Nuo suuret jännittävät kilpailut palauttivat täydellisesti Gloryn
iloisen mielen. Hän nauroi ja huudahteli alituiseen nauttien joka
hetkestä kuin lapsi. Kaikki tunsivat hänet, ja melkein kaikki
tervehtivät häntä. Drake suorastaan loisti ylpeyttä ja iloa. Hän vei
Gloryn katsomaan rataa, vastasi hänen kysymyksiinsä, laski leikkiä
hänen kanssaan ja selitti hänelle kaikki asiat, jättäen lordi
Robertin pitämään seuraa toisille vieraille. Keitä ovat nuo teltoissa
olijat? Ne olivat kaartin klubin jäseniä, ja siellä oli myöskin
tykistöupseereja, kuninkaan husaareja ja linjarykmentin jäseniä
Aldershotista. Tuota kunnasta tuossa sanottiin "kukkulaksi", ja siellä
vilisi tavallisesti kaikenlaista oloonsa tyytyväistä roskaväkeä,
haeskellen unohtuneita päällystakkeja ja vartioimatta jääneitä
eväskoppia. Taskuvarkaat, pelipetturit, lumpunkerääjät, valehtelevat
kerjäläiset, kaikki virittelivät ansojansa tuolla pyhällä paikalla.
Tuo kunnas oli todellakin heidän pyhättönsä, jossa he toimittivat
virkaansa aivan poliisin nenän edessä. "Pyhä maa!" Ha, ha, haa! Kaikki
raamatun patriarkat olivat siellä edustettuina. Oi, noita kimeä-äänisiä
herrasmiehiä samettikaapuineen ja liehuvine lippuineen! Siellä oli
Mooses ja Aaron sekä kaikki muut. Kysytte ketä ne ovat. Ne ovat
vedonvälittäjiä, enimmäkseen juutalaisia, joskus myöskin tavallisia
kilpa-ajopettureita vain.
"Hei, tulkaa tänne urheilijat!" huusi joku, ja sitten sateli sekavia
huutoja ja vastauksia Gloryn ja Draken ympärillä heidän kulkiessaan
eteenpäin.
He olivat saapuneet noin neljännespenikulman päähän kukkulan rinteelle
tunkeutuen tiheiden vaunuryhmien ja hikoilevien väkijoukkojen läpi
pahentuneessa ilmassa, jossa tuntui oluen hajua ja juopuneiden ihmisten
hengitystä.
"Huh! Minusta tuntuu kuin olisin Sadrach, Mesach ja Abednego yhdessä
persoonassa", sanoi Glory.
"Mennään tuonne ruohokentälle", sanoi Drake, ja he läksivät menemään
kilparadan poikki.
"Eikö joku saarnannut juuri kun me ajoimme kukkulan rinnettä?" kysyi
Glory.
"Saarnasiko? En minä huomannut mitään." Ja sitten he tunkeutuivat
eteenpäin.
Puitten siimeksessä oli raitista ja viileätä, ja Glorysta oli kymmenen
shillingiä varsin halpa hinta siitä ilosta, että sai kulkea kymmenen
minuuttia vihreällä nurmella. Kilpailua odottavia hevosia talutettiin
ympäri peitettyinä vaipoilla, joihin niiden nimet oli kirjailtu.
Hevosten ruokkijoita, harjoittelijoita ja jockey'ta sekä herroja,
joilla oli päässään silkkihatut, ja komeapukuisia naisia käyskenteli
sekaisin ruohokentällä.
Draken hevonen oli suuri, ruskea, hyvin laiha ja pitkäjalkainen
ori, joka nosteli jalkojaan korkealle astuessaan. Sen harjoittaja
odotteli sanoakseen vielä viimeisen sanan omistajalle. Hän oli tyyni
ja luottava. "Se ei ole milloinkaan ollut paremmassa kunnossa, Sir
Francis, ja se on komein kolmivuotias, mikä ikinä on suitsia kantanut.
