V.

Turmiollinen juoni.

Heille suotuna lyhyenä väliaikana Elspat käytti kaikki hellyyden

keksimät taidot tehdäkseen Hamishille mieluisaksi sen loman, jonka he

näköjään saivat viettää yhdessä.

Hänen muistinsa ulottui kauvas menneisiin päiviin, ja hänen

suupuheina periytynyttä historiallista kertomusvarastoaan, jollainen

on kaikkina aikoina ylämaalaisen lepohetkien päähuviketta, lisäsi

harvinainen perehtyminen muinaisten runolaulajien sepityksiin sekä

parhaitten _seannachiein_ ja tarinoitsijain muistotietoihin. Hänen

puuhakas huolenpitonsa pojan mukavuudesta oli niin levähtämätöntä,

että se melkein tuotti tälle tuskaa, ja Hamish yritti rauhallisesti

estää häntä näkemästä niin suurta omakohtaista vaivaa kukkivien

kanervain poiminnassa hänen vuoteekseen tai ateriain laittamisessa

hänelle.

"Annahan minun, Hamish", vastaili hän tällöin. "Sinä noudatat omaa

tahtoasi, kun eriät äidistäsi -- anna äitisi omin päin tehdä mitä

pitää mieluisena sinun vielä viipyessäsi."

Hän näytti siinä määrin suopuneen siihen järjestelyyn, jonka

Hamish oli saanut toimeen hänen hyväkseen, että salli tämän

puhella hänen siirtymisestään Ripsaan Colinin tiluksille -- se oli

Barcaldine-heimon päämiehen pojan tutunomaisena nimityksenä, miehen,

jonka maalta hänelle oli turvapaikka varattu.

Mutta toden teolla ei mikään ollut etäämpänä Elspatin ajatuksista.

Hamishin sanoista heidän ensimäisessä kiivaassa väittelyssään oli

hän saanut selville, että jos nuori soturi ei palajaisi lomansa

päättyessä, uhkasi häntä ruumiillinen kuritus. Elspat tajusi hyvin,

että jos Hamish joutuisi sellaisen häpeän vaaraan, ei hän milloinkaan

antautuisi sille alttiiksi menemällä takaisin rykmenttiin, missä se

saatettiin hänelle tuomita.

Ottiko leski lukuun mitään muita todennäköisiä seuraamuksia

onnettomasta suunnitelmastaan, sitä ei voi tietää. Mutta MacTavish

Mhorin kaikkien vaarojen ja vaellusten kumppani oli tutustunut

satoihin vastarinnan tai paon muotoihin, joilla yksi urhea mies

saattoi kallioiden, järvien ja vuorten, vaarallisten solien ja

sankkain metsäin maassa tehdä tyhjäksi suhdattoman ylivoiman

ahdistelun. Tulevaisuuden suhteen hän ei senvuoksi peljännyt mitään,

hänen ainoana kaikkivoipana päämääränään oli poikansa estäminen

pitämästä päällikölleen antamaansa sanaa.

Tässä salaisessa tarkotuksessa hän väitteli Hamishin usein uudistamaa

ehdotusta, että he lähtisivät yhdessä ottamaan haltuunsa hänen uuden

asuntonsa, ja hän vastusti sitä näköjään niin luonteenomaisilla

perusteilla, että hänen poikansa ei huolestunut eikä pahastunut.

"Älä pyydä minua saman lyhyen viikon kuluessa jättämään hyvästi

ainoalle pojalleni ja ahorinteelle, jolla olen niin kauvan asunut",

hän sanoi, "Kun silmäni ovat sumentuneet itkusta sinun tähtesi,

anna niiden vielä ainakin tuokion aikaa katsella Loch Awea ja Ben

Cruachania."

Hamish taipui sitäkin mieluummin äitinsä mielialaan tässä kohden,

kun parille muullekin henkilölle, jotka asuivat viereisellä aukiolla

ja olivat niinikään antaneet poikansa Barcaldinen väkeen, oli

toimeentulo varattava päällikön maalta. Sovittiin senvuoksi, että

Elspat matkustaisi naapuriensa kanssa, näiden siirtyessä uuteen

asuntoonsa.

Siten uskoi Hamish sekä tyydyttäneensä äidin oikun että taanneensa

hänelle turvan ja huolettomuuden. Mutta tämä hautoi mielessään ihan

toisenlaisia ajatuksia ja hankkeita.

