kelle naiselle haluat", huudahti Userti.
"Mutta minä sanon", jatkoi Saptah edelleen, "että eräänä päivänä on
hän naiva minut, sillä prinssi Seti ei elä ikuisesti."
"Mistä tiedät sen, serkku?" kysyi Seti. "Ylipappi tässä kertoo
sinulle aivan toisenlaisen jutun."
Useat läsnäolijat käänsivät päänsä pois peittääkseen hymyään.
Kuitenkin tänä päivänä puhui joku jumala Saptahin suun kautta tehden
hänestä profeetan, sillä useiden vuosien kuluttua Userti meni hänen
kanssaan naimisiin, kun hänen vuoronsa tuli astua valtaistuimelle
sekasorron aikana, eikä Egypti suvainnut, että naisella olisi yksin
valta koko maassa.
Mutta Farao ei hymyillyt, kuten hoviväki, vaan vihastui.
"Hiljaa, Saptah!" sanoi, hän "Kuka sinä olet, joka väittelet
minun edessäni, puhut kuninkaitten kuolemasta ja sanot naivasi
kuninkaallisen prinsessan? Vielä yksi tuollainen sana, niin sinut
ajetaan maanpakoon. Olen melkein ajatellut kuuluttaa tyttäreni,
kuninkaallisen prinsessan, valtaistuimeni ainoaksi perilliseksi,
huomattuani, että hänellä on enemmän voimaa ja viisautta kuin kellään
muulla hovissamme."
"Jos se on Faraon tahto, tapahtukoon se", sanoi Seti nöyrästi. "Minä
tunnen hyvästi oman kelvottomuuteni täyttääkseni niin korkean aseman.
Ja minä vannon kaikkien jumalien kautta, että rakastettu sisareni ei
löydä ketään uskollisempaa alamaista kuin minut."
"Tarkoitat Seti", keskeytti Userti, "että mieluimmin tahdot päästä
eroon kruunustasi kuin naida minut. Onpa se todellakin minulle suuri
kunnia. Seti, joko sinä hallitset tai minä, en tahdo mennä kanssasi
naimisiin."
"Mitä kuulenkaan?" huusi Meneptah. "Onko Egyptissä todellakin joku,
joka uskaltaa sanoa, ettei Faraon määräystä toteltaisi? Kirjoittakaa,
kirjurit, muistiin, ja te, upseerit, antakaa kuuluttaa Thebestä meren
rantaan asti, että kolmen päivän kuluttua puolenpäivän aikana tämän
kaupungin Hathorin temppelissä prinssi, kuninkaallinen perillinen,
Seti Meneptah, Raan rakastettu, nai Egyptin kuninkaallisen
prinsessan, Rakkauden Liljan, Hathorin rakastetun, minun, jumalan,
tyttären Usertin."
"Elämä! Veri! Voima!" huusi koko hovi.
Nyt vietiin prinssi Seti erään korkean upseerin ohjaamana
valtaistuimen eteen ja prinsessa Userti hänen viereensä tai oikeammin
vastapäätä häntä. Vanhan tavan mukaan tuotiin suuri kultainen malja
täytettynä punaisella viinillä, minusta se näytti vereltä. Userti
otti maljan ja polvistuen antoi sen prinssille, joka joi ja antoi sen
takaisin hänelle, jotta tämäkin joisi heidän kihlauksensa pyhäksi
merkiksi.
Sitten ojensi prinssi kätensä, jota Userti kosketti huulillaan, ja
kumartuen alas suuteli Seti hänen otsaansa. Viimeksi pani Farao,
astuen valtaistuimen alimmalle portaalle, valtikkansa ensin prinssin
pään päälle ja heti senjälkeen prinsessan, siunaten heitä kumpaakin
omassa nimessään ja kaikkien esi-isiensä, Egyptin kuninkaitten ja
kuningattarien henkien nimissä, täten osoittaen, että heidän on
seurattava häntä, kun hänet on kutsuttu jumalien valtakuntaan.
Tämän tehtyään, sanoi hän hyvästi hovin ympäröidessä hänet, ja lähti
vartijoiden seuraamana nojaten prinsessa Usertin käsivarteen, sillä
hän rakasti tytärtään enemmän kuin ketään muuta maailmassa.
Vähän myöhemmin olimme prinssin kanssa kahden hänen omassa
huoneessaan, jossa ensiksi olin hänet nähnyt.
