_Karna_. Ei, ei, ei nyt -- ei nyt...
Kiiruhtaa vasemmalle.
_Konsuli_ (nousee hitaasti puistonrappusia. Hän on kalpean ja
rasittuneen näköinen ja pyhkii yhtämittaa nenäliinalla otsaansa. Sisään
tultuaan vaipuu hän tuoliin ja istuu mietteissään). ... Kun vaan voisi
olla ajattelematta, -- kun saisi kunnollisesti nukutuksi! -- Mutta se
hyörii ja pyörii ja kiertää taas esiin. Lopuksi minä saan koko
viinahullun ihmiskunnan kintereilleni.
Nousee kiivaasti ja pui raivoisasti nyrkkiään
vasemmalle ovelle päin.
... Korkeasti kunnioitettu, korkeasti kunnioitettu, korkeasti
siveellinen perhe, -- onhan se oikeastaan kokonaisen elämän työ!
Vetää sanomalehden esille taskustaan, levittää sen ja lyö siihen.
Se on pörssikurssia kaikki tämä ja osakkeita kaikessa siinä, minkä
ihmiset vaan keksivät panna liikkeesen. Mutta minä en saa liata käsiäni
siinä, ennenkun olen tutkinut onko se oikein, se tai se! --
Silmät kattoon luotuina.
Muuten saan omalletunnolleni vainajat ja sairaat ja kaiken maailman
synnit ja surkeudet.
Kävelee edestakaisin ja pysähtyy taas.
Ja täällä olen kuin olisin tyhjää ilmaa perheelleni. Talo on kuin
kiinniruuvattu ruumiskirstu, täynnä ummehtunutta pahaa hajua...
Vaipuu voimatonna tuoliin takaisin.
_Elina_ (tulet hiljaa ja varovasti sisään vasemmalta. Katselee
ympärilleen. Hiipii isän luo ja kiertää käsivartensa hänen kaulaansa.
Hiljaa). Isä... isä!
Konsuli katsoo kuin villiytyneenä häneen. Elina tuskallisesti.
Isä, kuule... Isä, minä näen, miten paha sinun on olla.
_Konsuli_ (kumeasti). Entä äitisi --?
_Elina_. -- Ei ole hänenkään hyvä, isä... nuo kovat
hermonpuistatukset --
_Konsuli_ (puoleksi nousten. Kovaa). Pelosta, että minä näyttäydyn
ovessa...
Heittäytyy taas tuoliin ja vaipuu mietteihinsä. Hän hivelee
otsaansa, niinkuin olisi hänen vaikea koota ajatuksiaan.
-- Ja sen hyväksi luovutan omaisuudestani kokonaista koline sataa
tuhatta...
_Elina_. Minkä hyväksi, isä?
_Konsuli_. Enkö sitä sanonut? -- Sano äidillesi, että minä perustan
sairaalan niitä ihmisiä varten, joiden elämän onnen juoppous on
turmellut: Sano se äidillesi, kuuletko, -- ja että hän saa, minkä
tahtoo.
Kuiskaten puoleksi kuin unessa.
Mutta tiedä se, pikku Elinaseni, että se on maksanut melkein verta.
Kolme sataa tuhatta kruunua! -- jonka ansaitsemiseen ja kokoamiseen
olen saanut panna koko miehuuteni voiman ja työ-innon... Tuntuu melkein
kuin täytyisi ne leikata omasta lihastaan... Mutta sairaalan hän saa!
-- Sano se äidillesi. Etkö luule, että hän tulee siitä iloiseksi?
_Elina_. Kyllä, isä. Hän puhelee nyt vaan vanhasta naistenkodista,
jonka sinä olet perustanut. Ja yöllä hän oli nähnyt unta, että hän
makasi ja katseli läpi sen pienien ruutujen ja yli lehmusten latvojen.
_Konsuli_ (katkerasti). Jaha jaha, -- minä ymmärrän. Vai sinne hän nyt
halaa. Sitä laitosta olin minä panemassa alkuun ilahduttaakseni häntä
-- jo kauvan ennenkun, ennenkun no niin -- no niin -- -- --
Vaipuu taas kokoon. Ikäänkuin ajatuksissaan -- tuttavallisesti.
