Löytyy luonnossa lakeja, joita sopii epäillä, vaan kuitenkin on
olemassa yksi epäilemätön, järkähtämätön laki, se nimittäin, että jos
pääkaupunkilaisella on maalaistuttavia, nämät vallan varmaan
kunnioittavat häntä komisioneilla eli toimenannoilla. Maaseutulainen ei
katso pääkaupunkilaista muuksi kuin komisariukseksi, jolla lyhintä
tietä ja suurimmalla maksunsäästöllä eli pienimmällä kustannuksella
saattaa toimittaa ostoksensa taikka suorittaa minkä nimellistä tehtävää
hyvänsä. Pestissä asuva on maaseutulaisen silmissä toimeenpaneva
viranomainen, sillä "teillä siellä pääkaupungissa" ei muutenkaan ole
mitään työtä, "te siellä Pestissä" ehditte kaikkiin, "te pestiläiset"
paraiten tiedätte, mitä ja mistä saapi ostaa halvalla ja hyvää sanalla
sanoen, me pestiläiset emme ole muuta kuin kauppapuotien edessä
vetelehtivää, kuljeksivaa, pasteerailevaa joutoväkeä, joitten
oikeastaan pitäisi olla erittäin kiitolliset maalaistuttavillemme
siitä, että he valmistavat meille tilaisuutta käyttää aikaamme
hyödyllisesti ja opettavaisesti. Kiittämätön pestiläinen, joka
pelonalaisena avaat jokaisen maaseudulta tulleen kirjeen ja
tuskallisella aavistuksella luet siinä ilmi tuotuja ystävyyden
tunteita, hyvin tietäen, että lopuksi kirjeenkirjoittaja rohkealla
käänteellä lähettää sinut Alter & Kis'in, Lutvikki Posner'in tahi
jonkun muun tunnetun firman luokse! Sinä tietysti et aavistakkaan, että
maalaisystäväsi tarkoittaa parastasi ja tahtoo pitää huolta jostakin
huvituksesta, jolla saatat edes vähäisen lyhentää työttömyydestä
pitkäksi ja ikäväksi käyvää aikaasi.
"Komisioni" on yleinen nimitys niitten kaikenlaisten toivomusten ja
halujen merkitsemistä varten, joitten on tapa ilmaantua maaseutulaisten
tarpeissa. Komisionit ovat tuhatlajisia, niinkuin niitten
lähettäjätkin.
Setä X'ltä on kansi lohjennut piipunpesästä. Tämän merkillisen
tapauksen johdosta saapuu ennen pitkää pieni paketti veli Y'lle. Tämä
rientää postiin siinä toivossa, että on tullut joku lahja. Katkera
pettymys! Paketissa on vaan vanha, merenvahainen, tupakalta löyhkäävä
piipunpesä, joka on kultasepälle korjattavaksi vietävä.
Ylioppilas odottaa kärsimättömästi kuukauden loppua, jolloin hänen on
tapa saada rahoja kotoa. Menettäessään viimeisen floriininsa kahvilassa
biljardipeliin, käy hänen luonaan postiljooni, jättäen palvelustytölle
sen tiedon, että nuorelle herralle on tullut rahakirje, joka saadaan
häneltä k:lo 8-9 välillä postihuoneesta. Rakastunut ei koskaan niin
suloisesti ikävöiden ja säntilleen ole saapunut sovitulle
yhtymäpaikalle, kuin ylioppilaamme postihuoneesen määrätyllä ajalla.
Sydän sykähdellen hän allekirjoittaa kuitin, repäisee sitten auki
kirjeen, mutta -- voi! rahaa-lähettävän isän käsiala ei hymyile siitä
hänen vastaansa, vaan naapurisedän, joka pyytää häntä ensi postissa
lähettämään kukansiemeniä.
Zsuzsika menee miehelään pääkaupunkiin. Kyyneliä vuodattaen hän lähtee
kodistaan, vieden mukanaan onnentoivotuksia ja -- komisioneja. Hänen
sisarensa kirjoitti muistiin koko suvun komisionit: pikku Gyulalle
talvivaatteet, Bélalle ruoska, Kláralle tusina valokuvia, Ferille
revolveri, Imrelle kalenteri, Czilille hankkia tieto missä kartiineja
paraiten pestään, Julille urkkia mistä parasta hammaspulveria saadaan,
Kálmánille naula turkkilaista tupakkaa, Arankalle tiedustella mitä
vanhasta pianosta annetaan, jos sen tahtoo vaihtaa uuteen, Pali sedälle
tilata sanomalehtiä ... kynäni väsyy kirjoittamasta kaikkea, mitä
sisaren pitkän pitkään luetteloon on merkitty.
