Heinäkuun 11 p.
Kyllä taistelu ja toiminta maailmassa kuitenkin on elämää, vallan
toista kuin tämä rauha, jota nyt nautin. Nyt ovat päivät ja tunnit
pitkiä ja ikäviä, ennen ne kuluivat liiankin nopeasti. Niin ainakin nyt
minusta tuntuu.
Ikävät olivat ne muutamat päivätkin, jotka tuolla salaperäiseksi
aiotulla, mutta tarkoituksettomalla matkallani viivyin. Kuleksin
tyhjäntoimittajana vieraan kaupungin katuja, tahtoen muutaman päivän
oleksia tietymättömissä, toivoen sillä aikaa jotain ratkaisevaa kotona
tapahtuvan.
Mutta kotiin palattuani jouduin taas heti yleiseen pyörteesen. Silloin
olivat valtuusmiesvaalin valmistukset täydessä vauhdissa ja kaikkien
huomio niihin kiintyneenä. Raittiusseuran kokoonkutsumassa yleisessä
kokouksessa oli laadittu puhdas yhtiöaatteen miesten lista, jonka
muodosti joukko kaupungin käsityöläismestaria ja pari koulunopettajaa.
Kauppaseuran listalla olivat parilla poikkeuksella eroamisvuorossa
olevat entiset valtuusmiehet. Lehtori Renfors oli poisjätettyjen
joukossa ja hänen sijalleen asetettu kaupungin postinhoitaja, joka
vasta lyhyemmän ajan oli paikkakunnalla ollut, eikä suinkaan osoittanut
kunnallisia asioita harrastavansa.
Vaalikiihotus oli kummallakin puolella suurempi kuin koskaan ennen
tässä kaupungissa. Kansalainen kirjoitti rajuja kirjoituksia
kauppiaitten oman voiton pyynnistä, hallitsemishalusta ja
tunnottomuudesta. Omien etujensa, omien mukavuuksiensa takia tahtovat
he imeä kaiken elinvoiman kuntamme köyhiltä asujamilta. He tahtovat
myödä myrkkyjä kansalle, kunhan vaan siten saavat kukkarojaan
paisuttaa. Yhteisen kansan varoilla tahtovat he laajentaa pieniin
oloihimme kyllin riittävää laivasatamaa, upottaa siihen kymmeniä
tuhansia ja siten korottaa entisestäänkin suuria verokuormiamme. He
tekevät kaikkia omaksi, eikä mitään yhteiseksi hyväksi. Ja kaikki
miehet, jotka heidän itsevaltiuttaan uskaltavat vastustaa, ovat
syrjäytettävät julkisesta toiminnasta.
Tähän tapaan kirjoitti Kansalainen, ja jatkoi:
— Mikä sitten oikeastaan on tämä kauppiaspuolue, kutka sen muodostavat?
Varsinaisia kauppiaita meillä on hyvin vähän, mutta jotkut pankki-
ja virkamiehet ovat ottaneet kunnia-asiakseen taistella näitten
kymmenkunnan miehen etuoikeuksien puolesta, itse siten pysytellen
kunnallisina johtajina kaupungissamme. Ikävä sanoakin, ovat
virkamiehemme yleiseen ja suuri osa muitakin kaupunkilaisia antaneet
heille sitä tukea, jota ilman he eivät mitään saisi aikaan. Mutta me
luulemme silmäin viimeisen juomakauppakysymyksen jälkeen auvenneen
näkemään heidän toimintansa oikeassa valossaan.
Seurasi sitten oman listan miesten ansioluettelo.
