Heinäkuun 5 p.
Viime päivinä olen melkein joka ilta käynyt kaupungissa. Olen
Raivalaisten kanssa ollut veneretkillä ja istunut kaupungin lukusalissa
selaillen vanhoja Asplundin lehden vuosikertoja. On ollut hyvin
huvittavaa uudestaan lukea näitä sen aikuisen kunnallisen taistelun
kirjoituksia. Niitä lukiessa tuntuu aivan kuin eläisi entisissä
oloissa, kuin vielä olisi itsekin pyörteessä mukana.
Eilen luin kaikki kirjoitukset, jotka koskivat aikansa kuumaa
kysymystä, „ministeristön kukistamista” ja sen edelläkäyneitä väitteitä.
Paikkakunnalla työskenteli jo tähän aikaan raittiusseura, koettaen
luentojen ja selontekojen kautta vaikuttaa ihmisten vakuutukseen.
Poliitillista ohjelmaa ei seuralla ollut, eikä siihen aikaan muutenkaan
väkijuomain kauppiaan ammatti millään tavalla ollut huonossa huudossa
eikä huomion esineenä. Mutta uuden asetuksen kautta, joka lakkautti
n.k. miedompainkin väkijuomain myynnin vapaana elinkeinona ja antoi
kaupunkikunnille oikeuden päättää näitten myömisestä samalla tavalla
kuin väkijuomainkin, kiintyi koulunopettajapiirissä huomio asiaan ja
päätettiin koettaa saada kaikki juomakauppa-oikeudet siirretyiksi
yksityisiltä hyväntekevässä tarkoituksessa toimivalle yhtiölle.
Maistraatti lähetti valtuusmiehille tavallisen kysymyksen, kuinka
monelle kauppiaalle on oikeuksia annettava. Ennenkuin tähän ennätettiin
vastata, ilmestyi Kansalaiseen kirjoitus, jossa uusi vaatimus
esitettiin. Tämä ehdotus herätti suurta huomiota ja liikemiesten
taholta vaadittiin Asplundia ryhtymään kiivaaseen taisteluun näitä
mielipiteitä vastaan. Tiedettiin että asian valtuustossa tulisivat
ratkaisemaan muutamat vähemmän itsenäiset jäsenet, sillä varmoja
liikemies- ja lehtori-puolueen miehiä oli jotenkin tasaväkisesti.
Asplund joutui täten tähän kysymykseen suorastaan käytännössä, ilman
että hän sitä oli ajatellut. Hän naurahteli ensin asialle. Mutta kun
paikkakunnan raittiusseura, jonka puheenjohtaja oli lehtori Renfors,
heti kutsui koolle kansalaiskokouksen asiasta neuvottelemaan, päätti
hän ensin kuulla yleisempää mielipidettä, ennenkuin omasta puolestaan
lehdessä siihen sekaantui. Tällä välillä julkaisi hän pari lähetettyä
kirjoitusta, jotka jotenkin jyrkin sanoin selittivät ehdotuksen
tahtovan loukata yksityisen vapaata elinkeinoa, ilman että raittiusasia
siitä mitään voittaisi, koska yhtiökaupasta ostettuja juomia on sen,
joka niin tekee, yhtä helppo väärinkäyttää kuin yksityiseltäkin
ostettuja.
Paria päivää ennen kokousta sisälsi lehtorien lehti kiivaan hyökkäyksen
Uutta Aikaa ja sen toimittajaa vastaan. Sanottiin että tämä uusien,
muka jalojen aatteitten lehti vaikenee tärkeimmän uuden ajan
kysymyksen, mikä kunnassamme on moniin aikoihin esillä ollut. Tässä
olisi lehdellä nyt tilaisuus käytännössä osoittaa etteivät sen puheet
korkeista periaatteista ole olleet vaan vasken helinätä. Mutta tämä
lehti, joka aina on pitänyt suurta suuta ulkomaitten sairaloisten
ilmiöitten puolesta, onkin tällä paikkakunnalla katsonut tehtävänsä
supistuvan sille vastenmielisten henkilöitten parjaamiseen, eikä
suinkaan tosi parannusten aikaansaamiseen. Niinpä nytkin. Samalla
kun se muka koettaa omasta puolestaan vaieta koko asian, antaa se
vastalauseetta tilaa kirjoituksille, jotka ovat juomakauppiaitten
sepittämiä ja joitten valtaa pönkittämässä tämä lehti on olemassakin.
