meitä olisi varoitettu, olisi meidät hetipaikalla lyöty kuoliaiksi.
Mutta edullinen paikka ja vaunujen suoja tekivät tilanteemme vähän
paremmaksi. Tie oli niin kapea ja seinät sen ympärillä olivat niin
jyrkkiä kiivettäviksi, ettei enempää kuin neljä hebrealaista voinut
kerrallaan taistella kanssamme, ja niiden neljänkin oli ensin
kuljettava vaunujen tai vielä elävien hevosten yli.
Mutta meitäkin oli neljä, ja kiitos Usertin, kahdella meistä oli
rautapaita pukumme alla -- neljä vahvaa miestä taistellen henkensä
edestä. Meitä vastaan tuli neljä hebrealaista. Yksi hyppäsi vaunuista
suoraan Setin kimppuun, joka tervehti tätä rautamiekkansa kärjellä,
jolloin kuulin kahvan kolahtavan hänen rintaluutaan vasten. Se oli
tuo sama mainio rautamiekka, mikä tänä päivänä lepää kantajansa
kanssa haudassa.
Mies putosi alas kuolleena kaataen prinssin maahan ruumiinsa
painolla. Hebrealainen, joka ahdisti minua, kompastui vaunujen
reunaan ja horjahti eteenpäin, jolloin minä tapoin hänet helposti
antamalla iskun päähän. Siten minulle jäi aikaa vetää prinssi jälleen
jaloilleen, ennen kuin uusia hyökkäsi. Myöskin nuo kaksi vartijaa,
molemmat kovia tappelijoita, tappoivat tai kuolettavasti haavoittivat
miehensä. Mutta toisia hyökkäsi niiden jälkeen niin paljon ja
nopeasti, etten voinut huomata kaikkea, mitä jälkeenpäin tapahtui.
Äkkiä näin toisen vartijan kaatuvan Labanin lyönnistä. Miekan isku
rintaani sai minut hoipertelemaan takaperin. Jollei tuota rautapaitaa
olisi ollut, olisin ollut kuoleman oma. Toinen vartija surmasi sen,
joka aikoi minut tappaa, ja samassa hyökkäsi kaksi tämän kimppuun
surmaten hänet.
Nyt olimme ainoastaan prinssi ja minä jäljellä taistellen selkä
selkää vasten. Hän sattui yhteen erään hyvin suuren mieslurjuksen
kanssa ja haavoitti tätä käteen niin, ettei hän voinut pidellä
miekkaa. Mies tarttui silloin häntä vyötäisiin ja he pyöriskelivät
yhdessä maassa. Laban ilmestyi ja iski prinssiä selkään, mutta käyrä
veitsi, jota hän käytti, taittui syrialaista rautapaitaa vastaan.
Minä löin Labania haavoittaen häntä päähän, jolloin hän hoiperteli
taaksepäin ja kaatui vaunujen päälle. Jälleen hyökkäsi muita
kimppuuni ja ilman Usertin antamaa varustusta olisin ollut ainakin
kolme tuntia sitten kuolleena. Taistellen mielettömästi hoipertelin
erään kivilohkareen luo nojaten siihen ja odotellessani uutta
hyökkäystä näin, että Seti, jota Laban oli iskullaan haavoittanut,
oli nyt tuon suuren hebrealaisen alla, joka oli tarttunut häntä
kurkkuun ja aikoi kuristaa hänet kuoliaaksi.
Näin vielä jotakin muutakin -- näin naisen, joka molemmin käsin
piteli miekkaa ja työnsi sitä alaspäin, jolloin hebrealaisen ote
heltisi Setin kurkusta.
"Petturi!" huusi eräs ja iski naista niin, että hän haavoittuneena
horjui taaksepäin. Silloin kun kaikki näytti olevan lopussa ja olin
kadottamaisillani tajuntani verenvuodon tähden, kuulin hevosten
kavioiden kapsetta ja sotilaiden huudon: "Egypti! Egypti!" Näin
sokaistuilla silmilläni aseitten välkkyvän, ja sotahuudon kaikuessa
korvissani näytin vaipuvan uneen juuri kuin päivänvalo sammui.
