KONSULI BERNICK. Oi, mikä sanomaton onni!
ROUVA BERNICK. Sinä et ole vihainen?
KONSULI BERNICK. Oi, mikä ylenpalttinen onni, Betty!
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. No, kyllä sinulla on herkkä omatunto.
HILMAR TÖNNESEN. Niin, heti, kun kysytään pientä taistelua
luonnonvoimia vastaan, niin -- uh!
PROKURISTI KRAP (taustalla ikkunan ääressä). Nyt tulee kulkue sisään
puutarhaportista, herra konsuli.
KONSULI BERNICK. Niin, nyt he saavat tulla.
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Koko puutarha on kohta täynnä väkeä.
KAUPPIAS SANDSTAD. Koko katu tulvillaan.
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Koko kaupunki on liikkeellä, Bernick. Tämä on
tosiaan innostuttava hetki.
KAUPPIAS VIGELAND. Ottakaamme se nöyrin mielin vastaan, herra Rummel.
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Kaikki liput käsillä. Minkälainen kulkue! Tuolla
on juhlakomitea, kolleega Rörlund etunenässä.
KONSULI BERNICK. Antaa heidän tulla, sanon minä.
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Mutta kuule; noin kiihtyneessä mielentilassa kuin
olet --
KONSULI BERNICK. Niin, mitä sitten?
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Minä en ole taipumaton puhumaan puolestasi.
KONSULI BERNICK. Ei, kiitos; tänä iltana minä tahdon puhua itse.
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Mutta tiedätkö sinä myöskin, mitä sinun pitää
sanoa?
KONSULI BERNICK. Kyllä, ole varma siitä, Rummel, -- nyt minä tiedän,
mitä minun pitää sanoa.
(Soitto on sillävälin vaiennut. Puutarhaovi avataan. _Kolleega
Rörlund, juhlakomitea_ jälessään, astuu sisään, _parin
miespalvelijan_ seuraamana, jotka kantavat peitettyä koria.
Heidän perästään tulee _kaupunkilaisia_, kaikkiin kansanluokkiin
kuuluvia, niin paljon kuin saliin mahtuu. Lukematon joukko
lippuja ja viirejä liehuu ulkona puistossa ja kadulla.)
KOLLEEGA RÖRLUND. Korkeasti kunnioitettava herra konsuli! Minä huomaan
siitä hämmästyksestä, joka kuvastuu kasvoillanne, että me tunkeudumme
täten odottamattomina vieraina Teidän luoksenne, Teidän onnelliseen
perhepiiriinne, Teidän rauhallisen lietenne ääreen, jossa kunnialliset
ja toimeliaat ystävät ja kansalaiset Teitä juuri ympäröivät. Mutta
meitä on vaatinut sydämen pakko osoittamaan Teille kunnioitustamme.
Tämä ei ole ensi kertaa, jolloin sellaista tapahtuu, mutta kuitenkin on
se ensimäinen kerta näin suuressa mittakaavassa. Me olemme monta kertaa
tuoneet Teille kiitoksemme siitä vankasta moraalisesta pohjasta, jolle
Te olette niin sanoakseni yhteiskuntamme rakentanut. Tällä kertaa
kunnioitamme Teitä eritoten sinä selvänäköisenä, väsymättömänä,
epäitsekkäänä, niin, itsensä uhraavana kansalaisena, joka on pannut
alkuun yrityksen, mikä, kaikkien asiantuntijain mielipiteen mukaan, on
antava valtavan sysäyksen tämän yhteiskuntamme ajalliseksi hyväksi ja
menestykseksi.
ÄÄNIÄ ULKOA KANSAN JOUKOSTA. Hyvä, hyvä!