"Se on tehty", sanoi hän iloisella äänellä, "ja kerronpa teille, Ana,
että tunnen itseni hyvin, hyvin onnelliseksi. Oletteko milloinkaan
väristen seisoneet joen rannalla talviaamuna, peläten astua veteen,
ja kuitenkin, kun menitte, ettekö huomannut, että jäinen vesi
virkisti teitä ja teki teidät kuumaksi eikä kylmäksi?"
"Kyllä, prinssi. Mutta kun tulee pois vedestä ja tuuli puhaltaa eikä
aurinko paista, tuntuu kylmemmältä kuin ennen."
"Se on totta, Ana, ja siksi ei saa tulla pois vedestä. Täytyy pysyä
siellä, kunnes -- hukkuu taikka joutuu krokotiilin syötäväksi. Mutta
sanokaa, kävikö se hyvin?"
"Vanha Bakenkhonsu sanoi minulle, että hän on ollut läsnä useammissa
kuninkaallisissa kihlajaisissa, muistaakseni hän sanoi yhdessätoista,
eikä milloinkaan ole nähnyt kenenkään käyttäytyvän kauniimmasti. Hän
lisäsi vielä, että tapa, jolla suutelitte hänen Korkeutensa otsaa,
oli täydellinen, kuten koko käyttäytymisennekin ensi vaikutelman
mukaan."
"Ja sellaisena se on pysyväkin, Ana, jollei minun koskaan tarvitse
tehdä muuta kuin suudella hänen otsaansa, johon olen tottunut jo
poikavuosiltani. Oi, Ana, Ana!" lisäsi hän melkein huutaen, "teistä
tulee samanlainen hoviherra kuin nuo muut jo ovat, hoviherra, joka
ei osaa puhua totta. No, enhän minäkään osaa, miksi sitten moittisin
teitä? Kertokaa taas minulle avioliitostanne, Ana, miten se alkoi ja
miten se loppui."
V.
ENNUSTUS.
Näkikö prinssi Seti Usertia ennen häitään, sitä en tiedä, sillä hän
ei koskaan kertonut siitä minulle. En ollut läsnä häissä sen vuoksi,
että minulle oli myönnetty lupa palata Memphikseen, järjestääkseni
siellä asiani ja myydäkseni tavarani, ja sitten palatakseni takaisin
virkaani hänen Korkeutensa yksityiseksi kirjuriksi. Näin kului
neljätoista päivää noista kihlajaisista, jotka pidettiin linnassa,
ennen kuin jälleen seisoin prinssin palatsin edustalla palvelijan
seuraamana, joka talutti aasia. Tämän selkään oli kuormitettu kaikki
käsikirjoitukseni ja vähäiset tavarani, jotka olin saanut perinnöksi
esivanhemmiltani heidän hautakammioittensa omistuskirjan mukana.
Kuinka erilailla minut otettiinkaan vastaan nyt kuin ensimmäisellä
kerralla! Jo kun saavuin portaille ilmestyi vanha kamaripalvelija,
Pambasa, juosten niitä alas sellaisella kyydillä, että hänen valkea
viittansa ja partansa liehuivat ilmassa.
"Terve tuloa, korkeasti oppinut kirjuri, kunnianarvoisin Ana",
läähätti hän. "Olen todellakin iloinen nähdessäni teidät, sillä joka
hetki hänen Korkeutensa kysyy, ettekö soimaa minua, kun ei teitä
kuulu. Uskon varmasti, että jos olisitte viipynyt matkalla vielä
päivän, olisi minut lähetetty hakemaan teitä. Olen saanut kuulla
teräviä sanoja, kun en toimittanut teille vartijajoukkoa mukaanne,
ikäänkuin visiiri Nehesi olisi maksanut vartijoiden palkan ilman
Faraon suoranaista määräystä. Oi, paras Ana, antakaa minullekin
sitä lumousvoimaa, jota epäilemättä olette käyttänyt voittaaksenne
kuninkaallisen isäntänne rakkauden, ja minä maksan siitä hyvin, minä,
joka saan eniten tuntea hänen vihaansa."
"Annan kyllä, Pambasa. Tässä se on -- kirjoittakaa parempia
kertomuksia kuin minä, sensijaan, että kerrotte niitä, ja hän on
pitävä teistä enemmän kuin minusta. Mutta sanokaa -- millaiset olivat
häät? Kuulin matkalla, että ne olivat hyvin komeat."
