ajoivat veren kasvoilleni. Hän kertoi myös, että minä olin määrännyt
tuon kaksikymmenmiehisen vartijajoukon seuraamaan huomaamatta
meitä, pukenut kaksi harjaantunutta sotilasta juoksijoiksi ja
taistelun alussa lähettänyt ajajan apua hakemaan. Hän kertoi myös
haavoittumisestani, ja että olin vasta aivan äsken parantunut. Hänen
lopetettuaan sanoi farao:
"Tiedän, että tuo kertomus on tosi, sillä olen kuullut sen muiltakin.
Kirjuri, olette tehnyt hyvin. Tulkaa tänne."
Menin horjuvin askelin ja polvistuin hänen majesteettinsa eteen.
Hänen kaulassaan riippui ihanat, kultaiset vitjat. Hän otti ne ja
heitti ne pääni yli sanoen:
"Koska olette osoittautunut sekä uskolliseksi että viisaaksi, annan
teille tämän mukana kuninkaan neuvonantajan ja seuralaisen arvonimen,
ja oikeuden kaiverruttaa sen myös hautakiveenne. Menkää, kirjuri Ana,
neuvonantaja ja kuninkaan seuralainen."
Vetäydyin pois hämmentyneenä, ja kun astuin Setin ohi, kuiskasi hän
korvaani:
"Pyydän teitä, Ana, älkää luopuko prinssin seurasta, vaikka olette
päässytkin kuninkaan seuralaiseksi."
Sitten farao määräsi, että vartioston päällikön oli saatava
virkaylennystä ja lahjoja oli annettava jokaiselle sotilaalle;
ja lapsille, joiden isät olivat kaatuneet, oli annettava eläke;
kaksinkertainen eläke noiden kahden miehen perheille, jotka olin
pukenut juoksijoiden valepukuun. Tämän tehtyään puhui farao jälleen
hitaasti ja miettien, käskien ensin kaikkien seuralaisten ja
vartijoiden poistua huoneesta. Minäkin olin menemäisilläni, mutta
vanha Bakenkhonsu tarttui viittaani sanoen, että uusi neuvonantajan
arvo antoi minulle oikeuden jäädä sinne.
"Prinssi Seti", puhui farao, "kaiken tämän jälkeen, mitä olen
kuullut, huomaan tuon kertomuksesi kummalliseksi. Sitäpaitsi, sen
luonne on aivan erilainen kuin kreivi Amenmeseksen ja upseerien.
Neuvot minua päästämään israelilaiset minne he vain haluavat mennä,
muutamien rasitusten tähden, joita he joskus ovat kärsineet, jotka
rasitukset kuitenkin ovat tehneet heidät lukuisiksi ja rikkaiksi.
Tuota neuvoa en aio noudattaa. Mieluummin haluan lähettää sotajoukon
Goshenin maahan lähettämään tuon kansan, joka yhdistyi salaliittoon
murhatakseen Egyptin prinssin, lännen portin läpi, siellä palvelemaan
Jumalaansa taivaassa tai helvetissä. Niin, lyömään heidät aina
harmaahapsisista rintalapsiin asti."
"Kuulen, farao", sanoi Seti levollisesti.
"Sellainen on tahtoni", jatkoi Meneptah, "ja ne, jotka seurustelevat
kanssasi, ja kaikki neuvonantajani ovat samaa mieltä kuin minä, sillä
totisesti Egypti ei voi sietää sellaista ilkeätä petosta. Kuitenkin
lakimme ja tavan tähden on välttämätöntä, ennen kuin ryhdytään noihin
suuriin sotatoimiin ja valtiollisiin asioihin, että se, joka on
lähinnä valtaistuinta ja määrätty perimään sen, antaa suostumuksensa
siihen. Suostutko, Egyptin prinssi?"