Kuule, Elina -- niinkö on, -- niinkö on, kuuletko... Karna istuu niin
varjossa siellä ruokapöydässä... Sinäkö siinä --? Minusta näyttää kuin
olisi hän saanut harmaita hiuksia.
Katsoo kysyvästi häneen.
_Elina_ (tuskallisesti). Ei toki, isä --
Heittäytyy itkien hänen kaulaansa.
Rakas isä kulta!
(Juoksee nyyhkien ulos.)
_Konsuli_ (katselee sekavana hänen jälkeensä). He, he, he -- onhan
niinkuin huoneessa ei olisi ilmaa...
Koputetaan oikeanpuoliselle ovelle. Hän oikasekse suoraksi.
_Rambeck_ (astuu sisään). Suokaa anteeksi, herra konsuli; mutta en
löytänyt teitä konttorista. Ja sitten tulin ajatelleeksi, että hyvä
loppusuoritus ei milloinkaan tule sopimattomaan aikaan.
_Konsuli_ (hajamielisesti). Hyvä loppusuoritus?
_Rambeck_ (salaperäisesti, puoliääneen). Tahdoin vaan sanoa teille,
että viinatehtaan osakkeet Shluysissä ovat kohonneet kuusi, sanoo kuusi
prosenttia. Nyt ovat ne kohonneet kahteenkymmeneen viiteen ja kuuteen
nekin, ukkoseni!
_Konsuli_ (nopeasti, kiivaasti). Ne myöskin!
_Rambeck_ (asettaa sormet suulleen). Niinpä niin. Nuo, jotka aina vähän
horjuivat, te tiedätte, ne ovat nyt nekin seuranneet jälestä...
Hieroo käsiään.
Sitä menoa mennen ei liike pysähdy noihin kahteenkymmeneen viiteen. Me
kohta valloitamme markkinat toistensa perästä yli koko maailman.
_Konsuli_ (raskaasti). Niin, kun vaan keinottelee ihmisten huonoilla
intohimoilla, niin kyllä silloin kultaa virtaa... Mutta, jos nyt
tahtoisi päästä vielä pitemmälle, kuuletteko -- jos tahtoisi saada
osakkeita taivaan valtakuntaan? Siellä ovat korot niukemmat, Rambeck.
_Rambeck_. Minä pyytäisin teitä toimimaan enemmän liikemiehen tavoin --
yksi asia kerrassaan!
Kävelee kiivaasti edestakaisin, -- tehden liikkeitä
ikäänkuin soittaisi kädellään.
Kuusi, kuusi, kuusi, kuusi prosenttia kohonnut, se kuuluu kuin
kellonsoitolta. Tiesin kyllä ilahuttavani teidän korvianne, konsuli.
_Konsuli_ (ajatuksissaan). Nuo uudet kuusi prosenttia, ne edustavat
nekin hyvän määrän ihmisonnea, kuuletteko.
_Rambeck_. Ei voi välittää siitä, mitä kuussa tapahtuu. Siitä, mitä
tapahtuu toisessa maanosassa, Patagoniassa tai Mesopotamiassa, ei
meidän tarvitse sen enempää välittää.
_Konsuli_ (nousee). Niin ajattelimme ennen aikaan.
Tarttuu käsillään päähänsä.
On kuin olisi kulunut pitkä aika...
Tointuen.
-- Kuulkaa, Rambeck, tahdotteko vapauttaa minut näistä osakkeista -- al
pari -- vähän kerrassaan -- kaikista!
_Rambeck_ (säpsähtää ja katselee häneen ihmeissään). Teette pilaa,
konsuli Wulffie! --
Rähähtää nauruun.
-- Al pari! -- Voisihan vaatia teitä pysymään sanassanne.
_Konsuli_. Minun täytyy sanoa teille, Rambeck, että tuntuu kuin olisin
saanut vatsavaivoja niistä. Minä taisin ahmia niitä --
Nauraa mielipuolen tavoin.
... On aivan kuin olisin saanut tunnon vaivoja --
_Rambeck_. Vai niin? Vai niin?... Hm, -- hm --
Nyökäyttää päätään.
-- Soo, soo? -- hm, hm --
Itsekseen.
Jotain osakkeissa, joka -- jotain, josta on saanut vähän vatsanvaivoja?
Mitä hullua se voisi olla -- --? So, so! Lähden sähköittämään itään ja
länteen...
Rientää.