rahojaan joulumakeisiin, leikkikaluihin ja muihin ostoksiin Katielle,
mutta siitä ei Taavetti hennonut häntä moittia.
-- Sitä en olisi koskaan tullut ajatelleeksi, sanoi hän vaan,
ihmetellen suuresti, ett'ei itse ollut sitä huomannut, ja oli varsin
hyvillään Lehtisen ostoksista. Mutta puolet niistä tahtoi hän maksaa,
ja vaati sitä niin päättävästi, että hän lopulta sai tahtonsa
täytetyksi.
Talvi kului vähitellen kovassa työssä ja niin raittiisti, ett'ei
Kalle Lehtinen muistanut sellaista useaan vuoteen tapahtuneen. Hän
ei ollut juomaseuroissa mukana kuin kaksi kertaa koko talvena, eikä
siitä silloinkaan tullut oikein täyttä totta. Mutta siksipä olikin
hänen talvisäästönsä niin suuri, ettei hän itsekään tahtonut sitä
uskoa tehdessään Taavetin kanssa lopputiliä, sittenkun ajotyö siksi
vuodeksi oli loppunut.
-- Minä jätän sinun taaksesi kaiken tämän, mitä en matkaani varten
tarvitse, sanoi hän, kun asia oli selvillä. -- Tänä kesänä aijon minä
aina Kaliforniaan saakka. Olen kyllä ajatellut Korhosen sanoja ja
peräähän niissä on, mutta minä en voi pysyä niin kauvan paikoillani.
Ei minusta ole alkamaan mitään oikeata maanviljelystä, niinkauvan kun
tässä maassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa.
-- Kyllähän tässä olisi tarpeeksi työtä kahdellekin ja tänä vuonna
minäkin voisin maksaa tavallisen palkan, kun on niin paljon rahaa
kokoontunut, vietteli Taavetti.
-- Hyvä se varmaan olisi, myönsi Lehtinen epäillen -- ja tietysti
olisi minulla enemmän säästöä. -- -- Ja, sopiihan koettaa jonkun
viikon. Mutta jos minä sittenkin lähden, niin syksyllä tulen
takaisin. Emmeköhän voisi ensi talveakin olla samallaisessa yhtiössä?
-- Vallan kernaasti minun puolestani. Mutta ehkä sinä sittenkin jäät
tänne?
Lehtinen ei vastannut mitään, vaan teki seuraavat kolme viikkoa työtä
niinkuin henkensä edestä. Näytti melkein siltä kuin hän väkipakolla
olisi tahtonut tukahuttaa kuljeskelemishalunsa. Mutta se ei auttanut.
Kolmantena lauvantai-iltana kylvyn jälkeen, selitti hän, ett'ei
voinut pitemmältä viipyä.
-- Minua oikein vedättää pois, sanoi hän -- ja silloin ei auta
vastaanpano mitään. Mutta syksyksi palaan varmaan. Tämä tuntuu
kumminkin kodilta.
Taavetti näki hyvin, että kaikki enemmät houkuttelemiset olivat
turhat ja laski sen vuoksi empimättä palkan kevättöistä. Se nousi
niin paljoon, ett'ei Lehtinen ollenkaan viitsinyt kajota talvisiin
säästöihinsä.
-- Pidä sinä ne, sanoi hän. -- Ja jos joudut pulaan, niin käytä vaan
niitä. Minä menettäisin ne kumminkin.
Koko sunnuntain leikki hän Katien kanssa, mutta heti kun tämä oli
mennyt levolle, alkoi hän laittaa lähtöään. Ja seuraavana aamuna
lähti hän ennen auringonnousua matkaansa.
Taavetti ja Katie olivat taas kahden, mutta Taavetilla ei ollut
vähääkään aikaa miettiä yksinäistä elämäänsä erämaassa. Siksi
paljon oli siellä työtä, joka oli saatava valmiiksi. Eikä Katiekaan
ollut vielä siinä ijässä, että olisi kauvan osannut ikävöidä. Pian
meni kaikki taas entistä menoaan Anttilassa, Taavetti teki työtä
niinkuin orja varhaisesta aamusta myöhään iltaan ja Katie kulki hänen
kintereillään entiseen tapaansa kaiken päivää.
