(Sama sali kuin edellä.)
Rosa. Anna. Sittemmin Siniparta.
Rosa.
Nyt kaikki paikat nähtyäni,
on ikävätä mielestäni.
Anna.
Kaikesta loistaa rikkautta,
pöydätkin silkkaa hopeaa,
ja ruudut välkkyy kirkkautta —
jo tyytyväinen olla saa!
Rosa.
Oon väsynyt, en tyydy siksi.
Anna,
Oot surullinen, mutta miksi?
Rosa.
Suruinen ain' on yksinäinen.
En tahdo mitään udella, —
mut tuokin metsä petäjäinen
on kaiultansa kamala.
Anna.
Sä itket mielin kaihoovaisin!
Rosa.
Oi, jospa äidin nähdä saisin!
Mä pelkään, Anna, alinomaan
mieheni torailee niin kovaan.
Anna.
Jo aavistin... mut vapahasti
oot kuullut lumolaulua,
rikkauden loisto viekkahasti
on kietonut sun paulalla.
On katumus nyt myöhäinen,
saat ottaa toisen sävelen.
Sä tullos, sisko, kauniita
kuvia voimme katsella!
Rosa.
Väsynyt silmän niihin on.
Anna.
Tahdotko tulla puistohon?
Rosa (salaperäisesti).
Sä ootko nähnyt kultaoven.
Anna.
Jo aikoja sen nähnyt olen!
Rosa.
Tää ovi polttaa mieltäni,
se kaunehimmat peittävi...
on kultaa siellä kasottain
ja timantteja sadottain.
Anna.
On niitä yllinkyllin sulla!
Rosa.
Avainta vain ei ole mulla...
Mä hukkasin sen, onneton...
Ah, erehdyin, se täällä on!
Anna.
No, mikäs sitten vielä hätä!
Rosa.
Mut jos se koskee elämätä?
Hän kielsi hengen uhalla...
Anna.
Kun et siis saa sä avata...
Rosa.
Mun täytyy, minä tahdon niin...
Anna.
Se jättäkäämme toistaisiin.
Rosa.
Ei, kovemmin kuin milloinkaan
nyt mielen' palaa avaamaan!
Ah, siskokulta, usko pois,
ei muuten mulla rauhaa ois!
Anna.
Oi, kuule, pyydän sinua...!
Rosa.
Mun täytyy hieman vilaista!
(Menee ovea kohden.)
Anna (koettaa häntä pidättää).
Oi mieltäs malta, onneton!
Rosa.
Vain vilahdus, niin rauha on.
(Hän avaa oven, vilkaisee sisään ja päästää hätäisen parahduksen.)
Anna.
No, mitä, sisko rakkahin?
Rosa.
Oh... petetty mä olenkin!
Anna.
Sä mitä näit, oi siskoni?
Rosa.
Ah, kauhu täyttää sieluni!
On verta täynnä lattia,
ja miekka seisoo nurkassa,
seinällä vierivierenään
kuus päätä riippuu verissään.
(Hän vaipuu siskonsa syliin.)
Anna.
On miehes tehnyt, poloinen,
siis murhan kuusinkertaisen!
Rosa.
Pois, kiireimmästi täältä pois,
murhaajan linnasta pois, pois!
Anna.
Ah, se ei ole helppoa,
on teljet joka portilla.
Rosa (epätoivoissaan).
Siis jälella vain kuolema!
Anna.
Ei, voimme vielä toivoa!
Jo eilen kautta kulkijain
mä viestin veljiltamme sain,
he sua nähdä kaipaavat,
tien tänne tänään raivaavat.
Rosa.
Ah, oisivatpa täällä vain!
Anna.
Mä toivon, sisko armahain!
(Kuuluu metsästystorven toitotus näyttämön ulkopuolelta.)
Rosa.
Hän on jo täällä, julmio,
ah, parvekkeelta voisitko
sä nähdä tulon veljien...
kauhusta aivan vapisen!
(Anna menee parvekkeelle eikä häntä näy seuraavan aikaan.)
Siniparta (astuu sisään).
No, hyvää iltaa, rakkahin,
sain aika hyvän saalihin.
(Asettuu vaimonsa eteen.)
Oot kalpea, mi vaivana?
Rosa (itsekseen syrjään).
On sydämeni haleta!
Siniparta.
Hä, mikä sull' on hätänä.
Rosa.
Ei mikään!
Siniparta.
Taidat peljätä!
Petitkö mun, sä onneton?
kultainen avain missä on?
Rosa.
Kultainen avain? Miss' on se?
Sen panin tuohon pöydälle.
Siniparta.
Se onhan veren tahrima?
Sinäkin petit minua!
Rosa.
Oi, armoa, oi, armoa!
Sä sydämesi lauhduta!
Siniparta.
Ei rukoukses auta sun,
saat kohta kuolon ansaitun.
Rosa.
Oi, kuule, mua armahda!
En koskaan petä sinua!
Siniparta.
En usko sanaa uteliaan,
se pelkkää valhetta on vaan.
Rosa.
Suo yksi tunti mulle vain,
saan sitten maata haudassain..
Siniparta.
Yks tunti vain... no, saanet sen,
vaan sitten käyt mun etehen.
(Menee.)
Rosa.
Oi, veljet, joutuisitte vain! —
Oi, sisko, näätkö veikkojain?
Anna.
Etäällä pilvi häämöttää,
mut mitään muuta en mä nää.