Joukkojen päällikkö odottaa tuella alhaalla, hän on sinun uskollinen
palvelijasi. Hänen kauttaan olen luvannut jokaiselle sotilaalle
lahjan sinä päivänä, jolloin sinut kruunataan. Nehesi ja useimmat
upseerit ovat meidän puolellamme. Ainoastaan papit ovat meitä vastaan
tuon hebrealaisen noidan takia, jota sinä suojelet, ja hänen kansansa
tähden, jota sinä suosit. Mutta heillä ei ole ollut aikaa kiihoittaa
kansaa eivätkä he tahdokaan kapinaa. Ryhdy toimeen, Seti, ryhdy,
sillä ei kukaan liikahda ilman sinun nimenomaista määräystäsi.
Sitäpaitsi, mitään kysymystä ei siitä jälkeenpäin nouse, sillä
Tebestä meren rantaan asti ja ympäri koko maailman tunnetaan sinut
Egyptin perilliseksi."
"Mitä sinä tahtoisit minun tekevän, puolisoni?" kysyi Seti, kun
Userti pysähtyi hengähtääkseen.
"Etkö voi arvata? Täytyykö minun panna valtioviisautta päähäsi samoin
kuin miekan käteesi? Miksi tuo kirjurisi, joka seuraa kintereilläsi
kuin lemmikkikoira, olisi viisaampi? Kuule siis. Amenmeses on
lähettänyt keräämään itselleen voimia, mutta vielä ei hänellä
ole viittäkymmentä miestä, joihin hän voi luottaa." Hän kumartui
eteenpäin ja kuiskasi kiivaasti: "Tapa tuo petturi Amenmeses --
kaikki pitävät sitä oikeutettuna tekona ja joukkopäällikkö odottaa
sanaasi. Kutsunko hänet tänne?"
"Ei ole väliä", vastasi Seti. "Kun faraota, niinkuin hänellä on
oikeus tehdä, on haluttanut nimittää joku kuninkaallinen mies
seuraajakseen, niin miten tuo mies siitä syystä olisi petturi? Mutta,
petturi tai ei, minä en tapa serkkuani Amenmesesta."
"Silloin hän tappaa sinut."
"Kenties. Se on hänen ja jumalien välinen asia, jonka jätän heidän
ratkaistavakseen. Vala, jonka hän tänään vannoi, ei ole niin helposti
rikottavissa. Mutta joko hän sen rikkoo tai ei, minä myöskin tein
valan, ainakin sydämessäni, etten yrittäisi vastustaa faraon tahtoa,
faraon, jota kaikesta huolimatta rakastan isänäni ja kunnioitan
kuninkaanani, hänen, joka vielä elää ja voi, niinkuin toivon, vielä
parantua. Mitä sanoisin hänelle, jos hän parantuisi tai pahimmassa
tapauksessa, kun viimein jossakin kohtaamme toisemme?"
"Farao ei enään parane. Olen puhunut parantajan kanssa ja hän sanoi
minulle niin. He ovat jo puhkaisseet hänen päänsä päästääkseen ulos
sairauden pahan hengen, ja sen jälkeen ei kukaan perheestämme ole
elänyt enään kauan."
"Sentähden, että minä niin ajattelen, sanokoon papit ja parantajat,
mitä haluavat, he samalla päästävät sisään kuoleman hyvän hengen.
Ana, pyydän teitä, jos minä --"
"Mies", keskeytti Userti lyöden kädellään pöytää, jonka vieressä hän
seisoi, "ymmärrätkö, että sillä aikaa kuin sinä mietit ja saarnaat,
menetät kruunusi?"
"Se on jo menetetty. Etkö nähnyt, että annoin sen Amenmesekselle?"
"Ymmärrätkö, että sinusta, jonka pitäisi olla maailman suurin
hallitsija -- muutamien tuntien sisällä, jos sinun edes sallitaan
elää -- ei tule muuta kuin tavallinen Egyptin kansalainen, jota
jokainen kerjäläinen voi häväistä saamatta siitä mitään rangaistusta?"