Hamishin vapauden raja läheni nopeasti, ja useaankin kertaan

hän jo esitti lähtöänsä sellaiseksi ajaksi, että hän arveluitta

ehtisi helposti ja varhain Dunbartoniin, kaupunkiin, jossa hänen

rykmenttinsä päämaja sijaitsi. Mutta äidin pyytelyt ja hänen oma

luonnollinen halunsa viivyskellä lapsuudesta asti rakkaaksi käyneellä

seudulla sekä ennen kaikkea luja luottamuksensa joutuisuuteensa ja

rivakkuuteensa saivat hänet kuitenkin lykkäämään lähtönsä kuudenteen

päivään, kaikkein viimeiseen, joka hänen oli mahdollinen viettää

äidin seurassa, jos tosiaan aikoi noudattaa lomallepäästönsä ehtoja.

Aiotun lähtönsä aattona Hamish käveli alas jokivarteen

ongenvapoineen, viimeistä kertaa harjottaakseen Awessa urheilua,

jossa hän oli varsin etevä, ja samalla saadakseen ainekset hiukan

parempaan aterioimiseen äitinsä kanssa kuin heidän tavallisena

ravintonaan oli. Hänellä oli menestystä kuten yleensä; pian sai hän

pyydetyksi komean lohen.

Kotimatkalla sattui hänelle tapaus, jota hän jälkeenpäin kertoi

ennusmerkkinä, vaikka luultavasti hänen kiihtynyt mielikuvituksensa,

jota elvytti tunturilaisten yleinen ihmeusko, liioitteli

taikauskoiseen merkitykseen jonkun varsin tavallisen sattuman.

Kotipolkua noustessaan hän kummakseen huomasi henkilön, joka oli

puettu ja aseistettu vanhaan ylämaalaiseen kuosiin kuten hänkin.

Hänen ensimäisenä aatoksenaan oli, että matkalainen kuului hänen

omaan osastoonsa, joka hallituksen pestauttamana ja kuninkaallisella

valtuutuksella aseitaan kantaen ei ollut vastuunalainen ylämaalaisen

asun tai vaateparren käyttöä koskevan kiellon laiminlyömisestä. Mutta

kun hän joudutti askeliaan, saavuttaakseen oletetun kumppaninsa, jota

aikoi pyytää mukaansa seuraavan päivän matkalle, hämmästytti häntä se

havainto, että vieraalla oli lakissaan valkoinen kokardi, kohtalokas

tunnus, joka oli henkipaton merkkinä Ylämaassa.

Mies oli varreltaan vankka, ja hänen hahmopiirteissään oli jotain

häämyistä, mikä lisäsi hänen kokoaan; ja hänen liikuntansa, joka

pikemmin muistutti luisumista kuin kävelyä, herätti Hamishissa

taikauskoista pelkäilyä sen olennon laadusta, joka siten kulki hänen

edellään hämärässä. Hän ei enää pyrkinyt tavottamaan vierasta, vaan

tyytyi pitämään hänet näkyvissään siinä ylämaalaisille yleisessä

käsityksessä, ettei sovi tunkeutua esiintyvien yliluonnollisten

ilmestysten luo eikä karttaa niiden läsnäoloa; on muka jätettävä

niiden asiaksi pidätellä tai ilmaista ilmotustansa, mikäli niillä on

valtaa tai niiden tehtävän toteuttaminen vaatii.

Ylävällä kummulla tiepuolessa, juuri missä polku kääntyi alas

Elspatin mökille, vieras seisahtui ja näkyi odottavan Hamishin tuloa.

Tämä puolestansa huomattuaan välttämättömäksi sivuuttaa epäilemänsä

muukalaisen keräsi miehuutensa ja lähestyi paikkaa, johon toinen oli

asettunut. Tällöin ilmestys ensin viittasi Elspatin mökkiin päin ja

teki käsivarrellaan ja päällänsä torjuvan liikkeen, mutta osotti

sitte kädellään tietä, joka johti etelään, ja hänen liikkeensä näytti

kehottavan Hamishia viipymättä lähtemään sille suunnalle.

Seuraavassa silmänräpäyksessä oli vyöviittainen olento kadonnut.

Hamish ei suorastaan väittänyt hänen huvenneen, syystä että ympärillä

oli louhikkoa ja viitaa hänen kätkökseen; mutta hänen omana

mielipiteenään oli, että hän oli nähnyt MacTavish Mhorin haamun,

joka kehotti häntä siekailematta lähtemään Dunbartonin taipaleelle,

varottaen odottamasta aamuun tai enää poikkeamasta äidin mökkiin.