VIII.
SETI VAROITTAA FARAOTA.
Unta, aina vaan unta. Unia äänistä, kasvoista, auringon- ja
kuunvalosta ja itsestäni, uusia ja yhä uusia; unia huutavista
joukoista ja ennen kaikkea, unia Merapin silmistä, jotka katselivat
minua kuin kaksi loistavaa tähteä taivaalta. Sitten viimein
herääminen ja sen mukana kipua ja pahoinvointia.
Ensiksi luulin, että olin kuollut ja makasin haudassa. Vähitellen
sitten huomasin, etten ollut haudassa, vaan hämärässä huoneessa,
joka oli tuttu minulle, olin omassa huoneessani Setin palatsissa
Taniksessa. Tuossa lähellä vuodetta, jossa makasin, oli oma arkkuni
täynnä käsikirjoituksia, jotka olin tuonut Memphiksestä. Koetin
nostaa vasenta kättäni, mutta en voinut, ja katsoessani alas näin,
että käsivarteni oli sidottu kuin muumiolla. Se toi minulle jälleen
mieleen ajatuksen, että olin sittenkin kuollut, jos kuolemassa voisi
olla näin paljon kärsimystä. Suljin silmäni ja ajattelin tai vaivuin
joksikin aikaa horroksiin.
Maatessani siinä kuulin ääniä. Yksi niistä oli varmaankin lääkärin,
joka sanoi: "Niin, hän jää eloon ja paranee ennen pitkää. Tuo
isku päähän, joka teki hänet tiedottomaksi niin moneksi päiväksi,
oli pahin hänen haavoistaan, mutta sekin särki vain luun eikä
vahingoittanut aivoja. Haavat käsivarsissa paranevat helposti ja tuo
rautapaita, joka oli hänen päällään, suojeli muuta ruumista iskuilta."
"Olen iloinen, lääkäri", vastasi ääni, jonka tunsin Usertin ääneksi,
"sillä epäilemättä, jollei olisi ollut Anaa, olisi hänen korkeutensa
joutunut kuoleman omaksi. On kummallista, että sellainen, jota
en luullut muuksi kuin uneksivaksi kirjuriksi, osoitti olevansa
niin urhoollinen soturi. Prinssi sanoo, että tämä Ana tappoi kolme
tuollaista koiraa omin käsin ja haavoitti muita."
"Se oli oivallisesti tehty, teidän korkeutenne", vastasi lääkäri,
"mutta vieläkin oivallisempaa oli, että hän edeltäpäin varasi
tuon jälkijoukon ja paikalla lähetti ajajan kutsumaan sen avuksi.
Se kuuluu olleen hebrealainen nainen, joka todella pelasti hänen
korkeutensa hengen, kun hän unhottaen sukupuolensa pisti kuoliaaksi
murhaajan, joka puristi prinssiä kurkusta."
"Siten kertoi prinssi, mikäli ymmärsin", hän vastasi kylmästi. "On
ihmeellistä, miten heikko ja lopen väsynyt tyttö on työntänyt miekan
läpi jättiläisen selän aina rintaan asti."
"Ainakin hän varoitti häntä hyökkäyksestä, teidän korkeutenne."
"Niin sanotaan. Kenties Ana pian kertoo meille totuuden, miten
kaikki tapahtui. Hoitakaa häntä hyvin, lääkäri, ja te ette jää ilman
palkintoa."
Sitten he poistuivat yhä keskustellen, ja minä makasin hiljaa
ajatuksissani ja ihmetellen, sillä nyt palasi vähitellen muistini.
Vähän myöhemmin maatessani yhä silmät suljettuina, sillä tuo hämärä
valokin näytti vaivaavan niitä, tuntui minusta kuin kuulisin naisen
pehmeitä askelia vuoteeni vierestä ja tuntisin hyvää tuoksua, jota
tulee naisen puvusta ja hiuksista. Katsoin ja näin Merapin tähden
kaltaiset silmät, jotka katselivat minua juuri samalla lailla kuin
olin unessa nähnyt.