Se on edistynyt niin merkillisesti päästyään hammastuskista, ja nyt se
todellakin tuottaa kunniaa hoitajalleen. Hevoset ovat kaikki mainioita
tänään, mutta sittenpähän siitä tuleekin tosi kilpailu. Suosikkiko, Sir
Francis? Pyh! Vaunuhevonen! Ei se ole vaarallinen kilpailija -- sillä
on liian huonot lanteet. Mutta tämä hepo on ensi luokan kilpajuoksija.
Joka siitä lyö vetoa, voittaa varmaan, herra, saatte uskoa sanojani."
Ja jockey, jolla oli yllään mustan ja valkoisen kirjava takki,
heilutti päätään kuiskaten iloisesti: "Saatte uskaltaa mitä summia
tahansa hevosesta, Sir Francis. Se on komea hepo, ja sillä on Derby
kavioissaan, jollen minä ole aika hölmö!"
Drake nauroi heidän ennustuksilleen, ja Glory taputti eläintä
sen kuopiessa maata valkoisilla kavioillaan ja ravistellessa
nahkasatulaansa. Klubin katsojalava näytti sieltä, katsoen kuohuvalta
pitsi-, höyhen-, kukka- ja auringonvarjomereltä. Drake ja Glory
läksivät astumaan sinne päin, kulkien ensin palkintotuomarien pöydän
ohi, jonka tarkoituksen Drake selitti Glorylle. Sitten he kävivät
Jockeyklubin aitauksen ohi, joka oli täynnä lordeja ja heidän rouviaan,
palkintotuomareita, parlamentin jäseniä ja muita urheilun ystäviä.
Vihdoin he kulkivat vedonlyöjien piirin läpi, jossa satakunta ylhäistä
vedonlyöjää huuteli tarjouksiaan kovalla äänellä. Eräältä näistä kysyi
Drake:
"Mitenkä Ellan Vanninin asiat ovat tätä nykyä?"
"Kymmenen yhtä vastaan."
"Minä panen sata yhtä vastaan Ellan Vanninista", sanoi Drake, ja sitten
hän Gloryn kanssa kiirehti pois tungoksesta.
Astuessaan ylös katsojalavan portaita sanoi Glory: "Mutta eikö
arkkidiakoni ollut sisäasiain toimistossa tänä aamuna? Me näimme hänen
astuvan puistoon pikku herra Golightlyn kanssa."
"Oh, näittekö heidät? Mutta kyllä nyt on todellakin kuuma päivä!"
"Niin on. Minusta tuntuu kuin tahtoisin pukeutua Arielin ilmapukuun...
Mutta miksi arkkidiakoni...?"
"Siitä ei kannata puhua, Glory. Onhan tunnettu asia, että uskonnollinen
suvaitsemattomuus tahtoo työntää vastuunalaisuuden omista
tyhmyyksistään siviilihallinnon niskoille."
"Siis John Storm --"
"Hän ei ole missään vaarassa vielä -- ei missään!"
"Oi, kuinka suloista!" He olivat juuri ehtineet parvekkeelle, ja
Glory koetti näyttää siltä kuin tuo omituinen muutos hänen äänessään
ja käytöksessään olisi johtunut pelkästä ilosta, jonka herätti
tuollaisen komean näköalan avautuminen äkkiarvaamatta heidän eteensä.
Hän seisoi hetkisen kuin lumottuna, sitten hän nojautui kaiteen yli
katsellen alhaalla näkyvää kirjavaa ihmistulvaa. Tyhjää maankamaraa ei
penikulman päähän saakka näkynyt jalan leveydeltäkään, paitsi jockeyn
portin luona, jossa poliisi piti pienen käytävän avoinna. Kaikki oli
liikkuvana ihmismerenä, josta nousi hiljainen, epäselvä kohina aivan
kuin aaltojen loiske kallioniemekkeitä vastaan.
Pilvi oli paennut Gloryn otsalta, ja hänen silmänsä säkenöivät. "Kyllä
tämä maailma sentään on ihmeen onnellinen!" huudahti hän.