"Komeat! Ah, ne olivat kymmenen kertaa enemmän kuin komeat. Oli aivan
kuin Osiris jumala jälleen olisi viettänyt häitään Isis-jumalattaren
kanssa taivaassa. Hänen Korkeutensa, sulhanen, oli puettu todellakin
kuin jumala, niin, hänellä oli yllään Amonin puku ja pyhät
koristukset. Ja sitten juhlakulkue! Ja pidot, jotka Farao piti!
Ja kerronpa teille, että prinssi oli niin yltäkylläinen ilosta ja
kaikesta tuosta loistavasta komeudesta, että ennen juhlamenojen
loppua katsahtaessani häneen näin, että hänen silmänsä olivat
ummessa. Niitä huikaisi kullan kiilto ja jalokivet, ja kuninkaallisen
morsiamen rakastettavaisuus. Hän kertoi sen itse minulle peläten
kenties minun luulleen, että hän nukkui. Sitten saimme siellä
lahjoja, jokainen jotakin arvonsa mukaista. Minä sain -- no, se ei
kuulu tähän. Ja, oppinut Ana, en unhottanut teitä. Tiesin hyvin, että
kaikki olisi lopussa, ennenkuin te palaisitte, ja siksi kuiskasin
nimenne hänen Korkeutensa korvaan ja tarjouduin säilyttämään teidän
lahjanne."
"Todellako, Pambasa, ja mitä hän sanoi?"
"Hän sanoi tallentavansa sen itse teille. Kun minä tuijotin häneen
ihmetellen, mikä se mahtoi olla, koska en nähnyt hänellä mitään,
lisäsi hän: 'Se on tässä', ja hän näytti sinetöityä, vanhanaikaista
kultasormusta, jota hän aina on käyttänyt, mutta jolla ei ole mitään
suurta arvoa luullakseni. Siihen on kaiverrettu sanat: 'Thotin ja
Kuninkaan rakastettu'. Näyttää siltä, että hänen on otettava se pois
tehdäkseen tilaa toiselle, paljon hienommalle sormukselle, jonka
hänen Korkeutensa prinsessa on hänelle antanut."
Tällä ajalla olivat orjat purkaneet kuorman aasin selästä ja
vieneet pois. Me kuljimme läpi eteishallin, jossa oli paljon
tyhjäntoimittajia, kuten tavallista, ja tulimme palatsin yksityiseen
osaan.
"Tätä tietä", sanoi Pambasa. "Määräys on, että minun on vietävä
teidät prinssin luo, missä hän sitten lieneekin, ja juuri nyt on hän
suuressa salissa hänen Korkeutensa prinsessan kanssa. Heidän luonaan
on käynyt onnittelijoita ja lähettiläitä eri kaupungeista. Viimeinen
poistui noin puoli tuntia sitten."
"Tahdon ensin valmistaa itseni, arvokas Pambasa", aloitin minä. "Ei,
ei, määräykset ovat ankarat, en uskalla olla tottelematta niitä.
Astukaa sisään", ja toitahuttaen torveen, niinkuin oli hovissa
tapana, veti hän kallisarvoisen väliverhon syrjään.
"Kautta Amonin", huudahti väsynyt ääni, joka tuntui olevan prinssin,
"sieltä tulee asianajajia tai pappeja. Valmistaudu, sisareni,
valmistaudu."
"Pyydän sinua, Seti", vastasi Usertin ääni, "että oppisit sanomaan
minua oikealla nimelläni, joka ei ole enään sisar. Enkä edes olekaan
sinun oikea sisaresi."
"Pyydän anteeksi", sanoi Seti. "Valmistaudu, kuninkaallinen puoliso,
valmistaudu."
Nyt oli väliverho täydellisesti vedetty syrjään ja minä seisoin
pölyisenä, avuttomana ja sanoakseni totuuden hieman vavisten -- sillä
pelkäsin prinsessaa -- ovella, epäillen astua kynnyksen yli. Edessäni
oli komea, valoisa huone, jonka keskellä oli kaksi veistoksilla
koristettua kullattua tuolia. Toisessa istui prinsessa komeasti
puettuna, kauniina ja tyynenä. Hän tarkasteli kuvilla koristettua
kirjaa, epäilemättä viimeisen lähettilään antamaa, sillä samanlaisia,
kuin se, oli asetettu kauniisti hänen viereensä pöydälle.