Vasta myöhään syksyllä palasi Lehtinen, sittenkun Taavetti jo oli
päättänyt lähteä Katien kanssa kylään hakemaan apua syystöihinsä,
huomattuaan, että niistä oli enään mahdoton yksin selviytyä.
Ei ollut kesä Kalle Lehtistä ollenkaan rikastuttanut. Länsimaat
olivat olleet tulvillaan työn hakijoita ja kaikenlaisia kuleksijoita,
jotka varsin vähän välittivät sen työn löytämisestä, jota sanoivat
etsivänsä.
Kiinalaisilla väitti hän siellä olevan paraan olon. -- Niillä
ei ole mitään pyhäpäiviä eivätkä juopottele koskaan, niin että
ihmiset käyttävät niitä enimmin. Valkeaihoiset saavat nähdä nälkää,
joll'eivät ole olleet siellä kauvan ja voineet hankkia pysyväistä
työtä.
Hänen ulkoasunsa ilmaisi selvään, että elämä oli ollut hänelle
vaikeata, ja ilman ainoatakaan dollaria taskussaan palasi hän
"kotiin", niinkuin hän sanoi. Ei edes rautatiepilettiä ollut hän
voinut itselleen ostaa, vaan oli kulkenut jalan suurimman osan
matkasta.
-- Jonkun kerran juuri saattoi varkain pistäytyä tavarajunaan ja ajaa
puoli päivää eli niin, kertoi hän. -- Mutta kyllä sillä välin sai
kävellä, niin että jalkoja kolotti. Kyllä täällä on sittenkin paljon
parempi!
Vaan ikävät kokemuksensa eivät kumminkaan olleet häntä parantaneet.
Talven ajoi hän tukkia yhteiseen laskuun, niinkuin edellisenäkin
vuonna ja kokosi kauniit rahat, jotka taas jäivät Taavetin talteen.
Ja lähemmäksi keskikesää työskenteli hän sitten taloon, mutta sitten
ei hän enää voinut pysyä paikoillaan, vaan läksi taas matkalle
ylämaahan Kanadaa kohti.
-- Kertoivat talvella, että siellä olisi löydetty vahvasti kultaa
Columbiassa, selitti hän -- ja nyt tahdon koettaa onneani siinä
kaupassa. Ehkä luonnistuisi ja pääsisin rikkaaksi mieheksi yhdellä
kertaa, niin että voisin lähteä kotiin ja ostaa oikean herrastalon.
Niin hyvin hänen ei kumminkaan käynyt. Mutta kun siellä ylhäällä
vuoristossa tuli aikainen talvi, saapui Kalle Lehtinenkin kokonaista
kuukautta varhemmin kuin edellisenä vuonna takaisin Minnesotaan, niin
ett'ei Taavetilla syystöissään ollut mitään vaikeuksia. Ja seuraavana
kevännä asettui kaksi muuta maanmiestä metsätöistä jäämillään
säästöillä lähiseutuun.
He olivat nähneet kuinka ravakasti Taavetin farmi edistyi, ja olivat
sentähden päättäneet hekin ruveta uudisviljelijöiksi. Se kannattaisi
varmaankin paremmin kuin lähteä kotiin ja ostaa joku pieni tila, joka
ei koskaan voisi tuottaa enempää kuin juuri tarpeellisimman elannon.
Eipä ollut Anttilallakaan juuri mitään alkaessaan ja oli vielä
lapsikin hoidettavanaan, mutta kumminkin oli hänellä jo oikein sievä
talo.
Ja Taavetti, joka ei voinut parempaa toivoa kuin että ihmisiä asettui
lähiseutuun, auttoi heitä voimainsa mukaan.