Juuri silloin kohosi kuninkaallisen lavan lippu merkiksi siitä,
että Walesin prinssi oli saapunut. Heti sen jälkeen kohosivat lakit
katsojien päästä kentällä, ja joku alkoi laulaa: "God save the Queen".
Suuren katsojalavan yleisö yhtyi lauluun, sitten väki kentällä ja
vihdoin kukkulalla, kunnes koko tuo lukematon joukko yhdessä lauloi
kansallishymnin äänellä, joka soi kuin valtameren kohina.
Gloryn silmät olivat nyt täynnä kyyneleitä. Hän koetti taistella
itkua vastaan, ja Drake, joka seurasi hänen pienintäkin liikettään,
asettui seisomaan hänen eteensä suojellakseen häntä muutamien,
lornetilla tarkistelevien, komeasti puettujen naisten uteliailta
katseilta. Hienoston hienoimmat kukat olivat täällä, ja klubin lava
oli täynnä komeita naisia, jotka olivat ihastuneet urheiluun ja olivat
itsekin kilpajuoksijain omistajia. Heidän seurassaan näkyi muutamia
itämaalaisia ylimyksiä puettuina sinisiin, kullalla kirjailtuihin
pukuihin, ja ranskaa puhuttiin kaikkialla.
Glory herätti huomiota, ja Draken silmät loistivat ilosta. Eräs
kuuluisa henkilö pyysi, että hänet esiteltäisiin Glorylle, ja kertoi
olleensa läsnä hänen ensimmäisessä esiintymisessään sekä ennusti
hänelle mitä loistavinta tulevaisuutta. Glory pysyi tyynenä. Pienoinen
värähdys vain ja tuskin huomattava vavahdus suupielessä, siinä
kaikki -- muutoin hän kesti kaiken tuon kunnian aivan kuin hän olisi
syntymästään saakka siihen tottunut. Walesin prinssi kutsui pienen
seurueen aamiaispäivällisille, ja sekä Drake että Glory saivat kutsun
sinne. Kaikki hienoimmat henkilöt olivat siellä muodostaen aivan kuin
kukkaisnäyttelyn, jossa on kellahtavia, punaisia, purppuraisia ja
harmaita kukkia. Glory katseli noita tämän maailman mahtavia, ja se
huvitti häntä äärettömästi.
"No, mitä te arvelette?" sanoi Drake.
"Minä arvelen, että useimmat näistä Derby-ihmisistä ovat pukeutuneet
vallan väärään univormuun. Tuo herra tuolla, katsokaa -- hänen pitäisi
olla puettuna tallirengiksi. Ja tuo neiti, jolla on harmaa puku --
hänhän on ihka ilmeinen balettityttö, ei muuta kuin --"
"Herran nimessä, olkaa vaiti!"
Mutta Glory kuiskasi: "Mennään tuonne nurkkaan, jotta saamme nauraa
rauhassa."
Glory istui Draken ja erään komean herrasmiehen välissä, jonka parta
oli kuin vaahtopää koski.
"No, mitenkä hevostasi arvostellaan, Drake?" kysyi herra.
Drake vastasi, ja Glory, joka heräsi tutkimuksistaan, virkkoi:
"Jaa, kuinka se olikaan?"
"Mahdoton hinta -- teille", sanoi Drake.
"Mitä vielä! Minä aion tehdä pienen afäärin nyt aivan omin neuvoin ja
tulen lyömään vetoa teitä vastaan."
Hänelle selitettiin, että ainoastaan varsinaiset vedonlyöjät lyövät
vetoa hevosista, mutta partaniekka herra tarjoutui heti olemaan Gloryn
puolesta vedonlyöjänä ja pani kymmenen yhdestä Ellan Vanninia vastaan.
"Missä muodossa?"
"Oh -- hm -- punnissa tietysti."
"Mutta mikä on tarkoituksena tuolla vieraiden jumalien
kumartelemisella?" sanoi Drake.
