Epäilemättä tiedät, mitä pian tapahtuu Egyptissä, ja nyt kun sinua
on varoitettu, jos varoitusta tarvitset, siitä vaarasta, mikä sinua
uhkaa, kieltäydytkö vieläkin tottelemasta tätä toista määräystä,
jonka velvollisuuteni mukaan olen tuonut sinulle?"
"Kieltäydyn."
"Silloin on se oma syysi, ja hyvästi. Ai, tahtoisin lisätä, että
sinulla on vähän omaisuuttakin, karjaa ja maan hedelmiä, jotka perit
isältäsi. Kun kuolet --"
"Ottakaa ne kaikki, setäni, ja tulkaa onnelliseksi. Hyvästi."
"Jalo nainen, ystävä Ana, ja ihana", sanoi vanha hebrealainen sitten
kuin Merapi oli mennyt. "Olen pahoillani, etten enään koskaan saa
nähdä häntä, ja ettei kukaan näe häntä pitkiin aikoihin, sillä
muistakaa, hän on veljentyttäreni, johon olen mielistynyt. Nyt
minunkin on lähdettävä, koska olen toimittanut asiani. Kaikkea
hyvää teille, Ana. Ettehän enään ole sotilas, vai miten? Ettekö?
Uskokaa minua, olette näkevä, että se on hyvä. Tervehtikää prinssiä.
Muistakaa minua ystävyydellä joskus, kun tulette vanhaksi, sillä minä
olen palvellut teitä parhaani mukaan, ja myöskin herraanne, joka
toivottavasti löytää jälleen sen, minkä hän joku aika sitten menetti."
"Hänen korkeutensa, prinsessa Usertinko?" sanoi minä.
"Prinsessa Usertin muitten muassa, Ana. Sanokaa prinssille, jos hän
arvelisi niitä kalliiksi, että nuo hevoset, jotka myin hänelle, ovat
todella hienointa syyrialaista rotua. Jos teillä sattuu olemaan
ystävä, jonka haluaisitte menestyvän, älkää antako hänen mennä
taistelemaan erämaahan nyt seuraavien muutamien kuukausien kuluessa,
varsinkin jos farao on johtamassa. Ei, minä en tiedä mitään, mutta
nyt on suurten myrskyjen aika. Hyvästi, ystävä Ana, ja vielä kerran
hyvästi."
"Mitä hän tarkoitti tuolla?" ajattelin itsekseni lähtiessäni Setin
luo kertomaan kuulemiani. Mutta en keksinyt mitään vastausta tuohon
kysymykseen.
Mutta pian aloin ymmärtää. Näyttää siltä, että viimeinkin
israelilaiset olivat lähdössä Egyptistä. Heitä oli mahdottoman suuret
joukot ja lisäksi kymmeniin tuhansiin nousevat arabialaisheimot,
jotka palvelivat israelilaisten Jumalaa ja joista muutamat olivat
Hyksos kansan jälkeläisiä, tuon paimenkansan, joka kerran hallitsi
Egyptiä. Että nuo huhut olivat tosia, näimme siitä, että kaikki
hebrealaiset naiset, jotka asuivat Memphiksessä, jopa nekin, jotka
olivat egyptiläisten kanssa naimisissa, olivat lähteneet kaupungista,
poistuen miestensä ja jotkut lastensakin luota. Muutamat heistä,
jotka olivat olleet Merapin ystäviä, tulivat ennen lähtöään
tervehtimään häntä ja kysymään, tulisiko hänkin mukaan. Hän pudisti
päätään vastatessaan:
"Miksi lähdette? Oletteko mieltyneet niin kovin noihin
erämaamatkoihin, että niiden vuoksi olette valmiit lähtemään,
milloinkaan enään näkemättä miehiänne, joita rakastatte ja omia
lapsianne?"