"Terve, Israelin kuu", sanoin minä. "Tapaamme toisemme todellakin
kummallisessa paikassa."
"Oi!" kuiskasi hän, "oletteko viimeinkin tajuissanne? Kiitän Jumalaa,
kirjuri Ana, sillä kolme päivää olen luullut, että kuolette."
"Niinkuin olisi käynytkin ilman teitä, neiti, -- minulle ja eräälle
toiselle. Nyt näyttää siltä, että kaikki kolme elämme."
"Kunpa vain kaksi eläisi, prinssi ja te, Ana. Kunpa minä olisin
kuollut", vastasi hän huoaten raskaasti.
"Miksi niin?"
"Ettekö arvaa? Koska minä olen hylkiö, joka olen pettänyt kansani.
Koska heidän verensä vuotaa minun ja heidän välillään. Sillä minä
tapoin tuon miehen, joka oli oma sukulaiseni, egyptiläisen tähden --
tarkoitan, egyptiläisten tähden. Sentähden Jehovan kirous on päälläni
ja niinkuin sukulaiseni kuoli, tulee epäilemättä päivä, jolloin minun
on samalla lailla kuoltava, ja senjälkeen mitä sitten tulee?"
"Senjälkeen tulee rauha ja suuri palkinto, jos on oikeutta maassa tai
taivaassa, oi jaloin kaikista naisista."
"Minäkö voisin niin ajatella! Hiljaa, kuulen ääniä. Juokaa tämä. Minä
olen ylihoitajanne, kirjuri Ana, arvokas virka, sillä nyt koko Egypti
rakastaa ja ylistää teitä."
"Epäilemättä pitäisi vain teitä, neiti Merapi, koko Egyptin rakastaa
ja ylistää", vastasin minä.
Samassa astui Seti sisään. Yritin tervehtiä häntä kohottamalla
vähemmän haavoittunutta käsivarttani, mutta hän tarttui käteeni ja
puristi sitä hellästi.
"Terve teille, Menthun rakastettu, sodan jumala", hän sanoi
miellyttävästi hymyillen. "Luulin palkanneeni kirjurin ja kas, tuo
kirjuri olikin sotilas, josta tulisi sotaväen ylpeys."
Samassa hän huomasi Merapin, joka oli hiipinyt varjoon.
"Terve teillekin, Israelin kuu", sanoi hän kumartaen. "Jos sanoin
Anaa parhaimmaksi soturiksi, niin minkä nimen antaisimme teille,
jolle olemme kiitollisuuden velassa elämästämme. Ei, älkää katsoko
alas, vaan vastatkaa."
"Egyptin prinssi", vastasi hän hämmentyneenä, "minun työnihän oli
niin pieni. Kuulin salahankkeesta sedältäni Jabezilta, karkasin pois,
ja kun tunsin lapsuudestani; oikotiet, saavuin ajoissa perille. Jos
olisin pysähtynyt ajattelemaan, kenties en olisi uskaltanut tehdä
sitä."
"Ja mitä muuta, neiti? Mitä sanotte hebrealaisesta, joka kuristi
kurkkuani ja eräästä miekan iskusta, joka ainiaaksi irroitti hänen
otteensa?"
"Tuosta, teidän korkeutenne, en voi muistaa mitään tai hyvin vähän".
Sitten, varmaan muistaessaan, mitä hän juuri kertoi minulle, hän
kumarsi ja poistui huoneesta.
"Hän osaa puhua valhetta yhtä miellyttävästi kuin mitä muuta
tahansa", sanoi Seti, kun Merapi oli mennyt. "Oi, minkälainen
nainen hän onkaan, Ana. Täydellinen ihanuudessa, täydellinen
urhoollisuudessa, täydellinen ymmärryksessä. Ihmettelen, mitkä ovat
hänen virheensä? Jääköön teidän tehtäväksenne tuoda ne esille, sillä
minä en löydä ainoatakaan."
