totuuden Thothin edessä. Kii puhui teistä, nuori mies. En ollut
oikein tarkkaavainen häntä kohtaan, mutta se oli jostakin
äkkinäisestä uskollisuuden valasta, teidän ja prinssin
välisestä ystävyydestä. Siinä kertomuksessa oli lisäksi pikari,
alabasteripikari, joka näytti minusta tutulta. Kii sanoi, että se
särjettiin!"
Seti tuijotti hämmästyneenä ja minä sanoin närkästyneenä:
"Mitä te tiedätte tuosta pikarista? Missä olitte piilossa, pappi?"
"Oh, sieluissanne, luullakseni", hän vastasi uneksien, "tai oikeammin
Kii oli. Mutta minä en tiedä mitään, enkä ole utelias. Jos olisitte
särkeneet pikarin jonkun naisen kanssa, olisi siitä ollut enemmän
huvia, vieläpä vanhalle miehellekin. Olkaa hyvä ja vastatkaa prinssin
kysymykseen, hänkö vai serkkunsa Amenmeses voittaa viimein, sillä
siinä asiassa sekä Kii että minä olemme uteliaita."
"Olenko minä mikään tietäjä", aloin taas vieläkin vihaisemmin, "että
voisin nähdä tulevaisuuteen?"
"Minä luulen niin, mutta juuri sen tahdon nähdä."
Hän nilkutti luokseni, pani luisen kätensä käsivarrelleni ja sanoi
käskevällä äänellä:
"Katsokaa nyt valtaistuimeen ja kertokaa, mitä näette siellä."
Tottelin häntä, koska minun täytyi, tuijottaen tyhjään valtaistuimeen
salin toisessa päässä. Ensin en nähnyt mitään. Sitten näkyi olentoja
liikkuvan sen ympärillä. Näiden joukosta tuli näkyviin kreivi
Amenmeseksen haamu. Hän istuutui valtaistuimelle, katsellen ylpeästi
ympärilleen, ja minä huomasin, ettei hän ollut enään puettu, kuten
prinssi, vaan kuin Farao itse. Äkkiä ilmestyi koukkunenäinen mies,
joka veti hänet istuimeltaan. Hän putosi, kuten minä luulin, veteen,
koska näytti pirskuvan hänen ympärillään. Nyt ilmestyi prinssi Seti
astuen valtaistuimelle, jonne hänet talutti nainen, josta en voinut
nähdä muuta kuin selän. Näin Setin varmasti kantavan kaksinkertaista
kruunua ja pitävän kädessään valtikkaa. Hän haihtui myös pois,
ja tuli muita, joita en tuntenut, vaikka luullakseni eräs niistä
muistutti prinsessa Usertia.
Nyt oli kaikki kadonnut, ja minä kerroin Bakenkhonsulle kaikki, mitä
olin nähnyt, kuten mies lumotussa unessa, ei omasta tahdostaan. Äkkiä
heräsin ja nauroin hulluudelleni. Mutta nuo kaksi eivät nauraneet, he
katsoivat minuun hyvin totisina.
"Tiesinhän, että olitte tietäjä", sanoi vanha pappi, "tai oikeastaan
Kii tiesi. En voinut kuitenkaan oikein uskoa Kiitä, koska hän sanoi,
että se nuori henkilö, jonka löytäisin täältä tänä aamuna prinssin
kanssa, rakastaa häntä koko sydämestään. Ja ainoastaan nainenhan
rakastaa kaikesta sydämestään, eikö totta? Niin ainakin maailma
uskoo. No, tahdon puhua asiasta Kiin kanssa. Hush! Farao tulee!"
Hänen vielä puhuessaan kohosi huuto:
"Elämä! Veri! Voima! Farao! Farao! Farao!"
IV.
KIHLAUS HOVISSA.