"Ei, rouva", vastasivat he itkien. "Me olemme onnellisia täällä
valkomuurisessa Memphiksessä, ja täällä kuunnellen Niilin kohinaa
tahtoisimme vanhentua ja kuolla mieluummin kuin asua tuolla jossakin
erämaan teltassa vieraiden kanssa tai yksin. Mutta pelko ajaa meidät
täältä."
"Mitä pelkäätte?"
"Egyptiläisiä, jotka, huomattuaan mitä kaikkea ovat meidän tähtemme
saaneet kärsiä ja mitä rikkauksia ja aarteita ovat meille antaneet
monien sukupolvien aikana, ja miten pienestä olemme kasvaneet
suureksi kansaksi, varmasti tappavat jokaisen israelilaisen, jonka
löytävät keskuudestaan. Myöskin pelkäämme pappiemme kirouksia,
jollemme lähde täältä."
"Silloinhan minunkin olisi pelättävä noita asioita", sanoi Merapi.
"Ei, rouva, tehän olette Egyptin prinssin ainoa rakastettu, prinssin,
jonka huhutaan pian tulevan Egyptin faraoksi ja hänen avullaan te
säästytte egyptiläisten vihalta. Ja lisäksi, kuten kaikki hyvin
tietävät, te olette maailman suurin noita, mahtavan Amon-Raan
kukistaja, ja sellainen, joka uhraamalla lapsensa kykeni suojelemaan
talon, jossa hän asusti, kaikilta vaivoilta. Teidänhän ei tarvitse
ollenkaan pelätä pappeja ja heidän taikojaan."
Silloin Merapi hypähti ylös pyytäen heitä poistumaan, jonka he
nopeasti tekivätkin peläten, ettei hän vain loihtisi heitä. Ja niin
kävi, ettei Egyptissä ollut jäljellä hebrealaista sukua muita kuin
suloinen Israelin kuu ja joitakin puoleksi egyptiläisiä lapsia.
Silloin, huolimatta vaivoista ja onnettomuuksista, jotka muutamien
kuluneitten vuosien aikana olivat kauhun, kuoleman ja nälänhädän
kestäessä hävittäneet kenties puolet kansasta, Egypti suuresti
iloitsi.
Jokaisen jumalan kaikissa temppeleissä pidettiin juhlia, ja
sellaiset, joilla oli vielä jotakin jäljellä, uhrasivat. Jumalien
patsaat puettiin uusiin, hienoihin vaatteisiin ja koristettiin
kukkaseppelillä. Sitäpaitsi Niilissä ja pyhissä lammikoissa lipuivat
alukset edestakaisin kaunistettuina lyhdyillä, kuten mahtavan
Osiriksen juhlassa. Prinssi Seti, joka oli Amonin nimellinen
ylipappi, josta virasta ei hän eläissään voinut päästä, seurasi
noita mielenosoittajia, sillä hänen oli pakko se tehdä, Memphiksen
suureen temppeliin, johon minäkin menin hänen mukanaan. Kun monet
juhlamenot olivat ohi, johti hän kulkuetta kauniissa, papillisessa
puvussaan suuren kansanjoukon läpi, jolloin tuhansista suista kuului
ukkosen jyrinää muistuttava tervehdys: "Farao!" tai ainakin "Faraon
perillinen."
Kun tuo huuto viimein lakkasi, kääntyi prinssi heidän puoleensa ja
sanoi:
"Ystävät, jos tahdotte lähettää minut siihen seuraan, joka istuu
Osiriksen pöydässä eikä faraon juhlissa, toistatte tuon tyhmän
tervehdyksen, jota hallitsijamme Amenmeses ei ilolla kuuntele."
Hiljaisuudesta, joka seurasi, kuului ääni:
"Älkää pelätkö, prinssi, niin kauan kuin tuo hebrealainen velho
nukkuu öisin rinnallanne. Hän, joka kykeni tuottamaan Egyptille niin
paljon kärsimyksiä, voi varmasti varjella teitä vahingolta", jolloin
valtaavat riemuhuudot kaikuivat jälleen.