"Todellakin, puolisoni. Onpa siinä sitäpaitsi jotakin hyvääkin, mitä
teen, sillä toivon sitä täydellisesti ja olen halukas joutumaan
vaaraankin päästäkseni nopeammin pois pahasta maailmasta. Kuule",
lisäsi hän muuttaen ääntään ja asentoaan. "Luulet minua tyhmäksi ja
helposti taipuvaksi; uneksija olet sinäkin, sinä, selväkatseinen,
kovatahtoinen valtionainen, joka tavoittelet hetken kestäviä
loistavia etuja, jotka olet valmis maksamaan verellä, etkä arvaa,
mitä alla piilee. Nuo asiat eivät kuulu minulle enää. Olen ainoastaan
mies, joka ponnistelen tullakseni rehelliseksi ja tehdäkseni oikein,
niinkuin minulle on hyvä ja paha selvinnyt. Sinä olet varma,
että uneksimiseni vie minut maalliseen perikatoon ja häpeään.
Siitäkään minä en ole varma. Ajattelen, että se johtaa minut aivan
toisenlaisiin olosuhteisiin kuin mihinkä sinun sydämesi kiintyy,
mutta se on polku, joka on sirotettu kukilla ja tuoksulla. Ei sitä
ole tehty ihmisten luista eikä heidän tippuvasta verestään. Kruunut,
jotka on hankittu veren muistolla, ja joita julmuuksilla pidetään
hallussa, ovat vaarassa myös hukkua vereen, Userti."
Tämä viittasi kädellään torjuvasti. "Pyydän sinua, Seti, säästämään
lopun siksi, kunnes minulla on parempaa aikaa kuunnella. Sitäpaitsi,
jos olen ennustusten tarpeessa, pidän parhaampana kääntyä Kiin
puoleen ja sellaisten, jotka harjoittavat sitä elämäntehtävänään.
Minusta tämä päivä on työskentelyä eikä uneksimista varten, ja koska
sinä hylkäät apuni ja käyttäydyt kuin sairas tyttö houreissaan,
täytyy minun pitää huolta itsestäni. Koska, niin kauan kuin sinä
elät, en voi hallita yksinäni enkä aloittaa sotaa omassa nimessäni,
menen sopimaan Amenmeseksen kanssa, joka maksaa minulle runsaasti
rauhasta."
"Sinä menet -- ja palaatko takaisin, Userti?"
Prinsessa ojensi itsensä aivan suoraksi näyttäen hyvin
kuninkaalliselta ja vastasi hitaasti:
"Minä en palaa. Minä, Egyptin prinsessa, en voi olla puolisona
miehellä, joka astuu valtaistuimeltaan maahan ja kruunun sijasta
tahraa otsansa loalla. Kun ennustuksesi toteutuu, Seti, ja sinä
ryömit tomustasi esiin, silloin kenties keskustelemme jälleen."
"Varmaankin, Userti, mutta kysymys on siitä, mitä puhumme?"
"Siksi ajaksi", lisäsi prinsessa poistuessaan, "jätän sinut valitun
neuvonantajasi huostaan -- tuon kirjurin, jonka hulluus, ei viisaus,
on harmaannuttanut ennen aikaansa, ja tuon hebrealaisen noidan, joka
voi juottaa teitä kuunsäteillä valheellisilta huuliltaan. Hyvästi
Seti, kerran prinssi ja puolisoni."
"Hyvästi Userti. Pelkään, että sinun kuitenkin täytyy pysyä
sisarenani."
Kun prinsessa oli mennyt, kääntyi hän puoleeni ja sanoi:
"Tänään, Ana, olen kadottanut sekä kruunun että puolison. Kuitenkin
on kummallista sanoa, etten tiedä, tokko kumpikaan noista
onnettomuuksista surettaa minua vähääkään. Mutta sittenkin on tämä
hetki, jolloin onneni kääntyy. Tai kenties kaikki paha ei ole
vielä tapahtunut. Ettekö tekin tahdo lähteä, Ana? Vaikka prinsessa
pilkkasi teitä vihassaan, pitää hän kuitenkin teistä ja tahtoisi
teidät palvelukseensa. Muistakaa, kuka ikinä Egyptissä kukistuneekin,
Usertista tulee lopuksi mahtava."
