Heittää kukat kiivaasti takaisin pöydälle.
kivettynyt metalliksi!
_Elina_ (tulee sisään vasemmalta). Karna, Karna, -- oletko täällä? Äiti
tahtoo, että tuomme tänne pullon vanhaa satavuotista madeiraa, ja
juomme Ottarin kunniaksi, sittenkun ne ovat valmiit siellä konttorissa
ja ovat allekirjoittaneet yhtiökirjan. Setä Mads meni puutarhurin luo
hakemaan vähän tuoreita kukkia koristeeksi. Ja sitten annetaan
palvelijoillekin virvoituksia. -- Voi, minä olen oikein juhlatuulella
tästä kaikesta, kuuletko! Tästähän syntyykin aivan täydellinen
muutos... Ajattele, kun Ottar ottaa isältä kaikki huolet, niin ei äidin
aina tarvitse hätäillä ja aina kuulostella, kun isä tulee, onko
tekeillä jotain ikävää...
Palvelustyttö tuo sisään tarjottimen, jolla on viiniä ja laseja,
ja asettaa sen pöydälle. Elina järjestää ja puuhailee
Kuules, Miina, teidän pitää kaikkien tulla sisään onnittelemaan Ottaria
ja juomaan hänen maljansa.
_Palvelustyttö_. Häntä kai kutsutaan sitten konsuliksi ja päälliköksi,
neiti? -- Sitä olemme arvelleet.
PUUTARHURI tuo sisään kimpun ruusuja. Palvelustyttö poistuu.
_Elina_ (ottaa kukat ja katselee niitä). Ihania ruusuja, puutarhuri!
_Puutarhuri_. Niin, kauniita ne ovat, Elina neiti, ne ovatkin
viimeiset, jotka tähän taloon tuon.
_Elina_ Viimeiset? Mitä?
_Puutarhuri_. Niin, sitä vaan, että huomenna niitä on tuomassa toinen.
-- Rahalla saa niin monta puutarhuria kuin vaan tahtoo, ettekö sitä
tiedä!
Karna säpsähtää. Seisoo silmänräpäyksen ja katsoo häneen.
Ottaa sitten, kuin tahtomattaan yhden sinisistä kukista
ja pistää rintaansa.
_Elina_. Mitä te tarkoitatte, Hein?
_Puutarhuri_ (hämmentyneenä, sammaltaa). Minä tarkoitin... tarkoitin...
Olen tuonut niin paljon ruusuja. Tästä lähtien tuon vaan sinisiä
kukkia...
Kiiruhtaa alas puistonrappusia.
Karna seisoo silmänräpäyksen kuin huumautuneena.
Hymyilee sitten ivallisesti ja repäsee kukan rinnastaan.
En ainakaan minä huoli hänen kukistaan!
_Setä Mads_ (tulee sisään puistonrappusia). Aah, -- viinit jo
pöydällä!... Atlantinmeren suolaama vanha Madeira maistuu ihanalta,
ihanalta. Me vaan juomme mitään puheita pitämättä...
_Karna_ (vallattoman iloisesti). Sanoppas minulle, setä Mads,
-- Amsterdammissako vai Leedsissäkö sinulla oli se vaikea
rakkaudentautisi? -- Sinähän paranit siitä kahdeksassa päivässä?
_Setä Mads_. Elä nyt, -- se kesti paljoa kauvemmin. Se oli niitä
syöpäläisiä, joita ei tahdo saada millään lähtemään.
_Karna_. Ja sinun isäsi täytyi sitten tulla päästämään sinua
pinteestä... Mutta se pähkinä taisi olla kovanlainen purtava, kuules
setä Mads?
_Setä Mads_. Niin oli, -- yksi niitä pähkinöitä, joita purressa saa
hammastaudin koko elämäkseen.
_Karna_ (suuttuneesti). Sen sanon minä, että miehet ovat kurjia
raukkoja.
_Rouva_ (tulee sisään vasemmalta. Istuessaan tavalliselle paikalleen
sohvannurkkaan). ... Eikö ole ihanaa, Elina, että me ikäänkuin vihimme
päivän, -- uuden yhtiön syntymäpäivän, -- tällä suuremmoisella avulla
noille raukoille, jotka tulipalossa kärsivät!... Hyväntekeväisyydessä
on minun Wulffieni kaikkia muita edellä! -- Tiedättekö, lapset,
ajattelen niin usein sitä, kuinka onnellinen koti meillä on, on kuin
olisi se onnea kukkurallaan.