Seuraavana päivänä palasi vanha Bakenkhonsu Taniksesta, jossa hän
oli käynyt, tuoden paljon uutisia. Siellä oli pidetty iso kokous
suurimman temppelin avarimmassa salissa. Tuossa kokouksessa, johon
kaikki saivat ottaa osaa, oli Amenmeses kertonut, että israelilaiset
olivat lähteneet tuhansittain. Siellä oli myöskin uhrattu, jotta
saataisiin Egyptin suuttuneet jumalat lepytetyiksi. Kun juhlamenot
olivat lopussa, mutta ennenkuin seura hajosi, -- nousi hänen
korkeutensa prinsessa Userti paikaltaan ja kääntyi faraoon päin
sanoen:
"Isäimme henkien nimessä", hän huusi, "ja erittäinkin isäni, hyvän
jumala Meneptahin nimessä, kysyn sinulta, farao, ja teiltä kansa,
onko tuo vääryys, jonka israelilaiset orjat ja heidän noitansa ovat
tuottaneet meille, sellaista, jota mahtavan Egyptin tulisi kärsiä?
Jumalamme ovat lyödyt ja häväistyt, kauheat ja suuret kärsimykset,
jollaisia ei historiassa kerrota, ovat kohdanneet meitä noituuden
lähettäminä, kymmenet tuhannet, faraon esikoisesta alkaen, ovat
kuolleet yhtenä ainoana yönä. Ja nyt nämä hebrealaiset, jotka ovat
murhanneet heidät noituudellaan, sillä he ovat kaikki noitia, miehet
ja naiset, varsinkin yksi heistä, joka on Memphiksessä, ja josta
en tahdo puhua, hän kun on tuottanut minulle yksityistä pahaa,
päästetään faraon luvalla lähtemään maasta. Vielä lisäksi, he ovat
ottaneet mukaansa kaiken karjansa, kaiken puidun viljansa, kaikki
kalliit koristeet ja rikkaudet, jotka he ovat kansaltamme kauhujen
keskellä väkisin lainanneet, eivätkä aiokaan niitä milloinkaan
takaisin antaa. Siksi minä, Egyptin kuninkaallinen prinsessa, kysyn
faraolta, onko tämä faraon päätös?"
"Mutta", sanoi Bakenkhonsu, "farao istui pää riipuksissa
valtaistuimellaan, eikä vastannut mitään."
"Farao ei puhu", jatkoi Userti. "Silloin kysyn, onko tämä faraon
neuvoston ja Egyptin kansan päätös? Egyptissähän on vielä armeija,
satoja sotavaunuja ja tuhansia jalkamiehiä. Onko tämä sotajoukko sitä
varten, että se istuisi paikallaan silloin, kun nuo orjat pakenevat
erämaahan kiihoittaakseen vihollisemme Syrian meitä vastaan ja
palatakseen heidän kanssaan murhaamaan meitä?"
"Noihin sanoihin", jatkoi Bakenkhonsu, "vastasi koko kansanjoukko
huutamalla: 'Ei.'"
"Kansa sanoo -- ei. Mitä sanoo farao?" huusi Userti. Seurasi
hiljaisuus, kunnes Amenmeses äkkiä nousi ja puhui: "Tapahtukoon,
kuten haluat, prinsessa, mutta jos pahoin käy, kohdatkoon se sinua
ja noita, jotka olet lainoittanut. Vaikka minun mielestäni olisi se
paikka, jossa sinä seisot, puolisosi, prinssi Setin paikka, ja hänen
olisi sinun sijastasi tehtävä tuo pyyntö."
"Puolisoni, prinssi Seti, on Memphiksessä sidottuna velhon
hiusnauhalla, niin kerrotaan minulle", nauroi Userti pilkallisesti
kansan hyväksyvästi säestäessä.