"Oi, prinssi", vastasin minä, "enkö ole tarpeeksi tänään kärsinyt,
koska te vielä lisäätte häpeäni kuormaa, te, jonka kanssa särjin
pikarin ja valan vannoin?"
"Mitä!" naurahti hän. "Onko vielä Egyptissä jäljellä joku, joka
muistaa valansa omaksi tappiokseen? Kiitän teitä, Ana", ja hän otti
käteni ja puristi sitä.
Samassa aukeni ovi ja vanha Pambasa astui sisään sanoen:
"Hebrealainen nainen, Merapi, haluaisi puhutella teitä; sekä kaksi
hebrealaista miestä."
"Kutsu heidät sisään", sanoi Seti. "Huomatkaa, Ana, miten tuo vanha
kumartelija kääntää kasvonsa laskevasta auringosta. Tänä aamuna olisi
hän vielä sanonut: 'Nähdä teidän korkeuttanne', ja olisi kumartanut
niin syvälle, että parta olisi maata laahannut. Nyt se kuuluu: 'Nähdä
teitä', eikä edes tavallista, kohteliasta päänkumarrusta. Hän on
sitäpaitsi pettänyt ja peijannut minua vuoden toisensa jälkeen ja
tullut rikkaaksi lahjoista. Tämä on ensimmäinen monista vaikeista
läksyistä tai oikeammin toinen -- hänen korkeutensa prinsessan puhe
oli ensimmäinen. Rukoilen, että oppisin ne nöyrästi."
Hänen näin miettiessään ja puhellessaan kuuntelin minä sydän
raskaana, kun en osannut lohduttaa. Silloin astui Merapi huoneeseen,
ja hetkistä myöhemmin tuo villikatseinen lähettiläs, jonka olimme
nähneet faraon neuvostossa, sekä Jabez, Merapin setä, tuo taitava
kauppias. Merapi kumarsi syvään Setille ja hymyili minulle. Sitten
tulivat nuo kaksi miestä; ja lähettiläs, hieman kumarrettuaan, alkoi
puhua:
"Sinä tiedät käskyni, prinssi", sanoi hän. "Tämän naisen on palattava
kansansa luo. Jabez, hänen setänsä, vie hänet mukanaan."
"Ja sinä tiedät vastaukseni, israeliitta", vastasi Seti. "Minulla
ei ole mitään valtaa jalosukuisen neiti Merapin tulemiseen tai
menemiseen nähden, eikä vähintä haluakaan pakottaa ketään. Kysy
häneltä itseltään."
"Mitä haluat minusta, pappi?" kysyi Merapi nopeasti.
"Että sinun on palattava Gosheniin, Nathanin tytär. Eikö sinulla ole
korvia kuullaksesi?"
"Minä kuulen, mutta jos palaan, mitä te teette minulle?"
"Sinun, joka olet näyttäytynyt teoillasi tuolla temppelissä
profeetaksi, tulee pyhittää voimasi kansasi palvelukseen. Palattuasi
saat anteeksi kaiken pahan, mitä olet israelilaisia vastaan tehnyt.
Vannomme sen Jumalan nimessä."
"Minä en ole mikään profeetta enkä ole tehnyt mitään pahaa
kansalleni, pappi. Olen ainoastaan pelastanut heidät murhaamasta
sellaista, joka on heidän ystävänsä. Olenpa kuullut, että hän on
valmis luopumaan kruunustaankin heidän tähtensä."
"Sen asian ratkaisevat Israelin vanhimmat etkä sinä, nainen.
Vastauksesi?"
"Se ei ole heidän eikä minun ratkaistavanani, vaan ainoastaan
Jumalan." Hän pysähtyi ja lisäsi sitten: "Onko siinä kaikki, mitä
tahdot minulta?"
