BUTTLER. KAPTEENIT DEVEROUX ja MACDONALD.
MACDONALD.
Kenraali, kutsuit.
DEVEROUX.
Mik' on tunnussana?
BUTTLER.
Eläköön keisari!
MACDONALD ja DEVEROUX (astahtavat taapäin).
Sä mitä sanot?
BUTTLER.
Eläköön. Itävallan suku!
DEVEROUX.
Eikös
vannottu alttiutta Friedlandille?
MACDONALD.
Hänenhän suojakseen kai meidät tuotiin?
BUTTLER.
Meidätkö suojelemaan kavaltajaa?
DEVEROUX.
Otithan meidät palvelemaan häntä.
MACDONALD.
Ja hänen kanssaan tulit Egeriin.
BUTTLER.
Varmemmin tuottaakseni hälle tuhon.
DEVEROUX.
Vai niin!
MACDONALD.
Se toist' on.
BUTTLER (Deveroux'lle).
Kurja! Vähäll' luovut
velvollisuudestasi, lipustasi!
DEVEROUX.
No piru vieköön! Teinhän sinun laillas;
jos sin' oot lurjus, mietin, miks' en minä?
MACDONALD.
Me _emme_ mieti. Sinulle se kuuluu!
Kenraali olet, sinä komennat,
me seuraamme, vie vaikka helvettiin.
BUTTLER (sopuisasti).
Toisemme tunnemmehan.
MACDONALD.
Niinpä luulen.
DEVEROUX.
Olemme onnettaren sotureita,
olemme sen, ken enin tarjoo.
MACDONALD.
Aivan.
BUTTLER.
Nyt kunniallisina sotureina
tulette pysymään.
DEVEROUX.
Niin mielellämme.
BUTTLER.
Ja onnen tulette te saavuttamaan.
MACDONALD.
Sen parempi.
BUTTLER.
Siis kuulkaa!
MOLEMMAT.
Kuuntelemme.
BUTTLER.
On käsky keisarin: on vangittava
hengissä taikka hengetönnä Friedland.
DEVEROUX.
Niin kirjeess' on.
MACDONALD.
Niin, vaikka hengetönnä.
BUTTLER.
Ja ken sen tekee, sitä odottaa
rahana, tiluksina runsas palkka.
DEVEROUX.
Hyvältä soipi. Hyvält' aina sana
soi sieltäpäin. Niin! Tiedämme jo sen!
Kultaiset armovitjat kukaties,
tai hevoskoni,[139] pergamentti.[140] -- Maksaa
paremmin Friedland.
MACDONALD.
Hän on suurenmoinen.
BUTTLER.
Hävinnyt mies. Sen onnentähti laski.
MACDONALD.
Varmaanko?
BUTTLER.
_Minä_ sanon.
DEVEROUX.
Mennytkö
on hänen onnensa?
BUTTLER.
On ainaiseksi.
Hän köyhä on kuin mekin.
MACDONALD.
Niinkö köyhä?
DEVEROUX.
Siis, Macdonald, on hänest' eroominen.
BUTTLER.
Kakskymmentuhantinen joukko on
jo eronnut. On meidän, maanmies,
enemmän tehtävä. Niin, meidän on
nyt surmattava hänet.
(Molemmat astahtavat taapäin.)
MOLEMMAT.
Surmattava!
BUTTLER.
Niin, surmattava on. -- Ja siihen olen
valinnut teidät.
MOLEMMAT.
Meidätkö?
BUTTLER.
Niin, teidät,
kapteenit Deveroux ja Macdonald.
DEVEROUX (oltuaan hetkisen vaiti).
Valitkaa toinen!
MACDONALD.
Toinen valitkaa!
BUTTLER (Deveroux'lle).
Pelkäätkö, arkailija? Tunnollasi
jo kolmekymmentä on vainajata --
DEVEROUX.
Päällikköön kajota -- se arveluttaa!
MACDONALD.