"En tiedä sitä", jatkoi Amenmeses, "mutta sen tiedän, että joka
tapauksessa prinssi olisi päästänyt nämä hebrealaiset lähtemään
täältä. Ja toisinaan, kun suru seurasi surua, ajattelin, että hän
oli oikeassa. Totisesti useammin kuin kerran olisin päästänytkin
heidät menemään, mutta aina joku voima, en tiedä mikä, laskeutui
sydämeeni, muutti sen kivikovaksi ja riisti minulta sanat, etten
ilmaisisi ajatustani. Nytkin tahtoisin antaa heidän mennä, mutta te
kaikki olette minua vastaan, ja kenties, jos vastustan teitä, saan
maksaa sen elämälläni ja valtaistuimellani. Päälliköt, käskekää,
että armeijani on valmiina ja kootkaa se tänne Tanikseen, että itse
voin johtaa sen Israelin kansaa takaa-ajamaan ja ottaa osaa sen
kärsimyksiin."
Valtavasti huutaen hajosi kokous niin, että viimein kaikki olivat
menneet ja ainoastaan farao jäi istumaan valtaistuimelleen tuijottaen
eteensä. Hänen kasvonsa muistuttivat pikemmin kuollutta kuin elävää
hallitsijaa, joka oli lähtemäisillään sotaan vihollisiaan vastaan.
Prinssi kuunteli kaikkea tätä äänetönnä, mutta kun Bakenkhonsu
lopetti, katsoi hän ylös ja kysyi:
"Mitä ajattelette te, Bakenkhonsu?"
"Ajattelen, prinssi", vastasi tuo vanha ja viisas mies, "että hänen
korkeutensa teki väärin kiihoittaessaan heitä, vaikka hän epäilemättä
tulkitsi pappien ja sotajoukon ajatukset, joita vastaan farao ei
ollut kyllin luja seisomaan."
"Minä ajattelen samoin kuin te", sanoi Seti.
Samassa astui rouva Merapi huoneeseen.
"Olen kuullut, puolisoni", sanoi hän, "että farao aikoo ajaa
sotajoukoilla Israelin kansaa takaa. Pyydän, ettei puolisoni yhtyisi
faraon joukkoihin."
"Onhan luonnollista, ettet haluaisi minun taistelevan heimoasi
vastaan, ja totta puhuakseni en ole sitä aikonutkaan", vastasi Seti
ja lähti Merapin kanssa pois.
"Hän ei ajattele sukulaisiaan, vaan rakastettunsa henkeä", sanoi
Bakenkhonsu. "Hän ei ole noita, kuten väitetään, mutta se on totta,
että hän tietää sellaista, mitä me emme tiedä."
"Niin, se on totta", vastasin minä.
XVII.
MERAPIN UNI.
Kului joku aika, kenties noin neljätoista päivää siitä, jolloin
israelilaiset olivat alkaneet matkansa. Se oli mahtava joukko,
joka kantoi muassaan profeettansa ruumisarkkua ja muumiota. Tuo
profeetta, niin kerrottiin, heidän heimolaisensa, oli ollut visiirinä
sillä faraolla, joka ystävällisesti otti heidät vastaan Egyptiin
satoja vuosia sitten. Toiset sanoivat heidän menneen sitä, toiset
tätä tietä, mutta Bakenkhonsu, joka tiesi kaikki, selitti, että he
kulkivat Krokotiili-järveä kohden, jota toiset nimittävät Punaiseksi
mereksi, ja aikoivat sen poikki tuolla puolen olevaan korpeen ja
sieltä Syriaan. Kysyin häneltä miten se olisi mahdollista, sillä tuo
järvi on kapeimmasta paikasta kuusituhatta jalkaa leveä ja sen syvyys
on mittaamaton. Hän vastasi, ettei hän tiennyt, mutta että voisin
tiedustella sitä rouva Merapilta.
