sen, että me olemme yhtä, ei ainoastaan tässä elämässä, vaan
tulevassakin. Kuolema on, prinssi, minun mielestäni vain yksi askel
portaissa, jotka johtavat viimein tuohon huimaavaan korkeuteen, mistä
näemme Jumalan kasvot ja kuulemme hänen äänensä sanovan meille,
minkälaisia ja mitä varten olemme."
Sitten vannoin hänelle pyhästi ja join kumartaen, ja hän kumarsi
takaisin minulle.
"Mitä teemme pikarille, Ana, tälle pyhälle pikarille, jossa on ollut
tuo kallisarvoinen sydämenviini? Pidänkö minä sen? Ei se ei enää
kuulu minulle. Annanko sen teille? Ei, se ei voi olla yksin teidän.
Katsokaa, me särjemme arvottoman kapineen."
Tarttuen sen jalustaan kiinni, painoi hän koko voimallaan pikaria
pöytää vasten. Silloin tapahtui ihme, sillä sen sijaan, että se olisi
mennyt pirstaleiksi, kuten luulin, halkesi se kahtia ylhäältä alas
asti. Joko se oli sattuma, tai taiteilija, joka oli muodostellut sen,
oli tehnyt molemmat puoliskot erikseen ja yhdistänyt ne taitavasti
toisiinsa, en sitä tiedä. Kuitenkin niin kävi.
"Tämähän on onnellista, Ana", sanoi prinssi, naurahtaen kevyeen
tapaansa. "Nyt otatte te sen puoliskon, joka on lähinnä teitä ja minä
otan omani. Jos te kuolette ensin, panen minä puoliskoni povellenne,
ja jos minä kuolen ensin, tulee teidän tehdä samoin minulle. Tai
jos papit estävät sen, koska olen kuninkaallinen henkilö enkä saa
tulla saastutetuksi, niin heittäkää se hautakammiooni. Mitä olisimme
tehneet, jos alabasterimalja olisi mennyt pirstaleiksi, Ana, ja mitä
ennustuksia olisimme siitä lukeneet?"
"Miksi kysyä, oi prinssi, kun näemme, että on tapahtunut toisella
lailla?"
Sitten otin puoliskoni, painoin sitä otsaani vastaan ja kätkin sen
viittani taskuun. Seti teki samalla tavalla kuin minä.
Täten vahvistimme kummallisella tavalla, kuninkaallinen Seti ja minä,
veljeytemme pyhän sopimuksen.
III.
USERTI.
Seti nousi ojentaen käsiään.
"Se on lopussa", sanoi hän, "kuten kaikki loppuu, ja tällä kertaa
minä olen siitä surullinen. Mitä nyt seuraa? Nukkuminen, luullakseni,
johon kaikki päättyy, tai ehkä te haluatte sanoa, josta kaikki alkaa."
Hänen puhuessaan esiriput huoneen perällä vedettiin syrjään ja niiden
takaa ilmestyi kamaripalvelija, Pambasa, pitäen kultapäistä keppiään
vanhan tavan mukaan kädessään.
"Mikä nyt on, mies?" kysyi Seti. "Enkö saa edes illallista syödä
rauhassa? Seis, ennen kuin vastaat, sano minulle, alkavatko vai
loppuvatko tapahtumat nukkuessa? Oppinut Ana ja minä olemme
erimielisiä tästä asiasta ja haluaisimme kuulla sinun viisauttasi.
Pidä muistissa, Pambasa, että ennen kuin olemme syntyneet, meidän
on täytynyt nukkua, koska emme muista mitään siitä ajasta. Ja sen
jälkeen kun olemme kuolleet, varmasti näytämme nukkuvan, kuten
jokainen, joka on katsellut muumiota, tietää. Ja nyt vastaa."
Kamaripalvelija tuijotti viinipulloon pöydällä, ikäänkuin epäillen
isäntänsä juoneen liian paljon. Sitten hän sanoi kovalla,
sotilaallisella äänellä:
"Hän tulee! Hän tulee! Hän tulee tuoden tervehdyksiä ja kunnioitusta
Raan kuninkaalliselle pojalle."
