Metsästysmaja.
Pekka sai vielä runsaan puoli tuntia rauhassa miettiä käyntiä Inkerin
luona ja monia muita seikkoja, eikä tätä tuumailua häirinnyt muu, kuin
välistä hevosen kompastuminen huonolla tienpohjalla, ennenkuin hänen
herransa ehti määräpaikkaansa ja pysähtyi ennen mainitun metsästysmajan
eteen.
Tämä oli vanha puutalo, jota ympäröi ruohottunut ja vesoittunut
puutarha, jonka lahoja ja sammaltuneita hedelmäpuita Pekka, puutarhurin
poika kun oli, ei voinut säälittä katsella. Autiompaa turvapaikkaa
olisi maailman pauhinata pakenevan tutkistelemuksiin tahi tieteellisiin
töihin kiintyneen erakon ollut vaikea löytää. Yltympärillä kuuhotti
synkkä hongikko, jonka hiljaisuutta harvoin häiritsivät puunhakkaajan
kirveeniskut, ja melkein yhtä harvoin näki matkamiehen tahi ajokalujen
pyrkivän tuota karua tietä eteenpäin.
Sittenkun palvelija oli ilmoittanut Draken tulon, riensi talon
isäntä, itse Pentti Skytte, avoimin sylin vierastansa vastaan portaille
ja saattoi hänet syrjässä sijaitsevaan huoneeseen, oppineen
valtakunnan-neuvoksen lukukammioon.
Yhden seinän täytti kirjakaappi, sisältävä parisen sataa nahkakantista
folianttia; toisen seinän ääreen oli kasattu kaikenmoisia kaluja,
joista tähteintutkijan tahi kemistan meidän päivinämme olisi vaikeata
sanoa, mihin niitä käytettiin. Keskellä tätä paksujen ikkunaverhojen
pimentämää huonetta seisoi iso kirjoituspöytä, täynnä kirjoja ja
käsikirjoituksia. Takassa leimusi tuli, vaikka syksyinen ilta olikin
erittäin lenseä.
Valtakunnan-neuvos Skytte oli jo täyttänyt viisi vuosikymmentä, mutta
oli vielä täysissä miehuutensa voimissa. Laiha olento sukkeline
vaihtelevine liikkeineen, soikeat kasvot joilla välkkyi eloisa ilme, ja
tuikeat silmät ilmaisivat vilkasta luontoa, häilyvää mieltä. Mutta
samalla ilmeni tuosta köyrynenästä, ohuesta, hiukan esiinpistävästä
alahuulesta ja terävästä leuasta tavatonta viekkautta ja terävää älyä,
samoin kuin korkeasta otsasta varsin etevää ymmärrystä.
Hänen kasvojansa ympäröi käherä peruukki, jota hän, salatakseen
harmaantuvia hiuksiaan, harvoin otti päästään, ei edes yksin
ollessaankaan, sillä, niinkuin hän itse sanoi, hän ei tahtonut
peilinkään hänelle muistuttavan voimien vähenemistä, aikaan, jolloin
hän niitä niin hyvin tarvitsi; tämä arvokas päänkoriste valui runsaina
suortuvina pitkin pitkäliepeistä taivaansinistä yönuttua, jonka hän
hyvillä mielin kietoi ympärilleen istuessaan nojatuoliin ja
osottaessaan vieraallensa samallaisen mukavan istuimen siinä lähellään.
Sittenkun tavanmukaiset kohteliaisuuden temput olivat suoritetut, nousi
valtakunnan-neuvos, jonka ylimalkain oli vaikea pysyä muutamiakaan
minuuttia paikallaan, soitti kamaripalvelijan luokseen ja käski tämän
tuoda pari pulloa burgundilaisviiniä sekä antaa kokille käskyn
valmistaa illallinen.