Tiedettyhän on, että lehden osakkeet ovat etupäässä kauppiaspuolueen
miehillä ja että sen johtokunnan enemmistönä ovat saman puolueen
miehet. Ja tiedetäänpä vielä muutakin: lehden päätoimittaja on itse
juomakauppias, ollen Nurhosen jälk. & Kumpp. juomakaupan omistaja. Näin
ollen on ymmärrettävää ettei hänen sovellu ryhtyä omia aineellisia
etujaan vastustamaan — niin paljoa eivät uuden ajan "uudet aatteet"
sentään vaadi.
Asplundiin kirjoitus vaikutti kovin kiusallisesti, ja oli hän sen
johdosta hyvin neuvoton. Olin saman päivän iltana Helanderissa, jonne
Asplundikin saapui asiasta neuvottelemaan.
Hän sanoi täytyvänsä myöntää kirjoituksessa olevan paljon oikeutettua
ja hänen asemansa ikävän ja kiusallisen. Luonnotonta onkin, — sanoi
hän, että sanomalehden toimittaja ja koulunopettaja samalla on
juomatavarain kauppias.
Helander vastusti häntä varmalla tavallaan. Sanoi Asplundin vaikka
piispana ollen voivan pitää hyvää omaatuntoa kauppiasammattinsa vuoksi.
Elämässä ei löydy mitään määrättyjä rajoja, mihin asti mikin saa mennä
tai ei saa mennä. Sinä olet kohtalon määräyksestä tullut kauppiaaksi,
jatkoi Helander, ja ruvetessasi siksi ilman että sinulla oli siihen
kutsumusta, olet tehnyt uhraantuvaisen työn ahdinkoon joutuneen perheen
hyväksi, joka teko ehdottomasti on sinun ansiopuolellesi luettava.
Sitäpaitse, ethän sinä enää ole mikään varsinainen kauppias, ainoastaan
kauppaliikkeen osuuden omistaja.
— Siveellisesti olen liikkeenkin puolesta yhä vielä vastuunalainen,
vastasi Asplund.
— Siveellisesti, toisti Helander. Sitä siveellisyyttä on tässä
maailmassa niin monenlaista, ja useimmilla se on vaan suurten paheitten
peitteenä.
Asplund naurahti, ja jatkoi sitten:
— Mutta minulla on myös lehden toimittajana velvollisuuksia, jotka
eivät saa muilla velvollisuuksilla olla sidottuja. Nyt esimerkiksi
luulen täytyväni yhtiöasianajajiin yhtyä.
— Puhutaan nyt kuivaa järkeä ja vähemmän välitetään velvollisuuksista,
vastasi Helander. Sellaisen kirjoituksen jälkeen mikä sinusta tänään
on julkaistu, on aivan mahdotonta ajatellakin että rupeaisit lehtorien
persoonallisuus-vihan hännänkantajaksi. Etkö sinä huomaa että koko
kysymys on vaan syötti, jolla aijotaan päästä kaupungin kunnallista
elämää hallitsemaan. Sitä paitsi tuottaisi sille puolen siirtyminen
paljon ikävyyksiä lehdelle ja itsellesi, paitsi että kaikki ihmiset
sille nauraisivatkin.
— Naurajista en välittäisi, kun vaan pääsisin vakuutetuksi asian
oikeudesta.