"Te olette siis muuttanut mielipiteenne ja pidätte häntä noitana",
sanoin, johon hän vastasi:
"Jonkun täytyy panna tuuli puhaltamaan ja Egypti on niin täynnä
noituutta, että sitä on vaikeata sanoa. Ja hänhän se oli eikä kukaan
muu, joka hävitti Amonin ikivanhan patsaan. Oh, niin, noita tai ei
noita, joka tapauksessa voi häneltä kysyä, miten hänen kansansa aikoo
mennä Punaisen meren yli, varsinkin jos faraon sotavaunut sattuvat
olemaan heidän takanaan."
Minä kysyin häneltä, mutta hän vastasi, ettei hän tiennyt mitään
siitä asiasta, eikä tahtonut tietääkään mitään, koska hän oli eronnut
kansastaan ja jäänyt Egyptiin.
Sitten tuli Kii, en tiedä mistä, ja tehtyään sovinnon prinssin kanssa
vannottuaan, että papit olivat vastoin hänen tahtoaan pukeneet
Merapin Isiksen pukuun, kertoi meille, että farao oli lähtenyt suuren
sotajoukon kanssa ajamaan takaa israelilaisia. Prinssi kysyi häneltä,
miksi ei hänkin ollut mennyt mukaan, johon hän vastasi, ettei hän
ollut mikään sotilas, ja että farao vältti häntä. Hän puolestaan
kysyi prinssiltä, miksi tämä ei ollut mennyt.
Seti vastasi, ettei häntä haluttanut ottaa siihen osaa yksityisenä
kansalaisena, häneltä kun oli riistetty päällikkyys muissakin
asioissa.
"Te olette viisas, kuten aina, prinssi", sanoi Kii.
* * * * *
Seuraavana iltana, hyvin myöhään, kun prinssi, Kii, Bakenkhonsu ja
minä, Ana, istuimme jutellen, syöksyi rouva Merapi äkkiä luoksemme.
Hän tuli suoraan vuoteestaan, silmät palaen ja hiukset hajallaan.
"Olen nähnyt unen!" huusi hän. "Uneksin, että koko suurilukuinen
kansani seurasi tulenliekkiä, joka ulottui maasta taivaaseen asti. He
tulivat erään suuren veden rannalle ja heidän jäljessään kiiruhtivat
farao ja koko Egyptin sotajoukko. Silloin kansani syöksyi veteen
ja se kannatti heitä, niin kuin se olisi ollut lujaa maata. Faraon
sotilaat aikoivat seurata heitä, mutta Egyptin jumalat ilmestyivät,
Amon, Osiris, Isis, Hathor ja muut, ja tahtoivat käännyttää heidät
takaisin. He eivät kuitenkaan totelleet heitä, vaan vetäen jumalat
mukanaan syöksyivät veteen. Silloin tuli pimeys, ja pimeydestä kuului
valitusta ja valtaavaa naurua. Se loppui ja kuu nousi valaisten
tyhjyyden. Minä heräsin ja kaikki jäseneni vapisivat. Selittäkää
minulle tämä uni, jos voitte, oi Kii, tietäjä."
"Miten se on tarpeellista, rouva", vastasi Kii aivan kuin unesta
heräten, "kun uneksija itse on tietäjä? Uskaltaako oppilas neuvoa
opettajaa, tai vasta-aloittelija selittää salaisuuksia temppelin
ylipapille? Ei, rouva, minä ja kaikki Egyptin tietäjät olemme teidän
jalkojenne juuressa."
"Miksi aina pilkkaatte minua?" sanoi Merapi ja vapisi puhuessaan.
Silloin Bakenkhonsu avasi suunsa sanoen:
"Kiin viisaus on kätketty eikä se anna mitään valoa meille, hänen
oppilailleen. Kuitenkin tämän unen tarkoitus on selvä, vaikka en
tiedä, onko se totta. Se tarkoittaa, että Egyptin sotajoukkoa ja
sen mukana Egyptin jumalia uhkaa perikato israelilaisten tähden,
jollei joku, jota he tottelevat, voi saada heitä luopumaan jostakin
aikeesta, jota en tiedä. Mutta ketä hullu tottelee, niin, ketä hullu
tottelee?" ja kohottaen harmaan päänsä katsoi suoraan prinssiin.
