Kanakit uskovat kuolleittensa henkien aika ajoin palaavan takaisin
niille paikoin, missä heidän ruumiinsa ovat haudattuina. Toiset heimot
uskovat henkien käyvän määrätyissä paikoissa, synkkien laaksojen ja
rotkojen pitäisi olla niiden viihtyisimpiä olinpaikkoja. Yleensä ei ole
turvallista olla missään ulkosalla pimeän tultua, jonka vuoksi kanakit
tavallisesti sulkeutuvat yön tullen majoihinsa. Yhdessä joukossa
kulkien ja loimuavaa soihtua kantaen uskaltavat kanakit tarvittaessa
ulos yölläkin, mutta silloinkaan he eivät unohda vähän väliä kiljaista
täyttä kurkkua — henkiä karkoittaakseen.
Joidenkin heimojen käsitys hengistä on edellistä hiukan kehittyneempi:
lukemattomat henget ovat yhdistyneet yhdeksi suureksi yksiöksi, joka
tunnetaan nimellä Tamburan. Tämä suuri henki asuu eri paikoissa eri
aikoina, useimmiten suurissa puissa, vaihdellen uuden kuun ja täysikuun
aikojen mukaan. Tamburan edustaa sekä hyvää että pahaa; se voi tehdä
ihmiset onnellisiksi, antaa heille sotavoittoja ynnä muuta hyvää.
Mutta jos Tamburan vihastuu, silloin on kylän miesten kokoonnuttava
henkimajaan tanssimaan »sing-singiä» [yleisnimitys alkuasukkaiden
tansseille] ja toimittamaan muita merkillisiä menoja. Näihin
tilaisuuksiin on naisilta pääsy kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla.
Luonnonlaeista täysin tietämättöminä kanakit ovat äärimmäisen
taikauskoisia. Kaikkiin onnettomuuksiin ja vastoinkäymisiin on
syynä joku vihamies, joka toimii joko omin neuvoin tai poppamiehen
avustamana. Muita vähän älykkäämmät yksilöt ovat osanneet käyttää
hyväkseen tätä salaperäisten voimien kammoa ja ruvenneet poppamiehiksi
eli loihtijoiksi. Tarpeellisesta määrästä näkinkenkärahaa he ovat
valmiit auttamaan mistä vaikeudesta tahansa. Käsittämättömillä
loihtusanoilla poppamies karkoittaa pois kivut, lupaa menestystä
vastasyntyneelle lapselle ja toimittaa pois päiviltä vastenmielisen
vihollisen. Monenlaisia loihtumenetelmiä on tietysti käytännössä.
Kirjoittaja tutustui erääseen paljon käytettyyn keinoon, jossa
poppamies täytti bamburuo'on kappaleen sekoituksella, jonka hän oli
valmistanut ruohoista, juurista, kalkista ja merikäärmeen palasista.
Sekoitus vahvistettiin sitten loihtusanoilla ja kätkettiin maahan
uhrin asunnon lähettyville. Tieto siitä, että on joutunut poppamiehen
tuomion alaiseksi, alkaa tavallisesti vaikuttaa uhrin mielessä,
kunnes se lopulta kasvaa niin suureksi kuolemanpeloksi, että onneton
yksinkertaisesti kuolee uskonsa pakottamana, ilman mitään fyysillistä
aihetta.
Kanakeilla on lapsen usko. Ikävä vain, että he soveltavat sitä
yksinomaan kielteisiin tapauksiin. Ei ole ensinkään harvinaista, että
kanakki näkee unta tai saa muuten päähänsä, että hänen on kuoltava. Hän
miettii asiaa viikon, parikin, kunnes lopulta menee syrjäiseen paikkaan
metsään ja — kuolee.
Kirjoittajan onnistui oleskelunsa aikana Uudessa Britanniassa
seurata läheltä erään tällaisen itsesuggestio-kuoleman vaiheita.
Alkuasukassairaalaan oli tuotu nuori, kovia tuskia kärsivä
kanakkityttö. Laitoksen lääkäri ei kuitenkaan keksinyt tytössä mitään
taudin syytä tai tuskan aihetta. Lopulta tunnusti tyttö, että eräs
kanakki oli loihtinut hänet. Etsittiin tytön nimeämä kanakki ja tuotiin
mies vastaanhangoittelevana sairaalaan. Tyttö kertoi edelleen olleensa
viime aikoina suhteissa jonkun kiinalaisen kanssa, josta mainittu
kanakki, väittäen itsellään olevan aikaisempia oikeuksia tyttöön,
oli julmistunut ja uhannut kostaa tytölle. Edellisenä päivänä oli
kanakin onnistunut repäistä tytön lava-lavasta [naisten vyötäisvaate]
tilkku, jolla sitten oli kiireesti koskettanut tytön jalassa olevaa
haavaa — niitä on kanakeilla tavallisesti aina jossakin raajassa. Nyt
väitti tyttö kuolevansa, ellei tilkkua upoteta »soodaveteen» — kanakit
nimittävät näet merta soodavedeksi. Meidän, valkoisten mielestä asia
oli helposti järjestettävissä: mentiin kanakin majaan ja pakotettiin
poika ottamaan tilkku esille kätköistään. Mutta kun sitten kehoitimme
poikaa heittämään verisen tilkun mereen, silloin teki poika tenän.
