Seuraklubin vuosijuhla II.
-- Joko kuvernööri huomasi parhaaksi mennä? kysyy maisteri Littov
palaavalta valtioneuvokselta sivuhuoneessa.
-- Entä sitten?
-- Olikin tarkoituksemme karkottaa hänet pois, jotta saamme vapaasti
huvitella, lisää maisteri.
-- Ja kannoimme setää tuolilla hänen nenänsä alla! huomauttaa samaan
merikoulunjohtaja Abrahamson, jonka elämänhalua kipeät jalat eivät
jaksa sammuttaa.
-- Tässä on herrain kuvernööri, puhuu valtioneuvos ja ojentau
paraatiryhtiin.
-- Älähän nyt! nauraa maisteri Littov.
-- Etkö usko?
-- Kyliä tunnetaan suuri vaikutusvaltasi häneenkin. Mutta sentään älä
paroonilta virkaa riistä ... älä toki! huomauttaa maisteri Littov.
-- En riistäkään. Mutta hän vain allekirjoittaa ja minä hallitsen. Olen
jo kolmekymmentä vuotta neljän kenraalin aikana hallinnut. Niin. Tänne
laitetaan niitä yksi toisensa jälkeen allekirjoittamaan minun
määräyksiäni.
On aivan harvinaista, että valtioneuvos näin julkisesti itse kehuu.
Mutta kova mielenliikutus ajaa hänet pois varovaisuuden tieltä. Sillä
hänen mielessään edelleen vain painaa se outo tunnelma, että nyt
täst'edes hänen vaikutusvaltansa alkaa luisua ... luisua...
-- Tervo kiihotti pahasti vertasi. Koeta tyyntyä, lohduttaa Littov.
-- Tervo silloin syntyi, kun minä rupesin tätä lääniä hallitsemaan.
Vajaan 28-vuotisena tulin tähän kotikaupunkiini lääninsihteeriksi. Ja
silloin se alkoi. Uskallatko lyödä kanssani vetoa?
-- Mistä? utelee maisteri.
-- Siitä että minä hallitsen.
-- Panisit taas toimeen koirankujeitasi. Laittaisit nyt _minulle_
kuvernöörin allekirjoittaman naimakäskyn. Niinhän? Kyllä muistan vetosi
Fleegen kanssa kenraali Stackelbergin aikana. Silloin nimismiesparat
saivat naimakäskyn. Ja kujeesi tähden "Bondas" potkaistiin pois
virastaan. Hah hah!
-- Sentähden kokoankin "Bondaalle" kollehdin, kun hän on minun tähteni
virkaheitto.
Kaikki, jotka huoneessa ovat, nauravat.
-- Ja Fleege uskoo jo, että minä lääniä hallitsen, lisää valtioneuvos.
-- Uskon, veli Mortimer, minäkin. Uskon senkin, että meitäkin
hallitset. Ja vielä rautakouralla. Olet tämän kaupungin despootti.
Mutta "Bondas" parkaa käy säälikseni.
-- Ole huoletta! Nytkin oli kollehti antava.
Littov elostuu ja hänellä on naurava veitikka silmäkulmassa, kun hän
hypähtää ylös sohvalta ja puhuu:
-- Hän vanha mies tulee kadulla minua vastaan kovin ... kovin
murheellisena. Tekee hyvän päivän ja yrittää pysähtyä. Mutta ei oikein
uskalla.
Littov puhuessaan näyttelee "Bondasta".
-- Jään seisomaan ja katson miestä. "Onko nimismiehellä minulle asiaa?"
kysyin. "Herra maisteri! Ro ... rohkenenko?" hän puhuu. Ja on niin
vietävän viheliäinen. "Nimismies puhuu asiansa suoraan", sanon minä.
"Niin n-nähkääs -- tuota minä vähän u-ujostelen sellaisia asioita.
Mutta maisterihan on niinkuin minäkin vanhapoika. Ja nyt ... mutta
maisteri nauraa minulla." "En ollenkaan". "Voisiko maisteri antaa
minulle jotain todistusta, että elän ja aina olen elänyt
säädyllisesti?" "Mutta, herra nähköön, mitä sellaisella paperilla
teette?" "Maisterilla on kaupungissa ma ... mahtava asema ja suku...
Veisin sen paperin kuvernöörille ... nähkääs ... nyt on riivattu
juttu". Oli kesäkuussa. Hänellä oli paksu palttoo käsivarrella ja
musta pitkätakkipuku yllä. Nenäliinallaan hän yhtenään hieroi hikeä
päästään ... tuo turilas.