Uusi Aika suositteli samaa listaa, vaikka se sanoi ettei ole siihen
kokonaan tyytyväinen. "Ei ole annettu tarpeellista huomiota miesten
itsenäisyydelle", sanoi lehti, „vaan on valittu sellaisiakin,
jotka monen kyvykkäämmän tieltä olisivat saaneet väistyä. On menty
liiallisuuteen etsiessä varmoja kannattajia lehtoripuolueelle
kaikissa asioissa. Mutta kun lista kuitenkin on kansanvaltainen,
voisi sanoa syvien rivien, ja kun nykyinen vaali oikeastaan tapahtuu
juomakauppakysymyksen perusteella ja muu tasoittelu miehissä voidaan
seuraavissa vaaleissa saada aikaan, ja kun kauppiaspuoluekin on
mennyt sellaiseen äärimmäisyyteen, että on listaltaan jättänyt
pois miehen, jota me emme suinkaan kaikissa kysymyksissä hyväksy,
vaan joka, sanokaamme se totuuden nimessä, on innokkaasti toiminut
kunnan asioissa, nimittäin lehtori Renforsin, ja sijaan asettanut
yleisten asiain harrastajain keskuudessa tuntemattoman ja kunnan
asioihin perehtymättömän henkilön, niin voivat kaikki valitsijat
hyvällä omallatunnolla äänestää raittiusmielisten listalla. Siinä on
kuitenkin kansanvaltaisuus edustettuna, vaikkakin se olisi tapahtunut
syrjävaikuttimien avustuksella".
Kauppaseuran listalla ei ollut mitään julkista puolustusta, mutta sen
sijaan painatettiin suuret ilmoitukset molempiin sanomalehtiin ja
vaalipäivänä levitettiin erikoista plakaattia, jossa sanomalehtien
kirjoituksia vastustettiin. „On puhuttu suurista veroista", sanottiin
tässä julkaisussa, „ja kumminkin myönnetty, ettei ole kyvykkäitä miehiä
otettu huomioon. Valitsijat, muistakaa, että nyt valitut valtuusmiehet
tulevat toimimaan kolme vuotta, ja jos kunnan asiain hoito on
näin kauvan huonoissa käsissä, tuottaa se arvaamattomia vahinkoja
ja korottaa jos mikään yleistä verokuormaa". Lehtori Renforsin
syrjäyttämisestä sanottiin että hänen suurin toimintansa on ollut
rettelöiminen, joka vaan hidastuttaa valtuuston säännöllistä työtä. "Ei
hän raittiusasiaakaan aja siinä muodossa että vastustaisi juomatavarain
kauppaa, hän tahtoisi vaan kauppiailta riistää elinkeinonsa ennenkuin
he sitä ovat aavistaneet ja siihen osanneet valmistua ja siten
saattaa korkeasti verotetut liikemiehet kykenemättömiksi suuria
verojaan maksamaan. Hänen toimintansa tulisi lopullisesti vaikuttamaan
veroäyrien kohoamiseen kunnassamme".
Tämä oli julkista. Mutta kiivaimmin ja liioitelluimmin vaikutettiin
yksityisesti. Molemmilta puolin oli liikkeellä kertomuksia, joitten
mukaan vastapuolue tahtoi kokonaan muuttaa entiset olot ja saada
aikaan sietämättömän asiain tilan. Vaalipäivän edellisenä iltana
oli kauppaseuralla vielä kokous, jossa kaupunki jaettiin pieniin
piireihin ja jokaista piiriä varten valittiin mies, jonka tuli huoltaa
äänioikeutettujen vaaliinmenemistä ja oikealla listalla äänestämistä.
Epävarmoilta oli koetettava saada valtakirjat.
Toisessa vaaliryhmässä oli menettely samallainen.
Kun kauppiaitten vaalijulkaisu oli levitetty ja katunurkkiinkin
sitä naulattu, ilmestyi kaupungille pian toinen samallainen, jossa
varotettiin kansaa uskomasta kauppiaitten valheita ja väärentelyjä
eikä suinkaan menemään heidän virittämäänsä ansaan. Vahtimestarit ja
muut palkatut kiihottajat naulasivat näitä julkaisuja kauppiaitten
julkaisujen päälle, toiselta puolen lähetettiin uudestaan miehet
liikkeelle, repimään "Renforsin papereita" ja liimaamaan omiaan sijaan.
Levittäjät joutuivat yhteentörmäyksiin, joita seurasi käsikähmäkin.
