Korkeutensa ole minulle mikään puoliso. Sillä mitkä lienevätkään
Egyptin vanhat lait, kuinka olisi voinut käydä toisin hänen ja
minun välilläni? Kaipaan sisarta. Sillä vaikka meillä ei ollut sama
äiti, kasvatettiin meidät yhdessä ja omalla tavallamme rakastimme
toisiamme, vaikka hänen huvinsa oli hallita minua ja minun taas
totella, ja maksaa hänelle takaisin pilkalla. Siksi hän on niin
suuttunut, kun nyt äkkiä olen hylännyt hänen hallituksensa,
seuratakseni omaa tahtoani, jolloin hän on kadottanut valtaistuimen."
"Egyptin kuninkaallisen perijättären velvollisuus on aina ollut naida
Egyptin farao, prinssi, ja hän seurasi tuota velvollisuutta naimalla
sellaisen, josta piti tulla farao, ja siksi isku meni syvälle."
"Silloin hänen olisi parasta hylätä tuo hullu puolisonsa ja naida
farao. Mutta sitä ei hän milloinkaan tee. Hän on aina vihannut
Amenmesesta niin paljon, ettei mielellään tahdo olla edes samassa
paikassa hänen kanssaan. Eikä Amenmeseskaan naisi häntä, sillä
hän ei tahdo hallita sellaisen naisen avulla, jolla on suurempi
oikeus kruunuun kuin hänellä. Tästä lähtien täytyy minun kulkea
yksin, jollei -- jollei -- Jatkakaa kertomustanne, ystävä. Onpa hän
ystävällinen, kun suuruudessaan muistaa näin vähäpätöistä. Minun
pitäisi muistaa se, vaikka on totta, että painuneet päät joskus
nousevat jälleen", hän lisäsi katkerasti.
"Niin ainakin Jabez luulee, prinssi", ja minä kerroin hänelle, miten
israelilaiset olivat varmoja, että hänestä tulisi farao, johon
prinssi nauraen sanoi:
"Kenties, hehän ovat hyviä profeettoja. Omasta puolestani en tiedä
sitä enkä välitäkään. Tai ehkäpä Jabez huomaa jotakin hyötyvänsä
puhuessaan niin, sillä tiedättehän, että hän on taitava kauppias."
"En luule sitä", vastasin ja pysähdyin.
"Puhuiko Jabez vielä jostakin muustakin asiasta, Ana? Neiti
Merapista, esimerkiksi?"
Tuntien, että se oli velvollisuuteni, kerroin hänelle kaiken, mistä
Jabez ja minä olimme keskustelleet, vaikka vähän ujostellen.
"Tuo hebrealainen on paljosta varma, Ana, vieläpä siitäkin, kelle
Israelin kuu haluaisi loistaa. Kenties, ystäväni, hän haluaa
houkutella valollaan teitä tai jotakuta nuorukaista Goshenissa -- ei
Labania -- tai ehkäpä ei ketään."
"Minuako, prinssi, minuako?" huudahdin.
"Niin, Ana, olen varma, että haluaisitte sitä. Minun mielestäni
voitte kysyä hänen mieltään siinä asiassa. Älkää näyttäkö noin
hämmentyneeltä, mies, sillä hän, jonka aiotte naida, on liian kaino
sellaiseen. No, kertokaa minulle kruunajaisista."