"Ei ainakaan minua, joka en nykyään merkitse mitään Egyptissä", sanoi
Seti.
"Miksi ei teitä, oi prinssi, joka huomenna voitte olla ken tahansa
Egyptissä?" kysyi Bakenkhonsu. "Tehän olette aina puhunut noista
hebrealaisista ja sanonut, ettei heistä koidu Egyptille muuta kuin
pahaa, kuten on käynytkin. Ketä sitten kansa ja sotajoukko kuuntelisi
hartaammin?"
"Sitäpaitsi, prinssi", keskeytti Kii, "eräs teidän huonekunnastanne
on nähnyt ilkeän unen. Ehkä se ei olekaan uni, vaan joku noituus,
joka on tähdätty Egyptin hallitsijaa vastaan. Samanlainen noitatemppu
kuin se, joka heittää mahtavan Amonin valtaistuimelta ja rakentaa
taika-aidan tämän talon ja puutarhan ympäri."
"Sanon taaskin teille, Kii, etten puno mitään taikatemppuja, minä,
joka omalla lapsellani olen saanut maksaa ne."
"Mutta niissä oli taikuutta, rouva, ja kuten vanhastaan tiedetään,
voima on täydellistä ainoastaan silloin, kun täytyy uhrata jotakin",
sanoi Kii synkästi.
"Lakatkaa jo puhumasta noitatempuista, tietäjä", huudahti prinssi,
"tai jos teidän täytyy niistä puhua, puhukaa omistanne, joita on
paljon. Jabezhan se suojeli meitä täällä noita vaivoja vastaan ja
Amonin patsaan murskasi joku jumala."
"Anteeksi, prinssi", sanoi Kii kumartaen, "se ei ollut tämä rouva,
vaan hänen setänsä, joka rakensi aidan talonne ympäri suojatakseen
teitä vaivoilta, jotka Egyptiä kohtasivat, ja se ei ollut tämän
rouvan, vaan jonkun jumalan työtä hänen avullaan, joka löi Amonin
Taniksessa. Prinssi sanoi sen. Kuitenkin tämä rouva on nähnyt
kummallisen unen, jonka Bakenkhonsu on selittänyt, vaikka minä en
osannut, ja minun mielestäni pitäisi faraon ja hänen päällikkönsä
saada kuulla tämä uni, jotta he itse voisivat muodostaa siitä oman
mielipiteensä."
"Miksi ette sitten kerro sitä heille, Kii?"
"Farao on katsonut parhaaksi, prinssi, erottaa minut palveluksestaan
ja antaa virkani toiselle. Jos menen faraon näkyviin, tappaa hän
minut."
Sen kuullessani minä, Ana, toivoin, että Kii menisi faraon eteen,
vaikka en uskonut, että hän tai kukaan muukaan voisi tappaa Kiitä,
jolla oli suojeluskaluja kuolemaa vastaan. Sillä minä pelkäsin Kiitä
ja tunsin, että hän jälleen mietti jotakin ilkeätä Merapia kohtaan,
jonka tiesin olevan viattoman.
Prinssi kulki edestakaisin huoneessa, kuten hänen tapansa oli
ollessaan ajatuksiin vaipuneena. Äkkiä hän pysähtyi eteeni ja sanoi:
"Ana ystävä, olkaa hyvä ja käskekää, että sotavaununi satamiehisen
suojajoukon kanssa laitetaan kuntoon. Lähdemme päivän koittaessa, te
ja minä, etsimään faraon armeijaa ja pyytämään puheille pääsöä."
"Herrani", sanoi Merapi rakastettavalla tavallaan, "pyydän, älä
poistu luotani."