Poikaset innostuivat plakaattiensa puolesta täydellisiin tappeluihin,
riistäen ja repien toistensa papereita. Ohikulkijat riensivät
kamppailevia erottamaan, mutta sekaantuivat itse kahakoihin. Kaikki
olivat suuresti kuohuksissaan.
Samassa pyörteessä riehuin minäkin. Tein kaiken voitavani kauppiaitten
listan hyväksi. Mitään suurempaa sisällistä innostusta ei minulla
ollut, siksi syrjäiseltä tunsin itseni. Vaikkei täysin selvässä
ajatuspiirissä, oli minussa kuitenkin joku tunne, joka vierottavasti
vaikutti tähän tulevaisuuden toimintaan tässä kaupungissa. Mutta
kauppiaitten voiton otin sittenkin minäkin kunnia-asiakseni. Pidin
itseäni velvollisena yhteistoimintaan kaupungin liikemiesten kanssa, ja
samalla halusin kuin jonkinlaisena uhotteluna Asplundille näytettävän,
ettei yleinen mielipide suinkaan niin ratkaisevasti ole hänen äkkiä
saadun vaatimuksensa puolella. Toimin melkein uhkamielisenä.
Vaalivaikutus-piirikseni olivat jääneet muutamat talot kauppamme
läheisyydessä. Eräässä näistä käydessäni tapasin siellä samallaisella
asialla, vaikka toisen listan puolesta, John Nurhosen. Käskin hänen
paikalla saapumaan konttoriin, ja palasin itsekin sinne.
Nurhonen tuli.
— Millä asioilla te liikutte? kysyin.
— Samoilla kuin tekin, oli vastaus.
— Mutta teidän tulee pysyä työssänne. Teidän ikäisenne poikaset voivat
vielä olla näistä asioista syrjässä, eikä muutenkaan ole soveliasta
jättää työtänsä kesken ja poistua muihin hommiin.
— Tekeehän isäntäkin samalla tavalla, vastasi hän.
— Se ei kuulu teille. Sitäpaitse ymmärrättekö te ollenkaan
velvollisuuksianne liikemiehenä. Te koettelette vahingoittaa omaa
kauppaannekin.
— Se taas ei kuulu teille, sanoi hän, samalla tavattomasti punastuen.
Veri kuohahti päähäni. Mutta silloin tuli Kemppainen konttoriin.
— Agiteeraamassako Kemppainenkin on ollut? kysyin hetken kuluttua.
— Jaoin maisteri Asplundin pyynnöstä vaalilippuja muutamiin taloihin,
kun hänellä ei itsellään ollut aikaa, oli vastaus.
— Mutta nythän on konttoriaika.
— Muissa puuhissa nyt kaikki muutkin näkyvät olevan.
— Te molemmat saatte kuitenkin olla työssänne. Niin kauvan kun minä
olen tässä talossa, lienee minulla myös jotain sanottavaakin täällä.
— Kun tässä tietäisi ketä milloinkin on toteltava. Asplundiakin olemme
luulleet isännäksi.
Tehkää liikkeesen kuulumattomat työt vapaina aikoinanne, mutta työaika
pysykää paikoillanne. Ken ei siihen suostu, olkoon pois kokonaan,
sanoin ja poistuin konttorista.
Kuulin naurua jälkeeni, josta yhä enemmän harmistuin. Jonkun aikaa
puodissa oltuani palasin konttoriin, tarkoituksessa puhua heille
tyynemmin ja asiallisemmin. Muistui mieleeni miten paljon rouva
Nurhosen aikana itsekin käytin vapautta, ja halusin äskeisen kiivauteni
vaikutuksia lieventää. Mutta he olivat molemmat poistuneet. Tästä minun
suuttumukseni taas kohosi, sillä tiesin seuraavana päivänä joutuvani
asiasta selontekoihin.
