annat voiman, minä, Isiksen, salaperäisyyksien äidin, jumalien
kuningattaren pappi ja palvelija pyydän sinua. Hän, joka seisoo
edessäsi, on vain hebrealainen nainen. Kuitenkin, kuten hyvin tiedät,
oi isä, on hän tässä huoneessa enemmän kuin nainen, koska hän on
sinun vihollisesi, Jehovan, israelilaisten Jumalan ääni ja miekka.
Hän luulee kenties, että hän on tullut tänne omasta tahdostaan, mutta
sinä tiedät, isä Amon, kuten minäkin, että hänen kansansa mahtavat
profeetat ovat lähettäneet hänet, nuo tietäjät, jotka johtavat hänen
sieluaan loihduilla tehdäkseen sinulle pahaa ja pannakseen sinut,
Amon, Jehovan kantapäiden väliin. Asia näyttää vähäpätöiseltä,
yhden naisen elämä, ei enempää; kuitenkin se on hyvin tärkeä. Tämä
on kysymys, oi isä: Onko Amon hallitseva maailmaa, vaiko Jehova?
Jos sinä häviät tänä yönä, häviät ainiaaksi. Jos voitat tänä yönä,
silloin voitat aina. Tuolla kivien peitossa on henkesi, tuon naisen
kätkössä on vihamiehesi henki. Hävitä hänet, Amon, hävitä aivan
tuhaksi. Älä päästä sitä voimaa, joka on hänen vallassaan, sinun
voimaasi vastaan, jottei nimesi tulisi häväistyksi, ja suru ja kirous
tulisi maalle, jossa on sinun valtaistuimesi; ja jotteivät Israelin
tietäjät voittaisi meitä, palvelijoitasi. Näin rukoilee sinua
tietäjäsi Kii, jonka sielun sinä olet halunnut täyttää voimalla ja
viisaudella."
Sitten seurasi syvä hiljaisuus.
Tuijottaessani jumalan kuvapatsaaseen, tuntui minusta äkkiä kuin se
olisi liikkunut, ja kuten huomasin toisten katseista, näkivät hekin
samoin. Minusta näytti kuin sen kiviset silmät olisivat pyörineet ja
kuin se olisi nostanut valtikkaansa ja graniittista kättään; mutta
tapahtuiko tämä jonkun hengen, papin tai tietäjä Kiin voimasta, sitä
en tiedä. Viimeksi alkoi kova tuuli puhaltaa temppelissä, liehutellen
vaatteitamme ja pannen lampun valot lepattamaan. Ainoastaan Merapin
vaatteet eivät liikkuneet. Kuitenkin hän näki, mitä minä en voinut
nähdä, sillä äkkiä hänen silmänsä tulivat pelästyneen näköisiksi.
"Jumala on hereillään", kuiskasi Bakenkhonsu. "Nyt hyvästi teidän
suloiselle israelilaisellenne. Katsokaa, prinssi vapisee, Kii
hymyilee ja Usertin kasvot loistavat riemusta."
Hänen puhuessaan irtautui Merapin rinnasta sininen kovakuoriaisneula
aivan kuin jonkun käden ottamana. Se putosi maahan, kuten huntukin,
jolloin hänen runsas tukkansa, joka vapaana valui alas, tuli näkyviin.
Sitten näyttivät kuvapatsaan silmät lakkaavan pyörimästä ja tuuli
lakkasi puhaltamasta, ja taas oli hiljaisuus. Merapi kumartui, otti
hunnun, pani sen uudelleen päähänsä, löysi kovakuoriaisneulan,
ja aivan rauhallisesti, niinkuin nainen, joka oli harjoitellut
itseään, voi tehdä, kiinnitti sen jälleen paikalleen. Kuulin Usertin
läähättävän nähdessään tuon näyn.
