(Sali Siniparran linnasssa, loistavasti sisustettu ja koristettu.
Kolme ovea; yksi niistä vie perälle, toinen ulos parvekkeelle,
kolmas ovi on kullalla silattu.)
Rosa. Siniparta. Sittemmin Anna.
Siniparta.
Miellyttääkö linnani?
Rosa.
Miellyttää niin suuresti!
Muhkeaa ja äveriäistä...
mutta hieman yksinäistä.
Siniparta.
Mitä?... Eikö siskosi
riitä sulle seuraksi?
Rosa.
Älä suutu, hyvähän
mun on olla, mielessän
mietin vain, miks kuunansa
emme käy me vieraissa.
Siniparta.
Oi, se naisen viekkaus!
Vieraita on kaipaus! —
Nyt mä lähden linnastani,
sull' on kaikki hallussasi.
Voitko olla tyynenä?
Rosa.
Hyvin olen viihtyvä!
Siniparta.
Tässä, avaimet sä ota...
kaksitoista kammioita,
täytenänsä kallehia
mestarien teoksia,
täällä on sun nähdäksesi,
kule aivan valtoinesi!
Rosa.
Kiitos!... Miten ihanaa!
Siniparta.
Tästä kyyhkyseni saa
vielä yhden avaimen,
tämän soman, kultaisen...
Haluatko kuunnella,
mihin pääsee ovesta?
Rosa.
Onko se siis salaisuus...
Siniparta.
Se on suuri salaisuus!
Tää on kultaovehen,
sulle kerran näytin sen.
Älä mene oven luo...
onnettuuden vain se tuo.
Rosa.
Kun sen kerran kiellät vaan,
niin en oveen katsokaan.
Siniparta.
Palaja en kotihin
muutamihin päivihin.
Rosa.
Saako luvan kysyä,
mi on matkan määränä?
Siniparta.
Huvikseni metsästän,
utelias ystävän!
Hyvästi nyt jättää saan,
sillä mua vuotetaan.
Rosa.
Tulen puistoon saattamaan...
Siniparta.
Ei, jää paikoillesi vaan!
Ystäväni, minne päin
menen, et voi nähdä näin...
Rosa.
Kun sä poistut luotani,
joudu pian takaisi!
Siniparta (menee ovelle, jossa hän kääntyy ja huutaa uhkaavalla
äänellä).
Jos sä rikot käskyni,
seuraa siitä surmasi!