"En suostu, farao. Minusta se olisi katala teko. Kymmeniätuhansia
surmattaisiin syystä, että muutamat hupsut hyökkäsivät miehen
kimppuun, joka sattui olemaan kuninkaallista sukua, koska tämä
varomattomuudessaan oli loukannut heidän pyhintään."
Huomasin, että tämä vastaus suututti faraota, sillä ei koskaan ennen
ollut hänen tahtoaan tällä lailla vastustettu. Kuitenkin hän hillitsi
itsensä ja kysyi:
"Suostutko sitten, prinssi, lievempään tuomioon, nimittäin siihen,
että hebrean kansa hajoitetaan, että vaarallisimmat lähetetään
erämaihin tekemään työtä vuorikaivoksissa ja kivilouhimoissa, ja
loput sijoitetaan orjiksi ympäri Egyptiä?"
"En suostu, farao. Minun mitätön mielipiteeni on kirjoitettu tuohon
kertomukseen, eikä sitä voi muuttaa."
Meneptahin silmät leimahtivat, mutta vieläkin hän hillitsi itsensä ja
kysyi:
"Jos sinä olisit tässä minun paikallani, prinssi Seti, niin
sanopas meille, jotka olemme tähän kokoontuneet, millälailla sinä
käyttäytyisit näitä hebrealaisia kohtaan?"
"Tekisin niinkuin olen sanonut tuossa kertomuksessa. Jos joskus
nousen valtaistuimelle, päästän heidät menemään, minne haluavat ja
saavat ottaa omaisuutensa mukaansa."
Kaikki läsnäolevat tuijottivat hämmästyneinä häneen ja nurisivat.
Mutta farao nousi vapisten vihasta. Tarttuen viittansa rinnuksiin hän
repäisi sen ja huusi peloittavalla äänellä:
"Kuulkaa häntä, te Egyptin jumalat! Kuulkaa poikaani, joka häpäisee
minua vasten kasvojani ja tahtoo taivuttaa teidän niskanne
vieraan Jumalan kantapään alle. Prinssi Seti, kuninkaallisten ja
neuvonantajieni läsnäollessa, minä --"
Hän ei sanonut enempää, sillä prinsessa Userti, joka tähän asti oli
istunut äänettömänä, juoksi hänen luokseen, ja kietoen käsivartensa
hänen ympärilleen alkoi kuiskailla hänen korvaansa. Farao kuunteli
häntä, sitten hän istuutui ja puhui jälleen.
"Prinsessa muistuttaa minua, että tämä on tärkeä asia, jota ei
ole päätettävä hätäisesti. Voi olla, että prinssi, neuvoteltuaan
hänen kanssaan ja oman sydämen kanssa, ja ehkä pyydettyään jumalien
viisautta, haluaa peruuttaa sanat, jotka ovat päässeet hänen
suustaan. Käsken sinua, prinssi, odottamaan minua täällä samaan
aikaan kolmen päivän kuluttua. Sitäpaitsi määrään, ettei kukaan
läsnäolija, kuoleman uhalla, saa sanaakaan puhua siitä, mitä näitten
seinien sisällä on tapahtunut."
"Tottelen faraota", sanoi Seti kumartaen.
Meneptah nousi jo näyttääkseen, että neuvottelu oli lopussa, kun
visiiri Nehesi astui lähemmäksi ja kysyi:
"Mitä tehdään noille hebrealaisille vangeille, noille murhaajille,
jotka vangittiin tuolla matkalla?"
"Heidän syyllisyytensä on todistettu. Heitä on ruoskittava raipoilla,
kunnes kuolevat, ja jos heillä on vaimoja tai lapsia, on ne otettava
kiinni ja myytävä orjiksi."
"Faraon tahto tapahtukoon!" sanoi visiiri.
IX.
AMONIN KUKISTUMINEN.