_Karna_. Sinä tarkoitat, että meiltä liikenee niin paljon muille, äiti?
_Rouva_. Sitähän tarkoitan. -- Ja ajattele sitäkin, mihin riittäisi
yksityisen talon hyväntekeväisyys, jos se ei samalla olisi johtona
muille. Wulffie on se mies, joka pöyhkeilemättä antaa esimerkin, ja
jonka nimen jälkeen jokainen pitää kunnianaan liittää omansa listaan.
Niin, miten paljon hän onkaan sillä tavoin tehnyt tämän kaupungin
hyväksi -- --
_Elina_ (joka katselee puutarhaan). Ottar -- tuolla ulkona... He ovat
siis jo valmiit... Mutta, miten väsyneeltä hän näyttää! Kyllä isä on
mahtanut pitää häntä pihdissään.
_Ottar_ (tulee avopäin, ajatuksiin vaipuneena pari askelta ylös
rappusia. Tylysti, niinkuin ei huomaisi huoneessa olijoita). Missä,
missä on minun hattuni?...
_Elina_ (juoksee häntä vastaan ja huudahtaa). Onnea, onnea! -- Eläköön!
Riemuissaan.
Minä ensiksi sain onnitella!
_Ottar_ (verannan ovella, -- herää). Jumalani tekö täällä!
Horjuen ja lattiaan tuijottaen astuu äidin luo. Hän jää siihen
seisomaan ja silittelee äitinsä otsaa ja poskia, äiti tarttuu
molemmin käsin yhä tuskallisemmin hänen käsivarteensa.
Voi sinua, äiti parka! -- Äiti, äiti parka!...
Heikosti.
Minusta ovat aina sinun silmäsi näyttäneet niin puhtailta. Niitä helmiä
ei kukaan voi sinulta viedä!
Valittaen.
Äiti! -- Äiti.
_Rouva_ (pelästyneenä). Mutta, mitä on tapahtunut, Ottar!
_Karna_ (äkkiä). Voi jumalani, ett'ei vaan isä olisi!
Ryntää oikeanpuoliselle ovelle.
_Rouva_ (hypähtää sohvasta. Huutaen). Isä, sanot sinä, -- isäkö?
_Ottar_ (pysäyttää heidät päättävästi. Terävästi). Ei, isä voi vallan
hyvin.
_Setä Mads_. Ettekö ole voineet sopia yhtiökontrahdista... Wulffie
tahtoo koko johdon...?
_Karna_ (tulisesti). Siinä olen sinun puolellasi, Ottar, elä anna
heidän tehdä itsestäsi nollaa. Isän tulee ymmärtää, että yhtiökumppani
ei ole sama kuin poika...
_Ottar_. Yhtiökumppani? --
Pudistaa päätään.
-- Ei, siksi en tule koskaan --
Heittäytyy tuolille. Hiljaa itsekseen.
Häpeä!... Häpeä taloomme...
_Karna_. Mutta, mitä puhetta tämä on, Ottar! Etkö sinä käsitä, että
aivan peloitat meidät?
_Ottar_ (mumisee aivan epätoivoissaan). Äiti! -- Äiti!
_Karna_. Puhu, Ottar! Sano, mitä on tapahtunut.
_Ottar_ (istuu tuijottaen lattiaan, ja huojuu levotonna tuolissaan.
Koettaa pakoittautua puhumaan). En voi.
_Elina_ (kuiskaa pelästyneesti). Jotain, jota äiti ei kestä kuulla!
_Karna_. Näethän sinä Ottar, mitenkä tämä koskee äitiin!
_Rouva_ (nousee äkkiä suorana ja arvokkaana ja menee poikansa luokse).
Totuuden tahdomme ja voimme kaikki kuulla. Mikä sinun on, poikani? --
jotain isän kanssa, sen ymmärrän.
_Ottar_ (kiihoittuneena, ikäänkuin tahtoen poistaa sen itsestään).
Meidän täytyy saada tämä kurjuus käsistämme pois... Tämä
kuolemankirous, joka lokaviemärinä virtaa läpi talomme! -- meidän
täytyy, täytyy heittää se luotamme, luopua, heittää kaikki, minkä
omistamme! -- kaikki se rikkaus, minkä olemme haalineet kokoon
liikkeessämme, ja etsiä vaan sitä maan koloa, jossa voimme häpeämme
peittää!
_Rouva_. Minä en ymmärrä sinua, Ottar. Mutta tässä on jotain... Voi, --
minua värisyttää...
_Setä Mads_ (itsekseen). Siinä ne nyt ovat ne kahdeksantoista
prosenttia!