Kun sittemmin menin vaalipaikalle, oli kiihotus siellä täydessä
vauhdissaan. Ovilla ja käytävillä seisoi miehiä lippujaan tarjoillen,
eteisessä koetettiin vielä mieliä muuttaa ja tunnettuja vastapuoleen
miehiä tuskin tervehdittiin. Omain miesten kanssa supateltiin
kaikellaisia vaalijuttuja, missä vaarallinen korva vaan vältettiin.
Vaaliajan loppupuolella kerääntyivät suuret joukot uteliaita tuloksesta
tietoa odottamaan, joukossa myöskin Nurhonen ja Kemppainen. En ollut
heitä huomaavinani.
Kun toimitus oli loppunut, äänet laskettu ja yleisö tulosta kuulemaan
kutsuttu, kohosi jännitys korkeimmilleen. Oli kuin jokainen odottaisi
häntä koskevaa tärkeätä oikeuden päätöstä. Vaalin toimittaja lukee
tuloksen ja useat kirjoittavat äänimääriä muistikirjoihinsa.
Kauppaseuran lista on voittanut suurellaisella enemmistöllä muuten,
paitsi että postinhoitajan sijalle on valituksi tullut lehtori Renfors.
Eräät sekalistat ovat tämän muutoksen aikaansaaneet.
Yleisö poistuu, toiset nauraen ja ilkkuen, toiset noloina ja ilkeitä
sanasutkauksia viskellen. Ulkona kadulla seisotaan vielä suurissa
ryhmissä, sitten hajotaan kukin omille teilleen kuin suuren tehtaan
työväki päivätyönsä päätyttyä.
Vaalin lopputulokseen on ratkaisevasti vaikuttanut niitten
käsityöläisten kateus, jotka eivät olleet yleisen kokouksen
listalla. He vaikuttivat kauppaseuran listan hyväksi estääksensä
ammattikilpailijainsa pääsemästä huomatumpaan asemaan kuin missä
itsekään olivat.
Muitten mukana menin sinäkin iltana Seurahuoneelle, jonne joukolla
saapui kaupungin herroja, etupäässä voittaneen listan miehiä. Myöskin
Kemppainen ja Nurhonen tulivat sinne. He liikkuivat tottumattoman
epävarmuudella ja näyttivät olevan erimielisiä valittavasta
istuinpaikasta. Kemppainen, jota tällaisissa miesseuroissa ei
vielä näihinkään aikoihin ollut näkynyt, halusi piiloisaa paikkaa,
jonkalaisen he sitten valitsivatkin.
Kumma kyllä, en ollenkaan jakanut seuralaisteni äänekästä iloa
vaalin tuloksesta. Niin suuresti kuin vastakkainen tulos minua olisi
harmittanutkin, tuntui sittenkin kun ei nytkään kaikki olisi käynyt
parhaalla tavalla. Lisäksi vaivasi minua tieto Kemppaisen ja Nurhosen
läsnäolosta, vaikkeivät he edes samassa huoneessakaan istuneet.
Kenellekään hyvästiä sanomatta läksin hetimiten pois, ajatuksissani
ihmetellen mitenkä ja mistä syystä niin suuresti innostuin vaalissa
työskentelemään. Eihän minulle tämän kaupungin asiat mitään kuulu,
päättelin. Järjestäkööt juomakauppansa ja muut kysymyksensä miten
parhaaksi näkevät ne, jotka itse saavat vaikutuksiakin kokea.
Kävellessäni kulin Löfbergin matalalla olevan asunnon ohi ja näin
siellä väet istuvan hauskassa teenjuonnissa.
Vaikka oli jo myöhäinen iltahetki, en voinut olla sisään poikkeamatta.
Heidän seurastaan hengähti sellainen iloinen, elinhaluinen tuulahdus,
että tuntui kuin astuisi toiseen maailmaan. Ja kuitenkin puhuivat hekin
päivän vaalista, kertoellen kuulemiaan naurettavia yksityistapauksia,
jotka täti Löfbergiä suuresti huvittivat.
— Onnea nyt voittajille!
-— Jopa tekin joudatte meitä muistamaan!
— Ettekä ole edes voittokemuissa!
