Jännittynyt odotus.
Elspat MacTavish jäi tuijottelemaan rahoihin niinkuin olisivat leiman
piirteet voineet johdattaa tietoon, miten ne oli saatu.
"Minä en pidä tuosta MacPhadraickista", haastoi hän itsekseen. "Hänen
lajiansa tarkotti laulaja, lausuessaan: Älä heitä pelkää, kun heidän
sanansa ovat äänekkäitä kuin talvinen tuuli, mutta pelkää heitä, kun
ne kuuluvat korviisi laulurastaan sävelinä. Ja kuitenkin voidaan
tämä arvotus selvittää vain yhdellä tavalla: poikani on tarttunut
miekkaan, miehenä voittaakseen voimalla sen, mitä moukat tahtoisivat
pidättää häneltä sanoilla, jotka säikyttävät lapsia."
Tämän aatoksen kerran johduttua hänen mieleensä näytti se sitäkin
järjellisemmältä, kun hän hyvin tiesi, että MacPhadraick, joka
itse oli varovainen mies, oli osaltaan edistänyt hänen miehensä
puuhia, toisinaan ostamalla karjaa MacTavishilta. Luonnollisesti ei
vuokratilalliselle voinut olla tuntematonta, miten se oli saatua,
mutta hän pitikin huolta kaupan tapahtumisesta sellaisessa muodossa,
että se tuotti suurta hyötyä eikä vähintäkään pulan mahdollisuutta.
Kuka siis olisi ollut niin suuresti kuin MacPhadraick omiaan
vihjaamaan nuorelle _cateranille_, missä notkossa hän saattoi
parhain menestyksen toivein alottaa vaarallisen ammattinsa -- kuka
olisi ollut niin sovelias hänen saaliinsa muuttamiseen rahaksi?
Sen ajan ylämaalaisille äideille olivat tuskin tuttuja ne tunteet,
joita toinen olisi saattanut kokea uskoessaan, että ainoa poika oli
syöksynyt samalle uralle, jolla hänen isänsä oli suistunut surmaan.
Hän ajatteli MacTavish Mhorin kuolemaa kuin sankarin, joka oli
kaatunut oikeassa soturin ammatissa -- eikä kostamatta kaatunut.
Hän pelkäsi vähemmin poikansa hengen kuin hänen kunniansa puolesta.
Poikansa tähden hän kammosi alistumista muukalaisten valtaan ja sitä
sielun kuolonunta, jota tuottaa orjuus -- ja tällaisena hän piti
vierasta palvelusta.
Elspat-paralle pysyi sinetittynä kirjana ja ummistettuna lähteenä
se siveellinen periaate, joka luonnollisesti ja oikeudenmukaisesti
johtuu ihmisten mieleen, kun nämä ovat saaneet kasvatuksensa
lakien vakiintuneen hallinnan alaisina, jotka suojelevat heikkojen
omaisuutta väkevien tunkeutumiselta.
Hänet oli opetettu ajattelemaan niin sanottuja saksilaisia roduksi,
joita vastaan geeliläiset olivat ainiaan sotajalalla, ja hän piti
jokaista heikäläistä asutusta laillisena hyökkäyksen ja riistämisen
määränä, mikäli tämä oli ylämaalaisen retkeilyn ulottuvissa.
Hänen tunteitaan ei ollut tässä kohden lujittanut ja vahvistanut
ainoastaan miehensä kuoleman kostamisen halu, vaan myöskin se
yleinen katkeruus, jota oli täydellä syyllä herättänyt Skotlannin
koko tunturiseudulla voittajien raakamainen ja verenhimoinen käytös
Cullodenin taistelun[11] jälkeen. Piti hän kunniakkaasti rosvottavina
muita ylämaalaisiakin heimoja, milloin kävi laatuun, -- vanhojen
vihollisuuksien ja leppymättömien sukukiistain johdosta.
Yksinäisellä naisella, jonka aatokset yhä pysyivät hänen
varhaisemmissa vuosissaan, ei ollut ymmärtäväisyyttä, joka olisi
punninnut, kuinka heikkoja keinoja ajat myönsivät Englannin ja
Skotlannin yhdistyneen hallituksen ponnistusten vastustamiseen,
joskaan se hallitus hajallisempana ja käskyvaltansa ollessa vähemmin
vakiintunut ei ollut kyennyt ehkäisemään MacTavish Mhorin kaltaisten
laittomien sissien hävityksiä. Hän kuvitteli, että hänen poikansa
tarvitsi vain julistautua isänsä seuraajaksi seikkailuissa ja
urheassa yritteliäisyydessä ja että joukko yhtä uljaita miehiä
kuin oli ollut hänen isänsä lippua seuraamassa keräytyisi sitä
kannattamaan, kun se uudestaan nostettaisiin liehumaan. Hänelle
oli Hamish kotka, jonka oli vain liideltävä ylös ja otettava
synnynnäinen sijansa yläilmoissa, hänen kykenemättänsä käsittämään,
kuinka monet silmäparit lisää olisivat tarkanneet sen lentoa, kuinka
monikertaisesti karttunut määrä luoteja olisi tähdätty siihen.