Toinen tuoli oli tyhjä, sillä prinssi käveli levottomasti edes
takaisin huoneessa, juhlapuku vähän epäjärjestyksessä ja kultainen
seppele, joka oli hänen päässään, kallistuneena takaraivolle, sillä
hänen oli tapana työntää sormensa ruskeaan tukkaansa. Seistessäni
vielä varjossa, sillä Pambasa oli poistunut, ei minua huomattu, ja
keskustelu jatkui.
"Minä olen kunnossa, puoliso. Suo anteeksi, mutta sinä näytät
toisenlaiselta. Miksi lähetit pois kirjanoppineet ja hoviväen, ennen
kuin juhla oli lopussa?"
"Koska väsyin heidän alituisiin kumarruksiinsa, ylistyksiinsä ja
temppuihinsa", sanoi Seti.
"Joissa minä en nähnyt mitään harvinaista. Nyt heidät on kutsuttava
takaisin."
"Tulkoon ken tahansa!" huudahti Seti. Silloin minä astuin esiin ja
heittäydyin maahan. "Mitä", huusi prinssi, "sehän on Ana, joka on
palannut Memphiksestä! Tulkaa lähemmäksi, Ana, ja olkaa tuhannesti
tervetullut. Tiedättekö, luulin teitä joksikin ylipapiksi tai
maaherraksi, josta en koskaan ollut edes kuullut."
"Ana! Kuka on Ana?" kysyi prinsessa. "Oh, minä muistan, tuo
kirjanoppinut --. Niin, se on helposti huomattavissa, että hän on
tullut Memphiksestä", ja hän katseli tomuista pukuani.
"Oi, kuninkaallinen prinsessa", mutisin minä hämilläni, "älkää
soimatko minua, vaikka tulinkin tällaisena läheisyyteenne. Pambasa
johti minut tänne vasten tahtoani prinssin määräyksen mukaan."
"Todellako? Seti, tuoko tämä mies niin tärkeitä tietoja Memphiksestä,
että tahdoit häntä niin kiireesti tavata?"
"Kyllä, Userti, ainakin luulen niin. Teillä on kirjoitukset
turmeltumattomina, eikö olekin, Ana?"
"Aivan hyvässä kunnossa, teidän korkeutenne", vastasin, vaikka en
tiennyt, mistä kirjoituksista hän puhui, kenties tarkoitti hän
kertomusteni käsikirjoituksia.
"Silloin, herrani, jätän sinut keskustelemaan Anan kanssa Memphiksen
kuulumisista ja noista kirjoituksista", sanoi prinsessa.
"Niin, niin. Meidän täytyy puhella niistä, Userti. Ja myös
matkastamme Goshenin maakuntaan, johon lähdemme yhdessä huomenna."
"Huomenna! Sinähän sanoit tänä aamuna, että lähdet vasta kolmen
päivän kuluttua."
"Sanoinko, sisar -- tarkoitan, puoliso? Niin sanoin siksi, koska
en tiennyt varmaan, milloin Ana, josta tulee minun matkatoverini,
palaisi takaisin."
"Kirjanoppinut matkatoveriksesi! Olisi varmasti sopivampaa, että
serkkusi Amenmeses --"
"Kautta Setin, Amenmeseksen kanssa!" huudahti hän, "Tiedät hyvin,
että inhoan tuota miestä viekkaitten, turhanpäiväisten juttujensa
tähden."
"Todellako? Minua surettaa kuulla se, sillä kun sinä inhoat, niin
näytät sen, ja Amenmeseksesta voi tulla vaarallinen vihollinen. No,
jollei serkkumme Amenmeses, jota minä en vihaa, niin on vielä Saptah."
"Kiitän sinua! En tahdo matkustaa vaunuissa sakaalin kanssa."
"Sakaali! En pidä Saptahista, mutta miten Egyptin kuninkaallisesta
verestä syntynyt olisi sakaali! Sitten on vielä visiiri Nehesi tai
saattojoukon kenraali, jonka nimen olen unohtanut."
"Luuletko, Userti, että haluan puhella valtion talouden hoidosta tuon
vanhan rahasäkin kanssa, tai kuunnella kerskailuja teoista, joita hän
ei koskaan ole tehnyt sodassa nubialaisia julmureita vastaan?"
"En tiedä, puoliso. Mistä sitten puhelisit tämän Anan kanssa?
