Eräänä päivänä tein minä sitten sotilasvalani, tein niinkuin kaikki
muutkin. Kohotin käteni arttelisalin pihkanväristä lakea kohti ja
pidin kahta sormea pystyssä niinkuin näin toistenkin tekevän. Ja
vannoin juhlallisen, pyhän valan sotilastuomarin johdolla.
Pataljoonan saarnaaja, joka tilaisuudessa oli läsnä, oli puheessaan
arvellut tätä valaa sangen keveäksi kantaa. Ja totta se olikin
ainakin minuun nähden... Valalta päästyä ei tuo taakka kovinkaan
tuntunut raskaalta kantaa. Jotain hyvin juhlallista, mahtipontista
liikkui vain povessani. Minä näet luulin alkavani jo tajuta
ympäröiviä olojani.
"Sotilaan virka on kunniallisista kunniallisin" -- niinhän
sanottiinkin ohjesäännöissä! Ja sanottiin niissä paljon muutakin
kaunista, puhuttiin niin ihanasti isänmaanrakkaudesta että mieli
aivan taivaallisiin ylentyi, kun niitä rauhassa yksikseen lueskeli.
Niin, sotilasvalani olin siis tehnyt ja juhlallisin mielin astelin
rivien etupäässä takaisin komppaniiaan, josta sitten saisin lähteä
"vapauteeni", koska ei mitään harjoituksia sinä päivänä pidetty.
Mikä mieluinen sattuma: -- minulle annettiin kirje! Heti ensi
katsauksella tajusin, mistä se oli: -- kaukaa, Venäjällä olevalta
sotilasveljeltäni... Hauskapa on nyt nähdä, mitä hän kirjoittaa
-- mietin siinä pitkin askelin harpatessani pihan poikki omaan
huoneeseeni, -- nähtävästi tietää hän jo minunkin olevan
sotilasuralla.
Mieleni oli niin kiintynyt kirjeen saantiin etten ollenkaan muistanut
antaa päivystäjälle sitä paperossia, joka muuten kuuluu taksaan, kun
joku komppaniiassa saapi kirjeen.
Kuoren avattuani luin kirjeestäni seuraavaa:
'Arvoisa asetoverini!
Nyt olen minä päättänyt tarttua kynään ripittääkseni sinua
isällisesti, oikealla sotilasripillä. Mutta ensinnäkin kätesi
otsalle ja kantapäät yhteen, sillä minä olen sinun päällikkösi
ja herrasi, jota sinun tulee kuulla ja totella niin silmien
edessä kuin silmien takanakin! -- S:lta kuulin näet että olet
jo nahkapoika. Luultavasti oli se oma päätöksesi että olet
pukeutunut nykyisiin säkkihousuihisi? Ja miltä se nyt tuntuu
elämä, joka on entiseen nähden ihan outoa ja uutta? Eikö totta
että on mielessä tunne, joka hiukan vivahtaa kaipaukselle,
ikävälle, kentiesi pelollekkin, jonka syytä oikeastaan et
voi löytää? Luulen että näin on sinunkin laitasi, sillä niin
oli ainakin minun. Ja olethan saanut samallaisen tai ainakin
samankaltaisen kasvatuksen kuin minäkin. No niin, se on
juuri tämä kasvatus, ne olot, joissa tähän asti olet elänyt
ja joihin jo olet tottunut niinkuin jokapäiväiseen leipään,
jotka vaikuttavat mielessäsi nuot sanotut tunteet. Sinä
olet kasvanut juuri siinä piirissä, jossa yleensä puhutaan
sotalaitosta vastaan, jossa sitä katsotaan ihan tarpeettomaksi
ja hyödyttömäksi, vieläpä kaikenlaisten paheidenkin pesäksi
moititaan. Ja tosi onkin että siinä on paljon paheita, mutta
se ei ole sotalaitoksen syy, sillä paheita on kaikkialla
ilmankin, vaan sotalaitoksessa ne pikemmin huomataan ja varsinkin
ankarimmin arvostellaan syyttämällä koko laitosta muutaman
henkilön tekemästä paheesta, -- sentähden että ne onnettomat ovat
kaikki yhdenkarvaisia, kantavat kaikki samanmoista pukua!
