän sanoi: Mene ja avaa hänelle hiljalleen ovi.
Illallinen on tässä, mutta ei ole ketään, joka sen söisi, ja meillä on
kyllin tilaa voidaksemme antaa hänelle yömajaa.
Tyttö kiitti suuresti tätä emäntänsä sääliväisyyttä, meni ja avasi oven
ja päästi Rinaldon sisään. Ja kun leski näki, että hän oli aivan
jäykistynyt, niin hän sanoi hänelle: Mene nopeasti, hyvä mies, tuonne
kylpyyn, joka on vielä lämmintä.
Rinaldo teki halusta tämän, odottamatta enempiä pyyntöjä. Ja kun kylvyn
lämpö oli hänet täysin virvoittanut, tuntui hänestä siltä, kuin hän
olisi palannut kuolemasta elämään. Leskivaimo antoi varustaa hänelle
vähän sitä ennen kuolleen miehensä vaatteet, ja kun Rinaldo pukeutui
niihin, näyttivät ne ikäänkuin häntä varten tehdyiltä. Ja odottaessaan,
mitä rouva vielä määräisi, alkoi Rinaldo kiittää Jumalaa ja pyhää
Julianusta, joka oli pelastanut hänet siitä pahasta yöstä, jota hän oli
peljännyt, ja johtanut hänet, mikäli hänestä näytti, hyvään
majapaikkaan.
Tämän jälkeen ylhäisnainen vähän lepäili, ja annettuaan tehdä
oivallisen valkean erääsen saliinsa meni sinne ja kysyi, kuinka
miesparka nyt jaksoi.
Tyttö vastasi siihen: Madonna, hän on jo pukeutunut, ja on kaunis mies
ja näyttää sangen hienolta ja hyvätapaiselta herralta.
No menepä sitten, vastasi leski, ja kutsu hänet tänne ja sano hänelle,
että tulkoon tänne tulen ääreen, niin illastellaan yhdessä, sillä minä
arvaan, ettei hän ole vielä syönyt illallista.
Kun Rinaldo astui saliin ja näki naisen, joka oli hänestä sangen hienon
näköinen, niin tervehti hän häntä kunnioittavasti ja lausui niin suuret
kiitokset kuin suinkin osasi hänelle tehdystä hyvästä työstä.
Leskivaimo katseli ja kuunteli häntä, ja kun hän näytti sellaiselta
kuin tyttö oli sanonut, niin otti hän hänet iloisena vastaan ja vei
hänet tuttavallisesti istumaan viereensä tulen ääreen ja tiedusteli
häneltä onnettomuutta, joka hänet oli tänne saattanut. Ja Rinaldo
kertoi hänelle säntillisesti koko asian.
Leskivaimo oli jo Rinaldon palvelijan linnakylään tullessa saanut
kuulla jotakin tästä tapahtumasta, joten hän uskoi täydellisesti, mitä
Rinaldo hänelle kertoi. Ja hän ilmoitti Rinaldolle ne uutiset, jotka
hän tiesi hänen palvelijastaan, ja neuvoi, kuinka hän voisi hänet
löytää helposti seuraavana aamuna.
Mutta kun pöytä oli katettu, niin pesi Rinaldo, niinkuin ylhäisnainen
pyysi, hänen kanssaan kätensä ja asettui sitten illalliselle.