Puoli tusinaa taloa oli ilmaantunut lähistöön, ennenkun hän oli ollut
siellä viittä vuottakaan. Hänen taloonsa ei niitä sentään voinut
verrata, sillä se ei enää näyttänyt ollenkaan uudisasumukselta. Nyt
oli hänellä jo Anttilassa mies työssä ympäri vuoden ja sitä paitsi
Kalle Lehtinen syksyin keväin, niinkuin ennenkin.
Tämä ei sentään vielä ollut kokonaan luopunut kesäretkistään,
mutta hänen matkansa lyhenivät yhä. Vähitellen oli hän kuleksinut
useimmissa Yhdysvaltain valtioissa, tapaamatta mitään sen arvoista,
johon olisi mielestään voinut kiintyä, ja alkoi hän siitä syystä
pysyä yhä enemmän paikoillaan Minnesotassa.
Viidentenä vuonna saapui muutamia ameriikkalaisia vastaperustettuun
kylään. He tarkastelivat ympäristöä, tutkivat jokea, ja päättivät
vihdoin ostaa kosken ja maan sen molemmilla rannoilla. Talvella
palasivat he suuri joukko työmiehiä mukanaan ja alkoivat rakentaa
puuhiomoa, jonka varrelle olivat ostaneet suuret alat metsämaata,
mistä suurimmat puut olivat jo ennen kuletetut pois.
Silloin syntyi seudulle yht'äkkiä eloa ja liikettä. Joukko
uudistilallisia ja muuta kansaa asettui sinne, työväkeä kokoontui
tehtaaseen ja monenmoisia rakennuksia kohosi uskomattoman nopeasti
niiden katujen varsille, joita oli viitoitettu tehtaan läheisyyteen.
Kalle Lehtinen huomasi pian ne edut, joita oli saatavana tuosta
uudesta liikkeestä. Hän päätti ruveta kauppiaaksi, ja kun hänen
säästönsä tekivät koko suuren summan, oli hän ennen pitkää asettanut
hyvin varustetun kaupan Anttilan maalle aivan tehdasalueen viereen.
Jo seuraavana kevännä avattiin koulu, ja kun tehdas kesällä tuli
käyntiin, pantiin siellä heti toimeen säännöllinen yhdysliike muun
maailman kanssa tasapohjaisen jokihöyryn välityksellä. Ja maa kohosi
arvossa, niin että jos Taavetti Anttila olisi tahtonut kallistaa
korvaansa ostoehdotuksille, olisi hän voinut saada talostaan sievosen
omaisuuden.
Mutta siitä hän ei tahtonut kuulla puhuttavankaan.
-- Kyllä tässä kelpaa elää, niinkuin ennenkin, vastasi hän sellaisiin
tarjouksiin, -- paremmin kuin ennen, nyt kun voi myydä kaikki, mitä
ei itse tarvitse. Ehkä sitten, kun Katie tulee suureksi -- joll'ei
hän tahdo jäädä tänne.
Tyttö oli yhä vielä kaikkien hänen ajatustensa ja aikeittensa
keskipisteenä. Hänen vuokseen oli hän antanut koululle maan
ilmaiseksi ja sitäpaitsi suuremman vuotuisen kannatuksen kuin kukaan
muu, niin että kohta voitiin ottaa niin etevä opettajatar kuin
suinkin saatiin. Mikäli hänen vallassaan oli täytyi kaikki olla
Katielle parasta lajia.
Katiellekin oli "Uncle Dave" vielä koko maailman keskus, huolimatta
kaikista niistä uusista ystävistä ja tuttavista, joita hän sai yhä
lukuisammin saapuvien tulokkaiden joukosta. Ja hänelle he kumminkin
osoittivat suurempaa ystävyyttä ja huomiota kuin kenenkään muiden
lapsille. Taavettihan oli kieltämättä varakkain mies paikkakunnalla
eikä ollut suorempaa tietä hänen suosioonsa kuin hänen ottotytärtään
kohtaan osoitettu ystävyys.