Maisteri esittää "Bondasta" siinä kaikessa säälittäväisyydessään ja
kauhussaan.
Herrat nauravat.
-- Hän nahjus oli syvästi liikutettu. "Onko valitettu elämästänne?"
kysyin. "On kai ... on kai, kun sain kuvernöörin virkakirjeen, että
minun pitää mennä kuu ... kuukauden kuluessa n-naimisiin ...
avioliittoon ... maisteri ymmärtää?" Minä nauramaan, mutta hän
pyhkäisee nyt nenäliinalla silmiään ja jatkaa valittavasti: "Muuten
virka menee! ... sellainen uhka ... ja minulle, joka _pelkään_ naisia."
Hän ukkorukka vavahteli, kun minä nauraa tirskuin hyväntuulisena.
"Nimismies koettaa onneaan naisten parissa, kun kerran on sellainen
käsky", puhuin. "Ei, herra maisteri, ennen minä kuolen kuin..."
"Soo-oh! Minua tämä hauskuttaa. Menkää vain naimisiin ...
menkää! Kuvernööri antaa vielä myötäjäisetkin. On naimahaluisia
ravintolatyttöjä." "Ennen koskeen kuin akan helmaan!" ärähtää hän ja
lähtee.
Tuon viimeisen esittää maisten repäisevän hauskasti. Ja sitten taas
jatkaa:
-- Oli tullut sitten tänne "Susilaan." Ja juonut kolme munkkia,
ylönantanut, riidellyt bufettitytön kanssa, lyönyt siltä hampaan
poikki, pirstonut kattokruunun ja laseja ikkunoista ja -- menetti
virkansa! Siihen se naimajuttu päättyi...
Littov nauraa kyyneleet silmissä saatuaan taas uusille kuulijoille
kertoa tämän vanhan kaskun. Ja toisillakin on erikoisen hauska.
Valtioneuvos oli tämän edellisen kuvernöörin aikana lyönyt vetoa
kauppaneuvos Fleegen kanssa, että hän saa kuvernöörin allekirjoittamaan
naimattomille nimismiehille naimakäskyn virkakirjeen muodossa
todistukseksi, ettei kuvernööri lue, mitä hän allekirjoittaa. Tämän
naimakäskyn oli "Bondaskin" saanut.
-- Mutta tämän päälle me juomme "Bondaan" maljan, puhuu maisteri
Littov.
-- Se oli Fieegen kanssa se veto. Kaikki naimattomat nimismiehet
saapuivat lähetystönä kuvernööri Stackelbergin luo silloin ja
rukoilevat vesissä silmin anteeksiantoa huonosta elämästään...
Sen anteeksipyynnön esittää valtioneuvos omassa persoonassaan hyvinkin
maukkaasti. Sitten näyttelee valtioneuvos edelleen:
-- "Mitä?" ärjyy Stackelberg. "Fallesmannit ovat hulluja tai
juovuksissa! Mitä? Ulos! Mitä?" Nyt seuraa selvitys nimismiesten
puolelta. Stackelberg lyö kätensä yhteen, siunaa ja lausuu: "Det är
misstag... Joka haluaa, menee naimisiin ... sillä hyvä!" Näin
virkakirje peruutettiin. Mutta Stackelberg, joka minua oli jo kauan
suututtanut, tunsi auktoriteettinsa menneen sen tien ja otti sopivana
hetkenä virkaeron, juttelee valtioneuvos taas tämän vanhan, mutta silti
aina tuoreen lorun mielihyvällä.
-- Niin kävi ja sinun tähtesi Bondas menetti virkansa, lisää Littov.
-- Näin on "Bondaan" hyvä olla. Sillä nyt hänen ei tarvitse mennä
koskaan naimisiin. Ja klubi elättää miehensä.
-- Malttakaapas, vaikka "Bondas" vielä joutuukin naimisiin, huomauttaa
salaperäisesti merikoulunjohtaja Abrahamson, tämä kipeäsääri.
-- Nyt menemme joukolla juomaan "Bondaan" vaahtoavan maljan, esittää
Littov.
Herrat nauraen siirtyvät suureen saliin, mistä lasisirut ovat jo
poistetut. Sinne kokoontuu joka puolelta sivuhuoneista illan vieraita.
-- Nyt on klubin virallinen ohjelma loppunut, hyvät herrat! Alkaa vapaa
ohjelma ja pikkutunnit. Kenellä on huumoria, osottakoon sen teossa!