Burgundilaista tuli. Kun ensi lasit tuota jokseenkin oivallista viiniä
oli juotu, kävi puhe vielä kankeasti, mutta vilkastui sitä mukaa kuin
ensin avatun pullon sisällys väheni. Parhaastaan tuota vilkastumista
voitiin vain huomata valtakunnan-neuvoksessa. Sulavan miellyttävästi
puhellen, kosketteli hän moninaisia seikkoja, jotka tosin eivät
kuuluneet niihin asioihin, joiden tähden tänne oli kokoonnuttu, mutta
valtakunnan-neuvoksen yksityisiä suhteita koskien olivat ne omiansa
osaltansa synnyttämään sitä suosiollisuutta ja avomielisyyttä, jota
täällä kahdenkeskisessä seurassa molemmin puolin toivottiin.
Tärkeämpi keskustelu sukeusi vasta myöhään iltasella, illalliselta
päästyä, muutamien vahakynttiläin tuttavallisessa valossa ja edelleen,
joskaan ei ylenmääräisesti ryypiskeltäessä.
-- Kiitän teitä vielä kerran, alotti valtakunnan-neuvos puheen -- että
hyväntahtoisesti kutsuani noudattaen saavuitte tänne. Aika oli
täpärällä, koska minun huomenna täytyy palata Tukholmaan astuakseni ei
juuri kadehdittavalle sijalleni valtakunnan neuvospöydän ääreen. Täällä
voimme kuitenkin puhella avosydämisesti tarvitsematta pelätä
kuuntelevia korvia: se siitä etua onkin, kun joskus elostelee
salomaalla, sellaisella kuin tämä on. Sen sijaan pääkaupungissa ei tätä
nykyä ole missään turvattu urkkijoilta ja vakoilijoilta. Niitä
viilettelee kaikkialla. De la Gardien puolue vaanii Bjelken puoluetta
ja Bjelken puolue De la Gardien puoluetta; molempien vakoilemisella on
sama tarkotus herttuata ja meitä kohtaan, ja siihen tulevat lisäksi
ulkomaan lähettiläät, jotka tiedustelevat toinen toisensa ja kaikkien
muidenkin ajatuksia. Epävarmuutta kaikkialla ja harvat, joihin voi
luottaa. Kaikki riippuu vaan siitä, mitenkä voi pilkistää muiden
kortteihin ja kätkeä omansa. Siinä asiassa luulenkin onnistuneeni
meidän joukkomme hyväksi. Meidän valttimme eivät vielä ole lyödyt
pöytään, ystäväiseni, mutta aika on pian käsissä. Ja te, Drake, olette
aina sama kuin ennenkin: hengellänne, verellänne uskollinen kuningas
vainajan veljelle herttua Aadolf Juhanalle...
-- Hengelläni ja verelläni uskollinen omalle tulevaisuudelleni, en
mitään muuta, lausui Drake kylmästi.
-- Hyvä, hyvä, virkahti valtakunnan-neuvos taputtaen Drakea olkapäälle.
-- Sellaiseen mieheen voi luottaa. Toisenlainen vastaus olisi
kukaties herättänyt minussa epäilystä. Me taistelemme jokainen oman
tulevaisuutemme, omien hankkeittemme puolesta; mutta hakiessamme
keinoja niiden edistämiseksi, on sitä parempi, kun löydämme kaikille
yhteisen keinon, jonka yhdistetyin voimin voimme saattaa liikkeeseen...
Me riisumme nyt naamarin, me kumpikin, kuten usein ennenkin olemme
toistemme edessä tehneet... Siispä: mitä on herttua? Vallikoppa, jolla
suojaamme itseämme piirittäessämme linnaa ... sitä tyhjää keskustaa,
jonka ympärille me isänmaan ja oman itsemme ystävät, vedämme ketjumme.