Se teki hänet kuitenkin vieläkin omavaltaisemmaksi kuin miksi
hän olisi tullut Taavetin kasvatuksen kautta, joka enimmäkseen
rajoittui siihen, että hän useimmittain antoi tytön tehdä mitä
tahtoi. Ainoastaan harvoin tapahtui, ett'ei tyttö saanut tahtoaan
täytetyksi. Ja ett'ei hän tullut sietämättömän hemmoitelluksi, se
riippui ainoastaan hänen synnynnäisistä hyvistä ominaisuuksistaan.
Mutta se kuitenkin totutti häntä antamaan varsin vähän arvoa toisten
toiveille, kun oli kysymys hänen omistaan.
Senvuoksi ei hän liioin ollenkaan ajatellut Uncle Daven tunteita
pyytäessään eräänä päivänä, että tämä lähettäisi hänet jonkun suuren
kaupungin kouluun.
Hän oli vuoden kuluessa uusilta ystäviltään kuullut yhä enemmän
suurten kaupunkien elämästä ja liikkeestä, kunnes hänelle kuvautui
suurimmaksi mahdolliseksi onneksi päästä itse sinne sitä näkemään.
Hän oli nyt kahdentoista vuoden vanha, ja tahtoi sellaiseen kouluun,
jossa oppisi kaikki mitä tarvittiin, tullakseen oikeaksi hienoksi
naiseksi.
Taavetin päähän ei ollut koskaan pistänyt, että tyttö tarvitsisi
enemmän oppia kuin minkä heidän oma opettajattarensa voi hänelle
antaa. Ja vielä vähemmin oli hän ajatellut, ett'ei tytöstä siellä
kaukaisessa kylässä voisi tulla yhtä hieno nainen kuin kenestä muusta
tahansa. Mutta kun hän oli neuvotellut maailmaa kokeneen Kalle
Lehtisen kanssa, joka oli hänen apulaisensa kaikissa pulmallisissa
kysymyksissä, päätti hän suostua tytön matkaan, varsinkin kun
opettajatarkin piti sen parhaana.
Mutta itse hän ei vienyt häntä Bostoniin, mihin hänet oli päätetty
lähetettäväksi.
-- Ei minusta ole sellaisen matkan tekoon, selitti hän. -- Minä en
tiedä mitään sellaisista asioista, ja tuskinpa voin puhuakaan muitten
kuin omain ihmisten kanssa. -- Eiköhän meidän opettajatar voisi viedä
häntä kouluun?
Tällä ei ollut mitään huviretkeä vastaan näin lupa-aikana ja suostui
hän heti paikalla toimeen.
Heti kun koulu oli suljettu, matkustivat he, opettajattarella avoin
valtakirja Katien varustamiseen parhaan mukaan, sekä pullea kukkaro
kaikkiin muihin mahdollisiin tarpeihin.
Katie tosin oli alakuloinen pari viimeistä päivää ja itki vähän
jäähyväishetken lähestyessä, mutta oli sentään niin touhussaan
ajatellessaan kaikkia, mitä tulisi näkemään, ett'ei hän eroa erittäin
vaikeana pitänyt.
Taavetti kyllä ei itkenyt, se ei ollut hänen tapaistaan. Mutta
hänelle tuli niin omituisen paksu tunne kurkkuun, jotain, jota hän
ei voinut nielasta alas, että hänen äänensä oli painuksissa, kun hän
jokihöyryn kadottua näkyvistä kääntyi Lehtisen puoleen.
-- Siellä se nyt menee, sanoi hän hiljaa. -- Miltähän maailma
näyttää, kun se takaisin palaa? -- palanneeko ollenkaan.
-- Kyllä hän palajaa, lohdutti Kalle Lehtinen -- mutta ikävä häntä
tulee.
Taavetti Anttilan kohtalo.