"Kysykää niitä Kiiltä, oi prinssi. Hän on suuri tietäjä, niin suuri,
että kenties hänen taitonsa voi saattaa ilmi, mitä nainen koettaa
kätkeä. Kai mahdatte muistaa, että hän varoitti teitä erityisesti,
ennen kuin matkustimme Gosheniin."
"Niin -- hän sanoi, että elämäni joutuu vaaraan, niinkuin se todella
olikin. Siinä hän oli oikeassa. Hän kertoi myös, että näkisin naisen,
johon rakastuisin. Siinä hän oli väärässä. En ole nähnyt sellaista
naista. Oi, tiedän hyvin, mitä ajattelette. Koska pidän neiti Merapia
kauniina ja rohkeana, luulette, että rakastan häntä. Mutta, niin ei
ole laita. En rakasta ketään naista, paitsi, luonnollisesti hänen
Korkeuttaan. Ana, arvostelette minua itsenne mukaan."
"Kii sanoi: 'Tulette rakastumaan', prinssi. On siis vielä aikaa."
"Ei sillä lailla, Ana. Jos joku rakastuu, hän rakastuu heti.
Minusta tulee pian vanha ja hänestä lihava ja ruma, miten sitten
voi rakastua enää? Tulkaa pian terveeksi, Ana, sillä toivon teitä
avukseni kertoessani faraolle matkastani. Kerron hänelle, että minun
mielestäni israelilaisia on paljon rasitettu ja hänen olisi annettava
heille hyvitystä ja päästettävä heidät menemään."
"Mitähän farao sanoo nyt, kun he ovat yrittäneet tappaa hänen
perillisensä?"
"Luulen, että farao suuttuu ja samoin koko Egyptin kansa, sillä
he eivät arvostele oikein asiaa. Farao ei käsitä, että Laban ja
hänen joukkonsa olivat oikeassa koettaessaan surmata minut, joka,
vaikka tietämättäni, olin loukannut heidän Jumalansa pyhäkköä. Jos
he olisivat tehneet toisin, eivät he olisi olleet mitään kunnon
hebrealaisia, ja minä puolestani en voi vihata heitä. Kuitenkin
koko Egypti on kiihkoissaan tuosta yrityksestä ja huutaa, että
israelilaiset on hävitettävä."
"Minusta näyttää, prinssi, että, miten lieneekään Kiin ennustuksen
laita, kolmas ainakin on täyttymäisillään -- nimittäin, että tämä
Goshenin matka saattaa valtaistuimenne vaaraan."
"Sitä en sano faraolle, Ana. Mutta jääköön tämä asia siksi, kunnes
tulette terveemmäksi."
"Miten taistelu päättyi, prinssi, ja kuinka jouduin tänne?"
"Sotilaat tappoivat useimmat hebrealaiset, jotka vielä olivat elossa.
Jotkut harvat pakenivat ja katosivat pimeyteen, niiden joukossa
heidän johtajansa Laban, vaikka te olitte haavoittanut häntä. Ja
kuusi otettiin kiinni elävänä. He odottavat nyt tuomiotaan. Minä olin
vain vähän haavoittunut, ja te, jota luulimme kuolleeksi, olitte
vain tajuttomana, ja tähän hetkeen asti olette houraillut tai ollut
tajuttomana. Toimme teidät paareilla ja täällä olette ollut nyt nämä
kolme päivää."
"Ja entä neiti Merapi?"
"Me nostimme hänet vaunuihin ja toimme hänet kaupunkiin, sillä jos
olisimme jättäneet hänet sinne, olisivat israelilaiset varmasti
tappaneet hänet. Kun farao sai kuulla, mitä hän oli tehnyt, antoi hän
tuon puutarhassa olevan pikku talon hänelle, jotta häntä voitaisiin
suojella, ja sitäpaitsi orjanaisen palvelemaan häntä. Siellä hän siis
asustaa, omaten kaikki hovin etuoikeudet, ja tänä aikana on hän ollut
teidän ylihoitajattarenne."