Tuona iltana istuin rauhattomana työhuoneessani prinssin palatsissa
yrittäen kirjoittaa, sillä tunsin, että onnettomuudet uhkasivat
herraani prinssiä, enkä tiennyt mitä tehdä, saadakseni hänet
suojelluksi niiltä. Ovi aukeni ja vanha kamariherra Pambasa ilmestyi
ja puhutteli minua uusilla arvonimilläni sanoen, että hebrealainen
neiti Merapi, joka oli ollut hoitajattareni, halusi puhua kanssani.
Samassa tämä tulikin ja seisahtui eteeni.
"Kirjuri Ana", sanoi hän, "olen juuri nähnyt setäni Jabezin, joka on
tullut tai on lähetetty tuomaan minulle sanaa", ja hän epäröi.
"Miksi hänet on lähetetty, jalosukuinen neiti? Tuomaanko tietoja
Labanista?"
"Ei. Laban on paennut eikä kukaan tiedä, missä hän on, ja Jabez
on säästynyt enemmiltä vastuksilta petturin setänä vain ottamalla
vastaan tämän tehtävän."
"Ja mikä se tehtävä on."
"Pyytää minua, jos tahdon välttää kuolemaa ja Jumalan vihaa,
vaikuttamaan hänen korkeutensa sydämeen, mutta en tiedä, miten
tehdä --"
"Kuitenkin, luullakseni, löydätte keinon, Merapi?"
"-- paitsi ehkä teidän, hänen ystävänsä ja neuvonantajansa, avulla",
jatkoi hän, kääntäen kasvonsa pois. "Jabez on kuullut, että farao
aikoo kokonaan hävittää Israelin kansan."
"Mistä hän sen tietää, Merapi?"
"En voi sanoa, mutta luulen, että kaikki hebrealaiset sen tietävät.
Tunsin sen itsessäni, vaikka kukaan ei ollut sanonut sitä minulle.
Hän tietää myös, ettei sitä voida tehdä Egyptin lain mukaan, jollei
prinssi, joka on valtaistuimen perillinen ja täysi-ikäinen, suostu
siihen. Nyt olen tullut pyytämään teitä rukoilemaan, ettei prinssi
suostuisi."
"Miksi ette itse pyydä prinssiltä, Merapi --" aloitin minä, kun
samassa kuulin takaani Setin äänen -- sillä hän oli tullut sisälle
yksityisovesta kantaen kädessään muutamia kirjoituksia -- sanovan:
"Ja minkä pyynnön jalosukuinen neiti Merapi tahtoisi tehdä minulle?
Ei, astukaa esiin ja puhukaa, Israelin kuu."
"Oi prinssi", vastasi hän, "pyyntöni on tämä, että pelastaisitte
hebrealaiset kuolemasta, johon teillä yksin on valta."
Samassa aukeni ovi ja sisään astui Userti.
"Mitä tuolla naisella on täällä tekemistä?" kysyi hän.
"Luulen, että hän tuli katsomaan Anaa, puolisoni, niin kuin minäkin,
ja epäilemättä sinäkin tulit. Ja ollessaan täällä pyytää hän minua
suojelemaan kansaansa."
"Ja minä pyydän sinua, puolisoni, antamaan hänen kansansa miekan
surmattavaksi, minkä se on ansainnut yrittäessään murhata sinut."
"Ja rangaistako jokaista heitä, Userti, vaikka muutamat jo riutuvat
ruoskan iskujen alla", lisäsi prinssi vavahtaen. "Loput ovat
viattomia -- miksi pitäisi heidän kuolla?"
"Siksi, että valtaistuimesi on muuten vaarassa, Seti. Sanonpa
sinulle, jos jatkat faraon tahdon vastustamista, niinkuin Egyptin
lain mukaan voit tehdä, tekee hän sinut perinnöttömäksi ja asettaa
serkkusi Amenmeseksen sinun paikallesi, niinkuin hän Egyptin lain
mukaan voi tehdä."
"Tiedän sen, Userti. Kuitenkin, miksi tekisin väärin yksityisen
onneni tähden? Kysymys on siitä, mikä on oikein?"