Kysymyksiä ja huudahtuksia sateli sellaisella nopeudella, ettei
niihin ollut yrittämistäkään vastata. Enkä minä kiiruhtanut mitään
sanomaankaan.
— Kas kun on ylpeä, ettei enää mitään puhukkaan, jatkoi rouva Löfberg.
Eikö ole syytäkin, sanoin viimein.
— Älkää kehuko, sanoi rouva, me ylenkatsotut ja halveksitut naiset
sittenkin ollaan vaalin tulos ratkaistu.
Hän ja vanhimmat tyttärensä olivat myöskin innostuneet vaalista ja
keränneet eräiltä kaupungin naisilta valtakirjojakin. Mutta he eivät
äänestäneet kummallakaan yleisellä listalla, vaan laittoivat oman
sellaisen, jonka vaikutuksesta Renfors tuli valituksi.
— Hänestäkö teidän ylpeytenne? kysyin.
— Ennen hän kun tuo postimestari rutale. Renfors ainakin estää ihmisiä
nukkumasta. Sitäpaitse olemme me naiset tottelevaisia käskylle rakastaa
vihamiehiäänkin. — Mutta tiedättekö ketä muita me äänestimme?
— Kuinka sen tietäisin, sanoin, vaikka vaalin tuloksen julkaisun
kuulleena heti arvasin tarkoituksensa.
— Me äänestimme myöskin teitä ja Asplundia.
— Teidän puolueesenne sulkeutuu siis kaikellaiset eri ainekset.
— Me vastustamme kaikkea valtaa ja harrastamme eri mielipiteitten
edustusoikeutta.
— No, kyllähän te Renforsissa saitte hyvän edustajan.
— Niin, nauroi hän, en minäkään usko että hän olisi meidän tavalla
menetellyt.
— Hän sai kyllä tulla valituksi, sanoin. Pääasia on ettei hän saanut
lisää miehiä riveihinsä.
— Mutta tiedättekö mitä tästä seuraa, jatkoi rouva teeskennellyllä
vakavuudella. Nyt perustetaan suuri yhtiökauppa, eikä kauppiailta enää
osteta minkäänlaista tavaraa.
— Lehtori Renfors tulee kai sen hoitajaksi.
— No, ei suinkaan. Mutta esimerkiksi Asplund ja Nurhoset.
— Silloin ei ole hätää.
— Niin te sanotte, mutta toista ajattelette.
Ja sitten he kaikki sanoivat minun kalpenevan tästä uutisesta, saivat
minun siten hämilleni ja väittämänsä kalpenemisen sijasta punastumaan,
josta yleinen iloisuus vaan lisääntyi.
Lopulta ruvettiin asioista vakavastikin puhumaan.
— Hauska tuoksahdus tuo oli, sanoi rouva, kun kerran osoitettiin
eloa täälläkin. Mutta niin tavattoman paljon halpamaisuutta ja
pikkumaisuutta oli taas suurten sanain takana. Kansalainen sai nyt
kerran suun täydeltä puhua uusista aatteista ja ajan vaatimuksista,
aivan kuin se niitäkin hyväksyisi. Kaikessa näkyi pikkukaupunkimainen
kunnian ja vallan himo. Kun uudet aatteet ja oikea kansanvaltaisuus
kerran täälläkin saavat jalan sijaa ja kansa ja työväki heräävät
itsetietoisuuteen, niin nämä johtajat tulevat olemaan ensimäisiä
vastustajain riveissä. He edustavat ylimyspuolueellista harvain valtaa,
vaikka taistelussa kilpailijaansa rahavaltaa vastaan käyttävät kaikkia
käytettävinä olevia apukeinoja. Minä en ollenkaan jaksa käsittää siinä
mitään aatteellista eroa, kenen puodista viinat ostetaan. Ne ovat
samoja ja päihdyttävät samalla tavalla, ostipa ne mistä tahansa. Koko
yhtiökauppakysymys on kunnallisen politiikan saivartelumuotoja, joka
oikeata raittiusaatetta johdattaa vaan ahdasmieliseen lahkolaisuuteen
ja siten helposti loihtii esiin utukuvan, joka luullaan saavutetuksi
päämaaliksi, vaikkei itse asiassa olla työtä vielä kunnollisesti
aloitettukaan.