Poliisimestarin auktoriteetin pakottamana kanakki lopulta kantoi
tuon kohtalokkaan rievunpalan mereen. Parahti vain kerran: »Now me
die finish!» (Nyt minä kuolen) ja juoksi pois. Saatuaan kuulla asian
onnellisesta vaiheesta, tuli tyttö parissa tunnissa entiselleen. Mutta
kanakki kuoli vielä samana yönä.
Tämän syvälle juurtuneen taikauskon tuotteita ovat myöskin kanakkien
salaiset seurat, joita salaperäisyytensä vuoksi voisi melkein
verrata valkoihoisten vapaamuurariseuroihin. Mutta vapaamuurariuden
altruististen periaatteiden sijasta on kanakkien salaseurojen
tarkoituksena itsekäs omanvoitonpyynti. Jäseneksi pääsy on vaikea ja
salainen. Uudessa Britanniassa vaikuttava _Duk-Duk_ on kuuluisin näistä
mustien mystillisistä yhdistyksistä. Heidän erikoistansseihinsa eivät
muut kuin jäsenet saa ottaa osaa. Duk-Duk-pukuun kuuluu palmunlehdistä
punottu päähine, joka peittää kasvot täydellisesti, sekä samasta
aineesta valmistettu hame, joka tanssin rytmissä heilahtelee tasaisesti
kuin meidän naisten »pliseeratut» hameet. Salaseuralaiset ilmestyvät
äkkiarvaamatta sing-sing-tansseihin, ja heidän esityksestään tulee
aina juhlan jännittävin numero. Kerran vuodessa on Duk-Duk-seuralla
suuri juhla, silloin tanssitaan metsään varta vasten hakatulla aukealla
kokonainen viikko yhteen menoon — olipa sitten sade tai pouta.
Kanakeilla on paljon legendoja, mutta suurin osa niistä on lapsellista
lorua. Mainitsemisen arvoinen on Uuden Irlannin legenda, joka tavallaan
selittää tällä saarella vallitsevan ruumiinpolttotavan. Muiden saarten
kanakit »istuttavat» kuolleensa, mutta Uuden Irlannin kansa polttaa
vainajansa istuvassa asennossa tuolilla, jonka alle ja ympärille
rakennetaan rovio.
Legenda kertoo: Oli vanha vaimo, jolla oli hyvin kaunis ja nuori tytär.
Vaimo eli yksinomaan tytärtään varten. Eräänä päivänä lapsi juoksi
metsään, ja ennenkuin äiti ehti huomata tyttärensä katoamisen, oli
suuri sika löytänyt tyttösen ja syönyt suuhunsa. Isku oli äidille liian
raskas kantaa: hän sulkeutui majaansa, josta hänen surunvalituksensa
kuuluivat monta päivää ja yötä.
Tamburan, suuri henki, kuuli vaimon valitukset ja tuli hänen ovelleen
kysymään syytä hänen suruunsa. Tamburan käski vaimon lakata itkemästä
ja odottaa mitä tuleman piti, ja lupasi vaimolle vielä, ettei hän ja
hänen sukunsa tulisi koskaan kuolemaan. Vaimo totteli ja vaipui uneen,
niin että muu maailma luuli hänen jo kuolleen. Mutta Tamburan ajoi
takaa sitä suurta sikaa kaksi päivää ja kaksi yötä.
Eräänä aamuna vaimo heräsi virkeänä ja onnellisena, mutta hämmästyi
samassa suuresti, kun hänen ihonsa putosi yhtäkkiä hänen päältään
kuin auennut lava-lava. Hän tunnusteli kasvojaan ja huomasi rypyt
kadonneiksi, tunsi jäsenensä nuorteiksi ja rintansa kimmoisaksi: hän
oli kuin viidentoistavuotias. Sitten vaimo meni rantaan, missä tapasi
veljenpoikansa ja sisarentyttärensä, jotka luulivat häntä uudeksi
Tamburaniksi, niin yliluonnollisen kaunis hän oli. Vaimo kertoi heille
ihmeestä ja lisäsi, että hekin voisivat vanhoiksi käytyään tulla
uudestaan nuoriksi, jos vain tekisivät kuten hän tahtoi. Sitten hän
määräsi heidän kantamaan hänen vanhan ihonsa keskelle salmea, jotta
virta veisi sen mereen.
Sisarentytär ei kuitenkaan tahtonut käsin tarttua ihonahkaan, vaan
sujutti kepin sen alle, ja käski serkkunsa tarttua kepin toiseen
päähän. Rantaan päästyä tyttö irroitti tahallaan otteensa kepistä ja
antoi ihon luisua maahan. Poika hätääntyi tästä, mutta kun serkkunsa
pilkkasi häntä pelkuriksi, jätti hänkin puolestaan ihonahkan virumaan
rannalle.
Kun sisarentytär ja veljenpoika sitten vanhenivat ja tulivat rumiksi ja
ryppyisiksi, muistivat he tätinsä lupauksen ja sulkeutuivat majaansa
odottamaan ihmeen tapahtumista. Heidän lapsensa alkoivat kuitenkin pian
tuntea ruumiinhajua, tunkeutuivat majaan ja tapasivat vanhat syntiset
kuolleina. Ensin he eivät tienneet, mitä olisivat tehneet ruumiilla,
kunnes muistivat että kylässä oli tapana polttaa kaikki arvoton romu.
He tekivät suuren rovion ja polttivat syötäväksi kelpaamattomat ruumiit.
Siitä Uuden Irlannin kansan tapa polttaa kuolleensa.