Tällä hetkellä tunsin itseni niin väsyneeksi, että suljin silmäni.
Kun avasin ne jälleen, oli prinssi mennyt.
Kului vielä kuusi päivää, ennen kuin minun sallittiin nousta
vuoteesta; sinä aikana näin usein Merapin. Hän oli hyvin surullinen
ja eli alituisessa pelossa, että hebrealaiset tappaisivat hänet.
Häntä vaivasi myös ajatus, että hän oli pettänyt uskonsa ja kansansa.
"Ainakin olette vapaa Labanista", sanoin minä.
"En koskaan pääse hänestä vapaaksi, niin kauan kuin molemmat elämme",
vastasi hän. "Minä kuulun hänelle, eikä hän tahdo päästää minua
noista kahleista, koska hänen sydämensä on kiintynyt minuun."
"Ja onko teidän sydämenne kiintynyt häneen?" kysyin. Hänen kauniit
silmänsä täyttyivät kyynelillä. "Naisella ei saa olla sydäntä. Oi,
Ana, minä olen onneton", hän vastasi ja meni pois.
Näin muitakin. Prinsessa tuli tervehtimään minua. Hän kiitti
minua kovin siitä, että olin pitänyt hänelle antamani lupauksen
ja suojellut prinssiä. Sitä paitsi hän toi minulle kultaisen
lahjan faraolta, ja itse hän lahjoitti minulle hienoja pukuja.
Hän kyseli minulta tarkkaan Merapista, josta huomasin, että hän
oli jo mustasukkainen, ja oli iloinen kuullessaan, että hänet oli
kihlattu eräälle hebrealaiselle. Vanha Bakenkhonsukin tuli ja kyseli
minulta paljon prinssistä, hebrealaisista ja Merapista, erittäinkin
Merapista, jonka teoista, niin hän sanoi, koko Egypti puhui. Vastasin
noihin kysymyksiin parhaan kykyni mukaan.
"Tässä meillä on nainen, josta Kii kertoi", sanoi hän. "Hän, joka on
tuottava niin paljon iloa ja surua Egyptin prinssille."
"Kuinka niin?" kysyin minä. "Eihän hän ole ottanut häntä luoksensa
eikä luullakseni aio ottaakaan."
"Kuitenkin hän tekee sen, joko hän sitten aikoo tai ei. Hänen
tähtensähän nainen petti kansansa, joka israelilaisten mielestä
on kuoleman synti. Kahdesti hän pelasti prinssin elämän, ensiksi
varoittamalla häntä hyökkäyksestä ja sitten omalla kädellään
surmaamalla sukulaisensa, joka oli tappaa hänet. Eikö se ollut niin?
Sanokaa minulle, tehän olitte siellä."
"Niin se oli, mutta mitä sitten?"
"Sitä, että mitä hän sanoneekin, hän rakastaa prinssiä, jollei hän
rakasta teitä", ja hän katsoi minuun tarkasti.
"Kun naisella on prinssi ja sellainen prinssi läheisyydessään,
vaivaisiko hän itseään asettamalla pauloja pyydystääkseen kirjurin?"
kysyin vähän katkerasti.
"Oho!" sanoi hän nauraen tavallista leveätä nauruaan, "asiat ovat
siis sillä lailla, ovatko ne? Hyvä, niin ajattelinkin, mutta, ystävä
Ana, varoitan teitä ajoissa. Älkää koettako houkutella Kuuta alas
taivaalta kotinne valoksi, jottei hän tulisi, ja aurinko, hänen
herransa, suuttuisi ja polttaisi teitä. Hyvä, hän rakastaa prinssiä,
ja siksi ennemmin tai myöhemmin hän saa hänetkin rakastumaan
itseensä."
"Kuinka, Bakenkhonsu?"