Kaikkea muuta saa tehdä, mutta ei ... no minun ei tarvitse _sitä_
sanoa, puhuu valtioneuvos nauraen ja merkitsevästi silmäten
merikapteeni Hartmaniin.
Maisteri Littov tilaa viinurilta punssia ja rinkeliä. Sitten pyytää hän
Johnsonilta sen ripa-astian, mikä lähetetään huolellisesti
puhdistettavaksi.
Ja Littovin tummanpunaiset konjakkikasvot, joissa on vieläkin koreampi
nenä, hiilenmustine silmineen ovat hyvin pirullisessa irvistyksessä,
kun hän nyt tuohon ripa-astiaan kaataa keltaista punssia ja sekaan
sipultelee vehnäisrinkeliä.
Koko joukko jännitettynä katsoo toimitusta.
Sitten Littov alkaa puhua:
-- Saan esittää "Bondaan" maljan oikeassa Ruotsin punssissa. Hän on
puhdasverinen puoluetoveri ja ansaitsee yleisen tunnustuksen. On
klubimme virvottava ilonsuoni. Eläköön! Ylös ilmaan!
Miesjoukolla remuten ja nauraa hohottaen viskataan "Bondas" kohti
kattoa ja hurrataan.
Maisteri ensin maistaa maljasta. Muu joukko jäljessä. Kaikilla muilla
paitsi "Bondaalla" on ylen ... ylen hauska. He ovat nauruun katketa.
"Bondas" on lumenkalpea häpeästä ja sisäinen tuska häntä värisyttää.
Sillä hän tuntee karvaasti, että häntä verisesti pilkataan. Ja aina on
tässä seurassa pilkattu.
Mutta hän ei uskalla panna vastaan, vaikka kärsiikin tuosta
marakattiroolistaan.
Kun "Bondaan" malja on juotu, lauletaan: "Minun kultani kaunis on".
Sitten kutsuu valtioneuvos viinurin. Samassa menee hän Harryn luo, joka
on vaipunut syvään sampanjan maistelemiseen Fleegen kanssa. Hän tekee
Harrylle joitakin merkkejä, mutta niitä ei Harry huomaa.
Valtioneuvos poistuu närkästyneenä. Pahatuuli hänen sisuksiaan repii.
Mutta hänkö sitä nyt päällepäin näyttelisi!
Siinä aletaan kantaa pöydälle jotain hyvinkin makeannäköistä monilla
ryyteillä ja kastikkeella höystettyä seosta. Madeirapulloja ja korkeita
viinilaseja seuraa mukana.
Kun kaikki on valmista, katoaa viinuri ja valtioneuvos haastaa
juhlallisesti:
-- Herrat ovat hyvät ja haukkaavat, kunnes illallinen joutuu,
esipalaksi vähän hanhenmaksapasteijia.
Samassa hän etsii kanttori Krook'in, ja viepi puujalkamiehen
käsikoukussa ruoalle.
Toiset samaten paritusten käsikoukussa seuraavat jäljessä.
Maistettuaan ruokaa kohottaa valtioneuvos madeiralasinsa ja esittää
isoisänsä maljan, hän kun kuului olleen mainio hanhien kasvattaja.
-- Missähän tässä on koira haudattuna? miettii Krook ja tuntee
vastenmielisyyttä valtioneuvokseen.
Kun on syöty, kysyy valtioneuvos kasvot pirullisessa irvistyksessä ja
katseessa kaksinkertainen rivous:
-- Miltä pasteiji maistui?
-- Mainiota! huudetaan vastaan.
-- Kiittäkää autuasta isoisääni. Ne olivat hänen säämiskähousunsa,
vastaa valtioneuvos noin vain kuin ohimennen.
Mutta silmälasien takana nauraa silmän syrjässä veitikka.
Yhden ja toisen sisua pyrkii puistauttamaan, kun kuulee, mitä on
syönyt.
Ja seuraa yleinen syljeksiminen kuin merikivussa.
Kun sitä on aikansa tehty, julistaa valtioneuvos:
-- Huuhtokaamme suumme! Voimakas on ihmisen mielikuvitus. Se oli
sittenkin _oikeata_ hanhenmaksapasteijia.
Nyt räjähtää yleinen nauru ja madeira saa kyytinsä.
Harry on voittanut vastenmielisyytensä seuraan. Kiitos siitä sekä tuon
esiintymismenestyksen että sampanjankin. Ja pappa sitten kokonaan
lumosi hänen puolihumaltuneet aivonsa kiivaalla puoluepuheellaan.
Nyt hän muutaman pöydän ääressä istuen kauppaneuvos Fleegen kanssa
kahden tekee laajalti hänelle selkoa Lontoon Westminister Abbeysta,
jossa hän ulkomaanmatkallaan kävi.