Ollen iloinen, päästessäni puhumasta Merapista, kerroin laveasti
kaikesta, mitä oli tapahtunut farao Amenmeseksen noustessa
valtaistuimelle. Kun kuvailin hänelle, miten hebrealaisen profeetan
sauva oli muuttunut käärmeeksi, ja miten Kii ja hänen seuralaisensa
olivat tehneet saman ihmeen, nauroi prinssi ja sanoi, että ne olivat
pelkkiä silmänkääntäjien temppuja. Mutta kun kerroin pimeydestä,
joka peitti koko salin, ja kauhusta, joka täytti ihmisten sydämet,
ja Bakenkhonsun peloittavasta unesta, sekä sanoista, joilla Kii oli
hämmentänyt minut ja pilkannut minua, kuunteli hän hyvin vakavana ja
vastasi:
"Minä olen samaa mieltä kuin Kii tässä asiassa. Minäkin luulen,
että joku hirveä voima on likellä Egyptiä, sellainen, joka on
kotoisin Goshenin maasta, ja että tein viisaasti kieltäytyessäni
valtaistuimesta. Mutta miltä jumalalta nuo vaivat ovat lähtöisin,
sitä en tiedä. Kenties aika sen meille näyttää. Sillävälin, jos on
mitään perää noitten hebrealaisten profeettojen puheessa, mistä Jabez
kertoi, te ja minä ainakin saamme levätä rauhassa, joka on parempi
kuin faraon onni valtaistuimella, jota Userti tavoittelee. Joka
tapauksessa tätä leikkiä kannattaa katsella. Olette tehnyt tehtävänne
hyvin, Ana. Menkää lepäämään sillä välin kuin minä ajattelen kaikkea
sitä, mitä olette kertonut."
* * * * *
Oli ilta, ja kun palatsissa oli kovin kuuma, menin puutarhan pieneen
huvimajaan, jossa Seti ja minä tapasimme lueskella, istuuduin sinne
ja kun olin väsynyt, nukahdin siihen. Uneksin naisesta, joka itki ja
kun sitten heräsin, oli tullut yö ja täysi kuu loisti taivaalla. Sen
säteet valaisivat edessäni olevan puutarhan.
Tämän pikku majan edessä, kuten olen kertonut, kasvoi puita, jotka
tänä vuoden aikana olivat täynnä valkeita kukkia. Näiden puiden
suojassa oli penkki, joka oli rakennettu auringon kuivaamista
tiileistä. Sillä istui nainen, jonka tunsin Merapiksi. Hänkin oli
surullinen, sillä vaikka pää oli alaspainuneena ja pitkä tukka peitti
kasvot, kuulin hänen hiljaiset huokauksensa.
Tuo näky liikutti minua suuresti ja muistin, mitä prinssi oli sanonut
minulle. Hänhän oli käskenyt minua kysymään Merapilta, ajatteliko hän
yhtään minua. Jos siis tekisin sen, ei minua voitaisi moittia siitä.
Olin kuitenkin varma, ettei hänen sydämensä kuulunut minulle, vaikka
-- totta puhuakseni -- toivoin hartaasti asian olevan toisin. Kuka
katselisikaan haikaraa rämeikössä silloin, kun laajasiipinen kotka
leijailee taivaalla.
Paha ajatus tuli mieleeni. Otaksutaan, että tuon istujan silmät
olivat kiintyneet kotkaan, ilmojen herraan Otaksutaan, että hän
jumaloi tuota kotkaa, että hän rakasti sitä siksi, että sen koti oli
taivas ja koska se oli kaikkien lintujen kuningas. Ja otaksutaan,
että joku huomauttaisi hänelle, että jos hän houkuttelee sen maan
päälle taivaan loistavasta vapaudesta, tuottaa hän sille orjuuden
tai kuoleman ansanvirittäjän käsissä. Eikö silloin tuo rakastunut
katselija sanoisi: "Lennelköön se vapaana ja onnellisena, miten
paljon kaipaankin katsella sitä", ja kun se olisi kadonnut näkyvistä,
kenties hänen silmänsä kääntyisivät haikaraparkaan?
Jabez oli sanonut minulle, että jos tämä nainen ja prinssi
rakastuisivat toisiinsa, tuottaisi hän prinssille paljon surua.