"En poistukaan. Tule mukaan, jos tahdot." Hän pudisti päätään, sanoen:
"En uskalla, prinssi, viimeisinä aikoina on tuntunut kuin joku lumous
vetäisi minua kansani luo. Kahdesti yössä olen herännyt ja löytänyt
itseni istumasta puutarhassa kasvot pohjoista kohden ja kuullut äänen
korvissani, vieläpä kuolleen isänikin äänen, sanovan:
"'Israelin kuu, kansasi kulkee korvessa ja tarvitsee valoasi.'
"Siksi olen varma, että jos joutuisin lähelle heitä, vedettäisiin
minut väkisin mukaan, kuten puu vedetään vedestä, eikä Egypti enään
näkisi minua."
"Silloin pyydän sinua olemaan siellä, missä olet, Merapi", sanoi
prinssi vähän hymyillen, "sillä on varmaa, että minne sinä menet,
sinne on minun seurattava, eikä minulla ole halua kulkea korvessa
hebrealaisen kansasi kanssa. No, koska sinä et halua poistua
Memphiksestä ja tulla kanssani, täytyy minun jäädä luoksesi."
Kii katsoi tuota paria läpitunkevilla silmillään. "Suokoon prinssi
anteeksi", sanoi hän, "mutta vannon jumalien nimessä, etten koskaan
luullut kuulevani, että prinssi Seti Meneptah asettaa naisen oikut
yläpuolelle kunniataan."
"Te puhutte raa'asti", sanoi Seti nousten seisomaan, "ja jos olisitte
sanonut noin jonakin toisena päivänä, kenties, Kii --"
"Oi. Herrani!" sanoi Kii heittäytyen maahan, painaen otsansa lattiaan
asti, "ajatelkaa, miten suuri syy minulla täytyy olla, kun uskallan
puhua siten. Kun ensimmäisen kerran tulin tänne Taniksesta, henki,
joka on sisässäni, puhuen huulieni kautta antoi teidän korkeudellenne
muutamia arvonimiä, joista teidän korkeutenne suvaitsi moittia
minua. Mutta tuo henki sisässäni ei voi valehdella, ja minä tiedän
varmasti ja pyydän kaikkia täällä painamaan mieleensä, että tänä yönä
seison hänen lähellään, joka, ennen kuin kaksi kuukautta on kulunut,
kruunataan faraoksi."
"Te olette totisesti aina ollut huonojen uutisten tuoja, Kii, mutta
jos niin käykin, mitä sitten?"
"Tämä, teidän korkeutenne: Jolleivät totuuden ja oikeuden henget
pakottaisi minua, uskaltaisinko minä, jolla on veri, joka voi juosta
kuiviin, ja luut, jotka voivat murskaantua, puhua kovia sanoja
hänelle, josta tulee farao? Uskaltaisinko vastustaa tuon suloisen
kyyhkysen tahtoa, jonka pesä on tulevan faraon sydämessä, tuon
viisaan valkoisen kyyhkysen, joka kuiskii salaisuuksia taivaasta,
josta hän tuli, ja joka on voimakkaampi kuin Isiksen korppikotka ja
nopeampi kuin Raan haukka, kyyhkysen, joka suuttuessaan voisi repiä
minut useammaksi kappaleeksi kuin Set ja Osiris?"
Minä näin Bakenkhonsun paisuvan pidätetystä naurusta, kuten sammakko,
joka on kurnuttamaisillaan, mutta Seti vastasi väsyneellä äänellä:
"Kaikkien Egyptin lintujen nimessä ja pyhät krokotiilit vielä
kaupanpäällisiksi luettuina, en sitä tiedä, koska teidän ajatuksenne
ei ole mikään avonainen kirjoitus, minkä ohikulkija voisi lukea.