Userti katseli häneen hämmästyneenä. Hän ei milloinkaan ymmärtänyt
Setiä, eikä voinut edes uneksia, että tämä tahtoi luopua maailman
mahtavimmasta valtaistuimesta pelastaakseen kysymyksen alaisen
kansan, koska hän oli sitä mieltä, ettei heidän pitänyt kuolla.
Kuitenkin aivan vaistomaisesti hän jätti ensimmäisen kysymyksen
vastaamatta ja tarttui toiseen.
"Se on oikein", sanoi hän, "monesta syystä, joista minun ei tarvitse
mainita muita kuin yksi, sillä siihen sisältyvät kaikki muut.
Egyptin jumalat ovat oikeita jumalia, joita meidän on palveltava
ja toteltava, tai jouduttava turmioon nyt ja tulevaisuudessa.
Israelilaisten Jumala on väärä jumala ja ne, jotka palvelevat häntä,
ovat harhaoppisia ja harhaoppisuutensa tähden kuolemaan tuomittuja.
Sentähden on aivan oikein, että niiden, jotka oikeat jumalat ovat
tuominneet, on kuoltava heidän palvelijoittensa miekan surmaamina."
"Tuo on hyvin perusteltu, Userti, ja jos on niin, kenties minunkin
ajatukseni muuttuvat tässä asiassa samanlaisiksi kuin sinun, ettei
minun enää kauemmin tarvitse vastustaa faraota ja hänen tahtoaan.
Mutta onko niin? Siitä on kysymys. En kysy sinulta, koska sanot, että
Egyptin jumalat ovat oikeita jumalia, ja kun tiedän, mitä vastaisit
tai pikemmin, ettet antaisi mitään kunnollista vastausta. Mutta minä
kysyn tältä jalosukuiselta neidiltä, onko hänen Jumalansa väärä,
ja jos hän vastaa, ettei se ole, niin pyydän, että hän todistaisi
sen minulle, jos hän voi. Jos hän kykenee todistamaan sen, silloin
toistan faraolle kolmen päivän kuluttua saman kuin tänään sanoin
hänelle. Jollei hän kykene todistamaan sitä, silloin ajattelen asiaa
hyvin tarkasti. Vastatkaa nyt, Israelin kuu, ja muistakaa, että
tuhansien elämä riippuu teidän sanoistanne."
"Oi! teidän korkeutenne", alkoi Merapi. Sitten hän pysähtyi, puristi
kätensä yhteen ja katsoi ylöspäin. Luulen, että hän rukoili, sillä
hänen huulensa liikkuivat. Hänen seistessään tuossa näin ja luulen,
että Setikin näki, ihmeellisen valon leviävän hänen kasvoilleen ja
silmiinsä. Se oli innostuksen ja kirkastuksen jumalallista tulta.
"Miten voin minä, halpa hebrealainen nainen, todistaa teidän
korkeudellenne, että minun Jumalani on oikea Jumala ja Egyptin
jumalat ovat vääriä? En tiedä, ja kuitenkin -- onko teidän monien
jumalienne joukossa, joita palvelette, yhtään sellaista, jonka
haluaisitte asettaa minun Jumalaani vastaan?"
"Epäilemättä, israeliitta", vastasi Userti. "Meillä on Amon-Raa,
jumalien isä, josta kaikki muut jumalat ovat saaneet alkunsa, ja
jolta he saavat voimansa. Tuolla vanhan temppelin pyhäkössä on hänen
kuvapatsaansa. Siirtäköön teidän Jumalanne hänet paikoiltaan, jos
voi! Mutta mitä te tuotte mahtavaa Amon-Raata vastaan?"
"Minun Jumalallani ei ole mitään kuvapatsasta ja hänen pyhäkkönsä on
ihmisten sydämissä, niin minulle ovat opettaneet hänen profeettansa.
Minulla ei ole mitään tuotavana tähän taisteluun, paitsi sitä, mikä
on uhrattava kaikissa taisteluissa -- elämäni."