"On kaikki, mitä isät tahtovat, mutta Laban vaatii kihlattua
morsiantaan."
"Ja aiotaanko minut naittaa tuolle -- salamurhaajalle?"
"Epäilemättä sinut annetaan tuolle urhoolliselle sotilaalle, jolle
nyt jo kuulut."
"Ja jos kieltäydyn?"
"Silloin, Nathanin tytär, on minun asiani kirota sinut Jumalan
nimessä ja ilmoittaa, että sinut poistetaan ja erotetaan Jumalan
kansasta. Sen lisäksi sanon sinulle, että elämäsi on hukassa, sillä
kuka hebrealainen tahansa saa tappaa sinut milloin ja miten haluaa
joutumatta siitä edesvastuuseen."
Merapi vaaleni hiukan, mutta kääntyi sitten Jabeziin päin ja kysyi:
"Kuulitko setäni? Mitä sanot sinä?"
Jabez katseli vältellen ympärilleen ja sanoi:
"Veljen tyttäreni, tietysti sinun on toteltava Israelin vanhimpien
määräyksiä, jotka he ovat saaneet taivaasta, niinkuin tottelit heitä
varustaessasi itseäsi mahtavaa Amonia vastaan."
"Eilen annoitte minulle erilaisen neuvon, setäni. Silloin sanoitte,
että minun oli parempi pysyä siellä, missä olin."
Lähetti kääntyi ja tuijotti Jabeziin.
"On suuri ero eilisen ja tämän päivän välillä", kiiruhti Jabez
puhumaan. "Eilen sinua suojeli sellainen, josta pian piti tulla
farao, ja joka olisi kyennyt auttamaan kansaasi. Tänään tuo mahtavuus
on häneltä ryöstetty ja hänen tahdollaan ei ole enään mitään arvoa
Egyptissä. Kuollutta leijonaa ei tarvitse pelätä, Merapi."
Seti hymyili tuolle herjaukselle, mutta Merapin kasvot, niinkuin
minunkin, tulivat punaisiksi vihasta.
"Nukkuvia leijonia on ennenkin pidetty kuolleina, setä, ja ne, jotka
häpäisivät niitä, ovat saaneet sen kalliisti maksaa. Prinssi Seti,
ettekö sano sanaakaan auttaaksenne minua tästä pulasta?"
"Mikä siinä on vaikeata, jalosukuinen neiti? Jos haluatte mennä
kansanne luo ja -- Labanin, joka nähtävästi on parantunut
haavoistaan, ei meidän välillämme ole mitään, paitsi kiitollisuuteni
teitä kohtaan, joka oikeuttaisi minua sanomaan, ettette saa mennä.
Jos sitävastoin haluatte jäädä, silloin kenties en vielä ole niin
voimaton suojelemaan ja puolustamaan kuin tämä arvoisa Jabez luulee.
Minähän olen vielä Egyptin ylhäisin aatelismies ja sellainen, jota
rakastetaan. Siksi, jos te haluatte jäädä, voitte minun mielestäni
kenenkään häiritsemättä tehdä sen. Ystävä, jonka katon alla teitä
miellyttää oleskella, ei ainakaan häiritse."
"Tuo on ystävällistä puhetta", kuiskasi Merapi. "Harvat puhuisivat
sellaisia sanoja naiselle, jolta vähän pyydetään, ja jolla on vähän
annettavaa."
"Asia päätökseen", murisi lähettiläs. "Totteletko vai kapinoitko
vastaan? Vastaa!"
Merapi kääntyi ja katsoen häntä suoraan silmiin sanoi:
"Minä en palaa Gosheniin enkä Labanin luo, jonka miekkaa olen saanut
katsella tarpeekseni."
"Kenties saat katsella sitä vielä enemmän, ennen kuin kaikki on
lopussa. Viimeisen kerran, ajattele ennen kuin Jumalasi ja kansasi
kirous tulee päällesi ja sen jälkeen kuolema. Sillä se tapahtuu,
sanon minä, joka, kuten farao tänään tietää, en ole mikään väärä
profeetta, ja sen tietää prinssikin."