— Etkö myös ajattele jatkuvia velvollisuuksiasi Nurhosia kohtaan ja
tämän vallankumouksen seurauksia liikkeellemme?
— Ajattelen kyllä, mutta oikeuden noudattaminen on minulle tärkeä ennen
kaikkea muuta.
— Onko yhtiön juomista hankittu humala siveellisempää lajia kuin
yksityisen kaupasta ostetusta tavarasta saatu?
— Kunta saa edellisessä tapauksessa voiton.
— Jolla se ylläpitää kansaa turmelevaa armeliaisuutta. Mutta onko
yksityisen, paikkakuntaan kiinni kasvaneen kauppiaan aineelliseen
perikatoon saattaminen kunnan kannalta oikeutetumpaa?
— Siinähän se sotkeutunut vyyhti onkin, vastasi Asplund.
Kun hän oli poistunut, pyöritteli Helander sikaariaan ja sanoi
pelkäävänsä tästä johtuvan koko joukon pikku harmia. Samaa pelkäsin
minäkin, enkä koko seuraavana yönä saanut nukuttua. Olin huomaavinani
ikävyyksiä ja työtäni liikkeessä häiritseviä ristiriitaisuuksia
tältäkin taholta nousemassa. Ensimäisiä kertoja mietin vakavasti olenko
minä mahdollinen tähän liikkeesen kuulumaan ja voinko siihen työni
uhrata ja tulevaisuuteni perustaa. Mutta mitään tietä irtaantumiselle
en keksinyt, siksi asioihin sotkeutuneena pidin itseni. Ja samalla
tuntui minusta kuin olisi minun mahdoton uudestaan ryhtyä toimialaa
itselleni puuhaamaan, jos tämä pohja särkyisi. Innokkain ja rohkein
nuoruuden aika alkaa olla elettyä, ajattelin.
Mutta aamu pyyhkäsi pois toivottomat ajatukset. Menin liikkeesen,
järjestin kaikki päivän tehtävät kuin mitään ei olisi tapahtunut
ja itse ryhdyin, unettoman yön väsymyksestä hieman hermostuneena,
suunnittelemaan erityisen maanviljelyskalustokaupan sijoitusta tekeillä
olevan uuteen rakennukseen.
Myöhemmin päivällä ilmestyi Asplundin lehti ja oli siinä kehoitus
yleisölle lukuisasti saapumaan kansalaiskokoukseen ja tyynesti
ja asiallisesti neuvottelemaan parhaasta menettelytavasta
juomakauppakysymyksen vastaiseksi järjestämiseksi. Kansan tahdolle
on tällaisessa läheisesti kansaa koskevassa asiassa annettava suuri
merkitys, sanottiin kirjoituksessa; sen tieltä saavat yksityiset edut,
jos ne ovat tämän kanssa ristiriidassa, väistyä. Mutta muistettakoon
aina että yksinomaan kunnan hyödyn katsominen ei ole oikea peruste
periaatteelle, vaan otettakoon tarkoin huomioon mikä aatteelle
kokonaisuudessaan on edullisinta ja sitä lopulliseen päämaaliinsa
enimmän lähentävää. Esimerkiksi kysymys siitä keneltä, yksityisiltäkö
vai kunnalta, on helpompi kerran saada nämä oikeudet kokonaan
lakkautetuiksi, on punnittava asia.
