BUTTLER ja GORDON.
GORDON (silmäillen poistuvia).
Ne onnettomat! Kuinka arvaamattaan
he sokeassa voitonhuumassaan
kudottuun murhaverkkoon syöksyvät! --
En surkutella saata heitä. Illo,
tuo röyhkeä ja häpeemätön konna,
jok' oman keisarinsa veress' uisi!
BUTTLER.
Käskynsä mukaan tehkää. Kiertovahdit
määrätkää, linnoituksen turvallisuus
huoltoonne ottakaa; kun nää on täällä,[130]
lukitsen linnan portit, ettei kuulu
kaupunkiin työstämme!
GORDON (hätääntyneenä).
Oi, älkää vielä!
Ensiksi pyydän tietää --
BUTTLER.
Huomen kuuluu
jo ruotsalaisille, sen kuulla saitte.
Tää yö vain meill' on. Ne on nopeat,
me nopeammat vielä -- Voikaa hyvin!
GORDON.
Katseenne eivät sano mitään hyvää.
Luvatkaa mulle --
BUTTLER.
Päiv' on laskenut,
ja maille saapuu kohtalokas ilta --
Saa itserakkaus niin varmoiks _heidät_.
Tähtensä paha heidät meille jättää
suojattomina, pian heiltä teräs
elämän leikkaa heidän juopuissaan
onnensa harhauskoon. Ain' on ollut
etevä laskuniekka ruhtinas,
hän kaikki laski, osas ihmisiä
päämääriänsä varten ottaa, siirtää
kuin pelinappuloit', ei epäröinyt
pelata toisten kunniallakaan.
Hän laskemistaan vaan on laskenut
ja viimein erehtyy; hän laskelmiinsa
henkensä menettää ja niin hän kaatuu
kuin Arkhimedes ympyräinsä keskeen.[131]
GORDON.
Nyt hänen virheensä te unhottakaa!
Aatelkaa suuruuttaan ja lempeyttään,
piirteitä herttaisia sydämen
ja elämänsä yleviä töitä,
ja niiden suokaa lailla enkelin
rukoillen estää miekka iskemästä.
BUTTLER.
Se myöhäist' on. En sääliä saa häntä,
vain veriaatokset saa mulla olla.
(Ottaen Gordonia kädestä.)
Niin, Gordon! Enhän minä herttuata
rakasta, eikä siihen aihett' ole --
mut viha ei tee mua murhaajaksi,
vaan hänen paha kohtalonsa. Mua
pakottaa seikkain tyly yhtymys.
Vapaaksi luulee työnsä ihminen --
hän pettyy! Hän on lelu sokeen mahdin,
jok' ihmiselle hänen valinnastaan
luo pian pelottavan täytymyksen.
Mit' auttais sydämeni puolto häntä --
Kuitenkin täytyy minun hänet tappaa.
GORDON.
Jos sydän varoittaa, niin sitä kuulkaa!
On sydän Luojan ääni; ihmistyötä
on kaikki älyn viisaat laskelmat.
Mink' onnen voitte saada verityöstä?
Oi, verestä ei verso mitään hyvää!
Se työkö portaana ois suuruuteenne?
Oi, älkää luulko -- Kuninkaat voi joskus
murhasta pitää, mut ei murhaajasta.
BUTTLER.
Te ette tiedä. Olkaa kysymättä.
Miks saivat ruotsalaiset voiton, miksi
niin joutuin lähenevät! Soisin hänet
armoihin keisarin niin mielelläni.
En vertaan tahdo. En, hän saisi elää.
Vaan sanaani mun tulee kunnioittaa.
Siis kuolkoon hän tai -- kuulkaa! -- mua kohtaa
häpeä, hän jos pääsee käsistämme.
GORDON.
Semmoista miestä pelastaakseen --
BUTTLER (pikaisesti).
Mitä?
GORDON.
Kannattaa uhratakin -- Olkaa jalo!
Kaunistaa sydän miest', ei mielipide.
BUTTLER (kylmästi ja ylpeästi).
On suuri herra ruhtinas -- mut minä
vain halpa henkilö, te tarkoitatte.
On muka maailmasta sama, saako
alhainen kunniaa vai häpeää,
kun ruhtinaallinen vain pelastuu. --
Arvonsa itselleen suo kukin itse.
Minusta riippuu, kuinka korkealle
arvostan itseni. Ei maailmassa
niin ylhäist' ole, että itseäni
mä häneen verrattuna halveksisin.
_Tahtomme_ meistä tekee suuren, pienen,
ja koska minä olen uskollinen
mun tahdolleni, täytyy hänen kuolla.
GORDON.
Oi, kalliota ryhdyn liikuttamaan!
Ei ihmiset teit' ole kasvattaneet.
En estää teitä voi, vaan pelastakoon
Jumala hänet hirmukädestänne!
(Poistuvat.)