"Oh, älkää olko huolissanne. 'Lasten ja imeväisten suusta',
tiedättehän..." ja samassa kello soi ilmoittaen kilpajuoksun alkavan,
ja kaikki kiirehtivät takaisin katsojalavalle. Numerot nostettiin ylös
ja viisikymmentä poliisia oli häätämässä väkeä pois kilparadalta.
Muutamat Draken ja Gloryn vaunutovereista palasivat paikoilleen, ja
lordi Robert kirjoitteli juuri muistikirjaansa kauniiden seuralaistensa
vetoasioita.
"Suvaitseeko neiti Tuulispää antaa minulle toimeksi jotain
vedonlyöntiä?" kysyi hän Glorylta.
"Tietysti. Mikä on Ellan Vanninin hinta nyt?"
"Ainoastaan viisi yhtä vastaan nyt, kaunis neiti."
"Minä panen yhden viittä vastaan, että Ellan Vannin menettää."
"Mutta mitä ihmeitä te ajattelette, Glory?" sanoi Drake ja hänen
silmänsä säteilivät.
"Sen saatte nähdä sitten", nauroi Glory.
Juuri silloin talutettiin hevoset ensin näytettäviksi kuninkaallisen
lavan eteen, ja omituinen sähkövirta levisi joka paikkaan pannen
kaikki kielet puhumaan. Tuntui aivan kuin jotain odottamatonta olisi
tapahtumaisillaan, lukemattomat silmät tähystelivät sinne päin,
missä Drake seisoi Gloryn vieressä. Drake näytti tyyneltä, mutta
hänen kalpeat kasvonsa punastuivat ylpeydestä. Glory oli ilmeisesti
kiihkeässä mielentilassa ja saattoi tuskin seisoa sekuntiakaan yhdessä
kohden. Nyt oli vedonvälittäjien melu noussut ylimmilleen, aivan tuin
tuhansien merilintujen kirkuminen kallionkielekkeellä, ja Glory koetti
puhua niin kovaa, että hänen äänensä kuuluisi kaiken tuon yli.
"Hopeata ja kultaa minulla ei ole, mutta jos minulla olisi --. Mitä tuo
on?"
Valkoinen lippu oli laskeutunut alkamismerkiksi, kilparadan alkupäästä
kuului kumeata melua, ja ihmiset huusivat: "Nyt ne läksivät!" Sitten
seurasi äänettömyys kaikkialla, kaikki silmät, kaikki lornetit
tähystelivät kilpajuoksijoihin.
Hevoset aloittivat kilpailunsa hyvin ja juoksivat ylös. kukkulalle
yhdessä rivissä kuin ratsumieslinja, sitten pääsi Suosikki edelle
ja muut seurasivat sitä sekavana ryhmänä. Mutta se ei näkynytkään
pitävän alamäestä. Se juoksi monessa mutkassa ja jockey kiihoitti
sitä ohjaksilla, riippuen melkein sen pään yli. Kun kilpailijat
kääntyivät Tottenhamin kulmassa, näyttäen etäältä katsoen kiitävältä
hirviparvelta, saattoivat katsojat huomata, että toinen hevonen
käytti hyväkseen erästä mutkausta ja juoksi Suosikin ohi voimakkaasti
ponnistaen. Sen väri oli musta ja valkoinen. Se oli Ellan Vannin.
Siitä hetkestä ei Draken hevonen enää päästänyt ketään edelleen, vaan
syöksyi eteenpäin kuin suuri lintu siivet suorina, kiiti katsojalavan
ohi kiihkeän jännityksen vallitessa ja voitti ainakin yhdellä
hevosenpituudella.
Ja joukon ilohuutojen kaikuessa seisoi Glory käsi Draken olalla,
itkien, nauraen ja hurraten yhtaikaa.
"Mutta _te_ olette nyt menettänyt vetonne", sanoi Drake.