"Elämä! Veri! Voima!" toisti jokainen suuressa salissa, heittäytyen
polvilleen ja painaen otsansa maahan. Vieläpä prinssi ja vanha
Bakenkhonsukin heittäytyivät maahan, kuten jumalan läsnäollessa. Ja
todellakin, Farao Meneptah, kulkien salin toisessa päässä olevan
aurinkoisen paikan läpi, kantaen päässään kaksinkertaista kruunua ja
puettuna kuninkaalliseen pukuun ja koristuksiin, näytti jumalalta,
jona Egyptin kansan joukot pitivätkin häntä. Hän oli vanha mies
vuosien ja huolten uurtamine kasvoineen, mutta hänen olennostaan
näytti virtaavan majesteettisuus.
Hänen mukanaan, askel pari takana päin, seurasi visiiri Nehesi,
ryppyinen, pergamenttikasvoinen upseeri, jonka viekkaat silmät
vilkuivat ympäri, ja ylipappi Roy, kamariherra Hora, Merany
kuninkaan käsien pesijä, Yny yksityiskirjuri ja paljon muita, joita
Bakenkhonsu nimitteli minulle heidän ilmestyessään. Sitten siellä
oli viuhkan kantajia ja loistava joukko ylimyksiä, joita sanottiin
"Kuninkaan seurueeksi", ja ylimmäisiä juomanlaskijoita, enkä tiedä
keitä kaikkia. Ja näiden jälkeen tuli vartijajoukkoja keihäineen ja
kypäreineen, jotka välkkyivät kuin kulta, ja mustia miekkailijoita
Keshin eteläisistä maakunnista.
Ainoastaan yksi nainen seurasi hänen majesteettiaan, kävellen
yksinään heti hänen jäljessään, visiirin ja ylipapin edellä. Se
oli kuninkaallinen tytär, prinsessa Userti, joka näytti mielestäni
komeammalta ja loistavammalta kuin kukaan siellä, vaikka hiukan
kalpealta ja levottomalta.
Farao tuli valtaistuimen portaitten luo. Visiiri ja ylimmäinen pappi
aikoivat auttaa häntä niitä ylös, sillä hän oli heikko vanhuudesta.
Hän viittasi heidät pois ja nyökäten tyttärelleen nojasi kättään
tämän olkapäätä vastaan ja hänen avullaan nousi valtaistuimelle.
Minun mielestäni sillä oli tarkoituksensa. Oli, kuin tahtoisi hän
näyttää koko hoviseuralle, että tämä prinsessa oli Egyptin tuki.
Hetken hän seisoi hiljaa, ja Userti istuutui ylimmälle portaalle
nojaten leukaansa jalokivillä koristettua kättään vasten. Siinä
seisoi Farao tarkastaen ympäristöään. Hän kohotti valtikkansa ja
kaikki nousivat seisoalleen, sadat ja taas sadat ympäri salia. Heidän
vaatteensa kahisivat heidän noustessaan kuin lehdet äkkinäisessä
tuulessa. Farao istuutui, ja vielä kerran kohosi joka suusta
kuninkaallinen tervehdys, joka kuului yksinomaan hallitsijoille:
"Elämä! Veri! Voima! Farao! Farao! Farao!"
Hiljaisuudessa, joka seurasi, kuulin hänen sanovan luullakseni
prinsessalle:
"Näen Amenmeseksen ja muut sukulaisemme, mutta missä on poikani Seti,
Egyptin prinssi?"
"Epäilemättä jossakin käytävässä odottaen meitä. Veljeni ei rakasta
juhlamenoja", vastasi Userti.
Silloin astui prinssi esille vähän huokaisten. Häntä seurasi
Bakenkhonsu ja minä sekä vähän matkan päässä hänen huonekuntansa
muita jäseniä. Hänen kulkiessaan läpi pitkän salin vetäytyivät
kaikki sivulle ja tervehtivät häntä syvään kumartaen. Saavuttuaan
valtaistuimen luo polvistui hän sanoen:
"Terve, oi kuningas ja isä!"
"Terve sinulle, oi prinssi ja poika! Istu", vastasi Meneptah.