Katieta tulikin ikävämpi kuin Taavettikaan oli luullut. Mutta
hänestä sitä ei huomannut muuten kuin että hän muuttui vielä
entistäänkin harvapuheisemmaksi. Hän teki itse ankaraa työtä aamusta
iltaan, niinkuin ennenkin, vaikka kyllä olisi voinut muilla teettää
raskaimmat työt, kun talo oli varsin kukoistavassa kunnossa ja
antoi tuloa paljon ylitse hänen yksinkertaisten elämäntarpeittensa.
Sittenkin jäi menopuoli pienemmäksi, vaikka Katien olo Bostonissa oli
alkanut vetää koko runsaasti rahaa.
Ainoana ilona, mitä hänellä nyt enää oli, olivat Katien kirjeet,
mutta se ilo olikin niin suuri, että hän kernaasti olisi raatanut
vielä puolta enemmän, jos se olisi ollut tarpeellista, tytön menojen
täyttämiseksi. Eikä hän sitäkään iloa sentään voinut nauttia
jakamattomana. Hän oli vielä siksi heikko englanninkielessä, että
piti ottaa Lehtinen apuun saadakseen täyttä selkoa tytön kirjeistä.
Ei hän sitä sentään tunnustanut tällekään, vaan koetti aina itse
ensiksi tavailla kirjeen lävitse. Kun kirje oli päivällä tullut,
meni hän vasta illalla Lehtisen puolelle antaakseen sen hänenkin
luettavakseen.
-- Ehkä sinä luet sen ääneen, sanoi hän joka kerralla. -- Minä olen
kyllä sen lukenut, mutta kuuntelen sitä kernaasti vieläkin kerran.
Ja kun Kalle Lehtinen varsin hyvin tiesi, mistä kohden iho oli arka,
käänsi hän kirjeet suorastaan suomeksi niin hyvin kuin taisi.
-- On niinkuin olisi hauskempaa kuulla niitä omalla kielellä,
huomautti Taavetti vaan, käyttäen aina ihan säännöllisesti samoja
sanoja. Eikä kumpikaan heistä edes ajatuksissaan myhähtänyt sille
asialle.
Kun vielä toinen suuri tehdas oli pantu käyntiin kosken vastapäisellä
rannalla, kasvoi kylä vauhdilla, joka ainoastaan Ameriikassa on
mahdollista. Pari aikaisimmista uudistalojen omistajista oli jo
myynyt tiluksensa hyvästä hinnasta keinottelijoille, jotka olivat
jakaneet ne rakennustonteiksi ja voittaneet aimo rahat kaupassaan.
Jokivarrelle alkoi kasvaa oikea kaupunki ja maan arvo siinä oli yhä
nousemassa.
Ainoa, joka ei mitenkään taipunut myymään maatansa, oli Taavetti
Anttila. Lehtiselle oli hän luovuttanut tilavan tontin aivan
tehdasalueen vieressä ja koululle lahjoittanut toisen, vieläkin
suuremman, mutta siihen saivat tyytyä.
-- Ehkä tulee vielä sekin aika, että on pakosta myyminen, tuumiskeli
hän. -- Siihen mennessä ei maa minun hoidossani huonone.
Kukaan ei tiennyt, mitä hän oikeastaan tarkoitti "sillä ajalla,
jolloin on pakosta myyminen." Ja ehk'ei hän sitä ihan varmaan tiennyt
itsekään. Oli miten olikaan, mutta ei hän koskaan sanallakaan
nureksinut niitä vähitellen lisääntyviä rahalähetyksiä, jotka menivät
Bostoniin. Hänen tulolähteensä kasvoivat yhä menoista huolimatta, ja
samoin hänen talletuksensa kaupungin uudessa pankissa.