Jos kertoisin sen hänelle, uskoisi hän sen varmasti, sillä hänhän
luottaa kansansa ennustuksiin. Sitäpaitsi, mitä ikinä hänen sydämensä
kuiskisikin, ollen ylevämielinen ei hän milloinkaan suostuisi
tekemään sellaista, mikä tuottaisi ikävyyttä Setille, vaikkapa sitten
luopuessaan hänestä hänen oma sydämensä vaipuisikin suruun. Eikä
hän palaisi hebrealaistenkaan luo joutuakseen sen käsiin, jota hän
vihasi. Silloin kenties minä -- Puhuisinko hänelle? Jollei Jabez
olisi tarkoittanut, että asia pitäisi tulla hänen tietoonsa, olisiko
hän ollenkaan puhunutkaan siitä? Lyhyesti sanoen eikö se ollut
velvollisuuteni häntä kohtaan ja kenties myös prinssiä kohtaan, joka
silloin säästyisi tulevilta onnettomuuksilta.
Sellaiset ajatukset kiusasivat mieltäni. Miten voitin ne, en tiedä.
En ainakaan omalla voimallani, siitä olen varma, sillä tuona hetkenä
olin mielettömänä rakkaudesta tuota suloista ja ihanaa neitoa
kohtaan, joka istui edessäni, ja hulluudessani, luulen, olisin
antanut elämäni saadakseni suudella hänen kättään. Mutta en yksin
hänenkään tähtensä, sillä kiihkoisa rakkaus on hyvin itsekästä.
Ei, uskon voittaneeni siksi, että rakkaus, jota tunsin prinssiä
kohtaan, oli syvempi ja todellisempi kuin mitä olisin voinut tuntea
ketään naista kohtaan, ja tiesin hyvin, että jollei Merapi olisi
ollut näkyvissäni, ei milloinkaan tuollainen petos olisi vallannut
sydäntäni. Sillä olin varma, vaikka prinssi ei ollut sitä koskaan
minulle sanonut, että hän rakasti Merapia ja halusi hänet toverikseen
kaikista maallisista esteistä huolimatta, ja jos nyt sanoisin
Merapille nuo sanat, ei hän milloinkaan suostuisi siihen.
Ja niin voitin itseni, mutta vapisin kuin lapsi ja toivoin, etten
olisi syntynytkään tuntemaan kielletyn rakkauden tuskia, kuten
olin kokenut petetyn rakkauden kipuja. Palkan sain aivan pian,
sillä juuri silloin tarttui hän koristeeseen, joka riippui hänen
valkean pukunsa rintamuksessa, ja piteli sitä kuun valoa vastaan
kuin tarkastellakseen sitä. Tunsin sen heti paikalla. Se oli
tuo kuninkaallinen, lasurikivinen kovakuoriainen, jolla prinssi
Goshenissa oli kiinnittänyt siteen Merapin loukkautuneeseen jalkaan,
ja jonka joku voima tempaisi hänen rinnastaan tuona yönä temppelissä,
jolloin Amonin patsas sortui.
Hän katseli sitä kauan ja tarkasti, ja silmättyään ympärilleen
ollakseen varma, että hän oli yksin, painoi hän sen huuliaan vastaan
ja suuteli sitä kiihkoisesti kolme kertaa, kuiskien samalla jotakin,
mitä en voinut erottaa. Silloin putosivat suomukset silmistäni ja
tiesin, että hän rakasti Setiä. Oi, kuinka kiitin suojelusjumalaani
siitä, että se oli varjellut minut tarpeettomalta häpeältä.
Pyyhin kylmän hien otsaltani ja olin poistumaisillani, aikoen
ohimennessäni sanoa ainoastaan niin monta sanaa kuin olisi
välttämätöntä, kun katsoessani ylös näin miehen seisovan Merapin
takana katsellen häntä, tämän kiinnittäessä koristusta pukuunsa.
Epäröidessäni hetken kuulin miehen puhuvan ja tunsin sen Setin
ääneksi. Silloin ajattelin uudelleen paeta, mutta kun olen
luonteeltani arka, pelkäsin näyttää itseäni, kunnes se oli liian
myöhäistä, ja tuumin, että prinssi jälkeenpäin tekisi minut
sukkeluutensa maalitauluksi. Niin istuin sitten äänettömänä ja
hiljaa, kuullen ja nähden kaiken vasten tahtoani.