"Mitä tarkoitatte?" kysyi Seti hämmästyneenä.
"Tarkoitan, että minä, turvaton ja yksinäinen, menen Amon-Raan
läheisyyteen hänelle pyhitettyyn temppeliin, ja Jumalani nimessä
käsken hänet tappamaan minut, jos hän kykenee."
Me tuijotimme häneen ja Userti huudahti:
"Jos hän kykenee! Kuulkaa tuota jumalanpilkkaajaa! Hyväksytkö sinä,
Seti, että hän käskee isä Amonia, niinkuin perinnölliset ylipapit?
Hän saa hengellään maksaa tuon häväistyksen."
"Ja jollei suuri jumala Amon voi, tai ei katso hyväksi surmata
teitä, jalo neiti, niin miten se todistaa, että teidän Jumalanne
on mahtavampi kuin hän?" kysyi prinssi. "Kenties hän hymyilee ja
sääliväisyydessään antaa häväistyksen mennä ohitseen, kuten teidän
Jumalanne teki minulle."
"Sen täytyy tulla todistetuksi, teidän korkeutenne. Jollei minulle
tapahdu mitään, tai jos minua suojellaan siitä, silloin minä tahdon
uskaltaa pyytää Jumalaani tekemään jonkun merkin ja ihmeen, ja
alentamaan Amon-Raan teidän nähtenne."
"Ja jos teidänkin Jumalanne hymyilisi, eikä ottaisi asiaa huomioonsa,
niinkuin hän teki minulle, kun hänen pappinsa rukoilivat häntä, niin
mitä silloin olemme oppineet hänen voimastaan tai Amon-Raan voimasta?"
"Oi prinssi, te ette halua oppia mitään. Jos minä säästyn Amonin
vihalta ja minun Jumalani on kuuro rukouksilleni, silloin olen valmis
antautumaan Amonin pappien käsiin, jotta he voivat kostaa minulle
kaiken herjaukseni."
"Tuo on jalon sydämen puhetta", sanoi Seti. "Kuitenkaan en
halua, että tämä jalo neiti panisi elämänsä alttiiksi tällaisen
riidan vuoksi. En usko, että kumpikaan Egyptin Amon enemmän kuin
israelilaisten Jumalakaan väistyisi. Mutta olen varma, että Amonin
papit kostavat häväistyksen ja he tekevät sen tarpeeksi julmasti.
Kohtalo on teitä vastaan, neiti. Teidän ei tarvitse todistaa uskoanne
verellä."
"Miksi ei?" kysyi Userti. "Mitä tämä tyttö merkitsee sinulle, Seti,
että sinä asettuisit hänen ja hänen pahuutensa hedelmien väliin,
sinä, joka ainakin nimeltä olet sen jumalan ylimmäinen pappi, jota
hän häpäisi, ja kannat hänen pukujaan temppelin juhlapäivinä? Hän
uskoo Jumalaansa, jätä hänen Jumalansa asiaksi auttaa häntä niinkuin
hän on uskaltanut väittää tämän tekevän."
"Sinä uskot Amoniin, Userti. Oletko sinä valmis panemaan henkesi
alttiiksi hänen Jumalaansa vastaan tässä riidassa?"
"Minä en ole kyllin mieletön ja pöyhkeä, Seti, uskoakseni, että koko
maailman jumala astuisi alas taivaasta suojelemaan minua rukoukseni
mukaan, niinkuin tämä jumalaton tyttö sanoo uskovansa."
"Sinä et suostu. Mitä sitten sanotte te, Ana, joka olette Amonin
uskollinen palvelija?"
"Minä sanon, prinssi, että olisin uhkarohkea, jos veisin voiton hänen
ylipapiltaan tällaisessa asiassa."
Seti hymyili ja vastasi:
"Ja ylipappi sanoo, että hän olisi turhanpäiväinen, jos hän työntäisi
niin kauas suuren viran etuoikeudet, viran, jota hän ei milloinkaan
ole etsinyt itselleen."