Joskus katkeevat hellimmätkin siteet, ystävyys laimenee aikaa myöten,
tuttavuus haihtuu, rakkaus sammuu, mutta se, joka saattaa vanhat
tunteet uudestaan hereille, taas kutoo ratkenneet siteet yhteen, se on
komisioni.
Olet lukenut iltalehtesi ja lepäät mukavassa nojatuolissasi, antaen
ajatuksesi liidellä sinne tänne. Koputus ovella, talon vartija astuu
sisään, kädessä kirje. Käsiala päällekirjoituksessa tuntuu tutulta,
olet sen joskus nähnyt, et enää muista milloin ja missä. Avaat kirjeen,
katsahdat allekirjoitusta, "Zakariás Pipaszár".
Zakariás Pipaszár! Tämä nimi johtaa muistisi kouluaikoihin, sinä kerran
löylytit kelpo lailla erästä Sakari Pipaszária, hän antoi sinut ilmi
rehtorille ja puolen vuorokauden aresti, levolle pyhitettynä
sunnuntaipäivänä, sovitti tämän oman käden oikeutesi. Sakari raukka,
mikähän lie hänestä tullut? Kahteen vuosikymmeneen et ole kuullut
hänestä mitään. Nyt hän kääntyy puoleesi, sinä rupeet levottomalla
mielellä kirjettä lukemaan. Sakari kirjoittaa olevansa notarius eräässä
maakylässä, mutta yhä seuraavan kohtaloasi suurella mielihartaudella.
Äskettäin hän oli virallisessa lehdessä lukenut sinun tulleen
ylennetyksi virassa ja tällä tavoin saanut tietää sinun vielä olevan
elossa ja asuvan pääkaupungissa. Hänellä on veljenpoika, suuri
hulivili, joka ei viitsi lukea ja sen vuoksi on eroitettu koulun
kolmannelta luokalta. Mutta poika on nero, häntä suuresti miellyttää
piirustaminen, milloin vaan saa kynän tahi vaikkapa vain hiilen
käteensä, rupee heti kuvaamaan ihmispäitä, jopa puitakin ja
kotieläimiä, niinkuin esim. aaseja, suurella kätevyydellä. Semmoisen
kyvyn hunningolle jättäminen olisi vahinko isänmaalle, joka ei ole
liioin rikas neroista, ja sentähden on päätetty laskea ylempänä
mainittu hulivili isänmaan alttarille. Lähettävät hänet sen vuoksi
pääkaupunkiin ja, luottaen tunnettuun ystävällisyyteesi ja
avuliaisuuteesi sekä vaikutusvoimaasi, ohjaavat suoraan sinun luoksesi
sillä pienellä pyynnöllä, että suosiollisesti hankkisit hänelle niin
suuren stipendin kuin mahdollista maalaustaiteen oppimista varten.
Vakuuttaen erinomaisesta kunnioituksestaan todellinen ja uskollinen
vanha ystäväsi Zakariás.
Tämä on semmoinen komisioni, jota sinun ainakin täytyy yrittää
toimittamaan, mutta on niitä sellaisiakin, jotka tavallisesti jätetään
suorittamatta. Sinulla on jossakin Unkarinmaan sopessa sangen, sangen
hyvä ystävä, niin hyvä, ettet enää muista hänen nimeänsäkään. Te olette
joskus juoneet veljenmaljaa joissakin kemuissa, jolloin sinun ja
muitten läsnäolijain mielestä Euroopan tasapaino horjui. Saat sen
johdosta kirjeen, jossa tuo hyvä ystäväsi ei pyydä muuta kuin että
hankkisit hänelle sikäläisen postimestarinviran. Mitenkä kykenisit sitä
tekemään, sinä, jolla ei ikinä ole postiviranomaisten joukossa muuta
tuttavaa ollut kuin kirjeitäsi kotia tuova postiljooni? Tekisit
kuitenkin suuren tuhmuuden, jos rupeisit sitä mahdottomuutta
ystävällesi selittämään. Hän ei uskoisi sinua. Asuthan sinä Pestissä ja
Pestissä ovat hallitusmiehetkin; mahdotonta, ettette toisianne tuntisi,
Pestiläinen tuntee tietysti jokaisen Pestissä. Jos et auta häntä, olet
"ylpeä" taikka ystävyytesi on kylmennyt. Käytettävänäsi on vaan yksi
ainoa keino, se nimittäin että asianomaisella kunnioituksella heität
kirjeen paperikoriin ja noudatat arvokasta vaitioloa.