"En usko, että Jumalani, joka näkee niitten sydämiin, jotka hän on
luonut, tahtoo rangaista naista siitä, että tämä kieltäytyy menemästä
naimisiin murhaajan kanssa, jota hän itse ei ole milloinkaan
valinnut. Sellaista kohtaloahan, pappi, tarjoat minulle. Siksi jätän
levollisena tuomion suuren Tuomarin käsiin. Sitäpaitsi halveksin
sinua ja käskyjäsi. Jos minun täytyy tulla surmatuksi, anna minun
kuolla, mutta anna minun ainakin kuolla naimattomana ja vapaana,
sillä en ole kenenkään miehen rakastettu, puoliso enkä orja."
"Hyvin puhuttu!" kuiskasi Seti minulle.
Nyt pappi julmistui. Heiluttaen käsivarsiaan ja pyöritellen hurjia
silmiään syyti hän kirouksia tuota naisparkaa kohtaan. Koska hän
saneli ne melkein kaikki nopeasti vanhan hebrealaisen tavan mukaan,
emme ymmärtäneet niitä kaikkia. Hän kirosi hänen elämänsä, kuolemansa
ja kuoleman jälkeisen elämänsä. Hän kirosi hänet rakkaudessa
ja vihassa, naimisissa tai yksinään. Hän kirosi hänen lapsensa
kaikkiin sukupolviin asti. Lopuksi hän ilmoitti, että jumala, jota
hän palveli, oli hylännyt hänet ja tuomitsi hänet kuolemaan kenen
tapettavaksi tahansa, joka vain voi tappaa hänet. Niin hirveä oli tuo
kirous, että Merapi vetäytyi taaksepäin ja Jabez kyyristyi maahan
peittäen käsillään kasvonsa, ja minäkin tunsin vereni jähmettyvän.
Viimein hän pysähtyi huulet vaahdossa. Sitten huutaen äkkiä: "Tuomion
jälkeen rangaistus!" veti hän esille puukon viitastaan ja hyökkäsi
Merapia kohti.
Tämä pakeni meidän taaksemme. Pappi seurasi, mutta Seti huudahti:
"Sitä arvelinkin!" ja juoksi heidän väliinsä vetäen esille miekkansa,
jota hän kantoi juhlapukunsa alla. Ja seuraava, mitä näin, oli miekan
punainen kärki, joka tuli näkyviin papin olkapäiden välistä.
Hän kaatui maahan huutaen:
"Näinkö te osoitatte rakkauttanne Israelia kohtaan, prinssi?"
"Näin näytän vihani murhaajia kohtaan", vastasi Seti
Sitten mies kuoli.
"Oi!" huusi Merapi väännellen käsiään. "Taaskin olen saattanut
hebrealaisen veren vuotamaan ja nyt kaikki tuo kirous tulee päälleni."
"Ei, vaan minun päälleni, jos tässä on mitään kirottavaa, jota
epäilen, sillä tämä teko oli minun tehtävä estääkseni tuon
järjettömän miehen iskemästä puukkoaan teihin."
"Niin, elämä on jäljellä, vaikkapa vähäksikin aikaa. Jollei teitä,
prinssi, olisi ollut, olisin minä nyt --" ja hän vapisi.
"Ja jollei teitä olisi ollut, Israelin Kuu, olisin minä nyt --" ja
hän hymyili lisäten: "Todellakin, kohtalo kutoo kummallista verkkoa
teidän ja minun ympärilleni. Ensin te pelastatte minut kuolemasta,
sitten pelastan minä teidät. Luulen, neiti, että lopuksi saamme
kuolla yhdessä ja antaa Analle mitä parhaimman aiheen kertomukseen."