Paitsi Kalle Lehtistä, ei hän pitänyt lukua kenenkään muun seurasta
kuin opettajattaren, joka itsekin silloin tällöin oli kirjevaihdossa
Katien kanssa, ja aina oli sangen kerkeä kuulemaan Bostonin
uutisia. Hänen avullaan tuli Taavetti vähitellen myös niin paljon
taitavammaksi englanninkielessä, että hän omin päin sai melkein
täyden selon kirjeitten sisällöstä, joita "Uncle Davelle" tuli
Katieltä sekä säännöllisesti että usein.
Mutta ei hän siltä suinkaan heittänyt sitä tapaansa, että luetti ja
käännätti Lehtisellä kirjeet. Päinvastoin tuli pian tavaksi, että
he luettuaan ensin kirjeet itse menivät yhdessä opettajattaren luo
antamaan vielä hänellekin osansa niistä. Ja silloin viipyivät he
usein koko illan hänen luonaan.
Aluksi oli Taavetti jäykkä ja ujosteleva hänen seurassaan. Hän oli
kuin olikin "herrasväkeä", vaikka tekikin työtä elatuksekseen,
niinkuin muutkin kyläläiset. Ja vaikka Taavettikin jo oli vanha
ameriikkalainen, ei hänen sentään ollut onnistunut voittaa itsessään
jonkunlaista vastenmielistä alemmuuden tunnetta sellaisessa
seurassa. Mutta kun hän näki Kalle Lehtisen erinomaisen vapaan
esiintymisen, vaikka sekin kyllä kohteli opettajatarta huomattavalla
kunnioituksella, alkoi Taavetti vähitellen mukautua seuraan.
Opettajatar puolestaan piti heitä vallan samanarvoisina kuin
herrojakin, tehtaitten virkamiehiä, joita silloin tällöin myös
pistäytyi hänen luonaan vieraisilla. Molempia suomalaisia pidettiin
heidän itsensä tietämättä uuden kaupungin kunnollisimpina miehinä,
niinä, jotka sille oikeastaan olivat perustuksen erämaahan laskeneet,
hyödyksi sekä itselleen että muille. Ja sellaisille miehille annetaan
arvoa, varsinkin silloin, kun he itse eivät vaadi sitä muilta.
Mutta vähitellen alkoi Taavetissa herätä kaikellaisia omituisia
ajatuksia siitä innosta, millä Kalle Lehtinen sekä sopivalla että
sopimattomalla ajalla kiskoi häntä mukaansa koululle.
Kun ei miehellä vaan olisi muita metkuja! Mutta eihän se olisi
mahdollista. Opettajatar oli kyllä hyvin ystävällinen ja näytti
oikein iloiselta aina, kun he tulivat, mutta oli se sittenkin liiaksi
paljon ylempänä Kallea.
Eihän se nyt enää ollut pilan nuorikaan, mutta kumminkin useita
vuosia nuorempi Kallea. Ja oli niin muhkean näköinenkin, että
helposti voi saada miehekseen jonkun insinöörin eli kirjanpitäjän
tehtaista, jos nyt vaan tahtoisi ottaa miehen.
Vaikka eihän naisten ajatuksia oikeastaan kukaan voinut tuntea. Ei
ollut Kallekaan sentään mikään hullumman näköinen mies ja olihan
hänestä tulemaisillaan vallan rikas. Ja osasihan hän kertoa paremmin
ja enemmän kuin useimmat muut kaikesta, mitä oli nähnyt ja kokenut.
Ja sitä oli jotenkin paljon.
Kuta enemmän Taavetti ajatteli Kallen toiveita, sitä paremmilta
ne hänestä näyttivät. Ja siksipä hän ei hämmästynyt hetikään niin
paljon, kuin Lehtinen ehkä oli odottanut, kun tämä eräänä iltana
parhaat vaatteet yllään tuli tervehtämään ystäväänsä, joka jo oli
levolle paneutumassa, ja ilmaisi olleensa kosimaretkellä.
-- Ja hyvin kävi arvatenkin, sanoi Taavetti, joka ei voinut erehtyä
katsellessaan Kallen tyytyväisyydestä loistavia kasvoja.
