Ei kukaan osannut olla niin mieliksi mammoille kuin Jancsi Muky eli,
nykyisen muodin mukaan, Jancsi Mukfalvi Muky.
-- Teidän armonne, neiti hurmaa koko seuran kauneudellaan, sulollaan.
-- Herttainen olento, sen verran uskallan itsekin väittää -- vastaa
vaatimattomasti äiti.
-- Teidän armonne tarkka jäljennös! Joka piirre, joka liike, joka
ajatus, ulkonaisesti, sisällisesti, ruumis, sielu! Ja se ei ole
yksistään minun ajatukseni, vaan kaikkien. Se on yleinen mielipide.
Ja tällä tavoin osaa Jancsi Muky lörpötellä, jos tarvitaan,
tuntikausia, jopa päiviä ja kuukausiakin. Hän jaarittelee vakaumuksen
puna poskillaan, vakaumuksen innostus äänessään. Ihmekö siis, jos niin
turhamielinen mamma, kuin rouva Szögleti, piti häntä hyvin
miellyttävänä miehenä ja olisi tuntenut itsensä erinomaisen
onnelliseksi, jos joskus voisi sanoa häntä vävykseen. Mutta ystävämme
Muky miellytteli ennemmin äitiä, kuin hänen tytärtään, jolle hän kyllä
osoitti väsymätöntä huomaavaisuutta ja kohteliaisuutta, mutta ei mennyt
askeltakaan sen pitemmälle. Hän ei salannut syytäkään siihen; eräänä
tuttavallisena hetkenä tunnusti hän rouva Szögletille rakastavansa
erästä naista ... oikeammin sanoen erästä neittä, mutta hän katsoisi
tunnottomaksi astua esiin niin kauan kuin hän ei ole sellaisessa
asemassa, jommoista tuo eräs nainen saattaa vaatia vastaiselta
mieheltään.
Rouva Szögleti oli äidin terävällä älyllä salaman nopeudella
käsittänyt hienon salaviittauksen. Hän katsoi sitä sangen jaloksi
itsensäpuolustukseksi ja oli vakavasti vakuutettu siitä, että nykyajan
turmeltuneessa nuorisossa ei ole montakaan niin arkatuntoista ja
järkevästi ajattelevaa miestä kuin Jancsi Muky. Ettei hänen tyttärensä
Mártha katsonut asiaa samalta kannalta, tuotti hänen äidinsydämelleen
monta murheellista hetkeä, mutta hän ei kumminkaan luopunut siitä
toiveesta, että vielä onnistuu johtamaan tyttärensä paremmalle tielle.
Mártha seisoi tienhaarassa, jonka toisessa viitassa oli merkitty
suunta: "Jancsi Mukyn syliin", toisessa ei ollut mitään, ei niin
mitään. Tyhjä tienviitta! Ja kuitenkin Mártha tiesi, minne päin se
osoittaa, mutta sitä tietoaan hän ei ilmaissut kenellekään, ei ainakaan
äidilleen, sillä hän aavisti että semmoinen ilmaiseminen tuottaisi
hänelle loppumattomia saarnoja ja houkutteluja eikä hän tahtonut antaa
houkutella itseään. Kärsivällisesti hän siis jäi vartomaan, kätkien
sydämensä pohjaan Pista Szánthón kuvan, joka eräässä suuremmassa
maaseutukaupungissa odotti että julkisen notariuksen viran iäkäs,
kivulloinen haltija jättäisi paikkansa. Enintään puolen vuoden kuluttua
notarius poistuu ja virka tulee avoimeksi, kuului uusin sanoma, ja
Mártha päätti itsekseen, että mitä hyvänsä Jancsi Muky tämän ajan
kuluessa tehneekään, hän asettuu jyrkän vastustuksen kannalle. Mutta
hänen, niinkuin jo olemme nähneet, ei tarvinnut pelätä varsinaista
piiritystä; Muky tyytyi viittauksiinsa äidille eikä liikahtanut siitä
suojustetusta asemasta tunnollisuutensa vallitusten takana, johon oli
asettunut.