_Ottar_. Parasta olisi, jos salama taivaalta iskisi meidät kaikki
kuoliaiksi yhdellä kertaa. Niin, äiti, jos olisimme voineet palaa
kaikki tuolla kirotussa konttorissa. Ilolla olisin minä sytyttänyt
tulen, minä -- noihin osakepakkoihin... Me omistamme niitä kahden
miljoonan edestä! Ja niillä ylläpidämme viinapolttimoita ja tehtaita ja
kapakoita yli koko maailman. Näihin asti olemme me isä, sinä ja
Karna ja Elina ja minä ansainneet niillä äärettömästi... Aina
kahteenkymmeneenviiteen prosenttiin! -- (ivallisesti) -- jok'ikisenä
päivänä ja yönä ihmiset murhaavat ja lyövät toisiaan kuoliaaksi
juovuspäissään, -- ja meidän hieno perheemme, jolla on tämän kaupungin
siveellinen johto! me kannamme korkoja tästä helvetinliikkeestä --
Konsuli nähdään seisovan oikealla ovessa.
_Setä Mads_ (kääntyen vuoroon jokaiseen naisista). Rakas, rakas, Linda.
Karna kulta, kuulkaa toki, -- olkaa järkeviä ihmisiä... Tuota,
-- sehän ei ole muuta kuin mitä koko maailma tekee! Jos ei Wulffie
ottanut voittoa niin otti sen toinen. Se on kuin pisara meressä...
Atlantinmer --
_Karna_ (kiivaasti Setä Madsille). Vaiti! -- Vaiti! --
Ottariin kääntyen.
-- Sano, että valehtelet, Ottar! --
Polkien jalkaa.
-- Olet tullut hulluksi -- raivoat!
ROUVA heittäytyy sohvaan, peittäen kasvonsa käsiinsä.
_Elina_ (kumartuu hänen ylitseen, huutaa). Äiti! -- Äiti! --
Karna seisoo ja katsele Ottaria, joka istuu huojuen
epätoivoisena tuolissaan.
_Konsuli_ (astuu sisään). Mitä mielettömyyttä tämä on! Minun täytyy
sanoa, että minun kiihoittunut herra poikani -- ja jumalan kiitos ei
vielä yhtiökumppanini! -- ymmärtää asettaa asiat ylösalasin! Rakas
Linda, etkö ymmärrä, että tässä on kysymys kauppaliikkeestä, jota
harjoitetaan yli koko maailman. Osakkeet ostetaan niiden hinnan mukaan,
eikä suinkaan sen liikkeen luonnon mukaan, sen yrityksen mukaan, johon
se on pantu, ja -- jos se on Austraaliassa tai Patagoniassa --
samantekevä! -- valitaan vaan edullisimmat. Se on yksinkertainen,
jokapäiväinen pörssiasia. Kilpailu on kaupassa kaiken pohja ja
perustus, ja siihen, josta ihmiset eivät välittäisi, siihen ovat he
pakoitetut! -- Siinä ei auta yksityisen vastustus.
_Karna_ (huudahtaa epätoivoisena). Se on siis totta! Me harjoitamme
myrkynsekoitusliikettä!
_Konsuli_. Lorua ja naisten senttimenttaalisuutta! -- Voisihan sitä
asettua sillekin kannalle, että koko maailma on hullu! -- No, no,
Linda, -- tule nyt järkiisi taas -- elä anna hermoillesi valtaa,
kuuletko ..
Voimakkaasti.
Totuus on kerran sanottava ja koska minun nyt kerran täytyy puhua suuni
puhtaaksi -- niin on poika liika paljon saanut oleskella täällä luonasi
kotimoraalin hienostutettavana ja aivan liika vähän tuolla alhaalla
konttorissa, jossa kone jyskyttää ja jossa nenä ei saa tottua
vaatimaan, että joka osakkeen tulee lemuta hajuvesille.
_Setä Mads_ (ivallisesti). Niin, kunhan se päivä koittaa, että kauppaa
käydään ainoastaan hyvää tekeväin tarkoitusten vuoksi, niin -- --. Ei,
täällä alkaa ilma käydä aivan liika tukahduttavaksi... Täällä on
deklamoitu niin paljon, että tarvitsee nukkua kokonaisen yön, ennenkun
saa sen mielestään.
_Rouva_ (painaa kätensä rintaansa vasten ja huutaa). Wulffie!
Kaatuu pyörtyneenä sohvaan; kaikki rientävät apuun.
Esirippu laskee.