Rouva Szögleti oli ylen onnellinen. Mártha oli näet Mukyyn nähden
täydellisesti muuttunut. Hän oli paljasta huomaavaisuutta,
kohteliaisuutta, herttaisuutta.
-- Näyttää siltä kuin hän ei minusta huolisi -- valitteli hän
äidilleen.
-- Tiedäthän syyn, miksi hän on niin ujo. Niin kauan kuin hänellä ei
ole virkaa, hän ei uskalla esiintyä vakavalla aikomuksella.
-- Entä jos hän ei senkään jälkeen uskaltaisi?
-- Mitä tarkoitat?
-- Sitä, äiti kulta, että meidän pitäisi saada vakuutta. Sitoutukoon
ensin, hän kyllä sittenkin tarpeeksi aikaiseen saa viran.
-- Mikä epäluottamus tunnolliseen ihmiseen -- nuhteli rouva Szögleti.
Mutta ukko Szögletikin piti tyttärensä puolta varovaisuuden
kysymyksessä, niin että äiti lopulta luopui vastustuksesta. Hän otti
suorittaaksensa asian herra Mukyn kanssa ja seuraavana päivänä hän
todellakin jo ilokseen saattoi perheneuvottelussa tehdä ilmoituksen
toimensa onnistumisesta.
-- Muky tulee meille tänään jälkeen puolen päivän. Loput on sinun
asiasi, Mártha, minä jätän sinut yksinäsi hänen kanssaan.
Iltapäivällä kello neljä saapuu Muky loistavin kasvoin. Kymmenen
minuutin kuluttua rouva Szögleti poistuu.
Tuo suuri hetki on tullut ja Muky käy innolla tilaisuuteen käsiksi.
Ikäänkuin tuliset tunteet jo vuosisatoja olisivat hänessä raivonneet
ja hän vain suurimmalla voimainponnistuksella olisi saanut ne
tukahutetuiksi, niin tulvaavat nyt sanat hänen huuliltaan.
-- Minä rakastan, rakastan, rakastan Teitä!
-- Todellakin?
-- Todellakin!
-- Tuskin uskallan uskoa sitä.
-- Miksi epäilisitte?
-- Eräs aavistus ... oikeammin sanoen huoli vaivaa minua ... jo kauan
aikaa. Entä jos te rakastatte toistakin kuin minua.
-- Mitä ajattelettekaan? Vain teitä -- ei ketään muuta!
Ja tämän sanottuaan hän tarttuu Márthan pikku kätöseen, painaakseen
sitä huulilleen. Mutta koputus ovella häiritsee hänen hankettaan. Hän
hellittää äkisti kätösen.
Ja...
Jos olisin maalari ja voisin kuvata millaiseksi Jancsi Mukfalvi Mukyn
naama kävi, kun hän sisäänastuvassa naisessa tunsi Rózsa Szépin, saisin
varmaankin palkinnon taidenäyttelyssä.
Molemmat ystävättäret syleilevät toisiaan. Mártha esittää herra Mukyn
Rózsalle, mutta Rózsa ilmoittaa sen olevan tarpeetonta, he ovat hyviä
tuttuja.
Yleinen ihmettely! He ovat kaikki kolme yhteisiä hyviä tuttavia ja se
tulee vasta nyt ilmi.
-- Ettette, herra Muky, koskaan ole minulle mitään maininnut Rózsasta!
-- Ei ole juontunut mieleeni -- ankkasi hämillään kahden tulen väliin
joutunut armastelija.
-- Mutta ettehän minullekaan koskaan ole puhunut Márthasta -- härnäilee
Rózsa.
-- Unhottanut minutkin! -- huudahtaa Mártha.
Molemmat ystävättäret iskivät salaa silmää ja nyt alkoi hupaisin
inkvisitsiooni, mikä koskaan on ketään hyväntekijää kohdannut. Jota
enemmän he Muky ystäväämme löylyttivät, sitä suurempaa huvia hänen
kidutuksensa tuotti heille -- noille armottomille, sydämettömille!
Ettei muutamissa tytöissä ole sääliä ensinkään!
-- Kuinka minua ilahuttaa, että tulit juuri nyt, tällä hetkellä --
sanoo Mártha. -- Et ikinä olisi tullut parempaan aikaan!
-- Kuinka niin? -- utelee tulija.
-- Oi, jospa tietäisit, jos edes voisit aavistaakaan mitä nämät seinät
vastikään kuulivat!
-- Mutta, neiti hyvä, -- vastustelee Muky -- on asioita, joita ei saa
antaa ilmi!
-- Rózsalle minulla ei ole mitään salaisuuksia! Hän on paras ystäväni!
Ajatteles, ystäväni, herra Muky tunnusti minulle juuri rakkautensa!
Tuli ja leimaus!