"Tuleeko hän todellakin?" kysyi Seti. "Jos tulee, miksi sanot sen
kolme kertaa? Ja kuka tulee?"
"Mahtava prinsessa, Egyptin perijätär, Faraon tytär, Teidän
Korkeutenne sisarpuoli, kuuluisa neito Userti."
"Anna hänen tulla sisälle. Ana, olkaa luonani. Jos väsytte, niin minä
annan luvan ja voitte poistua. Orjat näyttävät teille makuusuojanne."
Pambasa meni ja heti ilmestyi väliverhojen takaa kuninkaallinen
nainen komeasti puettuna. Häntä seurasi neljä naispalvelijaa, jotka
vetäytyivät takaisin ovelta eivätkä olleet enää näkyvissä. Prinssi
astui eteenpäin, otti naisen kädet omiinsa ja suuteli häntä otsalle.
Sitten vetäytyi hän takaisin, jonka jälkeen molemmat seisoivat
hetken katsellen toisiaan. Sillä aikaa kuin he näin viivyttelivät,
tarkastelin minä häntä, joka oli tunnettu kautta maan nimellä "ihana
kuninkaallinen Tytär", mutta jota en tähän asti ollut milloinkaan
nähnyt. Totta puhuen en pidä häntä kauniina, mutta vaikka hänet olisi
puettu talonpoikaiseen pukuun, olisin ollut varma siitä, että hän
oli kuninkaallinen. Hänen kasvonsa olivat liian kovat, ollakseen
ihanat ja mustat silmät, joissa oli harmaa vivahdus, olivat liian
pienet. Myös hänen nenänsä oli liian terävä ja huulet liian ohuet.
Todellakin, jollei olisi ollut sen alla siro- ja kaunismuotoinen
vartalo, olisin varmaan luullut, että edessäni seisoi prinssi eikä
prinsessa. Sillä monessa suhteessa hän oli velipuolensa Setin
näköinen, vaikka hänen kasvoistaan puuttui hyväntahtoisuus; tai
pikemmin molemmat muistuttivat isäänsä Meneptahia.
"Terve, sisar", sanoi hän, tarkastaen häntä hymyllä, jossa huomasin
ivan pilkahduksen. "Purppuralla kirjaillut puvut, smaragdinen
kaulakoriste ja kiiltävä kultakruunu, sormukset ja rintaneulat,
kaikki paitsi ei valtikkaa -- miksi olet niin kuninkaallisesti
pukeutunut tullessasi tervehtimään niin vähäpätöistä henkilöä kuin
rakastavaa veljeäsi? Tulet kuin auringonpaiste erakon pimeään majaan
ja lumoat erakkoparan tai oikeammin erakot", ja hän osoitti minua.
"Lopeta ivasi, Seti", vastasi hän kovalla, ankaralla äänellä. "Käytän
näitä koristeita, koska ne miellyttävät minua. Olen myös syönyt
illallista isämme kanssa, ja niiden, jotka istuvat Faraon pöydässä,
tulee olla puettuina sopivasti, vaikka olen huomannut, että sinä
toisinaan ajattelet toisin."
"Epäilemättä. Uskon, että hyvä jumala, meidän hurskas isämme, on
hyvinvoipa tänä iltana, koska poistuit hänen luotaan näin aikaisin."
"Lähdin sieltä siksi, että hän lähetti minut tuomaan sanaa sinulle."
Hän pysähtyi katsoen terävästi minuun ja kysyi: "Kuka on tuo mies? En
tunne häntä?"
"Se on vahinko, Userti, mutta vahinko, jonka voi korjata. Hänen
nimensä on Ana, kirjanoppinut, joka sepittää ihmeellisiä kertomuksia.
Niiden lukeminen tekisi hyvää sinulle, joka liian paljon ajattelet
elämän ulkonaista arvoa. Hän on Memphiksestä, ja hänen isänsä nimi
oli -- unohdin sen, Ana, mikä oli isänne nimi?"
