Sillä hetkellä hän katsahtaa taivaasen -- ei, lehterille.
Ja siellä hän huomaa -- vaimonsa, ystävättäriensä keskellä, joitten
kiikarit kaikki ovat tähdätyt häneen.
Jonkinlainen lämpö juoksee koko hänen ruumiinsa lävitse...
Ja hän alkaa puhua... Hän ei oikeastaan tiedä mitä, sitä vähemmin
mitenkä --. mutta hän puhuu, sujuvasti, helposti, ilman seisahdusta.
Aluksi se oli vallan hyvä.
Yhtäkkiä hän kuulee: "Oikein!" Se tuli tosin ystäväpiiristä, mutta
herätti sen ulkopuolellakin vastakaikua.
Hm! ... vai niin! eihän tuo olekaan niin suuri konsti... Tähän asti hän
oli lausunut vaan sen, mitä vaalipuheessaan oli esiin tuonut... Nyt ...
oi! takertuu heti!... Eipä niinkään! Mieleensä juontuu muuan
pääkirjoituksensa maaseutulehteen ... sitte vielä toinenkin
pääkirjoitus... Tuossa maaseutulehdessä ei kukaan huomannut sitä;
täällä sille huudetaan hyväkin...
Naurua! Mikä se?... Ensimmäinen "hilpeyttä"! ... eikä tuolla puolella,
vaan täällä, omassa puolueessa, ystävien joukossa. Oikealta naapuri
kuiskaa: "varsin onnistunutta!" -- "Enemmän, enemmän!" kuuluu
vasemmalta; "käy hyvin".
Ja viippunut tasapaino alkaa taas asettua... Hänen suonensa eivät enää
tykytä niin kovasti...
Joku vastustuspuolueesta puuttuu puheesen... Hän ei vastaa siihen.
Jatkaa vain, katsoen väliin muistoonpanoihinsa. Nämät kyllä eivät ole
muistoonpanoja, sikäli kuin hän ei ollut kirjoittanut ainoatakaan sanaa
paperille, mutta katsahdus paperiin näyttää hyvältä ja täyttää paussit.
Tämä jo on edistystä, Ensimmäisten kymmenen minuutin kuluessa hän ei
mistään hinnasta olisi uskaltanut pitää paussia eikä katsahtaa
paperiin.
Hän panee paperin pois ... jatkaa.
Taas "oikein" huutoja ... ei, tämähän jo on suosionosoitusta! Kas, kas!
Ja mikä on vielä enemmän, hänen eteensä on muodostunut kokonainen
piiri. Tämä ei enää ole ystävien pieni rengas, tämä on piiri ...
niinpä niin, "piiri", kuulijain piiri, johon yksi ja toinen
vastustuspuoluelainenkin eksyy. Yksi oppositsioonin pääjohtajista, joka
puheen alussa otti hattunsa ja aikoi mennä ulos, pysähtyikin matkalla
puheenjohtajan lavan eteen ... siitä hän, pilkallinen ilme silmissään,
kuunteli vähän aikaa aloittelijaa ... eikä mennytkään ulos, päin
vastoin vähitellen vetäytyi takaisin ja istui paikalleen!
Tämän puhuja selvästi näkee ja sen johdosta tapahtuu hänessä äkkiä
suuri muutos.
Nämäthän kuuntelevat minua, niinkuin kotona komitaatissa kuunneltiin;
minäpä miellytän, niinkuin kotona miellytin; nauretaan, niinkuin
kotonakin; puheeni vaikutus on sama kuin siellä.
Sen mukaan olen täällä kotona!
Itsetunto ja luottamus kasvoivat. Hänen kielensä sujuu ja hän puhuu
niinkuin olisi kotona. Taitavasti, järkevästi, lämpimästi. Ensimmäinen
kättentaputus!...
Aurinko paistaa sisään ja sen loisto valaisee hänen vaimonsa kasvot,
tuolla ylhäällä lehterillä. Nuot kasvot muutenkin loistavat, eivät
olisi tarvinneet auringonpaistetta.
Tämä häntä vielä enemmän innostuttaa. Hän tuntee itsessään leijonan
heräävän. Alussa hän viisasteli, myöhemmin puolusteli, nyt jo
hyökkäilee. Noin oikein husaarimaisesti.
Yksi isku ... kaksi iskua ... kolme iskua! Vieläpä useampiakin.
Vaan se jo kirveltää.
Ivallinen keskeytys kuuluu toiselta puolelta.
Tähän asti hän ei ollut vastannut keskeytyksiin; hän ei rohjennut
riposteerata.
Nyt hän jo letkauttaa takaisin ja onnistuneesti. Hänen puolueensa
huutaa "eläköön" ... tämä on jo "innokas" eläköönhuuto.
Hän tuntee olevansa hyvällä tiellä, menestyksen tiellä.
Mieliala on erinomainen, nyt vain onnistunut lopetus, vaikuttava pieni
tulitus ja kaikki on voitettu.
Ja hän voitti pelin!
Istuutuessaan häntä joka taholta onniteltiin, kolme ministeriäkin tuli
ja puristi hänen kättään.
-- Viisi minuuttia ... viisi minuuttia! -- kaikui kaikkialta.
Puheenjohtaja soittaa:
-- Istunto lakkautetaan viideksi minuutiksi.