"Useimpiin miehiin nähden, Ana, se olisi helposti tehty. Huokaus,
muutamia puoleksi kätkettyjä kyyneliä oikealla hetkellä, ja asia
on valmis, kuten olen kuullut tuhannet kerrat tapahtuneen. Mutta
sellaiseen nähden kuin tämä prinssi on, se mahtaa käydä toisin. Hän
näyttää prinssille, että hän on kadottanut nimensä hänen tähtensä;
että hänen tähtensä on kansansa vihaama ja Jumalansa hylkäämä, ja saa
siten prinssin säälimään itseään. Ja sääliväisyys on rakkauden oma
sisar. Tai kenties ollen myöskin viisas, hän tahtoo antaa prinssille
neuvoja noissa kaikissa israelilaisia koskevissa asioissa, ja siten
tunkeutuu hän tämän sydämeen ystävyyden puvussa, ja sitten hänen
suloutensa ja kauneutensa saavat aikaan lopun luonnon lakien mukaan.
Joko sitä tai tätä tietä, myötä- tai vastavirtaa, perille hän tulee."
"Jos niin käy, mitäpä siitä? Onhan Egyptin hallitsijoilla tapana
pitää useampia puolisoja."
"Tarkoitan, Ana, että Seti luullakseni on mies, joka todella haluaa
omata vain yhden, ja tämä yksi on oleva tuo hebrealainen. Niin,
hebrealainen nainen on hallitseva Egyptiä ja kääntävä sen palvelemaan
omaa Jumalaansa, sillä ei milloinkaan hän rupea palvelemaan meidän
jumaliamme. Ja todellakin, kun hänen kansansa huomaa, että hän
tottelee heitä, käyttävät he häntä siihen. Tai ehkä hänen Jumalansa
itse tahtoo käyttää häntä toteuttamaan tarkoituksiaan, kuten hän
lienee nyt jo käyttänyt häntä."
"Ja miten käy sen jälkeen, Bakenkhonsu?"
"Jälkeenpäin -- kuka tietää? Minä en ole tietäjä, en ainakaan missään
tärkeämmässä asiassa, kysykää sitä Kiiltä. Mutta minä olen hyvin,
hyvin vanha ja olen tarkastellut maailmaa, ja sanon teille, että näin
käy, jollei" -- ja hän pysähtyi.
"Jollei mitä?"
Hän hiljensi ääntään.
"Jollei Userti ole rohkeampi kuin luulen ja tapa tuota hebrealaista
sitä ennen tai vielä parempi, toimita jotakin hebrealaista surmaamaan
häntä. Jos tahtoisitte tulla faraon ja Egyptin ystäväksi, voisitte
kuiskata sen Usertin korvaan, Ana."
"En koskaan", vastasin vihaisesti.
"Arvasinkin sen, ettette sitä tekisi, Ana, te, joka myöskin
sätkyttelette tuossa kuun sädeverkossa, mikä on vahvempi ja
todellisempi kuin palmunoksista tai pellavasta punottu. Enkä minäkään
halua, sillä tällä iällä haluan niin mielelläni katsella ihmisten
leikkiä, ja kun itsekin olen ihminen, pelkään ehkäistä jumalien
tarkoituksia. Pyöriköön tuo käärö, niinkuin se haluaa, ja kun se on
auki, lukekaa se ja muistakaa, mitä minä sanoin tänään teille. Siitä
tulee oivallinen kertomus, jonka loppu on kirjoitettu verellä musteen
sijasta. Ha! Ha-a-ha!" ja nauraen hän nilkutti huoneesta jättäen
minut pelon valtaan.