"Se on liian halpa kuninkaallisten kuultavaksi, prinssi", vastasin,
"mutta isoisäni oli runoilija Pentaur, joka kirjoitti mahtavan
Rameseksen urotöistä."
"Todellako? Miksi ette ole sitä ennen kertonut minulle? Saisitte
jälkeläisenä linnasta eläkkeen, jos voitte sen kiskoa ulos Nehesiltä.
Niin, Userti, hänen isoisänsä nimi oli Pentaur, jonka kuolemattomia
runoja olet epäilemättä lukenut temppelin seiniltä, jossa isoisämme
tarkasti saattoi ne julkisuuteen."
"Olen -- ikävä kyllä -- ja pidin niitä tyhjänpäiväisinä,
kerskailevina loruina", vastasi hän kylmästi.
"Ollakseni rehellinen, jos Ana antaa minulle anteeksi, sanon minä
samaten. Voin todistaa sinulle, että hänen omat kertomuksensa ovat
paljon paremmat. Ana ystävä, tämä on sisareni Userti, isäni tytär,
vaikka äiti ei meillä ole sama."
"Pyydän sinua, Seti, anna minulle kuuluvat arvonimeni puhuessasi
minusta kirjanoppineille ja muille palvelijoillesi."
"Anteeksi, Userti. Ana, tämä on Egyptin ensimmäinen nainen,
kuninkaallinen prinsessa, kahden maan prinsessa, Amonin jalo papitar,
jumalien suosikki, näennäisen perillisen sisarpuoli, Hathorin tytär,
rakkauden lootus-kukka, kuningatar -- Userti, kenen kuningattareksi
tahdot tulla? Oletteko pannut mieleenne? Omasta puolestani en tiedä
ketään hänen arvoistaan kauneudessa, hyvyydessä, viisaudessa ja --
mitä lisäisin -- suloisuudessa, niin, suloisuudessa."
"Seti", sanoi hän polkien jalkaansa, "jos sinua miellyttää tehdä
minusta pilkkaa vieraan edessä, niin luulen, että minun täytyy tehdä
ehdotus. Lähetä hänet pois, tahtoisin puhua kanssasi."
"Tehdä pilkkaa sinusta! Oi, minulla on kova kohtalo. Kun totuus
pursuaa ulos sydämeni syvyydestä, sanotaan minusta, että ivaan, ja
kun ivaan, sanovat kaikki -- hän puhuu totta. Istu, sisar, ja puhu
vapaasti. Tämä Ana on valantehnyt ystäväni, joka pelasti elämäni
äsken, mistä työstä hänestä kenties pitäisi tulla viholliseni. Hänen
muistinsa on myös oivallinen, ja hän tahtoo muistaa, mitä sanot, ja
kirjoittaa sen jälkeenpäin paperille, siinä tapauksessa, että minä
unohtaisin. Sentähden, luvallasi, pyydän häntä jäämään tänne."
"Prinssi", keskeytin minä, "pyydän luvan mennä."
"Sihteeri", hän vastasi äänessään käskevä sävy, "pyydän teitä
muistamaan, missä olette."
Silloin istuuduin lattialle kirjanoppineiden tavan mukaan,
arvelematta, ja prinsessa istahti sohvalle pöydän päähän, mutta Seti
jäi seisomaan. Sitten sanoi prinsessa:
"Koska on tahtosi, veli, että kerron salaisuuksia muiden kuullen
kuin sinun, niin tottelen. Kuitenkin" -- tässä katsoi hän minuun
vihaisesti -- "puhukaamme varovasti. Veljeni, Faraolle ilmoitettiin,
kun söimme yhdessä, että täällä on meteli kaupungissa. Ja hänelle
kerrottiin, että erään mitättömän israelilaisen tähden annoit mestata
yhden hänen upseerinsa, jonka jälkeen syntyi rähinä, joka yhä jatkuu."