Mutta jos kertoisitte minulle, minkä vuoksi totuuden ja oikeuden
jumalattaret ovat innostuttaneet teitä --"
"Syy on se, oi prinssi, että Egyptin armeijan kohtalo on teidän
käsissänne. Aika on lyhyt ja minä tahdon olla rehellinen. Kieltäkää
se, kuten hän tahtoo, mutta tämä rouva tässä, joka näyttää olevan
täynnä vain rakkautta ja suloa, on suurin noita Egyptissä, kuten
minä, jota hän on hallinnut, hyvin tiedän. Hän rupesi kilpailemaan
Egyptin pääjumalan kanssa ja löi hänet tomuun, ja on maksanut
takaisin hänelle, hänen profeetoilleen ja palvelijoilleen sen pahan,
minkä Amon olisi tahtonut tehdä hänelle, kuten hänen sijassaan
jokainen olisi tehnyt. Nyt hän on nähnyt unen, tai hänen henkensä on
kertonut sen hänelle, että Egyptin sotajoukko on perikadon partaalla,
ja minä tiedän, että tämä uni on tosi. Kiiruhtakaa siis, oi prinssi,
pelastamaan Egyptin armeija, jota varmasti tarvitsette tullessanne
valtaistuimelle."
"Minä en ole noita", huusi Merapi, "ja kuitenkin -- voi! että minun
täytyy se sanoa -- tuon hymyilevän, kylmäsilmäisen velhon sanat ovat
tosia. _Kuolema uhkaa Egyptin sotajoukkoja!_"
"Käskekää, että sotavaunut laitetaan kuntoon", sanoi Seti uudelleen.
* * * * *
Oli kulunut kahdeksan päivää. Aurinko laski ja me ajoimme täyttä
laukkaa Punaista merta kohti. Yötä päivää olimme seuranneet faraon
armeijaa läpi erämaiden tietä pitkin, joka oli täynnä vaunujen
pyörien ja sotilaiden sekä heitä ennen kulkeneiden kymmenien
tuhansien israelilaisten jälkiä.
Nyt näimme kukkulalta, johon olimme saapuneet, tuon suuren armeijan
leiriytyneen alapuolellemme. Ja muutamat kulkurit kertoivat meille,
että sen takana, myöskin leiriytyneenä, olivat israelilaisten
lukemattomat joukot ja heidän takanaan laaja Punainen meri, joka
katkaisi heidän tiensä. Mutta me emme voineet nähdä israelilaisia
emmekä vettä tuolla egyptiläisten takana kummallisesta syystä. Heidän
ja faraon armeijan välissä oli musta pilvipatsas, joka ulottui maasta
taivaaseen asti. Eräs kulkuri kertoi meille, että tuo pilvi kulki
päivisin israelilaisten edellä, mutta öisin muuttui se tulipatsaaksi.
Ainoastaan tänään, kun faraon armeija oli lähellä, oli se muuttanut
paikkaansa ja tullut Israelin kansan ja sotajoukon väliin.
Kun prinssi, Bakenkhonsu ja minä kuulimme tuon, katsoimme toisiimme
ja olimme ääneti. Mutta äkkiä prinssi naurahti hieman ja sanoi:
"Meidän olisi pitänyt tuoda Kii mukanamme, vaikkapa sitten
sidottuna, että hän olisi selittänyt tämän ihmeen, sillä varmaa on,
ettei kukaan muu osaa."
"Olisi vaikeata pitää Kiitä sidottuna, prinssi, jos hän haluaisi
päästä vapaaksi", vastasi Bakenkhonsu. "Sitäpaitsi, ennen kuin
astuimme vaunuihin Memphiksessä, oli hän lähtenyt etelään päin
Tebeen. Minä näin hänen menevän."
"Ja minä määräsin, ettei hän saisi palata, sillä sekä minä että rouva
Merapi pidämme häntä pahana vieraana," sanoi Seti huoaten.
"Nyt kun olemme täällä, mitä aiotte, prinssi, tehdä?" kysyin minä.
"Mennä faraon leiriin ja sanoa, mitä meillä on sanottavaa, Ana."
"Ja jollei hän tahdo kuulla, prinssi?"
"Silloin huutaa asiamme ääneen ja palata."
"Ja jollei hän anna meidän palata, prinssi?"
"Silloin pysyä alallaan ja elää tai kuolla, kuten jumalat määräävät."