Kolmen kuukauden kuluttua tulee sitten toinen kirje, jossa ystäväsi
suurimmalla ihastuksella kiittää mahtavaa suojelustasi, ilolla
ilmoittaen että on saanut postimestarinviran ja vakuuttaen sinulle
muuttumatonta ystävyyttä ja ikuista kiitollisuuttaan. Sinä taitat
kirjeen kokoon sillä rauhallisella omallatunnolla, että vaivasi ei ole
hukkaan mennyt ja -- viskaat sen paperikoriin.
Onnellinen se, joka voi näin helpolla päästä, mutta voi sitä, joka on
joutunut tyytymättömän toimenantajan kynsiin! Maaseutulaisen päähän
pistää toisinaan se ajatus, että Pestissä aina ihmisiä petetään;
pestiläinen firma ei muka ole muuta kuin etuoikeus peijaamiseen. Hän
pitää kaikkea liian kalliina; se, mitä hänelle lähetetään, ei koskaan
ole hyvää ja jos tavara ei ole kallista eikä huonoa, silloin on varmaa
että häntä on petetty. Hän kirjoittaa sinulle: lähetä semmoista ja
semmoista kangasta. Sinä lähetät, mutta kangas saapuu takaisin, tee
hyvin mene uudestaan kauppiaan luo, antakoon toista, sillä tämä on
liian vaaleata ja liian kallista. Sinä toimitat halvempaa ja tummempaa.
Tulee takaisin: liian paksua. Lähetät ohuempaa. Saat takaisin: ei ole
kestävää, mene toiseen puotiin; tämä kauppias on hunsvotti, petturi.
Kymmenen kertaa viet postiin yhä uutta ja uutta kangasta, ei vain
tyydytä, kirjoitetaan että näyttää siltä ettet mielelläsi toimita
komisionia, ehkäpä se sinua vaivaakin. Lähetät vimmastuneena vielä
yhdennentoista kerran ja yhdennentoista kerran lähetys palaa kuin
palaakin takaisin, sillä ilmoituksella, että asianomainen ei enää tahdo
rasittaa sinua, älä osta enempää, pääkaupunkiin joskus tullessaan hän
itse tekee ostoksen. Puolen vuoden päästä niin tapahtuukin, hän ostaa
silloin sitä, mitä sinä ensi kerralla lähetit, kalliimmasta hinnasta
kuin sinä olisit maksanut ja -- luulee itseään mainioksi
kaupantekijäksi!
Minulla on hallussani herttainen pieni kirje. Viehättävä komisioni,
vieläpä mitä omituisimpia. Ei piippua, ei ruoskaa, ei hammaspulveria,
vaan -- kuulkaamme koko kirje.
"Rakas Argus setä!"
Viikon päästä tulemme papan ja mamman kanssa Pestiin ja silloin
suuresti iloitsemme sekä mamma että minä jos saamme nähdä sedän
sillä minä niin mielellään muistelen niitä päiviä kuin yhdessä
vietimme muistaako setä vielä minua? se pikku lintu on terve josta
setä niin piti ja viihtyy hyvin ja minä pääsen ylioppilastanssiaisiin
se tulee ensimmäiset julkiset tanssiaiset sillä tähän asti minä
en vielä ole ollut suurissa tanssiaisissa vaan ainoastaan
kotihuvituksissa niinkuin viininkorjuun aikana jolloin niin
hirveästi tanssimme ja minulla tulee olemaan valkoinen hame
punaisilla nauhoilla minä olisin tahtonut viheriää mutta se on
myrkyllistä ja sentähden lähetän tuhannen suuteloa sedälle ja
olen sedän
rakas sukulainen
Irma.
P. S. Pyydän setä kultaa koska minulla ei ole tuttavia Pestissä
ja minä en tahtoisi istua ylioppilastanssiaisissa persiljaa
myymässä että setä toimittaisi minulle kavaljeereja joille minä
esitettäisiin mutta että ne olisivat pulskeita poikia ja hyviä
tanssijoita sillä minä niin kovasti pidän tanssista varsinkin
tschaardaaschista.
Sama.
Jos pikku Irma olisi ollut rehellinen, olisi hän ehkä pyytänyt
sitäkin, että tanssijain jälkeen hankkisin hänelle -- miehen.
Voisihan sekin olla "komisioni".