"Teidän korkeutenne", keskeytti Merapi suloisella, pyytävällä
äänellä, "pyydän teitä, olkaa armollinen minulle ja sallikaa
minun tehdä tuo koe, jota olen halunnut, en tiedä miksi. Sanoja
sellaisia, joita olen puhunut, ei voi peruuttaa. Ne on jo kirjoitettu
iankaikkisuuden kirjaan, ja ennemmin tai myöhemmin, joko tätä tai
tuota tietä, ne täytyy täyttää. Elämäni on pantu pantiksi vetoon ja
minä tahdon heti saada tietää, menetänkö sen."
Nyt Usertikin katsoi häneen ihmeissään, mutta vastasi ainoastaan:
"Totisesti, israeliitta, minä uskon, ettei tuo rohkeus jätä teitä
pulaan sittenkään kuin joudutte Kiin, Amonin uhripapin, ja muitten
pappien armoille tuon temppelin holveissa, jota tahdotte häväistä."
"Minäkin uskon, ettei se jätä minua, teidän korkeutenne, jos
sellainen tulisi kohtalokseni. Vastatkaa, Egyptin prinssi."
Seti katsoi Merapiin, joka seisoi hänen edessään niin tyynenä pää
alas painettuna ja kädet ristissä rinnalla. Sitten hän katsahti
Usertiin, jonka kasvoilla näkyi ivallinen hymy. Hän ymmärsi tuon
hymyn tarkoituksen niin kuin minäkin. Siitä näkyi selvästi, ettei
hän uskonut Setin sallivan tuon kauniin naisen, joka oli pelastanut
hänen elämänsä, panna henkeään alttiiksi minkään taivaan tai helvetin
voiman tähden. Hetken käveli prinssi edes takaisin huoneessa, sitten
hän pysähtyi ja sanoi äkkiä kääntyen, ei Merapille vaan Usertille:
"Tapahtukoon tahtosi. Mutta muista, jos tämä rohkea nainen
epäonnistuu ja kuolee, on hänen verensä sinun päälläsi, ja jos hän
voittaa ja elää, pidän häntä jaloimpana koko naismaailmasta ja
rupean tutkistelemaan tätä uskonnon asiaa, Israelin kuu. Nimellisenä
Amon-Raan ylipappina minä hyväksyn vaatimuksenne jumalan puolesta,
vaikka en tiedä, ottaako hän sitä edes huomioonsa. Koe on pantava
toimeen ensi yönä temppelin pyhäkössä tuntina, joka ilmoitetaan
teille. Minä olen siellä läsnä ollakseni varma, että teitä kohdellaan
oikeudenmukaisesti, ja muutamia muitakin tulee sinne. Kirjoittakaa
määräykseni, kirjuri Ana, ja antakaa Amonin pääpapille, Roille,
ja uhripapille, tietäjä Kiille, tiettäväksi, että minä tahdon
keskustella heidän kanssaan. Hyvästi, jalo neiti."
Merapi meni, mutta kääntyi ovella ja sanoi:
"Kiitän teitä, prinssi, omasta ja kansani puolesta. Mitä
tapahtuneekin, pyydän teitä, älkää unohtako anomustani suojella
heitä sodalta, sillä he ovat viattomia. Ja nyt pyydän, että minun
annettaisiin olla aivan yksin siksi, kunnes käsketään temppeliin,
sillä minun on valmistettava itseäni niin hyvin kuin voin
alistuakseni kohtalooni, mikä se sitten lieneekin."
Usertikin lähti sanomatta sanaakaan.
"Oi, ystävä! Mitä olen tehnyt?" sanoi Seti. "Onko jumalia ollenkaan?
Sanokaa minulle, onko jumalia?"
"Kenties ensi yönä saamme tietää sen, prinssi", vastasin minä.