Saattoikin todella sattua niin monia aavistamattomia viivytyksiä

hänen matkallaan, olletikin kun sen varrella oli useasti käytettävä

lauttaa, ettei hän voinut eikä tahtonut jäädä enää pitempään.

Aamunkoiton piti nähdä hänet jo usean penikulman päässä täältä.

Hän laskeusi siis polkua myöten ja astui mökkiin. Hätäinen ja

rasittunut ääni ilmaisi mielen järkkymystä, kun hän ilmotti

päättäneensäkin lähteä matkalle heti.

Häntä ihmetytti hiukan, että Elspat ei näkynyt vastustavan aietta,

vaan ainoastaan pyyteli häntä haukkaamaan hiukan virkistyksekseen

ennenkuin jätti äitinsä ainiaaksi. Nuori soturi suoriutui

illallisestaan pikaisesti ja vaiteliaana, ajatellen lähenevää eroa ja

tuskin vielä uskoen sen tapahtuvan ilman lopullista ponnistelua äidin

hellyyttä vastaan.

Hänen ihmeekseen Elspat vain täytti pikarin kotitekoisellaan

eromaljaksi.

"Mene, poikani", hän sanoi, "koska se on vakaa päätöksesi. Mutta

ensin ota vielä kerran siemaus äitisi lieden äärellä, jossa tuli on

aikaa sammunut ennen kuin jälleen seisot siinä."

"Terveydeksesi, äiti!" toivotti Hamish, "ja tavatkaamme toisemme

jälleen onnellisina, synkistä sanoistasi huolimatta."

"Parempi olisi olla eriämättä", virkkoi äiti tarkaten häntä, kun hän

kulautti nesteen, josta ei tällaisessa tilanteessa sopinut jättää

pisaraakaan, sillä sitä olisi pidetty pahana enteenä. "Ja nyt",

jupisi hän itsekseen, "mene -- jos kykenet".

"Hyvältä maistuukin juomasi, äiti", sanoi Hamish laskiessaan tyhjän

pikarin pöydälle, "mutta se vie voiman, jota sen pitäisi lisätä".

"Niin se ensimmältä vaikuttaa", selitti Elspat. "Mutta oikaisehan

tuolle pehmoiselle kanerva-aluselle pitkäksesi, sulje silmäsi vain

toviksi, ja tunnin unesta sinä saat enemmän virkistystä kuin kolmen

kokonaisen yön tavallisesta levosta, jos ne voitaisiin panna yhteen."

"Anna lakkini, äiti", sopersi Hamish, jonka aivoissa juoma alkoi

nyt rutosti tuntua. "Minun on suudeltava sinua ja lähdettävä. Mutta

jalkani ovat ihan kuin naulitut permantoon."

"Kas vain", sanoi äiti, "kyllä heti toinnut, jos istahdat puoleksi

tunniksi -- vain puoleksi tunniksi. Aamusarastukseen on kahdeksan

tuntia, ja se olisikin riittävän varhainen hetki isäsi pojalle

sellaisen matkan alottamiseen."

"Minun täytyy totella sinua, äiti -- tunnen sen pakolliseksi",

änkkäsi Hamish. "Mutta havahduta minut kuun noustessa."

Hän istuutui vuoteelle -- nojautui taaksepäin ja vaipui melkein

samassa sikeään uneen.

Sykähdyttelevän riemun vallassa kuten ainakin ihminen, joka on

saattanut loppuun vaikean ja jännittävän yrityksen, Elspat kävi

hellävaroin järjestämään viittaa tajuttoman uinailijan ylle, jota

vastaan hänen ylenpalttinen kiintymyksensä oli keksinyt turmiollisen

juonen. Siinä puuhassa purkausi hänen ilonsa sekä hellyyden että

voitonriemun ilmauksina.

