Pappa.
Harry tultuaan kotiinsa "Promenadista" peseytyi huolellisesti ja
laskeutui levolle. Hän nukahti kohta, sillä yöllisestä mässäyksestä ja
pitkästä kävelymatkasta ulkosatamaan oli hän peräti väsynyt. Hänen
huoneensa oli salin kupeella. Valkoiset poimukartiinit molemmissa
ikkunoissa, jotka olivat pihalle päin, laski hän alas, sillä hän tahtoi
levätä täysin tyynnyttävässä valaistuksessa. Hän oli kovin arka
erilaisille valovaikutuksille. Jos aurinko paistoi vapaasti huoneeseen,
ei hän saanut mitenkään unta. Tuo suoraantuleva valo kiusasi häntä kuin
jos joku olisi vieressä seisonut ja yhtenään häneen tuijottanut.
Kun hän oli nukkunut joitakin tunteja, heräsi hän oven avauksesta ja
näki kynnyksellä mamman huolestunein silmin.
Harryä hävetti. Hänen sieluunsa läpi unisten aivojen nousi sellainen
sekava surullinen tunnelma kuin ennen pikkupoikana, kun hän oli tehnyt
jotain kovin typerää.
Mutta mamma ei puhunut mitään. Katsoi vain ja pani oven hyvin varovasti
kiinni.
Eteisestä kuului kuin tukahdutettu syvä huokaus ja poistuvat askeleet.
Harry ei voinut enää nukkua. Nuo mamman huolekkaat silmät jäivät häneen
katsomaan. Ne kuin kaivautuivat hänen sielunsa syvimpiin likoihin.
Penkoivat siellä ja pitivät tarkastusta, joka Harryä kidutti.
Harry nousi ylös, taas peseytyi ja pukeutui huolellisesti. Pestessään
leikitteli hän vedellä viskoen sitä aina niskaan asti kuin
poisajaakseen noita mamman häneen jääneitä huolekkaita silmäyksiä.
Täysin valmiina hiukset voideltuina ja koko mies hajuveden tuoksussa
hän sitten vaelsi ruokasaliin arka tunto sielun pohjalla.
Mamma katsoi häntä hyvin pitkään kostean hohtavilla silmillään.
Mutta ojensi sitten hänelle kätensä tervehdykseksi.
Mamma virkkaa:
-- On tuskallista, että minun pitää tehdä tällaisia havaintoja
_sinustakin_.
Paino on viime sanalla. Harry ymmärtää niin hyvin kaikki. Mutta on
vaiti.
He syövät äänettöminä. Papan tyhjä tuoli vaivaa molempia.
Aina kun papan tuoli on tyhjänä, on mamma surullinen. Mutta nyt
kaksinkertaisesti tavallista.
On jo iltapuoli. Syötyään ottaa Harry päällysvaatteensa, hansikkaansa,
keppinsä ja hattunsa.
Hän aikoi mennä ulos näkemään sunnuntai-illan katuelämää.
Mamma tuli eteen rukoilevin silmin.
-- Teetkö sinä samoin kuin pappakin? Hänkin aina äänetönnä, kun häntä
muistutan, kokoaa tavaransa ja menee. Mutta palaa sitten ... oih ...
Jumalani!
-- Ole huoletta, mamma! Menen ulos kävelemään. _Minun_ tähteni ei sinun
tarvitse kärsiä, vakuuttaa Harry iloisesti ja hyväilee mamman kättä.
Mutta samassa hän huomaa, miten lämmin liekki syttyi mamman
murheellisissa silmissä.
-- Oikein lapseni! Sinä olet omaa sydäntäni kalliimpi. Kun tulee paha
hetki, niin muista silloin mammaa! Menet nyt. Mutta palaathan yöksi?
-- Kyllä palaan.
-- Pappa on vielä poissa. Mutta minä tiedän, missä hän on.
-- Sehän on vielä klubin kymmenennen vuosijuhlan lystiä.
-- Kyllä tiedän. Sinäkin viime yönä juovuit?
Tuo viimeinen tuli kuin väkinäisesti mamman kurkusta. Hänen äänensä
sitä sanoessaan värähteli.
-- Kyllä vähän.
-- Paljonkin. Minä tiedän.
-- Oli sattuma ... erehdys ... suuri erehdys, rakas mamma, ryhtyy Harry
hätääntyneenä puolustamaan.
-- Joitko sinä ollessasi ulkomailla? Vastaa suoraan kuin Jumalalle!
Mamman silmät naulautuvat Harryn silmiin.
-- En.