-- Aivan oikein, vastasi Drake. -- Minä sen vallan hyvin käsitän
mahdolliseksi, että löytyy ihmisiä, jotka nousevat hallitusta vastaan,
vaikkeivät heitä siihen ole saattaneet itsekkäät tarkotukset, vaan
yksinomaan kunnioitus kuningas-vainajan tahtoa kohtaan, sellaisena kuin
se hänen testamentissaan on lausuttuna. Mutta se on minusta
käsittämätöntä, että joku kävisi tämän ruhtinaan puolelle, mieltyneenä
yksistään tuohon typerään, narrimaiseen ja ilettävään henkilöön...
-- Tepä sen sanoitte, kautta Jupiterin! lausui valtakunnan-neuvos ja
jatkoi intomielin: -- Jospa tietäisitte, kuinka olen kärsinyt ja
vielä kärsin Hänen Ylhäisyytensä tähden! Hänen häälyväisyytensä,
epäluuloisuutensa ja tuima luontonsa säikyttäisi kenen muun hyvänsä,
vaan ei minua, hakemasta hänen laisensa sielun lietteestä tukevata
jalansijaa. Yhtä vaikeata on rautakahleisiin kytkeä meren aaltoja, kuin
saada häntä kiintymään määrättyyn päämaaliin ja määrättyihin keinoihin
sen saavuttamiseksi. Hänen vihansa valtakunnanholhojia kohtaan on
sammumaton, mutta hän hautoo sitä toimetonna, niinkuin lohikäärme
aarrettaan. Hänen rinnallansa täytyy lakkaamatta olla jonkun, joka
kiihottaa häntä toimiin ilmaisematta etevämmyyttänsä, joka kukistaa
hänet ja on olevinaan hänen nöyrin palvelijansa ... joka ennen kaikkea
osaa olla varova, sillä herttua on vähimmin luotettava mies tämän
ilmankannen alla ja suostuisi hätätilassa, pelastaakseen oman nahkansa,
pettämään ystävänsä. Jättää hänen käsiinsä jotakin jos kuinkakin
vähäistä, oleellista todistusta aikeistamme, olisi sama kuin myödä
itsensä pyövelille. Siitä huomaatte, ystäväiseni, kuinka vaikeata...
-- Minä tiedän, teidän ylhäisyytenne, lausui Drake, -- että te olette
ainoa henkilö, jossa tarpeellinen määrä terävyyttä ja malttia on
yhtyneenä, ollaksenne näkymättömänä renkaana herttuan ja tyytymättömien
välillä. Mutta sanokaapa: mitä on viime aikoina tehty meidän
hyväksemme? Olemmeko päämaalia askeltakaan lähempänä vai emmekö? Kaikki
näyttää ilmeisesti olevan samalla kannalla kuin vuosikausi takaperin.
Minä en voi hyväksyä tätä epäröimistä, horjuvaisuutta ja ainaista
lykkäystä, jos yhdellä rohkealla iskulla käy voittaminen kaikki yhdellä
kertaa.
-- Mitäkö on tehty? Kärsittekö sitten kuulla minun luettelevan niitä,
pikemmin sanoen, lukemattomia vaivoja, joita olen saanut kestää,
yhdistäessäni jommoiseksikin yhtenäiseksi, irtonaiseksi kokonaisuudeksi
kaikkia näitä harrastuksia ja ihmisiä...
-- Jotka jokainen sinänsä ovat niin halveksittavia!
-- Aivan niin! Heitellessäni, sanon minä, näitä erilaisia syöttejä,
joihin nämä erilaiset kalat ovat tarttuneet. Muutamille kelpaa tämä,
toisille tuo. Täytyy siis taitavasti kätkeä pyyteittemme paljous, jonka
kautta hajaannus saattaa syntyä ja pitää näkyvissä sitä vähää, josta
kaikki saattavat sopia. Ja vieläkin: kun tätä joukkoa johdamme
taisteluun, eivät muut kuin ainoastaan aniharvat päämiehistä saa tuntea
sotasuunnitelmaa, joka muussa tapauksessa helposti voisi joutua
vihollisen käsiin...