Runcista, luullakseni, ja muista sellaisista hullutuksista. Tai
kenties Merapista, Israelin kuusta, jota molemmat, kuten olen
huomannut, pidätte niin suloisena. Hyvä, tehkää miten tahdotte! Sanot
minulle, etten voi seurata sinua tuolle matkalle, minä juuri vihitty
puolisosi, ja nyt huomaan, että se onkin siksi, että haluat täyttää
paikkani juttujen kirjoittajalla, jonka löysit jonakin päivänä.
Onnellista matkaa, herraseni", ja hän nousi tuoliltaan kooten
viittansa laahukset molemmin käsin.
Silloin suuttui Seti.
"Userti", sanoi hän polkien jalkaansa, "et saa käyttää sellaisia
sanoja. Tiedät hyvin, etten ota sinua mukaani, koska tuolla
hebrealaisten keskuudessa voi piillä vaaroja. Sitäpaitsi, eihän se
ole Faraonkaan tahto."
Prinsessa kääntyi ja vastasi kylmän kohteliaasti:
"Pyydän anteeksi ja kiitän, että ajattelet minun turvallisuuttani.
En tiennyt, että tuo tehtävä olisi niin vaarallinen. Ole varovainen,
Seti, ettei kirjanoppinut Ana tuota mitään harmia."
Sen sanottuaan kumarsi hän ja katosi oviverhojen taa.
"Ana", sanoi Seti, "sanokaa minulle, sillä en koskaan ole ollut
nopea laskennossa, montako minuuttia on tästä hetkestä huomen aamun
neljänteen tuntiin, jolloin käsken vaunujeni olemaan kunnossa? Ja
tiedättekö, onko mahdollista matkustaa Goshenista läpi rämeikköjen
ja palata takaisin Syrian kautta? Tai, jollei se käy laatuun, kulkea
erämaiden halki Thebeen ja purjehtia Niiliä alas keväällä?"
"Oi! Prinssi, prinssi", sanoin, "pyydän teitä, lähettäkää minut
pois. Antakaa minun mennä minne tahansa, jonne ei hänen Korkeutensa
prinsessan ääni minua saavuta."
"On kummallista, miten samalla lailla me ajattelemme joka asiassa,
Ana, yksinpä Merapistakin ja kuninkaallisten naisten kielistä. Te
ette mene. Jos on kysymys menemisestä, on muita, jotka menevät ensin.
Sitä paitsi te ette voi mennä, vaan teidän on pysyttävä ja kannettava
kuormanne, kuten minäkin kannan omaani. Muistakaa särjettyä pikaria,
Ana."
"Muistan, prinssi, mutta mieluummin haluaisin tulla ruoskituksi
raipoilla kuin tuollaisilla sanoilla, joita minun on kuunneltava."
Kuitenkin samana yönä, poistuttuani prinssin luota, sain kuulla
tuon oikullisen, tai kenties viisaan kuninkaallisen naisen suusta
miellyttävämpiä sanoja. Hän lähetti noutamaan minua ja minä menin
suuresti peloissani. Hän istui pienessä kammiossaan yksin, ainoastaan
toisessa päässä huonetta istui vanha, kunnianarvoisa nainen, joka
näytti olevan kuuro, sellaisen prinsessa kenties oli vartavasten
valinnut. Userti pyysi minua kohteliaasti istuutumaan häntä
vastapäätä ja puheli minulle näin:
"Kirjanoppinut Ana, pyydän teiltä anteeksi, että ollessani suuttunut
ja väsynyt sanoin teille ja teistä tänään sellaista, jonka nyt
toivoisin jättäneeni sanomatta. Tiedän hyvin, että te, joka olette
Egyptin korkeasäätyistä sukua, ette kerro sitä ulkopuolella näitä
seiniä."
"Kieleni leikattakoon pois sitä ennen", vastasin.
"Näyttää siltä, kirjanoppinut Ana, että herrani prinssi pitää
teistä paljon. Miten ja miksi se tapahtui niin äkkiä, te kun olette
mies, en ymmärrä. Mutta olen varma siitä, että teissä täytyy olla
paljon rakastettavaa, kotka prinssi ei ole milloinkaan tietääkseni
osoittanut suurempaa huomiota kenellekään, joka ei todella olisi
mitä kunnioitettavin ja arvokkain. Nyt kun asiat ovat näin, on
selvää, että teistä tulee hänen Korkeutensa suosikki, miehen,
joka ei muuta mieltään sellaisissa seikoissa, ja että hän kertoo
teille kaikki salaiset ajatuksensa, kenties sellaisetkin, jotka hän
salaa neuvonantajilta tai vieläpä minultakin. Lyhyesti sanoen, te
tulette mahtavaksi tässä valtakunnassa ja kenties eräänä päivänä
mahtavimmaksi -- Faraon jälkeen -- vaikka vielä näytätte ainoastaan
yksityiskirjurilta.