Odotimme pitkän aikaa. Katsellessani ympärillä olevain kasvoja näin
hämmästystä ja epäilystä pappein kasvoilla, vihaa Kiin kasvoilla
ja Setin kasvoilla hymyn pilkahduksia. Merapin silmät oli suljettu
niinkuin hän olisi nukkunut. Viimein avasi hän ne ja kääntäen päätään
prinssiin päin sanoi:
"Oi Amon-Raan ylipappi, joko jumalanne on ilmaissut tahtonsa, vai
onko vielä odotettava kauemmin, ennenkuin minä käännyn Jumalani
puoleen?"
"Tehkää mitä haluatte tai voitte, nainen, ja lopettakaa tämä, sillä
on ainoastaan hetki päivänkoittoon, jolloin temppelin jumalanpalvelus
alkaa."
Silloin Merapi risti kätensä ja katsoen ylöspäin rukoili ääneen niin
suloisesti ja yksinkertaisesti, sanoen:
"Oi, isieni Jumala, luottaen sinuun minä, kansasi Israelin heikko
nainen, olen pannut elämäni, jonka olet minulle antanut, Sinun
käsiisi. Jos, niinkuin uskon, Sinä olet jumalien Jumala, rukoilen
Sinua näyttämään merkin ja ihmeen tälle egyptiläisten jumalalle, ja
samalla julistamaan kunniaasi ja säilyttämään henkeni. Jollei se
miellytä Sinua niin anna minun silloin kuolla, niinkuin epäilemättä
monien syntieni tähden ansaitsenkin. Oi, isieni Jumala, tämä on
rukoukseni. Kuule sitä tai hylkää se oman tahtosi mukaan."
Hän lopetti tähän. Kuunnellessani häntä tunsin kyyneliä nousevan
silmiini, koska hän oli niin yksin, ja pelkäsin, ettei hänen
Jumalansa milloinkaan tulisi pelastamaan häntä pappien kynsistä.
Setikin käänsi päänsä pois ja tuijotti taivasta avonaisen pihan
yläpuolella, jonne päivänkoiton ensisäteet kokoontuivat.
Vielä kerran oli hiljaista. Sitten puhalsi jälleen tuuli, hyvin
voimakas, sammuttaen lamput ja kuten minusta näytti, vieden Merapin
mukaansa niin, että hän seisoi nyt patsaan toisella puolella.
Pyhäkkö oli aivan pimeä, kunnes äkkiä ensimmäiset nousevat auringon
säteet heijastuivat kattoon. Ne painuivat sieltä alemmaksi hetki
hetkeltä, kunnes viimein muodostivat kun tulisen miekan Amon-Raan
patsaan yläpuolelle. Vielä kerran näytti patsas liikkuvan. Luulin
sen nostavan kivisiä käsivarsiaan ikäänkuin suojellakseen päätänsä.
Sitten yhdessä hetkessä hirveällä ryminällä tuo mahtava möhkäle
pirstoutui säpäleiksi ja putosi hienona tomuna jalustalleen, peittäen
sen melkein näkyvistä.
"Katsokaa, Jumalani on vastannut minulle, kaikista mitättömimmälle
Hänen palvelijoistaan", sanoi Merapi samalla miellyttävällä ja
ystävällisellä äänellään. "Katsokaa merkkiä ja ihmettä!"
"Velho!" kirkui pääpappi Roi ja pakeni seuralaisineen. "Noita-akka!"
sähisi Userti ja pakeni myöskin, niinkuin kaikki muutkin paitsi
prinssi, Bakenkhonsu, minä Ana ja tietäjä Kii.
Meidän seisoessamme hämmästyneinä kääntyi Kii Merapiin ja puhui.
Hänen kasvonsa, joissa oli sekaisin sekä pelkoa että raivoa, olivat
hirveän näköiset ja hänen silmänsä paloivat kuin lamput. Vaikka hän
vain kuiskasi, kuulin minä, joka olin lähinnä heitä, kaikki mitä
sanottiin. Toiset eivät kuulleet tästä keskustelusta mitään.
