Heinäkuun 18 p.
Olen täällä asunnossani tarkkuudella seurannut myöskin paikkakunnan
lehtiä, mutta ei niissä, ainakaan nyt kesällä, näytä olevan mitään
entistä eloisuutta muistuttavaa. Täti Löfbergin kanssa lienevät
harrastuksetkin hautautuneet, tahi ovat ne muuttaneet muotoaan.
On kuitenkin hauskaa seurata näistä lehdistä pieniä uutisia, yksinpä
ilmoituksiakin. Useat niistä puhuvat tutuista henkilöistä, vieläpä
tutuista asioistakin.
Tänään esimerkiksi huomasin ilmoituksen, jossa osakeyhtiö Nurhosen
jälk. & Kumpp. etsivät puotilaista. Omituisesti se nimi aina silmiini
sattuu.
Niin, osakeyhtiöksihän liike jo minun aikanani muodostui. Kun
huomattiin, ettei sitä entisellään voinut jatkaa, ryhdyttiin
tositoimiin omistajain eron mahdolliseksi saattamiseksi. Kaupan
realiseeraus tahi vieraalle myöminen ei ollut ajateltavissa, ja
vararikko joko nyt tahi vastaisuudessa oli vaarallinen jo senkin
vuoksi, että yhtiö, ollen persoonallinen, samalla olisi vienyt
omistajansa yksityisestikin konkurssiin. Helander sen vuoksi ryhtyi
muodostamaan liikettä osakeyhtiöksi, kuten hän sanoi, etupäässä
kahdesta syystä, koska silloin saa yksityisomaisuutensa liikkeen
asioista riippumattomaksi, ja kun osakkeita on helpompi muille
luovuttaa ja siten päästä kaikesta erilleen. Myöskin Asplundin ja
Nurhosen, jotka viimeisen yhtiökokouksen jälkeen olivat olleet
hätääntyneitä ja neuvottomia, sai hän tuumaan yhtymään. Suostuipa
Asplund siihenkin, että juomakauppaoikeudet edelleenkin anottiin,
kunnes uusi yhtiö muodostuttuaan niitten käyttämisestä päättäisi. Muut
ylimenovaikeudet olivat kyllä suurenlaisia, varsinkin laina-asiain
järjestäminen, mutta ne saatiin kuitenkin kuntoonsa, kun Helander
suostui edelleenkin olemaan useissa asioissa takausmiehenä. Tehtailija
Kahvan irtisanoma laina maksettiin laivuri Sairan Nurhosille
lainaamilla rahoilla, jonka summan edestä yhtiö luovutti heille
osakkeita.
Entisen yhtiön asema arvosteltiin, ja jokainen meistä neljästä
sai osuutensa arvoa vastaavan määrän osakkeita. Vaikeutta yritti
muodostumaan ainoastaan sen takia, kun Asplund yhä edelleenkin halusi
nuorille Nurhosille annettavaksi saman määrän osakkeita kuin meillekin
samasta hinnasta, jonka me jo seitsemän vuotta takaperin olimme
maksaneet. Kun Helander ja minä emme tähän suostuneet, myöntyi viimein
Asplundikin meihin, sanoen alakuloisesti:
— No niin, voinhan minä sitä myöten kun kykenen siirtää heille omia
osakkeitani.
Johon Helander vastasi:
— Minä myön kyllä minun osakkeeni alle arvonsa, kunhan vaan saan
takaisin maksamani rahat kohtuullisine korkoineen. Mutta yhtiön
sellaisenaan täytyy harjoittaa puolueetonta oikeutta.
Osakeyhtiön perustamishommissa meni aikaa useampia kuukausia, jolla
aikaa Helander myöskin valmisteli paikkakunnalta muuttoaan. Hän
kauppasi minulle osakkeitaan edullisilla ehdoilla, maksettaviksi
pienemmissä osissa pitemmän ajan kuluessa.
— Ota sinä ne vaan, sanoi hän, pysy paikallasi ja pidä puoliasi kuin
mies. Minä tarvitsen vapaat kädet toisella paikkakunnalla.