"Kummallista, että totuus on tullut Faraon korviin niin nopeasti.
Jos, sisareni, olisin kuullut sen kolmen kuukauden kuluttua, olisin
saattanut uskoa puheesi -- melkein."
"Sinä siis mestautit upseerin?"
"Niin tein. Mestautin hänet kaksi tuntia sitten."
"Farao tahtoo tiedon syistä."
"Faraolla", vastasi Seti, "ei ole mitään valtaa vaatia tilille
pohjoisen Taniksen tuomaria ja maaherraa."
"Erehdyt, Seti. Faraolla on kaikki valta."
"Ei, sisko. Farao on vaan yksi mies miljoonien muiden joukossa,
ja vaikka hän puhuu, on se noiden toisten henki, joka ohjaa hänen
kieltään. Ja sen hengen yläpuolella on vielä suurempi henki, joka
päättää heidän ajatuksensa määrän, josta me emme tiedä mitään."
"En ymmärrä, Seti."
"En koskaan luullutkaan, että ymmärtäisit, Userti, mutta kun sinulla
on sopivaa aikaa, pyydä Anaa tässä selvittämään sinulle asian. Olen
varma, että hän ymmärtää."
"Oh! Olen jo sietänyt tarpeeksi", huudahti Userti nousten. "Pane
Faraon käsky mieleesi, prinssi Seti. Se on, että tulet hänen luokseen
huomenna isoon neuvostoon, tuntia ennen puoltapäivää, keskustelemaan
hänen kanssaan tästä israelilaisten orjien kysymyksestä ja
upseerista, jonka niin mielelläsi tapoit. Tulin puhuakseni sinulle
myös muista asioista, mutta koska ne oli tarkoitettu ainoastaan
sinulle, voi ne jättää sopivampaan tilaisuuteen. Hyvästi, veli."
"Mitä, menetkö näin pian, sisar? Aioin kertoa sinulle kertomuksen
noista israelilaisista ja erityisesti neidosta, jonka nimi on -- mikä
hänen nimensä onkaan, Ana?"
"Merapi, Israelin kuu, prinssi", vastasin huokaisten.
"Merapi nimisestä neidosta, Israelin kuusta, luultavasti
suloisimmasta, mitä koskaan olen nähnyt, jonka isän upseeri murhasi
nähteni."
"Siis siinä asiassa on nainen? Hyvä, minä arvasin sen."
"Missä asiassa sitten ei ole naista, Userti, vieläpä Faraon
ilmoituksessakin? Hyvää yötä sinulle, oi sisar ja kahden maan
hallitsijatar, ja anna anteeksi minulle -- kruunusi on vähän vinossa."
Viimein hän oli mennyt, ja minä nousin, pyyhkäisten viittani
liepeellä otsaani, ja katsoin prinssiin, joka seisoi tulen edessä
nauraen hiljaa.
"Kirjoittakaa muistiin tämä keskustelu, Ana", hän sanoi, "siinä on
enemmän kuin miltä kuulostaa."
"En tarvitse mitään muistiinpanoja, prinssi", vastasin, "jokainen
sana on poltettu mieleeni kuin kuuma rauta syöpyy puuhun. Ja syystä
kyllä, sillä nyt hänen Korkeutensa vihaa minua koko ikänsä."
"Paljon parempi niin, Ana, kuin että hän teeskentelisi pitävänsä
teistä, jota ei hän koskaan tekisi, niin kauan kuin olette minun
ystäväni. Naiset usein kunnioittavat niitä, joita vihaavat, mutta
varokoon ne, joita he teeskentelevät rakastavansa. Tulee aika,
jolloin teistä vielä tulee Usertin uskotuin neuvonantaja."
