ROUVA RUMMEL (hiljaa rouva Lyngelle). Tuo tuhlaajapoika!
KONSULI BERNICK (vitkalleen). Onko Juhanikin tullut kotimaahan?
NEITI HESSEL. On tietysti; tietysti; enhän minä toki ilman häntä
matkustele. Mutta te näytätte niin surullisilta. Ja istutte täällä
hämärässä, ja mitä ommellette valkeaa. Ei suinkaan perheessä ole
sattunut kuolemantapaus?
KOLLEEGA RÖRLUND. Neiti, Te olette täällä yhdistyksessä moraalisesti
turmeltuneitten --
NEITI HESSEL (matalammalla äänellä). Mitä sanotte? Nämä siistit,
hiljaiset naisetko olisivat --?
ROUVA RUMMEL. Oh, onko nyt _mokomaa_ --!
NEITI HESSEL. Ah, minä ymmärrän, ymmärrän! Mutta, hitto vie, rouva
Rummelhan se on! Ja tuossahan istuu myöskin rouva Holt! No me kolme
emme ole viime näkemästä nuorentuneet. Mutta kuulkaas nyt, hyvät
ihmiset; antakaa nyt noiden moraalisesti turmeltuneitten odotella yksi
päivä; ne eivät siinä ajassa ehdi sen enempää paheta. Sellainen
ilonhetki kuin tämä --
KOLLEEGA RÖRLUND. Kotiintulon hetki ei ole aina ilon hetki.
NEITI HESSEL. Vai niin? Niinkö tunnette raamattunne, herra pastori?
KOLLEEGA RÖRLUND. En minä ole pastori.
NEITI HESSEL. No sitten Teistä tulee. -- Mutta hyi, hyi, hyi: nämä
moraaliset paidat löyhkävät niin pilaantuneilta, -- aivan kuin
ruumislakanat. Minä olen tottunut preeriain raittiiseen ilmaan,
tietkää se.
KONSULI BERNICK (pyyhkii hikeä otsaltaan). Niin, täällä on tosiaan
tukehuttavan kuuma.
NEITI HESSEL. Malta, malta, kyllä pian pääsemme hautakellarista. (Vetää
verhot oven ja ikkunain edestä.) Kirkas päivänvalo täällä olkoon, kun
poika tulee. Niin, siinä saatte nähdä pojan, joka on putsautunut.
HILMAR TÖNNESEN. Uh!
NEITI HESSEL (avaa oven ja ikkunat). -- nimittäin, jos hän _saa_ pestä
itsensä -- tuolla hotellissa; sillä höyrylaivassa hän tuli likaiseksi
kuin sika.
HILMAR TÖNNESEN. Uh huh!
NEITI HESSEL. Uhko? Eikös totta totisesti se ole --! (Osoittaa Hilmaria
ja kysyy muilta.) Yhäkö _tuo_ täällä vetelehtii ja sanoo: uh?
HILMAR TÖNNESEN. En minä vetelehdi; minä olen täällä tautini vuoksi.