"Ainakin Merapi luulee, että on Jumala, ja epäilemättä on hänen
uskonsa määrätty pantavaksi koetukselle. Tämä, niin uskon, on se
tervehdys, jonka setänsä Jabez toi hänelle."
* * * * *
Oli yön pimein hetki. Seisoimme Amon-Raan vanhan temppelin pyhäkössä,
jota monet lamput valaisivat. Se oli kauhea paikka. Molemmin puolin
kannattivat suuret pylväät raskasta kattoa. Pyhäkön päässä oli
Amon-Raan kuvapatsas, neljä kertaa miehen kokoinen. Hänen otsallaan,
kruunun alapuolella, oli kaksi pientä kivistä hiuskiehkuraa,
ja kädessään hän piti valtikkaa voiman ja ikuisuuden merkkinä.
Lampunvalo välkkyi hänen kovilla, hirveillä kasvoillaan, jotka oli
käännetty itäänpäin. Hänen päässään oli Egyptin kaksinkertainen
kruunu ja kädessään reiällinen risti, joka oli merkkinä elämän
ikuisuudesta. Amon-Raan vasemmalla puolella oli puolikuu, joka
muuttui täydeksi kuuksi. Hänkin piti oikeassa kädessään reiällistä
ristiä, ikuisen elämän merkkiä, ja vasemmassa voiman valtikkaa.
Sellainen oli tämä mahtava kolminaisuus, mutta suurin näistä kaikista
oli Amon-Raa, jolle pyhäkkö oli vihitty. Peloittavilta ne näyttivät
kohoten yläpuolelle meitä takana olevaa pimeyttä vastaan.
Sinne olivat saapuneet prinssi Seti valkeassa papin puvussa, päässään
liinainen päähine, mutta ilman koristuksia, ja prinsessa Userti,
Hathorin, rakkauden ja luonnon jumalattaren ylimmäinen papitar.
Hänellä oli Hathorin korppikotka-päähine ja siinä hopeinen täysikuu.
Ylipappi Roi oli myöskin läsnä puettuna papilliseen pukuunsa. Hän oli
vanha, laiha mies, jonka kasvot olivat julmat ja ankarat. Sitäpaitsi
olivat siellä Kii, uhripappi ja tietäjä, vanha Bakenkhonsu, minä ja
joukko Amon-Raan, Mutin ja Khonsun pappeja. Patsaitten takaa kuului
juhlallista laulua, vaikka emme voineet nähdä, kuka lauloi.
Äkkiä ilmestyi tuolta pimeästä, johon lampun valo ei enää ylettynyt,
nainen kiedottuna pitkään viittaan kahden naispapin saattamana. Nämä
toivat hänet avonaiselle paikalle Amonin patsaan eteen, ottivat
viitan hänen yltään ja poistuivat, heittäen häneen vielä kerran
vihaisen ja pelokkaan silmäyksen. Tuossa edessämme seisoi Merapi
valkeassa puvussa ja päässään valkea huntu, joka oli kiinnitetty
leuan alle tuolla kovakuoriaisneulalla, jonka Seti oli antanut
hänelle Goshenissa. Hän ei katsonut oikealle eikä vasemmalle.
Ainoastaan kerran hän vilkaisi yläpuolella olevaan, vihaisen
näköiseen jumalan kuvapatsaaseen, ja sitten vähän vavahtaen kiinnitti
katseensa lattian kuvioihin.
"Mitä hän muistuttaa?" kuiskasi Bakenkhonsu minulle. "Ruumista, mikä
on valmiina balsamoitavaksi", vastasin. Hän pudisti suurta päätään.
"Tai morsianta, joka on valmistettu puolisolleen." Taas hän pudisti
päätään.
"No, sitten papitarta, joka tutkii salaperäisyyden kirjaa."
"Siinäpä se oli, Ana. Nuo kaikki kolme vastausta olivat oikeat, sillä
minusta tuntuu kuin tässä naisessa näkyisi tuomio, joka on kuolema
tai elämä, rakkaus, henki tai voima. Hänellä on sielu, jota sekä
taivas että maa ovat suudelleet."
