Sama kesähuone.
_Karna_ (tummassa, yksinkertaisessa puvussa, istuu liikkumatonna pöydän
ääressä, pää käsien varassa. Äkkiä nousee hän ja vääntelee niitä
tuskissaan; -- kävelee edestakaisin aina väliin seisattuen). Olisin
mielelläni sulkenut heidän kaikkien silmänsä, äidin ja noiden muiden,
yhden toisensa perästä, jos kuolema olisi ollut niin armollinen, että
olisi ottanut meidät! -- Tuo häpeän ilme silmissä, minä en kärsi nähdä
sitä!... Ja isä! -- isä! -- Mitä ajattelee hän ja mitä tekee hän?
Huutaa.
-- Jatkaa! -- Odottaa kylmäverisesti, että perhe tulisi taas
järkiinsä!...
Pysähtyy avonaiselle verannan ovelle.
-- Hän aavisti, tunsi jotakin tuo ihmeellinen mies, joka kävelee
tuolla, -- kutsui minua mammonan tyttäreksi... Ja oli vähällä olla
oikeassa! --
Ajatuksissaan.
Minä kai olisin hänen mielestään kuin mikä loiseläin ihmiskunnan
ruumiissa, jos hän tietäisi -- --
Puutarhuri ilmestyy puutarhan rappusille.
Karna kiirehtiessään vasemmalle.
... En kestä sitä, en luullut ennen tarvitsevani välttää kenenkään
katsetta --
_Puutarhuri_ (Karnan aikoessa avata ovea). Neiti Karna, -- sananen
vaan!
Karna aikoo mennä ovesta.
Ei, ei, en nyt puhu kukista enkä puistosta, neiti... Vaan teidän
isästänne.
_Karna_ (pelästyneenä, kuiskaten). I-isästäkö --?
_Puutarhuri_. Jotain, josta teidän minun nähdäkseni on oltava selvillä.
Sattuuhan joskus, että lähtee yöllä kävelylle raittiiseen ilmaan, kun
ei saa unta... Asia on vaan se, että olen nyt monena yönä nähnyt teidän
isänne kävelevän puistossa.
_Karna_ (koettaa tointua). Niin, kai on niinkuin te sanoitte, unta
saadakseen...
_Puutarhuri_ (varovasti). Niin; mutta hän ei mene sisälle ennen kello
kolmea, neljää... On hyvin sopimatonta, että veljenne lähtee
asioimismatkoille juuri nyt.
_Karna_ (jäykästi). Teidän ei suinkaan tarvitse vaivata itseänne
huolehtimalla isästä. Miehellä, jolla on niin laaja liike, on tietysti
aina jotain ajateltavaa.
_Puutarhuri_. Ymmärtäkää toki, ett'ei minun päähäni pistäisi vartioida
häntä, joll'en olisi huomannut, niin huomannut, neiti, että siinä oli
jotain omituisempaa. En voi vapautua tunteesta, että häntä on kohdannut
suru, jota hän ei jaksa kantaa. Hän kävelee ja pysähtyy, kävelee ja
pysähtyy, toistaen aina samaa sanaa tai huudahdusta.
_Karna_. Sanaa?... Huudahdusta?... Ja sitten?... Ja mitä -- olette
kuullut?...
_Puutarhuri_ (terävästi, päättävästi). En mitään ole kuullut. En mitään
tiedä -- enkä mitään tahdo tietää.
_Karna_. Niin -- ette tahdo tietää...
Epätoivoisena.
-- Niin, sellainen on asema!... On asioita, jotka eivät siedä päivän
valoa, joista täytyy kääntyä pois. --
Huudahtaa.
-- Niin, joiden kanssa voi elää!
_Puutarhuri_. Niin, me pelkäämme maailman tuomiota, neiti Karna,
se on syöpynyt veriimme. Onko omatuntomme paha vai hyvä, se tulee
oikeastaan kysymykseen vasta toisessa sijassa.
_Karna_ (itsekseen). On sellaisia suruun tuomituita.
_Puutarhuri_. Luonto on täynnä lääkelehtiä. Ihmisten puheet ja
panettelut haihtuvat siellä kuin kaste. Sillä on uudet ilonsa joka
päivä ja se antaa meille sen innon ja illusionin, jota tarvitsemme,
ett'ei elämämme juoksisi aivan kuiville.
_Karna_. Lääkkeitä? -- Lohdutusta? -- Niin, kun tahtoo lohdutusta, --
tahtoo unhotusta! -- Nyt tiedän, miltä köyhästä tuntuu, kun rikas
puhuu!
_Puutarhuri_. Te olitte isänne jumaloima voimakas tytär. Ja sitten
ajattelin, -- ehkä hän kuitenkin rakastaa tytärtään enempi kuin --
Vaikenee hämillään.
_Karna_. Kuin kultaista vasikkaa, tarkoitatte, -- sanokaa suoraan vaan.
Puistaa epätoivoisena päätään.
_Puutarhuri_. Minä ajattelin enempi sitä, mitenkä hellästi te
rakastitte häntä.
_Karna_ (itsekseen). Minä ihailin sokeasti isääni!
_Puutarhuri_. Ja tämä teidän isänne hän tarvitsee nyt apua ja
johdatusta tielle, joka voisi antaa hänen sielulleen rauhan.
_Karna_. Minun pitäisi koittaa, miten kallisarvoinen olisin hänelle,
niinkö tarkoitatte? -- Niinkuin en minä tietäisi, että repisin hänen
sydämmensä kahtia, jos hän uhraisi kaiken sen, minkä minä vaatisin
häneltä.
Kiihkoisena.
Meidän täytyy pestä, pestä likaantuneet kätemme. Kaikki -- kaikki pois!
Ei saa jäädä rihmaakaan! --
Hiljaa.
-- Sitten olen kai kyllin köyhä --
_Puutarhuri_. Voimakas tahto on vahva puu, jota ei myrsky kaada. Ja
juuri synkimmässä pimeydessä, neiti Karna...
Reippaasti.