-- Hyvä, lausui Drake ja tyhjensi sarkkansa. -- Minä myönnän, ettei
kärsivällisyyteni vedä vertoja ihmettelylleni, jonka teidän
ylhäisyytenne kyky voittaa moisia vastuksia, minussa herättää.
Puhukaamme sentähden harvoin sanoin! Milloinka tarvitsette minua?
-- Minä hetkenä hyvänsä, ystäväiseni. Valtiopäivät kokoontuvat muutaman
kuukauden päästä, ja ennenkuin ne hajaantuvat, täytyy kaikki olla
tehty.
-- Niinkö luulette?
-- Silloin tahi ei koskaan. Kolmen aatelittoman säädyn keskuudessa on
meillä jo suuri kannatus. Aateli ei ole herttualle uskollinen, mutta
niinpian kun valtiokeikaus on saatu toimeen, on sen säädyn kolmas ryhmä
Rålamb etukynnessä, pyyhkäsevä meidän puolelle, sillä heti kun olemme
riistäneet vallan holhojien käsistä kumoamme kreivin etuoikeudet.
Yrityksen toimeenpanoon tarvitaan teidän kaltaisianne miehiä...
-- Survaus vain, niin savikuva romahtaa, lausui Drake, jonka veri
viinin ja puhelun vaikutuksesta alkoi kuumeta. -- Missä on oikeittain
heidän valtansa? Ei missään taivaassa eikä maan päällä, ellei
hallittavien mielikuvituksessa, Kansa vihaa heitä samoin kuin se vihaa
meitä kaikkia, joilla etuoikeuksia on...
-- Mutta tuo luulottelu onkin maailmavalta, ystäväiseni...
-- Se on varjo...
-- Se on kumpaakin. Vallan vertauskuva on valta itse.
-- Eikö meitä vaan kukaan kuule? lausui Drake, nousten seisoalleen.
-- Olkaa huoleti! Minä olen yhtä arka päästäni, kuin te omastanne.
-- Hyvä on. Mitäs muuta tarvitaan kuin että jonakin yönä vangitaan nuo
miehet, itsekukin sängyssään, hätätilassa vaikka, surmataan heidät? Ei
yhtään kättä nouse heitä puolustamaan. Kymmenen päättävää miestä, siinä
kaikki mitä tarvitaan ottaaksemme vallan miljoonien yli meidän
käsiimme.
-- Hiljaa, hiljaa, ystäväni! Viiden heikon kuolevaisen takana, joita
kutsutaan valtakunnan holhojiksi, seisoo kuolematon, pyhä valta, jota
ei kenkään rankaisematta saa sortaa. Olkoon tämän vallan nimi joko
Laki, Kansan Omatunto tahi Kuningasvalta, jos niin tahdotte. Meidän on
esiintyminen solvatun oikeuden nimessä, meillä täytyy olla niin sanottu
pyhä kirjotus, johon turvautua oikeauskoisen kansan edessä...
-- Semmoinen pyhä kirjoitus on kuningasvainajan testamentti...
-- Niin on, ja sitten täytyy meillä olla laillinen ammattikilpi
seinälle ripustettavaksi...
-- Herttua...