"Ystävä Jabez", jatkoi hän kääntyen israeliittaan, joka yhä
oli kyyryllään nurkassa, silmät tuijottaen päässä, "palatkaa
lämminsydämisen kansanne luo ja selvittäkää heille, miksi neiti
Merapi ei voi seurata teitä, ja ottakaa tuo ruumis mukaanne
kertomuksenne todisteeksi. Sanokaa heille, että jos he lähettävät
useampia miehiä kiusaamaan veljentytärtänne, odottaa heitä
samanlainen kohtalo. Mutta minä en vieläkään käännä selkääni heille
muutamien hullujen tai pahantekijöitten tähden, kuten tänään
olen heille osoittanut. Ana, olkaa valmiina, sillä pian lähden
Memphikseen. Pitäkää huolta, että neiti Merapilla, joka haluaa
matkustaa yksinään, on kelvollinen saattojoukko mukanaan, nimittäin
jos hän haluaa lähteä Taniksesta."
XI.
AMENMESEKSEN KRUUNAUS.
Nyt, huolimatta kaikesta onnettomuudesta, joka kohtasi Egyptiä, ja
omasta salaisesta surustani, alkoi onnellisin aika, mitä jumalat
ovat antaneet minulle. Me matkustimme Menneferiin eli Memphikseen,
tuohon valkoisilla muureilla varustettuun kaupunkiin, jossa olin
syntynyt, kaupunkiin, jota rakastin. Nyt en enään asustanut pienessä
talossa lähellä Ptahin temppelin aitausta. Tuo temppeli oli muuten
suurempi ja kauniimpi kuin Tebessä ja Taniksessa olevat. Kotini
oli Setin ihanassa palatsissa, jonka hän oli perinyt äidiltään,
korkealta kuninkaalliselta puolisolta. Se oli ja on vieläkin ilman
muureja kukkulalla, lähellä Neit-jumalattaren temppeliä. Tuolla
jumalattarella on asuntonsa aina muurista pohjoiseen päin, miksi,
sitä en tiedä, koska eivät hänen pappinsakaan ole voineet sitä
minulle kertoa. Palatsin edustalla, joka on pohjoiseen päin, on
suuri pylväseteinen, jonka kattoa kannattavat palmupuiset, maalatut
pylväät. Sieltä on kenties nähtävissä Egyptin kaunein näköala. Ensin
näkyvät puutarhat, sitten palmupuistot, sitten viljellyt maat, sitten
leveä ja kaunis Niili, ja tuolla kaukana erämaa.
Täällä me sitten asustimme huomaamatta ja melkein ilman vartijoita,
mutta rikkaudessa ja hyvinvoinnissa, viettäen aikaamme palatsin
tai temppelin kirjastoissa, ja kun väsyimme työhön, suloisissa
puutarhoissa tai toisinaan purjehtien Niiliä pitkin. Neiti Merapikin
asui siellä, mutta palatsin sivurakennuksessa muutamien orjien
ja palvelijoiden kanssa, jotka Seti oli antanut hänelle. Joskus
tapasimme hänet puutarhoissa, joissa hän mielellään käveli samaan
aikaan kuin mekin, nimittäin ennen kuin aurinko paistoi kuumasti tai
illan viileässä, ja silloin tällöin kuutamoöinä. Silloin me kaikki
kolme puhelimme yhdessä, sillä Seti ei milloinkaan etsinyt hänen
seuraansa yksin eikä seinien sisäpuolella.
Nuo keskustelut olivat hyvin hupaisia. Ja aikaa myöten pidimme
niitä yhä useammin, sillä Merapi janosi oppia, ja prinssi toi
hänelle kirjoja, joita hän sai lukea puutarhassa olevassa pienessä
huvimajassa. Siellä istuimme, tai jos kuumuus kohosi liian suureksi,
ulkopuolella kahden suuren puun varjossa, jotka levittivät
oksiaan tuon pikku majan katon yli, Setin kertoillessa kirjojen
sisällyksestä ja selvitellessä hänelle kirjoitustemme salaisuuksia.