Seti istui tuolille, joka oli häntä varten varattu valtaistuimen
juurella. Toiseen tuoliin vasemmalle, mutta kauempana
valtaistuimesta, istuutui Amenmeses. Prinssin viittauksesta asetuin
minä hänen tuolinsa taakse.
Oikeuden tavalliset menot alkoivat. Ovenvartijan viittauksesta
ilmestyi kaikenlaista väkeä yksitellen, tuoden sisään anomuksia
kirjoitettuina kokoon käärittyihin papyruskääröihin, jotka visiiri
Nehesi otti ja heitti nahkapussiin, jota musta orja piteli. Samalla
tavalla -- joten tämä oli ainoastaan ulkonainen toimitus -- annettiin
vastaus pyyntöön anojalle, joka kosketti otsaansa paperilla,
mikä kenties merkitsi hänelle jotakin, ja kumartuen lähti pois
saadakseen tietää kohtalonsa. Sitten tuli sheikkejä, erämaan heimojen
päälliköitä, ja Syrian linnoitusten päällysmiehiä ja matkustajia,
joita viholliset olivat hätyyttäneet ja vieläpä talonpoikiakin,
jotka olivat joutuneet kärsimään upseerien väkivaltaisuudesta,
kaikki esittäen pyyntöjään. Kaikki nämä hartaat anomukset kirjoitti
kirjuri muistiin, sillä aikaa kuin visiiri ja neuvonantajat antoivat
toisille vastauksia. Mutta Farao ei sanonut vielä mitään. Hän istui
äänettömänä komealla norsunluisella ja kultaisella valtaistuimellaan,
niinkuin kivinen jumala alttarin yläpuolella, tuijottaen ohi suuren
salin ja läpi avonaisten ovien kuin tahtoisi lukea tuolta taivaan
salaisuudet.
"Kerroin teille, että hovit ovat väsyttäviä, Ana ystävä", kuiskasi
prinssi kääntämättä päätään. "Ettekö jo ala toivoa, että olisitte
Memphiksessä kirjoittamassa kertomuksia?"
Ennenkuin ehdin vastata joku liike salin toisessa päässä olevassa
väentungoksessa veti prinssin ja meidän kaikkien huomion puoleensa.
Katsoessani sinne näin pitkän parrakkaan miehen tulevan kohti
valtaistuinta. Hän oli jo vanha, vaikka musta tukka oli ainoastaan
paikoittain harmaantunut. Hän oli puettu valkeaan liinapukuun, jonka
päällä riippui nahkaviitta, sellainen, jota paimenet käyttävät,
ja kädessä hänellä oli pitkä orapihlajainen sauva. Hänen kasvonsa
olivat komeat ja miellyttävät, ja hänen mustat silmänsä säihkyivät
kuin tuli. Hän astui hitaasti, katsomatta oikealle ja vasemmalle,
ja väkijoukko teki tietä hänelle kuin olisi hän ollut prinssi. Ja
todellakin, ihmiset näyttivät pelkäävän häntä enemmän kuin ketään
prinssiä, koska he pelosta vetäytyivät taaksepäin, kun hän tuli.
Eikä hän ollut yksin, sillä hänen jäljessään tuli toinen mies, aivan
samannäköinen, mutta kuten minä arvelin, vielä vanhempi, sillä
hänen partansa, joka riippui vyötäisille asti, oli lumivalkea kuten
hiuksetkin. Hän oli myöskin puettu lampaannahkaiseen viittaan ja piti
kädessään sauvaa. Ihmisjoukosta kuului kuisketta, joka kertoi:
"Israelilaisten profeetat! Israelilaisten profeetat!"
Nuo kaksi seisoivat valtaistuimen edessä ja katselivat Faraota
tekemättä yhtään kumarrusta. Farao katseli heitä ja oli ääneti. Kauan
aikaa he seisoivat noin mitä suurimman hiljaisuuden vallitessa, mutta
Farao ei tahtonut puhua, eikä kukaan hänen päällikkönsä näyttänyt
uskaltavan avata suutaan. Viimein ensimmäinen profeetta puhui
selvällä, kylmällä äänellä, kuten voittajan voitetulle.