"Teidän noituutenne on etevää", kuiskasi Kii, "niin etevää, että se
on voittanut minun tässä temppelissä, jossa palvelen."
"Minulla ei ole mitään noituutta", vastasi hän hyvin hiljaa.
"Tottelin käskyä, ei muuta." Kii nauroi katkerasti ja kysyi:
"Pitäisikö kahden, joilla on sama ammatti, tuhlata aikaansa
hullutuksiin? Kuulkaa nyt. Kertokaa minulle salaisuutenne ja minä
kerron teille omani, ja yhdessä vedämme sitten Egyptiä niinkuin
vaunuja."
"Minulla ei ole mitään salaisuuksia, minulla on vain usko", sanoi
jälleen Merapi.
"Nainen", jatkoi Kii, "nainen tai paholainen, tahdotteko minusta
ystävän vai vihollisen? Minut on häväisty täällä, sillä minuun eikä
jumalaansa, papit luottivat saadakseen teille kuoleman. Sen voin
kuitenkin vielä saada anteeksi. Valitkaa nyt ja muistakaa, että
niinkuin ystävyyteni tuottaa teille valtaa, elämän ja mukavuutta,
niin vihani vetää teidät häpeään ja kuolemaan."
"Te olette suunniltanne ettekä tiedä, mitä sanotte. Sanon teille,
ettei minulla ole mitään taikakeinoja, joita voisin neuvoa tai olla
neuvomatta", vastasi hän ymmärtämättä tai välittämättä papin puheista
ja kääntyen pois. Kii mutisi joitakin kirouksia, joita en voinut
kuulla, kumarsi tomuläjälle, joka oli ollut jumalan kuvapatsas, ja
hävisi pyhäkön pylväitten taa.
"Oho-ho!" nauroi Bakenkhonsu. "Enpä turhaani ole elänyt näin kovin
vanhaksi, sillä nyt näyttää, että meillä on uusi jumala Egyptissä, ja
tuossa on hänen naisprofeettansa."
Merapi tuli prinssin luo.
"Oi, Amonin ylipappi", sanoi hän, "sallitteko minun poistua, sillä
olen hyvin väsynyt?"
X.
FARAON KUOLEMA.
Oli määrätty päivä ja tunti. Prinssin käskystä ajoin minä hänen
kanssaan faraon linnaan, koska hänen korkeutensa prinsessa kieltäytyi
tulemasta hänen seuraansa. Ensimmäistä kertaa keskustelimme nyt
siitä, mitä tapahtui temppelissä.
"Oletteko nähnyt Merapia?" kysyi hän minulta.
Vastasin, etten ollut häntä nähnyt. Minulle oli kerrottu, että hän
pysytteli sisällä ja oli vuoteessa tuntien suurta väsymystä, vai
oliko se muusta syystä, en tiennyt.
"Hän tekee hyvin pysyessään sisällä", sanoi Seti, "sillä luulen, että
jos hän tulisi ulos, nuo papit surmaisivat hänet, jos vain voisivat.
Onpa vielä muitakin", ja hän viittasi takana tuleviin vaunuihin,
joissa Userti ajoi kaikessa komeudessaan. "Sanokaas, Ana, voitteko
selittää tuon asian?"
"En osaa, prinssi. Minä luulin, että kenties teidän korkeutenne,
Amonin ylipappi, voisi valaista minulle tuota asiaa."
"Amonin ylipappi kulkee suuressa pimeydessä. Kii ja muut
vannovat, että tämä israeliitta on noita, joka on keksinyt heidän
taikakeinonsa. Mutta minusta näyttää paljon yksinkertaisemmalta uskoa
se, mitä hän itse sanoo, että hänen Jumalansa on suurempi kuin Amon."
"Ja jos niin on, prinssi, mitä on silloin meidän tehtävä, jotka
olemme vannoneet valan Egyptin jumalille?"
"Painettava päämme alas ja kukistuttava heidän kanssaan, luulen minä,
Ana, sillä kunniamme ei salli meidän peräytyä."
