ROUVA BERNICK. -- että sellainen mies kuin Karsten, jolla on niin
ankarat moraaliset periaatteet --
NEITI HESSEL. Hai hai, eivät ne mahda olla kovinkaan ankarat.
ROUVA BERNICK. Mitä uskallat sinä sanoa?
NEITI HESSEL. Minä uskallan sanoa, ettei Bernick taida olla sen
moraalisempi kuin muutkaan miehet.
ROUVA BERNICK. Niin syvälle on siis viha häntä kohtaan sinuun
juurtunut! Mutta miksi sinä sitten tulit tänne, kun et ole voinut
unohtaa, että --? Minä en ymmärrä, kuinka sinä uskallat astua hänen
silmäinsä eteen sen jälkeen, kun sinä loukkasit häntä niin
halpamaisesti.
NEITI HESSEL. Niin, Betty, sillä kertaa minä jouduin liian suunniltani.
ROUVA BERNICK. Ja kuinka jalomielisesti hän on antanut anteeksi
sinulle, hän, joka ei koskaan ole rikkonut mitään! Sillä eipä _hän_
sille mitään voinut, että sinä täällä rakentelit turhia toiveita. Mutta
siitä lähtien sinä olet vihannut _minuakin_. (Puhkeaa itkuun.) Sinä et
olisi koskaan suonut minulle onneani. Ja nyt sinä tulet tänne
vierittämään tämän kaiken minun päälleni, -- näyttääksesi kaupungille,
millaiseen sukuun minä olen Karstenin saattanut. Niin, minuun, minuun
se sattuu, ja _sitä_ juuri sinä tahdot. Oi, miten ilkeästi sinä teet!
(Poistuu itkien takimmaisesta ovesta vasemmalle.)
NEITI HESSEL (katselee hänen jälkeensä). Betty-parka.
(_Konsuli Bernick_ tulee huoneestaan.)
KONSULI BERNICK (ovellansa). Niin, niin, hyvä on, herra Krap; se on
erinomaista. Lähettäkää 400 kruunua köyhille ruokaan. (Kääntyy saliin
päin.) Lona! (Tulee lähemmäksi.) Sinä olet yksin? Eikö Betty tule
tänne?
NEITI HESSEL. Ei. Pitääkö minun hänet noutaa?
KONSULI BERNICK. Ei, ei, ei, anna olla! Oi, Lona, sinä et tiedä, kuinka
suuresti olen kaivannut saada puhua suoraan sinun kanssasi, -- saada
kerjätä sinulta anteeksi.
NEITI HESSEL. Kuule, Karsten, älkäämme ruvetko senttimentaaleiksi; se
ei sovi meikäläisille.
KONSULI BERNICK. Sinun _täytyy_ kuunnella minua, Lona. Minä tiedän,
miten syyllinen minä nyt olen mielestäsi, nyt, kun sinä olet saanut
kuulla tuon Dinan äidin asian. Mutta minä vannon sinulle, se oli
ainoastaan lyhytaikainen hairahdus; minä olen tosiaan, aivan suoraan
tunnustaen, kerran pitänyt sinusta.
NEITI HESSEL. Mitä varten sinä luulet minun tänne tulleen?
KONSULI BERNICK. Mitä sinulla liekin mielessä, rukoilen sinua, ettet
ryhdy mihinkään ennenkuin minä olen puhdistanut itseni. Minä voin sen
tehdä, Lona; voin ainakin puolustaa tekoani.
NEITI HESSEL. Nyt sinä pelkäät. -- Olet kerran pitänyt minusta, sanot.
Niin, samaa vakuutit sinä kyllä usein kirjeissäsikin; ja ehkä se olikin
totta -- tavallaan, sen aikaa kuin sinä olit ulkomailla, suuressa ja
vapaassa maailmassa, joka antoi sinulle itsellesikin rohkeuden ajatella
vapaasti ja suuresti. Ehkä näit minussa vähän enemmän luonnetta ja
tahtoa ja itsenäisyyttä kuin enimmissä muissa täällä kotona. Ja olihan
se sitäpaitsi vielä salaisuus meidän välillämme; ei ollut ketään, joka
olisi voinut tehdä pilaa huonosta maustasi.
KONSULI BERNICK. Lona, miten voit luulla --?
NEITI HESSEL. Mutta sitten, kun tulit takaisin; kun kuulit pistopuheet,
joita minuun sateli; kun kuulit naurettavan kaikkea, mitä nämä täällä
nimittivät minun hassutteluikseni --
KONSULI BERNICK. Sinä _olit_ siihen aikaan häikäilemätön.
NEITI HESSEL. Enimmin vain ärsyttääkseni näitä hame- ja housuniekkoja
sippanoita, jotka luutivat pitkin kaupunkia. Ja kun sitten kohtasit
tuon nuoren ja lumoavan näyttelijättären --
KONSULI BERNICK. Se oli poikamaisuutta; ei mitään enempää; minä vannon,
ettei kymmenes osakaan niistä huhuista ja juoruista ollut totta, joita
levitettiin.