-- Hyvinpä hyvinkin, vakuutti toinen. Vaikk'en minä sittenkään vielä
voi käsittää, että hän suostui. Sellainen lurjus kuin minä olen ollut
aikoinani -- ja juoppo vielä lisäksi. Mutta hän saattaisi etsiä
kauvan ja sentään onnistua huonommin, sanoi hän, niin ett'ei minun
entisyyteni tarvinnut tulla mihinkään lukuun.
-- Siitä sen näkee, ett'ei kirjatieto ole pilannut ymmärrystä,
päätteli Taavetti. -- Joko päätettiin, milloinka häät pidetään?
-- Eihän juuri vielä, tunnusti Lehtinen hiukan hämillään. Kyllähän
minä tahdoin, että olisi menty jo huomenna papin luo, kun ei tässä
maassa tarvitse panna kuulutukseenkaan, mutta hän nauroi vaan ja
sanoi vähemmänkin kiireen toki riittävän.
Taavetiltakin melkein pääsi nauru, vaikk'ei se ollut hänen tapaistaan.
-- Olisit ottanut papin mukaasi kosimaan mennessäsi, niin olisi
käynyt vieläkin pikemmin. -- Hulluhan sinä olet, mies! Mutta niin se
taitaa käydä, kun kerran rakastuu.
-- Hän sanoi, että tänne ensin pitää saada uusi opettaja, joka ottaa
koulun huostaansa, ilmoitti Lehtinen nurpeissaan. -- Ja tiesi hänet,
kuinka kauvan se kestää.
-- Sanoinhan minä, että hän on oikein ymmärtäväinen ihminen. Ja
tarpeen se voi ollakin, koska sinä olet järjiltäsi. Mutta hyvin on
asia mennyt ja onneksi olkoon!
Hyvästi myönsi Kallekin sen menneen ja tyytyväisyyden hymy pilkisti
esiin jokaisesta hänen kasvonpiirteestään.
Ei kestänyt kumminkaan monta viikkoa, ennenkun uusi opettajatar
jo saapui, ja heti sen jälestä tuli entisestä "Misstres Charles
Lehtinen", niinkuin pappi häntä nimitti heti vihkimisen jälkeen
pitämässään onnittelupuheessa. Häät vietettiin Anttilassa, ja oli sen
omistaja kaunistanut koko tupansa lehvillä yhdeksi ainoaksi isoksi
lehtimajaksi ja varustanut huimaavat hääkemut, ollenkaan kuluja
katsomatta. Melkein jok'ikinen sielu koko kylässä oli vieraaksi
kutsuttu, eikä ainoakaan ollut kutsuja ylenkatsonut.
Katieta vaan kaivattiin, ja ainoastaan sentähden, ett'ei Taavetti
millään muotoa antanut hänen yksinään tehdä pitkää matkaa, eikä
ketään voitu lähettää häntä noutamaan.
-- Minä lähden tästä piakkoin itse tervehtimään häntä, sanoi hän --
ja kerron kaikki mitä täällä kotona on tapahtunut.
Vanhan ystävän kihlautuminen ja naiminen oli suorastaan nuorentanut
Taavettia itseäänkin. Puheliaammaksi hän ei juuri tullut, mutta
näytti tyytyväisemmältä kuin kertaakaan Katien lähdön jälkeen, eikä
kartellut enää läheskään niin paljon muita ihmisiä kuin ennen.
Paras todistus hänen sisällisestä muutoksestaan oli sentään hänen
aikomuksensa matkustaa Bostoniin.
Sen matkan hän teki omin päin jo pari viikkoa jälkeen Lehtisen
häitten, ja kotiin palatessaan oli hän ulkonaisestikin kokonaan
muuttunut. Tukka oli leikattu kaupunkilaisittain ja leuka ajeltu
sileäksi. Hattu oli uusinta muotia ja uudet, kaupunkilaiset vaatteet
tuntuivat olevan hienointa lajia. Mutta ainoastaan kolme päivää oli
hän ollut Bostonissa ja milt'ei mahdotonta oli Lehtisen ja hänen
rouvansa saada häneltä mitään tietoa, koskipa se sitten Katieta tai
muuta.