"Mitä koristetta, neiti Merapi, te ihailette ja hyväilette niin
innokkaasti?" kysyi Seti hiljaisella äänellään, jossa niin usein oli
naurun vivahdusta.
Merapi huudahti ja hypähtäessään ylös näki hänet.
"Oi, herrani", vastasi hän, "suokaa anteeksi palvelijallenne. Istuin
täällä viileässä, kuten annoitte minulle luvan tehdä, ja kuu oli niin
kirkas -- että halusin nähdä voisinko sen valossa lukea, mitä tähän
kovakuoriaiseen on kirjoitettu."
"En milloinkaan ennen," tuumin itsekseni, "ole nähnyt sellaista,
joka lukee huulillaan, vaikka totta kyllä, käyttihän hän ensin
silmiäänkin."
"Ja osasitteko, neiti? Saanko minäkin koettaa?"
Hyvin hitaasti ja punastuen niin, että kuun valossakin saattoi sen
nähdä, otti hän esiin koristeen ja ojensi sen hänelle.
"Tämä on varmasti tuttu minulle? Enkö ole nähnyt sitä ennen?" kysyi
prinssi.
"Kenties. Se oli minulla tuona yönä temppelissä teidän korkeutenne."
"Teidän ei pidä nimittää minua enää niin. Minulla ei ole enään mitään
arvoa Egyptissä."
"Tiedän -- kansani tähden. Oi, se on jaloa."
"Mutta tuosta kuoriaisesta oli puhe --" keskeytti hän, heilauttaen
kättään. "Varmasti se on sama, jolla haavanne side kiinnitettiin --
oh, vuosia sitten!"
"Niin, se on sama", vastasi hän katsellen alas.
"Tiesin sen. Ja kun annoin sen teille, sanoin jotakin, joka minusta
silloin tuntui koko hyvin sanotulta. Mitä se oli? En voi muistaa.
Oletteko tekin unohtanut?"
"Olen -- tarkoitan -- en. Te sanoitte, että minulla oli nyt koko
Egypti jalkani alla, ja puhuitte kovakuoriaisen reunakoristeesta."
"Ah! Nyt muistan. Miten oikea ja samalla miten väärä oli tuo
sukkeluus -- tai ennustus."
"Miten voi joku asia olla sekä oikea että väärä, prinssi?"
"Sen voisin todistaa teille hyvin helposti, mutta se ottaisi aikaa
tunnin tai enemmänkin, joten jääköön toiseksi kertaa. Tämä kuoriainen
on mitätön esine, antakaa se takaisin minulle ja te saatte paremman.
Tai haluaisitteko mieluummin tämän sormuksen? Kun en enään ole
Egyptin prinssi, on se aivan tarpeeton minulla."
"Pitäkää kuoriainen, prinssi. Sehän on teidän omanne. Mutta minä en
ota kuninkaallista sormusta, koska se on --"
"-- tarpeeton minulle, ettekä te halua sellaista, mikä on arvoton
antajalle. Oi, minä valitsen niin huonosti sanani, mutta en sitä
tarkoittanut."
"Ei, prinssi, vaan siksi, että teidän kultainen sormuksenne on liian
iso pieneen käteeni."
"Miten voitte sen sanoa, ennen kuin olette koettanut? Sekin on
kompastus, mikä kenties olisi myös hyvitettävä."
Sitten hän nauroi ja Merapikin nauroi, mutta ei hän kuitenkaan
ottanut sormusta.
"Oletteko nähnyt Anaa?" jatkoi prinssi. "Luulen, että hän etsii teitä
sellaisella kiireellä, että hän tuskin saattoi lopettaa kerrottavansa
minulle."
"Sanoiko hän niin?"