En uskaltanut siihen suostua, vaikka mieli tekikin. Mutta kun
sitten Asplund esitteli että jakaisimme ne John Nurhosen kanssa,
niin suostuimme kaikki yksimielisesti kauppaan. Näytti kuin välit
olisivat parantuneet ja varsinkin Asplund lähestyi minua taas entistä
luottamusta muistuttavalla tavalla. Toimintamme jatkui vanhaan, vaikka
tosin keskenäisesti suletumpaan tapaan. Varsinainen innostus puuttui,
tai oli kuin sekin odottaisi varmempaa pohjaa taas täyteen vauhtiin
puhjetakseen.
Väliaikaiseen osakeyhtiömme johtokunnan vaaliin otti vielä Helanderkin
osaa. Minut valittiin yksimielisesti toimeenpanevaksi johtajaksi. Mutta
pian sen jälkeen välit taas kiristyivät erään liikkeemme ulkopuolella
olleen tapauksen johdosta.
Kaupungin liikemiehet jättivät valtuuskunnalle jo kauvemman
aikaa valmistelemansa ehdotuksen laivasataman laajentamisesta.
Allekirjoittajien joukossa olin minäkin. Molemmat sanomalehdet
vastustivat ehdotusta tarpeettomana ja suotta kunnan varoja nielevänä.
Minä julkaisin Uudessa Ajassa nimelläni vastineen, jossa ihmettelin,
mitenkä lehti, jonka toimittaja itse on kauppias, voi olla tiedoton
tästä todellisesti liikemiehiä rasittavasta ahtaudesta. Lehti vastasi
että toimittaja on kauppiaanaolo aikanaan tullut huomaamaan tämän
ammattikunnan kaikki asiansa liioittelevan, vaan omia etujaan ajavan ja
vähät yleisestä hyvästä välittävän. Kansalainen ilkkui polemiikillemme
ja kaupunkilaisissa herätti se huomiota ja aiheutti uusia kyläjuttuja.
Melkein samaan aikaan tuli valtuustoon yhden miehen täydennysvaali,
ja kauppiaat asettivat minun ehdokkaakseen. Toinen vaaliryhmä taas
asetti, asianomaisen kieltäytymisestä huolimatta, ikäänkuin ilkkuen,
vastaehdokkaakseni Asplundin. Vaikka tällainen pikkuvaali tavallisesti
ei herättänyt yleisempää huomiota, muodostui se kuitenkin nyt
vilkkaanlaiseksi. Ja varsinkin innostuivat Nurhonen ja Kemppainen
puuhaamaan Asplundin hyväksi. Vaalilippujen levittämisensä ja
valtakirjain keräämisensä takia saivat he minut taas kärtyisälle
mielelle. He eivät nähtävästi mitenkään olisi minulle suoneet tätä
kunniaa, josta en suinkaan itse tuntenut itseäni välinpitämättömäksi.
Kun huomattavaa agitatsioonia näin ilmestyi toisella puolella, eivät
kauppiaatkaan pysyneet toimettomina. Osa valitsijoita oli huvitettuja
vaalista vaan vastalistain omituisuuden takia. Mutta varsinkin Granberg
innostui todellisiin vaalipuuhiin, sillä hän näytti sanomalehtiasiassa
häviölle jouduttuaan tulleen Asplundin leppymättömäksi viholliseksi.
Uuden Ajan yhtiökokous oli nimittäin tätä ennen pidetty ja oli ollut
hyvin kiivas. Granberg oli hankkinut osakkeenomistajilta paljon
valtakirjoja ja koetellut puheillaan vaikuttaa läsnäoleviin. Mutta
saman olivat toisetkin tehneet, ja Asplund oli Helanderin neuvoa
noudattaen ostellutkin osakkeita. Granbergilla olivat valtakirjat
suurimmaksi osaksi itsellään, mutta toisella puolen olivat ne jaetut
useammalle eri henkilölle ja tulivat siten äänestyksessä täydellisemmin
vaikuttamaan kuin Granbergin valtakirjat, joista sääntöjen määräämän
äänestysmäärän rajoituksen kautta osa jäi vaikutuksettomiksi. Tulos
johtokunnan vaalista oli, että kaikki entiset, paitsi Helander ja minä,
jotka kieltäännyimme, valittiin uudestaan, ja meidän sijallemme kaksi
kauppiaspuolueen vastustajaa. Granberg näin ollen myöskin kieltääntyi
vastaanottamasta johtokunnan jäsenyyttä ja läksi kokouksesta heti
vaalin jälkeen uhkamielisen näköisenä. Täti Löfberg oli voittaneen
listan puolella, mutta sitten melkein pahoillaan kun se voitti.