"Vaikkako he olisivat vääriäkin, prinssi?"
"En luule, että he ovat vääriä, Ana, vaikka kenties he ovat vähemmän
uskottavia. Ainakin he ovat egyptiläisten jumalia ja me olemme
egyptiläisiä." Hän pysähtyi ja katseli katuja, jotka olivat täynnä
kansaa, ja lisäsi: "Katsokaa, kun kuljin kolme päivää sitten tätä
tietä, otti kansa minut vastaan tervetuliaishuudoin. Nyt he ovat
ääneti jokainen."
"Kenties he ovat kuulleet, mitä tapahtui temppelissä."
"Epäilemättä, mutta se ei ole syy, mikä harmittaa heitä, jotka
ajattelevat, että jumalat voivat itse pitää huolta itsestään. He ovat
kuulleet myös sen, että minä tahdon suojella hebrealaisia, joita he
vihaavat, ja siksi he alkavat vihata minua. Miksi syyttäisin heitä,
kun farao näyttää heille esimerkkiä?"
"Prinssi", kuiskasin minä, "mitä aiotte sanoa faraolle?"
"Se johtuu siitä, mitä farao sanoo minulle. Ana, jollen tahdo hylätä
jumaliamme, kun he näyttävät olevan heikkoja, vaikka siitä koituisi
minulle hyötyäkin, luuletteko, että jättäisin nuo hebrealaiset
heikkoutensa tähden, vaikkapa valtaistuinkin tulisi kysymykseen?"
"Tuo on jaloa puhetta", kuiskasin minä, ja kun astuimme alas
vaunuista, kiitti hän minua katseellaan.
Kuljimme suuren salin poikki tuohon se maan huoneeseen, missä farao
oli antanut minulle kultavitjat. Hän oli jo siellä istuen huoneen
perällä päässään kaksinkertainen kruunu. Hänen ympärilleen olivat
kokoontuneet kaikki kuninkaalliset sukulaiset ja korkeat upseerit.
Me tervehdimme, mutta hän ei näyttänyt huomaavan meitä. Hänen
silmänsä olivat melkein kiinni ja minusta hän näytti hyvin sairaalta.
Prinsessa Userti saapui meidän jälkeemme, ja hänelle hän lausui
muutamia tervehdyssanoja ja ojensi kätensä suudeltavaksi. Sitten hän
käski sulkea ovet. Silloin saapui eräs hovin upseeri sanomaan, että
hebrealaisten lähettiläs oli tullut ja halusi puhutella faraota.
"Tulkoon sisälle", sanoi Meneptah, ja samassa tämä ilmestyikin.
Hän oli keski-ikäinen mies, jolla oli tuimat silmät ja pitkä tukka,
joka valui pitkin lampaannahkaista pukua. Minusta hän näytti
tietäjältä. Hän seisoi faraon edessä tervehtimättä.
"Puhu asiasi ja mene", sanoi visiiri Nehesi. "Nämä ovat Israelin
isien sanoja, joita huuleni puhuvat", huusi mies äänellä, joka kaikui
ympäri holvimaisessa huoneessa. "Olemme kuulleet, oi farao, että
nainen Merapi, Nathanin tytär, joka on paennut teidän kaupunkiinne,
hän, jota sanotaan Israelin kuuksi, on näyttäytynyt voimalliseksi
profeetaksi, jolle Jumalamme on antanut lujuutta niin, ettei hän
seistessään yksin keskellä egyptiläisten Amonin pappeja ja tietäjiä
vahingoittunut heidän taioistaan, vaan kykeni rukouksen miekalla
tuhoamaan Amonin. Me vaadimme, että tämä profeetta annetaan meidän
haltuumme, ja vannomme omasta puolestamme, että hän turvallisesti
pääsee kihlatun puolisonsa luo ja hänelle ei tapahdu mitään pahaa
huolimatta kaikista rikoksista ja petoksista, joita hän on tehnyt
kansaansa kohtaan."