Sitäpaitsi prinssi kävi luonani joka päivä ja jo ennen kuin jätin
vuoteeni, alkoi sanella minulle tiedonantoaan faraolle, sillä hän ei
tahtonut käyttää ketään muuta kirjuria. Sen pääsisältö oli se, johon
hän jo edeltäpäin oli viitannut, nimittäin että Israelin kansan, joka
oli niin paljon kärsinyt egyptiläisten vuoksi, pitäisi nyt päästä
lähtemään, niinkuin heidän profeettansa määräsivät, esteettömästi
minne haluaisivat. Meitä matkallamme kohdanneesta hyökkäyksestä
kertoi hän, sanoen, että sen olivat tehneet muutamat kiivailijat
luullen, että heidän Jumalaansa oli häväisty, teko, josta ei koko
kansan pitäisi saada kärsiä. Tuon kertomuksen viimeiset sanat olivat:
"Pyydän sinua, farao, muistamaan, että Amon, egyptiläisten jumala,
ja Jehova, israelilaisten Jumala, eivät voi yhdessä hallita samassa
maassa. Jos molemmat jäävät Egyptiin, nousee täällä jumalien välinen
taistelu, jolloin kuolevaiset painetaan tomuun. Sentähden pyydän
sinua, päästä Israel menemään."
Kun olin parantunut ja noussut vuoteeltani, kopioin tämän kertomuksen
kauneimmalla käsialallani ja kieltäydyin kertomasta sen sisällyksestä
kenellekään, vaikka kaikki kyselivät, muun muassa visiiri Nehesi,
joka toi minulle lahjan, jotta paljastaisin salaisuuden. Tästä sai
Setikin kuulla, en tiedä miten, ja hän oli hyvin tyytyväinen minuun,
tietäessään, että Egyptissä oli kirjuri, jota ei voitu lahjoa.
Usertikin kysyi sitä minulta ja kummallista kyllä, kun kieltäydyin
vastaamasta, ei hän ollut vihainen, koska, niinkuin hän selitti, minä
tein velvollisuuteni.
Viimein oli kertomus valmiiksi kirjoitettu ja sinetöity, ja prinssi
omin käsin, mutta äänettömänä, laski sen faraon polville julkisessa
istunnossa, sillä hän ei uskonut sitä kenenkään muun tehtäväksi.
Amenmeseskin toi esiin kertomuksensa sekä visiiri Nehesi ja vartija
joukon kapteeni, joka pelasti meidät kuolemasta. Kahdeksan päivää
myöhemmin kutsuttiin prinssi suureen valtion neuvostoon, Kuten kaikki
muutkin kuninkaallisen huoneen jäsenet sekä korkeat sotaherrat.
Minäkin sain kutsun, kuten kaikki, jotka olivat olleet osallisina
noissa tapahtumissa.
Prinssi ajoi prinsessan seurassa faraon palatsiin kultaisissa
vaunuissa, joita veti kaksi maidonvalkeata sotaoritta, jotka olivat
pelastaneet suuren Rameseksen hengen Syrian sodassa. He ajoivat
pitkin katuja, joilla seisoi tuhansittain kansaa, tervehdyshuutojen
kaikuessa.
"Katsokaa", sanoi vanha neuvonantaja Bakenkhonsu, joka oli minun
seuralaiseni toisissa vaunuissa, "Egypti on ylpeä ja iloinen. Se
luuli, että prinssi oli vain unien uneksija. Mutta nyt se on kuullut
kertomuksen tuosta matkalla tapahtuneesta hyökkäyksestä ja huomannut,
että hän onkin sotilas ja soturi parasta laatua. Sentähden se
rakastaa häntä ja iloitsee."
"Silloinhan, samasta syystä, Bakenhhonsu, olisi surmaaja suuremman
arvoinen kuin viisain kirjuri."
"Niin hän onkin, Ana, varsinkin jos tuo surmaaja on todellinen mies.
Kirjuri luo uutta, mutta murhaaja tappaa, ja kuoleman hallitsemassa
maailmassa kunnioitetaan sitä, joka tappaa, enemmän kuin sitä,
joka saa aikaan uutta. Kuulkaa, nyt he huutavat teidän nimeänne.
Sentähdenkö, että olette sepittänyt joitakin kirjoituksia? Sanon
teille, ei. Vaan siksi, että tapoitte kolme miestä tuolla matkalla.