"Niin", hän puheli itsekseen, "sydämeni vasa, -- kuu nousee ja laskee

sinulle, ja samaten aurinko, mutta ei valaistakseen sinua pois

isäisi maalta tai houkutellakseen sinua vieraan ruhtinaan taikka

heimovihollisen palvelukseen! Kellekään Derinidin pojalle älköön

minua luovutettako ruokittavaksi maaorjana; sen, joka on iloni ja

ylpeyteni, pitää olla vartijani ja suojelijani. Sanovat Ylämaan

muuttuneen, mutta minä näen Ben Cruachanin kohottavan lakeansa

iltataivaalle yhtä korkeana kuin konsanaan -- yksikään ei vielä ole

paimentanut elikoitaan Loch Awen pohjalla -- ja tuo tammi ei vielä

taivu pajun lailla. Tunturien lapset pysyvät isäinsä kaltaisina,

kunnes itse tunturit tasautuvat alanteiksi. Näillä sankoilla

saloilla, jotka soivat tuhansille urhoille toimeentulon, on toki

vielä elantoa ja turvaa jäljellä iälliselle vaimolle ja uljaalle

nuorukaiselle, jotka kuuluvat vanhaan sukuun ja pitävät sen tavat."

Siten riemuitsi erehtyvä äiti menestyneestä vehkeestään, joka

perustui siihen kokemukseen, minkä Elspat kaikissa retkeilevän

elämän tarpeissa taitavana oli harvinaisessa määrässä saanut

rohdoista ja luonnonparanteista, käyttäen tietojaan eri tarkotuksiin.

Yrteillä, joita hän osasi valikoida ja muuttaa väkinesteeksi,

kykeni hän keventämään useampia tauteja kuin oikea lääkäri olisi

hevillä uskonut. Toisia kasveja hän käytti _tartanin_ heleiden

värien valmistamiseen -- toisista keitteli eritehoisia juomia, ja

valitettavasti tunsi hän erään, jolla oli voimakkaasti unettava

vaikutus.

Tämän keitoksen tehoon hän nyt varmana luotti, viivyttääkseen

Hamishia yli sen ajan, joka oli määrätty hänen paluulleen; ja Elspat

oli vakuutettu siitä, että pojan kauhu sen rangaistuksen johdosta,

jonka alaiseksi hän siten joutui, pidättäisi hänet ollenkaan

palaamasta.

Luonnollista lepoa sikeämpi oli Hamish MacTavishin uni tänä

kohtalokkaana iltana; mutta rauhattomasti uinaili hänen äitinsä.

Hän oli hädin ummistanut silmänsä tuon tuostakin, kun jälleen

havahtui hätkähtäen siinä pelossa, että hänen poikansa oli noussut ja

lähtenyt; ja vasta lähestyessään hänen leposijaansa ja kuullessaan

hänen syvän ja säännöllisen hengityksensä, pääsi hän varmuuteen

horrostilan häiriintymättömyydestä.

Kuitenkin pelkäsi hän aamukoitteen saattavan herättää nukkujan,

niin tavattoman väkevällä juomalla kuin hän olikin höystänyt

lähtöpikarillisen. Jos oli mitään toivoa kuolevaisen tehdä se matka,

tiesi hän Hamishin yrittävän sitä, vaikka hän taipaleella menehtyisi

uupumukseen. Tämän uuden huolen kannustamana hän kävi sulkemaan pois

valoa, tukkien kaikki reiät ja raot, joista aamun säteet olisivat

voineet tunkeutua hänen viheliäiseen asuntoonsa pikemminkin kuin

mistään varsinaisesta pääsyaukosta. Ja tämän hän teki pysyttääkseen

puutteellisessa mökissä olennon, jolle hän olisi ilomielin

luovuttanut koko maailman, jos se olisi ollut hänen käytettävissään.

Hänen vaivannäkönsä oli tarpeeton. Aurinko nousi korkealle, ja

Breadalbanen vikkelinkään kauris ei olisi koirien hätyyttämänä

kyennyt henkensä pelastamiseksi vilistämään niin joutuisasti kuin

Hamishin olisi ollut taivallettava sopimuksensa täyttämiseksi.

Hänen tarkotuksensa oli täydellisesti saavutettu -- hänen poikansa

paluu määräaikana oli mahdoton. Yhtä mahdottomana piti hän, että

Hamish hetkeksikään ajattelisi lähteä häpeällisen rangaistuksen

vaaraan. Vähin erin oli hän poikansa puheista päässyt perinpohjin

selville siitä, mihin pulaan tämä joutuisi myöhästymällä

määrähetkestään ja kuinka tuiki vähän toivoa hänellä olisi

armahtavasta kohtelusta.

On hyvin tunnettua, että suuri ja viisas Chathamin jaarli ylpeili

suunnitelmasta, jolla hän keräsi siirtomaiden puolustukseen väkeä

-- niitä sitkeitä ylämaalaisia, jotka siihen asti olivat kunkin

peräkkäisen hallituksen taholta olleet epäiltyjä ja peljättyjä.