"En tahdo teeskennellä teille, että minä toivoisin näin käyvän,
minä, joka päinvastoin toivon, että puolisollani olisi vain yksi
todellinen neuvonantaja -- minä. Kuitenkin minä, nähdessäni, että
niin on, painan alas pääni, toivoen, että kaikki kävisi parhaiten.
Jos joskus kateus valtaisi minut ja puhuisin teille ilkeitä
sanoja, kuten tänään, pyydän anteeksi jo edeltäpäin sitä, mikä ei
vielä ole tapahtunut, kuten äsken pyysin anteeksi sitä, mikä on
tapahtunut. Pyydän teitä, kirjanoppinut Ana, että tekisitte parhaanne
vaikuttaaksenne prinssiin vain hyvää, sillä sen, jota hän rakastaa,
on helppo johtaa häntä. Myöskin pyydän teitä, joka olette nopea
ja tarkka, kuten huomaan, ottamaan selkoa kuninkaallisen hovimme
valtiollisista asioista, ja jos on tarpeellista, tulemaan minun
luokseni saamaan ohjeita siihen. Silloin teistä tulee kykenevä
neuvomaan prinssiä oikein, jos hän kääntyisi teidän puoleenne."
"Kaiken tuon tahdon tehdä, teidän Korkeutenne, jos se vain on minun
vallassani. Vaikka mikä minä olen, että toivoisin saada tehdä polkua
kuninkaalle? Sitäpaitsi tahtoisin lisätä tämän, että prinssi on
lopultakin sellainen, joka aina valitsee oman tiensä."
"Saattaa olla niin, Ana. Ainakin kiitän teitä. Pyydän myös, olkaa
varma, että minä olen aina teidän ystävänne enkä vihollisenne, vaikka
toisinaan luonteeni kiivaus, jota ei koskaan ole hillitty, voi johtaa
teidät ajattelemaan toisin. Sanon teille vielä erään asian, jonka
tulee pysyä salaisuutena meidän kesken. Tiedän, että prinssi rakastaa
minua pikemmin ystävänä kuin puolisona, ja ettei hän itse olisi
halunnut tätä avioliittoa, mikä on kenties luonnollistakin. Tiedän
vielä, että hänen elämäänsä tulee muita naisia, vaikka ne ovat paljon
harvalukuisempia kuin toisilla kuninkailla on tapana, sillä häntä
on sangen vaikea miellyttää. Sitä en voi valittaa, koska se johtuu
maamme tavoista. Pelkään ainoastaan yhtä seikkaa -- että joku nainen,
joka ei enää olisi hänelle vähäpätöinen, ottaisi Setin sydämen
ja tekisi hänet kokonaan omakseen. Tässä asiassa, kirjanoppinut
Ana, kuten muissakin pyydän apuanne, sillä haluan tulla Egyptin
kuningattareksi täydellisesti enkä ainoastaan nimellisesti."
"Teidän Korkeutenne, miten voin sanoa prinssille?: 'Niin paljon
teidän on rakastettava tätä tai tuota naista eikä enempää'.
Sitäpaitsi, miksi pelkäätte sellaista, mitä ei ole eikä mahda koskaan
tullakkaan?"
"En tiedä, miten voitte sanoa sen, kirjuri, mutta kuitenkin pyydän
teitä puhumaan, jos voitte. Ja miksi pelkään? Siksi, että minusta
tuntuu kuin jonkun naisen varjo lepäisi kylmänä päälläni ja
rakentaisi mustaa muuria hänen Korkeutensa ja minun välilleni."
"Se on vain uneksimista, prinsessa."
"Kenties. Toivon, että se olisi sitä. Kuitenkin luulen toisin.