Jos tahdotte tulla kuuluisaksi ja rakastetuksi, Ana, lopettakaa
kirjojen sepittäminen ja ruvetkaa kauloja katkomaan."
"Mutta kirjailija elää vielä sittenkin, kun hän on kuollut."
"Oho!" nauroi Bakenkhonsu, "te olette paljon tyhmempi kuin luulin.
Mitä etua ihmisellä on siitä, mitä on hänen kuolemansa jälkeen?
Niin, tänään tuo sokea, ruikuttava kerjäläinen temppelin portailla
merkitsee enemmän Egyptille kuin kaikki faraoitten muumiot. Ottakaa,
mitä elämä voi teille antaa, Ana, älkääkä vaivatko itseänne
ajattelemalla niitä, jotka on pantu hautoihin murenemaan."
"Se on huonoa uskontoa, Bakenkhonsu."
"Hyvin huonoa, Ana, niinkuin kaikki muukin, mistä me voimme puhella
ja mihin kosketella. Huono uskonto soveltuu huonoihin sydämiin,
jollaisia ovat kaikki muut paitsi yksi joka tuhannesta. Niin, jos
tahdotte menestyä, seuratkaa sitä, ja kun olette kuollut, tulen
minä ja nauran haudallanne ja sanon: 'Tässä makaa eräs, josta olin
toivonut enemmän kuin toivoin herrastanne.'"
"Eikä turhaan, Bakenkhonsu, mitä tahansa tapahtuneekin palvelijalle!"
"Senhän saamme ennen pitkää nähdä, luulen minä. Ihmettelen,
kuka tahtoo kulkea hänen vierellään ennen kuin Niili seuraavan
kerran tulvii. Kenties hän haluaa vaihtaa faraon kultaiset vaunut
härkävaunuihin ja te ajatte härkiä ja keskustelette hänen kanssaan
tähdistä -- tai kenties kuusta. No, te mahdatte kumpikin tulla siten
onnellisemmiksi ja hän, tuo kuu, on kateellinen jumalatar, joka pitää
siitä, että häntä palvellaan. Hoh-ho-o! Tässä ovat palatsin portaat.
Auttakaa minut alas, Kuun neidin pappi."
Me astuimme sisälle palatsiin, jossa meidät johdettiin läpi suuren
salin pienempään huoneeseen, jossa farao ilman virkapukua odotti
meitä istuen seetripuisessa tuolissa. Silmätessäni häneen näin, että
hänen kasvonsa olivat synkät ja levottomat, ja minusta tuntui kuin
olisi hän tullut vanhemmaksi. Prinssi ja prinsessa tervehtivät häntä,
kuten me muutkin, mutta hän ei vastannut. Kun kaikki olivat läsnä ja
ovet oli suljettu, sanoi farao:
"Olen lukenut, poikani Seti, kertomuksesi, joka koskettelee
vierailuasi israelilaisten keskuudessa ja kaikkea, mitä siellä
tapahtui sinulle; ja myöskin teidän, sisarenpoikani Amenmeses, ja
teidän, upseerit, jotka seurasitte Egyptin prinssiä. Ennen kuin puhun
niistä, astukoon kirjuri Ana, joka oli hänen korkeutensa kanssa
vaunuissa silloin, kun hebrealaiset hyökkäsivät hänen päällensä,
esille ja kertokoon minulle kaiken, mitä tapahtui."
Silloin astuin esille ja pää kumarruksissa toistin tuon kertomuksen
ainoastaan niin paljon kuin mahdollista jättäen kertomatta itsestäni.
Kun olin lopettanut, sanoi farao:
"Se, joka puhuu vain puolet totta, on haitallisempi kuin valehtelija.
Istuitteko te sitten vaunuissa, kirjuri, tekemättä mitään silloin
kun prinssi taisteli henkensä edestä? Vai juoksitteko karkuun? Puhu,
Seti, ja sano, minkälaista osaa tämä mies näytteli, hyvääkö vai
huonoako?"