Mikä oli seuraus.
Puoliyön aika lienee ollut käsissä, kun etäämmältä kuulin
hevoskavioiden kopsetta. Väliin se hiljeni kuulumattomiin, mutta kuului
taas selvemmin ja lähempätä. Tie kulki metsien läpi ja ääni kuului
Sariolasta päin; kohta heräsi minussa toivo, että sieltä tulee joku,
joka on lähtenyt meitä hakemaan. Kuta lähemmäs kavion kopse tuli sitä
varmemmaksi kävin, että se oli Näykin kavioiden ääni; tuokion kuluttua
tunsin jo rattaatkin, jotka sillä oli perässään. Hirnahdin silloin ja
ihastuin ikihyväksi kun kuulin Näykin vastaavan sekä sitäpaitse tuttuja
ihmisääniä. Verkalleen ne tulivat ja pysähtyivät sen mustan esineen
kohdalle, joka makasi tiellä.
Toinen miehistä hyppäsi kärryistä katsomaan, kuka siinä loikoi.
"Martti se on", virkkoi hän "eikä mies liikuta jäsentäkään". Toinenkin
mies nousi kärryistä ja nojausi maassa makaavan yli. "Kuollut se on;
koetteleppas miten kylmät kädetkin sillä jo on".
He nostivat Martin maasta, mutta ei elon merkkiä hänessä näkynyt
ja nivukset olivat yhtenä verihyytelönä. Sen nähtyään jättivät he
Martin paikoilleen ja tulivat katselemaan minua. Kohta huomasivat he
rikkirepeytyneet polveni.
"Hevonen on langennut ja viskannut miehen selästään. Kuka olisi sitä
Mustasta uskonut? Eihän koskaan ennen ole nähty, että se saattoikaan
langeta. Martti on varmaankin maannut tuossa tuntikausia, ihmepä ettei
hevonen ole liikkunut paikaltaan".
Toinen miehistä koetti nyt taluttaa minua eteenpäin. Astuin askeleen,
vaan niin kävi kipeästi, että olinpa toiseen kertaan langeta.
"Kas! sillä on vaiva sekä polvissa että jalassa ja, -- mitä ihmettä --,
koko kaviohan on repaleina. Poika parka, mihin leikkiin olet joutunut!
Pelkäänpä, pelkäänpä, ettei Martin laita ole ollut oikea. Lähteäppä
tällaista mukulakivistä tietä myöten ajamaan selästä hevosella, jolla
ei ole kenkää yhdessä jalassa! Olisipa ollut sama, jos hän olisi
tahtonut pakottaa hevosen hyppäämään kuun yli. Mies on luultavasti taas
joutunut vanhan himonsa valtaan. Hänen vaimoparkansa, kovin hän oli
kalpea, kun tuli taloon kyselemään, eikö Martti jo ole palannut. Oli
hän tosin keksivinään syitä, jotka olisivat voineet miestä pidättää
kauppalassa, vaan näkyi se siltä, että hän tavattomalla innolla kehotti
meitä lähtemään miestään vastaan. Miten on meidän nyt meneteltävä?
Meidän täytyy saada kotiin sekä hevonen että vainaja, eikä se suinkaan
helpoksi käy".
Neuvoteltiin sitten ja päätettiin, että toinen miehistä taluttaisi
minua, toinen veisi vainajan. Vaikea oli saada veristä ruumista
sijoitetuksi kärryihin, sillä kuka piteli sillaikaa Näykkiä? Vaan tämä
tuntui yhtä hyvin kuin minä tietävän mistä oli kysymys, ja se seisoi
hiljaa kuin muuri. Lienen jo ennen maininnut sen suurimpia vikoja
olleen sen, ettei se tahtonut kauan seistä paikoillaan. Kohta lähti
toinen miehistä ajamaan surullista kuormaa, toinen tuli minun jalkaani
katsomaan. Hän otti kaulahuivinsa ja sitoi sillä sairaan jalkani
lujalle ja lähti niin minua kotiin taluttamaan. En unhota koskaan tätä
yöllistä matkaa. Oli puolen penikulman verran matkaa kotiin. Mies
talutti minua verkalleen ja minä nilkutin eteenpäin niin hyvin kuin
taisin, mutta kamalasti se koski. Olen varma, että mies näki ja tunsi
tuskani, sillä hän taputteli minua usein ja puhutteli ystävällisesti
ja rohkaisevasti. Vihdoin ehdin omaan pilttuuni ja sain kauroja. Renki
pani kylmiä kääreitä polvilleni ja puuroa jalkani ympäri, jotta jalka
puhdistuisi, ja kuume talttusi jo ennen eläinlääkärin tuloa aamulla.
Sain vihdoin unta, vaivoin päästyäni pitkälleni. Seuraavana päivänä
tutkittiin haavat ja tohtori arveli, että jäntereissä ei ole vikaa,
joten minusta kumminkin vielä tulisi työkuntoinen hevonen; mutta
muodoltaan olivat jalat pilassa. Luulenpa, että minua hoidettiin niin
hyvin kuin voitiin, mutta pitkällinen ja tuskallinen se hoito oli.
Polvilleni muodostui pahkoja ja niitä poltettiin pois syövillä hapoilla
ja kun haavat vihdoin olivat ummessa, voideltiin arpia nesteellä,
joka vei kaiken karvan polvista. Arvatenkin sekin tehtiin parhaassa
tarkoituksessa.
Kun Martti oli tapaturman kautta kuollut ilman että kukaan oli ollut
sitä näkemässä, pidettiin tutkinto ja siinä kävi kauppalan kievarin
väen todistusten kautta selville, että Martti oli lähtiessään ollut
juovuksissa; minun pudonnut kenkäni löydettiin maantieltä ja siitä
kävi kohta ilmi, miten kaikki oli tapahtunut. Minä pääsin kaikista
moitteista vapaaksi. Kaikki surkuttelivat leskeä. Tämä oli aivan
menehtymäisillään ja huudahteli tuontuostaankin surunsa sekaan: "Hän
oli niin hyvä, niin kelpo mies, -- kaikki oli tuon vihattavan viinan
vikaa. Miksi sellaista myödään! Oi Marttini!" -- Martti haudattiin ja
kun leskellä ei ollut kotia eikä sukulaisia, täytyi hänen kuuden pienen
lapsensa kanssa kerran vielä muuttaa pois hauskasta torpasta ja siirtyä
ilottomaan, synkkään vaivaistaloon.