— Teillähän on täysin hyväksyttävät mielipiteet, sanoin nauraen.
— Niin, kyllä kai ne teille nyt soveltuvat. Mutta siinä luulossa minä
olenkin että rammat ja raajarikot ovat pasuunatut sotaretkelle, jonka
hyöty on hyvin epäiltävää lajia. Innostettakoon ihmisiä suurempiin
vaatimuksiin, niin vaikutus on pysyväisempää. Mutta sitä nämä herrat
eivät tahdo, sillä he pelkäävät samalla omaa valtaansa. Olen aivan
varma etteivät nämä kansan kasvattajat suinkaan tahtoisi väkijuomia
kokonaan poistettaviksi, sillä he kaikkein vähimmän haluavat rakkaista
iltatoteistaan luopua.
Rouva Löfberg alkoi jo tapansa mukaan innostua. Mutta samassa tuli
palvelustyttö viinitarjottimineen huoneesen. Kaikki pyrskähdimme
nauramaan.
— Hyvälle se lasi viiniäkin joskus maistuu, jatkoi hän, ja yhtäläistä
se on, olipa se ostettu Nurholasta tahi Renforsin yhtiökaupasta.
Nauraen otimme lasimme ja jatkoimme keskustelua.
Ette suinkaan noilla totia juovilla kansan kasvattajilla kuitenkaan
Renforsia tarkoita? kysyin.
— Häntä ja kaikkia muita. Renfors on suuri tekopyhä niinkuin kaikki,
joilla Jumala on joka sormen päässä. Minun mielestäni hän hyvin saattaa
raittiusluennolta palattuaan käskeä kotonaan keittämään totivettä.
— Ja kuitenkin te äänestätte häntä valtuuskuntaan, sanoin kaikkien ja
varsinkin itse rouvan nauraessa omille liioitteluilleen.
— Minä ihailin sitä rohkeata ja voimakasta tapaa, jolla hän asiaansa
Kansalaisessa ajoi. Näki, että se oli nyt hän eikä papin kisälli, joka
lehteen kirjoitti. Se oli vallan toisenlaista kuin Asplundin nuoralla
tanssiminen. Uusi Aika oli nyt kerran Kansalaisen kanssa samaa mieltä,
sen se sanoikin, mutta siinä välissä souti ja huopasi. Kuta enemmän
Asplund näihin pikkuasioihin takertuu, sitä heikommaksi muuttuu hänen
kokonaisuutensa. Hänkään ei enää uskalla vaatia koko askelta. Nyt
hän nähtävästi mieltyi myöskin lehtorien listan kansanvaltaisuuteen.
Mokomaankin. Nämä käsityöläismestarit eivät suinkaan kansanvaltaisuutta
edusta. Mutta Asplundikaan ei uskaltanut vaatia yhtään varsinaista
työmiestä valittavaksi, niinkuin olisi pitänyt tehdä. Täällä
puhutaan ja pauhataan kauppiaspuolueesta ja lehtoripuolueesta,
aivan kuin ne mitään puolueita olisivat. Ne molemmat muodostuvat
vielä yhteiseksi ylimyspuolueeksi, silloin kun oikea vapaamielinen
kansanvaltaisuuskysymys saa täällä jalansijaa. Ei, Asplundikaan ei ole
se mies, joka Uudesta Ajasta tekisi puhtaasti aatteellisen, olojamme
puhdistavan ja aina korkealle tähtäävän lehden.
— Tehän olette Granbergin kanssa samaa mieltä Asplundin sopivaisuudesta
sanomalehtimieheksi, vaikka syyt vähän eroavat.