"Te tunnette minut, Farao, ja asiani."
"Tunnen teidät", vastasi Farao hitaasti, "niin hyvin kuin voin, koska
leikimme yhdessä pieninä ollessamme. Te olette tuo hebrealainen,
jonka sisareni, hän joka lepää Osiriksen luona, otti kuin omaksi
pojakseen, antaen teille nimen, joka merkitsee 'esille vedetty',
koska hän löysi teidät Niilin kaislojen seasta. Niin, minä tunnen
teidät ja veljenne myös, mutta asiaanne en tiedä."
"Tämä on minun asiani, tai oikeammin Jehovan, Israelin Jumalan
asia, jonka käskystä puhun. Ettekö ole kuulleet sitä ennen? Se on,
että teidän on päästettävä hänen kansansa viettämään hänelle juhlaa
erämaassa."
"Kuka on Jehova? Minä, joka palvelen Amonia ja Egyptin jumalia, en
tunne Jehovaa. Ja miksi minun pitäisi päästää kansanne menemään?"
"Jehova on Israelin jumala, suurin jumalien joukossa, jonka voiman
saatte oppia tuntemaan, jollette suostu, Farao. Ja miksi teidän on
päästettävä kansa menemään, kysykää pojaltanne prinssiltä, joka istuu
tuolla. Kysykää häneltä, mitä hän näki tämän kaupungin kaduilla
viime yönä, ja kysykää siitä oikeasta tuomiosta, jonka hän langetti
yhdelle Faraon upseerille Tai jollei hän tahdo kertoa teille, kuulkaa
se neidon huulilta, jonka nimi on Merapi, Israelin kuu, leviitta
Nathanin tytär. Astu esiin, Merapi, Nathanin tytär."
Silloin salin takaa väen tungoksesta astui esille Merapi, puettuna
valkeaan pukuun ja musta huntu heitettynä pään yli surun merkiksi,
mutta ei niin, että se olisi peittänyt hänen kasvonsa. Hän juoksi
kevyesti salin poikki ja teki kumarruksen, heittäen samalla Setiin
nopean katseen. Sitten hän seisoi hiljaa näyttäen, minun mielestäni,
ihmeellisen ihanalta yksinkertaisessa, valkeassa puvussaan ja
mustassa hunnussaan.
"Puhu, nainen", sanoi Farao.
Hän totteli, puhuen kertomuksensa matalalla, suloisella äänellä,
eikä kukaan näyttänyt pitävän sitä pitkänä ja ikävänä. Lopuksi hän
pysähtyi ja Farao sanoi:
"Sano, poikani Seti, onko tämä totta?"
"Se on totta, isäni. Vallalla, joka minulla on tämän kaupungin
maaherrana, uskalsin tuomita kapteeni Khuakan kuolemaan murhasta,
jonka hän teki tämän kaupungin kadulla silmieni edessä."
"Ehkä teit oikein tai ehkä väärin, Seti poikani. Kuitenkin olet paras
tuomari, ja koska hän löi sinun kuninkaallista persoonaasi, tämä
Khuaka ansaitsi kuolla."
Jälleen hän oli ääneti, tuijottaen avonaisten ovien läpi taivaaseen.
Sitten hän sanoi:
"Mitä tahdotte vielä, Israelin profeetat? Upseerini, joka tappoi
teidän kansalaisenne, on tullut rangaistuksi. Elämä on otettu
elämästä, niinkuin on laissa ankarasti määrätty. Asia on loppunut.
Jollei teillä ole mitään sanottavaa, niin saatte mennä."