KOLLEEGA RÖRLUND. Herra konsuli, Te olette pitkien vuosien kuluessa
ollut kaupungillemme loistavana esimerkkinä. Minä en puhu tässä Teidän
mallikelpoisesta perhe-elämästänne, enkä myöskään Teidän nuhteettomasta
moraalisesta vaelluksestanne ylimalkaan. Tällaisten asiain paikka
olkoon kätketty salakammio eikä juhlasali! Mutta minä puhun Teidän
kunnallisesta toiminnastanne sellaisena kuin se on nähtävänä kaikkien
meidän silmiemme edessä. Hyvin varustettuja laivoja lähtee maailmaan
Teidän telakoistanne ja liehuttaa lippuamme kaukaisimmillakin merillä.
Lukuisa ja onnellinen työväenjoukko katsoo Teidän puoleenne niinkuin
isäänsä. Herättämällä uusia elinkeinonhaaroja eloon, Te olette
perustanut satojen perheitten onnen. Lyhyesti sanoen -- Te olette tämän
meidän yhteiskuntamme peruspylväs sanan ylevimmässä merkityksessä.
ÄÄNIÄ. Kuulkaa, kuulkaa; hyvä!
KOLLEEGA RÖRLUND. Ja juuri tuo epäitsekkyyden hohde, joka lepää
kaikissa Teidän teoissanne, se juuri vaikuttaa niin hyväätekevästi
erikoisesti näinä meidän aikoinamme. Te olette nyt aikeissa hankkia
meille -- niin, minua ei arveluta mainita tuota sanaa aivan
proosallisesti ja suoraan -- rautatien.
JOUKKO ÄÄNIÄ. Hyvä! Hyvä!
KOLLEEGA RÖRLUND. Mutta tätä yritystä vastaan näyttää nousevan joukko
vaikeuksia, varsinkin kierojen ja itsekkäiden syitten luomia.
ÄÄNIÄ. Kuunnelkaa; kuulkaa!
KOLLEEGA RÖRLUND. Ei ole nimittäin pysynyt tuntemattomana, että eräät
oliot, jotka eivät kuulu meidän yhteiskuntaamme, ovat ehättäneet tämän
paikkakunnan toimekkaiden porvarien edelle ja anastaneet omakseen
eräitä etuja, joiden oikeuden mukaan olisi pitänyt tulla meidän oman
kaupunkimme hyväksi.
ÄÄNIÄ. Niin juuri! Kuulkaa!
KOLLEEGA RÖRLUND. Tämä valitettava tosiasia on luonnollisesti myöskin
tullut Teidän tietoonne, herra konsuli. Mutta siitä huolimatta Te
jatkatte horjumatta yritystänne, tietäen hyvin, ettei valtion
kansalaisella pidä olla ainoastaan oman kuntansa etu silmämääränä.
ERÄITÄ ÄÄNIÄ. Hm! Ei; ei! Kyllä; niin!
KOLLEEGA RÖRLUND. Siis ihmiselle valtion kansalaisena, -- miehelle
sellaisena kuin miehen pitää olla, -- me tuomme tänä iltana
kunnioitustamme. Olkoon Teidän yrityksenne totiseksi ja pysyväksi
siunaukseksi tälle yhteiskunnalle! Rautatiestä voi tosin tulla tie,
jonka hankittuamme saatamme itsemme alttiiksi ulkoapäin tunkeutuville
turmiollisille vaikutuksille, mutta myöskin tie, joka meidät nopeasti
niistä päästää. Ja emmehän edes nytkään voi varjella itseämme ulkoapäin
tulevilta huonoilta aineksilta. Mutta että me olemme juuri nyt, tänä
juhla-iltana, mikäli huhu kertoo, onnellisesti ja nopeammin kuin
odotimmekaan, vapautuneet eräistä sellaisista aineksista --
ÄÄNIÄ. Hst! Hst!
KOLLEEGA RÖRLUND. -- sitä pidän minä hyvänä enteenä koko yritykselle.
Se, että kosketan tätä kohtaa _täällä_, osoittaa, että olemme nyt
talossa, jossa eetillinen vaatimus asetetaan korkeammalle perhesiteitä.
ÄÄNIÄ. Kuulkaa! Hyvä.