"Ei, hän vain näytti siltä. Ja niin selvästi, että käskin hänen
heti paikalla etsiä teidät. Hän vastasi menevänsä lepäämään pitkän
matkansa jälkeen, tai kenties minä sanoin, että hänen pitäisi se
tehdä. Unohdin sen, kun on niin paljon muuta ajateltavaa näin ihanana
yönä."
"Miksi Ana halusi nähdä minua, prinssi?"
"Kuinka voin sen tietää? Miksi mies, joka vielä on nuori -- haluaa
nähdä suloista ja kaunista naista? Oh! Nyt muistankin. Hän tapasi
Taniksessa setänne, joka tiedusteli teidän vointianne. Kenties hän
siksi haluaa nähdä teitä."
"En halua kuulla sedästäni. Hän muistuttaa minulle liian paljon
asioista, jotka tuottavat tuskaa, ja on öitä, jolloin haluaa paeta
tuskaa, jonka aamulla varmasti taas löytää."
"Oletteko vielä samaa mieltä palaamisesta kansanne luo?" kysyi
prinssi vakavammin.
"Olen. Oi, älkää sanoko, että lähetätte minut täältä tuonne --"
"Labaninko luo?"
"Labanin muiden muassa. Muistakaa, prinssi, että minä olen kirouksen
alainen. Jos palaan Gosheniin, olipa se sitten mihin tahansa, saan
kuolla pian."
"Ana sanoo setänne Jabezin selittäneen, että tuolla raivoisalla
miehellä, joka yritti murhata teidät, ei ollut mitään lupaa kirota
vielä vähemmin tappaa teitä. Pyytäkää häntä kertomaan kaikki teille."
"Kuitenkin pysyy tuo kirous ja musertaa minut lopulta. Miten voin
minä, yksinäinen nainen, vastustaa Israelin kansan ja heidän
pappiensa voimaa?"
"Oletteko sitten yksinäinen?"
"Miten voi olla toisin minunlaiseni hylkiön laita, prinssi?"
"Ei, se ei voi olla toisin. Tiedän sen, kun itsekin olen hylkiö."
"Teillä on ainakin korkea puolisonne, joka varmasti tulee
lohduttamaan teitä", sanoi Merapi katsoen alas.
"Hänen korkeutensa ei tule. Jos olisitte nähnyt Anan, olisi hän
kenties kertonut teille Usertin vannoneen, ettei hän tahdo nähdä
kasvojani uudelleen, jollei päätäni korista kruunu."
"Oi, miten saattaa nainen olla niin julma? Varmaankin, prinssi,
sellainen isku on haavoittanut sydäntänne", huudahti hän säälivästi.
"Hänen korkeutensa ei ole ainoastaan nainen, hän on myös Egyptin
prinsessa. Muuten koskee sydämeeni se, että kuninkaallinen sisareni
on hylännyt minut vallan ja loiston tähden, joita hän rakastaa
enemmän. Mutta niin on käynyt, jollei Ana näe unia. Näyttää siis
siltä, että olemme samassa asemassa, kumpikin hylättyjä, te ja minä,
eikö totta?"
Merapi ei vastannut, vaan katseli yhä edelleen maahan. Prinssi jatkoi
hitaasti:
"Mielessäni on asia, josta tahtoisin kysyä teidän mielipidettänne.
Jos kaksi hylättyä joutuisi yhteen, olisivat he enään vain puoleksi
niin hylättyjä, vai mitä?"
"Niin luulisi, prinssi -- tai ehkä he eivät olisi enään ollenkaan
hylättyjä. Mutta minä en ymmärrä tätä kysymystä."
"Kuitenkin olette vastannut siihen. Jos te olette yksinäinen ja minä
olen yksinäinen, niin tulisimme, sanotte, vähemmän yksinäisiksi
yhdessä."
"Prinssi", kuiskasi hän vetäytyen pois hänestä, "minä en puhunut
tuollaisia sanoja."