-- Niin juuri! Ja sitten on hyvän inhimillisen järjestyksen vuoksi
välttämätöntä, että jotkut kansan edusmiehistä hankkivat äänellänsä
vahvistuksen hankkeillemme samassa, kun niihin ryhdymme. Se on pyhä
voitelu, jota ilman olemme henkiheittoja seikkailijoita. Ette myöskään
saa olla aivan lukuunottamatta sitä seikkaa että heillä, noilla
viidellä, on käsissänsä valtiokoneiston kaikki langat. Ei muuta kuin
nykäsee vaan noita lankoja, niin tuhat itseksensä käypää konetta joutuu
liikkeeseen, tuhat kynää tuhrii yhtämonta paperilehteä noidanriimuja
täyteen ja sulkee ne voiman sinetillä, sill'aikaa kun tuhat muuta
itsekseen toimivaa konetta tarttuu pistimiin ja musketteihin... Se
juuri taitoa kysyy osata samalla koota nuo langat omiin käsiin,
ällistyttää epäröivät valmiilla teolla, saattaa omantunnonihmiset
lainpuustavilla vaikenemaan, sekä lahjoa omanvoiton-pyytäjät
kunniasijoilla ja etuoikeuksilla. Olen jo sanonut kuinka aateliston
kolmas luokka on voitettavissa; aatelittomat säädyt seisovat jo
toisella jalallaan meidän leirissämme ja Enander, Prytz sekä Pekka
Eerikinpoika saavat kukin säädyssään sen aikaan että nostavat toisenkin
jalkansa meidän puolellemme. Yhden vuoden veronvapaus on voittava koko
työtätekevän luokan; peruutetut kreivikunnat suovat meille tilaisuuden
heittää rahvaalle semmoisen syötin. Itse pääkaupunginkin sotaväestössä
on liittolaisia. Tässä, ystäväni, jatkoi valtakunnan-neuvos vetäen auki
laatikon työpöydästään, -- tässä on luettelo joukkokuntamme
luotetuimmista ja mahtavimmista miehistä. Banér ja muut, joiden
varovaisuuteen ei ole luottamista, ovat luvusta pois. Nämä miehet,
jotka ovat ytimenä joukossamme, ovat valmiit valalla ja
allekirjoituksella sitoutumaan asiatamme edistämään. Semmoinen sitoumus
on hyvä olemassa. Minä esitän kokouksen pidettäväksi teidän luonanne,
Drake, Sjövikissä. Se voi käydä tavallisten kestien nimellä,
ystäväiseni; te kutsutte tuttavanne ja naapurinne valtiollisista
väreistä lukua pitämättä ... kuta kirjavampi seura, sitä parempi...
-- Minä tahdon siinä suhteessa seurata käskyjänne, sanoi Drake
tarkastaen luetteloa.
-- Mutta nyt politiikasta muihin asioihin! sanoi valtakunnan-neuvos. --
Haluatteko tietää, millä minä huvittelen itseäni isänmaan kysymyksistä
vapaana ollessani? Katsokaa, ystäväni, minulla on tekeillä työ, joka on
himmentävä monet entisajan viisastenkin oivallisimmat teokset...
-- Minä arvaan mistä kysymys on, sanoi Drake vilkkaasti ja osotti
kummallisiin työkaluihin; -- te tutkitte yhä edelleen tieteiden
tiedettä...
-- En ystäväni, lausui valtakunnan-neuvos pudistaen peruukkiansa, --
minä olen luopunut punaisen leijonan ajosta ja olen ruvennut
harrastamaan vähemmän vaarallista, mutta yhtä jaloa tiedettä, nim.
kielentutkimusta.
-- _Sol praecipuarum linguarum subsolarium_ [etevin etevimmistä
kielistä auringon alla], luki Drake valtakunnanneuvoksen hänen eteensä
laskeman paperitukun nimilehdestä. Hän työnsi sen ilmeisellä
ylenkatseella takasin.
-- Kiittäkäämme onneamme, nuori ystäväni, jatkoi valtakunnan-neuvos,
että olemme saaneet tukahutetuksi tuon kiihottavan, hirmuisen
saaliinhimon! Te tiedätte yhtähyvin kuin minä, mikä vastustamaton
lumoava voima on noissa yöllisissä tutkimisissa, jolloin ajatus
syventyy kabbalan hornan syvyyteen ja koettaa sen sokkeloissa viruvilta
sfinkseiltä viekotella viisasten kiveä; jolloin hän kumarassa
sulattimen ääressä katselee metallien vaihtelevaa välkettä ja vavisten
odottaa joko perikatoa tahi maailman herrautta...
-- Ja te olette voinut voittaa tuon himon! lausui Drake, voimatta
salata epäilystään.
-- Entä te?
