_Hyvä John!_ -- Ennenkuin tämä kirje saapuu teille taikka ehkäpä juuri
sen tullessa, saatte kuulla uutisen, joka selittää teille kaikki. Minun
vuoroni on tullut, John, eikä siitä sen enempää. Tohtorit sanovat,
että kuolema voi tulla nyt tai sitten tai milloin tahansa. Minä odotan
vapautumistani, ja tulkoonpa hetkeni huomenna auringon laskiessa tai
tänään nousuveden alkaessa, jätän itseni Hänen huomaansa, joka meistä
kaikista huolen pitää. Oikein sanoi viisas mies: "Kuolinpäivämme on
parempi kuin synnyinhetkemme", ja siksi lähetän teille viimeisen
tervehdykseni ja sanomani niin hartaasti ja voimallisesti kuin suinkin
saatan näin vanhana ja kuolemaa odottavana.
Minuun vanhat tytärraukkani ovat kovin murheissaan, mutta Glory on
uljas ja uskollinen, hän on yhä sama joustava teräsjänne kuin ennenkin.
Ihmiset sanovat, että hänen äitinsä olemus sekä äidin henki ja rotu
ilmenevät selvästi tuossa tytössä, mutta minä tiedän, että hänen isänsä
jäntevä sielu ylläpitää häntä. Minä rukoilen Jumalalta, että Hän
sallisi Gloryn rakastavien ja lujien käsien tukea minua, kun nuo pimeät
hetket tulevat.
Siitä johdun varsinaiseen asiaani, joka on tämän kirjeen aiheuttanut.
Tämä papin paikka joutuu kohta avoimeksi, ja minä mietin, kukahan tulee
seuraamaan minun heikkoja jälkiäni. Tämä on suloinen maailman kolkka,
John! Vanha kirkko ei näytä ollenkaan rumalta, kun aurinko paistaa
siihen, ja kesäiseen aikaan on tämä vanha puutarha täynnä hedelmiä ja
kukkia. Olenko koskaan kertonut teille, että Glory on syntynyt täällä?
Minulla ei ole koskaan ollut muuta lapsenlasta, ja me olimme alusta
pitäen hyviä ystäviä. Hän on hyvin viisas, herttainen pikku olento,
ja minä olin vain vanha lapsi. Siksi me sovimme niin hyvin leikkimään
ja puuhailemaan yhdessä. Turhaa ja tuskallista on minun koettaa
ajatellakaan tätä paikkaa ilman häntä, ja silloinkin, kun hän oli
poissa tuossa suuressa, pahassa Babylonissa, joka on täynnä vaaroja ja
viettelyksiä, silloinkin hänen henkensä näytti piilevän joka pensaassa
ja puussa, ja vähänväliä se hypähti esiin helähtäen naurusta.
Siitä on jo kuukausia, kun viimeksi näin isänne, mutta minulle on
kerrottu, että hän äskettäin poltti arkistonsa laatien aimo kokon
kahdenkymmenen vuoden kokoelmista. Tuo ei ollut niinkään huono uutinen.
Ehkäpä hän nyt ilomielin näkisi teidät kotona ja avaisi ikävöiden
sylinsä teille, kun tuo paha, joka on tuottanut niin paljon häiriöitä,
on hävitetty.
Mutta silmiäni pakottaa ja kynäni vapisee. Hyvästi! Hyvästi! Hyvästi!
Vanha mies lähettää teille siunauksensa, John. Jumala suokoon, että
tapaisimme toisemme Hänen siunatussa paratiisissaan, Hänen omalla
otollisella ajallaan, iloiten Hänen armostaan, kun kaikki syntimme ovat
anteeksi annetut!
Adam Quayle.