"Herran, meidän Jumalamme, käskystä", vastasi profeetta, "meillä on
sanottava sinulle tämä, Farao. Poista raskas ies Israelin kansan
hartioilta. Kuuluta, että he saavat lopettaa tiilinteon teidän
muurienne ja kaupunkienne rakentamista varten?"
"Ja jos minä kieltäydyn, mitä sitten?"
"Silloin tulee Jehovan tuomio päällesi, Farao, ja hän on rankaiseva
Egyptin maata vaivalla toisensa jälkeen."
Nyt tarttui äkkinäinen vihanpuuska Meneptahiin.
"Mitä!" hän huusi. "Uskallatteko tulla uhkailemaan minua omassa
linnassani, ja tahtoisitteko saada koko Israelin kansanjoukon,
joka on rikastunut tässä maassa, vapautetuksi työstään. Kuulkaa,
palvelijani ja kirjurit, -- kirjoittakaa julistukseni. Menkää te
Goshenin maahan ja sanokaa israelilaisille, että tiiliä, joita he
tekivät, on heidän tehtävä kuten ennenkin, ja enemmän työtä on heidän
tehtävä kuin ennen muinoin isäni Rameseksen aikana. Mutta enemmän
olkia heille ei anneta tiilien tekoon. Koska he ovat laiskoja, niin
menkööt ulos ja kerätkööt itse itselleen olkia; saavat kokoilla niitä
pelloilta."
Oli hetken hiljaisuus. Sitten sanoivat molemmat profeetat yhtä aikaa,
osoittaen sauvoillaan Faraota:
"Jumalamme nimessä me kiroamme sinut, Farao, jonka pian on kuoltava
ja tehtävä tili tästä synnistä. Egyptin kansan kiroamme myös.
Perikato on heidän palkkansa; kuolema on heidän leipänsä ja veri
heidän juomansa suuressa kurjuudessa. Ja viimein Farao päästää kansan
menemään."
Sitten, odottamatta vastausta, kääntyivät he ja astuivat vierekkäin,
eikä kukaan estänyt heidän kulkuaan. Jälleen oli hiljaisuus salissa,
kauhun hiljaisuus, sillä nämä olivat peloittavia sanoja, mitä
profeetat olivat puhuneet. Farao tiesi sen, sillä hänen leukansa
painui rintaa vasten, ja hänen kasvonsa, jotka olivat olleet punaiset
vihasta, muuttuivat valkeiksi. Userti peitti kädellään silmänsä,
kuin karkoittaakseen pois jonkun ilkeän harhanäyn, ja Setikin näytti
levottomalta, ikäänkuin tuo kauhea kirous olisi löytänyt sijan
hänenkin sydämessään.
Faraon viittauksesta löi visiiri Nehesi kolmasti maahan
virkasauvallaan ja osoitti ovea, täten antaen tavallisen merkin, että
oikeusistunto oli lopussa, jolloin kaikki kansa kääntyi ja meni pois
alaspainetuin päin puhumatta sanaakaan toisilleen. Äkkiä oli suuri
sali tyhjänä, lukuunottamatta upseereita ja vartiostoja ja niitä,
jotka seurasivat Faraota. Kun kaikki olivat menneet, nousi prinssi
Seti ja kumarsi valtaistuimen edessä.
"Oi Farao", hän sanoi, "tee hyvin ja kuuntele. Me olemme kuulleet
noiden hebrealaisten miesten puhuvan kovia sanoja, sanoja, jotka
uhkaavat sinun jumalallista elämääsi, oi Farao, ja huutavat
onnettomuutta koko maalle. Farao, tämä Israelin kansa on sitä
mieltä, että he kärsivät vääryyttä ja ovat sorretut. Anna minulle,
pojallesi, allekirjoittamasi ja sinetillä varustettu paperi, jonka
nojalla minulla on valta mennä Goshenin maalle ja tarkoin tutkia
näitä asioita, ja jälkeenpäin antaa totuudenmukainen kertomus
sinulle. Silloin, jos sinusta näyttää, että Israelin kansaa on väärin
kohdeltu, voit keventää heidän kuormaansa ja tehdä tyhjäksi heidän
profeettainsa kirouksen. Mutta jos huomaat, että kertomukset, mitä he
kertovat, ovat vääriä, silloin sanasi pantakoon täytäntöön."