-- Kyllähän se hyvin voi, vastasi hän heidän lukemattomiin
kysymyksiinsä. -- Ja on tullut jo vallan aikaihmiseksi. Mutta minua
kohtaan oli hän ihan ennallaan -- niin iloissaan nähdessään minut,
että nauroi ja itki, kun olin tullut.
Syytä siihen, ett'ei ollut siellä pitemmältä viipynyt, ei hän vaan
ilmaissut, ei ainakaan suoranaisesti.
-- Mitä olisin minä siellä tehnyt? sanoi hän vältellen. -- Minähän
en oikein sovellu kaupunkilaisten seuraan. Ja kolmessa päivässä
ehdin minä kyllä sanoa sanottavani. -- Mutta ikävä näytti kumminkin
Katiella olevan, kun tein lähtöä! lisäsi hän, oltuaan hetken aikaa
mietteissään.
-- Kuinka vanha on Dave? kysyi M:rs Charles Lehtinen mieheltään, kun
he Taavetin lähdettyä olivat jääneet kahden. -- En koskaan ennen ole
pitänyt häntä muuna kuin vanhana miehenä, mutta siltä ei hän nykyään
ollenkaan näytä.
-- Ei hän vanha olekaan. Useita vuosia minua nuorempi, vaikka paljoa
viisaampi. Luullakseni noin kolmekymmentäviisi vuotta.
-- Sitten alan ymmärtää, mikä tässä asiassa on pohjana, sanoi rouva
merkitsevästi. Mutta ei antanut hän miehensä mitenkään vietellä
itseltään parempaa selvitystä sanoihinsa, joista tämä ei ymmärtänyt
niin mitään.
Alunpitäin oli päätetty, että Katie viipyisi Bostonissa neljä vuotta.
Vähän neljättä oli menossa silloin, kun Taavetti oli käynyt siellä,
ja sen jälestä ei hän enää ollut oikein tyytyväinen oloihin eikä
toimiin Anttilassa.
Katielta saapui kyllä eteenkinpäin kirjeitä yhtä säännöllisesti kuin
ennenkin, mutta ne eivät parantaneet asiaa. Ne päinvastoin vaan
kiihoittivat hänen ajatuksiaan asioihin, joilla hän ei koskaan ennen
ollut päätänsä vaivannut, vaan jotka nyt alkoivat siellä lakkaamatta
pyöriä.
Suurimman vaikutuksen oli häneen hänen matkallaan itäänpäin tehnyt
suurien kaupunkien rikkaus ja komeus. Sellaisia rakennuksia
kuin sekin, missä Katie asui, oli hän ennen katsellut vaan
ulkopuolelta, ja samoin oli hän yleensä nähnyt elämääkin vaan sen
puutteellisimmilta puolilta sekä kotona että Ameriikassa. Siinäkin
uudessa kaupungissa, joka oli kasvanut hänen talonsa ympärille,
elettiin mitä yksinkertaisinta ja vaatimattominta elämää, kun
sitävastoin Katie ja hänen ystävänsä Bostonissa elivät kokonaan
toisella tavalla.
Kuinka voisi tyttö ollenkaan enää tulla toimeen niissä oloissa,
joissa hän ennen matkaansa eli? Taavetin tupa ja eteiskammari olivat
vielä ihan ennallaan, tuvassa samat veistetyt seinät ja lattia,
kammarissa samat, aikoja sitten vaalenneet tapetit, jotka hänen
viimeistä vuotta kotona ollessaan oli seiniin liimattu. Nyt mahtaisi
se kaikki tuntua hänestä kauhean ikävältä.
Päätökseksi kaikista hänen tuumistaan tuli se, että hän eräänä
kauniina päivänä ilmoitti Lehtiselle aikovansa rakentaa uuden talon.