Minä, Ana, kirjanoppinut, tahdon sanoa tässä, että myöhemmin, kun
tämä sama kuningatar oli Farao Saptahin puolisona, tuli minusta
hänen uskotuin neuvonantajansa. Sitä paitsi niihin aikoihin, niin,
ja vielä kuolemansa lähellä, hän vannoi, että siitä hetkestä kun
hänen silmänsä ensiksi minut näkivät, oli hän tiennyt minun olevan
rehellinen mies, ja piti minua kunniassa eikä minään omanvoiton
pyytäjänä. Luulen, että hän tarkoitti mitä sanoi, ollen unohtanut
sen, että kerran piti minua vihollisenaan. Sellainen en kuitenkaan
koskaan ollut minä, joka aina pidin häntä arvossa ja kunniassa,
kuten ainakin suurta hallitsijatarta, joka rakasti maataan, vaikka
ei toisinaan ollutkaan viisas. Mutta kun en voinut edeltäpäin nähdä
näitä asioita tuona yönä kauan sitten, tuijotin prinssiin ja sanoin:
"Oi! miksi ette sallinut minun poistua, kuten teidän Korkeutenne
sanoi aluksi? Aikaisemmin tai myöhemmin minun pääni saa maksaa hinnan
tästä yöstä."
"Silloin hänen täytyy ottaa myös minun pääni. Kuulkaa, Ana.
Pidin teidät täällä, en kiusatakseni prinsessaa enkä teitä, vaan
tärkeästä syystä. Tiedätte, että on tapana Egyptin kuninkaallisen
hallitsijasuvun hallitsijoilla, tai niillä, jotka tahtovat tulla
hallitsijoiksi, naida lähin sukulainen järjestyksessä, että veri
pysyisi puhtaana."
"Niin, prinssi, eikä ainoastaan kuninkaallisten keskuudessa. Minun
mielestäni se on kehno tapa."
"Niin minustakin, koska suku, jossa sitä noudatetaan, muuttuu yhä
heikommaksi ruumiiltaan ja mieleltään; olkoon miten tahansa, mutta
isäni ei ole sama kuin hänen isänsä oli enkä minä ole sellainen kuin
minun isäni."
"Myöskin, prinssi, on vaikeata yhdistää sisaren ja puolison
rakkautta."
"Hyvin vaikeata, Ana, niin vaikeata, että, kun on tehty yritys,
molemmat ovat halukkaita katoamaan. Niin, meidän äitimme olivat
uskollisia kuninkaallisia puolisoja, vaikka hänen kuoli ennenkuin
isäni nai minun äitini. Nyt Farao tahtoo, että minun olisi naitava
sisarpuoleni, Userti, ja mikä pahinta, hän itse haluaa sitä
myös. Sitä paitsi kansa vaatii sitä, sillä se pelkää sekaannusta
edellämainitussa asiassa Egyptissä, jos me, jotka olemme ainoat
syntyneet todella kuninkaallisesta suvusta, pysymme erillämme ja hän
ottaa toisen miehen ja minä toisen puolison. Sillä se uskoo, että
ken tahansa, jota sanotaan mahtavan Usertin puolisoksi, tulee kerran
hallitsemaan maata."
"Miksi prinsessa toivoo sitä -- päästäkseen kuningattareksiko?"
"Juuri siksi, Ana; mutta jos hän naisi serkkuni Amenmeseksen,
Faraon vanhemman veljen Khaemuaksen pojan, tulisi hänestä kuitenkin
kuningatar, jos minä katsoisin parhaaksi astua syrjään, jota en
suinkaan tekisi vastahakoisesti."
"Sallisiko Egypti sen, prinssi?"
"En tiedä. Eikä ole väliäkään, koska prinsessa vihaa Amenmesesta,
joka on vaativainen ja kunnianhimoinen eikä välitä ollenkaan hänestä.
Sitä paitsi hän on jo naimisissa."
"Eikö ole ketään muuta kuninkaallista, jonka hän ottaisi, prinssi?"
"Ei ketään. Hän haluaa ainoastaan minut."
"Miksi, prinssi?"