"Käänny tässä asiassa", vastasi farao levollisesti, "Egyptin prinssin
puoleen, jonka hovissa luullakseni nainen asustaa. Jos hän haluaa
luovuttaa hänet, joka, kuten otaksun, on noita tai taitava juonien
keksijä, tämän kihlatulle ja sukulaisille, niin tehköön niin.
Ei ole faraon asia päättää yksityisten orjien kohtalosta." Mies
kääntyi Setin puoleen ja sanoi: "Te olette kuullut, kuninkaan poika.
Tahdotteko luovuttaa tämän naisen?"
"En voi luvata hänen luovuttamistaan", vastasi Seti, "koska neiti
Merapi ei kuulu hoviini, eikä minulla ole mitään valtaa häneen
nähden. Hän, joka pelasti elämäni, oleskelee seinieni sisäpuolella
turvallisuuden tähden. Jos häntä haluttaa lähteä, voi hän mennä; jos
hän haluaa jäädä, saa hän jäädä. Kun tämä kokous on lopussa, saatte
luvan tavata häntä ja minun läsnäollessani kuulla hänen tahtonsa
häneltä itseltään."
"Olet saanut vastauksen, nyt lähde!" sanoi Nehesi. "Ei", huusi mies,
"minulla on enemmän puhuttavaa. Näin sanovat Israelin isät: 'Me
tiedämme sydämesi pimeät hankkeet, oi farao. Meille on ilmoitettu,
että sinä aiot tappaa hebrealaiset miekalla, vaan Egyptin prinssi
suojelee heitä miekalta.' Muuta mielesi, farao, ja nopeasti, muuten
kuolema tulee taivaasta ylitsesi."
"Vaiti!" ärjäsi Meneptah äänellä, joka hiljensi hovin mutinan.
"Hebrealainen koira, uskallatko uhata faraota tämän omalla
valtaistuimella? Sanonpa sinulle, että jollet olisi lähettiläs ja
sentähden vanhojen lakiemme mukaan turvassa, kunnes aurinko laskee,
tulisit hakatuksi kappaleiksi. Viekää pois hänet, ja jos hänet
tavataan illansuussa tässä kaupungissa, surmattakoon hänet."
Muutamat vartijat hyökkäsivät miehen kimppuun ja raahasivat hänet
väkivallalla ulos. Ovella hän tempasi itsensä vapaaksi ja huusi:
"Ajattele sanojani, farao, ennenkuin aurinko laskee. Ja sinä, mahtava
egyptiläinen, ajattele niitä myös ennenkuin se uudelleen nousee."
He ajoivat hänet ulos iskuilla ja ovet suljettiin. Vielä kerran
Meneptah alkoi puhua, sanoen:
"Nyt kun tuo rähisijä on mennyt, mitä on sinulla Egyptin prinssi
minulle sanottavaa? Vieläkö annat minulle saman neuvon, minkä
kirjoitit tuohon kertomukseesi? Vieläkö kieltäydyt, valtaistuimen
perillisenä, suostumasta minun päätökseeni, että nämä kirotut
hebrealaiset hävitetään miekalla oikeuden mukaisesti?"
Kaikkien katseet kääntyivät Setiin, joka tuumi hetken ja vastasi:
"Antakoon farao anteeksi, mutta nyt sanon samaa kuin silloinkin;
niinkuin silloin kieltäydyin suostumasta, kieltäydyn vieläkin, koska
sydämeni sanoo, että niin on tehtävä ja luulen, että Egypti säästyy
siten monelta vaivalta." Kun kirjurit olivat saaneet kirjoitetuksi
nämä sanat, kysyi farao jälleen:
"Egyptin prinssi, jos sinä jonakin päivänä tulisit minun
paikalleni, aiotko sittenkin päästää nämä hebrealaiset menemään
vahingoittumattomina mukanansa rikkaudet, jotka he ovat täällä
koonneet?"
"Antakoon farao anteeksi, sellainen on kuitenkin päätökseni."