Mitä taas laitoksen ja seuraavaisesti siis myös sen palvelijain
hyödyllisyyteen tai hyödyttömyyteen tulee ihmiskunnassa, niin
siitä vastaa hallitus, joka sen asian paraiten ymmärtää. Jos
siis juolahtaa mieleeni ajatus että olen hyödytön olento
ihmiskunnassa ollessani tällä uralla, niin minun täytyy tunnustaa
se vääräksi, muistaessani että hallitus koko yhteiskunnan hyväksi
ei katso yksityisten hyvää. -- Ja voinhan minä tälläkin uralla
vaikuttaa paljon hyvää! Otanhan osaa koko miespuolisen nuorison
kasvattamiseen, jossa hyvällä tahdolla ja esimerkillä voin
kentiesi monellekkin olla hyödyksi.
Keskustelen näin sinun kanssasi, sillä varmaankin olet itse näitä
asioita miettinyt. -- Jos esim. sinä ja minä olisimme perheen
jäseniä, jonka isä olisi sotilas, ja meillä olisi veljiä ja
sukulaisia, jotka myös olisivat sotilaita, joille siis sotilasura
olisi käynyt tavalliseksi, ja mekin siis olisimme pienestä pitäen
tulleet pitämään sitä tavallisena, niin sotamieheksi tulo ei
luullakseni tunnustaisi meistä ensinkään haikealta, sillä meillä
olisi kannatusta noiden edeltäjäimme menettelyssä. Mutta kun
meillä ei tällaisia edeltäjiä ole ollut, niin täytyy meidän
asiata itse tarkkaan punnita. Ja olemmehan sitä nyt punninneetkin
ja tulleet siihen vakaumukseen että olemme oikeassa. Ja jos
sinä kerran olet päättänyt ruveta sotilaaksi, niin _pysy_
päätöksessäsi, jospa kohta väliin tuntuisikin kaihoa, jota,
totta kyllä, useinkin ensimmältä tuntee, kun esim. aliupseeri on
muka olevinaan ja käskee ja komentaa kuin suurikin herra. Mutta
kun hänellä kerran on oikeus käskeä, niin on häntä nurkumatta
kuultava, ja hänellekkin kunnia annettava; ja hänestä voi tulla
sinulle hyväkin ystävä. Eikä pidä neuvoista milloinkaan pahastua.
Ei kuitenkaan kannata kovin likeisiin tuttavuuksiin ruveta
kaikkien kanssa. Sotamiesten pakinoita on väliin aika hauska
kuunnella. -- Ylipäänsä täytyy pyrkiä kaikkien, niin upseerien
kuin miehistönkin suosioon. Upseerit siellä ------:ssa ovat yleensä
jotenkin hyviä, kun heidän kanssaan käyttäytyy niinkuin tulee.
Mikko se siellä on vähän pahakielinen, mutta ei se merkitse
mitään. "Antaa haukan soittaa suuta!" Et sinä sanoista pahene.
Mitä palvelukseen tulee, niin ole täsmällinen; äläkä ujostele
ketään. (Jos sinua puhuttelevat ruotsiksi, niin vastaa ruotsiksi,
sillä muuten voivat upseerit luulla sinua itsepäiseksi.)
Tammikuussa menet luultavasti aliupseerikouluun, niin pääset läpi
mutkittelematta. Ja on parasta että alustapitäin heti alat lukea
kaikkia ohjesääntöjä...
Seurasi sitten koko joukko ystävällisiä neuvoja kadettikouluun
valmistumisen varalta y.m. Sitten jatkui kirje näin: "Vääpeli
Haukan kanssa olimme hyvissä väleissä, voit sanoa hänelle
terveisiä minulta; hän on kunnon mies".
Kirjoita nyt pian, miten viihdyt oloissasi ja miten kulutat
aikaasi kasarmilla, millaisia ovat: päällikkösi j.n.e., niin
tarkkaan kuin mahdollista. Jos jokin sinua huolestuttaa, niin
selitä asiasi mulle; koetan sinua opastaa ja neuvoa sekä vastata
kysymyksiisi. -- Vaikka mikäpä sinulla juuri voisi olla hätänä!
Kaikki käy kyllä hyvin, kun on vaan tahtoa. Ja minullekkin olisi
hauskaa, kun näkisin edes yhden veljen samaa latua hiihtävän
kuin minäkin. Kentiesi vastaisuudessa vielä tulemme yhdessä
palvelemaan ja yhdessä toimimaan. -- -- -- Voi hyvin ja vastaa
pian!