"Vanhan tavan vuoksi, jota hän jumaloi. Myöskin koska hän tuntee
minut hyvin, ja on hänen makunsa mukaista rakastua minuun, jonka hän
uskoo olevan hiljainen uneksija, jota hän voi hallita. Viimeksi,
koska minä olen kruunun laillinen perillinen ja ilman minua, hän
tuumii, ei hän koskaan voisi olla varma valtaistuimestaan, varsinkin
jos minä naisin toisen naisen, josta hän tulisi mustasukkaiseksi.
Valtaistuinta hän haluaa, eikä prinssi Setiä, velipuoltaan, jonka
hän kyllä ottaa sen mukana aviomiehekseen, kuten Farao määrää hänet
tekemään. Rakkaudella ei ole mitään sijaa Usertin sydämessä, Ana,
mikä tekee hänet sitä vaarallisemmaksi, sillä mitä hän ajaa takaa
kylmällä, viekkaalla sydämellä, sen hän varmasti, tahtoo saavuttaa."
"Silloinhan näyttää siltä, prinssi, että teidän ympärillenne on
rakennettu häkki. Kaikesta päättäen on se hyvin komea häkki ja tehty
kullasta."
"Saattaa olla, Ana, mutta ei kuitenkaan sellainen, jossa minä
tahtoisin elää. Mutta, lukuunottamatta kuolemaa, miten voin päästä
karkuun kolminkertaisista kahleista, Faraon, Egyptin ja Usertin
tahdosta? Oh!" jatkoi hän äänellä, jossa oli sekä surua että
kiivautta, "tämä on asia, jossa tahtoisin itse määrätä, minä, jonka
kaikessa täytyy olla orjana. Minä en saa valita!"
"Onko teillä kenties joku toinen nainen, prinssi?"
"Ei ketään! Hathorin nimessä, ei ketään -- en ainakaan luule.
Kuitenkin tahtoisin olla vapaa etsimään sellaista ja löydettyäni
ottamaan hänet omakseni, vaikka hän olisi vain kalastajatyttö."
"Egyptin kuninkailla voi olla suuri hovikunta, prinssi."
"Tiedän sen. Täällä on ainakin parikymmentä, joita minun tulisi sanoa
tädeiksi ja sediksi? Luulen, että isoisäni Rameses siunasi Egyptiä
melkein kolmellasadalla lapsella. Ja hän oli viisas tehdessään siten,
sillä silloin voi hän olla varma, että niin kauan kuin maailma
kestää, täällä virtaa sitä verta, joka kerran on ollut hänen."
"Mutta mitä se hyödyttää häntä, prinssi? Joidenkuiden täytyy saada
aikaan maailman kansat, mutta mitä se merkitsee, ketä he ovat olleet?"
"Ei yhtään mitään, Ana, sitten kuin he ovat syntyneet hyvän tai pahan
onnen sallimasta. Sentähden, miksi puhua suurista hovikunnista?
Vaikka, sanottakoon mitä tahansa, minä etsin kuningattaren, joka
hallitsee sydämessäni yhtä hyvin kuin valtaistuimellani, en tahdo
suurta hovikuntaa, Ana. Oi, olen väsynyt. Pambasa, tule tänne ja
johda sihteerini, Ana, vapaaseen huoneeseen, joka on minun huoneeni
vieressä, kirjailtuun huoneeseen, joka on pohjoiseen päin. Ja käske
orjieni totella kaikkia hänen toiveitaan yhtä kuuliaisesti kuin
minun."
"Miksi sanoitte minulle olevanne kirjanoppinut, teidän ylhäisyytenne,
Ana?" kysyi Pambasa johtaessaan minut ihanaan makuusuojaani.
"Koska se on minun ammattini, kamariherra." Hän katsoi minuun
pudistaen suurta päätään, kunnes pitkä, valkea parta heilahteli hänen
rinnallaan kuin temppelin lippu heikossa iltatuulessa, ja vastasi:
"Te ette ole kirjanoppinut, te olette suuri loihtija, joka voitte
yhdessä hetkessä voittaa hänen Korkeutensa rakkauden ja ihailun,
jota toiset eivät voi tehdä Niilin kahden nousun väliajalla. Jos
olisitte sanonut sen heti, niin teitä olisi toisella lailla kohdeltu
tuolla odotushuoneessa. Antakaa minulle sentähden anteeksi, mitä tein
tietämättömyydessä, ja teidän ylhäisyytenne, pyydän teitä, olkaa hyvä
älkääkä poistuko yöllä, etten saisi vastata siitä jalkapuissa."
