"Sitten menin herra Draken luo."
"Minä en ymmärrä, miksi kaikki luulevat, että herra Drake --"
Johnin suuret silmät katsoivat Gloryyn, ja hänen huulensa värähteli.
Estääkseen häntä puhumasta koetti Glory näyttää iloiselta ja sanoi:
"Mutta kuinka te sitten vihdoinkin minut löysitte?"
"Minä olin päättänyt löytää teidät, Glory, vaikka olisin saanut käydä
ristiin rastiin koko Lontoon ja vaikka kaikki koettivat estää minua
löytämästä teitä" -- taas Gloryn kurkkua tuntui vallan polttavan --
"mutta minä satuinkin näkemään nimenne varieteeteatterin ovella."
Glory näki, mikä oli tulossa, ja herahti nauruun. "Varieteeteatterin!
No ajatelkaapa! Tekö tutkimassa varieteeteattereita!"
"Minä olin siellä maanantai-iltana."
"Tekö? Maanantainako? Siis se ei ehkä ollutkaan mielikuvitusta, että
näin teidät näyttämön ov..." Hänen hermonsa kiihoittuivat yhä enemmän
ja tyyntyäkseen nosti hän käsivartensa päänsä yli. "Siis he antoivat
teille minun osoitteeni näyttämön ovella?"
"Ei, minä kirjoitin ja kysyin sitä Peelistä."
"Peelistä!" Glory henkäisi syvään, ja käsivarret vaipuivat alas.
"Silloin te ehkä kerroitte heille missä --"
"En kertonut heille mitään, Glory."
Glory katsoi Johniin silmäripsiensä välitse, pää kumarassa.
"Eipä silti, että se olisi ollut vaarallista. Minä olin juuri
kirjoittamassa heille, ja kohta he saavat tietää... Mutta voi, voi,
minulla olisi niin paljon sanottavaa teille, enkä minä täällä voi
puhua. Emmekö voisi mennä jonnekin? Puistoon, Hampsteadin nummelle tai
pitemmälle -- paljoa pitemmälle -- huone on niin pieni, ja minä olen
tukehtua ilman puutteesta."
"On minullakin jotain sanottavaa ja jos --"
"Päätetään siis mennä huomenna, oikein aikaisin. Sitten te saatatte
minut kotiin teatteri-aikaan. Paddington-asemalla siis kello yksitoista
-- sopiiko se?"
"Sopii."
Glory saattoi Johnin ulko-ovelle, ja koska hän tahtoi että John
suutelisi häntä kädelle, niin hän oli pudistavinaan kättään hyvin
korkealla, jäljitellen Lontoon tapaa, mutta John puristi sitä vain
hetken, katsoen vakavasti Gloryn silmiin. Aurinko loisti puutarhaan,
ja Glory oli paljain päin. Hänen tukkansa oli kierretty ylös, ja hänen
yllään oli kevyt aamumekko. Johnin mielestä Glory ei milloinkaan ennen
ollut näyttänyt niin kauniilta.
Astuessaan omnibussiin kadun päässä John otti kirjeen povitaskustaan ja
ollen aivan yksin hän nosti sen huulilleen, avasi sen sitten uudelleen
ja luki:
"Mene heti häntä tapaamaan, rakas John, ja käy usein hänen luonaan,
niin olen onnellinen ja tyyni. Mitä isääsi tulee, on vanha Chalse
aivan hupsu, ja hän on tekemäisillään myöskin lordi Stormin hupsuksi.
Hän on nyt huomannut, että se noita, joka on iskenyt sinuun pahan
silmänsä, käyskentelee hiekassa Glenfaban portin edustalla. Siitä
syystä Chalse lakaisee tuota hiekkaa yöllä ja ripottaa sitä Knockaloen
edustalle! Eikö se ole hupsua! Meillä on ainoastaan kaksi naista.
Tarkoittaneekohan tuo vanha hupakko Rakelia? Vai ehkä hän tarkoittaa
Anna-tätiä?"
Ja omnibussin kolistessa katua pitkin ja nuoren, kalpean papin
katsellessa kirjettään Glory istui pöytänsä ääressä kirjoittaen
kiitävin sormin ja innosta vavisten:
"Taas uusi tapahtuma. Arvatkaa kuka täällä kävi? John -- John
Storm! Tiedättehän, että hän on palannut takaisin, eikä se ollut
mielikuvitusta, että näin hänet näyttämön ovella. Näyttää siltä kuin
ihmiset olisivat, koettaneet estää häntä löytämästä minua ja kuin hän
olisi odottanut ja hakenut minua" (mustetahra). "Hänen äänensä on niin
matala, mutta minä otaksun, että ääni muuttuu semmoiseksi, kun on
paljon yksin, ja hän on niin laiha ja kalpea ja hänen silmänsä ovat
niin suuret, ja niissä on tuo syvä katse, joka vihloo sydäntä. Hän
tiesi muuttuneensa, ja minusta tuntui kuin hän olisi hävennyt sitä"
(mustetahra), "mutta tietysti minä en ollut huomaavinani sitä. Minä
olen niin iloinen tuon poikaraukan tähden, joka on vihdoinkin päässyt
pakenemaan pelastus-eläintarhastaan, että varmaan tänä iltana laulan
teatterissa niin että seinät halkeavat" (mustetahra, mustetahra).
"Kuinka kiusallista! Tähän musteeseen on varmaankin tipahtanut vettä,
sillä minun kirjoitukseni on pelkkiä variksenvarpaita. Mutta mitäpä
siitä!
"Miks'en minä häntä sais?
Ja miks'ei hän mua lempis?"
Glory.