-- Hyvä! Minä uskon. Menet nyt. Mutta, Harry, kun tulee kiusaus, niin
muista aina mammaa. Jos sinäkin alat ... juoda ... oi ... niin hiukset
putoavat päästäni. En jaksa enempää. On sentään hyvä, että tähän asti
olet ollut niin kiltti ... hyvä ... hyvä. Menet nyt.
Harry suuteli mammaa. Ja meni. Mutta portailta palasi hän takaisin,
riisuutui ja meni mamman luo.
-- Ei, mamma. Minä en tahdo mennä nyt ulos, kun sinä jäät yksin. Olen
kotona sinun seuranasi.
Taas yhä lämpimämmän loiston huomaa Harry mamman silmissä.
Ja tuossa tuokiossa tulee mamma Harryä kohden levitetyin käsin, sulkee
hänet syleilyyn ja nyyhkyttää.
Harrynkin valtaa mielenliikutus.
-- Viime yö oli niin katkera ... katkera ... huokaa mamma ja lujemmin
puristaa Harryä.
Siinä samassa saapuu pappakin kotiin. Harry huomaa, miten vakoileva on
mamman katse. Mutta sitten se yht'äkkiä kirkastuu. Sillä pappa on
tullut _selvänä_ kotiin. Ja näin varhain!
-- Oliko se "Salaman" ansio? kysyy Harry itseltään.
Mutta samassa tulee mieleen papan käytös "Promenadissa". Ja Harryn
sieluun tulvehtii tyytyväisyyttä, ettei pappa olekaan niin huono kuin
hän joskus synkkinä hetkinään kuvaili.
-- Ole hyvä ja tule kanssani hetkiseksi kahden, puhuu valtioneuvos
Harrylle.
Ääni on ystävällinen, mutta samalla käskevä!
He menevät perätysten valtioneuvoksen työhuoneeseen. Siellä
valtioneuvos ottaa jäykän, nuhtelevan ryhdin ja alottaa:
-- Harry! Nyt minulla on sinulle paljon sanottavaa ... kovin ... kovin
paljon ikävää.
Harry kuuntelee kalpeana.
-- Olet hienosti kasvatettu nuoriherra. Äitisi on ruotsalainen
aatelisnainen ja isäsi suomalainen valtioneuvos. Sinä ymmärrät, Harry,
että tällainen koti velvoittaa?
-- Ymmärrän.
-- Ja kuitenkin ... sentäänkin käyttäyt kuin mikä resupelle!
Valtioneuvos alkoi tulistua.
-- Mutta, pappa...
-- Vaiti! Minä itse tosin pyysin sinua klubiin, mutta minä luulin, että
mies, joka juuri palaa ulkomailta, ymmärtää, mitä hieno käytös vaatii.
-- Mutta...
-- Puheestasi ja lausunnostasi minä riemuitsin. Ja jos sinäkin poistuit
kuvernöörin jäljestä, niin noiden toisten olisi pitänyt huomata, että
olet nuori tulevaisuuden mies, joka astut heidän päittensä päällä.
Mutta nyt. Hyi! Sinä jäit huvittelemaan kuten hekin. Aivan
puustavillisesti samoin kuin hekin... Minun sydämeni hyppäsi. Ja minä
olin raivostua. Sillä minä luin noiden toisten silmistä: "Ei ole
poikasi parempi kuin mekään." Ja siitä minä syvästi kärsin. Mutta entä
sitten? Istuit aamuun asti, nukuit lattialla ja tulet sitten jatkamaan
seuraavaksi päiväksi kaupungin huonomaineisimpaan paikkaan... Silloin
en enää jaksanut itseäni hillitä. Nuo toiset jo pitivät sinua aivan
vertaisenaan.
-- Enhän minä ... yrittää Harry.
-- Petyin ... verisesti petyin. Kuljet jo silmissäni hyvin matalalla.
-- Enhän minä sitä varten...
-- Me vanhat herrat olemme ivallisia ja katkeria. Ja kun me panemme
toimeen tuollaisia hullutuksia kuin viimeyöllinenkin, niin me samalla
ivaamme itseämme. Siltä kannalta minä ne olen ottanut. Se vapaa ohjelma
ei kuulunut enää sinulle. Mutta kaikista karvainta oli nähdä sinut
vielä "Promenadissa".
-- Enhän tullut sinne muuta varten kuin tekemään sinulle hyvin tärkeän
ehdotuksen ja juuri ... niin juuri ... uskallanko sanoa?
-- Uskallat.
-- Moittimaan ... nuhtelemaan ... varoittamaan _teitä!_
-- Meitä! Niinkö?