— Ei se nyt suinkaan parantunut, sanoi hän.
Tämän kokouksen tulos näytti olleen syynä että Granberg
valtuusmiesvaalissa parhaansa mukaan toimi Asplundia vastaan ja siis
minun hyväkseni. Yleinen innostus ei kuitenkaan noussut tavallisen
suuren vaalin tasalle. Tulos oli Asplundin voitto noin kymmenen äänen
enemmistöllä.
Tappio tuntui minulle kovin nololta, ja kun lisäksi luulin ympärilläni
huomaavani ilkkuvia silmäyksiä, menetin kaiken malttini. Toimin
liikkeen asioissa aivan kuin ei ketään muuta asianomaista olisi ollut
olemassakaan, syrjäyttäen Asplundin ja Nurhosen joka tilaisuudessa.
Tyytymättömyys kasvoi toisellakin puolella, ja me tuskin tervehdimme
toisiamme.
Vaalin tulos näytti lisänneen uusia hiiliä Granbergin ahjoon. Eräässä
kauppaseuran kokouksessa otti hän sanomalehtiasian keskusteltavaksi.
Hän valitti sitä, ettei liikemiehillä kaupungin sanomalehdistössä
ole muuta kuin jyrkkää vastustusta, jota seikkaa hän piti ikävänä
sekä katsoi tarpeelliseksi jotain siinä suhteessa tehtävän. Mutta
muu tehtävä ei nykyisin liene mahdollista, sanoi hän, kuin perustaa
uusi lehti niitten ikävien kokemuksien perusteella, joihin Uuden Ajan
suhteen ollaan jouduttu.
Asiata valmistelemaan valittiin toimikunta, johon jouduin minäkin.
Vaikka asian piti olla salainen, levisi tieto siitä kuitenkin pian
yleiseksi. Molemmat lehdet uutisena julkaisivatkin tämän hankkeemme.
Näihin aikoihin ilmestyi Uuteen Aikaan kirjoitus, jossa ankarasti
moitittiin valtiokirkon ja koulujen uskonnonopetuksen koneellisuutta
ja niissä ilmenevää sisällisen innostuksen puutetta. Kansalainen
nousi puolustusasemaan, väittäen kaiken takana olevan vaan vihan
uskontoa vastaan, ja se puolittainen suopeus, jolla lehdet olivat
kunnallisissa asioissa toisiaan kohdelleet, hävisi taas kokonaan. Tämä
lehtien sotakannalle asettuminen aiheutti kauppiaspiireissä toiveita
välien vielä entiselleen muuttumisesta ja kysymys kolmannesta lehdestä
jätettiin toistaiseksi. Granberg ei sanonut tälle toiveelle olevan
arvoa annettava, mutta muista syistä suostui hänkin jättämään asian
sopivampaan aikaan.
Osanottoni tähän uuteen lehtitoimikuntaan ei suinkaan meidän
Nurhoslaisten väliä parantanut. Mutta siitäkään emme koskaan keskenämme
mitään puhuneet.
Näin kului joku aika, päiväin mennen kuin koneen suuren huimapyörän
hiljalleen, mutta säännöllisesti, omaa kulkuaan. En ajatellut
varsinaisesti eroanikaan, mutta tunsin ettei se enää nyt entisessä
määrässä vaikealta tuntuisi, melkeinpä luulin sitä jo toivovani.
Tahdoin vain toistaiseksi olla paikoillani, ikäänkuin näyttäen ettei
minulle mitään voida.
Piakkoin kuitenkin tapahtui käännös asiain menossa.