Kuullessani tämän, minä, Ana, luulin, että Farao tulisi vielä
vihaisemmaksi. Mutta niin ei käynyt, sillä kun hän taas puhui, oli
hänen äänensä alakuloinen huolista tai väsymyksestä.
"Tapahtukoon tahtosi, poikani", sanoi hän. "Mutta ota mukaasi suuri
sotamiesvartiosto, jotteivät nuo kyömynenäiset koirat tuottaisi
sinulle turmiota. Minä en luota heihin, jotka aina ovat olleet
Egyptin vihollisia. Eivätkö yhtyneet Niiniven barbaareihin, jotka
kukistin suuressa taistelussa, ja eivätkö he nyt uhkaa meitä
jumalansa nimessä? Kuitenkin, kirjoittakaa paperi valmiiksi, ja minä
tahdon sinetöidä sen. Maltapas. Ajattelen, Seti, että sinulla, joka
olet aina ollut lempeämielinen, on vähän liian pehmeä sydän noita
lammasmaisia orjia kohtaan. Siksi en tahdo lähettää sinua yksin.
Serkkusi Amenmeses tulee mukanasi, mutta on sinun käskyjesi alainen.
Se on sanottu."
"Elämä! Veri! Voima!" sanoivat sekä Seti että Amenmeses, siten
tunnustaen kuninkaan määräyksen oikeaksi. Nyt luulin, että kaikki
olisi lopussa. Mutta ei ollut, sillä Farao sanoi heti senjälkeen:
"Vetäytykööt vartijat salin toiseen päähän ja heidän mukanaan
palvelijat. Kuninkaan neuvosto ja hovikunnan upseerit jääkööt
paikoilleen."
Viipymättä kaikki tervehtivät ja vetäytyivät salin toiseen päähän.
Minä myös olin halukas menemään, mutta prinssi sanoi minulle:
"Jääkää, voidaksenne panna mieleen, mitä tapahtuu." Farao näki sen,
vaikka ei kuullut.
"Kuka on tämä mies, poikani?" kysyi hän. "Hän on Ana, yksityinen
kirjurini ja kirjastonhoitajani, oi farao, johon luotan. Hän pelasti
minut vaarasta viime yönä."
"Vai niin. Anna hänen muistaa palvelevansa sinua, sillä jos hän
kavaltaa meidän salaisuutemme, on hän kuoleva."
Userti katsoi ylös rypistäen otsaansa kuin olisi hän aikonut puhua.
Mutta hän muutti mielensä ja oli ääneti, kenties siksi, että Faraon
kerran lausuttuja sanoja ei voitu muuttaa.
Kun kaikki olivat menneet nosti Farao, joka oli vaipunut
ajatuksiinsa, päätään ja puhui hitaasti, mutta sellaisen äänellä,
jonka lausumia ajatuksia vastaan ei ole sanomista.
"Prinssi Seti, sinä olet ainoa poikani, joka olet syntynyt kuningatar
As-nefertistä, kuninkaallisesta sisaresta, kuninkaallisesta äidistä,
joka lepää Osiriksen helmassa. Se on totta, ettet ole vanhin poikani,
koska kreivi Ramessu" -- tässä hän osoitti pyylevää, lauhkean
näköistä miestä kohteliaine, melkein hullunkurisine eleineen -- "on
sinua kaksi vuotta vanhempi. Mutta, kuten hän hyvin tietää, hänen
äitinsä, joka on vielä elossa, on synnyltään syrialainen eikä mitään
kuninkaallista sukua. Ja siksi ei hän koskaan voi istua Egyptin
valtaistuimella. Eikö ole niin, poikani Ramessu?"