NEITI HESSEL. Olkoon; mutta kun sitten Betty palasi kotiin, kauniina,
kukoistavana, kaikkien jumaloimana, ja kun tuli tunnetuksi, että hän
saisi tädin kuoltua periä kaikki hänen rahansa ja etten minä saisi
mitään --.
KONSULI BERNICK. Niin, nyt tullaan asiaan, Lona; ja nyt saat sen kuulla
peittelemättä. Minä en rakastanut Bettyä siihen aikaan; minä en
purkanut kihlausta sinun kanssasi minkään uuden tunteen vuoksi. Sen
tein pelkästään rahojen tähden; minun oli pakko se tehdä; minun
_täytyi_ saada ne.
NEITI HESSEL. Ja noin sanot minulle vasten silmiä?
KONSULI BERNICK. Niin, sen sanon. Kuule minua, Lona.
NEITI HESSEL. Ja kuitenkin kirjoitit minulle silloin, että sinut oli
vallannut voittamaton rakkaus Bettyyn, vetosit jalomielisyyteeni,
vannotit minua olemaan Betyn tähden hiiskumatta siitä, mitä oli ollut
meidän välillämme --
KONSULI BERNICK. Minun täytyi tehdä niin, sanoin.
NEITI HESSEL. No enpä siis, kautta elävän Jumalan, kadu, että silloin
jouduin niin suunniltani.
KONSULI BERNICK. Anna minun kylmästi ja rauhallisesti kertoa sinulle,
miten asianlaita siihen aikaan oli. Äitini toimi, kuten muistat,
liikkeen johtajana; mutta hänellä ei ollut kerrassaan yhtään liikeälyä.
Minut kutsuttiin kiireesti Parisista kotiin; aika oli kriitillinen;
minun piti saada liike jälleen kuntoon. Mitä täällä näinkään? Näin
seikan, joka oli pidettävä mitä tarkimmin salassa, nimittäin että
kauppahuoneemme oli suorastaan perikadon partaalla, Niin, se oli
suorastaan perikadon partaalla, tämä vanha ja arvokas liike, joka oli
toiminut kolme sukupolvea. Mitä oli minulla, pojalla, ainoalla pojalla,
muuta neuvona kuin etsiä pelastuksen keinoa?
NEITI HESSEL. Ja sitten sinä pelastit Bernickien liikkeen naisen
kustannuksella.
KONSULI BERNICK. Sinä tiedät hyvin, että Betty rakasti minua.
NEITI HESSEL. Entä minä?
KONSULI BERNICK. Usko minua, Lona, -- sinä et olisi koskaan tullut
onnelliseksi minun kanssani.
NEITI HESSEL. Minun onneni tähdenkö sinä sitten jätit minut pulaan?
KONSULI BERNICK. Luuletko sinä siis, että minä tein itsekkäistä syistä
niinkuin tein? Jos olisin siihen aikaan ollut yksin, niin olisin
rohkein mielin alkanut alusta. Mutta sinä et ymmärrä, kuinka liikemies
kasvaa, edesvastuun suunnattoman painon alla, kiinni siihen
liikkeeseen, jonka hän saa perinnöksi. Tiedätkö sinä, että satojen,
jopa tuhansienkin onni tai onnettomuus riippuu hänestä? Etkö ajattele,
että koko se yhteiskunta, jota sekä sinä että minä kutsumme kodiksemme,
olisi mitä tuntuvimmalla tavalla saanut kärsiä, jos Bernickien liike
olisi joutunut vararikkoon?
NEITI HESSEL. Yhteiskunnanko vuoksi sinä nämä viisitoista vuotta olet
pysynyt valheessa?
KONSULI BERNICK. Valheessa?
NEITI HESSEL. Mitä tietää Betty kaikesta siitä, mitä tapahtui ennen
avioliittoanne ja mikä on sen perustana?
KONSULI BERNICK. Luuletko sinä, että minä aivan hyödyttömästi olisin
mennyt häntä loukkaamaan paljastamalla niitä asioita?
NEITI HESSEL. Hyödyttömästi, sanot. Niin, sinä olet liikemies; kyllähän
sinä hyödyn ymmärtänet. -- Mutta kuule nyt, Karsten, nyt _minäkin_
tahdon puhua kylmästi ja rauhallisesti. Sanoppas, -- oletko sinä nyt
sitten oikein onnellinen?
KONSULI BERNICK. Perheessänikö?
NEITI HESSEL. Niin.