Valtioneuvoksen silmät kirkastuvat.
-- Juuri teitä.
-- Mutta me, rakas Harry, olemme parantumattomat. Me olemme jo eläneet
ihmisen ulos itsestämme. Olemme karaistuneet kestämään sellaisia öitä
kuin viimeinenkin. Sillä elämässä ei löydy enää mitään meidän
silmillemme verhottua. Ja me olemme poiskuoleva suku... Mutta te
nuoret!
-- Me nuoret?
-- Saatte koettaa uudella otteella. Teillä on elämä vielä edessänne
suurena ja pyhänä. Ja se avaa teille ihanuutensa ja kysyy: "Kestätkö
minua? Kestätkö viiniä? Kestätkö naista? Jos kestät, niin olet
onnellinen". Tuossa on elämän onni salattuna. Mutta ei missään muussa.
Kestäviäkin ihmisiä löytyy aina joku sadassa. Jokainen isä toivoo, että
hänen poikansa olisi yksi noita valittuja ... noita voimakkaita, joille
luonto on antanut itsekieltäymyksen panssaroidun haarniskan...
Valtioneuvoksella on nyt silmissä outo ja kaunis hohto.
-- Minä itse en ollut noita luonnon valituita voimakkaita luonteita.
Mutta sitä suurempi oli iloni, kun uskoin sinua sellaiseksi, koska
kerran tähän asti olit niin kiltti. Mutta viime yö pani nurin uskoni.
Minä, Harry, olen laskeutunut suurista ja puhtaista ihanteista matalan
tervakauppiaan sielun tasalle. Menetkö sinäkin, Harry, yhtä alas?
Valtioneuvoksen ääni värisee ja hän tarttuu lämpimästi Harryä kädestä.
Harry muisti aamullisen päätöksensä. Nyt ne parannusmielialat
tulvahtavat voimakkaina sieluun ja hänet kokonaan valtasivat.
-- Minäkö? En mene! En totisesti. Olen jo pitänyt ankaraa tiliä itseni
kanssa. Minä vannon...
-- Hyvä! Mitä vannot?
-- Että viinoja ja hekumaa läpi elämäni vihaan.
-- Nyt teit Hannibal-valasi. Käy alttarille ja minä siunaan sinua.
Valtioneuvos puristaa poikansa kuumaan syleilyyn. Harry kuulee, miten
papan rinta rauhattomasti huokaa. Mutta yhä lujemmin hän häntä
puristaa.
Äsken mamman syleilyssä. Ja nyt papan. Harrystä tuntuu, että kaikki on
jo anteeksi annettu. Hän rohkaistuu, varmenee, sielunsa papalle avaa.
-- "Salamasta" minä tulin sinulle ja niille toisille "Promenadiin"
puhumaan. Vain sitä varten minä sinne tulin. Minä luin sitä ja
hämmästyin. Luin ja kuumenin. Luin siitä sinustakin.
-- Ah! Minustakin? Noo ... minä tunnen sen.
-- Sitten minä näin sitä suurin mytyin kuljetettavan ylimaahan
tervakansalle. Mitäs siitä sanot?
-- Se on harmillinen juttu. Tervo näyttää luovan silmänsä erityisesti
juuri sinne. Mutta kai siksi, että siellä on hänen syntymäpaikkansa ...
siellähän jossain tervamännyn juurella on tämän suurmiehen kätkyt
heilahtanut...
-- Juuri parhaallaan matkaa "Salama" arkullisittain ylös koskia.
-- Se on harmillinen juttu. Tervo ymmärtää, että siellä on meidän
kultakaivomme. Hän aikoo nostaa siellä mielet yrmeiksi meitä vastaan.
Ymmärrän ... ymmärrän.
-- Ja minä tein lujan päätöksen...
-- Minkä sitten?
-- Ruveta sinun luvallasi "Österbottenin" toimittajaksi. Se vanha
Heideman ei enää jaksa jousta jännittää tarpeeksi kireälle eikä osaa
myrkkynuolilla ampua niinkuin Tervo. Mutta vihollista vastaan on
taisteltava vihollisen omilla aseilla. Heideman itse kehuu kynäni
terävyyttä ja tyylini lennokasta kärjekästä sattuvaisuutta... Anna
lupa, pappa, ja minä ammun Tervoon kuolettavan nuolen...!
Valtioneuvoksen rivon ruskeissa silmissä taas leimahti ja hän sanoi:
-- Mutta entä juridiikka? Mitä? Ethän sentään aikone publisistiksi
jäädä ... sinä ... ethän?