Ja hän yhä nousee humalan hunajavuorta ylös, mistä näkee ympäristön
kirkastetussa hohteessa. Tämä on ratsastamista oman verensä
säkenöivillä mielikuvilla, on huvittelua nuorten hermojen tuoreilla
tunteilla, joihin uppoaa kuin autereisiin avaruuksiin ilman määrää ja
tarkoitusta. Elää vain nykyhetken syvyyttään myöten. Silmissä on
yhtenään kuin kevyt harso, jonka läpi näkee pelkkää iloa, iloa, iloa...
Ja mikä koski suonissa kuohuu!
Tämä on määrätöntä hauskuutta, sillä hermot ottavat ulkomaailmasta
vastaan vain näköhäiriöitä ja sisällä aivoissa palaa kuin tunteiden
ilotulitus.
Fleege kohottaa lasinsa ja kilistää Harryn kanssa. Harry kilistää
vastaan ja lausuu jonkun säkeen Franzénin "Sampanjaviinistä".
-- Tatarant--tatarant--tataraa! kuulee hän samalla kauppaneuvos Elersin
takanaan laulavan. Elers pyytää esittää Harrylle veljenmaljaa.
Mainiota! Harry on valmis. Ja veljenmalja juodaan vanhan hyvän tavan
mukaan oikeat kädet toistensa koukussa.
Seuraa niitä toisiakin veljenmaljoja. Nämä ikämiehet tahtovat hänet
vertaisekseen nostaa. Toiset setiä, toiset veljiä'! Hurraa! Maailma
pyörii kuin korea saippuakupla tyynen illan kimaltelevassa ilmassa.
Valtioneuvos katsoo tuota menoa yhä enemmän närkästyneenä. Joko
laskeupi Harry näiden toisten tasalle? Ei se ole hänen mieleensä, että
Harry noin...
Mutta hän päättää voittaa itsensä ja antaa tällä kertaa anteeksi
Harrylle, jonka hän jo aikaa sitten olisi suonut menneen tiehensä.
Tämän valtioneuvoksen närkästyksen katkaisee iloinen yllätys.
Sillä siinä samassa seisoo salissa neljä nuorta tyttöä, jotka maisteri
Littov on johtanut sinne ja nyt nauraen pakisee:
-- Herrasväki on hyvä ja käy tanssiin.
Ovat oikeita Ruotsin tyttöjä. Kolme on maisteri haetuttanut Fleegen
vaunuilla. "Promenadista" ja neljäs on Seurahuoneen oma tyttö.
Tytöt ovat valkoisissa leningeissä kukat hiuksissa, keveät atlaskengät
jaloissa ja jalkaa verhoaa hieno silkkisukka. Yksi on tumma kuin yö ja
silmissä pohjaton syvyys keimailevaa hymyä, toinen valkea kuin päivä ja
kultakutreissa kaiken maailman toalettiainesten tuoksu, kolmas ohut ja
keveä perhonen, pieni kuin keskenkasvuinen tyttö, mutta silmien alla
viivat, jotka tietävät puhua valvotuista öistä Venuksen temppelissä, ja
neljäs pitkän-pitkä juhlallinen naisvartalo, joka jo vuosia sitten
heitti hyvästit lapsuuden viattomille vähäpätöisyyksille ja käsitti
elämän arvon intohimon tulessa.
Tämä viimeinen on Seurahuoneen oma tyttö. Tyttöjen parissa on maisteri
Littov kuin kala vedessä. Nuo vavahtelevat kädetkin saavat ryhtiä ja
hän pyörästelee kuin nuori kavaljeeri.
Hän tarjoaa kätensä tuolle tummalle immelle. Harry hyökkää perhosen
kimppuun. Merikoulunjohtaja Abrahamson huonoilla jaloillaan kuljettelee
kultakutrista, mutta kapteeni Hartman sitä pitkää tyttöä. Krook asettuu
soittokoneen ääreen. Juhlallinen valssi alkaa ja Elers tilaa tusinan
sampanjaa. Valtioneuvos ottaa "Bondaan" parikseen, Fleege viinurin
j.n.e. Ja nyt mennään kuin lehdet tuulessa. Kun on tanssittu, vievät
herrat naisensa sivuhuoneihin, kantavat sinne sampanjaa ja
lemmenkuhertelu alkaa.
Mutta valtioneuvos on vanha viisas. Hän ei myönnä pitkää väliaikaa, kun
uusi soitto aletaan ja tytöt käydään hakemassa uuteen tanssiin. Näin
jatkuu yö.