Oi! Ana, ettekö te, joka tutkitte miesten ja naisten sydämiä, voi
ymmärtää asemaani? Olen mennyt avioliittoon, jossa ei ole toivoa
tulla milloinkaan rakastetuksi, kuten toiset naiset ovat. Minä, joka
olen puoliso, en ole kuitenkaan se. Luen ajatuksenne ja kysytte --
'Miksi sitten menitte naimisiin?' Koska olen kertonut teille näin
paljon, kerron senkin teille. Ensiksi, koska prinssi on erilainen
kuin toiset miehet ja omalla tavallaan yläpuolella kaikkia heitä,
niin, paljon yläpuolella jokaista, jonka kanssa kuninkaallinen
perijätär olisi voinut mennä naimisiin. Toiseksi, koska minulta on
riistetty rakkaus, niin mitäpä jää minulle muuta kuin kunnianhimo?
Ja lopuksi, tahtoisin tulla mahtavaksi kuningattareksi, kuten
oli Hatshepu aikoinaan, ja auttaa maani nousemaan niistä monista
vaivoista, mihin se on vaipunut ja saada nimeni kirjoitetuksi laajan
historian lehdille. Sen voin ainoastaan tehdä ottamalla Faraon
perillisen miehekseni, kuten on velvollisuuteni."
Hän ajatteli hetken, ja lisäsi sitten: "Nyt olen kertonut teille
kaikki ajatukseni. Olenko tehnyt siinä viisaasti, sen tietävät yksin
jumalat ja aika on sen minulle näyttävä".
"Prinsessa", sanoin, "kiitän teitä luottamuksesta, jota osoititte
minulle, ja minä tahdon auttaa teitä, jos voin. Kuitenkin olen vallan
hämmentynyt. Minä, mies parka, vaikka olenkin hyvää sukua, uneksija,
joka olen nähnyt vaivaakin, olen äkkiä sattumalta tai jumalallisesta
johdatuksesta nostettu korkealle Egyptin perillisen suosioon, ja
vieläpä olen voittanut teidänkin luottamuksenne. Ihmettelen, miten
minun on käyttäydyttävä tässä uudessa paikassa, jota en koskaan ole
hakenut."
"Sitä en tiedä. Minulla on tarpeeksi huolia kannettavana nykyään.
Mutta epäilemättä se sallimus, josta puhuitte, ja joka on pannut
teidät asemaanne, on myös määrännyt, miten, kaikki päättyy. Mutta,
kesken kaiken, minulla on teille lahja. Sanokaa, kirjuri, oletteko
milloinkaan käyttänyt asetta kynän ohella?"
"Olen, teidän ylhäisyytenne, poikana olin taitava miekkailija.
Sitäpaitsi, vaikka en pidä sodasta ja verenvuodatuksesta, tappelin
muutama vuosi sitten suuressa taistelussa niniveläisiä barbaareja
vastaan, kun Farao kutsui Memphiksen nuoret miehet täyttymään
velvollisuutensa. Minä löin omin käsin kaksi rehellisessä
taistelussa, vaikka eräs oli vähällä tuottaa minulle kuoleman", ja
osoitin arpea, joka näkyi punertavana harmaitten hiusteni välistä.
Keihäs oli siihen iskenyt syvän reiän.
"Se on hyvä, tai niin ainakin minä ajattelen, sillä pidän enemmän
sotilaista kuin kirjatoukista."
Mennen ruo'oista tehdyn maalatun arkun luo otti hän siitä ihmeellisen
pronssisista renkaista tehdyn panssaripaidan, ja lyhyen miekan, sekin
pronssista. Miekka oli kullatussa tupessa, jonka pää oli muodostettu
leijonan pään muotoiseksi. Nämä hän omin käsin antoi minulle, sanoen:
"Tämä on sotasaalis, jonka isoisäni, suuri Rameses, otti
nuoruudessaan eräältä Khitahin prinssiltä, jonka hän surmasi Syriassa
tuossa taistelussa, josta teidän isoisänne kirjoitti runon. Kantakaa
tätä panssaria, jonka läpi ei mikään keihäs mene, viittanne alla,
ja pankaa miekka vyöllenne, kun menette noitten israelilaisten
keskuuteen, joihin minä en luota. Olen antanut samanlaisen puvun
prinssille. Olkoon velvollisuutenanne pitää huolta, että se on
hänen pyhän ruumiinsa suojana sekä yöllä että päivällä. Olkoon myös
velvollisuutenne, jos tarvitaan, puolustaa häntä tällä miekalla.
Hyvästi."
"Jumalat karkoittakoot minut autuaitten maista, jos laiminlyön tämän
luottamustehtävän", vastasin minä ja lähdin etsimään lepoa, jota,
kuten kuulette, en kuitenkaan vielä saanut.