-- En iäksi, jos niin vaadit. Mutta ainakin alulle järjestää hyvä
taistelu.
-- Jätä se minun huolekseni! Heidemanin nimessä minä kyllä suolaan
Tervon kuin silakan nelikkoon. Jos Tervossa on pirua, niin on sitä
minussakin. Hän alotti persoonatähtäyksellä. Ja otti minut ensimäiseksi
maalitaulukseen. "Promenadissa" sinun lähdettyäsi tutkimme "Salaman"
näytenumeron joka rivin. Ja teimme taistelusuunnitelman. "Österbotten"
puetaan kyllä uuteen haarniskaan. Se lehtiriepu onkin nykyisin kuivunut
vain mamsellien novellikirjaksi ja rouvien uutislehdeksi. Ei Tervon
nykyistä "Österbottenia" tarvitse peljätä. Mutta Heidemanin taakse
asetetaan kokonainen patteri tarkkoja tykkiniekkoja, joita minä johdan.
Hänen taakseen minä järjestän taistelun. Hän on vain lippu, jota edessä
kannetaan. Tietysti sinunkin avustuksesi on tervetullut. Mutta
varsinaiseksi toimittajaksi et rupea. Se ei sovi sinulle eikä se sovi
minulle. Sinä luet juridiikkaasi. Ja kohoat ... kohoat ... noin ...
noin...
Valtioneuvos teki kädellään helppotajuisia liikkeitä aste asteelta
ylemmäksi.
-- Mutta pappa ... sinulla on kovin korkeat unelmat minusta!
-- Niin on. Toiveitani tänään pahasti vikuutit. Sentähden suutuinkin.
Muista nyt täst'edes, että pappa, joka itse on valtioneuvos, toivoo
pojastaan jotain, jota hänkin voisi itseltään kadehtia... Minä elän
ja ... ja kuolen tässä syntymäpesässäni, mutta sinun elämäntyösi ei ole
täällä...
-- Mutta herrainen aika! Pitääkö minusta tulla hovioikeuden
presidentti?
-- Ainoastaan pojalleen voi isä avata -- kerran elämässään hänellekin
-- sielunsa kainoimmat unelmat. Tässä on nyt meidän välillämme
sellainen hetki. Sinä olet tänä päivänä tullut lannistetuksi. Tarvitset
rohkaisua. Ja huomaat silloin, ett'en sinua suinkaan pidä sellaisena
resupellenä kuin tänään silmissäni näyttäydyit. Sinä tiedät, kuka
taburetilla istuu...?
-- Senaattori...!
-- Juuri se. Sinun on tultava siksi. Pappa jo pääsi valtioneuvokseksi.
Yksi askel enään ja minä itse istuisin taburetilla. Mutta tuon askeleen
jätän sinun kiivettäväksesi sukumme kunniavuorelle nousemisessa.
Tulevan senaattorin ei sovi niin elää kuin sinä yöllä ja tänä aamuna
elit.
-- Ei minusta ole senaattoriksi, pappa! huudahtaa Harry kuin
pyörryksissä.
Valtioneuvos tulistuu:
-- Miksi ei? Saanko luvan kysyä?
-- Minulla on ... on huonot hermot.
-- Huonot olivat minullakin. Mutta lääniä olen jo kolmekymmentä vuotta
hallinnut. Kun pääsee senaattoriksi, saa kyllä levätä ja hoitaa
hermojaan. Ei muuta työtä kuin allekirjoittaa.
-- Mutta minäpä en voisi niin tehdä!
-- Elämän varrella muuttuu ihminen vaikka miksi. Mutta nuorena on
kurssi pidettävä korkealla ... muista se ... hyvin korkealla. Maisteri
Littov sanoi tänään, että kun ihminen perii miljoonia ja pahan veren,
niin ei hänestä tule tekemälläkään kristittyä. Hän olikin jo
pikkupoikana sudenpenikka ... täysi tiikeri. Jo silloin alaikäisiä
tyttölapsia raateli. Mutta sinä, Harry, olit eiliseen päivään asti
minun silmissäni puhdas kuin pulmunen lumella. Olkoon sinulla
edelleenkin korkeat ihanteet! Lue Runebergiä, lue Franzénia! Mutta
Snellmania karta! Topelius on puoleksi lapsi eikä ketään vahingoita.
Häntäkin voit lukea. Snellman on se ainainen riitakukko. Mutta hän on
samalla paholainen, jolle kun nuori mies antaa pikkusormensa, niin hän
pian viepi koko kädenkin. Tervo on hänen lumouksessaan. Mutta hänen
Snellman-bystinsä myödään pian ryöstöhuutokaupalla...