Oli neljäs hetki auringon noususta seuraavana päivänä, jolloin
ensimmäisen kerran elämässäni löysin itseni Faraon linnasta,
muun hoviväen mukana kuuluen hänen Korkeutensa, Prinssi Setin,
saattueeseen. Se oli suuri huone, sillä Farao istui tuomiosalissa,
jonka kattoa kannattivat pyöreät, veistokuvilla kaunistetut
pylväät, ja näiden välissä oli kuolleitten Faraoiden kuvapatsaita.
Paitsi salin valtaistuimen puolista päätyä, johon valo virtasi
kleristeriumien kautta, oli suuri huone hämärä, melkein liian
pimeä, ainakin näytti minusta siltä saavuttuani sinne kirkkaasta
auringonpaisteesta. Tässä hämärässä liikkuivat ihmiset kuin varjot.
Siellä oli upseereja, aatelismiehiä ja kaupungin virkamiehiä, jotka
oli kutsuttu linnaan, ja niiden joukossa oli valkoviittaisia,
parrattomia pappeja.
Siellä oli myös paljon muita, joihin en kiinnittänyt huomiota, kuten
arabialaisia päälliköitä erämaasta, jalokivien ja muiden tavarain
kauppiaita, maanviljelijöitä, jopa talonpoikia anomuksineen,
lakimiehiä käskyläisineen, enkä tiedä keitä kaikkia, vaikka heidät
kaikki oli suvaittu siirtää sellaiselle paikalle, johon valo alkoi
osua. Puhuen kuiskaten liihoitteli koko tämä joukko edestakaisin,
kuten lepakot hautaholveissa.
Me odotimme kahden Hathorin päällä koristetun pilarin välissä
yhdessä eräässä eteisessä. Prinssi Seti, joka oli puettu purppuralla
kirjailtuihin vaatteisiin ja kantoi päässään kultaista otsanauhaa,
josta kohosi koristettu käärme, myös kullasta, jota ainoastaan
kuninkaalliset kantoivat, nojasi kuvapatsaan jalustaa vasten, sillä
aikaa kuin me muut seisoimme hiljaisina hänen takanaan. Hän oli myös
hetken liikkumatta, kuten ihminen, jonka ajatukset ovat muualla.
Sitten hän kääntyi ja sanoi minulle:
"Tämä on väsyttävää työtä. Kunpa olisin pyytänyt teitä ottamaan
mukaan tuon uuden kertomuksenne, kirjanoppinut Ana, niin olisimme
voineet lukea sitä yhdessä."
"Kerronko sen juonen teille, prinssi?"
"Kyllä. Tarkoitan, ei nyt, jotten unohtaisi hienoja tapojani
kuunnellessani teitä. Katsokaa", ja hän osoitti keski-ikäistä,
vihaisen näköistä miestä tuimine kulmakarvoineen, joka meni ohitsemme
saliin huomaamatta meitä, "siinä menee serkkuni Amenmeses. Te
tunnette hänet, eikö totta?"
Pudistin päätäni.
"Silloin kertokaa minulle, mitä ajattelette hänestä, heti paikalla
ennenkuin ensimmäinen ajatus häviää."
"Minun mielestäni hän on kuninkaallisen näköinen mies, uppiniskainen
mieleltään ja vahva ruumiiltaan, lisäksi kohtelias käytökseltään."
"Sen voivat kaikki nähdä, Ana. Mitä muuta?"
"Minä ajattelen", sanoin matalalla äänellä, jottei sitä kukaan
muu voisi kuulla, "että hänen sydämensä on yhtä musta kuin hänen
kulmakarvansa, että hän on vähitellen turmeltunut kateudesta, vihaa
teitä ja tahtoo saattaa teille ikävyyksiä."