Elspat oli sanalla sanoen niitä ihmisiä, jotka ajattelevat
yhteiskunnan nykyoloista samoin tuntein kuin ovat kokeneet menneitä
aikoja. Hän oli ollut puutteenalainen, hyljitty, sorrettu siitä
saakka kun hänen miehensä ei enää ollut peljätty ja voimallinen, ja
hän arveli nousuaikansa palaavan pojan päätettyä esittää isänsä osaa.
Jos hän salli katseensa vilkaista pitemmälle tulevaisuuteen, niin
hän vain päätteli varmastikin makaavansa kauvan kylmänä haudassaan,
heimonsa itkuvirren kaiuttua asianmukaisesti hänen muistokseen, ennen
kuin hänen vaaleatukkainen Hamishinsa saattoi hänen laskelmiensa
mukaan kuolla käsi punaisen lyömämiekan kopsakahvassa. Isän tukka
oli harmaa, ennen kuin hän satojen vaarojen jälkeen oli kaatunut
ase kädessä. Ja parempi oli -- ajatteli Elspat ylpeästi -- että
hän oli nähnyt miehensä kuolevan sillä tavoin, parempi kuin olisi
ollut katsella hänen erkanemistaan elämästä savuisessa hökkelissä,
laholla olkivuoteella, niinkuin raihnaantunut koira taikka taudin
menehdyttämä mulli.
Mutta hänen nuoren, urhean Hamishinsa hetki oli vielä kaukana.
Hänen täytyi menestyä -- voittaa isänsä tavoin. Ja hänen
vihdoin kaatuessaan -- sillä Elspat ei odottanut hänelle mitään
veretöntä kuolemaa -- olisi äiti jo ammoin maannut turpeen alla,
joutumatta näkemään hänen kuolinkamppailuaan tai murehtimaan hänen
hautakummullaan.
Sellaisten hurjien aatosten pyöriessä hänen aivoissaan Elspatin mieli
elpyi tavalliselle tasolleen tai oikeastaan näköjään ylemmällekin.
Raamatun ytimekkäällä kielellä puhuen hän nousi, peseytyi ja vaihtoi
vaatetuksensa, söi leipää ja tuli virvoitetuksi.
Hän ikävöitsi kiihkeästi poikansa paluuta, mutta kaipuuta ei
nyt tuskastuttanut epäilyksen ja pelkäilyn karvaus. Hän sanoi
itselleen, että oli tehtävä paljon ennen kuin Hamish kykeni näinä
aikoina kohoamaan eteväksi ja peljätyksi johtajaksi. Kuitenkin
hän melkein odotti näkevänsä nuoren miehen palaavan uskaliaan
joukkueen etunenässä, raikuvin säkkipillein ja liehuvin lipuin,
uhkeat _tartanit_ vapaasti hulmuamassa niiden lakien uhalla, jotka
olivat ankarilla rangaistuksilla kieltäneet käyttämästä kansallista
vaatetusta tai muita ylämaalaisen ritaruuden tamineita. Kaikkea tätä
varten tyytyi hänen kiihkeä mielikuvituksensa suomaan ainoastaan
muutamien päivien ajan.
Tämän käsityksen juurruttua hänen mieleensä kohdistuivat hänen kaikki
ajatuksensa siihen, että kumppaneitansa johtava Hamish oli otettava
vastaan samalla tavalla kuin hänellä oli ollut tapana koristaa
mökkinsä hänen isänsä paluuksi.
Runsaita ruokavaroja hän ei kyennyt hankkimaan, eikä hän sitä
pitänyt tärkeänäkään. Menestystä saaneet _cateranit_ tuovat mukanaan
karjaa ja lammaslaumoja. Mutta mökin sisäpuoli järjestettiin heidän
vastaanotokseen -- whiskyä poltettiin eli tislattiin suurempi määrä
kuin olisi voinut luulla yksinäisen naisen saavan valmistetuksikaan.
