Ja Harry menee ... menee riemuiten, että löysi lohduttajansa.
Se koski se laulaa. Ja se suihkuen hyppii, kurimoissa tanssii,
vaahtopäissä kuohuu. Se elää kuin riemastunut ylkä hääyötään:
vallatonna, vapautuneena, himokkaana!
Tämä koski on osotettu kansalle vapauden symboliksi. Ja tällä korkealla
rantatöyräällä on tämän kaupungin pyhät muistot. Sillä on seisonut
Franzén, Runeberg, Topelius aivan niinkuin hän -- Harry -- nyt seisoo.
Tässä on hänestä kuin suurten henkien kosketusta. Ja näistä muistoista
nytkin punoutuu henkinen säie, joka sitoo Harryn sielun haavoja.
Hän viskaa kulonkeltaiselle nurmelle kävelyshaalinsa, laskeutuu
kyynärpäälleen makuulle sen päälle, sulkee silmänsä ja kuuntelee kosken
kohinaa. Kuuntelee ... kuuntelee ... sieluunsa ahmii kuin suureen
henkiseen nälkäänsä tätä vesivirran laulua, joka ohimennen otettuna
kuulostaa niin kovin yksitoikkoiselta. Mutta Harryn korva siinä erottaa
monemmoista ääntä. On valitusta noissa laajoissa korkeissa vesikehissä,
jotka kurimoissa ahdistettuina ulvovat. Entä sitten riemahtelevaa iloa
tuossa ylhäälle hypähtelevässä kuohutanssissa, joka on kuin luonnon
vallattominta leikinlyöntiä! Siinä se soipi ylväänä humuna veden
vapauslaulu. Monet muut soinnut ja väliäänet tekevät kosken kaikki muut
liikahtelemiset. On siinä hyvinkin hienon-hienoa erilaista
vivahdusta...
Kummallista! Se jättiläinen nyt kuin rukoilee.
Ainakin Harryn korvat niin kuulevat. Ah! Kyllä se rukoilee. Mutta
suuresti ja laajasti kuin tuhat ... kuin kymmentuhatlukuinen seurakunta
hiljaa hymisten maailman suurimmassa tuomiokirkossa.
Sellainen sekava hyvin ... hyvin monien huulten hiljainen supatus on
nyt sen kohinassa. Se rukoilee!
Jo erottaa Harry sanojakin ... jo ... jo. -- Nouse ... nouse ... nou...
Siihen se loppuu. Harry sulkee edelleen silmänsä ja kuuntelee...
Hän kuulee vain oman sydämensä kovasti lyövän ja suonensa ohimoilla
takovan.
Nuo sanat hänen aivoihinsa nousivat. Mutta koskestako ... vai omastako
sielusta? Kaiketi molemmista yhteisesti. Suuri pyörryttävä rohkeus
tempaa Harryn mukaansa.
Hän kyllä nousee! Joka ei ole langennut, sillä ei ole nousemisenkaan
makeutta. Lankeemus... Tilapäinen hairahdus...
Kaikki sellainen on vain tomua kukan lehdillä, jonka ensimäinen tuuli
pois puhaltaa.
Hän tunsi monta toveriaan, jotka jo koulupoikina talviyössä humalassa
hoippuroivat. Hän tiesi nuoria neitejä, jotka eivät rippikouluun asti
kestäneet viattomina.
Jokaisella on heikko hetkensä. Toisella ennemmin, toisella myöhemmin.
Mutta kaikki kerran lankeavat.
Se on luonnon sääntö. Eikä silti luonto jätä lapsiaan. Se sitoo niiden
kompastumisen haavat ja antaa uudet voimat, millä päästä jaloilleen.
Synti on vain pahan omantunnon keksimä termi. Sillä rikkoa ja
nousta ... se on juuri ihmiselämää. Ja on ollut maailman alusta
lähtien.
Ja kuka täällä vaeltaa jumalaisena alusta loppuun asti? Vain
luulosairaat, mutta eivät terveet ihmiset.
Näin Harry arvailee. Ja tunnelmissaan kasvaa. Sillä äsken juuri tuo
mahtava koski pyytämällä pyysi häntä nousemaan.
Nousemaan!
Eilenillalla hänkin menetti mielensä tasapainon ja sitoi ohimoilleen
rypäleseppeleitä. Silloin oli se hänen kipeä hetkensä ... se, joka
kerran kaikille tulee. Se lankeemuksen kipeä hetki.
Mutta tästä sairaudesta nousee hän kahta terveempänä. Ja tekee
lupauksen, mikä on luja kuin rautainen kahle ja heltiämätön kuin
teräsvanne.
Syvä sielullinen pyrkimys vapisuttaa Harryn väsynyttä hermostoa.
Hänellä kuin silmät pettävät tässä veden yhtenäisessä vilinässä. Ja
hänellä kuin korvat kuulevat väärin tässä kosken huhuilevassa
kohinassa. Tämä kuohujen valkoinen nousu on omiaan luomaan
ihmismielessä suuria aikomuksia.
Ja varsinkin niitä nuorissa aivoissa, jotka vielä valuvat viimeöisen
humalan niihin kokoamasta verestä.
Siinä Harry käsi-poskella makaa syksyisellä nurmikolla kävely-shaalinsa
päällä kosken törmällä ja unohtaa, että mamma illalla hänen kodista
lähtiessään klubin juhlaan oli erittäin hermostunut.
Koskella on nyt ja on aina ollut häneen hypnoottinen voima. Aina siitä
lähtien, kun hän sitä oppi rakastamaan kasvavana poikana muutamana
Pohjolan valoisana kevät-kesän yönä.