Seuraavana aamuna heti päivän koittaessa hän nousi ja veti pienen
kirstun sänkynsä alta. Se oli sama kirstu, jossa hän oli tuonut kaikki
tavaransa Lontooseen, tullessaan sinne ensi kerran kodistaan saarelta.
Hän otti sieltä yksinkertaisen harmaan puvun -- saman puvun, jonka
hän oli ostanut ulkoilmapuvukseen ollessaan sairaanhoitajattarena.
Puettuaan sen ylleen hän katsahti peiliin. Tuo yksinkertainen harmaa
olento, niin erilainen kuin edellisen illan Glory, sai aikaan pienen
piston hänen sydämessään, ja hän huokasi kerran.
"Mutta tämä se kumminkin on oikea Glory", ajatteli hän. "Tämä on minun
isoisäni lapsenlapsi ja isäni tytär eikä tuo haavenainen, joka on jo
niin kauan Lontoossa teeskennellyt." Mutta tuo ajatus ei häntä paljoa
lohduttanut, ja polttavia kyyneleitä alkoi tippua poskille.
Käärittyään kokoon hiukan muita vaatteita pieneen myttyyn hän avasi
oven ja kuunteli. Talossa oli kaikki hiljaa, ja hän hiipi alakertaan
kevein askelin. Salissa hän seisahtui ja katsoi viimeisen kerran
ympärilleen tuossa paikassa, jossa hän oli viettänyt niin monta hauskaa
hetkeä ja kokenut niin monta eri kohtausta elämässään. Seisoessaan
siinä kynnyksellä kuuli hän äkkiä raskasta hengitystä. Hän huomasi
rakin makaavan sohvalla. Glory tunsi sääliä, kun hän noin kokonaan
oli unohtanut tuon pienen eläinraukan, otti sen sitten syliinsä ja
rauhoitti sitä hyväilyillään, kun se heräsi ja alkoi inistä. Sitten
hän hiipi hiljaa alas katuovelle, avasi sen äänettömästi, meni ulos
ja sulki sen jälkeensä. Lukon lipsahdus kilahti kerran hiljaisessa
puutarhassa, mutta sitten ei enää kuulunut muuta kuin varpusten
viserrystä räystäillä.
Aurinko alkoi juuri paistaa viileille, hiljaisille kaduille,
kun Glory lähti matkalleen, ja muutamat ajurit katselivat tuota
sairaanhoitajattaren puvussa kulkevaa nuorta naista, jolla oli pieni
mytty kädessä ja rakkikoira kainalossa. "Tulee kai kuolinvuoteen
äärestä. Noilla hoitajattarilla on usein hellä sydän, ja kun minä olin
sairashuoneessa..." Mutta Glory käänsi pois päänsä ja kiiruhti kulkuaan
eikä kuullut enää jatkoa.
Hänen saapuessaan Westminsterin köyhiin osiin loi aurinko jo säteitään
hänen kosteille poskilleen, ja joukko työpaikkaansa Sohon tehtaisiin
meneviä meluavia, iloisia tyttöjä tuli häntä vastaan.
Tytöt vilkaisivat ohimennessään sairaanhoitajattareen, ja heidän
puheensa muuttui supatukseksi.