"Niin on, oi Farao", vastasi kreivi miellyttävällä äänellä, "enkä
koskaan pyrikään istumaan tuolle valtaistuimelle, koska olen hyvin
tyytyväinen tehtäviini ja varallisuuteeni, jotka Farao on suvainnut
lahjoittaa minulle, esikoiselleen."
"Kreivi Ramessun sanat on kirjoitettava muistiin", sanoi Farao, "ja
asetettava tämän kaupungin ja Memphiksen Ptahin temppeleihin ja Arnon
Raan temppeliin Thebessä, etteivät ne tämän jälkeen tulisi enään
kysymyksen alaisiksi."
Läsnäolevat kirjurit kirjoittivat sanat muistiin ja prinssin
viittauksesta, minäkin kirjoitin ne, asettaen papyrusarkin, joka oli
mukanani, polvelleni. Kun tämä oli tehty, jatkoi Farao:
"Sentähden, oi prinssi Seti, sinä olet Egyptin perillinen ja kenties,
kuten nuo hebrealaiset profeetat sanoivat, tulet ennen pitkää
kutsutuksi minun paikalleni sen valtaistuimelle."
"Eläköön kuningas ikuisesti!" huudahti Seti, "sillä hän tietää hyvin,
etten minä tavoittele hänen kruunuaan enkä arvoaan."
"Tiedän sen hyvin, poikani, niin hyvin, että toivon sinun ajattelevan
enemmän tätä kruunua ja arvoa, jotka, jos jumalat tahtovat, tulevat
sinulle. Jolleivät he sitä tahdo, on seuraava lähin pelillinen
serkkusi, kreivi Amenmeses, joka on myös kuninkaallista sukua sekä
isän että äidin puolelta. Mutta kuka tulee hänen jälkeensä, sitä en
tiedä, ellei tyttäreni, sinun sisarpuolesi, kuninkaallinen prinsessa
Userti, Egyptin hallitsijatar."
Nyt Userti sanoi hyvin innokkaasti:
"Oi Farao, epäilemättä on minulla oikeus, vanhan säännön mukaan,
päästä valtaistuimelle ennen serkkuani, kreivi Amenmesesta."
Amenmeses oli vastaamaisillaan, mutta Faraon kohottaessa kättään,
vaikeni hän.
"On syytä tarkoin tutkia noita sääntöjä", vastasi Meneptah vähän
epäröivällä äänellä. "Rukoilen jumalia, ettei tätä suurta kysymystä
koskaan tarvitsisi tutkia neuvostossa. Siitä huolimatta, kirjoittakaa
kuninkaallisen prinsessan sanat muistiin. Ja prinssi Seti", jatkoi
hän, kun se oli tehty, "sinä olet vielä naimaton, ja jos sinulla
onkin lapsia, eivät ne ole kuninkaallisia."
"Minulla ei ole yhtään lasta, Farao", sanoi Seti. "Todellako?"
vastasi Meneptah välinpitämättömästi. "Kreivi Amenmeseksella on
lapsia, tiedän sen, koska olen nähnyt niitä, mutta vaimonsa Unuarin
kanssa, joka myös on kuninkaallista sukua, ei hänellä ole yhtään."
Tässä kuulin Amenmeseksen mutisevan: "Eihän se ole kummakaan, sillä
hänhän on tätini." Seti hymyili kuullessaan sen.
"Tyttäreni, prinsessa, on myös naimaton. Joten näyttää siltä kuin
kuninkaallinen suku loppuisi --"
"Nyt se tulee", kuiskasi Seti huokaisten niin, että minä ainoastaan
kuulin sen.
"Sentähden", jatkoi Farao, "kuten tiedät, prinssi Seti, sillä Egyptin
kuninkaallinen prinsessa tuli minun käskystäni puhumaan sinulle siitä
asiasta viime yönä, minä määrään --"
"Anteeksi, oi Farao", keskeytti prinssi, "sisareni ei puhunut minulle
mistään päätöksestä viime yönä, paitsi että minun olisi saavuttava
tänne oikeusistuntoon tänäpäivänä."