"Ette, mutta minä sanoin ne teille. Kuulkaa minua, Merapi. Egyptissä
pidetään minua kummallisena miehenä siksi, etten ole milloinkaan
rakastanut ketään naista, enkä edes nähnyt sellaista, jota olisin
voinut rakastaa." Tässä Merapi katsoi häneen terävästi, ja prinssi
jatkoi: "Joku aika sitten, ennen kuin kävin teidän maassanne --
Goshenissa -- Ana voi kertoa teille syyn, sillä luulen, että
hän kirjoitti sen muistiin -- Kii ja vanha Bakenkhonsu tulivat
tervehtimään minua. Kuten tiedätte, on Kii epäilemättä suuri tietäjä,
vaikka hän ei olisikaan niin suuri kuin muutamat teidän profeettanne.
Hän kertoi minulle, että hän ja toisetkin olivat tiedustelleet
tulevaisuuttani ja sanoi minun Goshenista löytävän naisen, johon
sallimus olisi määrännyt minut rakastumaan. Hän lisäsi, että tämä
nainen tuottaisi minulle paljon iloa." Seti pysähtyi varmaankin
muistaen, ettei se ollut kaikki, mitä Kii oli sanonut, samoinkuin
Jabezkin. "Kii kertoi minulle myös", jatkoi hän hitaasti, "että olen
tuntenut tuon naisen tuhansia vuosia sitten."
Merapi tuijotti häneen ja outo ilme tuli hänen kasvoihinsa.
"Miten se voi olla mahdollista, prinssi?"
"Kysyin sitä Kiiltä, mutta en saanut mitään tyydyttävää vastausta.
Kuitenkin hän sanoi niin, eikä ainoastaan tuosta naisesta vaan
myöskin ystävästäni Anasta, ja samaa sanoivat toisetkin tietäjät.
Sitten menin Gosheniin ja siellä näin tuon naisen --"
"Ensimmäisen kerranko, prinssi?"
"Ei, vaan kolmannen --."
Silloin Merapi vaipui penkille ja peitti käsillään kasvonsa.
"-- ja rakastin häntä, ja tuntui siltä kuin olisin rakastanut häntä
jo tuhansia vuosia."
"Se ei ole totta. Te pilkkaatte minua. Se ei ole totta!" kuiskasi
Merapi.
"Se on totta. Jollen sitä silloin tiennytkään, tiesin sen
jälkeenpäin, vaikka kenties en ennen niin täydellisesti kuin
tänään, kun sain kuulla, että Userti todellakin oli hylännyt minut.
Israelin kuu, te olette tuo nainen. En sano teille", jatkoi hän
intohimoisesti, "että olette kauniimpi kuin kaikki muut naiset,
tai suloisempi tai viisaampi, sillä sellaisena pidän teitä. Sanon
ainoastaan, että rakastan teitä, niin rakastan teitä, mikä tahansa
sitten olettekaan. En voi tarjota teille Egyptin valtaistuinta,
vaikkapa sen laki sallisikin, mutta voin tarjota teille tämän
sydämeni valtaistuimen. No, neiti Merapi, mitä vastaatte? Ennen
kuin puhutte, muistakaa, että vaikka näytätte olevan vankini täällä
Memphiksessä, teidän ei tarvitse ollenkaan pelätä minua. Mikä tahansa
vastauksenne lieneekin, sellaisen suojan ja ystävyyden kuin voin
antaa, saatte koko elämäni ajaksi, enkä milloinkaan yritä pakottaa
teitä, kuinka paljon tuskaa minulle tuottaneekin kulkea teidän
ohitsenne. En tiedä tulevaisuutta. Voi tapahtua, että saatan antaa
teille ylhäisen aseman ja valtaa, voi tapahtua, etten voi antaa muuta
kuin köyhyyttä ja maanpakoa, mutta miten käyneekin, ruumiini ja
sieluni kunnioituksen voin antaa. Vastatkaa nyt."