Valamme, sekin meitä häneen sitoo.
BUTTLER.
Se side murtui hänen petokseensa.
DEVEROUX.
Kenraali, tää on liian kauheaa.
MACDONALD.
Niin, se on totta! Meill' on omatunto.
DEVEROUX.
Jos päällikkö hän ei ois, joka meitä
on kuriin, arvonantoon totuttanut.
BUTTLER.
Siis sekö esteenä?
DEVEROUX.
Niin! Jonkun _toisen_,
vaikk' oman poikanikin, lävistäisin,
jos keisarini palvelus niin vaatii --
vaan sotilaana _tappaa päällikkönsä_,
se meist' on synti, rikos, josta päästää
ei saata ainoakaan rippimunkki.
BUTTLER.
Min' olen paavisi ja syntis kuittaan.
No päättäkää!
DEVEROUX (seisoo epäröiden).
Ei sovi.
MACDONALD.
Ei, ei sovi.
BUTTLER.
No -- lähettäkää mulle -- Pestalutz!
DEVEROUX (säpsähtää).
Ah, Pestalutz -- hm!
MACDONALD.
Miksi tahdot häntä?
BUTTLER.
Jos teistä työ on halpa, kyll' on muita --
DEVEROUX.
Jos täytyy hänen kuolla, voimmehan
palkinnon yhtä hyvin saada mekin. --
Vai mitä, veli Macdonald?
MACDONALD.
Niin, jos
on hänen kuoltava ja muu ei auta,
en Pestalutzin salli sitä tehdä.
DEVEROUX (vähän arveltuaan).
Milloinka hänet surmataan?
BUTTLER.
Tän' yönä;
on huomenna näät täällä ruotsalaiset.
DEVEROUX.
Kenraali, vastaatko mun teostani?
BUTTLER.
Kaikesta.
DEVEROUX.
Niinkö tahtoo keisarikin?
Tahtooko suoraan? Joskus rangaistaan
murhaajaa, vaikka mieluinen on murha.
BUTTLER.
On käsky: hengissä tai hengetönnä.
Ja hengissä ei voida, näätte itse --
DEVEROUX.
Siis kuolleena! Niin -- kuolleena -- Vaan kuinka
käsiksi häneen voidaan päästä? Onhan
kaupunki täynnä Terzkyn sotilaita.
MACDONALD.
Ja sitten viel' on Terzky sekä Illo --
BUTTLEE.
Tietysti heistä juuri aloitetaan.
DEVEROUX.
Myös heidät surmataanko?
BUTTLER.
Heidät ensin.
MACDONALD.
Verinen ilta tulee, Deveroux.
DEVEROUX.
Ja kelle työks sen uskot? Usko _mulle_!
BUTTLER.
Majuri Geraldin saa tehdä sen.
On tänään laskiainen, pidetään
linnassa syömingit ja niissä heihin
käsiksi käydään, heidät lävistetään --
mukana ovat Pestalutz ja Lesley --
DEVEROUX.
Kenraali, sinä siit' et välittäne --
suo mun ja Geraldinin vaihtaa toimet.
BUTTLER.
Vähemmän vaaraa sull' on herttuasta.
DEVEROUX.
Vaaraako! Perhana! Mit' aatteletkaan
minusta? Minä miekkaa herttuan
en pelkääkään, vaan hänen katsettansa.
BUTTLER.
Kuink' katse tuo vois sua vahingoittaa?
DEVEROUX.
Tiedäthän, hiis vie, etten pelkur' ole.
Mutt' siit' on viikko vain, kun herttualta
mä kaksikymmentä sain kultarahaa,
niill' ostaakseni takin lämpöisen,
jok' ylläni on ja jos hän mun näkee
nyt peitsineni, katsoo takkiin -- kas -- niin --
En, hiis vie, ole pelkur' ensinkään.
BUTTLER.