-- Minä ... minä en oikeastaan ole sitä koskaan tuntenutkaan. Huhu
valehtelee, kertoessaan minun harjoittavan kullantekoa.
-- Sitä parempi teille! Meidän kesken puhuen: tiedättekö kuinka
paljon ruutia minä viime vuonna tuhlasin ajaessani leijonaa takaa?
Inkerinmaassa olevan vapaaherrakuntani kahden vuoden korot, s.o. noin
36,000 taalaria hopearahaa! Ainoastaan huoli rakkaan lapseni Marian ja
hänen tulevaisuutensa tähden on saanut minut luopumaan noista
viettelevistä tutkimuksista. Enkä kuitenkaan vielä ole varma itsestäni.
Kovasti kiusaa jatkamaan, kun näkee muiden onnistuvan...
-- Teidän ylhäisyytenne, mitä sillä tarkotatte! lausui Drake, jonka
kasvoissa joka ainoa lihas jännittyi.
-- Tunnette tietysti Vanloon...
-- Sitä nimeä en ole koskaan kuullut.
-- Ettekö. Mutta, sehän on totta: oletteko edes käynyt
pääkaupungissakaan sittekun tulitte kotia. Siellä ei kuule juuri muuta
nimeäkään, paitsi sitä, tietäkää se.
-- Kuka Vanloo sitten on?
-- Kukako on? Helppo kysymys, mutta vaikea vastata, sillä Vanloolla
on niin paljo ominaisuuksia, etten tiedä, mitä niistä sanoisin
etevimmäksi. Että hän, nimestänsä päättäen on hollantilainen, on meidän
mielestämme hänen huonoin ominaisuutensa. Samaan aikaan kuin te
palasitte, saapui hän tänne Hollannin lähetystön mukana ja on hänellä
kaikesta päättäen maansa hallitukselta salaisia asioita täällä
toimitettavina. Se, että hän on oppinut ja erittäin kieliä taitava, on
kyllä kelpo ominaisuus, joka ei loistele maailman silmissä, vaan on
saanut minun mieltymään häneen... Ajatelkaa, jatkoi valtakunnan-neuvos,
joka itse oli innokas kielentutkija, -- hän puhuu ruotsia kuin
syntyperäinen ruotsalainen, vaikka hän ennen ei ole käynyt Ruotsissa,
tuntee itä- ja länsi-Intian indiaanien kielen yhtä hyvin kuin
suomalaisten ja lappalaisten kielen! Kuitenkin voin sanoa, että olen
havainnut hänen kreikankielessä heikoksi...
-- Hän on siis kieliniekka, mutta mitä muuta? kysyi Drake
kärsimättömänä.
-- Hän on mainio ratsastaja, taitava miekkailija, upea ulkomuodoltaan,
miellyttävä käytökseltään...
-- Vai niin! Klaus Tottille ja Kustaa Otto Stenbockille uusi kilpailija
naisten suosiosta. No niin, Tott alkaakin vanheta ja Stenbock puuhaa
leskikuningattaren asioita, niin että lisäys siinä suhteessa lieneekin
tervetullut. Minä onnittelen teidän ylhäisyyttänne merkillisen
tuttavuutenne johdosta.
Drake lausui tämän pilkallisella äänellä. Valtakunnan-neuvos Pentti
hymyili, hypisteli kultaista nuuskarasiaa sormiensa välissä ja jatkoi:
-- Odottakaa, kuva ei ole vielä valmis. Sallikaa minun vielä lisätä
pari piirrettä ja päättäkää sitten! Vanloolla on todellakin
Stenbockin kanssa yhteistä se, että hän on naisten, eikä vähimmin
leskikuningattaren, suosiossa. Muutama aika takaperin paransi Vanloo
kuningattaren vaikeasta rintataudista, jota lääkärit turhaan olivat
koettaneet parantaa...
-- Hän on siis lääkärikin, tuo merkillinen hollantilainen.