Kun nuo ratkaisevat sanat oli lausuttu, nousi hämmästyksen hyminä
läsnäolijani joukosta. Ennenkuin se loppui, kääntyi farao Usertin
puoleen ja kysyi:
"Onko tämä myöskin sinun neuvosi, sinun tahtosi ja sinun päätöksesi,
oi Egyptin prinsessa?"
"Farao kuunnelkoon minua", vastasi Userti kylmällä, selvällä äänellä,
"se ei ole minun päätökseni. Tässä suuressa asiassa kulkee herrani
prinssi toista tietä ja minä toista. Minun neuvoni, tahtoni ja
päätökseni ovat samat kuin faraon."
"Poikani Seti", sanoi Meneptah ystävällisemmin kuin milloinkaan
ennen olin kuullut hänen puhuvan, "viimeisen kerran pyydän sinua, en
hallitsijana vaan isänäsi, tarkoin punnitsemaan asiaa. Muista, että
niinkuin on sinun vallassasi, koska olet täysi-ikäinen, kieltäytyä
antamasta suostumustasi suureen valtiolliseen asiaan, niin on minun
vallassani ylipappien ja ministerieni suostumuksella karkoittaa
sinut pois tieltäni. Seti, minä voin tehdä sinut perinnöttömäksi
ja asettaa toisen sinun paikallesi, ja jos sinä itsepäisesti pysyt
mielipiteessäsi, olen sen empimättä tekeväkin. Ajattele sentähden,
poikani."
Suurimman hiljaisuuden vallitessa vastasi Seti:
"Minä olen ajatellut, isäni, ja mitä se minulle maksaneekin, en voi
peruuttaa sanojani."
Silloin farao nousi ja huusi:
"Kuulkaa kaikki, jotka olette täällä koolla, ja ilmoitettakoon se
Egyptin kansallekin kaduilla, että hekin tietävät, että karkoitan
poikani Setin paikaltaan Egyptin prinssinä ja julistan, että hän
menettää perintöoikeutensa kaksinkertaiseen kruunuun. Ottakaa
huomioon, että tytärtäni Usertia, Egyptin prinsessaa, en sysää
valtaistuimelta. Mitä oikeuksia ja perintöjä hänellä Egyptin
perijättärenä on, kaikki ne jääköön hänelle. Ja jos hänelle ja
prinssi Setille syntyy lapsi, tulkoon tuosta lapsesta Egyptin
valtaistuimen perillinen. Huomatkaa, että joko tuo lapsi syntyy
tai ei, määrään kreivi Amenmeseksen, joka on kuninkaallisen,
Osiriksen luo menneen veljeni, Khaemuaksen poika, nousemaan Egyptin
valtaistuimelle silloin, kun minua ei enään ole. Tule tänne, kreivi
Amenmeses."
Tämä lähestyi ja seisoi hänen edessään. Farao nosti omasta päästään
kaksinkertaisen kruunun, jota hän kantoi, pani sen hetkeksi
Amenmeseksen otsalle ja sanoi asettaessaan sen uudelleen omaan
päähänsä:
"Tällä toimituksella ja merkillä nimitän ja asetan sinut, Amenmeses,
Egyptin kuninkaalliseksi prinssiksi karkoitetun poikani prinssi Setin
sijalle. Astu syrjään, kuninkaallinen prinssi. Olen puhunut."
"Elämä! Veri! Voima!" huusivat kaikki polvistuen faraon eteen,
paitsi prinssi Seti, joka ei kumartunut eikä liikahtanut. Hän huusi
ainoastaan:
"Minäkin olen kuullut. Haluaako farao ilmoittaa, ottaako hän
kuninkaallisen perintöni mukana myös elämäni? Jos niin on,
tapahtukoon se täällä ja nyt. Serkullani Amenmeseksella on miekka."
"Ei, poikani", vastasi Meneptah surullisesti, "elämäsi kuuluu sinulle
ja sen mukana kaikki yksityiset arvonimesi ja omaisuutesi, mitkä ne
ovatkaan ja missä lienevätkään."