"Mutta kummalla niistä on oikeus häneen lopuksi?"
"Sen saamme nähdä ennen aamun koittoa, Ana. Hiljaa! Taistelu alkaa."
Pääpappi Roi saapui ja seisoen jumalan edessä, pirskoitti vettä ja
suitsuketta hänen jaloilleen. Sitten hän ojensi kätensä, jolloin
kaikki läsnäolijat heittäytyivät maahan, paitsi Merapi, joka seisoi
keskellä tuota suutta paikkaa, niinkuin taistelussa eloon jäänyt.
"Terve sinulle, Amon-Raa", alkoi hän, "taivaan herra, kaikkien
asioitten määrääjä, jumalien luoja, joka loit pilvet ja rakensit
maailman perustuksen. Oi jumalien jumala, näytä itsesi tälle
naiselle, Merapille, Nathanin tyttärelle, hebrealaisen suvun
lapselle, joka ei tunnusta sinua. Tämä nainen pilkkaa sinun voimaasi,
tämä nainen uhmaa sinua, tämä nainen asettaa oman Jumalansa
yläpuolelle sinua. Eikö niin ole, nainen?"
"On", vastasi Merapi matalalla äänellä. "Näin hän uhmaa sinua,
sanoen: 'Jos egyptiläisten jumala, Amon, on suurempi kuin minun
Jumalani, tempaiskoon hän minut pois Jumalani käsivarsilta ja
ottakoon tässä, Amonin temppelissä, minulta hengen ja jättäköön
minulle vain tomumajan.' Ovatko nämä sanasi, nainen?"
"Ne ovat minun sanani", sanoi hän samalla matalalla äänellä, ja oi,
minä vapisin kuullessani ne.
Pappi jatkoi:
"Oi, ajan herra, elämän herra, henkien ja taivaan jumalien herra,
kuoleman herra, tule pian voimassasi ja paina tämä häpäisijä tomuun."
Roi vetäytyi syrjään ja Seti astui esille. "Tiedä, jumala Amon",
sanoi hän puhutellen patsasta kuin se olisi ollut elävä ihminen,
"ja kuuntele minua, joka olen sinun ylipappisi, synnyltäni prinssi
ja Egyptin perillinen, että suuret asiat riippuvat tästä, kenties
sekin, kuka on istuva sillä valtaistuimella, jonka annoit Egyptin
kuninkaille. Tämä nainen uskaltaa sinun kasvojesi edessä sanoa, että
on olemassa suurempi Jumala kuin sinä ja sinä et voi vahingoittaa
häntä hänen vahvan kilpensä läpi. Sitäpaitsi sanoo hän, että hän
pyytää Jumalaansa tekemään merkin ja ihmeen. Viimeksi hän sanoo,
että jollet sinä vahingoita häntä, eikä hänen Jumalansa tee mitään
merkkiä, silloin hän on valmis jättäytymään pappiesi käsiin ja
kuolemaan pilkkaajan kuoleman. Sinun kunniasi ja hänen elämänsä on
asetettu vastakkain, oi suuri Egyptin jumala; me, sinun palvelijasi,
odotamme päätöstäsi."
"Hyvin ja oikeudenmukaisesti sanottu", mutisi Bakenkhonsu minulle.
"Jos Amon nyt pettää meidät, mitä silloin ajattelette Amonista, Ana?"
"Minä opin ylipapin mielen ja ajattelen, mitä ylipappi ajattelee",
vastasin synkästi, vaikka sydämessäni olin hirveän peloissani Merapin
puolesta, ja, totta puhuakseni, myöskin omasta puolestani epäilysten
tähden, jotka nousivat minussa ja joita en voinut tukahduttaa.
Seti astui syrjään ja seisahtui Usertin viereen, jolloin Kii astui
esiin ja sanoi: