Minä lähden Queens Ferryyn.
Sinä yönä satoi paljon ja seuraavana aamuna puhalsi purevan kylmä
luodetuuli ajaen repaleisia pilvenhattaroita edellään. Ennen auringon
nousua ja viimeisten tähtien sammumista kävelin kuitenkin purolle ja uin
eräässä sen syvässä pyörteessä. Kylmän veden vielä ihoani kihelmöidessä
menin sisään, korjailin tulta, istuuduin sen ääreen miettiäkseni
perinpohjin asemaani.
Nyt olin varma siitä että setäni oli viholliseni. Varmaa oli myöskin,
että elämäni oli minun kädessäni ja että setäni oli paneva parhaansa
saattaaksensa minut perikatoon. Mutta minä olin nuori ja uskalias ja
kuten useimmilla maalaispojilla oli minullakin suuret käsitykset
viekkaudestani. Olin tullut hänen ovelleen kerjäläisenä ja melkein
lapsena. Hän oli kohdellut minua kavalasti ja väkivaltaisesti. Paras
päätös asialle olisi, jos minä rupeaisin käskijäksi ja ohjaisin häntä
kuin lammasta.
Istuin siinä tulen ääressä imien polveani ja naureskellen itsekseni.
Ajatuksissani kuvittelin itseni puristavan häneltä salaisuuden toisensa
perästä ja pääseväni tuon miehen käskijäksi ja ohjaajaksi. Kerrotaan,
että Essendeanin noita oli tehnyt peilin, josta saattoi nähdä
tulevaisuutensa. Sellaisen peilin täytyi olla valmistettu jostain muusta
aineesta kuin hehkuvista hiilistä, sillä minä en nähnyt yhdessäkään
niistä tulevaisuuden kuvista, joita siinä istuessani katselin, laivaa,
karvalakkista merimiestä, kivusta lyijynraskaaksi käynyttä päätäni, enkä
merkkiäkään niistä kärsimyksistä, jotka odottivat minua.
Hetken kuluttua läksin pää täynnä ajatuksia nousemaan portaita
vapauttaakseni vankini.
Hän toivotti minulle kohteliaasti hyvää huomenta. Minä vastasin
alentuvasti ja itsetietoisesti hymyillen. Pian istuimme aamiaispöydän
ääressä, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut.
»No, sir», kysyin minä ivallisella äänellä, »eikö teillä ole mitään
sanomista minulle?» Ja kun en mitään selvää vastausta saanut, jatkoin:
»On jo aika tulla ymmärtämään toisiamme. Te pidätte minua maalaispojan
pöllönä, jolla ei ole enempää tervettä järkeä eikä rohkeutta kuin
vellikapustalla. Minä taas luulin teitä hyväksi mieheksi, tai en
ainakaan muita huonommaksi. Näyttää siltä kuin molemmat olisimme
erehtyneet. Mitä syytä teillä on pelätä minua, pettää minua ja vaania
henkeäni --?»
Hän murisi jotain leikistä ja että hän piti pienestä pilasta. Mutta
nähtyään minun hymyilevän, hän muutti puhetapansa ja vakuutti minulle
tekevänsä kaikesta selon heti kun olimme syöneet. Minä näin hänen
naamastaan, ettei hänellä ollut valmista valhetta, minkä minulle
syöttäisi, vaan että hän nyt oli täydessä touhussa jotain kelpaavaa
keksiäkseen. Olin juuri aikeissa sanoa hänelle huomioni, kun joku
koputti ovelle.
Pyytäen setääni pysymään paikallaan menin avaamaan ja näin oven takana
puolikasvuisen, merimiespukuun puetun poikasen. Heti kun hän näki minut,
tanssi hän muutamia askeleita merimiestanssia, josta en koskaan tähän
asti ollut kuullut puhuttavankaan, sitä vähemmin nähnyt, näpäytellen
sormiaan ja viskellen jalkojaan erittäin nokkelasti. Siitä huolimatta
hän oli kylmästä sinisenä. Ja hänen kasvoillaan oli puoleksi itkevä,
puoleksi naurava ilme, joka näytti kovin surkuteltavalta eikä ollenkaan
sopinut yhteen tuon iloisen tanssin kanssa.
»Kuinkas voit, toveri?» kysyi hän narrimaisella äänellä.
Minä kysyin tyynesti syytä hänen iloonsa.
»Ah, iloani!» sanoi hän, ja alkoi sitten laulaa:
»Se mulle on huvi, kun tullut on suvi,
se vuoden aika parhain»;
»No niin», sanoin minä, »jos sinulla ei ole mitään asiaa, jätän minä,
julmasti kyllä, sinut oven taa.»
»Seis, veli!» huudahti hän. »Etkö sinä ollenkaan leikkiä ymmärrä? Vai
tahdotko sinä, että minä saisin kuuman selkäsaunan? Minulla on kirje
ukko Heasy-oasyltä Mr Belflowerille[1].»
[1] Nimet vääristellyt. Heasy-oasy = Hoseason, Belflower = Balfour.
Puhuessaan hän näytti kirjettä.
»Ja kuule, toveri», lisäsi hän, »minä olen nälkäinen kuin susi.»
»Hyvä», sanoin minä, »tule sisään, niin saat palan haukataksesi, jos
sinä siitä mielevämmäksi tulet.»
Minä vein hänet sisään ja asetin istumaan omalle paikalleni, jossa hän
ahnaasti kävi aamiaisemme jäännösten kimppuun, iskien tuon tuostakin
minulle silmää ja kujehtien naamallaan tavalla, jota tuo hullu parka
piti luullakseni miehekkäänä.
Sillä aikaa oli setäni lukenut kirjeen ja istui nyt ajatuksiinsa
vaipuneena. Yhtäkkiä hän hyppäsi vilkkaasti ylös ja vei minut huoneen
etäisimpään nurkkaan.
»Lueppa tämä», sanoi hän pistäen kirjeen käteeni.
Kirje, joka nyt on tuossa edessäni, kuuluu sanasta sanaan näin:
»Harwesin ravintolassa, Queens Ferryssä.
Sir, -- täällä minä olen, köydet maissa, ja lähetän laivapoikani tuomaan
tietoja. Jos teillä on entisten lisäksi jotain asiaa meren taa, on
tänään siitä tieto annettava, sillä tuuli auttaa meidät nyt hyvin ulos
salmesta. En koeta salata, että olen joutunut asiamiehenne, Mr.
Rankeillorin kanssa riitaan, josta, jos siitä ei pian loppua tule,
saatte odottaa tappioita. Minä olen asettanut vekselin nimellenne, kuten
tämän reunaan on merkitty, ja jään teidän kuuliaisimmaksi, nöyrimmäksi
palvelijaksenne.