Kokous oli seuraavana iltana ja saapui siihen paljon väkeä työväen ja
muun alhaison piiristä sekä koulunopettajia. Liike- ja virkamiehiä
ei ollut saapunut kuin pari kuuntelijaa. Lehtori Renfors aloitti
kokouksen pitemmällä puheella, jossa pääasiassa toistettiin mitä
hänen sanomalehdessään jo oli sanottu. Hän kääntyi suoraan Asplundin
lehdenkin puoleen:
— Vastustavalta taholta on sanottu että aatteelle tulee antaa suurempi
huomio kuin kunnan hyödylle. Tämä on hyvin hämmästyttävä asian
sotkemiskeino. Sekö olisi suurempaa aatetta että annettaisiin näitten
myrkkyjen yhä edeskinpäin joka puodin hyllyltä valua, annettaisiin
yksityisten voitonhimossaan väärinkäyttää asetuksia, kuin se, että
meillä olisi järjestetty yhtiö ilman yksityisten etuja, jossa tarkoin
noudatettaisiin lain määräyksiä, ja josta — on sekin sentään lukuun
otettava — voitto tulisi kunnan yleishyödyllisiin tarkoituksiin.
Onpa vielä tehty sellainenkin kysymys, kummalta, yksityisiltä vaiko
kunnalta, on helpompi saada pois kaikki oikeudet. Kysymys sekin.
Lapsikin voisi vastata että kunta nämä oikeudet helpommin voi
lakkauttaa — sitten kun niin pitkälle tullaan että sellainen vaatimus
uskalletaan esille ottaa.
Kaikki toisetkin puhujat puolustivat yhtiöaatetta. Ei ainoatakaan
vastakkaista mielipidettä lausuttu eikä Asplund, joka oli
kokouksessa läsnä, ollenkaan esiintynyt. Yksimielisesti päätettiin
kaupunginvaltuusmiehille lähettää lausunto, jossa kuntalaisten nimessä
pyydetään nyt kysymyksessä olevat juomakauppaoikeudet annettaviksi
ainoastaan hyväntekevässä tarkoituksessa toimivalle yhtiölle.
Asplund lähti kokouksesta hyvin mietteissään. Ja mikäli jälestäpäin
kuulin, oli hän myöhään yöhön istunut työhuoneessaan.
Seuraavana päivänä tuli hän konttoriin ja tiedusteli viini- ja
punssikaupan kannattavaisuutta ja sen suhdetta muuhun liikkeesen.
Oli helppoa arvata mitä hänen mielessään liikkui, vaikkei hän sitä
suoraan sanonutkaan. Melkein itsetiedottomasti liiottelin jonkun verran
tämän liikkeen osan kannattavaisuutta ja muutuin tyytymättömäksi kun
huomasin ettei hän sanoihini luottanut, vaan puhutteli Kemppaista ja
John Nurhosta sekä pyysi Kemppaisen kirjoittamaan hänelle otteita eri
vuosien väkijuomakontosta.
— Tässä ovat kirjat katseluksesi, Kemppaisella on muuta tärkeämpää
työtä, sanoin.
— Tämä olisi nyt minulle tärkeätä, vastasi Asplund. Jos Kemppainen ei
nyt jouda näitä kirjoittamaan, niin ehkä hän tekee sen illalla kotonaan.
— Kirjoja ei voida konttorista pois kulettaa.
Ennenkuin Asplund ennätti vastata, kysyi Kemppainen pilkallisella
hymyllä:
— Niin, kumpi teistä nyt on isäntä, kumpaa minun on totteleminen?
— Isäntä on tietysti Saarela, lisäsi siihen Nurhonen samallaisella
hymyllä.
En vastannut mitään, vaan poistuin moneksi tunniksi konttorista.
Pari päivää ennen valtuusmiesten ratkaisevaa kokousta julkaisi Asplund
lehdessään kirjoituksen asiasta. Ensiksi hän sanoi että nyt esillä
oleva kysymys alkoholijuomain kaupan siirtämisestä yksityisiltä
yhtiölle ei nähtävästi ollut lähtenyt suoranaisesta aatteellisesta
vakuutuksesta, vaan oli siinä syrjävaikuttimia olemassa. Tämän osoitti
se persooniin kohdistuva tapa, jolla asiaa nyt jo, ennen sen ratkaisua,
oli alettu ajaa ja se ilkeän ilkkuva tapa, jolla toinen paikkakunnan
lehti joka numerossaan esiintyi. Asia on arkaluontoista ja vakavaa
lajia, ja yksityisten puolesta esiintuodut näkökannat siksi painavia,
että niitä on asiallisesti vastustettava.
