Palannut jo, lapsi, kylvystäsi?
Rosa.
Kylvystäkö, äiti!... Kävelyllä
pistäysin vain hieman huvikseni.
Asumme niin hirvittävän yksin,
ihmisiä konsaan näkemättä.
Äiti,
Se on totta... vaan nyt, tyttäreni,
onni koittaa... osan uuden suopi.
Rosa.
Onni, äiti, sano mikä onni!
Joku rikas, vanha sukulainen
kai on suuret lahjat lähettänyt?
Äiti.
Ei, saat laittautua morsioksi,
ritari Siniparran puolisoksi.
Rosa.
Hänen!... Jotta hän mun hautaan veisi,
kuten ennen kuusi vaimoansa?
Äiti.
Hän on kyllä kuusi vaimoansa
ennen sua, lapsi, hautaan vienyt.
Mutta vanhemmasta Anna siskostasi
on hän aivan liian kauhistava,
siksi on hän valinnut nyt sinut.
Rosa.
Niin, tuo suuri, hirmun suuri parta
lapsina jo meitä kauhistutti...
onko hällä paljo rikkautta?
Äiti.
Suuret maat on linnan ympärillä,
ajaa aina parivaljakolla.
Rosa.
Linnan rouvaks, äiti, tahdon tulla,
vähät hänen siniparrastansa!
Äiti.
Hyvä, lapseni, on kaikki selvä.
Jalo ritari jo vuottaa palvoin
salissamme sulta vastausta.
Lähden, ilmotan sen heti hälle.
(Menee.)
Anna (tulee).
Sisko, onko totta se?!
Rosa.
Entä sitten, siskonen?
Anna.
Menet Siniparralle.
Rosa.
Nähtävästi tiedät sen.
Anna (kauhulla).
Kuinka voit, en käsitä,
hälle vaimoks lähteä!
Rosa.
Oi, kun linnaan pääsen vaan,
palvelijat varpaillaan
käskyjäni vartovat,
ovat nöyrät, taipuisat.
Istun kultavaunuissa,
ajan tuulen vauhdilla,
silkkipuku ylläni,
kultakoristeissani...
Anna.
Ah, se vähät hyödyttää,
jos on aina pimeää...
Rosa,
Sisko hyvä, lempeä,
kylliks' sain jo kärsiä
karvautta puuttehen,
nyt mä voitan rikkauden...
(Ovelle koputetaan.)
Hän, ah, hän jo saapuvi!
Anna.
Olet aina laisesi!
(Anna menee. Siniparta tulee toisesta ovesta. Hän on roteva ja
väkevä, parta musta, silmät salamoivat, yllä räikeävärinen puku,
punaista tai keltaista mustalla pohjalla.)
Siniparta.