Tuo asema tuntui vihdoin äidistä mahdottomalta puolustaa. Hän oli jo
mielikuvituksessaan mitä vaihtelevimmilla väreillä kuvaillut sitä
tulevaisuutta, mikä ainaiseksi oli yhdistävä hänet ihaillun vävynsä
kanssa, joka loppumatta oli kaiuttava hänen korviinsa kiitosvirsiä ja
kutkuttava hänen nenäänsä uhrisavun pilvillä.
Tämän ihanan aikakauden tuloa täytyi mistä hinnasta hyvänsä jouduttaa
siten, että János Mukfalvi Muky saapi "vastaavan" aseman, jolloin hän
kai rohkenee paljastaa salassa pitämänsä vakavan aikomuksen.
Vastaavalla asemalla on ymmärrettävä erään viraston sihteerinvirka,
kuten rouva Szögleti, käyttämällä äidillisen diplomatian koko
viekkautta, herra Mukyltä eräänä heikkona hetkenä oli saanut tietoonsa.
Ylös siis, pappa Szögleti, toiminnan alalle, vaikutusvaltoinesi!
Miksikä olisikaan sinulla tuttavuuksia, jos et niitä voisi käyttää
tulevan vävysi eduksi? Tähän asti olet menestyksellä toiminut
korkeamman protektsioonin alalla ja sen seurauksena jo saanut kaksi
tytärtäsi miehelään, sillä vaikka ahtaisin aineellisiin oloihisi nähden
et ole voinut myötäjäisillä tai eläkkeellä tukea nuoria heidän
taistellessaan toimeentulosta, on sinun onnistunut sijoittaa vävyt
hyviin virkoihin. Sen kautta oletkin naimahaluisessa nuorisossa
saavuttanut suosiota, se kun on tullut siihen luuloon, että joka naipi
tyttäresi, tekee "carrière'iä", ylenee virkauralla.
Nyt tarjoutuu uudestaan ja, koskei sinulla ole useampia naitettavia
tyttäriä, viimeinen kerta tilaisuus näyttääksesi, millä tavoin kaikin
puolin kyvytöntä miestä käypi voimakkaalla työnnillä virkaylennyksen
tikapuilla puola puolalta ylemmäksi lykkääminen. Sillä Jancsi Mukfalvi
Mukyn kyky ei ollut minkään arvoinen ja sen tiesi jokainen, paitsi
rouva Szögleti, joka piti häntä väärin arvosteltuna nerona ja
alituisesti ahdisti miestään hankkimaan hänelle tuon sihteerinviran. Ja
pappa Szögleti, perhemamelukkina peläten jokaista pulaa, kulutti niin
kauan koipiaan, että tosiaankin sai jotain aikaan.
Szögletin perheessä on päivällisen aika kello yksi. Silloin istutaan
pöytään, niin täsmälleen, että kello ei uskalla ennen lyödä yhtä kuin
he ovat istuutuneet. Perhetraditsiooni! Niin se on ollut Szögletin
perheessä jo muutamia vuosisatoja. Ainoastaan Mohácsin tappion päivänä
ei aterioitu täsmälleen. Asianomainen Szögletin esi-isä, joka asui
Mohácsissa, istui, suuren kansallisen iskun sortamana, tuona päivänä
pöytään puolta tuntia myöhemmin.
Mitä tämä? Onko Soliman sotajoukkoineen taas lähtenyt meitä vastaan,
onko nuori kuninkaamme uudelleen saanut surullisen lopun sankariveren
punaamalla tappotanterella, koska Szögletin perhe yhä vielä ei ole
istunut pöytään? Seinäkello vain epäröiden lyö yksi, keittäjätär
kyökissä on aivan ymmällään ja rouva Szögleti ei kykene käsittämään,
missä hänen miehensä viipyy. Kello lyö neljänneksen yli yhden. Pappa
Szögletin vartalo ei vaan miltäkään näköpiirin puolelta pistä näkyviin.
Puoli kaksi! Mamma Szögleti asettuu ikkunan ääreen ja ilmaisee
hermostuneella koputuksella lasiin tunteitaan, päättäen että jos isä ei
vielä neljännestä vailla kaksi ole kotona, istutaan pöytään ilman
häntä. (Mikä ei ollut tapahtunut edes Mohácsin turmapäivänä).
Neljännestä vailla kaksi!