Sitten tehtiin kirjoituksessa selkoa parin yleisesti tunnetun henkilön
lausunnosta ja viimein, kuten sanottiin, omantunnonmukaisen harkinnan
jälkeen, yhdyttiin yhtiön puolustajiin. Kirjoitus loppui sanoilla:
"Me tiedämme varsin hyvin monien liikemiesten tämän toimenpiteen
kautta, jos se hyväksyttäisiin, kärsivän elinkeinon rajoituksen
tuottamaa tappiota. Niin ainakin alussa. Mutta me tiedämme myös että
tämä häiriö on ohimenevää, pian tasaantuvaa lajia. Toimeliaille
liikemiehille löytyy runsaasti uusia aloja, joissa toimeentulo on
yhtä varma, mutta työskentely siveellisempää ja kunnioitetumpaa kuin
väkijuomain levittäjän ammatissa."
Valtuuston kokouksen jälkeisessä numerossaan kertoi lehti:
"Keskustelu oli mitä ikävintä laatua. Molemmin puolin osoitettiin että
asia oli keppihevonen ja kysymyksessä oli määräämisvalta. Suuresti
valitettavaa vaan oli että päätökseksi tuli se kuin tuli. Yhden äänen
enemmistöllä ottivat kauppiaspuoluelaiset niskoillaan kantaakseen sen
kuorman, joka yleisessä mielipiteessä tulee olemaan alkoholijuomakaupan
edelleenkin yksityisille luovuttamisesta. Innokkaammin ajoivat
tätä asiaa pankinjohtaja Granberg ja tuomari Helander. Jälkimäisen
ehdotuksesta päätettiin samalla että oikeuksia annetaan etupäässä
vanhemmille paikkakunnalla ennen samallaista liikettä harjoittaneille
kauppiaille, ja kun he näistä oikeuksistaan luopuvat, ei uusia
oikeuksia yksityisille myönnetä. Mutta käytännössä lienee tämäkin
päätös merkitystä vailla, sillä, kuten kokouksessa huomautettiin,
tulevien valtuusmiesten käsiä eivät nykyiset valtuusmiehet voi sitoa.
"Tulevaisuus riippuu siis tulevista valtuusmiehistä. Tässä suhteessa
on asiaamme valvottava jo edessä olevista vaaleista alkaen ja jo ensi
talvena voidaan sama kysymys konjakeihin ja n.s. väkijuomiin nähden
esille ottaa."
Pian tämän jälkeen julkaisi Asplund lehdessään kehoituksen ettei ketään
niistä nyt eroamisvuorossa olevista valtuusmiehistä, jotka viimeisessä
juomakauppa-asiassa vaikuttivat valtuuston päätöksen, uudellen
valittaisi, vaan että mielenosotuksena laadittaisiin lista yksinomaan
yhtiöaatteen puolustajista. Vanhojen lehti antoi pienen kiitoslauseen
Uudelle Ajalle ja yhtyi tähän ehdotukseen sekä toitotti kaikki rivinsä
liikkeelle taisteluun.
Melkein samaan aikaan kutsutti Granberg sanomalehtiyhtiömme johtokunnan
koolle "päättämään vuosikokouksen ajasta ja muista ensi vuoden
asioista". Ja Asplund lähetti minulle kirjallisen kehoituksen pitämään
Nurhosen jälk. & Kumpp. yhtiömiesten säännöllinen kokous, jossa
päätettäisiin eikö miedompain väkijuomain kauppa nyt voitaisi kokonaan
lopettaa ja uudet oikeudet jättää anomatta. "Ja jos tähän ei voida
suostua, neuvottelemaan minun yhtiöstä vapauttamisestani", sanottiin
kirjeen lopussa.