-- Ei siltä lähtökohdalta, pappa! Aatetta vastustetaan aatteella.
Ruotsalaisen kulttuurin aate on korkea ja kaunis, vuossataisen
hedelmällisen työn kruunaama... Kyllä se jaksaa painiskella raa'an
fennomaanian kanssa. Vastustamme aatteella!
-- Vaiti! Et ymmärrä. Fennomaanian alta nostaa päätään kansallisuuden
aatteen satapäinen hirviö, jolla on elämisen voimaa enemmän kuin
tarpeeksi. Ja Tervon suonissa on heidän vertaan ... noiden ylimaan
tervamiesten verta, sameata, raakaa, raskasta, häijyä verta. Siinä se
on juuri se suuri vaara. Hän ei ole outo niille, joita hän tahtoo
valvatella. Hän tuntee omansa ja he hänet. Niin juuri. Kuin peilissä
tuntevat he toisensa. Nyt jo lehtensä ensi numerossa hän kääntää
katseensa erityisesti tervakansaan. Joka kuitenkin tähän asti on ollut
meidän tiukissa vöissämme. On ollut meidän tuottavin tulolähteemme.
Vaara uhkaa ensiksi sieltä käsin. Tervamiehet rupeavat vaatimaan
korkeita hintoja ja käteistä rahaa. Sanoit "Salamaa" venekuormittain
rahdatun ylimaahan. Siellä se palo syttyy, minkä savu tuntuu meidän
sieramiimme asti. He rupeavat vaatimaan käteistä rahaa. Sitä hänellä
itsellään ei kyllä ole. Senpä vuoksi ensimäinen ja paras pelastus on
se, että ajamme Tervon konkurssiin. Silloin ei hän saa lupaa
sanomalehteäkään toimittaa. Ja silloin _gloria_ hänen päänsä ympäriltä
häviää. Tervakansa näkee, että mies on yhtä velkainen, yhtä rutiköyhä
kuin he itsekin. Ja mitä köyhä kerjäläinen mahtavan tervapatruunin
edessä voipi, sen he kyllä itse tietävät. Ei muuta kuin kumarrella
varpaihinsa asti. Näin!
Valtioneuvos teki koomillisen tervamiehen kankeaa kumarrusta matkivan
liikkeen ja nauroi.
-- Tervolla on vielä omaisia elossa ylimaassa, puhuu Harry ja katsoo
silmiin pappaa.
Papan katse käy vältteleväksi, kuin araksi, ja hän vastaa:
-- Minä tiedän. Silloin kun hänet koululaisena otin suojelukseeni,
tiedustin hänen perhesuhteensa taki tilaan. Hän tuli kotipitäjänsä
kirkkoherran suosituskirjeet mukanaan tänne kaupunkiin tervaveneessä
ylimaasta juuri ensimäiseksi minun luokseni. Kirkkoherra oli häntä niin
neuvonut ja hänellä oli mukanaan suosituskirje minulle papilta.
Niinkuin sinä sen tiedät. Muistat kyllä sen pitkän laihan punatukkaisen
kesakkonaama pojanvenkaleen, joka tullessaan näytti pihalla puukkoa
"Castorille", se kun haukkui häntä. Mutta siitä se yleni. Nyt hän
näyttää puukkoa minulle. Sinä, Harry, menet vain lukemaan korkeita
tutkinnoita. Minä jään katsomaan Tervon puukon terävyyttä. Ja minua
huvittaa löytää kerrankin vastustaja, joka rohkenee otella. Menemme
iltateelle. Mutta sinä, nuoriherra, valasi muista! Ellet sitä pidä,
niin et kovinkaan pitkälle pääse.
-- Et siis salli minun vuodeksikaan jäädä Heidemanin apulaiseksi? Minä
palan innosta. Ja minä rakastan tätä kotikylääni sydämeni lämmöllä.
Jokainen katukivi on minulle täällä tuttava.
-- En salli. Olet liian suuri näin pieneen asiaan. Et saa ajaa
tulevaisuuttasi karille ... et nyt etkä vasta ... muista se! Annatko
minulle kätesi sen vakuudeksi?
Harry ei vastannut, eikä kättään antanut.
-- Pappa, minä kovasti kärsin. Anna jäädä minut tänne!
-- Mars! Teelle!
Harry pää täynnä kummia ajatuksia astui isänsä jäljessä ruokasaliin
kuin nuori ori taluttajansa kourissa.