Toisinaan luin minä heille omia kirjoittamiani kertomuksia, joita
he kumpikin mielellään kuuntelivat, niin he ainakin sanoivat ja
minä turhamaisuudessani uskoin. Myöskin keskustelimme maailman
salaperäisyydestä, ihmeistä ja hebrealaisista, heidän kohtalostaan
tai siitä, mitä Egyptissä ja naapurimaissa tapahtui.
Eikä Merapi ollut aivan yksinäinenkään, sillä Memphiksessä asusti
muutamia jalosukuisia naisia, joitten suonissa virtasi hebrealaista
verta, tai jotka olivat synnyltään israelilaisia ja olivat vastoin
lakejansa naineet egyptiläisiä. Näistä hän sai ystäviä, ja yhdessä
he harjoittivat jumalanpalvelustaan emien tapojensa mukaan kenenkään
estämättä heitä, sillä täällä ei sallittu kenenkään papin häiritä.
Me puolestamme olimme kanssakäymisessä niin monen kanssa kuin vain
halusimme, sillä harvat unohtivat, että Seti oli syntyperältään
Egyptin prinssi, siis melkein puolijumala, ja kaikki halusivat
tulla tervehtimään häntä. Oman itsensä tähdenkin häntä paljon
rakastettiin ja erittäinkin oli hän rakas köyhille, joiden puutetta
oli hänen ilonsa lievittää suurilla rikkauksillaan. Tästä johtui,
että missä hän vain liikkuikin, otettiin hänet vaikka tahtomattaan
vastaan kunnian ja nöyryyden osoituksilla, mitkä olivat melkein
kuninkaallisia, sillä vaikka farao voi ryöstää häneltä kruunun, ei
hän voinut ottaa hänen suonistaan pyhää kuninkaitten verta.
Tämän tähden huoletti minua hänen turvallisuutensa, sillä olin varma,
että Amenmeses tiesi kaiken urkkijoittensa välityksellä ja alkoi
kadehtia valtaistuimelta sysättyä prinssiä, jota vielä niin paljon
kunnioittivat ne, joita hänen oikeuden mukaan olisi pitänyt hallita.
Kerroin Setille epäilyksistäni ja huomautin, että kun hän liikkui
kaduilla, pitäisi hänellä olla seurassaan aseistettuja miehiä.
Mutta hän vain naurahti ja vastasi, että niinkuin hebrealaisten ei
onnistunut tappaa häntä, samoin kävisi muillekin. Sitäpaitsi uskoi
hän, ettei maassa ollut ainoatakaan egyptiläistä, joka nostaisi
miekkansa häntä vastaan tai panisi myrkkyä hänen juomaansa, vaikka
kuka tahansa käskisi. Sitten hän lisäsi vielä:
"Paras tapa välttää kuolemaa on olla pelkäämättä sitä, sillä silloin
Osiris karttaa meitä."
* * * * *
Nyt on minun kerrottava Taniksen tapahtumista. Farao Meneptah eli
ainoastaan muutamia tunteja tulematta tajuihinsa, ennen kuin hänen
henkensä lensi taivaaseen. Silloin oli suuri suru maassa, sillä
vaikka hän ei ollutkaan rakastettu, oli hän kunnioitettu ja pelätty.
Ainoastaan israelilaiset iloitsivat julkisesti, koska hän oli ollut
heidän vihollisensa ja heidän profeettansa olivat ennustaneet, että
kuolema oli lähellä häntä. He sanoivat, että heidän Jumalansa oli
surmannut hänet, ja se sai egyptiläiset vihaamaan heitä enemmän kuin
milloinkaan ennen.
Vielä oli Egyptissä epäilystä ja hämmästystä, sillä vaikka julistus
prinssi Setin perinnöttömyydestä oli kuulutettu kaikkialla, kansa
ja erittäinkin ne, jotka asustivat eteläosassa maata, eivät voineet
ymmärtää, miten sellaista oli voitu tehdä noitten Goshenissa asuvien
orjien tähden. Todellakin, jos prinssi olisi vain nostanut kättään,
kymmenet tuhannet olisivat tulleet hänen käskettävikseen. Sen hän
kuitenkin kieltäytyi tekemästä, ja se hämmästytti koko maailmaa,
sillä pidettiin kummallisena, että mies hylkäsi valtaistuimen, joka
olisi kohottanut hänet melkein jumalien tasolle. Mutta välttääkseen
heidän kiihkeitä pyyntöjään oli hän hetipaikalla lähtenyt Memphikseen
ja pysytteli siellä piilossa suruajan isänsä kuoleman jälkeen.