Rinaldo oli kookas vartaloltaan ja kaunis ja miellyttävä kasvoiltaan
ja sangen kiitettävä ja kohtelias tavoiltaan sekä vielä nuoruutensa
keski-iässä. Ja niinpä ylhäisnainen loi häneen monta kertaa silmänsä ja
ihasteli häntä itsekseen suuresti sekä otti hänet pian, markiisin
asemasta, jonka piti tulla makaamaan hänen kanssaan ja joka oli
herättänyt hänessä lihallisen halun, vastaan sydämeensä. Ja kun
illallinen oli syöty ja pöydästä noustu, niin neuvotteli hän
palvelustyttönsä kanssa, olisiko tämän mielestä oikea teko, jos hän
käyttäisi hyväkseen sitä, minkä onni oli hänelle lähettänyt, koska
kerran markiisi oli hänen toiveensa pettänyt. Tyttö, joka tunsi
emäntänsä halun, kehoitti silloin minkä tiesi ja taisi häntä myöskin
sitä noudattamaan. Niin ollen palasi ylhäisnainen tulen ääreen, jonne
hän oli Rinaldon yksinään jättänyt, alkoi katsella häntä rakkaasti ja
sanoi hänelle: Ah, Rinaldo, miksi istutte niin ajatuksissanne? Ettekö
luule voivanne saada korvausta siitä, että menetitte yhden hevosen ja
eräitä vaatteita? Olkaa levollinen, olkaa iloinen, te olette täällä
kotonanne. Jopa tahdon sanoa teille enemmänkin: kun näin teidät noissa
vaatteissa, jotka olivat ennen miesvainajani, olette te minusta aivan
kuin hän, niin että minulle on tullut tänä iltana satakin kertaa halu
syleillä teitä ja suudella teitä. Ja ellen olisi peljännyt, että te
ette siitä pidä, niin varmaan sen olisin tehnytkin.
Kun Rinaldo kuuli nämä sanat ja näki naisen silmäin leimahtelun, niin
hän, joka ei ollut suinkaan hölmö, meni syli avoinna lesken luokse ja
sanoi: Madonna, kun ajattelen, että minä voin tästä lähtien sanoa
olevani elossa yksinomaan teidän ansiostanne, ja muistelen, mistä
olette minut pelastanut, niin kovin julkea olisin, ellen koettaisi
tehdä kaikkea, mikä on teille mieliksi. Ja siksi tyydyttäkää halunne ja
syleilkää ja suudelkaa minua, sillä minä puolestani syleilen ja
suutelen teitä enemmän kuin mielelläni!
Pitempiä puheita kuin nämä ei tarvittu. Leskivaimo, joka aivan paloi
rakkauden halusta, heittäytyi heti hänen syliinsä; ja kun hän oli
tuhannenkin kertaa kiihkeästi häntä halaillut ja suudellut, ja Rinaldo
yhtä monesti häntä, niin he nousivat siitä ylös ja menivät
sisähuoneesen, jossa he viivyttelemättä asettuivat levolle.
Mutta kun aamurusko alkoi kajastaa, nousivat he naisen toivomuksen
mukaan ylös, ja ettei tätä asiaa kukaan aavistaisi, antoi ylhäisnainen
Rinaldolle joitakuita huonoja vaatteita ja täytti hänen kukkaronsa
rahalla, ja pyydettyään, että hän pitäisi tämän salassa, sekä
neuvottuaan, mitä tietä hänen oli mentävä päästäkseen linnoitukseen ja
löytääkseen palvelijansa, laski hänet ulos samasta ovesta, josta hän
oli tullutkin.
Kun päivä valkeni, oli Rinaldo tulevinaan kauempaa, ja meni sitten, kun
portit oli avattu, linnakylään ja löysi palvelijansa. Niin ollen hän
pukeutui toisiin vaatteihinsa, jotka olivat laukussa. Mutta juuri kun
hän aikoi nousta palvelijansa hevosen selkään, tapahtui se melkein
taivaallinen ihme, että niitä kolmea rosvoa, jotka edellisenä iltana
olivat hänet ryövänneet ja joutuneet sitten eräästä toisesta pahasta
työstään kiinni, kuljetettiin linnakylään. Ja kun he tunnustivat itse
tekonsa, niin annettiin Rinaldolle takaisin hänen hevosensa, vaatteensa
ja rahansa eikä hän menettänyt muuta kuin parin sukkanauhoja, joista
rosvot eivät tienneet, mitä he olisivat niillä tehneet.
Niinpä Rinaldo kiitti Jumalaa ja pyhää Julianusta ja nousi hevosensa
selkään ja palasi terveenä ja onnellisesti kotiinsa. Mutta ne kolme
maantierosvoa joutuivat seuraavana päivänä kiikkumaan tuulessa nuoran
jatkona.