"Voiko ihminen kasvaa katalaksi? Eikö hän ole loppuun asti sellainen
kuin oli syntyessään? En tiedä sitä, ettekä tekään. Kuitenkin olette
oikeassa, hän on kateellinen ja tahtoo vahingoittaa minua saadakseen
itselleen hyvää. Mutta sanokaa minulle, kumpi meistä viimeksi
voittaa?"
Kun arvelin, mitä vastaisin, olin huomaavinani, että joku oli tullut
lähellemme. Katsoessani ympärilleni huomasin hyvin vanhan miehen
puettuna valkeaan viittaan. Hän oli leveäkasvoinen ja kaljupäinen, ja
hänen silmänsä paloivat pörröisten kulmakarvojen välissä kuin kaksi
hiiltä tuhkassa. Hän tuki itseään setripuisella kepillä, puristaen
sitä molemmin käsin, jotka olivat laihat kuin muumion. Hetken
tarkasti hän meitä molempia, aivan kuin olisi tutkinut sydämiämme,
sitten sanoi hän lujalla, iloisella äänellä.
"Terve, prinssi."
Seti kääntyi, katsoi häneen ja vastasi:
"Terve, Bakenkhonsu. Kuinka on mahdollista, että olette vielä elossa?
Kun lähdimme Thebeen, olin varma --"
"Että palatessanne löytäisitte minut hautakammiostani. Ei niin,
prinssi, minä se olen näkevä teidät haudassanne ja toiset istumassa
Faraon valtaistuimella. Miksi ei? Hah! ha! Miksi ei, ottaen huomioon,
että olen vasta sataseitsemän vuotta, minä, joka muistan Rameses
ensimmäisen ja olen poikana leikkinyt hänen pojanpoikansa, teidän
isoisänne, kanssa? Miksi en saisi, prinssi, hyväilläkseni teidän
pojanpoikaanne -- jos jumalat lahjoittaisivat sellaisen teille, jolla
ei ole vielä puolisoa eikä lasta?"
"Koska kyllästyisitte elämään, Bakenkhonsu, kuten minä jo olen, ja
jumalat eivät suo teidän viipyvän."
"Jumalat voivat vielä hetken tulla toimeen ilman minua, prinssi, kuin
niin monet joukottain kokoontuvat heidän pöytäänsä. Ainakin on heidän
toivonsa, että joku hyvä pappi jäisi Egyptiin. Taikuri Kii kertoi
minulle niin juuri tänä aamuna. Hänelle ilmoitettiin se suoraan
taivaasta viime yönä unessa."
"Miksi olette ollut Kiin luona?" kysyi Seti katsoen häneen terävästi.
"Minä olisin luullut, että kuuluen eri lahkoihin, olisitte vihanneet
toisianne."
"Ei sillä lailla, prinssi. Päinvastoin, me laskemme yhteen molempien
mielipiteet; tarkoitan, tutkien ja selittäen toistemme näkyjä, joista
molemmat olemme niin hämmentyneitä juuri nyt. Onko tämä nuori mies
kirjanoppinut Memphiksestä?"
"On, ja minun ystäväni. Hänen isoisänsä oli runoilija Pentaur."
"Todellakin. Minä tunsin Pentaurin hyvin. Usein on hän lukenut minut
nukuksiin pitkillä runoillaan, jotka kasvoivat kuin järeä heinä
syvässä, mutta puolikuivassa maassa. Oletteko varma, nuori mies, että
Pentaur oli isoisänne? Ette ole hänen näköisensä. Aivan erilaisen
miehen jälkeläinen, ja te tiedätte, että se on syy, johon otamme
naisen sanan takuuksi."
Seti purskahti nauruun ja minä katsoin vanhaa pappia vihaisesti,
vaikka nyt johtuikin mieleeni isäni alituiset sanat, että hänen
äitinsä oli suurin valehtelija Egyptissä.