Lämpöisen takkisi sait herttualta
ja sinä, köyhä raukka, epäröit
senvuoksi lyödä häntä kuoliaaksi.
Vaan _hälle_ lämpöisemmän _keisar'_ antoi,
nimittäin vaipan ruhtinaallisen.
Kuink' kiittää hän? -- Hän pettää, kapinoi.
DEVEROUX.
On totta. Piru vieköön kiitolliset!
Niin -- minä -- surmaan hänet.
BUTTLER.
Ja jos tahdot
tyynnyttää tuntoasi, riisu takki;
niin saatat reippain mielin täyttää työn.
MACDONALD.
Niin! Mutta tässä vielä arveluttaa --
BUTTLER.
Mikäpä arveluttaa, Macdonald?
MACDONALD.
Mit' auttaa meitä aseet _häntä_ vastaan?
Haavoittaa hänt' ei saata, hän on _kova_.
BUTTLER (pystyyn kavahtaen).
Mitenkä voi hän --
MACDONALD.
Luodit, iskut kestää!
On hornan taito hänet kovettanut;
läpäisemätön ruumis häll' on, tiedä.
DEVEROUX.
Niin! Ingolstadtiss' oli myöskin moinen,
ruumiiltaan teräskova; hänet täytyi
lopulta pyssynperill' lopettaa.
MACDONALD.
Kuulkaapas, mitä aion!
DEVEROUX.
Sano!
MACDONALD.
Tääll' on
dominikaaniveli luostarissa,
mun kansalaisiani, hän saa kastaa
vihittyyn veteen aseeni ja niille
lukea siunauksen voimakkaan;
taikuutta vastaan varmasti se auttaa.
BUTTLER.
Tee siten, Macdonald! Vaan menkää nyt!
Valitkaa rykmentistä vahvaa miestä
noin kaksi-, kolmekymmentä, ja tehkööt
ne valan keisarille -- Yksitoista
kun lyönyt on -- kun ensimäiset vahdit
on menneet, viekää heidät aivan hiljaa
talolle -- Lähell' olen minä silloin.
DEVEROUX.
Mitenkä päästään henkivartijoista,
vahdissa jotka sisäpihass' ovat?
BUTTLER.
Selvillä mull' on siellä joka soppi.
Vien teidät erään takaportin kautta,
jot' _yksi_ mies vain puolustaa. Mun sallii
mun arvoni ja toimeni jok' aika
tavata herttuaa. Käyn edellänne,
lävistän kurkun henkivartijalta
tikarin iskulla ja tienne raivaan.
DEVEROUX.
Vaan kun on sisään tultu, kuinka päästään
huoneeseen, jossa nukkuu ruhtinas,
niin ettei hoviväki herää, huuda?
Hänellä saattue näät tääll' on suuri.
BUTTLER.
Ne talon oikeassa päässä on;
hän rauhaa tahtoo, vasemmass' on yksin.
DEVEROUX.
Kun kaikk' ois ohi, Macdonald -- Niin tuntuu
oudolta minusta, sen piru tietää.
MACDONALD.
Niin minustakin. Hän on liian suuri.
Ja konnapariks meidät katsotaan.
BUTTLER.
Loistossa, kunniassa ollen voitte
tyhjäksi arvostella joukon huudot.
DEVEROUX.
Jos vain sen kunnian niin varmaan saa.
BUTTLER.
Huoletta olkaa! Ferdinandin päähän
te pelastitte kruunun. Suur' on palkka.
DEVEROUX.
Aikooko kukistaa hän keisarin?
BUTTLER.
Niin aikoo! Kruunun, hengen hältä viedä!
DEVEROUX.
Siis hänet mestattaisiin, jos me vain
hengissä hänet Wieniin puuhaisimme?
BUTTLER.
Ei välttää vois hän sitä kohtaloa.
DEVEROUX.
Nyt tule, Macdonald! Hän päällikkönä
soturinkäsiin kuolkoon kunnialla!
(He poistuvat.)