Rouva Löfberg muuttui vakavaksi, kun hän jatkoi:
— Jaa, se Granbergin asia on hyvin ikävä. Hän tahtoisi lehden ajamaan
vaan yksinomaan hänen pikkuasioitaan, ja silloin se muuttuisi vielä
Kansalaistakin mitättömämmäksi. Hän on nyt saanut Asplundista tässä
asiassa vastustajan itselleen, mutta kuitenkin on lehti hänen
vaikutuksestaan viime aikoina takertunut kaikkiin kunnallisiin
pikkuasioihin ja syrjäyttänyt korkeamman ja kohottavamman puolen.
Ennen kirjoitti Asplund uusista henkisistä virtauksista, nyt ovat
punssikaupat, sataman korjaukset ja muut sellaiset suurina kysymyksinä.
Hän on laskeutunut.
— Hän tahtoo aatteita sovelluttaa käytäntöön.
— Ikävätä, jos ne käytännössä eivät jotain kadunkorjausasiata
suurempia, lehden pitää olla näitten olojen yläpuolella.
Tässä seurassa yleisen tavan mukaan tein vastaväitteitä.
— On paikkakunnan lehdellä myös paikallis-kunnallinenkin tehtävänsä,
sanoin.
— Se puoli pitäisi olla sivuasiana. Siksi, huokasi hän, onkin kovin
ikävää, jos Granberg nyt pääsee lehdestä määräämään. Asplundista olisi
sentään vielä toivoa, ja hän on vakuutukselleen rehellinen ja toimii
parhaan ymmärryksensä mukaan.
Rouva Löfbergillä oli tietoja Granbergin aikeista lehden suhteen. Hän
koettelee saada toisenmielisiä jäseniä johtokuntaan ja sitten erottaa
Asplundin, sanoi rouva.
— Ainakin minun paikkani jää täytettäväksi, vastasin.
Tästä siirtyi keskustelu meidän Nurholan miesten seonneisiin väleihin
ja minun nykyiseen asemaani ympäristössäni. Kuten aina ennenkin tässä
seurassa, muutuin avomieliseksi, kerroin tapahtumat välillämme ja
sisäiset ristiriitaisuudet itsessäni sellaisella luottamuksella kuin
omalle äidilleni, omassa kodissani näitä kertoilisin.
— Kun suoraan tunnustan, sanoin, niin en minä suinkaan kunnia-asianani
juomakaupan jatkamista pidä. Varsin kernaasti voisin siitä
luopuakin. Mutta kun Asplundin vaatimus on tullut näin äkkiä ja sen
käytännöllisiä tuloksia punnitsematta, niin häntä täytyy vastustaa
siinäkin pelossa, että hän mahdollisesti vaatii meidän liikkeemme
muittenkin periaatteittensa uhriksi. En ollenkaan ihmettelisi, jos hän
eräänä päivänä huomaisi tuollaisen kertomanne yhtiökaupan ainoaksi
hyväksyttäväksi, ja silloin hänen omatuntonsa taas pakottaisi hänet
vaatimaan koko meidän liikkeemme lopettamista.
— Kylläpä tekin liiottelette, sanoi rouva. Kun tästä ennätetään
tasaantua, niin kaikki muuttuu hyväksi ja ennalleen. Älkää te ottako
asioita niin raskaasti ja antako alakuloisuudelle valtaa itsessänne.
Ennalleen muuttumista minä epäilin. Sanoin Asplundilla jo pitkät ajat
olleen vastenmielisyyttä kauppiasalaa kohtaan ja siitä sen vähitellen
kehittyneen minuakin vastaan.
— Lisäksi on hänessä toinenkin ihminen, joka katsoo velvollisuudekseen
auttaa Nurhosia ja liikkeen nykyisestä omistuksesta huolimatta pitää
hän heillä olevan etuoikeuden sen asioihin. Ja Nurhosten mielestä olen
minä nyt, kun pojat alkavat olla miehiä, ehdottomasti liikaa talossa.
— Osoittakaa te vaan hyvää tahtoa välien ennalleen saattamisessa ja
oikein selittäkää Asplundille asiat ja mielentilanne, niin kyllä hän
kaikki ymmärtää, sanoi rouva. Hän puhui tyynesti, sydämellisellä
osanotolla, vapaana siitä rohkeasta liioittelusta, joka oli hänen
luonteensa ominaisuus innostuessaan.