Kunnes alkavat herkulliset illalliset, joiden jälkeen valtioneuvos
lähettää humaltuneina "Promenadin" tytöt kotiinsa.
Siitä on tulla riita maisteri Littovin kanssa.
Mutta valtioneuvos niin määrää.
Seuraa näytelmäkappale Seurahuoneen pienellä näyttämöllä. Sen on
valtioneuvos kirjoittanut, Krook säveltänyt ja sen esittävät
Abrahamson, Johnson ja vahtimestari. On naurava pilkka joistakin
läsnä-olevista. Sillä Abrahamson ei ole kukaan muu kuin maisteri
Littov, Johnson ei kukaan muu kuin merikapteeni Hartman ja vahtimestari
ei kukaan muu kuin "rauhan enkeli".
Mutta haavoitetut nauravat mukana. Ja ilo on täydellinen.
Näytelmän jälkeen taas ryypätään. Mutta sitten tulee yön loistonumero:
"Bondaan" naittaminen. Se on Abrahamsonin tämän illan keksintö. Ja
aivan "Bondaan" arvaamatta.
Yks kaks tanssii saliin puolihumalaisena yöpuvussa se pitkä tyttö. Ja
lentää oikopäätä "Bondaan" kaulaan. "Bondas" raukka pakenee ...
pakenee ... syleksii ... vihassa sähisee kuin kissa koiralle ...
suuttuneena ärjyy ja kiukuttelee ... syleksii ja kiukuttelee. Tyttö
vain yltyy häntä ahdistamaan, nostelee kovin sopimattomasti
hamettaan ... kätensä syleilyyn kohottaa.
Kaikki ovat naurusta kuolla. Mutta "Bondas" kauhusta hikoilee.
Nyt loppuu ilveily räiskyvään kätten taputukseen, minkä valtioneuvos
alottaa.
"Bondas" parka on kuin piesty koira häpeissään ja kyynelkarpalo on
hänen silmäkulmassaan.
Nyt valtioneuvos julistaa tämän illan "Bondaan" kollehdin tuottaneen
niin ja niin paljon.
Mutta "Bondas" loukossa itkee ... tietysti aika humalassa.
Siinä samassa helähtää jotain kappaleiksi.
Merikapteeni Hartman viskasi Krookin puujalan, minkä tämä oli
irroittanut vierelleen tuolille, salin suureen seinäpeiliin, kaikista
hienoimpaan tryymoo-kuvastimeen, mikä pirstoiksi särkyy. Sen
kiilloitetun, sirotekoisen puujalan. Ja huutaa samassa kurkuntäydeltä:
-- Kanttori sen rikkipotkaisi!
Hän saa naurajat puolelleen. Mutta merikapteeni Norrgård ymmärtää
hetkensä tulleen: Hartman on taas pirstomisvirmassaan.
Miehissä talutetaan Hartman sivuhuoneeseen, jonne telkitään Norrgårdin
ja sampanjan kanssa. Siellä saa hänet "rauhan enkeli" uneen viihdyttää.
Juominki yltyy. Sillä Hartmania on tähän asti hiukan pelätty.
Seurahuoneen isäntä, saksalainen kellarimestari, pyydetään mukaan.
Viinuri, vahtimestari, biljardipoika, piiat ja rengit juovat herrain
jäänöksiä.
Koko tuo suuri talo on nousuviinassa. Et siinä löytäisi yhtään selvää
ihmistä. Tässä hienon-hienossa, kalliissa ja kauniissa ilolinnassa
kaupungin keskellä!
Syysyön taivaalla kieppuvat kirkkaat tähdet. Toisinaan näkyy
pitkän-pitkä tähdenlento kauniissa kaaressa.
Yö on kylmä ja pimeä. Kadulla kävelevä vartiopoliisi silmää aralla
kunnioituksella valoissaan uivaa "Susilaa". Mutta sen vanhojen
ikkunaverhojen läpi ei pääse tunkeumaan uteliaan silmä. Korva sieltä
vain erottaa yhtä ja toista.
Mutta poliisi ymmärtää velvollisuutensa olevan kulkea korvat tukossa
Seurahuoneen ohi.
Sillä se ja sen hienous on kokonaan ulkopuolella hänen tehtäviään.
Ankarata vaitioloa vaadittiin sisäpuolellakin olijoilta.
Kuitenkin vienoja kuiskeita aina pääsee asianomaisten rouvien korviin.
Niin että tämäkin yö on taas rouvien tuskayö.