KONSULI BERNICK. Olen, Lona. Oi, sinä et ole turhaan ollut niin
uhrautuva ystävätär minua kohtaan. Minä uskallan sanoa, että olen
tullut vuosi vuodelta yhä onnellisemmaksi. Betty on sekä hyvä että
mukautuvainen. Ja kuinka hän onkaan oppinut vuosien kuluessa
taivuttamaan olemustaan sen mukaan, mikä _minulle_ on erikoisesti
ominaista --
NEITI HESSEL. Hm.
KONSULI BERNICK. Ennen hänellä oli koko joukko liiallisia kuvitelmia
rakkaudesta; hän ei voinut sopeutua siihen ajatukseen, että se
vähitellen muuttuisi lauhkeaksi ystävyyden liekiksi.
NEITI HESSEL. Mutta nyt hän siihen _sopeutuu_?
KONSULI BERNICK. Täydellisesti. Arvaathan, ettei jokapäiväinen
seurustelu _minun_ kanssani ole ollut jättämättä häneen kypsyttävää
vaikutustaan. Ihmisten täytyy itse kunkin oppia vähentämään
vaatimuksiaan, jos mieli täyttää tehtävänsä siinä yhteiskunnassa, johon
on asetettu. Sen on Bettykin vähitellen oppinut huomaamaan, ja siksi
onkin kotimme nykyään mallikoti muille kansalaisille.
NEITI HESSEL. Mutta nuo kansalaiset eivät tiedä mitään sinun
valheestasi?
KONSULI BERNICK. Valheesta?
NEITI HESSEL. Niin, valheesta, jossa olet pysynyt viisitoista vuotta.
KONSULI BERNICK. Ja sitä sanot sinä --?
NEITI HESSEL. Valheeksi sitä sanon. Kolminkertaiseksi valheeksi. Ensin
valhe minua kohtaan; sitten valhe Bettyä kohtaan; ja viimein valhe
Juhania kohtaan.
KONSULI BERNICK. Betty ei ole koskaan vaatinut minua puhumaan.
NEITI HESSEL. Siksi, ettei ole mitään tiennyt.
KONSULI BERNICK. Ja _sinäkään_ et sitä vaadi; -- Betyn vuoksi sinä et
sitä vaadi.
NEITI HESSEL. Oh, en. Minä kyllä osaan kestää pilkkanaurut: minulla on
leveä selkä.
KONSULI BERNICK. Eikä Juhanikaan sitä vaadi; sen hän lupasi minulle.
NEITI HESSEL. Mutta entä sinä itse, Karsten? Eikö sinussa itsessäsi ole
jotakin, joka vaatii vapautusta valheesta?
KONSULI BERNICK. Minäkö uhraisin ehdoin tahdoin perheonneni ja asemani
yhteiskunnassa!
NEITI HESSEL. Mikä oikeus on sinulla siihen asemaan, jossa olet?
KONSULI BERNICK. Viidentoista vuoden kuluessa minä olen joka päivä
ostanut vähin erin sitä oikeutta -- omalla elämälläni, ja tiedä se,
minä olen tehnyt työtä ja toimittanut paljon hyvää.
NEITI HESSEL. Niin, sinä olet tehnyt työtä ja toimittanut paljon sekä
itsesi että muitten hyväksi. Sinä olet kaupungin rikkain ja mahtavin
mies; sinun tahtoosi ei kukaan uskalla muuta kuin taipua, sillä sinun
luullaan olevan vailla vikaa ja tahraa; sinun kotiasi pidetään
mallikotina, sinun elämääsi esimerkiksi kelpaavana. Mutta kaikki tämä
komeus ja sinä itse seisotte kuin hyllyvällä nevalla. Hetki voi tulla,
sana sattua lausutuksi, -- ja sekä sinä että kaikki loistosi uppoatte
pohjaan, ellet ajoissa pelasta itseäsi.
KONSULI BERNICK. Lona, mitä sinä täällä tahdot --?
NEITI HESSEL. Minä tahdon auttaa sinut jälleen lujalle pohjalle,
Karsten.
KONSULI BERNICK. Kostaa! Sinä aiot kostaa kohtalosi? Minä jo arvasin
sen. Mutta sinä et onnistu! Täällä on ainoastaan yksi, jolla on valta
puhua, ja hän on vaiti.
NEITI HESSEL. Juhani?
KONSULI BERNICK. Niin, Juhani. Jos joku muu astuu syyttäjäkseni, niin
minä kiellän kaikki. Jos minut tahdotaan tuhota, niin taistelen henkeni
kaupalla. Mutta sinun ei koskaan sitä onnistu tehdä, tiedä se! Hän,
joka voisi minut kukistaa, hän on vaiti -- ja hän matkustaa takaisin
pois.
(_Tukkukauppias Rummel ja kauppias Vigeland_ tulevat oikealta.)
TUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Päivää, päivää, veli Bernick; sinun täytyy tulla
kanssamme kauppaseuraan; meillä on kokous rautatie-asiasta, tiedäthän.
KONSULI BERNICK. Minä en voi. Mahdotonta nyt.