Tuli osakeyhtiömme varsinainen kokous, Helanderin jo siirryttyä pois
paikkakunnalta. Tässä kokouksessa piti myös lopullisesti päätettämän
juomakauppaoikeuksien käyttämisestä. Mutta minä en enää tähän
päätökseen joutunut osaa ottamaan. Ennen tätä asiaa toimitettiin
nimittäin johtokunnan vaali, ja minä äänestin Asplundia, John Nurhosta
ja oman nimeni sijalle kirjoitin laivuri Sairan, joka Nurhosille
ostamistaan osakkeista oli pari pidättänyt omiinkin nimiinsä.
John Nurhonen tahtoi, seurauksia ajattelematta, jonkinlaiseksi
mielenosoitukseksi olla minua äänestämättä, ja kirjoitti listaansa
omasta ja äitinsä puolesta myöskin Sairan, joka näin ollen tuli
Asplundin ja Nurhosen kera valituksi. Minä jäin pois johtokunnasta,
jonka sääntöjen mukaan tuli keskuudestaan valita yhtiön toimitusjohtaja.
Jäseneni aivan jäykistyivät, kun vaalin tuloksen huomasin. En saanut
sitä edes ääneen julkilausutuksi, vaan näytin kunkin äänimäärää
paperistani.
Hämmästys oli yleinen muissakin. Asplund katsoi oudolla, kysyvällä ja
samalla nuhtelevalla katseella häpeävään Nurhoseen, sekä sanoi vaalin
täytyvän toimittaa uudestaan. Saira myös kieltäytyi johtokuntaan
rupeamasta.
Sillä välin sain minä koottua päättäväisyyteni. Kieltäännyin jyrkästi
uudesta vaalista, selittäen sellaisen menettelyn olevan laittoman.
Ääneni alkoi vihansekaisesti värähdellä, enkä sen jälkeen vastannut
mihinkään esittelyihin ja kysymyksiin. Asplund nousi ylös, sanoi
kokouksen täytyvän lykkäytyä seuraavaan iltaan, ja poistui hyvästiä
sanomatta. Toiset seurasivat häntä äänettöminä ja vakavina.
Jäin yksin konttoriin. Nyt oli siis kaikki lopullisesti ratkaistu.
Mutta entisistä valmistuksista ja uhkaavista pilvistä huolimatta oli
tämä kaikki kuitenkin tullut odottamatta, niin silmänräpäyksellisesti,
että minun oli vaikea asemaani mukaantua. Minä raivosin ja uhkuin
ylimielistä kostontunnetta, siksi loukattuna ja vääryyttä kärsivänä
pidin itseäni. Eroamista tästä talosta en luullut enää valittavani,
mutta ajatus että olen tullut erotetuksi, kuohutti mieltäni. Ja siksi
minä päättelin olla kaikkeen sovitteluun taipumaton, vakuutettuna
heidän olevan sillä hetkellä johtoon ryhtymään yhtä valmistumattomia
kuin minä illalla, työni lopetettua olin tietämätön siitä etten aamulla
siihen enää palajaisi.
Näitä ajatellessani seurasi lopulta ikävän tunne. Oli jo myöhäinen
ilta ja kaikki työ liikkeessä lopetettu. Kävelin ympäri kaikkialla,
konttorissa, puodissa, pihalla, kuin hyvästillä talon elottomille
esineille. Jokainen musta esine, jokainen oven ripa oli vanha tuttu,
tulos monista mietteistäni ja sijoiteltuina oman harkintani jälkeen
nykyisille paikoilleen. Minulla oli ikävä heitä viimeistä kertaa
katsella, heistä erota. Tuntui aivan kuin eroaisin osasta omia
jäseniäni.
Melkein koko yön kävelin sitten yksinäni ulkona kaduilla, seisotellen
oman talomme edustalla, sitä katsellen, tarkastellen kylttikirjaimia,
jotka kaksi kertaa maalarin työhön tyytymättömänä olin muutattanut.
Siihen te nyt kaikki minusta jäätte! Löfbergin talon kohdalla seisoin
kauvan kaihomielisenä ja huomaamattani olin joutunut Raivankin asunnon
edustalle.
Koululaisia kulki serenaadilla flammoilleen. Tyynessä yössä kuuntelin
heidän laulujaan, jotka tuntuivat hautajaisvirsiltäni. Heidän
aavistamattaan värähyttelivät he sydänalaani lauluissaan sanoja
sellaisia kuin "Äfven du skall friden få".