Mutta hänen isänmaallisen hankkeensa toteuttaminen kohtasi muutamia

vastuksia tämän kansan erikoisten tapojen ja luonnonlaadun johdosta.

Jokainen ylämaalainen oli tottunut aseiden käyttöön, mutta samalla

tyyten tottumaton ja maltiton pidäkkeisiin, joita sotakuri määräsi

säännöllisille joukoille. He olivat eräänlaista ruotuväkeä, jolla

ei ollut käsitystäkään siitä, että leirin piti olla heidän ainoana

kotinaan. Jos taistelu hävittiin, niin he hajaantuivat pelastautumaan

ja pitämään huolta perheittensä turvallisuudesta; jos voitettiin,

niin he palasivat notkoihinsa tallettamaan saalistansa sekä hoitamaan

karjaansa ja viljelyksiään.

Tätä mielivaltaisen liikuskelun oikeutta eivät he tahtoneet antaa

päällikköjensäkään riistää, joiden käskyvalta oli useimmissa

muissa suhteissa ehdoton. Luonnollisena seurauksena oli, että

vastapestattuja ylämaalaisia tarjokkaita saattoi vaivoin opettaa

ymmärtämään sotilaallisen sopimuksen laatua, joka pakotti miehen

palvelemaan armeijassa pitempään kuin hänen mielensä teki; ja

kenties ei useinkaan riittävästi selitetty pestatessa heidän uuden

sopimuksensa vääjäämättömyyttä, jottei sellainen paljastus olisi

saanut heitä muuttamaan mieltänsä.

Karkaamiset vastamuodostetusta rykmentistä olivat senvuoksi

käyneet lukuisiksi, ja vanha kenraali, joka oli sen ylipäällikkönä

Dunbartonissa, ei nähnyt parempaa keinoa niiden ehkäisemiseksi

kuin harvinaisen ankaran esimerkin toimittamisen eräästä

englantilaisen osaston karkurista. Nuoren ylämaalaisrykmentin

oli pakko olla saapuvilla rangaistustilaisuudessa, joka herätti

omakohtaisesta kunniastaan erityisen arkatuntoisessa väessä kauhua

ja inhoa, luonnollisesti tehden moniaille heistä koko palveluksen

vastenmieliseksi.

Vanha kenraali oli saanut kasvatuksensa Saksan sodissa ja pysyi

mielipiteessään, antaen määräyksen, että ensimäinen ylämaalainen,

joka joko karkaisi tai jäisi esittäytymättä lomansa päättyessä,

oli tuotava raippapaaluun suomittavaksi niinkuin se onneton, jonka

he olivat nähneet siinä tilassa. Kukaan ei epäillyt, että kenraali

pitäisi järkähtämättömästi sanansa, kun tarvittiin ankaruutta.

Elspat tiesi senvuoksi, että kun hänen poikansa huomaisi määräysten

noudattamisen mahdottomaksi, hän samalla ottaisi lukuun alentavan

rangaistuksensa välttämättömyyden, jos alistuisi kenraalin valtaan.

Päivän käännyttyä ehtoopuolelle tunkeusi yksinäisen vaimon mieleen

uusia huolia.

Hänen poikansa nukkui yhä juoman vaikutuksesta; mutta entä jos

se tuottaisikin vauriota hänen terveydelleen tai järjelleen,

ollen väkevämpää kuin sitä koskaan hänen tietääkseen käytettiin?

Ensi kertaa hän myös, niin suuret käsitykset kuin hänellä olikin

vanhempain käskyvallasta, alkoi peljätä poikansa vimmastusta,

sydämessään tietäen tehneensä tälle vääryyttä.

Hän oli hiljattain huomannut, että Hamishin luonnonlaatu oli vähemmän

säyseä kuin oli olettanut ja että hänen päätöksensä -- etenkin tässä

pestautumisasiassa -- olivat itsenäisesti tehtyjä ja sitte rivakasti

toteutettuja. Hän muisti miehensä ankaran omapäisyyden, milloin tämä

katsoi saaneensa huonoa kohtelua osakseen, ja alkoi arkailla, että

Hamish äitinsä vehkeen ilmitullessa voisi suorastaan hyljätä hänet

raivostuksissaan ja yksinään seurata omaa uraansa maailmalla.

Tuollaiset säikyttävät ja kuitenkin järjelliset aavistukset alkoivat

ahdistaa onnetonta vaimoa hänen ajattelemattoman juonensa näennäisen

onnistumisen jälkeen.