Merapi otti kädet silmiltään ja katseli häntä loistavat kyyneleet
ihanissa silmissään.
"Se ei voi tapahtua, prinssi", kuiskasi hän.
"Tarkoitatte varmaan, ettette tahdo antaa suostumustanne."
"Minähän sanoin, ettei se voi tapahtua. Sellaiset egyptiläisen ja
israelilaisen väliset siteet eivät ole laillisia."
"Muutamat tässä kaupungissa ja muuallakin näyttävät Pitävän niitä
sellaisina, neiti."
"Ja minä olen naimisissa, tarkoitan, että kenties olen naimisissa --
ainakin on minut pyhästi luvattu Labanille."
"Minäkin olen naimisissa, tarkoitan --"
"Se on eri asia, prinssi. On vielä yksi syy, suurin kaikista, minä
olen kironalainen ja tuottaisin teille, en iloa, kuten Kii sanoi,
vaan surua, tai ainakin surua ilon mukana."
Seti katsoi häneen tutkivasti.
"Onko Ana --" alkoi hän, mutta jatkoi sitten, "jos niin on, niin
tiedättekö sitten elämää, jossa ei olisi sekaisin sekä iloa että
surua?"
"En. Mutta minä tuottaisin teille paljon enemmän surua kuin iloa.
Jumalani kirous lepää päälläni, enkä voi oppia palvelemaan teidän
jumalianne. Kansani kirous on päälläni, kansani laki erottaa minut
teistä kuin miekka, ja jos lähestyisin teitä, ei se iskisi ainoastaan
minua, jonka ei ole väliä, vaan myöskin teitä, prinssi", ja hän alkoi
nyyhkyttää.
"Sano minulle vain yksi asia", sanoi Seti tarttuen häntä käteen, "jos
vastaat kieltävästi, silloin en enään kauemmin tahdo häiritä sinua.
Onko sydämesi minun, Merapi?"
"On", hän huokaisi, "ja se on ollut jo siitä asti kuin näin teidät
tuolla Taniksen kaduilla. Oi, silloin muuttui mieleni ja vihasin
Labania, jota sitä ennen olin ainoastaan inhonnut. Ja minustakin
tuntui, niinkuin Kii sanoi, kuin olisin tuntenut teidät tuhansia
vuosia. Sydämeni on teidän, rakkauteni on teidän, kuulun kokonaan
teille, enkä milloinkaan, en milloinkaan voi unohtaa teitä ja
rakastaa ketään toista miestä. Mutta sittenkin on meidän pysyttävä
erillämme, teidän tähtenne, prinssini, teidän tähtenne."
"Olisit siis valmis uskaltamaan sen, ellet ajattelisi minua?"
"Tietysti. Enkö ole nainen, joka rakastaa?"
"Jos niin on asian laita", sanoi prinssi hymähtäen, "silloin minäkin
täysi-ikäisenä ja muutamien mielestä hyvin ymmärtäväisenä miehenä
uskallan myöskin. Oi, mieletön nainen, etkö ymmärrä, että maailmassa
on vain yksi hyvä asia, yksi sellainen, jossa voi unohtaa itsensä
ja tuskansa, nimittäin rakkaus? Voi tulla vastuksia. Tulkoon, sillä
mitäpä ne haittaavat, jos vain rakkaus tai sen muisto säilyvät, jos
vain kerran olemme saaneet poimia tuon ihanan kukan ja hetkisen pitää
sitä rinnassamme. Sanoit, että palvelemme erilaisia jumalia, ja niin
saattaa ollakin, mutta kaikki jumalat lähettävät maailmaan lahjansa,
rakkauden, jota ilman maailma lakkaisi olemasta. Sitäpaitsi, minun
uskoni sanoo minulle, kenties selvemmin kuin sinun, ettei elämä
lopu kuoleman hetkellä, ja siksi rakkauskin, joka on elämän sielu,
jatkuu, kun elämäkin jatkuu. Ja viimeksi, luulen niinkuin sinäkin
olevan jotakin totta siinä, mitä tietäjät sanovat, että kauan sitten
menneisyydessä olemme olleet sellaisia, millaisia meistä vielä kerran
on tuleva, ja näkymätön voima on vetänyt meidät yhteen ja sitoo
meidät yhteen vielä kauan senkin jälkeen kuin maailma on kadonnut. Se
ei ole meidän oma asiamme, Merapi, vaan kohtalo on määrännyt meidät
niin tekemään. Vastaa uudelleen."