— Käsittäähän Asplund, jatkoi hän, ettei liike enää ole Nurhosten
enempää kun teidän muittenkaan. Tehän sen olette tehneet siksi mikä
se nyt on, ja teillä siinä siis täytyy olla enin sanomista. Nurhoset
ovat kokemattomia nuorukaisia, eivät he vielä kykenisikään sen hoitoon.
Mutta onhan heillä siltä tilaisuus olla liikkeen palveluksessa.
— Isännän asemassa ei voi olla useampia kuin yksi.
— Siinä pysytte te. Asplund on vaikutuksille herkkä ja hyvää
tarkoittava luonne. Hän saa nykyään tietonsa yksipuolisina. Lähestykää
häntä avomielisenä ja luottamuksella, ja kaikki käy niinkuin sanoin.
— Heitä on toisella puolella monta vaikuttajaa, ja he ovat alituisessa
yhteydessä Asplundin kanssa.
— Kyllä järjellinen puhe häneen vaikuttaa paremmin kuin
ymmärtämättömien ihmisten lörpötykset.
— Periaatteet ja velvollisuudet ovat järkeä pyhemmät.
— Ne voi yhdistää.
— Niin voi helposti ajatella, mutta käytännössä on vaikea tätä
toteuttaa. Ja kiero väli lamauttaa työinnon ja tekee toiminnan
koneelliseksi. Kun kaikkialla näkee tyytymättömyyttä, muuttuu elämä
kiusallisen ikäväksi. Omat apulaisetkin, esim. Kemppainen —
— Kemppainen! Mitä te hänestäkin välitätte. Ymmärtäähän hänet.
— Ei hän kuitenkaan Miiaa saa, sekaantui eräs talon neideistä puheesen.
Naurahdimme.
— Mutta hän tekee parhaansa lopulta onnistuakseen, ja katsoo sen
menestymisen ehdoksi ynseän mielen pitämisen minua kohtaan. Sillä
tavoin luulee hän pysyvänsä hyvissä väleissä Nurhosten kanssa, melkein
urheana sankarina.
— Älkää te sellaisista välittäkö. Kaikkialla maailmassa on ihmisillä
vastoinkäymisensä, mutta ne pitää voittaa, hillitä itsensä ja säilyttää
tyytyväinen luonteensa. Sitäpaitse on teillä ymmärtäväinen Helander
puolellanne.
— Hän on kyllästynyt kaikkiin meidän asioihimme, ja haluaisi päästä
niistä erilleen.
Rouva Löfberg jatkoi lohdutustaan. Puheli kuin äiti pojalleen. Minä
lausuin epäilyksiä hänen hyväuskoisuutensa mahdollisuudesta, mutta
mielessäni myönsin hänen olevan paljon oikeassakin. Minussa heräsi
hiljainen toivo siitä, että asiat todellakin voisivat muodostua
niinkin kuin hän uskoi. Ja se toivo virkistytti mieltäni. Sillä tähän
kaupunkiin ja tähän ympäristöön tunsin itseni monesta syystä siksi
kiintyneeksi, siksi kotiutuneeksi, etten eroani surumielettä voinut
ajatella.
— Älkää oleksiko paljoa yksinänne, sanoi hän, siinä saa raskasmielisyys
vallan. Seurustelkaa te yhä vielä nuorten kanssa ja antakaa
kunta-hirviönkin vähemmän vaikuttaa itseenne. Alkakaa muitten nuorten
mukana taas hiihtää ja retkeillä, siinä raskas mieli häviää.
Nuoret kertoivat heillä jo olevan suunniteltuna maallakäynti retken,
kun on tullut näin hyvät ajokelit. Oli päätetty tulla tähän samaan
taloon, jossa nyt vietän kesääni.
Osanottajatkin olivat he jo ajatelleet.
— Yksinänikö minun on ajettava? kysyin nauraen.
— Hilma Raivan retkelle pääsy riippuu teistä, vastattiin.