Jani Mukfalvi Muky katsahti lattiaan eikö siinä olisi syvennystä, josta
voisi vajota alas. Sellaista ei löytynyt, mutta sitä ei ollut
tarviskaan, sillä Rózsa ei heittänyt häneen vihtrilliä eikä tehnyt
kohtausta tuskalloiseksi draamallisilla vihanpurkauksilla, vaan
toivotti mitä ystävällisimmillä kasvoilla ja viehättävimmällä hymyllä
onnea.
-- Minuako onnittelet? -- kysyi Mártha.
-- En suinkaan sinua, vaan herra Mukyä! No, hyvä herra Muky, miksette
anna minulle kättänne pudistettavakseni? Kuinka minua ilahuttaa nähdä
teitä tämmöisenä kauniina hetkenä!
-- Oi, neiti! -- ähkyy nuori mies.
-- Mutta teissähän, herra Muky, ei näy iloa hiukkaakaan. Eikö totta,
Mártha? Katsoppas vaan, kuinka surulliselta hän näyttää! Minä
todellakin loukkaantuisin, jos sulhaseni kymmenen minuuttia ensimmäisen
lemmentunnustuksensa jälkeen näyttäisi moista naamaa.
-- Minä olenkin loukattu -- vastasi Mártha -- ja kehoitan teitä, rakas
Muky, näyttämään asemaamme ja onnellisuuteemme paremmin soveltuvaa
kasvojen ilmettä.
-- Hymyilenhän minä ... hymyilen -- vakuuttaa Jani Muky.
-- Tuoko olisi muka hymyilyä? -- inttää Mártha. -- Jos tahdotte saada
tunnustusta, hymyilkää leveämmin, näyttäkää onnellisemmalta!
Muky yrittää kaikkia saadakseen kasvonsa iloisemman näköisiksi, mutta
turhaan, nuot kyllästymättömät naiset eivät tyydy siihen.
-- Mutta pitäisihän teidän loistaa onnesta, istuessanne kahden
semmoisen tytön välissä, jotka molemmat yhtä paljon ihailevat teitä!
Mártha katsoo hämmästyen Rózsaan.
-- Mitenkä, sinäkin?
-- Saattaako häntä vastustaa? -- kysyy mielenkiihkolla Rózsa.
Herra Muky olisi ollut valmis vannomaan, että huoneessa oli kolme
tulikuumaa uunia, vaikka vain yksi semmoinen seisoi nurkassa eikä
sekään ollut lämmitetty.
Mártha on aivan kauhistunut.
-- Ei hän vain lie sinuakin miellytellyt?
-- Vieläpä rakkautensakin tunnustanut -- vastasi Rózsa -- mutta älä
siitä ole milläsikään. Minä olen jalomielinen ja luovutan hänet
sinulle.
Mártha ei tahtonut suostua siihen.
-- Ei, Rózsa, niin paljon kuin häntä rakastankin, sinua en saata tehdä
onnettomaksi! Olkoon hän sinun!
-- Ja jos se tuottaa sinulle kuoleman? -- kysyy Rózsa. -- Ei niin,
Mártha, tulkoon hän sinun omaksesi!
Mukystä tuntuu kuin nuot kaksi tyttöletukkaa aikoisivat pitää hänestä
huutokauppaa.
-- Valitkoon hän itse meidän kesken! -- ehdoittaa Mártha.
--- Mainio aate! -- huusi vakavimmalla äänellä Rózsa. -- No, herra
Muky, kummanko meistä suvaitsette valita?
-- Tehkää hyvin, lausukaa arvoisa ajatuksenne, ja asianomainen on
tunteva itsensä kunnioitetuksi siitä, että suvaitsette tehdä hänestä
rouva Mukyn -- täydensi ystävänsä ehdoitusta Mártha.
Herra Muky olisi tällä hetkellä tahtonut muuttua Porticin mykäksi.
-- No, ettekö valitse armoton? -- ahdistaa Mártha.
-- Kauanko vielä pidätte meitä piinapenkillä? -- lisää siihen Rózsa.
-- Tulkoon mammojen luo, joiden ihanne hän on; pyytäköön siellä toista
meistä!
-- Molemmat mammat ovat viereisessä huoneessa.
-- Tulkaa, tulkaa!
Silloin Muky saa takaisin puhekykynsä. Hän panee vastaan, pyytää
anteeksi.
Mutta tytöt eivät anna perään, tarttuvat hänen käteensä, toinen
oikeaan, toinen vasempaan, ja, vastoin tahtoaan purskahtaen raikuvaan
nauruun, alkavat raastaa häntä toiseen huoneesen.
-- Pian!
-- Joutuun!
-- Tuskin maltan odottaa ratkaisua.
-- Valinneeko hän minut?
-- Mitä minusta silloin tulee? Hyppään Tonavaan!
... Kun he saapuvat viereiseen huoneesen, Muky herra --- ei ole
missään! Nielikö hänet maa? Haihtuiko hän ilmaan?
Sitä emme tiedä, se vaan on varma, että hän oli kadonnut.
* * * * *
Puolen vuoden kuluttua Mártha lähti Abajdiin julkisen notariuksen
rouvaksi.