Mökki siistittiin sellaiseen kuntoon, että se jossain määrin soveltui
riemupäivän tunnelmaan. Se lakaistiin ja koristeltiin monenlaisilla
lehvillä niinkuin juutalaisnaisen maja tabernakeli-juhlaksi. Hänen
pikku laumansa maitotuotanto valmistettiin niin monin tavoin kuin
hänen taitonsa salli pojan ja niiden puoluelaisten kestitykseksi,
joita hän odotti vieraikseen samalla kertaa.
Mutta pääkoristuksena, jota hän haki uutterimmin, oli tulipunainen
hilla, jota kasvoi ainoastaan korkeilla tuntureilla ja niukasti
sielläkin. Hänen miehensä -- tai kenties joku tämän esi-isistä -- oli
sen valinnut sukunsa tunnukseksi, koska se tuntui harvinaisuudellaan
ilmaisevan hänen heimonsa pienuutta ja kasvupaikoillaan osottavan
heidän pyrkimystensä korkealentoisuutta. Näissä yksinkertaisissa
tervehdysvalmistuksissa puuhatessaan oli Elspat rauhattoman
onnekkuuden vallassa. Hänen ainoana huolenaan oli ehtiä
valmiiksi ennen vieraitten tuloa, jotta he eivät tapaisi häntä
varustautumattomana.
Mutta hänen suoriuduttuaan kaikista oloissaan mahdollisista
varustuksista ei hänellä taaskaan ollut muuta toimiteltavaa kuin
vuohiensa vähäpätöinen hoitaminen. Välipäikseen hän saattoi sitte
vain tarkastella pikku valmistuksiaan, uudistaa sellaisia, jotka
olivat tilapäistä laatua, ja istuskella mökin ovella tähystelemässä
tielle, tämän noustessa toisella puolen Awen äyräiltä ja toisella
kiertäessä vuoren ylänteitä, mikäli sotilasinsinöörin suunnitelma
mukautui sovittautumaan maiseman kumpuisuuteen.
Menneisyyden muistojen mukaan haaveillen tulevaisuutta muodosteli
hänen mielikuvituksensa aamu-usvasta tai iltahattarasta lähestyviä
rivakoita urhoja, joilla siihen aikaan oli nimenä _sidier dhu_ --
tummat soturit -- koska heidän kansallinen _tartaninsa_ erotti heidät
brittiläisen armeijan tulipunaisista riveistä. Tässä ajanvietossa hän
kulutti monta tuntia joka aamu ja ilta.
Mutta turhaan tarkastelivat Elspatin silmät etäistä polkua
varhaisimmassa aamusarastuksessa ja hämyn viimeisessä häiveessä.
Mikään kohoava tomupilvi ei herättänyt nuokkuvien töyhtöjen tai
välkkyvien aseiden odotusta. Yksinäinen matkalainen vain tuolloin
tällöin tallusti haluttomasti tietä pitkin ruskeassa alamaalaisessa
pitkässä takissaan, _tartan_ värjättynä mustaksi tai punaiseksi,
jolla tavoin noudatettiin tai kierrettiin lakia, kun sitä
vaatekappaletta ei saanut käyttää monivärisenä. Hänen kumarainen
vartalonsa ja alakuloinen katsantonsa ilmaisi geeliläisen hengen
murtumista niiden ankarien, vaikka kenties välttämättömien lakien
painamana, jotka kielsivät hänen synnynnäiseksi oikeudekseen
katsomansa puvun ja asevarustuksen käytännön.
Ei tuntenut Elspat tällaisilla masentuneilla vaeltajilla poikansa
kepeätä ja vapaata astuntaa, tämän nyt hänen arvelunsa mukaan
irtauduttua kaikista saksilaisen ikeen merkeistä. Iltana toisensa
jälkeen hän pimeän tullen poistui avoimelta oveltaan ja heittäytyi
levottomalle makuulavalleen, ei nukkuakseen, vaan vartioidakseen.
Urheat ja pelottavat, hän sanoi itsekseen, kävelevät öisin -- heidän
askeleensa kuuluvat pimeässä, kun kaikki muu vaikenee paitsi tuuli
ja koski. Arka hirvi ilmestyy esiin ainoastaan auringon kullatessa
vuoren huippuja, mutta rohkea susi kulkee kuutamon hopeisessa
loimussa.
Hän järkeili turhaan. Pojan odotettu kutsu ei huhunnut häntä
vuoteeltaan, jolla hän makasi uneksien urhon tulosta. Hamishia ei
kuulunut.