"Koska en voinut puhua, Seti, sillä luonasi oli toinen, jota kielsit
lähtemästä pois", ja prinsessa katsoi minuun.
"Se ei tee mitään", sanoi Farao, "sillä nyt tahdon sanoa sen itse,
mikä kenties onkin parempi. Tämä on tahtoni, prinssi, että sinä
heti nait kuninkaallisen prinsessa Usertin, että syntyisi lapsia
todellisesta hallitsijaverestä. Kuule ja tottele."
Nyt siirsi Userti katseensa minusta Setiin, tarkastaen häntä visusti.
Minä, istuen hänen vieressään maassa kirjoituspaperi levitettynä
polvelleni, katsoin myös häntä tarkasti ja huomasin, että hänen
huulensa tulivat valkeiksi, kasvot koviksi ja vieraan näköisiksi.
"Kuulen Faraon käskyn", sanoi hän matalalla äänellä, tehden
kumarruksen ja näyttäen epäröivältä.
"Onko sinulla mitään lisättävää?" kysyi Meneptahi terävästi.
"Ainoastaan, Farao, että vaikka tämä olisikin valtiollisista syistä
päätetty avioliitto, on tässä kuitenkin korkea-arvoinen nainen,
joka on naitettava, ja hän on minun sisarpuoleni, joka tähän asti
on rakastanut minua ainoastaan, kuten veljeään. Sentähden tahtoisin
kuulla hänen omilta huuliltaan, tahtooko hän minut puolisokseen."
Nyt katsoivat kaikki Usertiin, joka vastasi kylmällä äänellä:
"Tässä asiassa, prinssi, kuten kaikissa muissakin, minulla ei ole
muuta tahtoa kuin Faraon."
"Nyt kuulit," keskeytti Meneptah kärsimättömästi, "ja koska on ollut
tapana meidän hovissamme, että sukulaiset naivat toisiaan, niin
miksi se ei olisi hänen tahtonsa? Ja kenenkä muun kanssa hän sitten
menisi naimisiin? Amenmeses on jo naimisissa. Jää jäljelle ainoastaan
veljensä Saptah, joka on nuorempi häntä --"
"Niinhän minäkin olen", mutisi Seti, "kaksi pitkää vuotta." Mutta
onneksi ei Userti kuullut sitä.
"Ei, isä", sanoi hän päättävästi, "en koskaan tahdo ottaa
raajarikkoista miestä puolisokseni."
Silloin nilkutti esille valtaistuimen takaa varjosta, jossa en
ennemmin voinut nähdä häntä, nuori aatelismies, pieni ruumiiltaan,
vaaleatukkainen kuten Seti, mies, jonka terävät, älykkäät kasvot
toivat mieleeni sakaalin (varmaan häntä tästä syystä sanottiinkin
kansan keskuudessa Thothiksi, sakaalipäisen jumalan mukaan). Hän oli
hyvin vihainen, koska hänen poskensa hehkuivat ja silmät säkenöivät.
"Pitääkö minun kuunnella, Farao", sanoi hän heikolla äänellään,
"kuinka serkkuni, kuninkaallinen prinsessa, herjaa minua julkisesti
ontumiseni vuoksi, jonka olen saanut, kun imettäjäni on pudottanut
minut ollessani vielä sylissä kannettava."
"Silloin imettäjä on pudottanut myös hänen isoisänsä, sillä hänkin
oli pölkkyjalka, jonka minä, joka olen nähnyt hänet alastomana
kätkyessä, voin todistaa", kuiskasi vanha Bakenkhonsu.
"Näyttää siltä, kreivi Saptah, jollette tuki korvianne", vastasi
Farao.
"Hän sanoo, ettei hän tahdo naida minua", jatkoi Saptah, "minua,
joka lapsuudesta asti olen ollut hänen, enkä kenenkään toisen naisen
orjana."