Mamma Szögleti kääntyy pois ikkunan äärestä, astuu pöydän luo, ojentaa
jo kätensä sähkökilistimen nappulaa kohti, antaaksensa sitä painamalla
keittäjättärelle kaikkeinkorkeimman käskyn ruoantarjoiluun, kun huoneen
kynnykselle ilmestyy hengästyneenä ja hiestyneenä pappa Szögleti.
-- Ettäpä vihdoinkin suvaitsit tulla kotia -- sanoo mamma kaikella
käytettävissään olevalla ivalla ja vetäen jalallaan tuolin allensa.
-- Suo anteeksi, myöhästyin Mukyn asian tähden -- puolustelee itseään
pappa.
Mukyn nimen mainitsemisesta asema heti muuttuu ja rouva Szögletin
kasvoista, joista ilman Falb'in ennustustakin olisi saattanut lukea
kriitillisen päivän lähestymisen, katosi yht'äkkiä ilman mitään
väliastetta epäystävällisyys.
-- Onnistuitko? -- kysyi hän soppaa tarjoten.
-- Puolittain!
-- Mitenkä puolittain?
-- Vähän kärsivällisyyttä, kultaseni, kunnes olen syönyt sopan, minun
on kovin nälkä.
Sopan nauttimisen jälkeen rouva Szögleti kärsimätönnä odotti
"puolittain" sanan selitystä, mutta palvelustyttö toi naudanlihan
ohessa ydinluun, joka oli isännän mieliruokaa. Hänen kaivaessaan ytimen
luusta ja levittäessään sen paahdetulle leivälle sekä mitä tarkimmasti
jakaessaan kolmeen osaan, yhden mammalle, yhden Márthalle ja yhden
itselleen, rouva töin tuskin jaksaa hillitä kärsimättömyyttään.
Vihdoin oli paahdettu leipä syöty ja Szögleti selittää hämärältä
näyttävän sanansa "puolittain"; se merkitsee sitä, että tuossa
virastossa ei ole mitään avonaista paikkaa; hänen täytyi sentähden
suunnata ahkeroimisensa magneettineula toisaalle ja sen avulla hänen
onnistuikin keksiä kylläkin hyvä virka.
-- Budapestissäkö? -- kysyy rouva.
-- Maaseudulla! -- kuuluu kieltävä vastaus.
-- Missä?
-- Abajdissa.
Mártha ei kuulu noihin kaavamaisiin viattomiin teatteri- ja
novellineitosiin, joiden kasvot heti lentävät tulipunaisiksi. Omaten
sivistyksen tuottaman itsensähillitsemiskyvyn, hän ei ulkonaisesti
ilmaise sitä, mitä hänen sisässään tapahtuu, mutta kuullessaan nimen
Abajd hän ei kuitenkaan voinut estää sydäntään sykähtämästä.
Abajd on rautatieasema eräällä radalla, mutta niin vähäpätöinen asema,
että pikajunat eivät sitä ensinkään ota huomioon ja tavallisetkin junat
pysähtyvät siihen vain minuutiksi. Mártha neiden sydän sitä vastoin
jäisi siihen ikipäiviksi, sillä se on se Abajd, jossa asuu Pista
Szánthó ja jossa tämä pyrkii julkiseksi notariukseksi.
-- Abajdissa? -- kysyi mamma Szögleti halveksivasti. -- Mitä olet
sellaisesta pesästä löytänyt?
-- Tuottavan julkisen notariuksen viran!
Mutta tämän kuultuaan Mártha ei enää saattanut olla jokaisen muun
nuoren teatteri- ja novellineitosen tavoin kovasti punastumatta.
Pudottipa vielä veitsenkin kädestään!
Mamma Szögletiä tuo hanke ei liioin miellyttänyt, sillä hän tahtoi
nähdä tulevan vävynsä jossakin virassa pääkaupungissa, voidakseen
käyttää häntä mielistelijäkseen, mutta väliaikaisesti hän sentään
tyytyisi tuohon julkisen notariuksen virkaan, jos vain Jancsi Muky
siitä huolii, mikä on sangen epätietoista.
-- Eipä ensinkään -- ilmoittaa isä. --- Minä kohtasin hänet ja kysyin
häneltä ja hän mielellään ottaa viran.
-- Silloin täytyy hankkia se ja sitten ... loput on teidän kahden asia
-- sanoi rouva Szögleti Márthalle.
-- Äiti kulta! Eihän hän vielä ole sanonut sanaakaan minulle, että
minua rakastaa -- väittää uhri lempeästi vastaan.
-- Hän on sen minulle näyttänyt selvää selvemmillä viittauksilla. Hän
tunnustaa sen sinulle milloin tahdot. Kun vaan saa viran!