Niin sitten kävi, että Amenmeses pääsi valtaistuimelle kenenkään
vastustamatta, sillä ilman puolisoaan ei Userti voinut tai ei
tahtonut toimia.
Kun balsamoiminen oli tehty, vietiin farao Meneptahin ruumis
Niiliä pitkin ikuiseen asuntoonsa, komeaan hautaan, jonka hän oli
valmistanut itselleen Thebeen, "Kuolleitten kuninkaitten laaksoon".
Prinssi Setiä ei kutsuttu tähän suureen juhlaan, jottei, kuten
Bakenkhonsu kertoi minulle jälkeenpäin, hänen läsnäolonsa saisi
aikaan kapinaa hänen ihailijainsa taholta joko hänen tahdostaan
tai tahtomattaan. Sen vuoksi ei myöskään kuolleen jumalan, kuten
Meneptahia nimitettiin, sallittu levähtää Memphiksessä viimeisellä
matkallaan Niiliä pitkin.
Puettuna valepukuun katseli prinssi, niinkuin muukin kansa,
ohikulkevaa hautajaisalusta, jossa hänen isänsä ruumis oli
kaljupäisten, valkopukuisten pappien ympäröimänä. Edellä kulki
aluksia, jotka olivat täynnä sotilaita ja upseereita, jäljessä
tulivat uusi farao ja kaikki Egyptin ylhäiset, ja veden pintaa pitkin
kuuluivat valitusäänet kauas. Alukset ilmestyivät, kulkivat ohi,
katosivat näkyvistä, ja silloin itki Seti vähän, sillä hän rakasti
isäänsä omalla tavallaan.
"Mitä hyödyttää kuninkaanaolo ja puolijumalan nimi", sanoi hän
minulle, "kun sellaisten jumalien loppu on aivan sama kuin
kerjäläisten?"
"Se hyöty siitä on, prinssi", vastasin, "että kuningas voi tehdä
enemmän hyvää eläessään kuin kerjäläinen ja näyttää muillekin hyvää
esimerkkiä."
"Tai enemmän pahaa, Ana. Kerjäläinenkin voi näyttää arvokasta
esimerkkiä, kestävyyttä kärsimyksissä. Jos olisin varma, etten tekisi
muuta kuin ainoastaan hyvää, silloin kenties tahtoisin olla kuningas.
Mutta olen huomannut, että se, joka haluaa tehdä kaikkien parasta,
saakin aikaan suurinta harmia."
"Josta vihdoin kasvaa halu tehdä pahaa, prinssi."
"Ei", vastasi hän, "sillä hyvä voittaa lopuksi. Hyvä on totuutta ja
totuus hallitsee maata ja taivasta."
"Silloin on selvää, prinssi, että teidän pitäisi koettaa tulla
kuninkaaksi."
"Tahdon muistaa tuon ajatuksen, Ana, jos aika joskus tuo tullessaan
sopivan tilaisuuden, joka ei ole verellä tahrattu", vastasi hän.
* * * * *
Kun faraon juhlalliset hautajaiset olivat lopussa, palasi Amenmeses
Tanikseen, ja siellä hänet kruunattiin faraoksi. Minä olin läsnä
tuossa suuressa juhlassa, tuoden kruunauslahjaksi muutamia
kuninkaallisia koristuksia, jotka prinssi lähetti faraolle, sillä
hän sanoi, ettei hänen, tavallisena ihmisenä, sopinut enää kauemmin
kantaa niitä. Minä vein ne faraolle, joka otti ne vastaan epäillen ja
sanoi, ettei hän ymmärtänyt prinssi Setin ajatuksia eikä tarkoituksia.