-- Todellinen ihmetohtori, ystäväiseni, vaikka hän lääkkeitä pitelee
samalla tavalla kuin hän pitelee miekkaa...
-- Murhaavastiko?
-- Ha, ha! Ei, niinkuin leikkikalua, jolla hän tekee hämmästyttävän
taikatempun ja heittää sitte pois sen. Seikka oli se, että hänen
majesteettinsa sai rintavaivansa vilustumisesta järvellä, kun hänen
korkeutensa oli hovikuntineen koettamassa muudanta oivaa, kullasta ja
silkistä välkkyvää huvipurtta, jonka samainen Vanloo hänelle lahjoitti.
Vanloo oli sitä mieltä, että kuningattaren tuli panna sen koiran
karvoja päälle, joka purrutkin oli...
-- Mies on siis rikas!
-- Rikas, kuin jos Pactolusvirta kulkisi hänen liivintaskunsa läpi.
Hänen rikkautensa, ruhtinaan moinen rikkautensa, on hänen loistavain
ominaisuuksiensa _quinta essentia_. Hän sirottelee kultaa niinkuin
Banér ja Steinberg [kaksi huonomaineista riitapukaria, edellisen
isä oli sotapäällikkö Juhana Banér] sirottelevat herjasanoja
ympärilleen. Ja mistä lähteestä luulette hänen näitä rikkauksia
ammentavan? Elävän Jumalan kautta! Hän on adepti.
Valtakunnan-neuvos lausui nämä viime sanat salaperäisen juhlallisesti.
Vieno lihasten värähdys silmien yläpuolella ja eloisampi välke silmissä
ilmaisi puheen vaikuttaneen hänen vieraaseensa.
-- Oletteko siitä vakuutettu, teidän ylhäisyytenne? kysyi hän karkealla
äänellä.
Valtakunnan-neuvos hiljensi äänensä kuiskaavaksi ja vastasi:
-- Minä puhun teille niin salaa kuin ripin turvissa, että hän omien
silmieni edessä on muuttanut elohopeaa kullaksi.
-- Haa! Kaikki epäilykset asian mahdollisuudesta ovat niin muodoin
hälvenneet! lausui Drake.
-- Kuka koskaan on epäillytkään? virkkoi valtakunnan-neuvos. --
Muuttihan Raymond Lullus, tuo suuri filosoofi, 30,000 naulaa lyijyä
kullaksi kuningas Edvard I:sen läsnäollessa, josta kullasta ensimäiset
rosenobel-rahat lyötiin? Eikö tulen vaikuttamat äärimäisyyteen käyvät
muutokset kappaleissa osota todennäköiseksi sitä, että kaikki kappaleet
ovat yhdistetyt määrätyistä alkuaineista, joihin ne voidaan jakaakin,
ja että ne kappaleet, jotka näyttävät alkuaineilta tarvitsevat
jakaantuakseen ainoastaan suurempaa lämpömäärää tai yhdistämistä
toisiin määrättyihin aineisiin? Koottakoon kullan ominaisuudet,
koottakoon ne eri tahoilta ja erilaisista aineista yhteen kohtaan ja
yhteen aineeseen, niin saadaan -- _kultaa_!... Kas niin, Drake, ettekö
nytkään näe mitään miellyttäväisyyttä tuossa miehessä ... Vanloossa?
-- Sitä en voi kieltää.
-- Saatte kukaties piankin tilaisuuden tutustua häneen, sillä hän on
ehdottanut minulle, että möisin hänelle tämän metsästystaloni ... joka
olisi mainio turvapaikka suuressa maailmassa elävälle adeptille, se
teidän täytyy myöntää ... ja että suostun hänen ehdotukseensa, sitä en
laisinkaan epäile.
Puhe siirtyi sitten asioihin, jotka eivät kuulu tähän kertomukseen.
Oli myöhä yö, kun Drake sanoi hyvästit isännälleen ja palasi
ratsupalvelijansa kanssa Sjövikiin.