(Huone, jossa on kaksi ovea.)
Anna. Rosa. Sittemmin Rouva. Ritari Siniparta.
Rosa.
Anna sisko, missä ootkaan ollut?
Anna.
Tiedäthän, ei ollut pöytään mitään,
siksi läksin käsityöni myymään.
Rosa.
Ah, sen hienon virkkauksen, Anna!
Anna.
Mies vain pari markkaa antoi siitä,
leipää niillä ostin, hieman lihaa.
Rosa.
Hohoi, äiti ritarin on rouva,
sentään elää saamme köyhyydessä!
Anna.
Aikaisin vei meiltä taaton tuoni...
mutta veljemme kun vaurastuvat,
niin, he, väkevät, se usko, Anna,
puuttehesta meidät suojelevat!
Rosa.
Jospa olisimme rikkaat rouvat!
Anna.
Aina tuulentupia teet, Rosa!
Rosa.
Linna kullasta ja marmorista . , .
Anna.
Sellaista en, sisko, ole ajatellut.
Rosa.
Puvut silkistä ja sametista,
jalokiviä ja koristeita!
Anna.
Oikeata onnea ei aina
anna rikkaus, oi, minä sieltä
mielelläni kotiin palajaisin,
äidin huolet keventää jos voisin
onnen pienilläkin uutimilla!
Mutta keitto mun on katsottava.
(Menee.)
Rosa.
Aina täytyy seista lieden luona,
kaikki työt ja hommat itse tehdä.
Oisimmepa rikkaat, silloin voisi
pitää kokin, pari käskyläistä...
Kamarneitsyt ei myös haitaks oisi.