"Faraon tahto tapahtukoon!" huudahti Seti samanlaisella äänellä,
"tässä niinkuin muissakin asioissa. Farao säästää elämäni siihen
asti, kunnes hänen seuraajansa Amenmeses tulee hänen paikalleen,
jolloin se otetaan minulta."
Meneptah säpsähti, tuo ajatus oli uusi hänelle.
"Astu esiin, Amenmeses", huusi hän, "ja tee kolminkertainen vala,
jota ei voi rikkoa. Vanno Amonin, Ptahin ja Osiriksen, kuoleman
jumalan nimessä, ettet milloinkaan yritä vahingoittaa prinssi Setiä,
serkkuasi, et hänen ruumistaan, arvoaan etkä oikeuksiaan, jotka
jäävät hänelle. Amonin ylipappi, Roi, sanelkoon nyt valan tässä
meidän edessämme."
Roi saneli valan vanhan tavan mukaan, jota oli hirveä kuunnella, ja
Amenmeses, luullakseni vastahakoisesti, toisti sen hänen perässään,
lisäten kuitenkin loppuun nämä sanat: "Vannon kaiken tuon ja otan
päälleni nuo rangaistukset tässä ja tulevassa elämässä, mutta sillä
ehdolla, että, kun tuo aika tulee, prinssi Seti antaa minun rauhassa
olla valtaistuimella, jonka farao on nähnyt hyväksi määrätä minulle."
Muutamat läsnäolijat mutisivat, ettei se ollut tarpeeksi, sillä
useimmat heistä rakastivat Setiä ja olivat suruissaan nähdessään,
että häneltä noin ryöstettiin kuninkaallinen perintö, koska hänen
mielipiteensä oli erilainen kuin faraon yhdessä valtiollisessa
asiassa. Mutta Seti vain nauroi ja sanoi pilkallisesti:
"Antaa olla, sillä mitäpä arvoa olisi tuollaisella valalla? Farao
valtaistuimellaan on yläpuolella kaikkia valoja. Hänen on vastattava
ainoastaan jumalille. Älköön Amenmeses pelätkö, että riitelisin
hänen kanssaan kruunusta, minä, joka todellisuudessa en milloinkaan
ole halunnut loistoa enkä kuninkuuden huolia. Ja vaikka minulta nyt
on riistetty ne, on minulla vielä kaikkea, mitä toivon. Minä kuljen
tietäni eteenpäin niinkuin joku toinenkin Egyptin ylhäinen, en muuta,
ja jos joskus tulevina päivinä farao haluaa lyhentää vaellukseni,
en ole varma, että sitäkään niin paljoa surisin, sillä hyväksyn
tyytyväisenä jumalien päätöksen. Lopuksi on faraon niin tehtäväkin.
Ennen kuin eroamme, isäni farao, pyydän sanoa muutamia ajatuksia,
jotka ovat mielessäni."
"Puhu", mumisi Meneptah.
"Farao, luvallasi sanon sinulle, että tänään olet tehnyt huonon
teon, sellaisen, joka on vastenmielinen voimille, jotka hallitsevat
maailmaa, mitä ja missä ne lienevätkään, sellaisen, joka tuottaa
Egyptille lukemattomia suruja. Uskon, että nuo hebrealaiset, jotka
epäoikeudenmukaisesti aiot surmauttaa, palvelevat Jumalaa, joka on
yhtä mahtava, kenties mahtavampi kuin meidän. Uskon myöskin, ettei
tuo mahtava perintö, joka on otettu minulta, tuota iloa eikä kunniaa
sille, jolle se on annettu."
Tässä Amenmeses hyökkäsi esiin, mutta Meneptah kohotti kättään ja oli
ääneti.