Mutta hän ei vastannut, ja kun hetkistä myöhemmin katsoin ylös,
lepäsi hän Setin käsivarsilla ja heidän huulensa olivat vastakkain.
Niin löysivät Egyptin prinssi Seti ja Merapi, Israelin kuu, toisensa
Memphiksessä, Egyptissä.
XIII.
PUNAINEN NIILI.
Seuraavana aamuna tapasin prinssin yksinään ja muistutin häntä
muutamista vanhoista käsikirjoituksista, jotka hän halusi
luettavakseen, mutta jotka voi saada vain Tebestä, jossa minun oli ne
kopioitava; ja siellä kerrottiin olevan joitakin myytävinäkin. Hän
vastasi, ettei ollut kiirettä, mutta minä huomautin, että ne voisivat
joutua jonkun toisen ostajan käsiin, jollen heti menisi.
"Te olette liian kärkäs lähtemään pitkille matkoille, Ana", sanoi
hän. Sitten hän hetken katseli minua tarkasti, ja koska hän osasi
lukea ajatukseni, kuten minäkin hänen, näki hän, että tiesin kaikki,
ja lisäsi ystävällisellä äänellä:
"Teidän olisi pitänyt tehdä, niinkuin sanoin, ja puhua ensin. Jos
olisitte, niin kuka tietää --"
"Te, prinssi", vastasin, "te ja eräs toinen."
"Menkää, ja jumalat olkoon kanssanne, ystäväni. Mutta älkää viipykö
liian kauan noita kirjoituksia kopioimassa, jonka kuka kirjuri
tahansa voi tehdä. Luulen, että Egyptiin on tulossa hämminkiä
ja tarvitsen teitä, vierelläni. Toinenkin, joka rakastaa teitä,
tarvitsee teitä myös."
"Kiitän herraani ja tuota toista", sanoin kumartaen ja lähdin.
Tein muutamia vähäpätöisiä valmistuksia matkaani varten, mutta se
oli tarpeetonta, sillä eräs orja tuli ilmoittamiaan minulle, että
prinssin alus odotti purjehtiakseen tuulen mukana. Tuolla aluksella
matkustin sitten Tebeen, kuten suuri ylimys ainakin tai kuin
kuninkaallinen muumio, joka viedään haudattavaksi. Mutta surevien
pappien sijasta istui keulassa soittajia ja milloin halusin,
tanssijattaret huvittivat minua puettuina kultaisiin harsoihin, ja
palvelivat minua syödessäni.
Täten matkustin kuin olisin ollut itse prinssi, ja kun tiedettiin,
että olin hänen suosiossaan, jouduin paljon tekemisiin Nomesin
maaherrojen, kylien päämiesten ja temppelien ylipappien kanssa
joka paikassa, missä liikuimme. Sillä, kuten olen sanonut, vaikka
Amenmeses istuikin valtaistuimella, hallitsi Seti kuitenkin Egyptin
kansan sydämissä. Ja mitä kauemmaksi purjehdin Niiliä pitkin
sellaisiin seutuihin, missä vähän tiedettiin israelilaisista ja
vastuksista, joita he olivat tuottaneet maalle, sitä suuremmaksi,
kasvoi prinssin valta. Miksi, kuiskasi joku ylimys korvaani, ei hänen
korkeutensa prinssi Seti ole isänsä paikalla? Silloin kerroin heille
hebrealaisista, ja he nauroivat ja sanoivat: