Matka kotiin Derby-kilpailusta oli ollut pitkä, mutta Glory oli
nauttinut siitä paljon. Kun hän oli voittanut sen epämieluisan
ruumiillisen tunteen, minkä tukahduttava kuumuus ja tomu saivat
aikaan, rupesi matka häntä huvittamaan. Tuo loppumaton, joutilas,
hyväluontoinen pila, joka oli tunkenut hiljaisimpiinkin luonnon
sopukkoihin tänä päivänä, tuo stygialaisen demimonden kirjava joukko,
joka kiipeili Olympon rinteille, oli sanomattoman huvittava. Miehet
ja naiset, jotka olivat tulleet väkijuomista iloiselle tuulelle,
naureskelivat, kirkuivat ja lauloivat. Muutamat ajoivat komeasti
puettuina vaunuissa, toiset raidallisissa jersey-röijyissä ja
keltaisissa hameissa mennä retuuttivat tärisevillä rattailla. Jotkut
polttivat hienoja sikareja ja joivat samppanjaa, toiset imeskelivät
savipiippuja, joiden kopat olivat käännähtäneet alaspäin, ja ottivat
ryyppyjä olutpullostaan. Muutamat suojasivat itseään raparperinlehdillä
auringonvarjon asemesta ja heittelivät konfettejä poliiseihin, toisten
kasvoja peitti pyövelin naamari, tekoviikset ja punainen tekonenä, ja
he puhalsivat minkä jaksoivat leikkitorviin -- mutta kaikki olivat nyt
saman perheen jäseniä, samaa seuruetta, samaa säätyluokkaa.
Täällä oli nähtävissä kamaliakin näkyjä, jos oli naurettaviakin. --
Tuolla makasi maantienojassa vanha hevonen, joka oli päivän töistä
väsähtänyt, tuossa oli väenpainosta murtunut kärryn-akseli ja kärryistä
maahan suistuneita, haavoittuneita ihmisiä; poikaviikarit hoipertelivat
kuin vanhat ukot, ja tuolla juoksi walesiläinen mies, vaatteet aivan
siekaleina, pitkin kenttää päästäkseen kirkuvaa, raivoisaa joukkoa
pakoon.
Mutta iloa oli itse ilmassakin, ja melkein kaikki nauratti Glorya.
Lordi Robert oli kiertänyt käsivartensa Betty Bellmanin vyötäisille
ja laski leikkiä erään vihanneskauppiaan kanssa, jonka kärryissä oli
juopunut nainen. "Oletpa saanut kyydittävän, ukkoseni!" -- "Olen kyllä,
hyvä herra, ja minä olen menossa kotiini eukkoni luo tänä iltana, mutta
sitä te ette uskalla tehdä."
Eräs nuori mies, jolla oli yllään helmiäisnappinen takki, talutti
tyttöä, jonka päässä oli hirmuisen iso hattu. Mies sieppasi hatun tytön
päästä ja tyttö sieppasi miehen hatun. Mies varasti suudelman tytöltä,
ja tyttö löi häntä korvalle. Sitten mies asetti tytön hatun päähänsä ja
tyttö miehen hatun, ja käsitysten he sitten marssivat eteenpäin laulaen
'Old Dutchiä'.
Glory näytteli pantomimisesti osan tuosta lemmenkohtauksesta, ja Drake
huusi naurusta.
Kello oli jo seitsemän ennenkuin he ennättivät Lontoon laitaosiin.
Silloin oli vaunuissa tyhjennetty korillinen samppanjaa ja pullot
oli heitetty pois. Kulkue oli matkalla seisahtunut ainakin tusinan
huvilan edustalla, ja eräissä suurissa kärryissä oli jokaisen naisen
päärustingit epäkunnossa, ja he lauleskelivat juopuneen äänellä. Siitä
huolimatta vakuutti Drake, joka puheli ja nauroi yhtämittaa, ettei
hän ikinä ollut nähnyt niin hiljaista Derbypäivää, eikä hän voinut
ymmärtää, miksi maailma oli muuttumaisillaan.
"Siihen on kaiketi syynä tuo uskonnollinen villitys", sanoi lordi
Robert osoittaen uutta ja vallan erilaista näkyä tien varrella.
Siinä näkyi avoin kenttä täynnä ihmisiä, jotka olivat virittäneet tulia
sinne tänne, aivan kuin olisivat aikoneet yöpyä taivasalla. He olivat
liittyneet eri ryhmiin ja lauloivat nyt yhdessä virsiä sekä rukoilivat.
Juopuneiden lallatukset vaikenivat hetkeksi, eikä maantieltä kuulunut
muuta kuin pyörien ratinaa ja veisaajien surumielisiä virrensäveleitä.
Sitten kuului yhtäkkiä tuhansista suista huuto: "Isä Storm!" Kun tuota
huutoa seuraava nauru vaunuissa oli lakannut, sanoi Betty:
"Kunniani kautta, se mies mahtaa olla aika lailla löylyn lyömä",
ja sinisiin puettu neitonen oli nääntyä naurusta. Drake näytti
tyytymättömältä, mutta lordi Robert virkkoi: "Kuka nyt siitä
välittäisi, mitä elefantti sanoo?" Glory ei ollut huomaavinaan mitään,
mutta hetkeksi hävisi hymy hänen huuliltaan.
Kun viimeinen samppanjapullo oli heitetty vaunuista, oli seurue
päättänyt mennä yhdessä syömään päivällistä Cafe Royaliin tai
Romanolle, ja siksi he ajoivat ensin Draken poikamieskotiin harjaamaan
pukujaan ja peseytymään sekä hiukan levähtämään. Glory joutui ensin
valmiiksi ja odottaessaan muita istuutui hän salin harmonion ääreen
ja alkoi soittaa jotain. Se oli sama virsi, jonka he olivat kuulleet
esikaupungissa. Silloin kuului naurun rähähdys seinän takaa, ja Drake,
jonka näkyi olevan vaikea luopua hetkeksikään Gloryn läheisyydestä,
ilmestyi kamarinsa kynnykselle paitahihasillaan. Peittääkseen
hämilläoloaan alkoi Glory laulaa vanhaa lempilaulua. Seurue taputti
käsiään, ja Glory lauloi vielä toisen laulun ja sitten vielä kolmannen.
Vihdoin rupesi hän laulamaan "Armas äitiseni", mutta yhtäkkiä ääni
sortui ja hän purskahti itkuun.
"Harjoitus huomenna kello kymmenen aamulla", sanoi Betty.
Sitten kaikki rupesivat nauramaan, ja kun Drake auttoi päällystakkia
Gloryn ylle, kuiskasi hän tytön korvaan:
"Mitä voin tehdä? Hiukan pahalla päällä tänä iltana, niinkö?"
"Olkaa nyt kiltti poika ja antakaa minun olla yksin", vastasi Glory ja
sitten hänkin rupesi nauramaan.
He olivat juuri lähtemäisillään ulos, kun joku sanoi: "Mutta nyt on
aivan liian myöhäistä mennä päivällistä syömään -- miksi emme yhtä
hyvin voisi mennä illalliselle Korinton klubiin?" -- Naiset huusivat
"mainiota!" kuin yhdestä suusta. Ehdotus oli sangen rohkea ja hieman
epäiltävää laatua.
"Mutta huvittaisiko se teitä tosiaankin?" sanoi Drake vilkaisten
Gloryyn.
"Miksikä ei?" vastasi Glory iloisesti naurahtaen, minkä johdosta Drake
huusi: "Hyvä on!" ja hänen silmiinsä tuli omituinen ilme, jommoista
Glory ei ollut milloinkaan ennen niissä huomannut.
Korinton klubi oli St. James's Squaren varrella, kivenheiton päässä
Lontoon piispan asunnosta. Nyt oli jo pimeä, ja heidän kulkiessaan
Jermyn kadun poikki seisoi joukko köyhiä lapsia lintukaupan edustalla
odotellen muruja, joita heiteltiin kadulle, kun puoti suljettiin.
York-katu oli täynnä vaunuja, mutta vihdoin pääsi seurue ovelle
saakka. Sisältä kuului soiton säveliä ja tanssia. Univormuihin
puettuja vahtimestareita seisoi eteisessä tarkastaen jäsenlippuja
sekä kirjoittaen kävijöiden nimet muistiin. Naiset riisuivat
päällystakkinsa, ja herrat ripustivat hattunsa ja palttoonsa naulaan,
iso ovi avattiin selkiselälleen, ja he saattoivat nähdä tanssisalin.
Siellä oli yhtä hienosti puettua yleisöä kuin missä talossa tahansa
Grosvenor Squaren varrella. Mutta naiset olivat kaikki nuoria ja
kauniita, eikä miesten sukunimiä ilmoitettu. Keskellä lattiaa
seisoi liuta juhlapukuisia, parhaassa iässä olevia nuoria miehiä.
Kukin piti kiinni vastapäätä seisovan nuorukaisen vyötäisiltä aivan
kuin ryhtyäkseen jonkinmoiseen leikkiin. Yksi heistä huusi samassa
"halloo!", ja musiikki alkoi soittaa. Siinä sitä sitten potkittiin
vuoroin oikealle, vuoroin vasemmalle kaikkien laulaessa kuorossa
"tra-la-la-la-laa!" Yksi nuorukaisista oli lordi, toinen oli vast'ikään
ison perinnön saanut nuori mies, kolmas oli näyttelijä, neljäs suuren
liikkeen osakas, viides oli aivan tuntematon suuruus ja kuudes "kelpo
poika", joka eli nylkemällä kaikkia muita. He tanssivat viimeisenä
varietee-uutuutena esitettyä tanssia. Johtaja huusi toisen kerran
"halloo!", ja musiikki taukosi.
Lordi Robert johti seurueensa yläkertaan. Kauniita naisia
vaaleanpunaisissa ja sinisissä puvuissa istui jokaisessa
portaanmutkauksessa. Ylhäällä oli lehteri, josta saattoi katsella
tanssijoita aivan kuin teatterin parvilta. Siellä oli myöskin
amerikkalainen ravintolahuone, jossa naiset polttelivat savukkeita.
Lordi Robert tilasi illallista, ja kun pöytä ilmoitettiin katetuksi,
menivät he ruokasaliin.
"Halloo!" kajahti heitä vastaan sieltäkin. Pienten pöytien ääressä,
joilla paloi punaisia kynttilöitä, istui valkorintaisia herroja ja
perhosolmuun sidotuilla silkkirihmoilla koristeltuja naisia, siropäisiä
ja komea-asuisia. Viinureita kulki edestakaisin kantaen samppanjaa
ja hopeavateja. Veitset ja haarukat kalisivat, ja iloisia ääniä sekä
naurua kajahteli kaikkialta. Samassa kuului tuontuostakin musiikin
säveleitä ja "tra-la-la-laa!" alikerran tanssisalista.
Glory istui Draken vieressä. Tyttö ymmärsi, että hän oli alentunut
Draken silmissä tulemalla tänne. Drake joi jotakuinkin paljon ja
lausui loppumatta kohteliaisuuksia Glorylle. Pikkupöydät heidän
ympärillään tyhjenivät vähänväliä, mutta täyttyivät aina uudelleen
samanlaisilla valkorintaisilla ja silkkipukuisilla olennoilla. Yleisöä
palasi Derby-kilpailusta, ja puheenaiheena oli ylipäänsä tämän päivän
kilpa-ajot. Muutamat uusista tulokkaista tervehtivät Drakea, ja useat
katsoa tirkistivät Gloryyn. "Olipa ne peijakkaan hyvät kilpailut, vai
mitä?" Minun laskuni eivät nyt tosin leiville lyöneet, mutta vetojen
välittäjät ne nauravat partaansa Tattersallissa maanantaina.
Isopartainen mies naapuripöydän ääressä nykäisi alas valkoiset
liivinsä, kohotti lasinsa ja sanoi: "Glorian malja!" Se oli Gloryn uusi
kilpa-ajotuttavuus.
"Kuka on tuo ritari Siniparta?" kuiskasi Glory Drakelle.
"Häntä sanotaan Farao-kuninkaaksi", vastasi Drake. "Hän on näet koonnut
kaiken omaisuutensa pelillä Pariisissa, ja nyt hän on varakas ja
arvokas herrasmies."
Samassa kuului kesken naurua ja ääniä ja soittoa ja laulua kamala
ukkosenjyrähdys. Soittokunta lakkasi soittamasta, ja koomillinen laulu
taukosi kesken. Hetken ajan kuului vain hiljaisia kuiskauksia. Sitten
sanoi lordi Robert:
"Tämäköhän se nyt on se kamala myrsky, joka muka kohtaa kansaa,
tiedättehän?"
Nuo sanat sattuivat tähän irstaisuuden pesään kuin toinen salaman isku,
ja monen posket kalpenivat.
"Myrsky ei nyt ensi kertaa ulvo -- onhan se ulvonut koko ajan" [myrsky
on englannin kielellä _storm_. Suoment. muist.], sanoi lordi Robert,
mutta ei ketään naurattanut. Pian toipui seurue kumminkin, soittokunta
alkoi taas soittaa ja laulukin kajahti uudelleen entistä äänekkäämpänä
ja hurjempana. Miehet huusivat lisää samppanjaa ja nimittivät jokaista
viinuria isä Stormiksi.
Glorya hävetti. Pää käden nojassa hän katseli ympärillä olevia ihmisiä,
kun samassa Farao-kuningas, joka koko ajan oli luonut helliä katseita
Gloryyn, kumartui tytön olkapään yli kuiskaten tuttavallisesti:
"Mitä Gloria katselee?"
"Katselen eikö täällä ole yhtään _miestä"_, vastasi Glory, ja lihava
partaniekka kääntyi pois mutisten: "Saakeli!" Samassa Glory huomasi,
että Drake ja lordi Robert kiistelivät äänekkäästi pöydän toisella
puolella.
"Ei, tuhat kertaa ei, ei, _ei_!" huusi Drake. "Sano häntä heikoksi ja
hupsuksi ja aasiksi, jos tahdot, mutta voitko sillä mitään selittää?
Hän on niitä miehiä, joissa asuu Jumalan henki, etkä sinä voi
määritellä häntä tavallisen kaavan mukaan."
"Tietysti en, hyvä veli", sanoi lordi Robert. "Tavallinen terve järki
nauraa hänelle."
"Sitä pahempi semmoiselle terveelle järjelle. Kun se pääsee
tuomitsemaan tuommoisia yksinäisiä, eristäytyneitä olentoja samalla
tapaa kuin tavallista ihmiskarjaa, silloin n.s. terve järki on mitä
suurinta hullutusta."
"Ohoh! Ohoh!" huudettiin monelta taholta, mutta Drake ei ottanut
huutoja kuuleviin korviinkaan.
"Jeesus Kristus itse joutui aikansa, kansansa ja oman perheensäkin
terveen järjen pilkan alaiseksi, ja Hänen kansaansa ja Hänen
perhettänsä ja Hänen aikaansa on sitten kaikkina aikoina siitä syystä
soimattu. Mutta samoin kuin Hänelle on käynyt jokaiselle hartaalle
sielulle, joka on omistanut Hänen oppinsa ja tuonut maailmaan uuden
hengen. Maailma on nauranut sellaiselle ihmiselle ja syljeksinyt häntä.
Se sulkisi hänet houruinhuoneeseenkin, ellei se pelkäisi tuota ylevää
lippua, jonka alla sellainen ihminen taistelee."
Nuo olivat outoja sanoja oudossa paikassa. Jokainen kuunteli.
"Mutta nuo synkät jättiläiset, ne ne kumminkin maailmaa johtavat
kaikesta huolimatta, ja yksi ainoa tunti heidän jumalallista
hulluuttaan on enemmän arvoinen kuin kokonainen vuosisata meidän
järkevyyttämme. Ja kumminkin me kiellämme heiltä ystävyyden ja
rakkauden ja koetamme jos jollakin tavoin syöstä heidät ulkopuolelle
ihmisperheen rajoja! Me olemme keksineet heille uuden nimenkin --
sanomme heitä intoilijoiksi -- me kurjat kääpiöt ja siat, joiden tulisi
ryömiä polvillamme heidän jalkainsa juureen ja haudata kasvomme lokaan!
Hyvät herrat", huusi hän täyttäen lasinsa ja nousten seisaalleen, "minä
esitän teille maljan -- isä Stormin malja!"
Glory istui vavisten, hengittäen kiihkeästi, punastuen ja silmät
loistaen, kunnes Drake oli lopettanut puheensa. Sitten hän syöksyi
äkkiä Draken luo, kiersi käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli häntä.
"Esirippu joutuin alas nyt", sanoi Betty, ja jokainen naurahti hiukan.
Drake nauroi muiden mukana, ja myös Glory, joka oli istunut jälleen
tuolilleen sanomattoman hämillään, koetti nauraa.
"Pullo samppanjaa joka tapauksessa", huusi Drake. Hän oli käsittänyt
ihan väärin Gloryn suudelman ja oli joutunut siitä aivan pois
suunniltaan. Glory oli itkeä häpeästä ja raivosta huomatessaan, että
Drake piti hänen käytöstään aivan luonnollisena ja ehkäpä vielä luuli,
ettei Glory ensi kertaa tehnyt semmoista. Mutta päästäkseen pulmasta
nauroi Glory muiden mukana ja samppanjan tultua kilisti hän lasiaan
Draken kanssa.
"Minä saatan teidät kotiin tänä iltana", kuiskasi Drake hymyillen
tarkoittavasti ja katsoen Glorya syvälle silmiin. Glory pudisti
päätään, mutta se vain kiihoitti Drakea yhä enemmän.
"Minun täytyy -- minä tahdon -- teidän _pitää_ sallia", ja hän tarttui
Gloryn käteen työntäen ylös pitsin, joka ympäröi tytön pyöreätä
käsivartta.
Samassa saapui Benson, Draken palvelija, punakkana ja kiihoittuneen
näköisenä tuoden kirjeen isännälleen. Glory kuuli jotain "virastosta",
"ministeriöstä" ja "Scotland Yardista." Sitten Drake kääntyi häneen
koettaen hymyllä peittää harmiaan ja sanoi: "Olen kovin pahoillani,
rakas Glory -- hyvin pahoillani -- minun täytyy poistua hetkiseksi.
Odottakaa täällä kunnes palaan, vai..."
"Saattakaa minut samalla ulos ja hankkikaa minulle ajuri", sanoi Glory.
Heidän noustessaan ylös huomasi muu osa seurueesta heidän aikeensa, ja
lordi Robert sanoi:
"Koskeeko se mahdollisesti tuota asiaa...?"
"Ei se ole mitään", vastasi Drake, ja he poistuivat huoneesta.
Tanssisalin soittokunta oli juuri lopettamaisillaan tuon koomillisen
tanssin sävelet, ja puolisataa ääntä kirkui "tra-la-la-laa", kun Glory
astui vaunuihin.
"Minä tulen kohta perästä", kuiskasi Drake hymyillen onnellisena.
"Silloin me olemme jo panneet maata ja ovet ovat lukossa... Kuinka
mainio te olitte tänä iltana!"
"Minä en voinut sietää, että maahan kaadettua miestä poljettiin...
Mutta kuinka suloiselta te olette näyttänyt tänään, Glory! Minun täytyy
päästä sisään tänä iltana, vaikka minun täytyisi soittaa kunnes Liisa
herää tai murtaa koko ovi!"
Kun vaunut saapuivat Trafalgar Squarelle, täytyi ajurin seisattaa
hevonen, sillä Parliament-kadulta tuli juuri väkikulkue veisaten
virsiä. Sitä vastaan saapui toisenlainen joukkokunta, nimittäin
tammenlehdillä ja orapihlajan oksilla koristettua väkeä, lauleskellen
varieteelaulua. Joukko poliiseja tuli hajoittamaan molempia kulkueita,
ja sitten pääsivät vaunut taas jatkamaan matkaansa.