"Uskon, Farao -- voi, että minun on se sanottava -- että päiväsi
täällä maailmassa ovat harvat ja viimeisen kerran katselemme
toisiamme elämässä. Hyvästi, isäni farao, jota rakastan nyt
eronhetkenä kenties enemmän kuin milloinkaan ennen. Hyvästi,
Amenmeses, Egyptin prinssi. Ota minulta tämä koristus, jota
tästälähtien sinä yksin olet kantava", ja ottaen päähineestään
kuninkaallisen seppeleen, joka oli valtaistuimen perillisen merkki,
antoi hän sen Amenmesekselle, joka otti sen ja voitonriemuisesti
hymyillen pani sen otsalleen.
"Hyvästi ylimykset ja neuvonantajat. Toivoni on, että uudesta
prinssistä saatte isännän, joka on enemmän teidän mieleenne kuin
minä koskaan olen ollut. Tulkaa, Ana ystäväni, jos teitä vielä
haluttaa vähän aikaa olla luonani, nyt kun minulla ei enään ole
mitään annettavaa." Muutaman hetken hän seisoi ääneti katsoen hyvin
vakavasti isäänsä, ja tämä katseli takaisin häneen kyyneleet syvälle
painuneissa vanhoissa silmissään.
Sitten, tapahtuiko se vahingossa, en voi sanoa, ei prinssi ottanut
ollenkaan huomioon prinsessa Usertia, joka ällistyneenä ja vihoissaan
tuijotti häneen, vaan vetäytyi taaksepäin ja huusi vanhan tavan
mukaan:
"Elämä! Veri! Voima! Farao! Farao! Farao!" ja kumartui melkein maahan
asti.
Meneptah kuunteli mutisten huuliensa välistä: "Oi! Seti, poikani,
rakkain poikani!" Hän ojensi kätensä kuin kutsuakseen hänet takaisin
tai syleilläkseen häntä. Minä näin hänen kasvojensa muuttuvan.
Samassa hän kaatui eteenpäin ja putosi maahan maaten siinä aivan
liikkumatta. Kaikki olivat pelästyksestä aivan jäykkinä, ainoastaan
kuninkaallinen parantaja juoksi hänen luokseen, samalla kun Roi ja
muut papit alkoivat mumista rukouksiaan.
"Onko hyvä jumala kutsuttu Osiriksin luo?" kysyi Amenmeses heti
käheällä äänellä. "Jos niin on, olen minä farao."
"Ei, Amenmeses", vastasi Userti, "noita päätöksiä ei ole vielä
sinetillä vahvistettu eikä julkisesti kuulutettu. Niillä ei ole
voimaa eikä arvoa!"
Ennenkuin Amenmeses ehti vastata, huusi parantaja. "Hiljaa! Farao
elää vielä, sydän sykkii. Tämä on vain äkillinen kohtaus, joka voi
mennä ohi. Menkää jokainen, hänen täytyy saada olla hiljaisuudessa."
Me lähdimme, mutta ensin Seti polvistui ja suuteli isäänsä otsalle.
* * * * *
Tuntia myöhemmin syöksyi prinsessa Userti huoneeseen prinssin
palatsissa, jossa hän ja minä olimme keskustelemassa.
"Seti", sanoi hän, "farao elää vielä, mutta parantajat sanovat, että
hän kuolee auringon laskun aikaan. Vielä on aikaa. Tässä minulla on
paperi, joka on varustettu hänen sinetillään ja todistuksilla, ja
jossa hän peruuttaa kaiken, mitä hän tänään tuolla neuvottelussa
määräsi, ja määrää sinut, poikansa, oikeaksi ja ainoaksi Egyptin
valtaistuimen perilliseksi."
"Todellako, puoliso? Sano minulle, mitenkä tainnuksissa oleva,
kuoleva mies voi määrätä ja sinetöidä tämän kirjoituksen?" ja hän
tarttui paperiin, jota Userti piti kädessään.
"Hän selvisi hetkeksi. Nehesi kertoo sinulle, miten", vastasi Userti
katsoen häneen kylmästi. Sitten hän, ennen kuin Seti ehti puhua,
lisäsi: