* * * * *
Kolmas kirsinen ja kylmä yö.
Kenenkään askel ei rapise routaisella pihamaalla.
Ainoastaan maantiellä kulkee joku. Ohitse nukkuvan kartanon,
ohitse -- --
Mutta yläkerrassa paksujen uutimien takana istuu pantterijalkainen
Kati. Istuu nuoren, hienohipiäisen ja hentojäsenisen maalarin-alun
polvilla ja nauraa...
-- Sinun naurusi on niin helisevää ja kuumaa. Sinun pitää aina nauraa
noin, noin rohkeasti, puhuu maalari pidellen Katin notkuvaa ruumista
käsivarsissaan. Mutta ainoastaan minulle, muistakin se, ainoastaan
minulle! Minä olen jo edeltäpäin sinusta mustasukkainen jokaiselle
siellä kaupungissa... Mutta ensi viikolla lähdemme joka tapauksessa, se
on siis päätetty asia. Ja se on hyvin viisas päätös, Kati. Minä
tarvitsen juuri sinunlaistasi... Ja sinä et ole luotu maatöitä etkä
maalaisia varten. Rotu-nainen sinä olet pienimpään yksityiskohtaasi
asti, liian kaunis tänne, aivan liian kaunis... Noin juuri,
tuollaisena! Miten kummasti sinun poskesi hehkuvatkin tänä iltana! Ai,
ai, ne palavat outoja himoja kohden, Kati, Kati...
-- Täällä on niin tukahduttavan kuuma!
Maalari nousee, avaa ikkunan.
Yö-ilma virtaa viileänä sisään.
Maantiellä rasahtelee tasainen askel.
Kati säpsähtää...
Sitten hän kääntyy pois. Heittäytyy äkkiä maalarin syliin ja alkaa taas
nauraa, ylettömästi, yltiöpäisesti...