"Oh, vähätpä siitä", sanoi Glory, ja kun jockey oli hypännyt
satulastaan ja Drake vienyt hevosensa punnitushuoneeseen, sekä "kaikki
järjestykseen"-huuto oli kajahtanut, aloitti Glory hurraahuudot
uudelleen sanoen, että hän tahtoi kilpailla Tennysonin puron kanssa,
joka yhä jatkoi jatkoi vain, eikä koskaan lopettanut.
"Mutta miksi te löitte vetoa minua vastaan?" sanoi Drake.
"Te tyhmä poika", vastasi Glory säteillen onnesta ja ilosta, "eikö
mustalaisakka sanonut, että minä menetän rahaa tänään? Ja kuinka siis
olisin voinut luvata rahaa teidän hevosestanne, ellen toivonut, että te
menettäisitte kilpailussa?"
Drake nauroi onnellisena hänen viehättävälle petokselleen ja saattoi
tuskin vastustaa halua pusertaa Glorya rintaansa vasten ja suudella
häntä. Draken ystävät taputtivat häntä selkään ja tuttavat kiirehtivät
häntä onnittelemaan. Hän kääntyi viemään hevostansa aitaukseen, ja
lordi Robert talutti Glorynkin sinne. Hevosen harjoittelija ja jockey
olivat siellä myöskin katsellen ympärilleen onnellisina ja ylpeinä.
Drake, jonka kalpeista kasvoista loisti iloinen ylpeys, talutti suurta
eläintä ympäri aivan kuin hänen olisi ollut vaikea erota siitä. Se
hengitti raskaasti, ja hikihelmet kiersivät pisaroina sen kaulalla,
päässä ja korvissa.
"Voi, sinä kaunokainen! Kuinka mielelläni minä tahtoisin ratsastaa
sinulla!" sanoi Glory.
"Mutta uskaltaisitteko te?" kysyi Drake.
"Uskaltaisinko? Oh, antakaapa minun vain koettaa!"
"No, te saatte koettaa -- saatte totisesti."
Joku toi samppanjaa, ja Gloryn piti juoda malja "vuosisadan parhaimman
hevosen kunniaksi." Sitten hänen lasinsa täytettiin uudestaan ja hänen
piti juoda sen omistajan malja, "maailman parhaimman pojan malja", ja
sitten hänen vielä piti juoda "parhaimpain kilpailujen malja, mitä
ikinä Epsomissa on ollut." Se riitti hänen osaltaan, mutta herrat
joivat vielä Draken ehdotuksesta "maailman armaimman, hilpeimmän,
hellimmän pikku tyttösen maljan, jota ihmislasta taivas siunatkoon", ja
Glory peitti kasvonsa käsiinsä sanoen iloisesti naurahtaen: "Sanokaa
minulle, pojat, milloin tuo malja on juotu, niin tulen takaisin taas."
Kun Drake oli lähettänyt muutamia sähkösanomia ja vastannut
sanomalehtimiesten kyselyihin, läksi seurue takaisin vaunujen luo
kukkulalle ja alkoi tehdä lähtöä kotiin. Aurinko oli nyt laskeutunut,
paksuja pilviä oli alkanut kerääntyä taivaalle, joka näytti uhkaavalta,
ja Gloryn päätä ja silmäkulmia pakotti. Rosa oli lähtenyt kotiin
junalla ennättääkseen ajoissa toimistoonsa, ja Gloryn oli hiukan tehnyt
mieli seurata häntä. Mutta toisen näyttelijän tuli esittää hänen osansa
sinä iltana, joten hänellä ei ollut mitään syytä erota seurueesta.
Vaunut tunkeutuivat tiheiden ajoneuvoryhmien läpi kukkulalla seuraten
takaisin päin tulvivaa ihmisvirtaa Lontooseen.
"Mutta entä minun hansikkaani?" sanoi Drake hämillään.
"Oh, te julmuri, te niitätte, missä ette ole kylvänyt ja kokoatte --"
"No nyt me olemme kuitit", sanoi Drake kumartuen Gloryn puoleen ja
suudellen häntä. Nyt saattoi selvään huomata, että Drake oli juonut
aika paljon.